30. tammikuuta 2012

Homosivari

Iltalehti 25.1.12: HBL: Amiraali pitää Haavistoa pätevänä

"(...) Kaskeala sanoo Hufvudstadsbladetille, että Haavisto on ollut ansiokkaasti mukana rauhanturvaoperaatioissa. Hän muistuttaa antaneensa Haavistolle sotilasansiomitalin tämän roolista Tshadin operaatiossa.

(...)

Kaskealan mielestä Haaviston pätevyys on täysin riittävä puolustusvoimien ylipäällikölle.

- Hän vieläpä tuntee melko hyvin puolustusvoimien rakenteen, ja olen aina kunnioittanut hänen tietämystään sotilaallisissa asioissa."


Jos nyt ihan suoraan sanon, niin minusta sosiaalisessa mediassa (ja välillä siinä epäsosiaalisessakin) esiintyvä huolehtiminen Haaviston sivariudesta on vähän semmoista silmänlumetta, ulkokultaisuutta. Voihan siinä joidenkin kohdalla olla oikeaakin huolta puolustusvoimien selviytymisesta sivarijohtajan karskeissa kourissa - mutta Haaviston kansainvälisen kokemuksen nyt luulisi pätevöittävän ihan hyvin meikäläiseenkin kriisinhallintaan.

Huolehtijoiden motiivien vilpittömyyttä epäilen siksi, että muistanpa vielä ihan hyvin, kuinka ihan tasalleen samaa sanottiin aikoinaan Halosesta: ei armeijaa käymätön ihminen voi olla Puolustusvoimien ylipäällikkö! Tuntuu, että tuo Haaviston sivariuden kauhistelu onkin vain Halosen kauhistelun päivitetty versio. Kun ei haluta ääneen sanoa, että "hyi mä en halua äänestää naista" tai "hyi mä en halua äänestää homoa", niin sitten vedotaan maagiseen asepalvelukseen.

Ehkä se on hyväkin merkki, että ihmiset ylipäänsä tarvitsevat tekosyyn. Aika harvalla sentään nykyään on pokkaa dissata tyyppiä avoimesti tämän homoudesta.



Samasta aiheesta:

11 kommenttia:

myytinmurtaja kirjoitti...

Varsinkin Halosen kohdalla tuo asepalveluksesta jeesustelu oli muuten todella näppärä temppu: eihän hänen sukupolvensa nainen olisi teoriassakaan voinut käydä inttiä!

Yhtä reilua olisi ollut sanoa, että ei presidentin sukupuolella mitään väliä ole - kunhan pressa siis vaan on synnyttänyt ihminen...

Tomi kirjoitti...

Tuo on totta, että ihmiset eivät myönnä vieroksuvansa Haaviston homoutta vaikka niin olisikin.

Kuitenkin Haaviston kuuluminen vihreisiin kaihertaa monia homoutta enemmän. Vihreillä on vankka vihaajajoukko. Eikä he kaikki ole homofoobisia.

Samoin Niinistön kannatusta syö hänen kokoomuslaisuutensa. Moni (kuten minä) vihaa kokoomusta.

myytinmurtaja kirjoitti...

Tomi: Hyvä pointti. Minusta kyllä presidentinvaali on voimakkaasti nimenomaan henkilövaali, siinä äänestetään ihmistä (ja tämän puolisoa ;-), ei niinkään puoluetta. Puolue on tavallaan sellainen joka ehdokkaan taustalla oleva välttämätön paha.

myytinmurtaja kirjoitti...

Eduskuntavaalit ovat sitten nimenomaan puoluevaalit. Itsekin olen monta kertaa arponut, että raatsinko äänestää fiksua ehdokasta, jos en kuitenkaan muutoin allekirjoita hänen puolueensa arvoja.

Ironmistress kirjoitti...

Sukupuoli on harvinaisen typerä syy äänestää yhtäkään ehdokasta.

Kuten on myös seksuaalinen suuntautuminen.

myytinmurtaja kirjoitti...

Ironmistress: "Sukupuoli on harvinaisen typerä syy äänestää yhtäkään ehdokasta.

Kuten on myös seksuaalinen suuntautuminen."


Millä perusteella?

Sukupuoli ja suuntaus ovat nimenomaan järkevä ja merkittävä valintakriteeri, koska emme valitettavasti edelleenkään elä siinä oikeudenmukaisessa ja reilussa maailmassa. Tämän pitäisi olla itsestään selvää. Altavastaajan suosiminen on meidän kaikkien etu.

Eivät ne ole ainoa kriteeri, mutta erittäin hyvä suuntaviitta.

Ironmistress kirjoitti...

Ironmistress: "Sukupuoli on harvinaisen typerä syy äänestää yhtäkään ehdokasta.

Kuten on myös seksuaalinen suuntautuminen."

Millä perusteella?


Sillä perusteella, että se on muotoseikka. Kuuluu samaan sarjaan ulkonäön kanssa.

Merkitystä on vain ehdokkaan substanssilla. Eli sillä, mitä hän todella osaa, tekee, omaa kokemusta ja kykenee.

Kyky erottaa muoto ja substanssi toisistaan kuuluu kaikkein triviaaleimpaan kansalaistaitoon.

Ironmistress kirjoitti...

MM, altavastaajan suosiminen ei ole mikään etu eikä kenenkään etu, ellei altavastaajalla ole selkeästi sellaista substanssia, joka asettaa hänet muiden ehdokkaiden edelle.

Tämän pitäisi olla kaikille selvää.

Haavistolla on se etu Niinistöön, että hän on todennäköisesti vähemmän huono. Ruukinmatruuna ei tykkää ehdokkaasta, joka on valmis myymään isänmaan kilohintaan vähiten tarjoavalle ja joka suhtautuu täysin kritiikittömästi niin EU:hun kuin plutokratiaankin. Tässä on Niinistön selkeä substanssihaitta, ja tämä ratkaisee ruukinmatruunan oman äänestyskäyttäytymisen.

Ei kummankaan ehdokkaan seksuaalikäyttäytyminen.

myytinmurtaja kirjoitti...

Ironmistress, kyse on yhteiskunnallisesta asemasta, ei homoudesta (tai muusta ominaisuudesta) sinänsä. Vrt. naisellisuus, mitä se sitten onkin vs. miten naisia yhteiskunnassa kohdellaan, missä asemassa me olemme muihin ryhmiin verrattuna.

myytinmurtaja kirjoitti...

Ironmistress, vielä: En siis tarkoita, että Haavistolla minusta olisi joitain mystisiä homo-ominaisuuksia, jotka muka tekisivät hänestä paremman presidentin kuin jostain heterosta. Tarkoitan sitä, että Haavisto kuuluu sellaiseen yhteiskuntaryhmään, jota on perinteisesti ja perusteetta sorsittu - joten, kun ehdokas on muuten järki-ihmisen oloinen, on viisainta suosia hänen yhteiskuntaryhmänsä jäsentä tässä karkelossa. Homopresidentti on askel kohti vapaampia, viisaampia arvoja, juuri niin kuin naispresidenttikin aikanaan oli.

(Huomaa myös, etten siis ole sitäkään mieltä, ettei muilla asioilla saisi olla merkitysta. Enhän minäkään pressanvaalissa Essayahia äänestänyt, vaikka hän nainen onkin!)

Detritus kirjoitti...

Kaikki äänestäjät tekevät valintansa substanssin perusteella. Käsitykset siitä mikä on substanssia vain vaihtelevat.
Ehdokkaan valinta sukupuolen tai sukupuolisen suuntautuneisuuden perusteella on ihan hyvä valintaperuste silloin kun muiden -viranhoidon kannalta tärkeämpien ominaisuuksien - ominaisuuksien suhteen ollaan tasoissa. Mikä taitaa kyllä olla aika hypoteettinen tilanne.