Turussa on
Tom of Finlandin retrospektiivinen näyttely. Kellontarkasti joku onkin jo ehtinyt paheksua Laaksosen teosten esillepanijoita nuorison turmelemisesta:
Ilta-Sanomat 18.1.2011: Rohkea Tom of Finland -näyttely hämmentää vanhempia: Onko tämä pornoa?Logomossa on esillä vuonna 1991 kuolleen Touko Laaksosen piirtämiä ja maalaamia, miesten välistä homoerotiikkaa rohkeasti kuvaavia teoksia. "Tomin miehet" ovat inspiroineet lukuisia taiteilijoita vaatesuunnittelija Jean-Paul Gaultierista laulaja Freddie Mercuryyn.
Näyttely on puhuttanut paljon kulttuurikeskuksessa vierailleiden isien ja äitien keskuudessa.
Monet ovat ihmetelleet, miksi pornoa tuodaan lasten silmien eteen. Toiset ovat taas pitäneet näyttelyä taiteena, jolla ei ole pornon kanssa mitään tekemistä.
(...)
Niinpä. Joku aikuinenkin voi vaikka ehtiä katsastaa puoletkin näyttelystä, ennen kun tajuaa, että herranjestas, viimeiset puoli tuntiahan tässä onkin epähuomiossa katseltu sitä kauheen hirveetä
pornoa. No, ei nyt ole tarkoitukseni tällä kertaa hihitellä Iltiksen lukijanhankkimistempuille. Rupesin miettimään paljon kauniimpaa aihetta: Tom of Finlandin teoksia ja omaa suhdettani niihin.
Ei ole mikään salaisuus, että sievemmästä sukupuolesta kiinnostunut heteronainen (tai -tyttö) joutuu toisinaan hankkimaan nähtävyytensä jostain ihan muualta kuin sallituista paikoista. Kun omaa materiaalia ei aivan helposti ole tarjolla, on niin sanotusti käytävä lainaamassa sokeria naapurin homomiehiltä.
Ensimmäiset Tomin enkelini taisin nähdä joskus yläasteella, jossain salaa selaamassani lehdessä. Muistan ne kuvat yhä. Olin häikäistynyt siitä, että miehiä saatettiin kuvata näin, ihmeellisen veikeinä ja muodokkaina, yhtä mahdottoman kauniina kuin sarjakuvien naiset. Tom of Finlandin miehet eivät tietenkään teininäkään edustaneet minulle mitään realistista näkemystä miehen ruumiista - eihän se ole pornotaiteen tarkoituskaan. Pikemminkin he olivat miehisyyden ikoni, Paratiisin mies. Tompan pojat ovat ylimaallisen kauniita. Minun makuuni suorastaan liian kauniita: heidän täydelliset kasvonsa, herttaiset silmänsä ja tietenkin kaikkia aineen lakeja uhmaavat, kurvikkaat ihmevartalonsa ovat melkein liikaa, barokkisen ylettömiä kaikessa koristeellisuudessaan. Silti silmä ja mieli lepäävät siinä kauneudessa ja eräät muut ruumiinosat taas eivät lepäile.
(Viiksistä en itse asiassa niin pidä, mutta Kaken kavereille ne sopivat kuin - nyt ei tule mieleeni kuin tuhmia ja mauttomia vertauksia.)
Laaksosen teoksissa ei naisia juuri esiinny. Paradoksaalisesti niitä on juuri siksi hetskutytön helppo tutkia, sillä niihin ei monissa muissa teoksissa (vaikka joissain Ralf Königin sarjakuvissa) pesivä naisviha yksinkertaisesti mahdu. En tarkoita, että Tomin teokset olisivat feministisiä - aihetta ei vain juuri käsitellä. Sekin voi jo riittää helpottavaan hetkeen, pakoretkeen.
Pakoretken tarjosi myös monissa Laaksosen kuvissa mukana oleva huumori. Silloin, kuten nyt, minua tympi erotiikassa ja monissa alakulttuureissa usein läsnä oleva ryppyotsaisuus: että kun tässä nyt kerran tavalla tai toisella käsitellään seksuaalisuutta, niin HYMY PYLLYYN! Vaikka seksi onkin tärkeä elämän osa-alue, ei ihan kaiken erottisen materiaalin silti tarvitse olla tylsää synkistelyä! Välillä voi nauraa ja pitää hauskaakin. Romanttinenkin saa olla.
Ei tämä tietenkään ole mikään ongelmaton rakkaudentunnustus. Laaksosen teoksissa oli ja on minulle aina se ongelma, että niitä ei tietenkään ole tarkoitettu minulle. Ne lähtökohtaisesti sulkevat minut pois, minulle ei tarjoilla tässä baarissa. Silti, samaan aikaan, Laaksosen kuvien katsominen on hyvin vapauttavaa. Seinälle nostetut Tomin kaunokaiset on välähdys maailmasta, jota ei ole: maailmasta, jossa minun seksuaalisuuttani kunnioitettaisiin yhtä paljon kuin miesten seksuaalisuutta, jossa minulla olisi mahdollisuus ihailla ja katsoa, eikä aina vain olla katseen kohde.
(Tietysti, paras ratkaisu olisi antaa tässä erotiikan erämaassa ihan oma pornokeidas myös meille heteronaisille. Sitä odotellessa malja Tompalle ja hänen elämäntyölleen.)
Samasta aiheesta: