(...) Maailmasta puuttuu nyt noin 100 000 000 naista. Heidät on joko estetty syntymästä tai saatettu kuolemaan: Heitä on vauvoina hoidettu huonosti, heidän ruokansa on tyttöiässä annettu toisille, heitä ei ole viety lääkäriin, he ovat menehtyneet tarpeettomasti synnytyksessä tai kohdanneet pakkoprostituoidun surkean kuoleman väkivaltaan tai aidsiin.
Maailmassa on viidenkymmenen viime vuoden aikana kuollut naisia ja tyttöjä sukupuolensa takia enemmän kuin miehiä 1900-luvun kaikissa sodissa yhteensä. Meneillään on naisten ja tyttöjen joukkotuhonta. (...)
Olen joskus puhunut paradigman muutoksesta. Tarkoitan sillä sitä, että maailman pelastamiseksi meidän on omaksuttava kokonaan uusi ajattelutapa: meidän on opittava näkemään naisten riisto niin omassa elämässämme kuin koko maapallon tasolla. Sen sorron näkemisen kautta on jäsennettävä kaikki muu.
Tällä hetkellä, nyt, naisten oikeuksien toteutuminen on tärkeämpi asia kuin mikään muu. Mikään muu poliittinen, taloudellinen ja humanitäärinen kysymys ei ole yhtä merkittävä. Kaikki muu on sille alisteista: Maailman köyhät ovat naisia. Ilmastonmuutoksesta kärsivät eniten köyhät, eli naiset. Maailman väkivallasta järjetön osa kohdistetaan naisiin. Maailman työläiset ovat naiset.
Vaikka naisviha ei ole noiden riiston muotojen tyhjentävä syy, naisten sorto on niiden kaikkien läpi kulkeva paha lanka.
Joskus nuorempana uskoin vielä siihen soopaan, että kaikki suuret yhteiskunnalliset mullistukset olisi muka jo mullisteltu, että "nykynuoret" eläisivät moraalityhjiössä, aatetta vailla. Mutta oikeasti ne kaikki muut aatteet - kommunismit ja hippiliikkeet - olivat pelkää alkulämmittelyä tälle, vanhimman ja pahimman sorron poistamiselle.
Tuhannen vuoden päästä tämä aika muistetaan vain tästä.
