Kyllä minäkin joskus tunnen rämpiväni loputtomassa, upottavassa suossa. Pahamaineisen patriarkaatin koko häkellyttävä typeryys aiheuttaa niin usein minulle akuutin kokovartalovitutuksen. Työsarka uuvuttaa minut. Miten maailmaa voi ikinä muuttaa?
Nykyisin onkin muotia määkiä pahuuden ehdottomuutta: Että maailma olisi aina epätoivon kuilu, että mikään ei koskaan muuttuisi. Että onnea tai yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ei vaan kertakaikkiaan voisi saavuttaa, ei missään ikinä. Mutta kun asiaa miettii tarkemmin, tämähän on oikeasti varsin naiivi ajatus.
Minullahan on jo kiistämätön todiste siitä, että maailmaa voi muuttaa työllä. Todisteeni on yksinkertaisesti se, että istun tässä, työhuoneessani, vakaassa yhteiskunnassa, kirjoittamassa tätä tekstiä. Että kaikesta paskasta huolimatta maailma on jo nyt sellainen, että minä, nainen, voin tehdä tämän. Minulla on kylliksi resursseja ja vapaa-aikaa tämän tekemiseen. Kaikki aikani ei kulu kohtuuttomassa raadannassa enkä ole kuollut synnytykseen viisitoistakesäisenä. Kun maailmamme kerran on edennyt näinkin pitkälle, muutoksen on pakko olla mahdollinen.
Jos se kerran tehtiin, se on mahdollista tehdä. Jos se tapahtui, sen on mahdollista tapahtua.
Koska äitimme taistelivat, me olemme nyt vapaita. Se on niin yksinkertaista. En tarkoita, että asiat olisivat vielä tarpeeksi hyvin. Työtä riittää siinäkin, että koko maailmasta saadaan sellainen, että myös meidän kaltaistemme ihmisten perusoikeudet toteutuvat. Mutta pointti on siinä, että maailman korjaaminen on täysin tehtävissä oleva työ.
Jos jokin asia on vaikea, sehän tarkoittaa sitä, että se asia on mahdollinen.
Hyvää naistenpäivää kaikille!
Samasta aiheesta:
8. maaliskuuta 2010
Ab esse ad posse
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Jos joku muuten ajatteli heläyttää tähän sen vanhan tylsän "Miksi miehille ei ole miestenpäivää!", älköön vaivatuko. Vastaisin siihen vain, että "Totta kai miestenpäivä on! Sehän on tammikuun ensimmäinen, tammikuun toinen, tammikuun kolmas... Itse asiassa myös 8.3. on kansainvälinen miestenpäivä."
HS 8.3.10: Merkkinaiset pääsivät uusiin postimerkkeihin
Moi Myyttis! Tähän sarkaan sopisi varmaan kehua sinua vähän, mutta en keksi oikeita sanoja. Olet valtavan hyvä kirjoittaja.
//S
Kiitos positiivisesta postauksesta. Välillä loppuu usko, mutta sitten taas muistaa :)
:-)
Lähetä kommentti