Vastaus: On.
Olen aina pitänyt Barbiesta. Ja, kuten Billy Boyn (sic) legendaarisesta kirjasta Barbie, onnen kultatyttö aikoinani opin, Barbiella on ollut melkein yhtä paljon ammatteja kuin Aku Ankalla. Hän on ollut kaikkea opettajasta astronauttiin. Mikä esikuva!
Barbiessa ruumiillistuu (muovillistuu?) minusta parhaimmillaan sama naisen vapautumisen eetos kuin burleskissa ja kaikkien aikojen suosikki -tv-sarjassani Buffy Vampyyrintappaja: Nainen voi olla sekä pätevä sankari että kaunis. Hän voi seikkailla ja seikkaillessaan olla hyvä ja haluttava. Tyttöjen leluille ja sarjoille tämä on aika harvinainen piirre.
Pojat ja miehethän saavat leluilleen ja saduilleen tämän ominaisuuden niin annettuna, ettei siitä koskaan edes puhuta. Isojen poikien saduista mainittakoon vaikka James Bond ja Indiana Jones: Elokuvissa keskitytään vain sankarin seikkailulliseen pätevyyteen, muusta ei saa puhua. Mies ei saa olla katseen kohde, seksiobjekti. Hänen täytyy saada olla vain toimiva subjekti. Miestä ei virallisesti saa altistaa naisen halulle, naiselle näytettäväksi tai varsinkaan tämän käytettäväksi. Mutta koska miehelle tietenkin on tärkeää saada olla naisen haluama, tuo haluttavuus täytyy toteuttaa ikään kuin piilotettuna ominaisuutena: Se, että Indy on myös naisten mieleen, tulee muun tarinan ohessa, ilmaiseksi, automaattisesti. Naisille tarkoitetuissa saduissahan naisen kuuluu usein olla avuton prinsessa. Nainen voi olla kaunis vain ollessaan avuton kermakakku. Jos hän on toimiva sankari, hän on epäseksikäs.
Mutta Barbie on sekä kaunis että pätevä. (Lisäksi ainakin meidän pihan tyttöjen Barbie-leikeillä oli taipumus olla aivan käsittämättömän pervoja ja kinkyjä. Mutta siitä ehkä toiste enemmän...)
En sano, että huoli lasten lelujen sukupuolikoodauksesta olisi turha. Olen kuitenkin sitä mieltä, että se ei ole koko totuus. Itse leikin pinkeillä barbeillani pinkissä huoneessani, ja niin vain minustakin tuli raivopäinen femakko. Tytöt käyttävät joka tapauksessa nukkeaan kurittomasti, ihan oman mielikuvituksensa mukaisesti.
Oma samaistumisbarbieni esimerkiksi oli pakettinsa mukaan joku geneerinen prinsessa, mutta minä leikin hänellä aina autiomaavaellusta eräänlaisessa pseudo-itämaisessa mielenmaisemassa. (Ideana oli, että hän oli tuhkimo-tyyppinen sankari, jonka piti paeta pahaa sortajaa aavikolle. Tämä tapahtui itämailla tietenkin siksi, että kyseinen barbie oli ruskeatukkainen ja muutenkin Scheherazaden oloinen. Barbie vaihtoi prinsessavaatteensa rievuista koottuun ovelaan naamiointiasuun ja karkasi palatsista. Sitten tapahtui todella dramaattisia ja omituisia asioita.)
Miten te leikitte barbeillanne? Entä He-Maneillanne?
P.S. (Katso edellinenkin merkintä Barbiesta!)
P.P.S. Kuka voisi unohtaa Barbie-lehden fotonovellit?
10 kommenttia:
(Mitä Bondiin tulee, niin haluan lisätä: "Paitsi tietenkin Casino Royalessa. Siinä ukko kieltämättä asetettiin heteronaisten seksiobjektiksi ihan kunnolla.")
Olen aina ollut niin tosikko, etten ole varsinaisesti leikkinyt, vaan yleensä vain rikkonut lelut -tiputtanut kalliolta, polttanut, lyönyt lekalla nalleilla täytetyn pikkuauton jne. Teknisiä leluja yritin lähinnä virittää ja yleensä huonolla menestyksellä.
Joskus 7-8–vuotiaana minulla oli lännenukkoleluja ja niille lähinnä rakentelin ulos jotakin uudisasukasleirin tyyppistä miniatyyrikokoisine työkaluineen, aseineen ja saviastioineen.
Mies hevosena -länkkäriklassikko oli tuohon aikaan ehdoton suosikkini. Tästä johtuen leikkeihin kuului myös paalu, lankaa ja ongenkoukkuja. Pitihän valkonaamasta tulla oikea inkkari.
Myöhemmin veljellä oli Masters-ukkoja. Minä en niillä leikkinyt, mutta joskus 9-10–vuotiaana keksin tehdä minikokoisen jousipyssyn vaihdevaijerin teräslangasta ja siimasta. Nuolet olivat tehty samasta teräslangasta. Pyssyllä pystyi ampumaan nuolia pystyyn Masterssien kumipäihin.
Pahaksi onneksi 80-luvulla oli kokolattiamatot muotia ja yksi nuoli oli unohtunut lattialle ja päätyi sitten myöhään illalla äidin isovarpaan kynsinauhan kohdalta muutaman sentin sisään varpaaseen. Äiti ei tykännyt ja jätti minut kostoksi yksin kotiin siksi aikaa kun meni veljen kanssa terveyskeskukseen. Ja minähän pelkäsin olla siinä talossa yksin yöllä.
Alle kouluikäisenä minulla oli sellainen pieni WWF:n panda (nimeä en muista), joka kulki aina mukana. Pyörällä ajaessa se istui keskiön päällä. Kerran pahaksi onneksi panda ei pitänyt riittävän hyvin kiinni ja kaula jäi ketjun ja rattaan väliin. Muistan, että oli kamalaa irrottaa päänsä melkein menettänyttä rakasta pandaa rattaan ja ketjun välistä.
Kirjoitat asiaa. Mun Barbit muun muassa ratkoivat rikoksia, vuorikiipeilivät, ylittivät järviä ja soita (lammikkoja) ja kiusasivat Keniä. (Ken parka. Eikä se edes ollut oikea Ken vaan joku halpiskopiobarbi, joka oli leikelty kaljuksi.) Ja ratsastivat ja ja hoitivat Shellyä ja suunnittelivat ihania vaatteita ja juhlia ja tietysti tanssivat balettia, eteenkin tekivät spakatteja...
Muistan että oli hauskempaa leikkiä Barbeilla yksin kuin muiden tyttöjen kanssa, koska muiden tyttöjen barbileikit oli musta tylsempiä kuin omat. Mutta oonkin aina ollut vähän itsekeskeinen.
Barbeja enemmmän tykkäsin kyllä pienenä legoista. Olen kai ollut jo pienenä aika tekninen.
Niin tai näin, musta monet poikien lelut on sukupuolittavampia kuin Barbit. Barbillahan on mahdollisuudet vaikka mihin.
Meillä oli myös lähinnä arktisia köyhyyden kautta voittoon ja maineeseen seikkailuleikkejä barbeilla ja Hemaneilla, mutta legoista ainakin minä rakensin vain ja ainoastaan talojen "pohjapiirustuksia". Väkivaltalelut eivät siis välttämättä aiheuta väkivaltaisia leikkejä, eivätkä barbien järjettömät mittasuhteet välttämättä aiheuta tuskaa esiteinin sydämessä. Barbie ei nimittäin mielestäni ollut koskaan muodoiltaan ihailtava, jotenkin kömpelö ja kolossaalinen. Tykkäsin enemmän sellaisista pikkuisista ukoista, mikähän niiden nimi oli.
Essi: Battle Beasts?
"Vesi voittaa tulen! Tuli voittaa puun! Puu kelluu vedessä!"
Mikko T, meillä oli sellaisia lännenukkojen vankkureita, joissa oli irrotettavat kuomut. Aika hienoja; niin kuin Pieni talo preerialla -kirjoissa. Ja sekalaisia muovisia eläimiä.
Anitta: Hi hii, Kenin osa oli kyllä aika kova! Ensinnäkin niitä ei koskaan ollut kenelläkään kuin korkeintaan yksi (barbeja oli taas tyyliin viisi). Ja sillä ei koskaan kunnolla leikitty: se vaan oli, sai olla vähän hömelö poikaystävä tai isä. Tai sitten se oli joku epämääräisen erotisoitu roisto, joka yritti vangita sankaribarbin.
Legoista olen tykännyt aina. Mä sekä rakensin avaruuskaupunkeja avaruuslegoista että leikin sitten siinä kaupungissa. (Kaupunki oli sellaiselle isolle litteälle lego-levylle rakennettu. Sen tiesi tulevaisuuden kaupungiksi siitä, että siinä oli pylväiden päässä kulkevia kävelysiltoja ja tietokone, jossa oli niitä värillisiä läpinäkyviä paloja ja vipuja. Kuten avaruuskaupungeissa kuuluu olla.)
Nykyään esiintyy kyllä paljonkin mediassa näitä moderneja sadan prosentin naisia, joilla on luonnetta, älyä, ulkonäköä ja ihan kaikkea muutakin. Joissakin se on ihan hyväksyttävää, tosin joissakin ehkä korostetaan että nämä piirteet ovat kuitenkin perimmältään miehekkäitä ja toimijana nainen automaattisesti emaskuloi miehen ja vien tämän roolin. Eikä oikein ole nainen. Ja onhan sellaiseen ainaiseen onnistumiseen tavallisen nuoren naisen aika vaikea samaistua.
Toivoisinkin, että alkaisi näkyä myös ns. luuserinaisia. Mieshän saa olla toivoton ja vähän onneton dorka elokuvissakin; saa olla lihava ja kurja, saa tehdä itsestään idiootin (missä on naispuoliset Duudsonit) ja silti saa myös onnellisen lopun ja nätin tytön. Olisi tavallaan kiva, jos naisetkin saisivat samalla tavalla olla olematta täydellisiä, mutta silti päähenkilöitä ja elämänsä sankarittaria. Bridget Jonesissa ehkä on jotain vähän tuohon viittaavaa. Huono-onnisten naisten esitaistelijana pidän kuitenkin ehdottomasti 30 Rockin Liz Lemonia.
Minusta on silti vähän harmi, että naisen täytyy olla silti aina KAUNIS. Ok, seikkaillessaan nainen menee "miehen alueelle", mutta sinnekin hän menee kauniina - tai ehkä hän saa mennä sinne juuri siksi, että on kaunis? Millainen olisi joku todella taviksen näköinen nainen toiminnan suorittajana? Nainen, jolla on suuri nenä, ohuet huulet ja hassu tukka? Olisiko hän epäuskottava? Ainakin tosi epähaluttava. Kaunis nainen rikkoo konventioita, mutta hän saa sen anteeksi, koska hänellä on yhä se, mitä miehet kaikkein ENITEN haluavat: ulkonäkö.
Arawn: Joo, totta. Mua häiritsee, jos kauneus ei ole naisen persoonan funktio, vaan ikään kuin hänen tärkein ominaisuutensa. Ja se, että Indya ei saa sanoa komeaksi eikä katsoa objektina.
Tuo Barbien kauneus - tai Indiana Jonesin komeus - ovat tosin minusta tässä yhteydessä myös semmoista sadunomaista pikakirjoitusta: prinsessa on "kaunis", mutta se "kaunis" on lyhennysmerkintä sille, että hän on hyvä, jalo, nokkela jne. (Pikkupojat käyttävät leikeissään vastaavaa sanaa "kova", so. He-man on kovempi kuin Skeletor.) Se on musta eri asia kuin kauneus oikeassa elämässä.
Musta kyllä tuntuu, että oikean elämän miehille keskimäärin useimmat naiset ovat joka tapauksessa kauniita. Jotkut leffatähdet ovat ehkä oma lukunsa, mutta väitän, että aktiiviset, seikkailukkaat, hauskat naiset ovat useimmista (pannaan varmuuden vuoksi: useista) miehistä kauniita. Perunanenäisinäkin. Persoonansa kautta.
Kun ihmistä rakastaa, ja kun ihminen on oma itsensä, se on kaunis. Virallisesti näin ei tietenkään saa sanoa, koska Photoshop on vallitseva uskonto.
Lähetä kommentti