4. heinäkuuta 2009

Henkipatto

Sika raiskasi, Hesari kertoo (2.7.09):

Hovioikeuden lapsiraiskaustuomio ei saa ymmärrystä


Itä-Suomen hovioikeuden tiistaina antama lievä raiskaustuomio herätti jälleen keskustelun seksuaalirikosten oikeuskäytännöstä, kun poliisimies selvisi ehdollisella tuomiolla lapsen raiskauksesta. Tuomio nosti raivokkaan vastalausemyrskyn internetin keskustelupalstoilla, eikä se saa ymmärrystä oikeusoppineiltakaan.

Hämmennystä herättävät erityisesti tuomion perustelut. Hovioikeuden ratkaisun julkisen osan mukaan rangaistus raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä aleni, koska tekijän uhriin kohdistama väkivalta oli verrattain lievää ja uhri oli jo täyttänyt viisitoista vuotta.

Lapsioikeuden asiantuntija Sami Mahkonen ihmettelee, miten viisitoistavuotiaan uhrin ikä saattoi laskea tuomiota. Hän myös miettii, minkä viestin tuomio antaa, kun se muuttuu kahden ja puolen vuoden vankeudesta ehdolliseksi.


Siinähän olivat siis tosiaan vastakkain väkivallan ammattilainen ja viisitoistakesäinen penska.


Näissä tuomioissa on sekin ongelma, että ne antavat varsin selkeän viestin puolelle Suomen väestöstä:

Voi tyttöpaha. Luulitko, että olet vapaan maan vapaa kansalainen? Salli meidän nauraa.

6 kommenttia:

myytinmurtaja kirjoitti...

En sinänsä epäile, etteikö tämä tuomio olisi täysin maan tavan mukainen.

Pahempi homma!

Unknown kirjoitti...

Väsyttää tää paska. Tulee niin voimaton olo. Tää innostaa varmasti taas monia raiskauksen uhreja vaatimaan oikeutta.

myytinmurtaja kirjoitti...

Toisaalta - tuossa Hesarin jutussahan puhutaan juuri siitä, ettei ehdollinen tuomio vastaa kansan oikeustajua. Ehkä kohu siis on merkki ajan muutoksesta!

Rohkaisen itseäni ajattelemalla, että asiat ovat sentään nykyään paremmin kuin ennen, kuitenkin kaikitenkin: joskus 50-luvulla tuollainen tapaus ei olisi edes päässyt otsikoihin. Eikä siis suinkaan siksi, että raiskaaminen olisi tuohon aikaan ollut jotain aivan ennenkuulumatonta puuhaa.

Vähän niin kuin sotarikollisten tuomiot: lieviähän ne ovat, mutta ainakin nykyisin on olemassa sellainen instanssi kuin kansainvälinen rikostuimioistuin.

Anonyymi kirjoitti...

Miesten seksuaalinen häirintä on lisääntynyt

Todellinen häirintä on ihan jotakin muuta kuin silmaniskuja ja leikillista flirttailua

myytinmurtaja kirjoitti...

Anon ekasta linkistä YLEn uutisten juttuun (lihavointi ja leikkaus MM):

"Joka kahdeksas suomalainen mies on joutunut naisen seksuaalisen häirinnän kohteeksi kahden viime vuoden aikana. Alle 35-vuotiaista miehistä ahdistelua on kokenut joka viides.

(...)

Naisista seksuaalista häirintää on kokenut joka kolmas.

(...)

Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen mukaan miesten on vaikea kertoa seksuaalisesta häirinnästä roolimallien takia. Häirinnästä voidaan tehdä vitsi, koska aina löytyy joku mies, joka ilmoittaa kaikki naiset tervetulleiksi ahdistelemaan häntäkin."

myytinmurtaja kirjoitti...

(Mutta, Ano, vaikka tuo miesten kokema häirintä on valitettavaa ja tuomittavaa, ja vaikka heidät härinnälle altistava "Mies on Aina Vahva! Mies on Aina Valmis!" roolimalli on hyvin tuhoisa, tästä ei tehdä mitään But for God's sake why won't anyone think of the men?!? -ketjua.)

Derailing for Dummies: But That Happens To Me Too!"