Minusta on aina ollut vähän hölmöä kutsua naisia "vähemmistöksi". Tiedän kyllä, että karkeasti ottaen ilmauksella tarkoitetaan ryhmää tai luokkaa, joka ei ole vallassa. Mutta silti - meitähän on kolme miljardia ja risat. Olemme puolet ihmiskunnasta. Emme me ole mikään vähäinen ryhmä.
Uskon itse vakaasti siihen, että käyttämämme kieli muokkaa ajatteluamme. Kunnollisten termien puute sumentaa keskustelun ja estää ongelmien ratkomisen. On tärkeää, että asioilla on mahdollisimman tarkat ja kuvaavat nimet. "Vähemmistö"ryhmällemme pitäisikin siis keksiä jokin oiva uudissana.
Miten olisi esimerkiksi "syrjälistö?" Siinä sanataskussa yhdistyisivät kivasti "kurjalisto" ja "syrjintä". (Hyvä on: Suomessa naiset eivät sentään alemmasta statuksestaan huolimatta ole kurjalistoa, mutta muualla maailmassa valitettavan usein kyllä.)
Syrjälistö-sanaa voisi tietysti käyttää myös esimerkiksi seksuaalivähemmistöistä, tai mistä tahansa muusta sorsitusta väestöryhmästä.
War Profiteering: Children Bear the Brunt of Wars They Don’t Start
19 tuntia sitten
13 kommenttia:
En tiedä, mitä sukupuolta tällä hetkellä on enemmän. Väestönlaskenta lienee monilla maailmamme alueilla aika viitteellistä.
En tiedä kutsuuko kukaan naisia vähemmistöksi ainakaan Suomessa.
Euroopassa ja myöhemmin USA:ssa naiset ovat olleet määrällinen enemmistö koko uuden ajan, kenties jopa keski-ajalla.
Tästä määrällisestä enemmistöstä huolimatta he ovat olleet yhteiskunnallisesti sorrettu ryhmä.
Tässä te feministit olette oikeassa.
Kuitenkin naisten asema on vaihdellut suuresti yhteiskunnasta toiseen. Pohjosmaissa naiset ovat olleet aina suhteellisen vahvassa asemassa. Englannissa 1800-luvulla ylhäiset naiset olivat jollain tavalla lapsen asemassa, niin huono naisen asema Suomessa ei koskaan ole ollut.
Ihmettelen sitä, että vaikka naisilla on määrällinen enemmistö, niin he eiväöt ole kuitenkaan ottaneet valtaa itselleen demokratian avulla. Demokratia mahdollistaisi tämän.
Syynä lienee se, että naiset ryhmänä eivät ole poliittisesti mitenkään yhtenäinen ryhmä aivan kuten miehetkin.
Kenties valtaosa naisista ei pidä feministien pyrkimyksiä kovinkaan tärkeinä.
Hmm, ja eikös tuon vähemmistösana ole juurikin feministien ja median lempilapsia?
Ano: "Hmm, ja eikös tuon vähemmistösana ole juurikin feministien ja median lempilapsia?"
Ylläri, kukas muukaan naisten oikeuksista puhuisi kuin femakot?
"Vähemmistö" on siis tietysti parempi sana kuin ei mitään. Mutta minusta käytetty sana voisi olla vieläkin parempi. Kieli elää, ja sitä kannattaa mahdollisuuksien mukaan kehittää loogisempaan suuntaan.
Sanopa, Ano, tykkäätkö tuosta syrjälistö-sanasta?
Sana missä muukin, toki. Ei tosin yhtä raflaava kuin vähemmistö.
syrjälistöä sanana voisi sitten käyttää jatkuvasti oikeuttamassa (olosuhteiden muutoksesta huolimatta) syrjinnän miehiä kohtaan, koska hei, ovathan he aina ylempänä (vaikka olisivat huonomassa asemassa oikeasti) Näinhän sitä kieltä käytetään sumentamaan keskutelua, hyvä että otit aivopierusi esille. Juuri samasta syystä tuollainen pelleily pitäisi lopettaa.
En ole Ano, mutta minulla ainakin "syrjälistö" assosioi enemmän tuonne Salla-Savukoski suuntaan kuin gender-maailmaan.
Sanapari "marginalisoitu ryhmä" on usein kätevä.
Ruukinmatruuna itse naisena kokee olevansa joka suhteessa etuoikeutetussa asemassa miehiin nähden.
Joka ainoassa suhteessa.
Ironmistress: "Ruukinmatruuna itse naisena kokee olevansa joka suhteessa etuoikeutetussa asemassa miehiin nähden.
Joka ainoassa suhteessa."
Ai sinäkö se olet! No hyvä sulle, jatka samaan malliin.
Anonyymi: "Sanapari "marginalisoitu ryhmä" on usein kätevä."
Se onkin asiallinen ja hyvä ilmaus, kiitos! Minusta osuvampi kuin "vähemmistö". Virallisessa kielessä käyttäisin tuota.
Kaipailisin kuitenkin lyhyttä, yksisanaista ilmausta. Ne ovat useimmiten tehokkaimpia. Siksi taidan useimmiten pitäytyä "syrjälistössä".
Tai sitten sanon: "dissattu ryhmä". ;-)
Lähetä kommentti