Ihmisluonteen ominaisuudet on sukupuolikoodattu. Ne voivat saada vain kaksi arvoa. Rohkeus, reippaus, reiluus, itsevarmuus, aggressiivisuus, vallanhalu ja huumorintaju ovat "miehisiä" ominaisuuksia. Lempeys, herkkyys, itkuisuus, miellyttämisenhalu, hellyys, empaattisuus ja hoivaavuus ovat "naisellisia".
Itsevarmasta naisesta saatetaan sanoa, että "Hän tuo esille miehistä puoltaan". Lempeä mies taas "on sinut naisellisuutensa kanssa". Kuulin jopa tyypistä, joka oli sitä mieltä, että parisuhteessa sitä aktiivisemmin, päättäväisemmin, järjestelmällisemmin jne. toimivaa osapuolta pitää aina kutsua sen parisuhteen "mieheksi", oli hän mitä sukupuolta tahansa!
Nykyisin, kun onneksi ollaan vapautuneempia kuin ennen, sukupuolilla on usein oikeus myös osoittaa toiselle sukupuolelle "kuuluvia" kykyjä ja luonteenpiirteitä. Edelleenkään niitä ei kuitenkaan saa kutsua vain ihmisen yleisiksi ominaisuuksiksi, vaan niiden harjoittajan on aina tiedotettava, että tässä hän ikään kuin liikkuu toisen sukupuolen tontilla. Turha jäänne!
Ominaisuuksien kahtiajaosta tulee mieleeni aina se muistaakseni(*) Olipa kerran ihminen –sarjan jakso, jossa kerrottiin kirjoitustaidon kehittämisestä.
Sarjan mukaan kirjoitustaito olisi kehittynyt siitä, kun karjanomistajien piti laskea elikoitaan ja varastoida niiden määrästä tietoa. Jos eläimiä oli paljon, eräs tapa tiedon varastoimiseeen oli kivien kerääminen: otettiin yksi kivi tai pieni keramiikanpala kutakin nautaa kohti. Sitten nämä palaset pantiin ruukkuun. Nyt ruukun avaamalla saattoi näpsäkästi myöhemminkin laskea, kuinka monta jakkisonniuuhta jollain Nebukadnessarilla tiettynä aikana oli.
Joku sitten keksi, että jotta ruukkua ei tarvitsisi avata, siihen päällehän voisi merkitä, että montako kivenpalasta se sisälsi. Fiksu idea.
Jossain vaiheessa joku sai vieläkin paremman neronleimauksen: Eihän kivenpalasia tarvita ollenkaan! Riittää, kun jollekin alustalle yksinkertaisesti merkitään eläinten määrä.
Ominaisuuksien esiintymisessä voi hyvin olla oikeaakin tilastollista eroa sukupuolten välillä. Miehet ovat teston takia helposti rämäpäisempiä, naiset taas estronsa ansiosta empaattisempia. Mutta kun useimmat luonteenominaisuudet kuitenkin esiintyvät varsin tasaisesti molemmilla sukupuolilla, niiden kaksiarvokoodaus on turhaa vaivannäköä. Nopeampaa ja oikeampaa on sanoa:
Lissu on päättäväinen.
Pete on empaattinen.
---
(*) On täysin mahdollista, että se oli jossain ihan muussa sarjassa.
The Arizona Abortion Fight Is a Reminder That Progress Is Not Linear
19 tuntia sitten
7 kommenttia:
Se on muuten aika jännä juttu, miten ristiriitaista toisen sukupuolen ominaisuuksien omaksuminen saattaa olla. Vaikkapa miehen businesspukuun pukeutuva nainen huokuu seksikkyyttä, valtaa ja uskottavuutta, mutta naiseksi pukeutuva mies on melkeinpä auttamatta naurettava ja pilkan kohde. Nainen voi korottaa itseään esittämällä miehisyyden symboleja (tosin tämä useimmiten toimii vain hyvännäköisillä naisilla, muunlaisia naisiahan yleinen käsitys harvoin rekisteröi), mutta jos mies laskee arvoaan edes naisellisuuteen vihjaamalla, pidetään sitä armotta häpeällisenä. Nykyään onneksi jotkut alakulttuurit sentään jo hyväksyvät - osa avosydäminkin - naisellisesti pukeutuvan miehen, eivätkä automaattisesti oleta sen olevan miehen ihmisarvosta pois.
Samoin minua on aina vähän ärsyttänyt se joidenkin naisten tai tyttöjen "hyvä jätkä" roolin valitseminen. Tavallaan sekin on useimmiten vaan tapa yrittää saada miesten huomio vähättelemällä naiseutta, onhan parempi olla poikamainen ja osata oikeasti arvostettuja juttuja, kuten urheilua, tekniikkaa, matikkaa ynnä muuta kuin häpeällisesti vaikka tykätä vaaleanpunaisesta tai ompelusta. Tottakai on ok ilmaista itseään miten parhaalta tuntuu, kunhan kyse tosiaan on omista haluista, eikä siitä mitä pitäisi tehdä tai haluta tehdä.
Olen aivan samaa mieltä, Anonyymi!
Tuossa on minusta nähtävissä myös tätä pöhköä kahtiajakoa: voit valita, mutta vain toisen. Toinen rooli on muka kiellettävä kokonaan ja sitä on suunnilleen pilkattava.
Esimerkiksi kelpaavat juuri nämä "hyväksi jätkäksi" rupeavat naiset femmeilyn halveksimisineen. Parempi ja realistisempi ratkaisuhan heille olisi olla avoimesti kiinnostunut *sekä* tekniikasta *että* ompelusta. Nehän eivät millään lailla sulje toisiaan pois (tossa nimenomaisessa tapauksessa varsinkaan: ompelu jos mikä vaatii kolmiulotteista havainnointikykyä).
Jengi on niin kuuliaista, alistuu tyhmiin muotteihin karitsan lailla.
Tuli vielä mieleeni, että mun havaintojeni mukaan ihmisten tuntuisi ylipäänsä olevan aika vaikea hahmottaa sitä, että heillä voi olla näennäisesti ristiriitaisia ominaisuuksia ja luonteenpiirteitä. Siis muutenkin kuin sukupuolittuneisuuteen liittyen. Ikään kuin voisit olla *vain* joko lempeä tai *vain* vihainen ihminen, et samaan aikaan molempia.
Oikeastihan sama henkilö saattaa hyvinkin olla vaikkapa *sekä* romantikko *että* realisti.
Tuli vielä mieleeni, että mun havaintojeni mukaan ihmisten tuntuisi ylipäänsä olevan aika vaikea hahmottaa sitä, että heillä voi olla näennäisesti ristiriitaisia ominaisuuksia ja luonteenpiirteitä.
Tuo on ihan totta. Aika usein teen netissä huvikseni persoonallisuustestejä, eritoten sitä Myers-Briggs-testiä (saatoin muistaa nimen väärin, kyseessä on kuitenkin se neljän kirjaimen testi), joka jotenkin jumittaa aivoni totaalisesti. Usein pitäisi pakolla valita kahdesta vaihtoehdosta, mutta molemmat saattavat olla ihan yhtä totta kohdallani, jotkut jopa yhtä aikaa ja jotkut eri tilanteissa. Harvalla ihmisellä on joku täysin staattinen käyttäytymiskirja päässä, joka aina pitää paikkansa.
Ja se vielä tuosta ompelusta, että se kyllä tosiaan vaatii pikkutarkkuuta ja hahmotuskykyä, eikä tekniikan tuntemisesta tosiaan mitään haittaa ole ainakaan vanhojen ompelukoneiden kanssa. Jotenkin kuitenkin perinteisesti naisille kuuluvat aktiviteetit merkataan alempiarvoisiksi ja naurettaviksikin. Tuohon osittain ehkä liittyy se, että perinteisesti miehisiin taiteenaloihin pätee usein tekijänoikeudet (musiikki, maalaus) mutta naisellisiin taiteenlajeihin ei, niitä ei usein edes taiteeksi tunnisteta (ompelu/vaatesuunnittelu, kokkaus/leipominen) vaikka ne samalla tavalla vaativat luovuutta ja ovat ainutkertaisia. Kaksinaisuus se kukkii yhäkin.
Jep! Ja niinkin, että arvostuksen kannalta tehty asia tai ammatti itsessään on aika yhdentekevä: Vain tekijällä on väliä. Kaikki, mitä miehet tekevät, on lähtökohtaisesti arvostettua, ja kaikki, mitä naiset tekevät, on vähäarvoista. Esimerkiksi insinöörintyö on "arvokkaampaa" kuin sairaanhoitajan, vaikka molemmat ovat aivan yhtä välttämättömiä yhteiskunnalle (kumpikin on sellainen työ, jota ilman ei pärjättäisi).
Toisekseen mies voi hyvin glorifioida perinteisen naisen ammatin pelkällä olemuksellaan: muoti ja vaatteet ovat "naisten juttu", mutta kuuluisimmat muotipomot ja vaatesuunnittelijat ovat miehiä. Mestarikokit ovat miehiä, kutojamestarit olivat miehiä. Kuuluisimmat kirjailijat ja taiteilijat ovat miehiä, taiteiden harrastelu taas on "naisellista" puuhaa.
Tulee mieleen vanha Karin pilapiirros, jossa kaksi naista keskustelee:
Nainen1: "Mitäköhän miehet tekevät sitten, kun Suomeen saadaan lopulta ensimmäinen naispresidentti?"
Nainen2: "Sehän tiedetään: Ne tekevät siitä matalapalkka-alan."
Hi hii, mulla on sama juttu Myers-Briggsin(?) kanssa ja just samasta syystä: mulle tulee aina se tilanne, että useat annetuista vaihtoehdoista ovat oikeita. Tarkka toimintani jossain tilanteessa riippuu tietenkin aina siitä tilanteesta, olosuhteista, fiiliksistäni yms.
Varsinkin mua on aina ärsyttänyt se testeissä usein toistuva kysymys, jossa kysytään valintojentekoperusteita: valitsetko järjellä vai tunteella? Minä valitsen tietenkin molemmilla. Se on ainoa rehellinen ja vastuullinen tapa toimia. Vain psykopaatti tekee valintoja pelkällä järjellä, seinähullu vain tunteella.
Saan noista testeistä aina vähän eri tuloksen, ja yleensä ne kaikki ovat musta oikeita ja paikkansapitäviä. Kaikki ovat osa persoonaani.
(Paitsi ehkä ne totaalipöhköt testit a la "Mikä Fazerin karkki olisit?")
Lähetä kommentti