5. maaliskuuta 2009

DISCLAIMER

Hei!

Tämä blogimerkintä on yleiskäyttöinen disclaimerini, johon olen viittaava useassa tekstissäni. Näin siksi, etten tahdo joka välissä toistaa samoja sanomanpehmennyslauseita. Ole hyvä ja poimi alla olevasta tekstistä aina ne kohdat, jotka sopivat siihen tekstiin, josta tähän merkintään on linkki.

Kiitoksia yhteistyöstä! :)

[DISCLAIMER]

- Se, että miehet ovat yhteiskunnassa naisia etuoikeutetummassa asemassa, ei tarkoita, että heidän elämänsä olisi aina ihmeellistä auvoa. Myös miehillä voi todellakin olla vaikeaa.
- Se, että jotkut maailman miehet ovat pahoja ja itsekkäitä, ei tarkoita, että kaikki olisivat.
- Se, että naiset ovat sorrettuja, ei tarkoita sitä, että kaikki naiset olisivat hyviä, rohkeita, erehtymättömiä enkeleitä. (Vrt. Köyhä ihminen on sorrettu, mutta se ei vielä välttämättä tee hänestä hyvää ihmistä.)
- Voit hyvinkin tuntea sellaisen miehen, johon tekstissä mainittu kaytösmalli tai muu asia ei päde. Tai voit olla itse sellainen mies. Tai sinulla ei muuten ole mitään ongelmaa jonkin tekstissä mainitun epäkohdan kanssa tai se asia ei sinua millään lailla häiritse. Tällöin: Hyvä homma, jatka samaa rataa!
- Kyllä, maailmassa on muitakin epäkohtia kuin sukupuolten epätasa-arvo. (Sellaisia pahoja ongelmia, joihin epätasa-arvo ei mitenkään liittyisi, on kuitenkin aika vähän.)


[/DISCLAIMER]

(Mikähän tämä olisi suomeksi? Ennakkovaroitus? Sivuhuomautus? Tiskilaimennin?)

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tää on hyvä. Ylipäätänsäkin tasa-arvokeskustelu menee kauhean helposti siihen, että oletetaan sukupuolilla olevan kollektiivinen vastuu yksilön tekemisistä. Kaikki varmasti tuntevat kusipäitä ja muutenkin tyhmiä tyyppejä kummastakin sukupuolesta. Meidä muiden ei tarvitse tuntea häpeää tästä.

Panu kirjoitti...

Ylipäätänsäkin tasa-arvokeskustelu menee kauhean helposti siihen, että oletetaan sukupuolilla olevan kollektiivinen vastuu yksilön tekemisistä.

Tällaisen keskustelutyylin ovat aloittaneet feminismi-nimisen saatanallisen pahuusaatteen hirveät edustajat. Koska useimmat naiset eivät sanoudu irti feminismistä ainakaan täällä meillä Suomessa, on oikein ja asiallista syyllistää kaikkia naisia tällaisesta keskustelutyylistä. Maistakoot omaa lääkettään,

Anonyymi kirjoitti...

Viitaten edelliseen kommenttiini: niitä urpoja löytyy siis kummastakin sukupuolesta.

myytinmurtaja kirjoitti...

Ellu: Oh yes.

Täällä mä istun verkkareissani koneeni ääressä, nenääni kaivellen. Mäkö siis olen *pimeyden ruhtinatar*, 'saatanallisen pahuusaatteen' edustaja? Ei mee näemmä nykyisin putkeen pahan voimillakaan.

Anonyymi kirjoitti...

Nooh, ajattele niin että kun pahoilla ja ilkeillä miehillä aina kuulemma menee niin hyvin, niin tasa-arvon nimissä meillä naisilla täytyy mennä aika pirun hyvin kun ollaan kaiken pahan alku ja juuri :D Ja eipä kai sitä elämässä paljon muuta voi toivoakaan.ves

Anonyymi kirjoitti...

Mä luulen, että kyseessä on vähän sama ilmiö kuin Bond-elokuvien pahiksissa: aikaisemmin pahiksena oli sentään hullu miljönääri, joka halusi perustaa uuden superrodun avaruuteen. Viimeisimmässä oli pahiksena laimea ympäristötyyppi. Aikaisemmin feministit varmaan suunnittelivat tekevänsä miehistä eunukkiorjarodun palvelemaan omaa maailmanherruuttaan. Nyt vaan pohditaan jotain vanhemmuuden kulujen jakamista. How boring.

Anonyymi kirjoitti...

Joillekin ihmisille vain on kova pala se, että feminismi repii verhoja alas kaikenlaisen kähminnän ja suhmuroinnin ympäriltä. Turha luullakaan että silti lopetamme.

Joillekin on myös kauhistus se, että nainen ei enää suostukaan pieniä pehmoisia mielipiteitä kehrääväksi harmittomaksi söpöläiseksi, vaan raapaisee kunnolla pintaa syvemmälle.

Jokainen blogi, joka ottaa kantaa feminismin ja vapauden puolesta, joutuu sietämään noita vellihousuisia ilkkujia, jotka ovat jämähtäneet omaan yksisilmäiseen näkemykseensä. Nuo feministejä pelkäävät ressukat kun eivät voi fanaattisuutensa takia keskustella mistään järkevästi huutamatta joka väliin pakonomaisesti, (ikään kuin touretten syndroomasta kärsien), -että "feministit on pahiksii, feministit on pahiksii" .

Anonyymi kirjoitti...

Itseäni ottaa päähän tasa-arvokeskustelussa asioiden epäsuhtainen käsittely myös miesten tasa-arvo-ongelmia käsiteltäessä. Suomalaisessa yhteiskunnassa on olemassa asioita, jotka oikeasti potkivat miehiä päähän ihan lähtien asevelvollisuudesta ja syrjäytymisriskeistä. Nämä ovat ihan oikeita ongelmia, joista pitäisi käydä keskustelua ja joista on keskusteltukin. Nämä ovat myös asioita, joihin voidaan vaikuttaa yhteiskunnallisella tasolla muuttamalla lainsäädäntöä tai kohdistamalla resursseja apua tarvitseviin ryhmiin. Jostain syystä pariutumista koskeva "epätasa-arvo" on saanut enemmän huomiota etenkin mediassa. Tämä tosin on jo itsessään toisen keskustelun paikka.

Laitan tähän vielä oman disclaimerini: myös naisasialiikkeessä on menty välillä metsään. Pariutuminen a perheenmuodostaminen ovat myös yhteiskunnallisesti merkitseviä asioita, mutta omasta mielestäni esimerkiksi isien aseman vahvistaminen yhteiskunnallisia käytäntöjä muuttamalla on vaan helpompaa kuin yksilöiden pariutumiskäyttäytyminen muuttaminen.

myytinmurtaja kirjoitti...

Musta tuntuu, että monia ihmisiä (niin ukkoja kuin akkojakin) pelottaa eniten muutos. Nykytilanne ei ole kovin edullinen suurimmalle osalle ihmisistä, epätasa-arvo tuottaa kärsimystä kummallekin sukupuolelle. Mutta se on tuttua: muutos on *epämukavaa*.

Hyväkin kehitys pelottaa ihmisiä. Hygieniaa, lasten rokottamista, haavoittuneiden sotilaiden vammojen hoitamista, aivan mitä tahansa edistysaselta on aina vastustettu.

Luulen, että jengi pelkää eniten sitä, että heidän siihenastinen elämänsä osoittautuisi valheeksi: jonkun viisikymppisen patun sydäntä kylmää, kun se tajuaa, ettei ole saavuttanut yhtään mitään sillä, että ei ollut lastensa kanssa näiden ollessa pieniä vaan keskittyi uraansa. Joku elinkautinen kotirouva saa hengenahdistusta, kun tajuaa, että se kuurasi ja pyykkäsi vuosikaudet, sen sijaan että olisi myös tehnyt itseään oikeasti kiinnostavaa työuraa.

Parempi siis olla ajattelematta.

myytinmurtaja kirjoitti...

Ihmisten pariutumiskäytännöthän muuttuvat myös, kun parisuhteen työnjaon lainsäädäntö muuttuu.

Esimerkiksi kliseinen "naiset haluaa naida rahaa" -malli on mahdollinen vain niissä yhteiskunnissa, joissa miehet istuvat rahapussien (hih hii) päällä: so. kaikki taloudellinen valta on miehillä. Eihän naisilla vanhoina pahoina aikoina ollut muuta mahdollisuutta. Mutta kun rahavalta jaetaan oikeudenmukaisemmin, naisia alkavat miehessä kiinnostaa ihan muut asiat kuin tämän tilipussi.

Panu kirjoitti...

blogi, joka ottaa kantaa feminismin ja vapauden puolesta

Kuulostaa samalta kuin "blogi, joka ottaa kantaa natsismin ja vapauden puolesta", "blogi joka ottaa kantaa fasismin ja vapauden puolesta", "blogi joka ottaa kantaa stalinismin ja vapauden puolesta", "blogi joka ottaa kantaa kiihkoislamin ja vapauden puolesta".