Hyvä kyttä, paha kyttä

Muistattehan, kun taannoin kirjoitin siitä, kuinka naisiin helposti suhtaudutaan vähemmän myötätuntoisesti kuin miehiin?

MM: "Rasittavakin mies pysyy aika pitkään "periaatteessa kumminkin ihan hyvänä jätkänä", nainen saa hankalan bitchin leiman vaikka ei edes olisi tehnyt mitään sen kummempaa. Naisiin yksinkertaisesti suhtaudutaan epäluuloisemmin ja naisista uskotaan helposti pahinta.

Tuli mieleeni, että tämä ongelma ehkä juontaa ainakin osaksi juurensa siitä, miten lastenhoito tyypillisesti on jaettu. Nykylapsillahan asiat toivottavasti ovat jo toisin, mutta veikkaan, että useimpien nykypäivän miesten ja naisten omassa lapsuudessa hoitovastuun heistä kantoi äiti.

Siis äiti oli se ihminen, joka kielsi, komensi, rajoitti, käski, vaati ja tivasi perusteita. Jos isä puolestaan oli ottanut perinteisen, etäisemmän roolin, hän ehkä näyttäytyi lapselle vain joko kivana juhla-isukkina (laatuaikaa!) tai sitten etäisenä auktoriteettihahmona. Suorittavan tason viranomainen oli monelle kuitenkin äiti.


Pienelle lapselle äiti on aurinko itse. Ei lapsi tunne muuta maailmaa, ei tunne muuta käskijää. Äiti vaikuttaa hänen silmissään kaikkivoivalta ja kaikkiviisaalta - ehkä myös kieltoineen ja rajoitteineen hirveältä tyrannilta. Aikuistuminen on sitten sitä, että tästä äidin vallasta sekä murtaudutaan että opetellaan eroon, kasvetaan omaan aikuiseen elämään.

Sinänsähän tässä ei ole mitään ongelmaa - lasten kuuluu tietyssä iässä kapinoida vanhempiaan vastaan. Paha juttu on kuitenkin se, jos vain toinen vanhemmista on kantanut kasvatusvastuun. Jos lapsuudenperheessä oli se tilanne, että isä ei tehnyt osaansa tylsästä, arkisesta rajojen asettamisesta, äidin asema vinoutuu. Lapselle ehkä jää se kuva, että kaikesta kurjasta ja kurinalaisesta vastaavat nimenomaan naiset - miehet eli isät ovat sitten rentoja ja reiluja. Tällöin aikuistuneelle ihmisellekin ehkä jää se kuva, että kenen tahansa naisen vallassaolo merkitsisi palaamista äidin käskyvaltaan. Tällöin ihminen ehkä kokee tarvetta puolustautua - ikävä kyllä ehkä juuri kaikkia naisia dissaamalla.


(Veikkaanpa myös, että suuri osa siitä irrationaalisesta dissauksesta, jota jotkut kohdistavat naispoliitikkoihin, johtuu ehkä juuri tästä kesken jääneestä äitikapinasta. Vallasnaista katsellessaan näille haukkujille ehkä tulee se kuristava tunne, että lapsuuden taivaanvahvuuden vahvuinen äiti onkin taas palannut lapsuuden unholasta - että dissaajat itse ovat siis vaarassa menettää aikuisen voimansa ja identiteettinsä!)


Mikä siis neuvoksi nykydissareille? Ratkaisu on sama kuin aina: jos olet jonkun faija, pidä huoli siitä, että kasvatat lastasi niin hyvinä kuin pahoinakin hetkinä. Älä ole pelkkä juhla-isä, vaan myös se kurja kieltäjä. Jos olet jonkun mutsi, pidä huoli siitä, että lapsen isä tekee osansa. Hänellä on samanlainen oikeus tehdä kasvatustyötä kuin sinullakin.

Sillä lailla lapsesi oppii, että sekä miehet että naiset voivat olla useissa eri rooleissa: sekä kovina käskijöinä että hellinä hoivaajina, rasittavina nalkuttajina että ymmärtäväisinä tukijoina.

---

Samasta aiheesta:

• MM: Reilukerhon tytöt