Ihmiset suhtautuvat usein naisiin vähemmän myötätuntoisesti kuin miehiin. Rasittavakin mies pysyy aika pitkään "periaatteessa kumminkin ihan hyvänä jätkänä", nainen saa hankalan bitchin leiman vaikka ei edes olisi tehnyt mitään sen kummempaa. Naisiin yksinkertaisesti suhtaudutaan epäluuloisemmin ja naisista uskotaan helposti pahinta.
Tämä asennevamma voi siis olla ihan naisillakin: tiedättehän nämä sankarit, joiden mielestä "naisvaltaisilla aloilla on niin huono ilmapiiri", ja "kyllä se on niin että mies nyt vaan soveltuu paremmin pomoksi" ja "miehet ei puukota selkään toisin kuin akat". Näiden naisten mielestä naiset ovat juoruilevia, kurjia märehtijöitä ja pikkusieluisia tanttoja. Mutta miehet ovat suoria ja mutkattomia, kelpo kavereita.
Minusta se on tosiaan nimenomaan asenneongelma - ihan siksi, että rasittavuus tai vaikeilu ei tietenkään oikeasti ole sukupuolisidonnainen ominaisuus. Tämän voi jokainen helposti testata vaikka omaa tuttavapiiriään havainnoimalla. Katso - ja katso oikeasti, arkisimmat ennakkoluulosi ohittaen - ystäviäsi, tuttujasi ja vihollisiasi: ketkä heistä todella ottavat muut huomioon, antavat toisille tilaa, ovat kohtuullisia ja joustavia? Ketkä vänisevät, prinsseilevät ja tuuppivat? Väitän, että näitä hyviä tyyppejä sinulla on yhtä paljon niin naisina kun miehinäkin. Samalla lailla urvokkeja löytyy niin naisten- kuin miestenhuoneestakin.
Tämähän on nollatutkimus! Tietysti naiset voivat olla hyvinkin rasittavia ja vaikeita ihmisiä. Ihan niin kuin miehetkin. Aikamoista valikoivaa näköä vaatii tämän arkisen todistusaineiston ohittaminen. Moni niin kuitenkin tekee, ja vannoo akat ala-arvoisiksi ihmisiksi.
Joka tapauksessa naisdissaajanaisten kummallinen asenne kiehtoo ja hämmentää minua. Luulen, että se on osaksi halua kieltää oma, yhteiskunnallisesti miestä huonompi asema ja sen herättämä raivo - osaksi taas inhimillistä (mutta ei kovin jaloa) halua samaistua voittajaan. Haukkumalla muita naisia nainen ikään kuin kohottaa itsensä meistä muista erilliseksi olennoksi: hän ei kuulu alhaisten kanojen joukkoon, vaan (ilmeisesti) hänetkin voi lukea miesväkeen.
Samasta aiheesta:
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
12 kommenttia:
"Good luck with that", niin kuin sanotaan.
Ei ole sitten muuten tarkoitus esittää, että naistendissaajanaiset olisivat jotenkin pahempi asia kuin naistendissaajamiehet. Miehillä on minusta ehkä suurempikin vastuu puheistaan ja tekemisistään tällaisissa asioissa - ihan siksi, että hehän ovat se sukupuoli, jolla on enemmän yhteiskunnallista valtaa.
"Katso - ja katso oikeasti, arkisimmat ennakkoluulosi ohittaen - ystäviäsi, tuttujasi ja vihollisiasi: ketkä heistä todella ottavat muut huomioon, antavat toisille tilaa, ovat kohtuullisia ja joustavia? Ketkä vänisevät, prinsseilevät ja tuuppivat?"
Hmmn.... oo naiset? On tästä jo sata empiiristä tutkimusta kaikilta muilta aloilta PAITSI naistutkimukselta, jo sen pitäisi kertoa todellisuudesta jotain. Mutta ei.
"Miehillä on minusta ehkä suurempikin vastuu puheistaan ja tekemisistään tällaisissa asioissa - ihan siksi, että hehän ovat se sukupuoli, jolla on enemmän yhteiskunnallista valtaa."
Missäs vaiheessa se vastuu siirtyy myös naisille? Tämä näkyy kyllä yhteiskunnassamme, miehiä saa erottaa/dissata /parjata/haukkua lehdissä, sossussa, mutta odotas kun prinsessaa kritisoi----- siitä tulee blogikirjoitus ala myyttis.
Tämä on rakenne, jota huudetaan vaikka miehet olisivat kahleissa. Ristiriitaa siinähän ei ole.
Miten nämä naisdissaajanaiset eroavat proifeministimiehistä, jotka näkevät maailman kaiken pahan olevan miesten syytä ?
Itse olen huomannut miesporukoissa naistendissaamista, mutta naistendissaajanaisiin en ole törmännyt, paitsi tietenkin nettipersoona Ruukimatruunaan (Ironmistress).
Joskus lukioaikoina dissasin itsekin naisia, luultavasti juuri siitä syystä etten kokenut mahtuvani siihen perinteiseen naiseuden muottiin, jota meille tarjotaan. En kuitenkaan ymmärtänyt vielä mitään yhteiskunnan rakenteista, vaan heijastin turhautumiseni naisiin. Luulin myös, että on tosi "särmikästä" ja "coolia" olla poliittisesti epäkorrekti.
Teini on tietysti teini, mutta silti nyt nolottaa.
Olen huomannut samanlaisia kehityskulkuja myös ystävissäni. Yksi parhaista ystävistäni on kolumbialainen nainen. Hänen kotimaassaan roolit ovat vielä ahtaammat, ja pari ensimmäistä vuottaan Euroopassa hän saattoi ajoittain suoltaa hyvinkin naisvihamielistä myrkkyä, joka häiritsi ja loukkasi minua. Ei hänkään oikeastaan naisia vieroksunut vaan hänelle tarjottua naisen mallia - hän on hyvin itsenäinen, ahkera ja vahva nainen, eikä koskaan sopeutunut siihen kasvojenleikkely-miehenmetsästyskulttuuriin, joka - hänen mukaansa - Kolumbian keskiluokassa vallitsi. Vuosien myötä, kun hän on nähnyt toisenlaisia todellisuuksia ja ainakin jonkun verran vapaampia naisen malleja hänestä on kuoriutunut varsin suorapuheinen feministi.
Musta tuntuu, että naistendissaajanaisilla on usein toivoa. Ei tarvita kuin pieni näkökulman muutos.
Nerea
En ota kantaa nyt siihen, mikä on asian todellinen laita, koska minun mielestäni oman tuttavapiirin havainnoiminen tai johtopäätösten vetäminen omasta työkokemuksesta johtaa useimmiten omien ennakko-oletusten mukaisiin päätelmiin. Dissaa tässä asiassa sitten ketä tahansa, niin oikeassa on korkeintaan sattumalta.
Mielestäni selvästi väärä lähtökohta on kuitenkin se, että miehet ja naiset ovat aivan yhtä paljon sitä tai tätä; että sukupuolella ei ole merkitystä. Itse näen, että naiset ja miehet ovat erilaisia, ja työpaikalla se johtaa sitten erilaiseen käyttäytymiseen ja ryhmän sosiaalipsykologiaan. Joissain asioissa miehet ja naiset voivat käyttäytyä täysin samalla tavalla, mutta veikkaan, että useimmilla mittareilla heittoa syntyy suuntaan tai toiseen.
Jos tästä asiasta haluaa olla jotain mieltä, niin kannattaisi perehtyä tutkimukseen. Sitä varmasti löytyy, mutta kun kyseessä ei ole oma alani, niin laitan linkin vain lyhyeen yhteenvetoon, joka muistui mieleeni, kun luin postauksesi: http://www.bakadesuyo.com/do-women-try-to-sabotage-more-successful-wome
Mutta tuskinpa tuo on viimeinen sana. Vähän erilailla järjestetty tutkimus olisi varmaan tuottanut erilaiset tulokset. Pointti on siinä, että ainoa tapa selvittää asian todellinen laita on perehtyä tutkimukseen. Omasta kokemuksesta tehdyt yleistykset ovat argumentteina heikkoina.
Fuller: "Mielestäni selvästi väärä lähtökohta on kuitenkin se, että miehet ja naiset ovat aivan yhtä paljon sitä tai tätä; että sukupuolella ei ole merkitystä."
Vilkaisepa Nerean kommenttia oman kommenttisi päällä.
Tässä puhutaan siis ihan arkitason kokemuksesta, arkisesta rehellisyydestä ja silmien aukipitämisestä, arki-ilmiön selittämisestä.
Tomi: "Miten nämä naisdissaajanaiset eroavat proifeministimiehistä, jotka näkevät maailman kaiken pahan olevan miesten syytä ?"
He eroavat niistä niin kuin kurpitsa eroaa Mikä-Mikä-Maasta. Toinen on olemassa, toinen ei ole.
Anokki: "Hmmn.... oo naiset? On tästä jo sata empiiristä tutkimusta kaikilta muilta aloilta PAITSI naistutkimukselta, jo sen pitäisi kertoa todellisuudesta jotain. Mutta ei."
Niinpä, ja erityisen valaisevia olivatkin kemian alan tutkimukset tästä aiheesta.
Nerea: "Joskus lukioaikoina dissasin itsekin naisia, luultavasti juuri siitä syystä etten kokenut mahtuvani siihen perinteiseen naiseuden muottiin, jota meille tarjotaan. En kuitenkaan ymmärtänyt vielä mitään yhteiskunnan rakenteista, vaan heijastin turhautumiseni naisiin. Luulin myös, että on tosi "särmikästä" ja "coolia" olla poliittisesti epäkorrekti. "
Mun omassa tuttavapiirissäni oli jokin semmoinen juttu, että joskus parinkympin tietämillä tietty osa kavereistani muuttui äkkiä "särmikkäiksi" ja kyynisiksi". Eräs tapa, jolla he tuota toivat ilmi, oli nimenomaan muka-ironinen paskaläppä naisista ja tytöistä. Voi elämän kevät - koppavat parikymppiset kaikkitietäjä- jäbät, ironiset nenunsa pystyssä, höpisemässä "faktoja" naisen "luontaisesta" typeryydestä.
Myös jotkut tytöt pyrkivät niihin piireihin joko myötäilemällä fiksujen poikien kommentteja tai yrittämällä peitota ne kahta kauheammalla naisten dissauksella. Kaikki halusivat olla edgyjä.
Hupaisaa näin jälkeenpäin ajatellen on se, että sen kummemmin pojille kuin tytöillekään ei tullut mieleen, että poliittinen epäkorrektiushan voi yhtä hyvin tarkoittaa myös poikien ja miesten dissaamista. Miehen kutsuminen vaikkapa "tyhmäksi kinkuksi" olisi niinä aikoina ollut huomattavasti radikaalimpi teko kuin naisten bimbottelu...
"Musta tuntuu, että naistendissaajanaisilla on usein toivoa. Ei tarvita kuin pieni näkökulman muutos."
Olen samaa mieltä tästä. Monilla tuo tuntuukin liittyvän tiettyyn ikävaiheeseen: lukioikään ja lapsuudenperheesta irtautumiseen, tai epävarmoihin twentysomething-vuosiin.
No, keski-ikäiset naiset ovat oma lukunsa: he elävät tässä suhteessa outoa kaksoielämää. Olen kuullut rouvien suunnilleen perättäisissä keskusteluissa haukkuvan "akkoja" kieroiksi ja selkärangattomiksi - mutta sitten seuraavassa hetkessä ilmaisevan suunnatonta ja perusteellista epäluottamusta ukkoihin. (Esim. ihmissuhteista puhuttaessa: "Ei niihin miehiin voi koskaan luottaa, se on vaan hyväksyttävä." Jne. jne.)
Tomi, ruukinmatruuna dissaa miehiä aivan yhtä lailla.
Lähetä kommentti