22. maaliskuuta 2010

Prinssittäret

Kerran keskustelin eräiden ystävieni - vaikkapa Marin ja Sarin - kanssa. He kertoivat minulle eräästä tilaisuudesta, jossa yhteinen ystävämme Kari oli käyttäytynyt aika lapsellisesti.

Kari oli syystä X kokenut, ettei häntä oltu huomioitu tarpeeksi asiassa Y. Niinpä hän oli vetänyt herneen nenäänsä, vaatinut erityiskohtelua ja ollut monin tavoin todella rasittava.

Minä sanoin:

"Jaa, no, ei yllätä mua. Kari on ihan hyvä tyyppi pohjimmiltaan. Mutta kyllä siinä on tuommoista prinssitaipumusta. Se aina tuommoisissa tilanteissa prinsseilee."

Ystäväni kiemurtelivat tuoleissaan, vähän hämillään. Heillä oli kasvoillaan sellainen ilme, että "nyt on tässä kuvassa jotain väärää, mutta en osaa sanoa, mitä".

Kun sitten sanoin: "Niin, Kari, se on ollut semmoinen prinsessa koko tämän vuoden, esimerkiksi tilaisuudessa Z", ystävieni helpotus oli silmin havaittavissa. He sanoivat:

"Niin tosiaan on! Kari on hirveä diiva! Ihan ämmä! Kauhee prinsessa."


"Prinssi" ei ole käypä haukkumasana oikkupussimiehelle. Mutta "prinsessa" tai "diiva" on. Näin siis rasittava mies alennetaan arvossa: häneltä otetaan miehisyys pois ja hänestä tehdään nainen.



Samasta aiheesta:

14 kommenttia:

myytinmurtaja kirjoitti...

Yleisemmin: miehiä ei saa haukkua. Mutta naisia saa ja pitää haukkua. Näin siis, jotta miestä voitaisin haukkua, hänestä on ensin puheissa tehtävä nainen.

myytinmurtaja kirjoitti...

On hupaisaa, että pikagoogletuksella löysin tuosta Olli Saarelan möläytyksestä vain juttuja, joissa "Tanja Saarela pyytää anteeksi/selittää/ymmärtää miehensä käytöstä".

Anonyymi kirjoitti...

Mullakin on tuttavapiirissä pari tuollaista prinssiä, jotka ottavat heti nokkiinsa, jos eivät saa keskustelussa tarpeeksi huomiota. Voi sitä marttyroinnin, muiden syyllistämisen ja itsesäälin määrää!

Nerea

Pihlajatar kirjoitti...

Hassuja nuo prinssit ja prinsessat. Prinssimäisyyshän voidaan ymmärtää myös positiiviseksi ilmaukseksi miestä kuvailtaessa; hän on jalo, urhea ja ihana kuin satuprinssi. Useammin tosin puhutaan ritarillisuudesta. (Vaikkeivat käsittääkseni esimerkiksi keskiajan ritarit aina olleet niin kovin jaloja neitoja kohtaan - kaikkiin yhteiskuntaluokkiin kuuluvia neitoja ainakaan.)

Prinsessamaisuuskin on ambivalentti ilmaus; toisaalta mies voi sanoa naiselle hellitellen ja kehuna, että olet oma prinsessani, mutta prinssessamaisuus voi toisaalta kertoa myös henkilön oikuttelusta, hienostelusta ja herkkänahkaisuudesta - varsinkin silloin, kun prinsessaksi kutsutaan miestä tietysti, mutta sillonkin kun naista kutsutaan prinsessaksi.

Elävä kieli ei ole eksaktia.

Poni kirjoitti...

Jossakin naistenlehdessä oli juuri pääkirjoitus siitä miten niin monet naiset kehuu olleensa pienenä poikatyttöjä. ;) Nainen oli myös kysynyt mieheltään kutsuttiinko tätä lapsena koskaan tyttöpojaksi, kun on ollut aika herkkä ja tunteellinen. "Ei TIETENKÄÄN!", mies oli vastannut.

Oikeaoppisen poikatytön käytös ei kuitenkaan saa mennä yli teini-iässä ettei tämä vain ole huora ;)

Anonyymi kirjoitti...

"Yleisemmin: miehiä ei saa haukkua. Mutta naisia saa ja pitää haukkua. Näin siis, jotta miestä voitaisin haukkua, hänestä on ensin puheissa tehtävä nainen."

Eiköhän se ole ihan päinvastion, katsoppa mediaa. Jokapäiväistä sellaista.

Diiva/prinsessa sanat ovat olemassa sen takia, että ne henkilöityvät pissiksiin eli nuoriin naisiin.Tadaa! Ring a bell?
Vai uskotko mieluummin omaan mielekkääseen satuusi.no.worth a try.

myytinmurtaja kirjoitti...

Ano: "Eiköhän se ole ihan päinvastion, katsoppa mediaa. Jokapäiväistä sellaista."

Niinhän minä joka päivä teen.

"Diiva/prinsessa sanat ovat olemassa sen takia, että ne henkilöityvät pissiksiin eli nuoriin naisiin.Tadaa! Ring a bell?"

Tiedätkö, kehen henkilöityy sana "urpo"? Arvaa! Arvaa!

myytinmurtaja kirjoitti...

Pihlajatar: "Prinsessamaisuuskin on ambivalentti ilmaus; toisaalta mies voi sanoa naiselle hellitellen ja kehuna, että olet oma prinsessani, mutta prinssessamaisuus voi toisaalta kertoa myös henkilön oikuttelusta, hienostelusta ja herkkänahkaisuudesta - varsinkin silloin, kun prinsessaksi kutsutaan miestä tietysti, mutta sillonkin kun naista kutsutaan prinsessaksi."

Niinpä. "Neiti" on täsmälleen samanlainen sana. Se voi saman miehen suussa yhdellä hetkellä tarkoittaa ihan vaan nuorta naista, ja olla suhteellisen kunnioittava - mutta seuraavassa hetkessä sama miekkonen nalkuttaakin tuohtuneena jonkun "neiteilystä". Silloin "neiti" tarkoittaakin yliherkkää hienohelmaa.

myytinmurtaja kirjoitti...

Poni: "Jossakin naistenlehdessä oli juuri pääkirjoitus siitä miten niin monet naiset kehuu olleensa pienenä poikatyttöjä. ;) Nainen oli myös kysynyt mieheltään kutsuttiinko tätä lapsena koskaan tyttöpojaksi, kun on ollut aika herkkä ja tunteellinen. "Ei TIETENKÄÄN!", mies oli vastannut.

Oikeaoppisen poikatytön käytös ei kuitenkaan saa mennä yli teini-iässä ettei tämä vain ole huora ;)"


:-)

Kasvatusjuttu on hassu. Siitä kyllä väännetään kättä, että tyttöjä joko pitäisi kasvattaa enemmän kuin poikia (siis vaikka aloitteellisemmiksi ja rohkeammiksi) tai että tyttöjä ei saisi "kasvattaa niin kuin poikia" (siis vaikka niin, ettei tyttöjen "luontainen herkkyys" kärsisi).

Kukaan ei sano, että poikien kasvatukseen pitäisi ottaa piirteitä tyttöjen perinteisestä kasvatuksesta! Vaikka eihän se toisten huomioonottaminen, empatia, tunteiden analysointitaito, heikompien suojelu, epäitsekkyys ja terve itsekritiikki kohtuullisissa ja järkevissä määrin tekisi pahaa pojalle/miehellekään.

myytinmurtaja kirjoitti...

Pihlajatar: "(Vaikkeivat käsittääkseni esimerkiksi keskiajan ritarit aina olleet niin kovin jaloja neitoja kohtaan - kaikkiin yhteiskuntaluokkiin kuuluvia neitoja ainakaan.)"

Nyt voi joku keskiajan historiaa paremmin tunteva tarvittaessa korjata minua: Minulla on sellainen muistikuva ritariromantiikasta, että sen säännöt (naisenpalvonta, kunnioitus, suojelu) olisivat päteneet vain aatelisnaisiin. Jossain ritarin ohjekirjassa olisi sanottu ihan suoraan, että maatiaisnaisille sopi tehdä, mitä tahtoi: Hienoa aristonaista kuului palvoa etäältä. Mutta jos piikalikka ei antanut hyvällä, sen saattoi sitten hyvin omintunnoin vain raiskata.

Ritarillista!

"Elävä kieli ei ole eksaktia."

Ei, mutta kieli on ajattelun työkalu. Se on ajattelu, tai ainakin sen tärkeimpiä osa-alueita. Jos siis naisellisuus kielessä nähdään tuhmana ja pahana ominaisuutena - itse pahuutena - se väistämättä heijastuu siihen, kuinka naisia kohdellaan yhteiskunnassa.

Meillä on nyt vallalla sellainen satu, että kaikki "naisellinen" on pahaa ja huonoa, ja kaikki "miehellinen" on hyvää ja tavoiteltavaa. Siitä seuraa aika luonnostaan se ajatus, että naisia on kohdeltava huonommin kuin miehiä.

Kieli ei ole neutraalia, eikä vaaratonta.

Eino Empaatti kirjoitti...

MM:"Vaikka eihän se toisten huomioonottaminen, empatia, tunteiden analysointitaito, heikompien suojelu, epäitsekkyys ja terve itsekritiikki kohtuullisissa ja järkevissä määrin tekisi pahaa pojalle/miehellekään."

Paradoksaalista, että vielä niinkin myöhään kuin 1900-luvun alussa joku nojatuoliajattelija saattoi pitää monia näistä miehisinä ominaisuuksina. Naiset sen sijaan nähtiin amoraalisina, kylmäverisinä, epäsosiaalisina ja täysin seksuaalisuutensa vallassa olevina olentoina.

Lisäksi aikoina, jolloin esteettisyys on ollut miehillekin sallitumpaa, kauneuden huipentumana on usein pidetty miehen vartaloa.

1) Eri aikoina on ihmisissä arvostettu eri asioita, mutta 2) jostain syystä arvostetuimmat on yleensä nähty miesten ominaisuuksiksi (tai siis, miehet ovat niin tehneet...)

Anonyymi kirjoitti...

"Meillä on nyt vallalla sellainen satu, että kaikki "naisellinen" on pahaa ja huonoa, ja kaikki "miehellinen" on hyvää ja tavoiteltavaa. Siitä seuraa aika luonnostaan se ajatus, että naisia on kohdeltava huonommin kuin miehiä."


Anna yksikin esimerkki, edes yksi. Yrität vain peittää todellisen asiantilan väittämällä toista, tyypillistä feminismiä.

Taidat olla itse satu.

myytinmurtaja kirjoitti...

Ano: "Anna yksikin esimerkki, edes yksi. Yrität vain peittää todellisen asiantilan väittämällä toista, tyypillistä feminismiä."

Erikoisinta teissä blogimälöttäjissä on se, että te kerta toisensa jälkeen palaatte femakkoblogeihin, niin kuin elokuun hyönteiset lampun valokehään.

Mitä haet täältä, Anonyymi? Miksi palaat tänne, yhä uudestaan? Minäpä kerron: sinä palaat, koska tahdot olla feministi. Palaat, koska olet nähnyt ja kokenut nykyjärjestelmän paskuuden. Mutta olet pelkuri ja laiska, etkä kestä myöntää sitä - siksi varmaan, että jos myöntäisit oman femakkoutesi, sinun olisi alettava rakentaa elämääsi uusiksi.

Sitä sinä et kestä, hauras prinssini.

myytinmurtaja kirjoitti...

EE: "Paradoksaalista, että vielä niinkin myöhään kuin 1900-luvun alussa joku nojatuoliajattelija saattoi pitää monia näistä miehisinä ominaisuuksina. Naiset sen sijaan nähtiin amoraalisina, kylmäverisinä, epäsosiaalisina ja täysin seksuaalisuutensa vallassa olevina olentoina.

Lisäksi aikoina, jolloin esteettisyys on ollut miehillekin sallitumpaa, kauneuden huipentumana on usein pidetty miehen vartaloa."


Totta! Olen lukenut joidenkin x-luvun ajattelijoiden kommentteja, ja muodeittainhan nuo käsitykset tuntuvat menevät. Juuri tuo naisväen oletettu kylmä, laskelmoiva lierous on varmaan historian aikana ollut se ylesempi käsitys naisista.

Varsinkin tuo seksuaalisuuden vallassa oleminen tuntuu nykynäkökulmasta hassulta: vallitseva uskontunnustushan on, että naiset eivät oikeastan seksistä tykkää eivätkä sitä kaipaa. Miehet taas ovat eläimellisiä panokoneita, aina valmiita hikiseen apinaseksiin (kyllä, jopa teidän naapurinne, tuo miellyttävä harmaahapsinen herra Virtanen ;-).


Luulen itse, että seuraava muoti tulee olemaan sellainen, että naiset yhtäkkiä vannotaankin kylmiksi suorituskoneiksi, ja miehet taas ovat niitä herkkiä, tunteikkaita taiteilijasieluja. Siitähän on merkkejä jo nyt: miehiä pidetään "suurten linjojen ihmisisnä", naisia taas arkisina "näpertelijöinä".