12. huhtikuuta 2009

Syntiemme tähden

Kristittyjen piinaviikko taisi mennä jo, mutta minun blogissani se vasta alkaa. Tämä ja seuraavat postaukseni käsittelevät väkivaltaa, raivoa ja tuota vanhaa klassikkoa: raiskausta.

Kimmokkeen sain Feeniksin tekstistä ja Elina Reenkolan kirjasta Naisen raivo sekä muistakin lähteistä. Mutta raiskaushan on muutenkin feminismin ydinkysymyksia. Missään ei niin tiivisty miesten etuoikeus ja suojeltu asema kuin siinä, miten raiskauksiin suhtaudutaan: raiskaus kuulemma "alentaa" ja "häpäisee" naisen, mutta ei tekijäänsä.

Kun raiskauksesta puhutaan, tehdään yleensä se virhe, ettei osata erottaa tekoa ja teon merkitystä toisistaan. Raiskaushan on paitsi fakta (mies työntää ilman lupaa pippelinsä jonkun naisen pimppiin), myös myytti (tämän seurauksena naisen pitää hävetä ja kuolla).

Faktat ovat faktoja mutta myytit myyttejä. Ja tehän tiedätte, mitä minä myyteille teen.



Kaikkien legendojen äiti

Ja tapahtui niinä päivinä, tarkemmin sanoen vuonna 2222, että Meidän Rouvamme Jeesus Kristus toisen kerran tuli maan päälle. Ennusmerkkejä Lunastajan syntymästä oli tietenkin näkynyt pilvin pimein, ja maailman mahtajat etsivät kaikkialta sitä "kuningasta", jonka tulo oli ilmoitettu. Mutta ei Jeesus tullut tälläkään kertaa näyttävästi kuin kauhistava sotajoukko lippuineen. Ei tietenkään, vaan hän syntyi tavalliseen tapaan sorretuimpien ja solvatuimpien keskuuteen. Hän syntyi AIDS-orvoksi sodan runtelemaan Afrikan maahan. Ja hän oli tyttö.

Lapsena hän joutui työskentelemään prostituoituna, mutta aikuistuttuaan hän nousi maailman keskeisimmäksi opettajaksi. Hän kulki kansan keskuudessa, saarnasi, opetti ja paransi. Tälläkin kertaa hänestä tuli suunnaton uhka valtaapitäville. Niinpä Yhdyskiinanvaltain (the United States of China) kauppaliittovaltion sotilaat vangitsivat hänet ja raiskasivat ja muillakin tavoin kiduttivat hänet kuoliaaksi.

Tästä jalosta uhrautumisestahan on tunnetusti kuva joka kirkossa: Kristus, orjantappurakruunu päässään, sen esiin viiltämät verihelmet pikimustalla ihollaan kimmeltäen, katsoo halveksunnan ja anteeksiannon sekaisin tuntein rumia raiskaajiaan. (Raiskaajat ovat moderniin tapaan kaikki rotuja ja kansallisuuksia. Mutta he kaikki ovat miehiä.)

Kun Kristus sitten oli pääsiäispäivänä ylösnoussut, CNN haastatteli häntä:


"Mestari, mukava, että pääsitte tulemaan tänne tänään! Mutta nyt on pakko kysyä, että minkä tähden päätitte tulla tänne maan päälle toistamisen? Eikä se juttu silloin vuonna 30 ja risat riittänyt?"

Ja Hän vastasi heille kuuluisin sanoin:

"No vittu, oli tultava, kun eräät jutut olivat näemmä jääneet hiukan hakuseen! Minähän sanoin, että kaikki ovat tasa-arvoisia Jumalan silmissä. Se siis tarkoittaa myös naisia, senkin vitun pelkurimaiset kusipäät. Mikä tässä on niin saatanan vaikeeta? Tervetuloa pois pimeältä keskiajalta, tonttu toopet. Ihan aikuisten oikeesti, luuletteko, että minua ihan ylettömästi huvittaa aina joutua käymään koko tätä pelleilyä läpi? Get a grip, helvetin urpot!"

Niinpä niin. Tapahtukoon Hänen tahtonsa!

(Raamattu 2.0, useita tekijöitä)


Jotta vanha turha ja tyhmä pahuus murtuisi, me tarvitsemme uusia tarinoita. Vaikka sellaisia sankaritarinoita, joissa raiskauksesta selviytynyt henkilö on ihmeellinen sankari. Ja häpeän on mentävä sille, jolle se oikeasti kuuluu: raiskaajalle.

5 kommenttia:

Seksualisti kirjoitti...

Onneksi myytti raiskatun naisen omasta syystä ja ansaitusta häpeästä alkaa olla kotomaassamme aika heikoilla. Sitä pitävät kiivaimmin yllä vanhoilliset uskonnolliset yhteisöt.

Ja toki lastensuojelutahoilla on oma panoksensa siinä, miten tyttöjen suojelu jopa heidän omalta seksuaalisuudeltaan on aina agendan kärkipäässä. Tyttöjen siveyttä korostavat ihanteet luovat pohjan häpeälle.

Valitettavasti myös afrikasta ja lähi-idästä tulleet maahanmuuttajaryhmät pitävät keskuudessaan yllä puoli vuosituhatta vanhoja käsityksiä miesten ja naisten välisistä suhteista. Ja jotkut liputtavat tätä oikeutena omaan kulttuuriin.

Panu kirjoitti...

Saatana pitää tätä blogia, jossa herjataan Jumalan Poikaa. Oi aikoja, oi tapoja.

Ja toki lastensuojelutahoilla on oma panoksensa siinä, miten tyttöjen suojelu jopa heidän omalta seksuaalisuudeltaan on aina agendan kärkipäässä. Tyttöjen siveyttä korostavat ihanteet luovat pohjan häpeälle.

Feministithän sitä häpeää lietsovat ja tulehduttavat miesten ja naisten suhteet. Feministeille teinipoika, joka haluaa ikäistään tyttöä, on hirveä raiskaaja.

Valitettavasti myös afrikasta ja lähi-idästä tulleet maahanmuuttajaryhmät pitävät keskuudessaan yllä puoli vuosituhatta vanhoja käsityksiä miesten ja naisten välisistä suhteista. Ja jotkut liputtavat tätä oikeutena omaan kulttuuriin.

Katsos kun vaihtoehto olisi feministeille täysin sietämätön. Vaihtoehto olisi, että feministit tukisivat maahanmuuttajatytön oikeutta maata kantasuomalaisen pojan kanssa. Koska feminismin ydin on viha kantasuomalaisen miehen penistä kohtaan, feministit eivät ikinä ota sitä riskiä, että tulisivat tukeneeksi kantasuomalaisen miehen oikeutta työntää siittimensä maahanmuuttajatyttöön. Ei: parempi Mehrabunin on olla puoli vuosisataa vanhemmalle Ali Akbarille naitettuna kuin elää avoliitossa jonkun iljettävän Reiskan kanssa. Ali Akbar edustaa sentään samaa kulttuuria, jossa Mehrabunin on hyvä olla.

feeniks kirjoitti...

<3 Sanot taas kerran paremmin sen, miltä minusta tuntuu, mutten uskalla tuntea loppuun asti.

myytinmurtaja kirjoitti...

Seksualisti, totta kyllä. Minusta kuitenkin tuota raiskausmyyttiä - ja raiskauksella uhkaamista - käytetään yhä naisten aisoissa pitämiseen. Huomaan näitä raiskausta käsitteleviä bloggauksia kirjoittaessani, kuinka laaja aihe tämä on.

Tytöiltä vaaditusta siveydestä samaa mieltä.

Maahanmuuttajaryhmät: Tiedä häntä sitten, miten suuri sananvalta maahanmuuttajilla on valtavirran yhteiskunnan mielipiteisiin. äärimmäisimmät uskonnon/"perinnäistavan" varjolla hihhuloinnit tuskin hetkauttavat useimpia peruskansalaisia.

myytinmurtaja kirjoitti...

Feeniks: <3

Olen iloinen, jos saan tehtyä jotain hyödyllistä.