27. huhtikuuta 2009

Seksilelujen symmetria

Miksi apteekkiin on otettu seksileluja vain naisille?

Seksileluja valikoimiinsa ottaneesta Ruotsin apteekista on kanneltu maan tasa-arvovirastolle. Kaksi miestä syyttää valtion omistamaa apteekkiketjua syrjinnästä, koska apteekeista ei löydy yhtään miehille suunnattua seksilelua.
(Helsingin Sanomat, 13.8.2008)


Tämähän sortaa miehiä, eikö sorrakin?

Ehei. Miesten ja naisten oikeuksista keskusteltaessa kompastutaan usein tähän symmetriaharhaan: että jonkin vanhan epäkohdan (linkin tapauksessa seksin perinteisen "paheellisuuden" ja sen takia julkikuvasta piilottamisen) ratkaisu olisi automaattisesti sama sekä naisille että miehille.

Useimmissa sukupuolioikeuden kysymyksissä "Miltä itsestäs tuntuis, jos..?" on tietenkin erittäin hyvä ohjenuora kaikille sukupuolille. Vaikka niin, että nainen, joka pitää pukeutumisesta kiinnostunutta miestä vähän osaamattomana, voisi kysyä itseltään: "Nainen, miltä itsestäsi tuntuisi, jos sut pahimmillaan hakattaisiin, jos pidät vaaleanpunaista paitaa? Onko siis ihmekään, ettei Masa ole oppinut vielä kovin taitavaksi pukeutujaksi? Eihän se ole koskaan saanut harjoitella sitä taitoa!" Kun asettuu toisen asemaan, näkee helpommin seksisorron tyhmimmät puolet.

Aina tämä taikatemppu ei kuitenkaan toimi. On nimittäin otettava huomioon, että naiset ja miehet eivät lähde samasta tilanteesta: meillä ei ole samoissa asioissa yhtäläistä valtaa tai mahdollisuuksia. Siksi huonojen rakenteitten korjaaminenkin tapahtuu eri sukupuolilla usein eri lailla.

Siis:


  • Mies, joka rupeaa insinööriksi, valitsee hyödyllisen ja hyvän ammatin, mutta hän ei ole ainakaan tässä asiassa rajoja rikkova kapinallinen. Sen sijaan koti-isäksi jäävä mies on uljas uranuurtaja.

  • Sairaanhoitajan ammatti ansaitsee kaiken arvostuksen ja kunnioituksen, kuten siihen kouluttautuvat henkilötkin. Mutta naiselle sairaanhoitajan ammatin valitseminen ei sinällään ole rajojen rikkomista. Miehelle taas on. Sen sijaan insinöörinainen – oli hän muuten millainen tahansa – tekee rohkean ammattipäätöksen.

Ei siis voi sanoa, että esimerkiksi insinööriksi rupeaminen olisi aina kaikille ihmisille automaattisesti tasa-arvoistava teko.


Toinen esimerkki:


  • Eduskunnassa on liian vähän naisia. On siis ihan oikeutettua äänestää kahdesta yhtä pätevästä eduskuntavaaliehdokkaasta sitä naispuolista, vain siksi koska hän on nainen. (Vastaava pätee ministereihin, yliopiston professoreihin, ylilääkäreihin, korkeimman oikeuden tuomareihin, upseereihin yms.)

  • Alakoulun opettajina on liian vähän miehiä. Siksi sellaisessa valintatilanteessa, jossa nais- ja mieshakijan pätevyydet, taipumuksen yms. muuten olisivat samanlaiset alakoulun maikan virkaan, on aivan oikeutettua valita se mies, koska hän on mies.


Ei siis kannata henkäillä sitä vanhaa uskontunnustusta, että "Mä äänestän ehdokkaan perusteella, en sukupuolen!"


Kolmas esimerkki:


  • Totta kai pyritään siihen lopputulokseen, että molemmilla (kaikilla?) sukupuolilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet toteuttaa seksuaalisuuttaan. Mutta ihan viime vuosikymmeniin asti miehillä on ollut aivan toisen kertaluokan mahdollisuudet kaikkeen julkisesti hyväksyttyyn sekstaamiseen kuin naisilla. Naiset ovat tehneet huimasti töitä vapautumisensa eteen.

  • --> Siksi naisten itsetyydytys on tällä hetkellä coolia ja miesten vähän säälittävää. Tämä ei siis ole vielä se ideaali lopputilanne, mutta historian huomioon ottaen ihan ymmärrettävä ja kohtuullinen käänne.

Näin.

5 kommenttia:

myytinmurtaja kirjoitti...

Mitä seksileluihin sinänsä tulee, minusta ne kuuluisivat pikemminkin omille osastoilleen tavarataloihin kuin apteekkiin. Vaikka gynet taitavat jotain geishakuulia joskus suositellakin?

anonilli kirjoitti...

'Sen sijaan koti-isäksi jäävä mies on uljas uranuurtaja.'
Uljaudella ja kahdella eurolla uranuurtaja saa kupin kahvia.
'Eduskunnassa on liian vähän naisia.'
Edustuksellisessa demokratiassa äänestäjät valitsevat mielestään parhaat edustajat; Eduskunnassa on äänestäjien mielestä juuri oikea määrä naisia, ja äänestäjät ovat tässä systeemissä aina oikeassa. Jos halutaan tilastollisesti edustava laitos, pitää luopua vaaleista ja siirtyä arvontaan. Ihan toimiva ratkaisu sekin.
'historian huomioon ottaen ihan ymmärrettävä ja kohtuullinen käänne'
Minä en näe tässä nimenomaisessa tapauksessa mitään käännettä: jako säälittävät runkkareihin ja alfauroksiin on sama kuin aina ennenkin. Ymmärrän, ettei se paljon naisia kiinnosta. Miksi kiinnostaisi: jokainen ajaa omia etujaan ja siten kaikkien edut tulevat ajettua.

Panu kirjoitti...

Niinpä. Naisen mielestä säälittävällä runkkarilla on velvollisuus tukea naisen valtapyrkimyksiä, mutta naisella kuuluu sen jälkeenkin olla Oikeus kelpuuttaa vain alfat.

myytinmurtaja kirjoitti...

Ällistys!

Miten tästä tuli kommenttiketju oletettujen alfa- ja betaurosten eroista tahi kaffekupposen hinnasta?

Sanon nyt kauniisti, ettei tarvitse myöhemmin sanoa rumasti: Olisi kiva, jos kunkin bloggauksen kommentit käsittelisivät kyseisen bloggauksen aihetta. On tietenkin okei, jos keskustelu luonnostaan meanderoi, mutta en soisi sen tapahtuvan parissa ensimmäisessä huomiossa.

Panu kirjoitti...

Sinun on ymmärrettävä, että viha edustamaasi iljettävää, sairasta aatetta ei salli sinun "keskustella" muiden kuin toisten hirmutekoja puolustavien fanaatikkojen kanssa. Meille kunnon ihmisille olet aina oleva peto, jota vastaan meidän on puolustauduttava nurkkaan ajetun epätoivoisella raivolla.