- Aaltopahvia: Kuuntelemisen oppitunti
Oletteko te koskaan miettineet, millainen maailma olisi, jos miehillä olisi samanlainen vapaus ilmaista tunteitaan kuin naisilla? Oletteko te koskaan miettineet, millainen maailma olisi, jos naisilla olisi samanlainan oikeus tulla kuulluiksi kuin miehillä?
Minä mietin sitä päivittäin.
Mietin erityisesti luokkahuonetta, niitä nuoria, joista tulee meidän tulevaisuutemme yhteiskunta. He rakentavat sen. Mutta onko mikään muuttunut?
Luokassa puhuu yhä useimmiten juuri poika, eikä hän tee sitä puheenvuoroa viittaamalla pyytämällä. Se hiljainen viittaava tyttö joutuu pysymään hiljaa, koska hän on kiltisti, eikä häntä tarvitse oikaista. Pojat saavat huomiota lähinnä vaatimalla oikaisemista, tekemällä rikkeitä ja koettelemalla rajoja. Äijätoimilla. Jos kuitenkin syntyy keskustelu, tulevat useimmat puheenvuorot lopulta tytöiltä. Pojilta tuntuu puuttuvan joko kyky tai uskallus ääntää sitä, mitä he ajattelevat. Ei ole lainkaan tavatonta, että erittäin mielenkiintoisia ajatuksia aineeseen kirjoittanut oppilas saattaa pitää ajatuksiaan aivan kelvottomina, jopa typerinä. - Megafoni/Katariina Mäkinen: Miesliike nyt?
(Via Aaltopahvia)
Feminismin vastustajista puhuttaessa on heti aluksi huomattava, että heidän käsityksensä feminismistä on usein varsin erikoinen. Feminismi, johon he tekevät eroa, vaikuttaa hyvin erilaiselta kuin tämänhetkinen globaali feministinen liike ja feministisen teorian, tutkimuksen ja poliittisen toiminnan todellisuus. Antifeministeille feminismi tuntuu tarkoittavan esimerkiksi joko a) naisten etujen puolustamista, b) oletusta siitä että naiset ovat miehiä parempia tai c) sukupuolen “todellisen olemassaolon” kieltämistä. Feminismiin sisältyvä koko sukupuolijärjestelmän kritiikki jää usein täysin huomiotta samoin kuin se, että juuri feministit ensimmäisinä esittivät myös miehen olevan sukupuoli ja kyseenalaistivat valmiit oletukset siitä, mitä miehen tulisi olla, samoin kuin sen, että hierarkkinen ero sukupuolten välillä olisi historiallisesti välttämätön maailmaa ja ihmisten välisiä suhteita jäsentävä tekijä. - Vihreiden isien manifesti: Olen isä, olen olemassa
Isästä puhuttaessa on kyse usein sukupuolesta, miehestä. Isän puuttuessakin puhutaan miehen mallin puuttumisesta. Äidin puuttuminen ei ole naisen mallin puuttumista. Äitiys on olemista lapsen kanssa; hoivaamista, auttamista ja huolenpitoa.
Tervetuloa oikealle vuosituhannelle.
Isät haluavat olla lasten kanssa. Isät haluavat olla lähellä lapsiaan. Ei yhteiskunnan painostuksesta, vaan siksi, että mekin paitsi kasvatamme lapsiamme rakkaudella, olemme iloisia siitä muutoksesta ja kasvusta, jonka lapset saavat meissä aikaan.
13. marraskuuta 2010
Keisarin uudet vaatteet
Kauniimpi sukupuoli on nyt näemmä blogissani pinnalla. Lähestyvän isänpäivän kunniaksi tässä vielä kolme erinomaista kirjoitusta: pojista, miehistä ja isistä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Etukäteiset isänpäiväonnittelut kaikille isille.
Näillä mieskirjoituksillahan en sitten muuten tosiaan tahdo sanoa, että miesten ongelmat olisivat tärkeämpiä kuin naisten. Puhumattakaan siitä, että naisten ja miesten yhteiskunnassa kohtaamat epäkohdat olisivat esimerkiksi symmetrisiä ja samanarvoisia.
MM aika harva nainenkaan yhtyy mielipiteeseesi, että miehet olisi kauniimpi sukupuoli, ja yksikään heteromies ei siihen yhdy:).
Tomi: "MM aika harva nainenkaan yhtyy mielipiteeseesi, että miehet olisi kauniimpi sukupuoli, ja yksikään heteromies ei siihen yhdy:)."
Siis heteromiehet eivät yhdy kauniimpaan sukupuoleen? Pitää varmaan paikkansa...;-)
Ruukinmatruunalle isukki on hänen elämänsä tärkein mies.
Lähetä kommentti