HS 27.9.2009: Elokuvaohjaaja Roman Polanski pidätettiin Sveitsissä
Polanski, 76, oli saapunut Sveitsiin ottaakseen festivaaleilla vastaan palkinnon elämäntyöstään. Yhdysvallat antoi pidätysmääräyksen Polanskista jo vuonna 1978.
Polanski tuomittiin vankeuteen Yhdysvalloissa, kun oikeus katsoi hänen harrastaneen seksiä 13-vuotiaan tytön kanssa.
(...)
Tragediat ovat varjostaneet Polanskin elämää.
Polanski-parka. Mutta ehkä se tuolloin 13-vuotias tyttö olisi kannattanut jättää raiskaamatta, vai mitä? Hitsi, Roman, toivottavasti se elämäntyöpalkinto maistuu makealta!
Homemunan säälittely on käsittämätöntä. Kaikissa lukemissani jutuissa ladotaan framille Romanin raskas menneisyys, Krakovan getosta Sharon Taten murhaan. Tai niissä korostetaan hänen taiteellisia ansioitaan. Mutta tiedättekö mitä? Polanski on silti raiskaaja. Siispä 13-vuotiaan tytön perse on arvokkaampi kuin Polanskin koko sielu.
Se, että tämä edes täytyy erikseen sanoa, on järjetöntä.
Samasta aiheesta:
- HS 28.9.09: Roman Polanski saattaa päästä vapaaksi takuita vastaan
- HS 28.9.09: Polanskin uhri haluaa viranomaisten luopuvan seksirikossyytteestä
- The Zero
- Dr Isis: After Years of Stealth Evasion, Elusive Criminal Roman Polanski Arrested
- Violet Socks: Hey, kids, here comes Roman Polanski!
- MM: Henkipatto
- MM: HS: Tuomioistuimet pitävät helposti raiskausta lievänä
20 kommenttia:
Polanski kuulemma raiskasi raiskauksensa Jack Nicholsonin kämpillä. Jos Roman olisikin pannut parit Quaaludet Nicholsonin kuppiin ja olisi sitten raiskannut tämän, Polanski tuskin olisi sen jälkeen saanut montaakaan elokuva-alan tunnustuspalkintoa...
Vaikuttaako mielipiteeseesi mitenkään se, että itse uhri, nykyään keski-ikäinen perheenäiti Samantha Geimer, haluaisi unohtaa koko jutun ja on pyytänyt että oikeusprosessi lopetettaisiin?
"I think he's sorry, I think he knows it was wrong. I don't think he's a danger to society. I don't think he needs to be locked up forever and no one has ever come out ever - besides me - and accused him of anything. It was 30 years ago now. It's an unpleasant memory ... (but) I can live with it."
Geimer ei vaikuta erityisen katkeralta Polanskille. Hän esim. toivoi vuonna 2003, että juttu unohdettaisiin, jotta Polanski voisi hakea Oscarinsa elokuvasta Pianisti.
Polanskia enemmän Geimeria tuntuu harmittavan syyttäjä ja media jotka jatkavat asian riepottelua julkisuudessa. Likaisten yksityiskohtien (juuri niiden joihin linkkasit) julkaisu kuulemma aiheuttaa ahdistusta hänelle ja hänen perheelleen.
Vestigia, ks. varsinaisen jutun jälkeisen linkkilistan toinen linkki ylhäältäpäin.
Ja vestigia, älä hurskastele. Mitä vaihtoehtoja tässä muka olisi?
1.) Polanski voisi kokonaan vetäytyä julkisuudesta ikuisiksi ajoiksi. Mutta elokuvathan ovat varsin pysyvää materiaalia. Niin korkeaprofiilisen ohjaajan on vaikea kadota jäljettömiin. 2.) Tai - optimaalisin vaihtoehto - Polanski voisi tehdä ihmisen työn ja julkisesti katua ja pyytää anteeksi tekoaan.
Näiden lisäksi ainoa muu mahdollisuus olisi 3.): Juhlistaa Polanskia kaiken maailman filmikissanristiäisissä niin kuin hän ei koskaan olisi tehnyt mitään väärää.
Meidän kaikkien - myös Geimerin - kannalta kolmonen on pahin vaihtoehto.
(Ja juu, lapset ovat eri juttu. Jos joku horokki tekisi vastaavan teon nyt, 13-vuotiaan uhrin nimi olisi tietenkin pidettävä salassa. Mutta itse tekoa tietenkään ei.)
Varmuuden vuoksi: Toki myös aikuisten raiskauksen uhrien henkilöllisyyttä on lähtökohtaisesti syytä suojella.
IS 28.9.09: Mies raiskattiin Viialassa
Luitko tämän päivän Hesaria? Koko juttu Polanskista on vastenmielistä "mitä tästäkin nyt kohkataan, poliittista vainoa ja tuomarin virkavirheitä"-päivittelyä. Esitellään ihmisiä, jotka ovat tyrmistyneitä Polanskin pidätyksestä, toista puolta ei ollenkaan.
Yllätys yllätys, uhria ei sentään syyllistetä. Ehkä siksi, että on antanut raiskaajalleen anteeksi.
Vestigian kysymys on vaikea, mutta kerrankin minusta ihan aiheellinen. Pitäisikö meidän kunnioittaa uhrin toivetta ja kuunnella häntä, vaikka vastenmielinen rikollinen jäisikin vapaaksi?
Mutta miksi uhri toivoo mitä toivoo? Raiskattuun kohdistuu aina järjetön määrä syyllistämistä, ei auta vaikka uhri olisi 13-vuotias lapsi ja tekijä aikuinen mies. En yhtään ihmettele, ettei uhri halua käydä tuskallisia tapahtumia uudelleen läpi tai kestä katsoa jutun riepottelua julkisuudessa.
Nerea
Nerea: Kyllä vain. Naisella ja varsinkaan tytöllä ei ole täyttä ihmisarvoa. Kun joku ukko päättää tehdä väkivaltaa heitä kohtaan, siitä vaietaan - varisinkin, jos hyypiö on jollain alalla ansioitunut. Musta se on osa tympeää suurmieskulttia. Ukot pidetään pumpulissa.
Mitä Geimeriin tulee, mun mielipiteeni on tuo tuossa kolmannessa kommentissa kuvattu. Pahinta kaikista olisi vaieta Polanskin teko kuoliaaksi.
Minua vituttaa, ettei elokuva-alan päättäjillä ole pokkaa (tai varmaan intressiäkään) ottaa karua linjaa tällaisten väkivallantekojen suhteen. Oscar-akatemialla pitäisi olla pokkaa painostaa horatsua myöntämään tekonsa ja katumaan sitä julkisesti - tai jättää tämä palkinnoitta.
Tämä on laajempi ilmiö: Polanskin suojelu on minun nähdäkseni samaa miesten suojelua ja infantilisointia, jota voi tavata ihan tavallisissakin perheissä: isukkia suojellaan ja ymmärretään, vaikka ukko olisi minkälainen paska tahansa. Samoin miesten kodin ulkopuolella tekemä rahatyö on "oikeaa työtä", naisen kodinhoitohommat vaan jotain puuhastelua. Aina pitää olla joku suojeltu, ihailtu isukki, yhteisönsä Kekkonen.
Feministing: Round up: Posts on Polanski's arrest
Nerea: Musta tuolla Feministigissä listatuista artikkeleista tuota uhrikysymystä käsitteli hyvin ainakin
Tiger Beatdown: Perfect Disguise: Isaac Brock, Samantha Shapiro, and the Ethics of Journalism In Rape Culture
"What I know is that this is how it happens. This is how rape culture is created. The social penalties for reporting a rape are so severe, and the odds for successfully making a case are so small, that we effectively encourage women to let rapists get away with it, and discourage them from holding rapists accountable.
En voi hyväksyä Polanskin tekoa yhtään sen enempää kuin mitään raiskausta yleensäkään.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että taiteilijan persoonaan ja hänen taidettaan on voitava tarkastella toisistaan irrallisina ilmiöinä. Polanski on ohjannut ja käsikirjoittanut monta hienoa elokuvaa. Minun silmissäni näiden elokuvien arvo elokuvina ei laske, vaikka olenkin surullisen tietoinen siitä, että mies niiden takana on rikollinen pahantekijä. Toisaalta hienot elokuvat eivät tietenkään mitenkään voi hyvittää tapahtunutta rikosta. Maailma on pullollaan tällaisia raastavia paradokseja.
Olen myös sitä mieltä, että uhrin toivetta siitä, ettei hänelle traumaattista kokemusta enää reviteltäisi, pitäisi kunnioittaa. Tunnen raiskauksen uhreja ja olen keskustellut tästä asiasta usein. Raiskatulla - niin kuin minkä tahansa traumaattisen kokemuksen kokeneella ihmisellä - pitäisi olla mahdollisuus ja oikeus eheytyä ja jatkaa elämäänsä omassa tahdissaan. On hyvin kuluttavaa ja raastavaa joutua käsittelemään raiskauskokemustaan uudestaan ja uudestaan eri tilanteissa koko elämänsä ajan. Tämä juuri uhriuttaa raiskauksen kokenutta ihmistä. En tarkoita, että raiskauksista pitäisi vaeta, mutta yksittäisiä raiskauskokemuksia pitäisi käsitellä ensisijaisesti silloin, kun raiskattu itse niitä haluaa käsitellä. Raiskatulla on mielestäni oikeus sanoa, että ei halua käsitellä raiskaustaan enää. Ja raiskatulla pitäisi olla oikeus vaatia, ettei hänen raiskauskokemustaan käsitellä julkisesti.
Raiskauksen uhrin toivetta asiasta vaikenemisesta julkisuudessa tulisi mielestäni aina kunnioittaa, olivatpa hänen motiivinsa sitten kuinka poliittisesti epäkorrekteja tahansa. Jos syyllisen syyllistäminen ajaa ohi uhrin yksityisyys oikeuden, kallistuu vaakakuppi niin, että uhri uhriutuu entisestään.
Mitä tulee elokuva-alan tunnustuspalkintoihin; Polanskin tekoa ei voi mitenkään puolustella, se on iljettävä. Toisaalta en tiedä, auttaako hänen stigmatisoimisensa kenenkään raiskatun asemaa.
Minusta tulisi kiinnittää huomiota siihen, että Polanskin taiteellisesta työstä hänelle myönnetyt palkinnot on myönnetty nimenomaan hänen TAITEELLEEN, ei persoonalleen tai elämälleen. Ohjaajana Polanski edustaa myös kaikkia muita elokuvansa tekijöitä - näyttelijöitä, kuvaajaa, lavastajia, valaisia, tuottajia jne., ja olisikin minusta kohtuutonta, ettei Polanskin ohjaamille elokuville voitaisi antaa tunnustusta hänen henkilökohtaisten rikostensa vuoksi. Elokuvan saama palkkio on aina tunnustus paitsi ohjaajalle myös koko elokuvan työryhmälle. On tavallaan epäoikeudenmukaista sekin, että ohjaajan henkilökohtaisessa elämässä tekemien rikosten vuoksi viedään arvo kaikkien hänen elokuvissaan työskennelleiden ihmisten työltä.
Tulipa surullinen olo tätä kirjoittaessa. Raiskaus ei ole koskaan helppo asia.
Pihlajatar: Sanotaan, että Polanski olisikin viharikoksena hakannut henkihieveriin mustan miehen. Siitä olisi seurannut uhrille rankka mediakohu - niin rankka, että uhri olisi pyytänyt, ettei hänen pahoinpitelyään enää käsiteltäisi. Mitä mieltä olet? Etuoikeutettu (taustastaan huolimatta Polanski oli 70-luvulla etuoikeutettu) ukko vahingoittaa perinteisella vihatavalla alemman kansanosan henkilöä. Onko se vain asianomaisten yksityisasia?
Pihlajatar: En itse ole poistamassa arvoa Polanskin elokuvilta, vaan mieheltä itseltään. Minusta henkilölle ei voida antaa elmäntyöpalkintoa, jos hänellä on vakava, sovittamaton rikos tunnollaan. Jokinlainen poliittinen kuvainraasto tyyliin "Polanskin leffat, ne onkin tästä lähin paskoja! olisi ilman muuta valheellista ja typerää. Mutta ei taide toimi missään tyhjiössä.
Teoista täytyy olla seuraamuksia. Ei Polanskia syytetä mistään karkkikaupan namun näpistyksestä (sorry), vaan lapsenraiskauksesta.
Mikään ei estä Polanskia itseään ottamasta mm. elokuvansa tekijäryhmää huomioon. Polanski voisi oma-aloitteisesti tuoda tekonsa julkisuuteen ja katua sitä. Hän voisi antaa sen jälkeen rahaa vaikka kehitysmaitten naisten ja tyttöjen elinolojen parantamiseen tai raiskauksen uhrien tukeen. Minusta muutenkin julkinen katumus ja teon hyvittäminen olisi sellainen käytäntö, jonka soisi yleistyvän(*). Tälla tavalla Polanski voisi tuottaa maailmalle konkreettista hyvää. Hän lienee vauras mies.
Naisten oikeus omaan ruumiiseensa on maailman kriittisin ihmisoikeuskysymys. Jokainen tuon oikeuden toteutumista nakertava teko on naula meidän kaikkien arkkuun.
---
(*)Poislukien nyt toki jotkut sotarikolliset; en näe mitään järkevää tapaa, millä jotkut kansanmurhia tai joukkoraiskauksia organisoineet henkilöt voisivat edes alkaa hyvittää tekoaan.
Pihlajatar, vielä: Olen myös eri mieltä tuosta loppukaneetistasi, Raiskaus ei ole koskaan helppo asia.
Tässä tapauksessa: se on. Jos Polanski olisi jättänyt raiskaamatta, mitään kohua ei koskaan olisi syntynyt. Ei hän ole mikään tekoonsa pakotettu tai huijattu raukka.
Taatusti toimivia raiskauksenestovinkkejä!
'Toisaalta en tiedä, auttaako hänen stigmatisoimisensa kenenkään raiskatun asemaa.' (Pihlajatar)
Pääosa rikollisista pyrkii välttämään rangaistuksia mm. olemalla tekemättä rikoksia todistajien, esimerkiksi poliisin, nähden. Rangaistukset vaikuttavat käytökseen. Eivät kaikkeen ja aina, mutta seurausten puute ilman muuta lisää rikoksia. Polanskin joutuminen kärsimään rangaistuksensa voi auttaa jotain välttämään uhrin aseman kokonaan.
'uhrin toivetta siitä, ettei hänelle traumaattista kokemusta enää reviteltäisi, pitäisi kunnioittaa' (pihlajatar)
Uhrin toivetta vastaan on rikkonut nimenomaan Polanski ja hänen fanittajansa. Jos Polanski olisi lusinut kiltisti tuomionsa ja ehkä jopa ollut leimaamatta uhriaan julkisuudessa, tätä nimenomaista ongelmaa ei olisi. Jos painetaan villaisella joka juttu, jossa raiskaaja tajuaa vainota uhriaan, montako tuomiota me saamme, ja moniko uhri saa toipua rauhassa? Tällaista käytöstä ei saa palkita, se tuottaa pitemmän päälle enemmän uhreja.
Ehkä nostan kädet pystyyn.
Tarkoitin sillä, ettei raiskaus ole helppo asia, lähinnä uhrin näkökulmaa. En oikein tiedä, millainen asia raiskaus on raiskaajan näkökulmasta. Siihen on vaikea samaistua. Täytyy olla hyvin sairas mieli.
Myytinmurtajan pointit siitä, että elokuvia + työryhmää voidaan palkita myös irrallaan ohjaajasta on myös ihan hyvä. Käytännössä homma ei tosin toimi alalla ihan niin, elokuvat henkilöidään nykyisin erittäin vahvasti ohjaajiin, mutta ehkäpä siihenkin olisi aika saada muutos.
Jos Polanski tosiaan alkaisi nyt lahjoitella rahaa esim. kehitysmaiden naisille niin se kyllä tuntuisi aika teennäiseltä viherpesun kaltaiselta ilmiöltä. Miksikähän tuota nyt sitten sanottaisiin? Veripesuksi? Musta on vähän kyseenalaista, voiko yhtä pahaa tekoa sovittaa toisella hyvällä teolla. Eihän tehty muutu tekemättömäksi.
Anteeksipyyntö varmasti joka tapauksessa olisi paikallaan.
En ota nyt tähän asiaan enempää kantaa. Tunnun vain laulavan itseäni suohon. Ei mun tarkoitukseni tosiaankaan ole ollut mitenkään puolustella Polanskia tai raiskaajia yleensä.
Hui, Pihlajatar: En missään tapauksessa tarkoittanut, että luulisin sinun puolustelleen raiskaamista tai jotain vastaavaa! :-O Toivottavasti et pahoittanut mieltäsi.
Veripesusta: Toki noin, varsinkaan kun tuollaiseen toimintaa ei ole mitään ennakkotapausta. Mutta ukko voisikin olla edeltäkävijä. Siitä, että Polanski kaivaisi kuvettaan maailman kärsivien tähden, olisi enemmän hyötyä kuin pelkästä linnatuomiosta ikinä.
(Minusta olisi muutenkin hyvä pyrkiä rikostuomioissa teon hyvittämiseen pelkän rankaisun sijasta. Mahdollisuuksien rajoissa toki: ainakaan vielä oikeuslaitoksella ei taida olla hirveästi kanavia tällaiseen.)
Siitä, että korkeassa asemassa oleva mies sanoisi ääneen koko maailman kuullen, että raiskaaminen on rikos, olisi suunnaton hyöty raiskauksien vastaiselle työlle kaikkialla maailmassa.
Hmmm, mun kommenttini voisi itse asiassa tiivistää näin: "Polanski, tee pitkästä aikaa jotain hyödyllistä - mene itseesi!"
Melissa McEwan otti kantaa kysymykseen siitä, mitä pitäisi ajatella siitä, että uhri haluaisi unohtaa jo koko jutun:
Melissa McEwan: Her Reasons Are Not Yours
"What Gailey quite evidently wants is this shit to end. She wants closure—something Polanski has been cruelly denying her for three decades while living as a fugitive.
When justice is denied, or interminably deferred, often one finds a way of closing the chapter, just to get on with life—to be able to live unencumbered by an ever-present sensation of imbalance. One longs desperately to evade the niggling feeling that you're betraying yourself, or upending some karmic sense of justice, merely by getting on with your life as though there had been a satisfactory and fair resolution, when there hasn't been.
When there is no justice to free you, no closure, it can feel as though not living as a victim tacitly condones what was done, retroactively making it not matter. Survivors of sexual assault whom the law has failed often feel they must serve a sentence of suffering themselves, beyond what they might otherwise naturally bear, in order to not join in the ubiquitous chorus trumpeting that what happened to them was No Big Deal.
That self-imposed sentence can be a hard place to leave. But once you grant yourself parole, it's an even harder place to which to return.
Given the opportunity now for the legal justice I was denied, I daresay I'd sound an awful lot like Gailey. It's not that my feelings toward my rapist have changed; it's that what closure I have was hard-won—and I fiercely protect it. The wanton appropriation of Gailey's words doesn't reflect an understanding of what it is to be a survivor robbed of justice; in fact, it reveals a profound indifference toward exploiting someone who has already survived a terrible exploitation.
The truth not being spoken is that the people incorporating Samantha Gailey's wishes as part of their arguments aren't doing so because they want to protect Samantha Gailey. They're doing it because they want to protect Roman Polanski."
Myyttis.
Eipä hätiä.
Nämä raiskausasiat ovat mulle vähän turhan henkilökohtainen aihe. Enpä nyt yksityiskohtaisemmin siihen, miksi tai miten, mutta ovat vaan. Minun on kai siksi vähän hankala keskustella asiallisesti raiskauksista; samaistun vahvasti raiskausten kohteisiin ja tahtoo nousta tunteet liikaa pintaan. Ne tunteet ovat lähinnä laatua "jättäkää mut = se raiskattu rauhaan - aak! - olkaa hiljaa!" Huomaan, että tämä lähtökohta sitten vääristää muuta ajatteluani.
Pihlajatar, et kyllä minusta ole ollut mitenkään, öh, asiaton. Ja ihmehän se olisi, jos raiskauksen kaltainen rikos ei herättäisi voimakkaita tunteita.
Vähän asian vierestä räntätäkseni, minua on pitkään ärsyttänyt nettiin pesiytynyt muka-objektiivinen keskustelutyyli. Se on usein vain yritys vaientaa kärsineet. Tietysti on hyvä pystyä keskustelemaan jostain ilmiöstä sinänsä. Mutta joillekin onnettomille tuo "hyvä keskustelu" se tuntuu tarkoittavan kaiken heille sopimattoman tunneilmaisun karttamista!
Derailing for Dummies: Overemotional:
After all, proper “intellectual” discussions always involve detachment and rationality. What is "rationality"? It’s a way of approaching emotional matters devoid of sentiment, particularly prized by Privileged People® as it enables a continuing inequity of power that favours them: after all, if they aren’t emotionally attached to the topic by way of Lived Experience©, it is easier for them to be "rational".
(En siis tarkoita, että sinä tosiaankaan tekisit noin, Pihlajatar. Tuli vaan asiayhteydestä mieleen kaikki ne antifemakkotyypit, joiden on helppo puhua vaikka raiskauksesta ilman suuria tunteita - eihän se teko koskaan tule uhkaamaan heitä henkilökohtaisesti!)
Lähetä kommentti