18. helmikuuta 2010

Vaippasulkeiset

SDP:n haluaa myös naiset kansalaispalveluun, ja Muskelotti kirjoittaa aiheesta erinomaisesti:

Muskelotti: Good work sister – and brother!
Kansalaispalvelussa olisi varmasti paljon plussaa, mutta pelkkä automaattinen tasa-arvon voitto se ei aivan ehdottomasti olisi. Kuten Aamulehti pääkirjoituksessaan tänään kirjoitti, "miten kävisi naisten työurien, joita äitiys- ja hoitovapaat muutoinkin lyhentävät?"


Minusta esitys yleisestä kansalaispalvelusta on oikein hyvä - palvelun sisällöstä toki riippuen. Parhaimmillaan koko ikäluokan kattava koulutus olisi oiva tapa reagoida sellaisiin uusiin (tai "uusiin") uhkiin, joita perinteinen armeijalaitos ei välttämättä ole omiaan torjumaan. Esimerkkeinä voisivat olla vaikka terrorismi tai ilmastonmuutoksen myötä tulevat säävaikutukset.

Tärkeää on kuitenkin muistaa, että naiset tekevät nykyisin kohtuuttoman suuren osan lisääntymistyöstä. Asevelvollisuus ei vahingoita miehen työuraa tai heikennä tämän taloudellisia ansioita niin paljon kuin lastentekeminen naisen. Tilanne ei siis nyt ole 50-50.

Joten kansalaispalvelun vastineeksi olisikin kipin kapin syytä velvoittaa miehet suorittamaan se oikeudenmukainen osuutensa kotilieden ääressä.


Muskelotin oma ehdotus kuulostaa minusta erinomaiselta:

Ehdotankin seuraavaa tasa-arvon kehittämiseksi: Kyllä, kaikille samanpituinen kansalaispalvelus ja kyllä, kaikille vanhemmille pakolliset vanhempainvapaat joko puoliksi tai Islannin 3+3+3 -mallin mukaan. Työnantajille asennekasvatusta, naisille rohkeutta pyytää palkankorotusta ja miehille rohkeutta tutustua oman lapsensa arkihoitoon.



Käykää lukemassa ja keskustelemassa!

18 kommenttia:

myytinmurtaja kirjoitti...

Mitäköhän tuo kansalaispalvelu muuten pitäisi sisällään? Vähän tulee se hytinä, että tuo on vain yritys saada ilmaista työvoimaa vaikkapa laitoshoitoon.

Timo T.A. Mikkonen ja Lenita Airisto joka tapauksessa kannattavat aloitetta.

Anonyymi kirjoitti...

Minua ärsyttää se, että naisten palvelus olisi tietenkin hoivatyötä. Miksi pitää sitten olla erilliset palvelukset? Palvelusta tulisi reilusti lyhentää ja sen tulisi olla kaikille samanpituinen, ja vaihtoehdoiksi esim. juuri kriisinhallintaa. Ja ne perhanan vanhempainvapaat tasan puoliksi ja kulut puoliksi ja vaippojenvaihto ja siivous puoliksi prkl.

Asko Oksa kirjoitti...

Nopea korjaus tilanteeseen tulisi kun poistettaisiin asevelvollisuuslaista sana miespuolinen. Tällöin kansalaiset olisivat yhdenvertaisia lain edessä.

Toisaalta koko asevelvollisuus järjestelmä on vanhentunut. Nykyään ei tarvita laajoja massa-armeijoita. Asevelvollisuus tulisi korvata reserviin pohjautuvalla palkka-armeijalla. Tämä johtaisi korkeampaan motivaatioon ja osaamiseen.

Sdp:n ehdotus vaikka koittaa korjata oikeaa ongelmaa niin erillinen pakkopalvelus miehille ja naisille vääristäisi tilannetta vielä hullumpaan suuntaan.

Tomi kirjoitti...

Minusta kansalaispalvelu olisi muuten hyvä idea, mutta sen hinta mietittyttää.

Tietenkin, jos näitä kansalaisvelvollisia saataisiin esim. terveyskeskuksiin aputyövoimaksi, niin yhteiskunta voisi hyötyä tästä.

Tietenkin, jos kaikille pakollinen kansallisvelvollisuus tulee käyttöön, niin
myös vahemmuuden kustannukset tulee lailla jakaa tasan isän ja äidin työnantajien kesken.

Itse en usko kaikille pakollisen velvollisuuden toteutuvan vaan uskon, että tulevaisuudessa asevelvollisuudesta luovutaan ja siirrytään palkka-armeijaan

myytinmurtaja kirjoitti...

Asko Oksa: "Nopea korjaus tilanteeseen tulisi kun poistettaisiin asevelvollisuuslaista sana miespuolinen. Tällöin kansalaiset olisivat yhdenvertaisia lain edessä."

Mutta sittenhän naisilla olisi kaksi taakkaa.

Tomi kirjoitti...

Asko Oksa: "Nopea korjaus tilanteeseen tulisi kun poistettaisiin asevelvollisuuslaista sana miespuolinen. Tällöin kansalaiset olisivat yhdenvertaisia lain edessä."

MM:"Mutta sittenhän naisilla olisi kaksi taakkaa."

Mutta tässä on se ongelma, että lastehoito ei ole laissa naisille määrätty. Mutta asevelvollisuus on vain miehille, siispä lain silmissä miehet ja naiset eivät ole tasa-arvoisia.

Vaan laissa naisilla on vähemmän velvollisuuksia.

Eri juttu on kuinka yhteiskunta käytännössä toimii.

Tomi kirjoitti...

Lisäyksenä edelliseen, yleensä vain puhutaan rauhanajan tilanteesta.

Mutta sodan syttyessä nykyisen lain epätasa-arvoisuus tulee näkyviin irvokkaalla tavalla vain (nuoret) miehet on velvoitettu tappamaan ja kuolemaan maansa puolesta

myytinmurtaja kirjoitti...

Tomi: "Mutta tässä on se ongelma, että lastehoito ei ole laissa naisille määrätty. Mutta asevelvollisuus on vain miehille, siispä lain silmissä miehet ja naiset eivät ole tasa-arvoisia."

Tässä on pointtina se, että käytännössä naisilla on tunnustamaton työtaakka, joka on osittain vain meidän hoidettavissamme, osittain epäoikeudenmukaisesti jaettu. Se on otettava mukaan laskuihin.

Asko Oksa kirjoitti...

Myytinmurtaja: "
Tässä on pointtina se, että käytännössä naisilla on tunnustamaton työtaakka, joka on osittain vain meidän hoidettavissamme, osittain epäoikeudenmukaisesti jaettu. Se on otettava mukaan laskuihin."

Tässä puhutaan selkeästi kahdesta eri asiasta. Maanpuolustuksesta johon valtio pakottaa vankilan uhalla miehet, sekä henkilökohtaisesta harrastuksesta jota lapsiksi kutsutaan. Valtio jopa tukee ja suojelee tätä harrastusta varsin avokätisesti.

Tasa-arvo lain edessä toteutuu jos valtio pakottaa kaikkia kansalaisia saman verran maanpuolustustyöhön. Samoin tasa-arvo toteutuu jos kaikkien lapsiharrastusta tuetaan saman verran. Kuitenkaan näillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Vanhempainvapaat tulisi jakaa tasan kuten myös maanpuolustusvelvollisuus.

Maanpuolustusta huomioidessa voidaan ottaa ihmisten siviielämässä oppimat taidot huomioon, mutta tämä täytyy tehdä jokaisen yksilön kohdalla arvioiden ampumahiihto ja lapsien huoltaminen päteväittävät eri asioihin. Ensimmäisestä tulee hyvä jääkäri ja jälkimmäisestä hyvä aliupseeri.

Eino Empaatti kirjoitti...

Tomi: "Minusta kansalaispalvelu olisi muuten hyvä idea, mutta sen hinta mietittyttää."

Noh, tälläkin hetkellä sivareita käytetään monessa valtion/kunnanvirastossa, kirjastossa, järjestössä jne. puoli-ilmaisena työvoimana. Jos SDP:n suunnitelema kansalaispalvelu olisi jotain samansuuntaista, se tuskin tulisi kovin kalliiksi.

Eri asia sitten on, onko kauhean eettistä käyttää tällaista "orjatyövoimaa" hyödyksi - etenkin kun samoihin hommiin voisi palkata ihan ammattitaitoista porukkaakin.

Eino Empaatti kirjoitti...

MM: "[K]äytännössä naisilla on tunnustamaton työtaakka, joka on osittain vain meidän hoidettavissamme".

Eikö muuten äitiysrahan raskaudelta maksettu osa ole tavallaan tarkoitettu korvaukseksi juuri raskaudesta koituvasta työtaakasta? Sinänsä olisi ihan luontevaa, että juuri valtio maksaisi potentiaalisten tulevien veronmaksajien kantamisesta aiheutuvan työn. Saattaa tosin olla, että äitiysrahaa olisi syytä korottaa ja/tai aloittaa sen maksu aiemmin raskausaikana, jotta se vastaisi oikeudenmukaisemmin raskausajan taakkaa.

Naisten lastenkantopakko on muuten kaksipiippuinen juttu. Jonkun miesparin toinen osapuoli saattaisi hyvin mielellään ottaa sikiön kehoonsa kannettavakseen, jos he sitten saisivat oikeuden isyyteen. Ehkäpä sitten joskus, kun keinokohdut on keksitty.

myytinmurtaja kirjoitti...

Asko: "Tässä puhutaan selkeästi kahdesta eri asiasta. Maanpuolustuksesta johon valtio pakottaa vankilan uhalla miehet, sekä henkilökohtaisesta harrastuksesta jota lapsiksi kutsutaan."

Joko leikit naiivia tai tekopyhäilet. Toisekseen, kutsumalla lastentekoa harrastukseksi vähättelet naisten työtä. Ei toki lapsen tekeminen sinänsä tee kenestäkään pyhimystä, mutta ei tämä kirjoitus sitä aihetta käsitellytkään.

Toisekseen: mies ei voi tulla raskaaksi. Mies on fyysisesti kykenemätön tulemaan raskaaksi. Ja ei, se ei tietenkään ole miehen "vika". Mutta kyllä se asia on otettava huomioon.


Musta tässä nyt näkyy vaan se vanha kunnon kahden kerroksen väki: Miehen kärsimys on arvokkaampi kuin naisen.

Skenaario 1.) Miehet joutuvat armeijaan.

Reaktio: EPÄKOHTA! KAIKKIEN ON TEHTÄVÄ JOTAIN!!!

Skenaario 2.) Naiset hoitavat raskauden ja synnytyksen kaikkine tilpehööreineen, lapsen peruskasvatuksen hamaan aikuisuuteen asti; aiheen tiimoilta naiset myös napsivat ne e-pillerit ja kokevat sen huorittelun ja vittu vielä menettävät kunnon uramahdollisuudetkin.

Reaktio: "Siis mitäh? Ai onx tossa joku ongelma vai? Mut naisethan tekee ton muutenkin! Eihän kenekään oo pakko tehdä lapsii!"

myytinmurtaja kirjoitti...

Minua ei siis vituta kansalaispalvelus eikä vanhemmuuden kustannusten jakaminen eikä lainmuutos eikä maanpuolustuksen järkeistäminen.

Minua vituttaa naisten työn vähättely ja mitätöinti.


Vittu, raskaana oleminen ja lapsentekeminen on kuitenkin ihmiskunnan perustyö. Kaikki muu on sille alisteista aputoimintaa. (Näin sunnuntaibiologistin näkökulmasta tarkasteltuna, myönnettäköön.)

myytinmurtaja kirjoitti...

EE: "Eikö muuten äitiysrahan raskaudelta maksettu osa ole tavallaan tarkoitettu korvaukseksi juuri raskaudesta koituvasta työtaakasta? Sinänsä olisi ihan luontevaa, että juuri valtio maksaisi potentiaalisten tulevien veronmaksajien kantamisesta aiheutuvan työn. Saattaa tosin olla, että äitiysrahaa olisi syytä korottaa ja/tai aloittaa sen maksu aiemmin raskausaikana, jotta se vastaisi oikeudenmukaisemmin raskausajan taakkaa."

Musta nykyinen systeemi on kyllä pohjimmiltaan oikein hyvä, mutta vaatii tuunausta juuri noiden kustannusten jakamisen suhteen. Siis niin, että nainen ei menettäisi mahdollisuuksiaan myöhempään (tai aikaisempaan!) rahatyöhön.

Spekuloin: Se, että raskaudesta maksettaisiin esim. jotain kilpailukykyistä palkka-palkkaa, voisi kyllä sekin olla vaarallista. Pelkään, että siinä kävisi todennäköisesti niin, että vanhakantaisemmat tahot ryhtyisivät suureen ääneen julistamaan äitiyttä naisen ainoaksi elämäntehtäväksi ja parhaaksi "uraksi".

Siis sikäli toi isukin suurempaan kotityöllistämiseen pyrkiminen voisi olla parempi lähtökohta kuin esim. äidin päivärahan nostaminen.

"Naisten lastenkantopakko on muuten kaksipiippuinen juttu. Jonkun miesparin toinen osapuoli saattaisi hyvin mielellään ottaa sikiön kehoonsa kannettavakseen, jos he sitten saisivat oikeuden isyyteen. Ehkäpä sitten joskus, kun keinokohdut on keksitty."

Tai heteroparin! :-) Sitä odotellessa.

Anonyymi kirjoitti...

Eino: "Jonkun miesparin toinen osapuoli saattaisi hyvin mielellään ottaa sikiön kehoonsa kannettavakseen, jos he sitten saisivat oikeuden isyyteen. Ehkäpä sitten joskus, kun keinokohdut on keksitty."

http://www.youtube.com/watch?v=sFBOQzSk14c

Minä ainakin tuen täysillä Lorettan symbolista oikeutta omistaa kohtu ja synnyttää lapsia. :)

Nerea

Anonyymi kirjoitti...

MM: "Spekuloin: Se, että raskaudesta maksettaisiin esim. jotain kilpailukykyistä palkka-palkkaa, voisi kyllä sekin olla vaarallista. Pelkään, että siinä kävisi todennäköisesti niin, että vanhakantaisemmat tahot ryhtyisivät suureen ääneen julistamaan äitiyttä naisen ainoaksi elämäntehtäväksi ja parhaaksi "uraksi"."

En usko, että näin kävisi. Jos lapsenkannosta maksettaisiin kunnolla, sitä myös arvostettaisiin enemmän, eikä kellään olisi enää pokkaa kustua lapsenkantoa "henkilökohtaiseksi harrastukseksi". Palkka tukisi naisen itsenäisyyttä ja vähentäisi mahdollisuuksia kontrolloida naista taloudellisesti raskauden avulla. Eihän se sopisi "perinteisten arvojen" vaalijoille.

Toisaalta ääks, jos valtio maksaisi palkkaa lapsenteosta, valtio ottaisi itselleen varmasti myös oikeuden kontrolloida raskaana olevan naisen vartaloa. Miten naista rangaistaisiin työsopimuksen rikkomisesta, kuten viinilasillisesta tai riittämättömästä vitamiiniensyönnistä?

Mielenkiintoista näillä on kuitenkin spekuloida.

Nerea

myytinmurtaja kirjoitti...

Nerea: "Toisaalta ääks, jos valtio maksaisi palkkaa lapsenteosta, valtio ottaisi itselleen varmasti myös oikeuden kontrolloida raskaana olevan naisen vartaloa."

Tämä huolestuttaa minuakin. Nyt jo kuulee välillä häröpäälääkärien kannanottoja aiheesta. Joku semmoinen oli muistaakseni joskus sitä mieltä, että naisen kuin naisen pitäisi aina ajatella itsensä - oliko se ilmaus nyt pre-pregnant. Siis "esiraskaanaolevaksi", näin suomen kieltä murjoakseni - semmoiseksi, että vaikka vielä ei lasta odotakaan, niin joka hetki on siihen työhön kuitenkin valmistautunut.

Siis parikymppisiltäkin viinat ja herkut pois ja flavonoidia nassuun. Sama se, vaikka mahdollinen lapsenhankinta kangastelisi vasta vuosikymmenen päässä.

(Sitä vaihtoehtoa ei toki ollut, että joku nainen ei lasta koskaan tekisikään.)

myytinmurtaja kirjoitti...

MM: Äitiystyö