10. marraskuuta 2010

Miehen mitalla

Tiedättekö, mitä Suomi tarvitsee? Suomi tarvitsee miesasiamiehiä. Siis - kunnollisia sellaisia. Esimerkiksi lehtori Timo Marttala puhuu hyvää asiaa:

YLE 13.10.10: Miehisyyden mallia pitäisi monipuolistaa

Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun yhteiskuntatieteiden lehtorin Timo Marttalan mukaan moni mies voi kokea vallitsevan mieskulttuurin rajoittavaksi, jos esimerkiksi ammatinvalintaa ei voi tehdä vapaasti ilman yhteiskunnan paineita.

- Meillä on "miesten ja naisten" ammatteja ja koulutusaloja, eikä siinä sinänsä ole mitään pahaa, että naiset kiinnostuvat useammin hoitoalasta ja miehet teknisistä aloista. Siinä vaiheessa siitä tulee ongelma, jos mies ei uskalla hakea hoitoalalle siksi, että kokee, ettei oma suuntautuminen tai valinta sovi vallitseviin odotuksiin miehenä olemisesta, Marttala sanoo.

(...)

- Jos mies omii kritiikittömästi sen mieskuvan, mikä yhteiskunnassa on vallalla tai mitä mieskulttuuri ylläpitää, niin elämä voi käydä ahtaaksi. Ylipäätään ei ole kovin rakentavaa elää elämää rajoitusten ja negaatioiden kautta, pohtimalla mitä en voi tehdä, koska olen mies.

Tasa-arvokeskustelussa unohdetaan helposti se, että miesten kiistämättömät ongelmat (kuten lyhempi eliniänodote, miesten miehiin kohdistama väkivalta) eivät ole naisten vika. Ne ovat onneton ja kauhea asia, mutta ne eivät johdu mistään, mitä naiset tekisivät. Tietenkään kukaan ei ole mies tyhjiössä, mutta esimerkiksi elinajanodotteeseen vaikuttaa ensisijaisesti se miestenkeskinen äijäkulttuuri, jossa rehujen pureskelu ja terve jumppaaminen ovat akkain kotkotuksia.

Jos mies on hyvä sydämelleen, ne jotka hänet vaativat siitä tylyimmin tilille, ovat toiset miehet.

36 kommenttia:

myytinmurtaja kirjoitti...

Ajakaa siis niin miehet kuin naiset kuin muutkin ihmeessä miesasiaa. Sille on tilausta. Älkää silti niin tehdessänne vähätelkö tai mitätöikö naisten kärsimyksiä. Sellainen on tarpeetonta, väärin ja vituttaa: naisten sorron kieltäminen tai naisten syyllistäminen mieskulttuurin ongelmista vie takuuvarmasti keskustelun tylsään äkkipysäykseen.

Marttalan viisaasta, sovittelevasta, turhia provosoimattomasta asenteesta voisi moni miesten asioiden puolesta työtä tekevä ottaa oppia.

Anonyymi kirjoitti...

Just niin! On varsin erikoista asettaa vastakkain miesten omien elintapojen vaikutus heidän elämäänsä, ja koko tämän kulttuurin harjoittama väkivalta ja rajoittaminen naisia kohtaan (jota siis ikävä kyllä tekevät sekä miehet että naiset). Feminismihän pyrkii juuri rikkomaan sen macho-äijäkuvan, jotta miehillä olisi lisää liikumavaraa. Ei voi vapauttaa vain yhtä vallitsevista sukupuolista, kategoriat eivät sillä tavalla toisistaan erillään rupea rikkoutumaan. On vapautettava molemmat.

Hyvä, Myyttis!

Tässä vielä Megafonin erittäin hyvä ja laaja-alainen pohdinta miesliikkeen nimen käyttämisestä, sen todellisista päämääristä ja vaikutuksista todelliseen tasa-arvotaisteluun, joka tunnetaan myös nimellä feminismi.

Tomi kirjoitti...

MM unohdat sen, että naisten ongelmat eivät noin keskimäärin ole miesten vika.
Esimerkiksi naisten huonompi palkkaus ei missään nimessä ole miesten vika.

Kukaan ei väitäkkän, että miesten ongelmat olisivat naisten vika (paitsi ehkä maanpuolustusasiat, naispoliiitikot eivät ole halunneet purkaa syrjivää järjestelmää). Mutta feministit, jotka hallitsevat yhteiskunnallisia tasa-arvoelimiä, eivät ole puuttuneet millään tavoin miesten ja poikien ongelmiin, vaikka ne heille kuuluvatkin.

myytinmurtaja kirjoitti...

Tomi: "MM unohdat sen, että naisten ongelmat eivät noin keskimäärin ole miesten vika.
Esimerkiksi naisten huonompi palkkaus ei missään nimessä ole miesten vika."


...voi elämän kevät sinun kanssasi.

myytinmurtaja kirjoitti...

aaltopahvia: Kiitos! :-)

Kiitos paljon myös linkistä - hemmetti, Mäkisen hieno kirjoitus sanoo kaiken olennaisen.

Tomi kirjoitti...

MM, jos ajattelet, että naisvaltaisten alojen huonompi palkkaus johtuu miehistä, niin sinun tulisi kertoa miten se johtuu miehistä.

Ei käsittääkseni kukaan ole sanonut, että sairaan hoitajille pitäisi maksaa huononpaa palkkaa, kun he ovat naisia.
Sen sijaan usein kuulee, että julkisella sektorilla palkkakehitys on yksityissektorilla huonompi, koska se rahoitetaan verovaroin ja ihmiset eivät keskimäärin ole kovin innostuneita veronkorotuksista.

Anonyymi kirjoitti...

" Feminismihän pyrkii juuri rikkomaan sen macho-äijäkuvan, jotta miehillä olisi lisää liikumavaraa. Ei voi vapauttaa vain yhtä vallitsevista sukupuolista, kategoriat eivät sillä tavalla toisistaan erillään rupea rikkoutumaan. On vapautettava molemmat. "

On ainakin sata kertaa kirjoitettu monessa eri blogissa, että feministinen agenda: kaksois-standardi, painottaa juuri sitä että luodaan rakenne, jossa painostetaan "uusiin" rooleihin, sukupuoliroolien "vaihtoon", mutta haukutaan nössöksi ja painostetaan ottamaan maskuliininen rooli heti kun se feminismin mukaan on sille edullista. Lopettakaa tuo änkyröinti siis sen kanssa. Peli on jo paljastettu.

Erikoista ei siis ole se että feminismi ei halua eroon näistä stereotypioista, koska ne hyödyttävät agendaa.

"vielä Megafonin erittäin hyvä ja laaja-alainen pohdinta miesliikkeen nimen käyttämisestä, sen todellisista päämääristä ja vaikutuksista todelliseen tasa-arvotaisteluun, joka tunnetaan myös nimellä feminism"


Tasa-arvo on tasa-arvoa miesten ja naisten kesken, ei kulttuurimarxilaisesti naistefeminismiä eli etuoikeuksia. Megafonin artikkeli ilmentää hyvin sen kuinka hataralla pohjalla mennään, ja kuinka "viharetoriikalla" jaksetaan ratsastaa. Oikeastaan se kertoo sen että kun tulee noin paskat housuissa revittyjä (tyhjiä asiasisällöllisiä) tekstejä, on hyvät feministit taistelu miestenkin oikeuksista alkanut, ette te voi niitä vastustaa loputtomiin!!

Ps. Teesi, antiteesi, synteesi. Mikään totalitaria ei ole kestänyt...Pelottaako?

Tomi kirjoitti...

MM haluaisin tietää mitkä ovat mielestäsi suurimmat tasa-arvo ongelmat yhteiskunnassa ?

Käsittääkseni olet huolissaan naisten keskimäärin huonommasta palkasta (tosin samasta työstä naiset saavat Suomessa saman palkan kuin miehetkin).

Olet myös huolissasi siitä, että yritysten johtopaikoilla on vähän naisia.
Mikä mielestäsi olisi hyvä ratkaisu ko. ongelmaan ? Kiintiötkö ? Pitäisikö ne myös ottaa mukaan
opiskelijavalintoihin ?

Mielestäni merkittävin tasa-arvo-ongelma (miesten syrjäytymisen lisäksi) on Suomessa vanhenmuuden kustannusten jakaminen miesten ja naisten kesken.
Nykyään naiset kärsivät aivan liikaa työmarkkinoilla lasten saamisesta.
Ratkaisuna olisi, että vanhemmuuden kustannukset maksaisi valtio, kun nykyään pääasiallinen maksaja on äidin työnantaja.

myytinmurtaja kirjoitti...

Ano, jota on haukuttu: "On ainakin sata kertaa kirjoitettu monessa eri blogissa, että feministinen agenda: kaksois-standardi, painottaa juuri sitä että luodaan rakenne, jossa painostetaan "uusiin" rooleihin, sukupuoliroolien "vaihtoon", mutta haukutaan nössöksi ja painostetaan ottamaan maskuliininen rooli heti kun se feminismin mukaan on sille edullista."

Kukahan vittu suakin on sitten "nössöksi" haukkunut? Herää jo noista häröfantasioistasi ja kasva aikuiseksi. Häkin ovi on auki, pöhkö poika. Turhan sä kyyristelet peloissasi, hullunhiki pinnassasi.

Mua nyt ihan oikeasti vähän vituttaa. Nimenomaan feministit kun ovat sitä porukkaa, jotka aina jaksavat muistuttaa siitä, "kuinka sukupuoliroolit ovat tuhoisia miehillekin, humpan-dumpan-duu." Nimenomaan feministit suovat miehille pitkän tukan ja isyysloman pitämisen. Joten, kiittämätön paskiainen, mitäs, jos vaihteeksi antaisit meille vaikka vähän tunnustusta, ainaisen nalkuttamisesi sijaan?

Tai vieäkin parempi: mitäs, jos hyppäisit laiskalta kermaperseeltäsi, ja vaihteeksi itse tekisit jotain miesten asioiden eteen? Siis sillä lailla oikeasti ja rohkeasti, ihan sitä oikeaa järkeä käyttäen?

Mutta eihän mikään työvelvollisuus koske sua. Ei, sä istuksit kotonasi, laiskana ja omahyväisenä. Et itse tee työtä, mutta valitat senkin edestä.

myytinmurtaja kirjoitti...

Tomi: "MM, jos ajattelet, että naisvaltaisten alojen huonompi palkkaus johtuu miehistä, niin sinun tulisi kertoa miten se johtuu miehistä. (...) MM haluaisin tietää mitkä ovat mielestäsi suurimmat tasa-arvo ongelmat yhteiskunnassa ?"

Mulla on netissä semmoinen blogi, jossa vähän tarkemmin valotan noita ajatuksiani. Sieltä löytyy tietoa noistakin asioista! Sen osoite on

http://myytinmurtaja.blogspot.com/

myytinmurtaja kirjoitti...

Mutta jos tuo ei riitä, niin tässä olisi tämmöinenkin linkki, jota ei ole yhtään koskaan milloinkaan aikaisemmin laitettu minnekään esille:

http://finallyfeminism101.wordpress.com/

Anonyymi kirjoitti...

"Mua nyt ihan oikeasti vähän vituttaa."

MAHTAVAA!!!!

"Häkin ovi on auki, pöhkö poika. Turhan sä kyyristelet peloissasi, hullunhiki pinnassasi. "

taitaa nyt olla että joku on tuonut sun häkkiin peilin ja huutelet sen kuvastukselle toiveitasi.ps.mieheksi et tule.

". Nimenomaan feministit kun ovat sitä porukkaa, jotka aina jaksavat muistuttaa siitä, "kuinka sukupuoliroolit ovat tuhoisia miehillekin, humpan-dumpan-duu."

Kyllä nimenomaan feministit ovat niitä, jotka vangitsevat miehet kahdeensuuntaan seilaavan oven VÄLIIN. Esim. Miesmyytti pedofilia isästä-----> HS:kin kunnostautui mustamaalaamalla isät paskiaisiksi näin miestenviikonkunniaksi.

Ja sitten puhutaan kuinka isien pitäisi kertoa tunteistaan ja puhua. Kuinkas puhut kun samat femmarit riistävät sinulta isyyden????? ----> Feministinen agenda.

"Nimenomaan feministit suovat miehille pitkän tukan ja isyysloman pitämisen. Joten, kiittämätön paskiainen, mitäs, jos vaihteeksi antaisit meille vaikka vähän tunnustusta, ainaisen nalkuttamisesi sijaan?"


Missä on kiitos siitä, että feminismi on saanut luvan elää??? Miehet sen sallivat, eivät naiset!!!! Kyllä kiitos kuuluisi meille, jotka kestämme miesten sukupuuttoon hävittämisvaatimuksia ja kollektiivista syyllistämistä teidän itsenne heikon ja katkeran sielun takia!!!(jos sellaista on)


"Tai vieäkin parempi: mitäs, jos hyppäisit laiskalta kermaperseeltäsi, ja vaihteeksi itse tekisit jotain miesten asioiden eteen? Siis sillä lailla oikeasti ja rohkeasti, ihan sitä oikeaa järkeä käyttäen?"


Taisin jo tehdä jotain vai mitä?


"Mutta eihän mikään työvelvollisuus koske sua. Ei, sä istuksit kotonasi, laiskana ja omahyväisenä. Et itse tee työtä, mutta valitat senkin edestä."


Huutelee isätön miestenvihaaja suojatyöpaikastaan samalla kun vihaaaaaaa, voi sitä vihaaaaaa. Kukaan jonka sydän on oikealla tiellä ei huutele raivorakin lailla sellaisia päättömyyksiä kuin sinä.

Ps. ei haittaa vaikket julkaisekkaan, pääasia että sinnuu viduttaa :=) (ihan kaikkien puolesta.

myytinmurtaja kirjoitti...

Ano: "Kukaan jonka sydän on oikealla tiellä ei huutele raivorakin lailla sellaisia päättömyyksiä kuin sinä."

Joten sun sydämesi siis on - missä?

Möme kirjoitti...

Ikävää, että asialliseen blogiin tulee tollaisia asiattomia vihakommentteja. O_o

Sinänsä Marttala puhuu asiaa, mutta hänkin olettaa, että ammatinvalintaikään päästyämme meihin ei olisi vaikuttanut se kaikki sukupuolistava kasvatus, jolle olemme jo vauvasta asti altistuneet. Mutta hyvä tietysti, että asioista puhutaan - itse soisin, että puhuttaisiin enemmän siitä, miten lasten sukupuolirooleja voitaisiin kyseenalaistaa.

Tästä tuli taas konkreettinen esimerkki vastaan, kun ystäväni, jolla on kaksi tytärtä, sai kolmannen lapsen, pojan. Valokuvassa olivat kaikki kolme lasta, ja se kirvoitti facebookissa mm. kommentin: "ihana pikku mies, ja tytöt ovat selvästi ylpeitä veljestään!" Mies - tytöt? Entä jos vauva olisi tyttö, sanoisimmeko "ihana pikku nainen!" - emme taitaisi, ja miksiköhän?

Anonyymi kirjoitti...

Myytinmurtaja:

Ano: "Kukaan jonka sydän on oikealla tiellä ei huutele raivorakin lailla sellaisia päättömyyksiä kuin sinä."

Joten sun sydämesi siis on - missä?


Ei voi olla! Viikon paras! Mä kieriskelen naurusta. Oikein.

Anonyymi kirjoitti...

"Missä on kiitos siitä, että feminismi on saanut luvan elää??? Miehet sen sallivat, eivät naiset!!!!"

Nätisti muotoiltu piilouhkaus - "me olemme teille oikeutenne antaneet, ja voimme ne ottaa poiskin jos ette käyttäydy kunnolla!" - ja sitten nämä samat ihmiset heti perään väittävät, että miehillä on vähemmän valtaa kuin naisilla. Pyynö ei nyt kans tajuu.

Maria kirjoitti...

Oi Myyttis, oot hieno kun jaksat jatkaa "Missä on kiitos siitä, että feminismi on saanut luvan elää??? Miehet sen sallivat, eivät naiset"-tyypeistä huolimatta.

Mä oon aina sun puolella.

myytinmurtaja kirjoitti...

krypfo: "Nätisti muotoiltu piilouhkaus - "me olemme teille oikeutenne antaneet, ja voimme ne ottaa poiskin jos ette käyttäydy kunnolla!" - ja sitten nämä samat ihmiset heti perään väittävät, että miehillä on vähemmän valtaa kuin naisilla. Pyynö ei nyt kans tajuu."

Niinpä. Kai he sitten olettavat, että meillä on sitä kuuluisaa valtaistuimen takaista valtaa, tai jotain. Ja että sellainen helposti pois otetettava valta silti jotenkin kummasti kuitenkin on oikeaa valtaa.

myytinmurtaja kirjoitti...

Maria: "Mä oon aina sun puolella."

Kiitos! :-) Tuki lämmittää kovasti.

myytinmurtaja kirjoitti...

Möme: "Ikävää, että asialliseen blogiin tulee tollaisia asiattomia vihakommentteja. O_o"

No, ne nyt ovat sellaista feministiblogien peruskauraa, valitettavasti. :-/ Useimpia en julkaise, mutta aina välillä on hyvä muistuttaa itseäänkin myös maailman pohjamudista.

"Mutta hyvä tietysti, että asioista puhutaan - itse soisin, että puhuttaisiin enemmän siitä, miten lasten sukupuolirooleja voitaisiin kyseenalaistaa."

Erittäin samaa mieltä tästä!

Anonyymi kirjoitti...

"Tasa-arvokeskustelussa unohdetaan helposti se, että miesten kiistämättömät ongelmat (kuten lyhempi eliniänodote, miesten miehiin kohdistama väkivalta) eivät ole naisten vika."

Mielestäni olisi tarkempaa sanoa, että nuo ongelmat eivät ole feministien vika (ja usein feministit pyrkivät purkamaan noihin mainitsemiisi ilmiöihin johtavia asenteita).

Kaikki naiset eivät kuitenkaan ole feministejä, ja ne naiset, jotka odottavat miehen käyttäytyvän perinteistä maskuliinsta roolia noudattaen luonnollisesti muodostavat (naisia haluaville) miehille voimakkaan kannustimen käyttäytyä sillä tavalla. Ihan niin kuin miestenkin odotukset tekevät naisille.

Jaaha kirjoitti...

Tämähän on taas ihan paskaa. Suurimmalla osaa miehistä ei ole mitään ongelmaa "yhteiskunnan asettaman ahtaan mieskuvan kanssa." Ongelmat johtuvat siitä, että yhteiskunta _järjestelmällisesti_ sorsii miehiä esim. lainsäädännön kautta. Tämä asia kaipaa muuttamista - ei mikään ahdas mieskuva.

Kuten sanoin, suurin osa miehistä ei yksinkertaisesti halua olla femujen (itselleenkin valehdellen) ihannoima lässy. Perusmiestä ei kiinnosta "kyseenalaistaa sukupuolirooleja", ja miksi hänen pitäisikään? Hän on tyytyväinen omassa roolissaan ja suo muillekin saman tyytyväisyyden.

Hitto kun näitä femublogeja lukee, niin aina menee vähäksi aikaa usko naisten älykkyyteen. Myyttis ja komppaajansa, koittakaahan joskus sillai aikuisten oikeasti ajatella asiat läpi ennen kuin puhutte.

myytinmurtaja kirjoitti...

Anonyymi: "Kaikki naiset eivät kuitenkaan ole feministejä, ja ne naiset, jotka odottavat miehen käyttäytyvän perinteistä maskuliinsta roolia noudattaen luonnollisesti muodostavat (naisia haluaville) miehille voimakkaan kannustimen käyttäytyä sillä tavalla. Ihan niin kuin miestenkin odotukset tekevät naisille."

Ihan hyvä pointti. Toisaalta kyllä esimerkiksi miesten miehiin kohdistama väkivalta ei ole myöskään ei-feministinaisten vika. Lyönti on lyöjän vika; tuon tyyppinen väkivalta on miesten keskinen ongelma.

myytinmurtaja kirjoitti...

Jaahalla on taas ihan paskaa: "Kuten sanoin, suurin osa miehistä ei yksinkertaisesti halua olla femujen (itselleenkin valehdellen) ihannoima lässy. Perusmiestä ei kiinnosta "kyseenalaistaa sukupuolirooleja", ja miksi hänen pitäisikään? Hän on tyytyväinen omassa roolissaan ja suo muillekin saman tyytyväisyyden."

Hitsi sä olet viisas. Ja vielä tunnetkin kaikki maailman miehet.

myytinmurtaja kirjoitti...

Joten, Jaaha?

Relaa vähän.

Homo kirjoitti...

Minusta kyllä feministit vähintään jossain määrin ovat itsekin vastuussa miesten ongelmista. Esimerkiksi kun Ensi- ja turvakotien liitto oli saamassa RAY:lta rahaa naisten aggressiivisuuden tutkimiseen, niin naisjärjestöt kautta poliittisen kentän julkaisivat lehdistötiedotteita, joissa tätä vastustettiin ankarasti.

Eikö olisi rehellisempää myöntää, että vähintään merkittävässä osassa feministejä tai feminismejä on tietty perusvire, joka on tulkittavissa miesvastaiseksi naisten etuoikeuksien ajamiseksi?

myytinmurtaja kirjoitti...

Homo: "Esimerkiksi kun Ensi- ja turvakotien liitto oli saamassa RAY:lta rahaa naisten aggressiivisuuden tutkimiseen, niin naisjärjestöt kautta poliittisen kentän julkaisivat lehdistötiedotteita, joissa tätä vastustettiin ankarasti."

Naisten ja miesten väkivaltaisuus ei ole sama asia. Tekee yhteiskunnalle hirveää hallaa, jos vaimonhakkaajanaisia pidetään yhtä pahana yhteiskunnallisena ongelmana kuin vaimonhakkaajamiehiä.

Miehenhakkaajanaiset ovat ilman muuta sikoja. Mutta vaimonhakkaajamiehet ovat etuoikeutettuja, he kuuluvat sortavaan luokkaan. Heidän iskunsa taustalla on miesten väkivallan monopoli ja miesten perinteisesti suojattu asema.

Se, mikä sun täytyy ymmärtää, on naisten ja miesten epäsymmetrinen lähtötilanne. Miehet ovat etuoikeutettuja, naiset eivät.

Tomi kirjoitti...

MM ei kai vihaisetkaan miesasiamiehet ole sentään maailman pohjamutaa ?

On kai tässä maailmassa pahempiakin ihmisiä ja asioita ?

myytinmurtaja kirjoitti...

Tomi: "MM ei kai vihaisetkaan miesasiamiehet ole sentään maailman pohjamutaa ?

On kai tässä maailmassa pahempiakin ihmisiä ja asioita ? "


Mihin ihmeeseen tämän kommentin on tarkoitus liittyä?

Minusta bimbompi miesasiamiessiipi on ajattelematonta ja vahingollista porukkaa. Ei yksittäinen sellainen jätkä ole mikään hitleri, mutta ryhmänä he tekevät hallaa ja lisäävät kurjuutta.

He omalta osaltaan edesauttavat toimillaan naisten globaalia sortoa, joka noin niin kuin pahojen töiden verkkona on aika pitkälti sellaista kamaa tässä maailmassa, että sitä pahempaa ei ole.

myytinmurtaja kirjoitti...

Vertaan siis huonoja miesasiamiehiä Päivi Räsäseen ja tämän homokommentteihin: Räsänen epäilemättä kuvittele tekevänsä jumalan työtä, mutta todellisuudessa hän aiheuttaa tyhmällä provokaatiollaan vain raivoa ja tuskaa.

(Tietysti voi olla, että Räsäsen möläykset pitkällä tähtäimellä edistävät homojen asemaa, koska ne saavat ihmiset vittuuntumaan Räsäsen ja kumppanien aatemaailmaan. Sama ehkä pätee huonoihin miesasiamiehiinkin.)

Tomi kirjoitti...

MM kommentini liittyi tähän kommenttiisi:"Useimpia en julkaise, mutta aina välillä on hyvä muistuttaa itseäänkin myös maailman pohjamudista."

myytinmurtaja kirjoitti...

Tomi: Ahaa, luulin, että puhuit yleisellä tasolla.

No tässä nimenomaisessa tapauksessa sanon, että tämä huutava hulluhuora
kyllä ihan kiistatta olisi pohjamutaa missä tahansa ajassa ja kulttuurissa.

Tai siis: en nyt oikein keksi, kuka voisi olla eri mieltä...

myytinmurtaja kirjoitti...

Mutta miten vaan. Jos toi tuntuu sinusta, Tomi, ihan asialliselta kamalta, kuvittelepa, että kyseinen Anokki ulvoisikin sinulle tuohon sävyyn.

"Onhan maailmassa pahempiakin asioita."

Anonyymi kirjoitti...

MM: "Tietysti voi olla, että Räsäsen möläykset pitkällä tähtäimellä edistävät homojen asemaa, koska ne saavat ihmiset vittuuntumaan Räsäsen ja kumppanien aatemaailmaan. Sama ehkä pätee huonoihin miesasiamiehiinkin."

Hyvä pointti! Kuinkahan kauan heiltä kestää huomata, että heidän toimintansa kääntyy heidän ajamaansa asiaa vastaan?

-Marzu

Ironmistress kirjoitti...

Miehenhakkaajanaiset ovat ilman muuta sikoja. Mutta vaimonhakkaajamiehet ovat etuoikeutettuja, he kuuluvat sortavaan luokkaan.

Eivät kuulu. He kuuluvat rikollisiin - miesten ehdottomaan pohjasakkaan, rikollisiin, ja miesten sisäisessä nokkimisjärjestyksessä enää vain pedofiilit ovat alemmalla sijalla.

Heidän iskunsa taustalla on miesten väkivallan monopoli ja miesten perinteisesti suojattu asema.

Ei ole. Heidän iskunsa takana on se, että he ovat toisaalta fyysisesti vahvempia kuin uhrinsa ja toisaalta röyhkeämpiä.

Ei ole olemassa mitään "miesten väkivallan monopolia". On olemassa vain fyysistä väkivaltaa, jonka käyttö puolestaan ei riipu väkivallasta. Perinteisesti fyysistä väkivaltaa ovat käyttäneet miehet, sillä keskimääräinen mies on sekä fyysisesti voimakkaampi että aggressiivisempi kuin keskimääräinen nainen.

Naiset puolestaan ovat "valuttaneet p*skaa alaspäin" pahoinpitelemällä lapsiaan. Mistä luulet Lähi-idän machokulttuurien hirvittävän naisvihan tulevan? Se on pikku pojan kauhua ja vihaa omaa äitiään kohtaan - äitiä, joka lyö, pahoinpitelee ja kurittaa.

myytinmurtaja kirjoitti...

Ironmistress, väkivallan monopoli on sitä, että mies saa hakata vaimoaan rankaisematta. Hän on paapottu ja suojeltu, häntä ei vedetä tilille.

Jos vaimo lopulta kostaa miehelleen vaikkapa vuosiakin jatkuneen perheterrorin - useimmissa kulttuureissa tädin käy ohraisesti. :-/