26. tammikuuta 2011

Pallit

Aina välillä joku kehuu, että jollain naisella "on munaa". Silloin minua vituttaa.

Tiedän, että noin sanovat ihmiset yleensä tarkoittavat hyvää: "munathan" tarkoittaa tällaisessa yhteydessä rohkeutta, reippautta, peräänantamattomuutta, reippautta, turhista kaavoista piittaamattomuutta ja muita mainioita asioita. Jos nainen tällaisia ominaisuuksia osoittaa, on tietysti hyvä huomata ja tunnustaa se.

Mutta munittelussa on se ongelma, että se oletusarvoisesti leimaa rohkeuden, reippauden jne. pelkästään miesten ominaisuudeksi. Munathan ovat enimmäkseen vain miehillä. Jos siis rohkeus, reippaus jne. ovat palleissa kiinni olevia ominaisuuksia, niin silloinhan ne samaiset rohkeus, reippaus jne. ovat myös enimmäkseen vain miehillä ilmeneviä ominaisuuksia. Tällaisessa ajattelumallissa törmätään vaikeuksiin, kun olisikin kehuttava jotain naista: Jotta nainen voisi osoittaa näitä hyviä ominaisuuksia, hänet täytyy siis ikään kuin kielen keinoin muuttaa mieheksi. Nainen itsenään, naisena, ei voi tehdä rohkeita asioita...

(Joskus kuulee ihanasti ja nokkelasti väännettyä versiota, että "naisillahan on munasarjaa!" Se on todella oivaltava heitto - mutta kun melkein kaikilla ihmisillä on joko munasarjat tai kivekset, niin eihän se enää sano yhtään mitään kenenkään harvinaislaatuisesta rohkeudesta.)


Minusta on parempi kehua ihmistä ihan yksinkertaisesti sanomalla, että "Kyllä tuo X todella rohkea ja reipas ihminen. X ei turhista valita, X uskaltaa puuttua asioihin". Ei mitään palleja vastaan - mutta ihan kaikkialle ne eivät kuitenkaan kuulu.



Samasta aiheesta:

8 kommenttia:

myytinmurtaja kirjoitti...

(Saman ilmauksen negatiivinen muoto - "No se ja se oli tosi munatonta menoa niiltä!" - on vastaavasta syystä höperö ilmaus.)

myytinmurtaja kirjoitti...

Tuleeko muuten mieleen yhtäkään ilmausta, jossa "naiselliseksi" miellettyä asiaa käytettäisiinkin miehelle kehuna?

"Pete, sä kyllä oot niin hyvin muut ihmiset huomioonottava. Sussa on pillua, Pete."

TA-MIIT kirjoitti...

Tämän sanonnan yhteydessä tuntuu unohtuvan aina se tosiasia, että munat tai pallit ovat yksi miehen haavoittuvimmista alueista.

Jos on ollut kokemassa tai näkemässä mitä tapahtuu, kun ko. alueelle osuu isku, ei voi oikein pitää munia vahvuuden, rohkeuden, kestävyyden tai jämäkkyyden symbolina.

Munat ovat tosiasiassa hyvin herkät ja loukkaantumisarat. Niin kuin monet miehetkin sisimmältään, vaikka vain teeskentelevät muuta.

myytinmurtaja kirjoitti...

Ta-Miit: Munat ovat tosiasiassa hyvin herkät ja loukkaantumisarat. Niin kuin monet miehetkin sisimmältään, vaikka vain teeskentelevät muuta."

Erittäin hyvä pointti... Ehkä tuossa munien sanallisessa "kivettämisessä" onkin kyse juuri siitä, että anatomisesti äärettömän herkkä kohta halutaan ikään kuin maagisesti saada edes symbolisesti kovaksi ja kestäväksi?

myytinmurtaja kirjoitti...

Jos vähän syrjähdän: Olen viime aikoina miettinyt aika paljon miesten haavoittuvuutta. Haavoittuvuuden, herkkyyden kieltäminen tuntuu tekevän miesten keskuudessa pahaa jälkeä.

Miesten perinteinen valta-asema on vaatinut miehiltä kylmyyttä ja tyhjyyttä, erillisyyttä naisesta ja ennen kaikkea proletaarisista ja pelottavista tunteista. Mutta eihän kukaan (terve) ihminen tietenkään oikeasti ole sellainen.

Tunteettoman näytteleminen (koska eiväthän miehet oikeasti ole koskaan olleet sen rationaalisempia kuin muutkaan) on kuin jokin mieletön, surkuhupaisa seuraleikki.

Ironmistress kirjoitti...

Syy on siinä, että testosteronin määrä korreloi asemaan dominanssihierarkiassa.

Mitä dominoivampi ihminen, sitä enemmän hänellä erittyy testosteronia.

Pätee muuten myös naisiin. Naisilla sitä tuottaa lisämunuainen.

Mitä enemmän ihmisellä on testosteronia, sitä rohkeampi ja uskaliaampi tämä yleensä on ja myös sitä päättäväisempi. Ikävä kyllä nämä ovat pääsääntöisesti miehisiä ominaisuuksia - naisiin liitetään huikentelevaisuus, häilyväisyys, päättämättömyys ja turvallisuudenkaipuu.

myytinmurtaja kirjoitti...

Ironmistress: "Ikävä kyllä nämä ovat pääsääntöisesti miehisiä ominaisuuksia - naisiin liitetään huikentelevaisuus, häilyväisyys, päättämättömyys ja turvallisuudenkaipuu."

Se ihminen, joka meitä elämämme alussa päättäväisimmin komentaa, on (ainakin useimmilla meistä) äiti. Näinkö siis tämä ammateista naisellisin saakin tekijässään aikaan testohyöyn?

Ironmistress kirjoitti...

Ja elämämme lopussa meitä komentaa sairaanhoitaja, joka sekin on hoiva-ammatti.

Mutta entäpä siinä välillä? ;-)