"Koska, sähän pääset sillä paljon nopeammin!"
Mutta ei se ole niin helppoa. Juhlapaikalta bussilinja X:n pysäkille kuljetaan nimittäin pimeän metsänpätkän läpi. Miespuolisen ystävämme mieleenkään ei tullut, että naispuolinen ystävämme ei voisi juosta bussille suorinta reittiä. Se ei kerta kaikkiaan ollut juolahtanut hänen päähänsä.
Itse kuntoilen mielelläni. Kotini lähellä on viheralue, jolla kävelen mielelläni päivisin. Se on lenkkeilymaastoa, omalla tavallaan kaunista aluetta. Tykkään kävellä ja ajatella siellä.
En koskaan elämäni ikänä tule näkemään sitä aluetta yöllä. Se on puskaista ja syrjäistä aluetta, melko kaukana asutuksesta. Se on kolmen kilometrin päässä kotoani, mutta yhtä hyvin se voisi olla Kuussa.
Eräs tuttavamieheni (eri tyyppi kuin edellä mainittu) kertoi minulle kerran, että häntä oli eräänä yönä, eräässä raskaassa ihmissuhdetilanteessaan, alkanut ahdistaa niin paljon, ettei hän enää kerta kaikkiaan voinut olla asunnossaan.
"Mulla oli se tunne, että mä halkean, jos jään siihen kämppään", hän sanoi. "Mun oli pakko päästä ulos."
"No mitä sitten teit?" kysyin minä.
"No mä lähin juoksulenkille! Vedin oikeen kunnon hikilenkin ja kyllä se auttokin. Hiki nimittäin tehoo vitutukseen!"
Hän lähti juoksulenkille. Öiselle teollisuusalueelle. Aamuyöstä.
Kerran monta vuotta sitten olin rakastunut. Minä ja silloinen rakastettuni olimme kesäisessä Helsingissä erään ihanan päivän ajan. Me emme tehneet muuta kuin kuljimme päämäärättä katuja ees ja taas, puhuimme, nauroimme ja olimme rakastuneita. Se oli ihanaa!
Sitten tuli ilta ja alkoi pimetä. Jatkoimme yhä kävelyä, ei siinä mitään. Kello oli ehkä yksitoista illalla. Olimme tulleet Katajanokalta päin, Unioninkatua Varsapuistoon. Mieheni selitti jotain asiaa innostuneena – ja yhtään epäröimättä, yhtään ympärilleen vilkuilematta hän kääntyi kohti KAISANIEMEN PUISTOA! Hänen mielestään voisimme kulkea yöllä siinä puistossa, onhan se kesällä kaunis.
Hänen mieleensäkään ei tullut pelätä.
Luin monta vuotta sitten jostain viihdelehdestä tai keskustelupalstalta erään nuorukaisen tilityksen. Häntä ärsytti. Hän, kaksivitonen jätkä, oli jäänyt miettimään Fight Club –elokuvaa. Elokuvassahan niillä miehillä on keskinäinen hakkauskerho, jonne he voivat vetäytyä tappelemaan keskenään. Kaksvitonen leikitteli ajatuksella, että sellainen taistelukerho pitäisi perustaa oikeasti:
"Koska miehet vaan on sellaisia, että ne tarvitsee kamppailua ollakseen miehiä! Maailma on nykyisin liian turvallinen! Ei mitään vaaraa missään!"
Kyllä minä tiedän tosiasiat. Tunnen tilastot. Kotiseutuni ei suinkaan ole mikään 70-luvun Bronx. Ei esimerkiksi ole niin, että joutuisin jatkuvasti kauppareissuillani torjumaan narkkareiden puukkohyökkäyksiä tai että aina yöllä kotiutuessani juokseman henkeni edestä. Ei todellakaan. Ajatuskin on vitsi.
Todellisuudessahan myös miehet ovat vaarassa kaduilla, nuorukaiset varsinkin.
Tiedän myös, että ulkona kulkiessani kimppuuni hyökkäämisen todennäköisyys on pieni. Niitä kuuluisia puskaraiskaajia ei pörrää joka kadunkulmassa. Oikeasti naisella suurin riski kuolla väkivaltainen kuolema on parisuhteessa, oman miehensä nyrkeissä. Jos lähtisin lenkille yöllä, kuka siellä öisellä polulla nyt värjöttelisi minua vaanimassa? Aika vannoutunut raiskari täytyisi olla, jos olisi yön yön perästä valmis venttailemaan mustassa metsässä pururadan varressa, siltä varalta että joku yksinäinen nainen sattuisi lenkkeilemään ohi. No, toisaalta minä olen järkevä ihminen enkä koskaan ota turhia riskejä.
Silti joka kerran, kun väistän mölisevää miesporukkaa, joka kerran kun jonotan taksia vaikka haluaisin kävellä kotiin, joka kerran kun kuljen valaistua, vilkkaasti liikennöityä katua sen nopean oikokujan sijaan, joka kerran kun olen lähdössä ulos iltakymmenen jälkeen, ajattelen noita elämäni pelottomia fightclub-miehiä.
Ja Jumalan vittu kuinka minä olen katkera.
39 kommenttia:
Suomen Kuvalehti 21/2006: Leena Sharma/Henna Tahvanainen: Väärät kulmat (PDF-tiedosto)
Hyviä huomioita kuinka erillailla sukupiolet suhtautuvat yöllä liikkumiseen.
Suurimalle osalle miehistä ei tule mielenkään, että se voisi olla riskialtista.
Itsekin paljon pimeäällä kaduilla liikkuneena ei ole tullut mielenkään, että se voisi olla vaarallista. Ja, jos mies saa kadulla turpaansa, hän luultavasti ajattelee, että se oli vain yksittäis tapaus, eikä ota siitä suurempia paineita.
se että sinun tuntemasi jätkät eivät pelkää, ei tarkoita etteikö jotkut muut pelkäisi. Itse ainakin "haistelen ilmaa missä menenkin".
Sitä paitsi asut kaupungissa.
Ja pahuutta tulee AINA olemaan.AINA.
JA ei.Se ei tarkoita ,että sitä tulisi sietää. Se vain on. Emme vain ehdi kontrolloida joka aikaa,paikkaa, ajatuksia tai sattumaa.
Ja luulen muutenkin, että kouluampumiset ynnä muut ovat kollektiivisesti saaneet kaikki pelkäämään. Olin citymarketissa tässä yhtenä päivänä, lapsella oli heliumpallo keskellä väentungoksessa, se räjähti,kaikkien ihmisten päät kääntyivät ja ilmeistä näki että he odottivat pian näkevänsä ampujan,jossain, se pelko oli niin käsin kosketeltavaa, että ei ihme että KAIKKI saavat pelätä.
Silti käsitän mitä sanot. Mutta en osaa sanoa kenen pitää pelätä enemmän yksinäisen naisen vai miehen:paikka ja aika sitoo tapahtumaa.
Pe, klo 23-01 Baarissa tanssilattialla mies alkaa huutaa "menkää pois" "painukaa vittuun" ja huitoa minun ja (nais)kaverieni suuntaan. Hän käy päälle ja minä työnnän hänet rinnasta pois, koska hän ei kuuntele puhetta. Hän ei lopeta hyökkäämistään ennen kuin seurueen ainoa mies tulee tanssimaan hänen ja meidän väliin.
Ti klo 12:30 Mies sporassa tulee taakseni uhkaavasti heilumaan ja lyö yhtäkkiä ystävääni poskelle. Hän huutaa, että olemme ulkomaalaisia ja palaa sitten uhkailtuaan paikalleen istumaan. Kukaan ei tee mitään. Minä alan huutaa ensin miehelle ja sitten kuskille, että kutsuisi poliisit. Kuski pysäyttää vaunun ja (nais)kuski pakottaa miehen ulos. Mies kulkee ohitsemme raivokkaasti huitoen ja kiroten.
La klo. 23 mies istuu viereeni bussissa aivan liian lähelle, alkaa kiehnätä ja kommentoi ulkonäköäni sekä kertoo juttuja itsestään, vaikka luen. Sanon, että teen töitä, enkä ole kiinnostunut. Mies jatkaa puhumista, mutta tunkee reitensä nyt aivan kiinni reiteeni ja laittaa kätensä edessäni olevan istuimen selkänojaa vasten niin, etten voi enää pidellä monistenippua ja lukea sitä siinä. Kukaan ei tee mitään, kun pyydän häntä ottamaan käden pois.
Ti klo. 14:00 bussissa mies istuu vastapäätä ja alkaa huudella aggressiivisesti kaikille bussissa. Hän tunkee jalkansa kenkieni ulkopuolelle niin, että puristaa jalkani yhteen, toistelee sanoja "moi" ja "kiitos" ja alkaa selittää tv-sarjoista todella epäselvästi mutta vastausta vaatien, eikä lopeta, vaikka sanon "anna nyt jo olla" ja keskityn muka lukemaan.
Ke klo. 16:00 Kannan kahta postipakettia molemmissa käsissä, kun vastaani kävelee juoppomies, jota en voi väistää. Hän tulee kohti, lyö minua nyrkillä olkapäähän ja jatkaa matkaansa kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Jaa, että yöllä ei voi liikkua? Milloinkaan ei voi liikkua, ei ainakaan, jos on nainen.
Plääh.
Sanoit sen niin osuvasti! Etuoikeutetuille nimenomaan *ei tule mieleenkään*, että heille päivänselvä toimintatapa on toisille extremeurheilua omalla vastuulla tai täysin mahdotonta.
Ano: Kouluampujat ja se huora, joka pommitti kauppakeskus Myyrmannia olivat kaikki miehiä.
Noissa kaikissa kuvaamissani tapauksissa minua söi kateus.
Leikitään, että olisikin sellainen tilanne, että maapallo olisi joutunut joidenkin mystisten avaruusmömmöjen hyökkäyksen kohteeksi. Ne mömmöt olsivat sellaisia, että ne hyökkisivät jostain käsittämättömästä syystä vain öisin - ja niin, että sekä naisten että miesten olisi pakko pysyä öisin sisätiloissa. Vittu, silloin tämä tilanne olisi sellainen, että minun olisi henkilökohtaisesti paljon helpompi sulattaa se.
Miksi he? Miksen minä?
Minua vituttaa, että eloveenapojat saavat kirkkain säkenöivin silmin kulkea miten mielivät. Mutta ennen kaikkea minua vituttaa se, ettei heidän tarvitse edes nähdä, miten suojassa saavat elää!
(Disclaimer: Jutussa kuvatut heput, niiltä osin kuin heidät henkilökohtaisesti tunnen, ovat oikeasti tosi hyviä miehiä jne.)
MINÄ joudun elämään pelossa, navigoimaan ihan oikean uhan alla - ja silti vikistään, että HÄN on sankari, että HÄNELLÄ on vaikeaa.
Minä en kyllä ainakaan suostu rajoittamaan yksinliikkumisiani yöllä, vaikka olenkin nainen. Jos on joku tullakseen kimppuun, niin taskunpohjallani odottaa terävä yllätys ja pään sisällä sen verran uhmaa ja vitutusta, että vammoitta ei hyökkääjäkään selviä.
Minulta ei yötä viedä pelolla, perkeles sentään! Toki pidän öistä ympäristöä valppaasti silmällä ja varaudun aina mielessäni ikäviinkin mahdollisuuksiin. Ja osaan huutaa niin vitun lujaa, että kyllä sillä jo hiukan saa epäröintiä aikaan.
Jaah. no, pystyn varmaan juoksemaan nopeammin ja kovempaa karkuun kuin nainen, mutta ei se tee minusta etu-oikeutettua(siten en varmaan tajua olevani etu-oikeutettukaan).
0
1 ------
-------
1 realiteettti
-----
väitetty taso
1
---------
korjattu taso
0
-------
muut
(Eka) Ano, vielä:
Pahuuden ikuisuus nyt on musta vähän triviaali kysymys. Kyllä varmaan upeimpaankin utopiaan saattaisi syntyä joitain pahoja ihmisiä - vaikka psykopaatteja.
Mutta kyllä pahuus semmoisena kuin se arkielämässä esiintyy, on lievennettävissä. Case in point: Nykyajan Suomi (kaikesta huolimatta) vs. suunnilleen mikä tahansa muu aika historiassa.
Anna Kortelaisen tavaratalokirjassa Päivä naisten paratiisissa oli (muistaakseni) se kiinnostava huomio, että tavaratalot olivat ja ovat nimenomaan naisille suunnattua tilaa, naisten reviiriä.
Tavarataloista tuli siksi niin suosittuja,että ne olivat oikeastaan ensimmäinen paikka, jonne (säätyläis)naiset saivat mennä yksinään, ilman että heidän tarvitsi pelätä kimppuunhyökkäämistä.
Tuo mainitsemasi kaupunki/maaseutu -jako varmaan pitää paikkansa. Kuvittelisin, että jollain syrjäisellä öisellä maalaistiellä nyt tuskin liikkuu yöllä yhtään kukaan. Ainakaan ihmisiä ei tarvinne pelätä.
Ja juu, varmasti (kaupungeissa) peloissaan olevia miehiäkin on. Mutta yhtäkään sellaista naista en ole tavannut, joka ei eläisi pelossa.
Ano (vika kaavakuva-Ano), susta tekee etuoikeutetun siis se, että miehet eivät käy sinun kimppuusi, vaan naisten. Siis naisten kimppuun käydään, koska he ovat naisia.
Se, että sinun ei tarvitse koskaan nähdä asemaasi omin silmin, tekee sinusta myös etuoikeutetun.
Ano - se terävän yllätyksen Ano:
Kyllä, kyllä. Minullakin on taskussani yllätys jos toinenkin. Ja rumia tapoja todella viedä ne karjumani huorittelut perille.
Minusta on aina ollut hupaisaa kuunnella esimerkiksi samoja itsepuolustuslajeja harrastavien poikien ja miesten lesomista. He puhuvat mielellään "taistelureaktioista" ja "paineen alla elämisestä". Mitä ne pumpuli-eloveenat muka tietävät oikeasta uhasta?
Itse liikun aina niin kuin taisteluun valmis kommando. (Sentään vaan yöllä. Olen päivälläkin kyllä melko valpas, mutta en liiku ihan niin tuimana ja valppaana katsein.)
Kyllä mä menen minne haluankin mennä. Mutta en ota turhia riskejä, tulen taksilla kotiin.
Suosimani lenkkeilytyyli olisi asiain näin ollen öisin aika mahdoton, ikävä kyllä. En uskaltaisi antaa ajatusteni vaeltaa niin kuin päiväsaikaan, koska se olisi pois valppaudestani.
Täällä näyttää monella olevan käsitys, että miehet valitsevat hyökkäyskohteekseen naisen sen takia, että ne ovat naisia.
Tämä ei mielestäni pidä suoraan paikkaansa, vaan hyökkääjät valitsevat uhrikseen heikkoman (puhun muusta väkivallasta kuin raiskauksista), eli sellaisen, jonka kykenee voittamaan fyysisessä kampailussa. Tony Halmeen näköisten kaverien kimppuun hyökätään harvoin.
Eli se fakta, että naiset joutuvat uhreiksi, johtunee siitä, että miehet ovat (keskimäärin) suurempia ja vahvempia.
Tomi: (...) puhun muusta väkivallasta kuin raiskauksista(...)
Niinpä. Tai perheväkivallasta, tai Halinallen kuvaamanlaisista tapauksista, tai...
Jos rajoitetaan väkivaltakeskustelu ainoastaan niihin man-on-man -miehenhakkaamisiin, jotka tapahtuvat Athos-vuoren (naisilta suljetussa) munkkiluostarissa, niin todellakin alkuperäinen kirjoitukseni vaikuttaa vähän liioittelulta!
Raiskaus-pahoinpitely on the klassinen viharikos naisia vastaan. Toki monet miehet myös hyökkäävät nimenomaan miesten kimppuun, mutta eihän se poista naisten kokemaa väkivaltaa.
Mä käyn aina yöllä lenkillä -yksin. Yleensä kello on jotain 23 ja risat kun lähden liikkeelle. Ei ole tullut mieleen pelätä vaikka olenkin suht pienikokoinen nainen ;) Enemmän nuo todella satunnaiset vastaantulijat tuntuvat pelkäävän minua (ainakin siitä päätellen kun kiertävät kaukaa). Johtuu varmaan siitä, että puhun aika paljon itsekseni (=pohdin jotain filosofisia teorioita yms.) kävellessäni eli hulluhan mä niiden mielestä kai olen.
Asun kaupunginosassa, jossa on paljon kaikenlaista epämääräistä sakkia kuten juoppoja ja narkkeja. Eipä täällä silti mitään koskaan tapahdu. Myös keskusta on todella rauhallinen öisin.. Kävelen myös baarista ja töistä (baari sekin) kotiin öisin -pimeän metsän kautta. Siellä sitä vasta kuollutta onkin.. Tosin joskus tulee aamuviiden jälkeen joitain mummoja vastaan, aamulenkillä kun ovat.
Mutta minulla on sitten senkin edestä ystäviä joita ei saisi koskaan lähtemään yksin pimeällä minnekään. Olen saattanut monet kotiin baarista ja samalla huomannut, että miten suuri valta pelolla lopulta onkaan.. Ja niinhän se on, että ne raiskaajat ja muut ns. haistavat pelon.
MM: "Mutta kyllä pahuus semmoisena kuin se arkielämässä esiintyy, on lievennettävissä."
Ongelmana onkin, että pahojen asioiden poistaminen ei useinkaan auta pelon poistamiseen, koska pelon kokeminen johtuu usein hyvin paljon myös mielikuvista. Suomessa saa hakemalla hakea susia ja viimeinen suden suorittama ihmistappokin on jostain 1800-luvulta. Silti maaseudun asukkaat pelkäävät susien kohtaamista, koska sudesta on mieliimme iskostettu vahvoja mielikuvia aina Punahilkka-sadusta lähtien. Itse taas pelkäsin pikkupoikana kulkea läheisen pellon poikki öiseen aikaan: en siksi, koska sillä pellolla olisi koskaan tapahtunut mitään, vaan siksi, että leffoista olin oppinut UFO:jen laskeutuvan aina juuri öisille pelloille sieppaamaan ihmisiä. Taas oli mielikuva järkeä vahvempi.
(Tämähän menee myös toiseen suuntaan. Ihmisten kannattaisi olla oikeasti peloissaan liikenteessä, sillä kolarit ja vastaavat tappavat ihmisiä tässä maassa aika tuhottomasti. Silti juuri kukaan ei tunne pelkoa autoilusta, sillä autoiluun ei liity tällaisia vahvoja mielikuvia.)
Itsekin myönsit, että osa raiskauspeloistasi on irrationaalisia: linkkaamassasi tekstissä mainittiin hyvänä esimerkkinä parkkihallit, joiden pelottavuus liittynee enemmän jännärileffoihin kuin mihinkään aitoihin vaaratilanteisiin. Tilastojen katsominen ei auta, koska tilastot vetoavat vain järkeen, mutta eivät poista pelkoa aiheuttavia mielleyhtymiä (parkkihalli on yhtä kuin vaaniva äijä auton takana).
En siis kiellä, etteikö raiskauksia tapahtuisi, mutta sanon vain, että raiskaustapausten vähentäminen tai täydellinen estäminenkään tuskin yksinään poistaisi naisten - tai kaikkien miestenkään - pelkoa vaikkapa mustia metsiä tai yksinäisiä teollisuusalueita kohtaan. Esimerkiksi pimeänpelko on meissä syvällä, vaikka rationaalisesti ajateltuna pimeä metsäpolku voi olla paljon turvallisempi kuin valaistu aukea: jos et sinä näe häntä kunnolla, ei hänkään näe sinua kunnolla. Oikeastaan ainoa keino juuri pimeänpelon lopulliseen poistoon olisi varmaan se, että meidät kaikki pienestä pitäen kasvatettaisiin ainakin sietämään pimeyttä.
Hyvä postausaihe, joka on valitettavasti varmasti monelle naiselle tuttu teema. Itse olen valitettavasti hyvin säikky kulkiessani yksin kadulla, koska muutamia ikäviä kokemuksia on kertynyt. Onneksi olen opetellut itsepuolustustaitoja, jotka ovat antaneet lisää itsevarmuutta. Pelossa eläminen ei ole kivaa.
EE: Älä vähättele minun pelkoani. Se ei suinkaan ole yksinomaan kuvitelluista syistä lähtevää.
Tuossa on sekin puoli, että jos öisellä lenkilläni joku mies hyökkäisi kimppuuni, kaikki syy teosta langetettaisiin yksinomaan minulle. Poliisimiehet rääkyisivät minua syypääksi, aivan irrationaalisesti toki.
Okei, eipä tilanne olisi minun kannaltani kovin paljon parempi myöskään missään kotioloissa, parisuhderaiskaajankaan kanssa, käydyssä taistelussa. Sellaisestakin hyökkäyksestä syytettäisiin minua. Mutta tuo "Mitäs menit yöllä ulos, nainen" on minun nähdäkseni vieläkin voimakkaampi stigman aihe.
Myöskään: Raiskauksia ei "tapahdu". Raiskaajat raiskaavat, pahoinpitelijät hakkaavat.
Se, että olen tässä ja muissa kirjoituksissani kutsunut naisten kimppuun hyökkäämisiä nimenomaan hyökkäyksiksi, ei ole mikään sattuma.
"Aviomies hyökkäsi vaimonsa kimppuun. Se oli laiton hyökkäys." vs. "Mies pieksi vaimonsa."
Myytinmurtaja:"Tuossa on sekin puoli, että jos öisellä lenkilläni joku mies hyökkäisi kimppuuni, kaikki syy teosta langetettaisiin yksinomaan minulle. Poliisimiehet rääkyisivät minua syypääksi, aivan irrationaalisesti toki."
Tämä vaikuttaa aika irrationaaliselta kommentilta. Jos pollisi todella sanoisi noi hän on väärällä alalla. Huomauttaisin, että Hahl ei syylistänyt (mielestäni) naisia, vaan antoi yhden neuvon, joilla väkivaltaa voitaisi vähentää.
EE: Vielä: Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä enemmän puhetyylisi tuossa kommentissasi vituttaa minua. Sinä kehtaat pelkistää koko elämäni kokemukset johonkin lapselliseen pimeänpelkoon. Muista, että sinulle tämä kaikki on ihan silkkaa ajatusleikkiä.
"Sietämään pimeyttä!" Sen opetteluahan naisen elämä kokonaisuudessaan on.
Tomi: Tämä vaikuttaa aika irrationaaliselta kommentilta. Jos pollisi todella sanoisi noi hän on väärällä alalla. Huomauttaisin, että Hahl ei syylistänyt (mielestäni) naisia, vaan antoi yhden neuvon, joilla väkivaltaa voitaisi vähentää.
Krhm. Hahlin gradun uutisoinnista olen kirjoittanut myös täällä.
Käypä lukemassa! Muutenkin kehottaisin lukemaan aikaisempia postauksiani. Monia ihmettelemiäsi asioita on käsitelty jo aikaisemminkin.
MM: Kirjoitin ehkä liian hätiköidysti. En ainakaan tarkoituksella yrittänyt vähätellä pelkokokemustasi, ja mikäli siltä vaikutti, en voi muuta kuin olla todella pahoillani. Varmasti pelkosi on oikeutettua, sitä en missään tapauksessa halua kieltää.
Halusin vain yksinkertaisesti yrittää sanoa, että pelko ei välttämättä vielä poistu, vaikka sen alun perin aiheuttanut syy saataisiinkin joskus kitkettyä pois (vaikka raiskaajia ei joskus enää olisi tai kaikki raiskauksen yrittäjät saataisiin joskus kiinni), koska raiskauksenpelkoa voi vielä syntyä mielikuvien vuoksi. Ja että niitä mielikuvien kautta syntyviä pelkotiloja voi olla hyvinkin vaikea poistaa yhtään mitenkään.
Toivottavasti en saanut vitutuskäyrääsi nostettua enempää tökeröillä ilmauksillani. Yritän olla vastaisuudessa varovaisempi.
EE: Okei! :-)
'miehet valitsevat hyökkäyskohteekseen naisen sen takia, että ne ovat naisia...johtunee siitä, että miehet ovat (keskimäärin) suurempia ja vahvempia' (Tomi)
Tomi, lapset ovat vielä pienempiä ja heikompia kuin naiset, ja puolet miehistä on keskimääräistä miestä heikompia. Mutta pääosalla raiskaajista on jonkinlainen heteromiesidentiteetti, ja se on ratkaiseva kohteen valinnassa.
Mun kotini lähellä oli kuulemma raiskausyritys. Pari iltaa sen jälkeen istuin sisällä enkä uskaltanut lähteä ulos. Sen jälkeen lähdin, ja totesin, että en mä voi elää elämääni niin, että pysyn illat ja yöt kotona. Aina sanotaan, että onhan se nyt osittain oma vika jos on jossain hiljaisessa paikassa yöllä kävelemässä ja raiskataan, mutta kun ei se toinen vaihtoehto ole mikään oikea vaihtoehto mulle. Jos mä lähden ulos niin joku saattaa mut raiskata ja pilata mun elämäni ja mielenterveyteni, mutta jos en lähde, niin ne menee pilalle varmuudella.
Ainiin, vielä tämä:
Olen aina silloin tällöin harkinnut käyväni jonkin itsepuolustuskurssin (harkitsen edelleen, saa nähdä koska toteutuu). Yleensä aina kun olen tästä ääneen joillekin maininnut, niin joku porukan äijä alkaa kovaan ääneen mainostaa sitä, miten sellaiset kurssit vain tuovat valheellista turvallisuudentunnetta.
No, jos en voi saada todellista turvallisuudentunnetta, niin kyl mä sen valheellisenkin mieluummin otan kuin pelon. Koska ulos mä menen joka tapauksessa.
Spektrioe: Yleensä aina kun olen tästä ääneen joillekin maininnut, niin joku porukan äijä alkaa kovaan ääneen mainostaa sitä, miten sellaiset kurssit vain tuovat valheellista turvallisuudentunnetta.
Tämähän johtuu siitä, että kaikki maailman miehet ovat kaikkien maailmasa ikinä keksittyjen taistelulajien erityisasiantuntijoita. Jep, vaikka tämä tuntuu täysin uskomattomalta, niin kyllä: jokaikinen heistä tietä ihmisten satuttamisen taidosta enemmän kuin kukaan nainen ikinä edes teoriassa voisi. Eivätkä he pelkää tuoda tietojaan julki!
Miehet ovat myös kaikkeen autoiluun liittyvän äärimmäisiä erityisasiantuntijoita. Vaikka heillä ei itsellään olisi korttiakaan, he kyllä neuvovat sinua oikean ajamisen taidossa.
Vittuilu vittuiluna, mutta treenatessani tajusin itse jossain vaiheessa miettiä, jotta mitenköhän paljon se kulloinenkin (mies)opettajani oikeastaan tiesi realistisesta itsepuolustustuksesta? He kun olivat usein isoja, vaaleita eloveenapoikia - niitä, jotka yhteiskunnassamme ovat aina turvassa.
(Ei sillä, kyllähän mulla oli myös monia hyviä miesopettajia. En tahdo yleistää.)
anonilli:"lapset ovat vielä pienempiä ja heikompia kuin naiset, ja puolet miehistä on keskimääräistä miestä heikompia. Mutta pääosalla raiskaajista on jonkinlainen heteromiesidentiteetti, ja se on ratkaiseva kohteen valinnassa"
Suljin viestisäni (hölmöyttäni) raiskaukset pois. Toki raiskaajat valitsevat uhrinsa (lähes aina) sukupuolen perusteella. Ne voidaan nähdä naisvihana
Spektrioe: Sen jälkeen lähdin, ja totesin, että en mä voi elää elämääni niin, että pysyn illat ja yöt kotona. Aina sanotaan, että onhan se nyt osittain oma vika jos on jossain hiljaisessa paikassa yöllä kävelemässä ja raiskataan, mutta kun ei se toinen vaihtoehto ole mikään oikea vaihtoehto mulle
Raiskaus ei ole naisen "oma vika". Jos raiskaaja raiskaa, se on raiskaajan vika. Jokainen ihminen, joka syyttää sitä naista, on hirviö.
Se pitää uskaltaa sanoa ääneen, ja niin monta kertaa, että se menee tyhmemmillekin kaaliin.
Jos mietin pahoinpitely/raiskauksen kulkua ja teon seurauksia uhrille, worst case -skenaario lienevät pahat, pysyvät ruumiinvammat - esimerkiksi liikuntakyvyn menetys. Tai tietenkin kuolema. Mutta nämä ovat hyvin harvinaisia hyökkäyksiä.
Todennäköisemmistä uhista: Abortti on keksitty, AIDSiin ei kuole. Jälkimmäisessä hoidot ymmärtääkseni ovat rankkoja.
Se henkisten rajojen rikkominenhan vittu tulee joka tapauksessa vastaan lievemmässä muodossa ihan arkielämässäkin. Perusturvallisuuden tunteen menetys - minkä perusturvallisuuden tunteen?
(Huom: tarkoitukseni ei tässä ole vähätellä raiskausta tai raiskaajan aiheuttamaa kärsimystä. Tai varsinkaan "oikeuttaa" sitä paskatekoa mitenkään.)
Olen kanssasi samaa mieltä: Jos jää aina sisään raiskaajien pelossa, niin sittenhän ne raiskaajat, ne terroristit ovat jo voittaneet, vieläpä halvalla ja helposti: niiden ei itsensä tarvinnut ottaa riskin riskiä, ei tarvinnut edes ruveta (itselleenkin vaarallisiin) raiskaushommiin.
'kaikki maailman miehet ovat kaikkien maailmasa ikinä keksittyjen taistelulajien erityisasiantuntijoita'
Ilman muuta!
Osa näistä lajeista on niin pitkälle urheilua, jossa on säännöt, että harrastajalla voi olla väärä käsitys pärjäämisestä tilanteessa, jossa ei ole sääntöjä eikä tuomareita. Olympiamiekkailija puukkotappelussa.
Echidne of the Snakes: An Alien Post
Anonilli: Toki, mutta tuossa viittaankin kuuluisaan Kälättävän miehen syndroomaan. Siinä taudissa ukolla on päässään nestepaisuma, jonka vuoksi hän automaattisesti olettaa tietävänsä mistä tahansa asiasta enemmän kuin kukaan muu, ainakaan kukaan nainen. Ihan omasta taitotasostaan riippumatta.
Nämä vihatut Miehet jotka neuvovat naisia ovat jo ihan oman postauksensa aihe. Mutta ei se hölötyshalu rajoitu taistelulajeihin: esimerkiksi uimahallissa käydessäni melkein aina jostain pintautuu (joskus kirjaimellisestikin!) joku setä, joka tahtoo pyytämättä kertoa minulle, mitä puutteita uintitekniikassani on.
En arvosta.
Anonilli ja Myytinmurtaja, nämä neuvovat miehet, luultavast kuvittelevat neuvojen olevan herrasmiesmäistä (toki olen varmaan itsekin syyllistynyt tähän k.o. toimintaa)
Neuvona miehille, tästä neuvomisesta, kuvitelkaa mielessä kuinka ärsyttävältä, ulkopuolisen neuot voivat tuntua.
Jokainen maailman mies on mätä ja potentiaalinen raiskaaja ja ne ei voi koskaan tajuta millaista on elää pelon alla.
...Sillä miestenhän ei tarvitse pelätä mitään? Ei esimerkiksi tarvitse pelätä että perhettä vastaan hyökätään, esimerkkinä tyttöystävä raiskataan, hakataan tai ryöstetään tai kaikki kolme kerralla. Siinä on aika voimaton olo, kun ei voi mitenkään konkreettisemmin auttaa kuin antamalla varovaisesti tukea ja aikaa vaikka kuinka tahtoisi olla jotenkin enemmän avuksi. Ja vaikka ymmärtää miksi, silti se sattuu kun rakas pelkää kosketustasi..
Ja siinä sitten syyllistää itseään kun ei ollut paikalla puolustamassa vaikka sehän on miehen harvoja velvollisuuksia, ainakin näitä kirjoituksiasi lukiessa tuntuu siltä että pitäisi suojella naisia niiltä iljettäviltä miehiltä. Se tosin ei ole kovin kiitollista hommaa, "olisin mä tosta itsekin selvinnyt" *tuima mulkaisu*, on yleinen reaktio jos vaikka bussissa luvatta lääppivälle ääliölle käy murahtamassa että alas kalppia (sen verran riski setä olen että harvempi haluaa tappelemaan ruveta eli murahdus riittää). Mutta olen oppinut ottamaan moisen defenssin jonain piilotettuna kiitoksena. Tiedä sitten onko. Ehkä parempi kuitenkin ajatella niin.
Oman perheen hyvinvointi on ainakin jotain mistä itse kannan huolta. Kyllä miestenkin täytyy pelätä, jos ei omansa niin jonkun muun puolesta. Ja vaikka en mikään heikkopeikko olekaan, välttelen pimeällä liikkumista erityisesti viikonloppuna, se on vain tervettä järkeä vältellä humalaisia sukupuolesta riippumatta myöhään illalla tai aamuyöstä.
Ano: Mussun mussun!
Tärkeä pointti ihan kaikkiin tässä blogissa käymiimme keskusteluihin: Jos sanon, että jokin naisia kohtaava asia, teko tai yhteiskuntarakenne on epäoikeudenmukainen, se ei ole sama lause kuin että "miehillä on täysin helppokivaiisiä, aina". Tästä olen kirjoittanut niin paljon, että emme ala sitä nyt tässä säätämään. Tämän asian pitää jo olla hallinnassanne.
Lue.
Toinen asia: Vaikka on hirvittävän rankkaa pelätä toisen puolesta, on huomattavasti rankempaa, raskaampaa ja kovempaa olla se uhri.
Sun oma mulkkusi, oma peniksesi, oma ruumiisi, ei ole koskaan vaarassa. Vihaväkivallan maailma on maailma, josta et tiedä mitään, mutta jonka tyttöystäväsi tuntee.
Jos menisin bussissa väliin, kun joku valkoskininainen häiritsisi ja uhkailisi jotain mustaihoista naista, ja saisin tilanteen laukaistua, niin varmasti musta nainen mulkaisisi minua ilkeästi. Hän ehkä sanoisi: "No kyllä tästä olisi itsekin selvitty!"
Autoin toki häntä - mutta samalla tilanne alleviivasi sitä, kuinka suojeltuna ja vapaana minä saan elää. Minulla on turvakehä, jota en ole hankkinut omilla ansioillani. Olen saanut sen puhtaalla tuurilla, niin kuin sinä omasi.
On hyvä teko auttaa apua tarvitsevia. Minä autan ja niin pitää sinunkin auttaa. Mutta se musta nainen kadehtisi minua, minun valkoista etuoikeuttani. Ihan oikeutetusti.
Ja ei, se ei tarkoita sitä, että maailman kaikki rasismi olisi minun syytäni, tai että se olisi sinun syytäsi. Tietenkään.
"Vittuilu vittuiluna, mutta treenatessani tajusin itse jossain vaiheessa miettiä, jotta mitenköhän paljon se kulloinenkin (mies)opettajani oikeastaan tiesi realistisesta itsepuolustustuksesta? He kun olivat usein isoja, vaaleita eloveenapoikia - niitä, jotka yhteiskunnassamme ovat aina turvassa."
Kauniille eloveenapojille saattaa hyvinkin tulla humalainen miesjoukko haastamaan baarin ulkopuolella riitaa, ainakin jos on poikaystävänsä kanssa liikkeellä.
Jussi: Eloveenapoika on ihan perusnormitavis-mies. Siis sellainen perusjamppa, hetsku ja mäyräkoira.
Todella hyvä postaus. Minut on raiskattu ja pystyn nyt vuosien terapian ja "ajan kulumisen" ansiosta elämään nyt suht normaalia elämää. Silti elän jatkuvassa pelossa, että se tapahtuisi uudelleen ja yritän pelata mahdollisimman varman päälle, että pysyisin turvassa.
Kun käyn lenkillä ja on pimeä (nyt talvellahan ei tarvitse olla yö, että on pimeä) mietin jo valmiiksi mitä huudan jos raiskaaja yrittää pilata elämäni taas. Säikähtäisikö se törkimys, jos pelottelisin että mulla on aids tai joku muu pelottava sairaus. En pystynyt viimeksikään puolustautumaan, joten kai tämä on tämmöisen valheellisen turvan rakentamista, jotta pystyisin edes menemään ulos.
Niin, olen kateellinen niille, jotka eivät ymmärrä miten eri tavalla nainen joutuu elämään verrattuna useimpiin miehiin (tässä suhteessa)..
Ajattelin pistää kommentin tähän, vaikka viestiketju onkin pitkä ja blogiteksti kuukauden vanha.
Oma lähtökohtani on sama kuin varmaan suuren osan naisista, eli kaupungilla pimeällä liikkuminen on joskus tuntunut epämiellyttävältä. Metsäpimeä erikseen, se on minusta ihan miellyttävää, eikä esim. puiston poikki oikaiseminen tunnu pelottavalta. Turvallisuuden tunne johtunee siitä, että olen lapsena asunut taajama-alueen ulkopuolella.
Olen käynyt myös sellaisen ns. naisten itsepuolustuskurssin, joka tuntui ajanhukalta ja muuttui muistikuvanakin puistattavaksi, kun kävi ilmi, että kurssia pitänyt taekwondo-valmentaja oli hyväksikäyttänyt teini-ikäisiä tyttövalmennettaviaan.
Olen kuitenkin kokenut, että itselleni pimeällä liikkumista on helpottanut kaksi mielikuvaa. Ensinnäkin se mielikuva, että kaikki ihmiset tekevät omia asioitaan, eikä kukaan ole kiinnostunut minusta. Eli jos tuntuu, että joku seuraa, ajattelen, että siellä tyyppi vaan kulkee samaan suuntaan ja on yhtä kylmissään kuin minäkin. Tähän mennessä se on aina pitänyt paikkansa.
Toisekseen pyrin ylläpitämään mielikuvaa, että kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan ihan mukavia. Tiedän, että näin ei ole, mutta mielikuva on tärkeä itselleni. Siten esim. jos vaikka juopunut miesjoukko huutelee kaupungilla jotain, huudan takaisin jotain tyyliin "hauskaa iltaa teillekin".
En tarkoita näillä mielikuvaharjoitteluilla sitä, että uskottelisin itselleni, että väkivaltaa ei tapahdu. Pidän ihan mahdollisena sitä, että voin joutua väkivallanteon kohteeksi. En kuitenkaan usko, että sillä, pelkäänkö vai en, on paljoakaan vaikutusta siihen, käykö näin.
Mielikuvilla muokkaan maailmaa sellaiseksi kuin haluan. Samalla tavalla kuin pimeästä kaupungista on mielikuvatasolla tullut naisille vaarallinen (vaikka tosiasiassa miehellä on suurempi vaara joutua katuväkivallan kohteeksi kuin naisilla) mielikuvat voivat muuttaa kaupunkitilaa turvallisemmaksi.
En tarkoita saarnata, mutta itselleni pimeällä liikkuminen on myös ihmisiin luottamisen harjoitus. On mahdollista, jopa todennäköistä, että kokemukseni turvallisuudesta muuttuisi, jos tosiaan joutuisin väkivallan kohteeksi. Siihen asti (toivottavasti niin ei koskaan tapahdu), haluan liikkua pimeällä ulkona.
Lähetä kommentti