[Huom! Tämä ei ole oma kirjoitukseni. Eräs tuttavani pyysi minua julkaisemaan tämän. -MM]
Pyysin Myytinmurtajaa julkaisemaan tämän kirjoituksen, koska jos tekisin sen omassa blogissani, liian moni tietäisi, keistä on kyse, enkä jaksa sitä väittelyä, joka väistämättä seuraa melkein nimeltä mainitsemisesta. On inhimillinen tarve etsiä syitä, syyllisiä ja puolusteluja, mutta minulla ei ole voimia sellaiseen keskusteluun. Minulla ei ole voimia tai uskallusta edes nimetä kokemustani selvästi. Haluan silti kertoa siitä siinä toivossa, että asioista puhuminen todellisin esimerkein voi olla vain kaikkien eduksi.
Seurustelin ja elin avoliitossa yhteensä noin kolme vuotta miehen kanssa, josta tuli vähitellen väkivaltainen. En tiedä, kuinka usein uhrin kyvyttömyys lähteä väkivaltaisesta suhteesta johtuu juuri siitä mallista, joka minulle osui: väkivalta alkoi vähemmästä kuin suorasta lyömisestä – retuuttamisesta, maahan painamisesta, käsivarren vääntämisestä – ja eteni vasta vähän kerrassaan nyrkkeihin. Näin meihin molempiin ehti pesiytyä se asenne, ettei se ollut varsinaista väkivaltaa – ja että muutos oli aina niin vähäinen kerrallaan, ettei sitä oikeastaan ollutkaan - ja että hänhän oli hyvä ja kiltti ihminen, joten minun vain piti oppia olemaan yllyttämättä häntä - ja minun emotionaalisen turvallisuuteni särkyminen tapahtui niin hitaasti, ettei realistista järkytyksen hetkeä ehtinyt tulla ennen kuin jo ajatuskin siitä, että hän hylkäisi minut lopullisesti, oli pahempi kuin kuolema. (Ei, se ei ole liioittelua. Pitkäaikaisen perheväkivallan uhrin todellisuudentaju hämärtyy ja toisen hyväksynnän nälkä kasvaa suuremmaksi kuin mikään muu: oman minän rajat liukenevat ja toisen vihan - ja itsevihan - imee itseensä kuin sienen.)
Lopulta tunnustimme ongelman, ja hän suostui käymään ratkaisukeskeisessä lyhytterapiassa. Se viivytti lyömistä – jonkin aikaa.
Se lyöminen on tässä nyt kuitenkin vain taustaa.
Väkivalta oli aiheuttanut aiemmin vahvan seksuaalisen haluni huomattavan vähenemisen. Keskustelimme asiasta avoimesti: minä vakuutin uskovani sen korjaantuvan vähitellen, kun luottamuskin korjautuisi, ja hän vakuutti ymmärtävänsä. Päätös jatkaa yhdessä oli vapaa valinta, ei ollut lapsia tai muita ulkoisia pakottavia syitä.
Ymmärrystä ei kestänyt kovin kauan. Jälleen vähitellen (kun minun hänen mielestään olisi pitänyt jo olla kunnossa) hän alkoi vaatia seksiä todisteena rakkaudesta. Jos en antanut, se todisti paitsi etten rakastanut häntä, myös että halusin juuri siinä ja silloin tahallani olla hänelle ilkeä. Illat liukuivat enemmän ja enemmän noudattamaan samaa kaavaa. Nukkumaan mentyämme hän teki aloitteen ja oli hyväksyvinään mahdollisimman kiltin ja nöyrän kieltäytymiseni. Hetken kuluttua hän kuitenkin lähti mielenosoituksellisesti ”nukkumaan” toiseen huoneeseen. Jos en seurannut pian perästä ja kysellyt, mikä oli hätänä, hän palasi makuuhuoneeseen, kiskoi minut sängystä lattialle ja löi, koska en taaskaan välittänyt hänestä, kun en reagoinut hänen selvään kärsimykseensä.
Välttääkseni väkivallan aloin siis mennä perästä, vaikka tiesin siitä seuraavan vain tuntikausien ihmissuhdepuintia, jossa mikään ei edennyt minnekään, koska ei sen kummempaa puitavaa ollut. Hän halusi seksiä eikä hyväksynyt sitä, että minä en, vaikka oli vakuuttanut hyväksyvänsä – sekä sillä kerralla että ylipäänsä. Olin periaatteessa valmis sietämään moista heikosti naamioitua manipulointia saman aiheen ympärillä, koska tunsin syyllisyyttä kieltäytymisestäni. Ongelma oli siinä, ettei minulla ollut aikaa eikä energiaa käydä sellaisia draamoja, koska minun oli noustava aamulla töihin kahdeksaksi (hänen ei tarvinnut). Työni vaati heti aamusta täyttä tarmoa ja hyväntuulista esiintymistä, joten riittävä yöuni oli välttämättömyys.
Niinpä minä lopulta sanoin, että koska minun oli saatava nukkua, niin jos se nyt sitten oli ratkaisevaa, hän voisi minun puolestani tehdä mitä halusi. Siis käyttää ruumistani seksiin, jos voisin vain maata ja sitten heti saada nukkumarauhan. Minä en sitä halunnut, ja sen sanoin.
Mutta minä silti annoin hänelle luvan. Niin että ei kai se siis ollut raiskaus. Tai siis ne. Minähän suostuin, eikä hän edes uhannut lyödä, jotta suostuisin (hänhän löi vasta sitten, kun osoitin, etten välittänyt hänen tunteistaan). Minä myin ruumiini hyödykkeestä, unesta.
Vai mitä?
Ai että kunnon mies olisi tuossa tilanteessa hävennyt ja antanut olla? Niin minäkin uskon.
Mutta minähän se olin tehnyt hänen olonsa kurjaksi. Ja annoinhan minä luvan. Ja pahempaahan se lyöminen oli jo ollut, joten ei kai tuo nyt edes ollut mitään mainitsemisen arvoista.
…Vai mitä?
(Ja sitten on vielä sekin, että hän tiesi, että minulla oli hiukan normeista poikkeavia seksuaalisia toiveita – ei edes kovin outoja tai harvinaisia, mutta silti ei-vaniljaisia. Ja koska minä halusin kummallisia, poikkeavia asioita, minun seksuaalisuuteni oli joka tapauksessa alempiarvoista kuin hänen ja siten vähemmän merkittävää. Minun haluni ei ollut yhtä puhdasta eikä sitä – sanoi se sitten kyllä tai ei - siten tarvinnut kuunnella yhtä paljon.)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
36 kommenttia:
Tuhannet kiitokset, Myytinmurtjan tuttava! Kiitos, että jaoit kokemuksesi julkisesti - usein näitä asioita ympäröi sellainen häpeä, että emme koskaan kuule kenestäkään, joka on oikeasti kokenut jotain tällaista.
Raiskauksista puhuttaessa olen kuullut sanonnan "suostumus vapaasta tahdosta" (freely given consent) vastapainona suostumukselle, joka annetaan pakon edessä (consent under duress/coercion). Sinun tilanteesi kuulostaa selkeästi jälkimmäiseltä, eli ex-miehesi manipuloi sinua henkisesti, jotta suostuisit, ja omat syyllisyyden tunteesi auttoivat häntä tekemään tämän. Syyllisyydentunne saa meidät tekemään aika hurjia asioita, olen itsekin kokenut tilanteen, jossa minua syyllistettiin voimakkaasti parisuhteessa, vaikka en ollut tehnyt mitään väärää. Vasta kun lakkasin tuntemasta syyllisyyttä, aloin nähdä asiat selvästi. Joka tapauksessa, kertomuksesi perusteella suostumuksesi ei tullut vapaasta tahdosta, koska suostumatta jättämisen seuraukset olivat selkeästi tiedossa.
Kiitos vielä kerran, että kirjoitit tämän!
Voimia. Olet arvokas ja hyvä ja ansaitset paljon parempaa. Todella hienoa ja rohkeaa, että pystyt sanomaan tämän ääneen. Raiskauksella on monet kasvot.
Mielestäni feministien nykyisin käyttämä enthusiastic consent on hyvä ohjenuora.
Ihmistä ei saa käyttää kuin esinettä. Kiristys, väkivallalla uhkaaminen ja toisen manipulointi ovat kaikki raiskaajan keinoja saada, mitä hän haluaa. Harvempi raiskaaja joutuu turvautumaan väkivaltaan, pelkkä uhkaaminen usein riittää. Mutta sinuahan oli jo pahoinpidelty, tilanne ei ollut enää myöntymyksellinen missään mielessä.
En ymmärrä, miten kukaan voi pitää seksinä sitä, että haluton ja haluttomuutensa kertonut puoliso/osapuoli toimii toisen fleslightina/dildona. Ihmisillä on varsin outo kuva seksistä, jos voivat näin ajatella. Seksi on leikkiä, läheisyyttä, rakkautta, välittämistä ja toisen ruumiin kunnioittamista. Mitä iloa siinä olisi, jos ei saisi toista nauttimaan?
Ei, silloin kyse on aina raiskauksesta.
Halusta
Myöntymyksestä
Haluttoman haluamisen kulttuurinen normalisointi on samaa kulttuuria kuin se, jossa mieskuntoa mitataan mekaanisen hankauksen kestona minuutteina ja seksielämän toimivuutta kertoina viikossa.
Naisen halu on tabu ja yhtä lailla se tabu, että terveen miehen halu on riippuvaista naisen halusta. Haluttoman haluamisessa on kyse sadismista tai narsismista. Siis siitä, että saa nautintoa kiusaamisesta, ei tunne myötätuntoa tai ei pysty ymmärtämään että oman halun "aura" ei ole niin suuri, että se automaattisesti tarttuu toiseen.
Kiitos tuntematon.
Rohkea teksti, rohkea teko saataa se julki. Jaksamista täältäkin päin.
Musta tuntuu aina tosi sairaalta lukea lehtikirjoituksia raiskausoikeusjutuista - siitä kun pohditaan, että olikos nyt sitten kyseessä törkeä raiskaus, "ihan vaan" raiskaus tai ehkä kuitekin pelkkä "väkisin makaaminen". Sairasta. On aina törkeää käyttää ihmistä hyväkseen, ajaa asemaan, jossa ei enää voi tai kannata edes kieltäytyä.
Minusta tämä tuttavani kirjoitus on todella rohkea.
Voin vain kuvitella, minkälaista henkistä voimainponnistusta on vaatinut määritellä joku sellainen ilmiö/teko - tämäntyylinen parisuhderaiskaus - jota virallisesti ei ole olemassa. Helvetti, yleensähän tällaista tekoa ei saa edes huomata, tuomitsemisesta puhumattakaan! Vaatii tuskallista tunne- ja ajatustyötä tehdä jostain näin näkymättömästä näkyvä, nostaa paha päivänvaloon.
Sehän näissä väkivallanteoissa onkin erityisen pirullista: kun näille ei ole omaa sanaa, omaa selkeää määritelmää, kun ei anneta mitään, mihin tarttua - ei voi vaatia oikeuttakaan. Väkivallakon uhri ei välttämättä saa edes tuntea oikeutettua vihaa.
Minusta se asenne on muuten ehkä viheliäisin, että raiskausta pidetään jonkinlaisena välttämättömänä pahana. Tiedättehän sen, "No onhan se kauheaa, joo! Mutta minkä sille voi. Aina niitä raiskauksia on ollut ja tulee aina olemaan!"
Tuolla tyylillä tehdään raiskauksista arkipäivän osa, muka luonnolliseen maailmanjärjestykseen kuuluva ilmiö. Mutta helvetti! Eiväthän naisetkaan tietenkään kierrä sankoin joukoin kastroimassa pahaa-aavistamattomia miehiä!
Olen pahoillani k.o. naisen puolesta.
Mutta minulla olisi kysymys sinulle Myytinmurtaja, kuinka konkreettisesti voidaan vähentää raiskauksia?
Minulla olisi muutama ehdotus:
1) Poikien asenne kasvatus (myös miestem, mutta tämä ei niin tehokasta).
2) Tämä oli jo pollisimies Hahlilla varoittaa naisia miehistä (tätä et näytä hyväksyvän)
3) Raiskausten tuomitseminen julkisuudessa,
tätä työtä feministit tekevät kiitettävästi. Tosin en usko tämän hirveästi vaikuttavan sillä ainakin minum ikäisteni (vajaa 30 v) miesten raiskaus on jo nyt kaikista halveksituimpia rikoksia.
4) Rangaistusten koventaminen, toson jos tämä tehdään, niin rangaistukset tulevat yhtä koviksi kuin tapossa (joka on mielestäni raiskausta pahempi rikos).
Onko sinulla muita mielessä ?
Hei Tomi!
Kiitos hyvästä kommentista.
(Jos luet tuon raiskausvalistus-ohjejuttuni, niin näet, että en tietenkään vastusta sitä, että naisia varoitetaan miehistä tai vaikka ylettömistä känneistä.)
Kirjoitan tästä aiheesta myöhemmin enemmän. Mutta nyt näin kiteyttäen: Monet listaamasi keinot ovat hyviä, mutta ne eivät iske ongelman alkujuureen: naisten ja miesten epätasa-arvoiseen asemaan.
Niin kauan kun naisia vaaditaan olemaan miehiä huonommassa asemassa, tekemään tietyt perustyöt miesten puolesta, jotkut miehet yrittävät pönkittää asemaansa raiskaamalla ja esimerkiksi perheväkivallalla. Raiskauskulttuuri on (mm.) sitä, että tämä naisiin kohdistettu vihaväkivalta yritetään oikeuttaa mukamas järkisyillä.
(Tämä ei sinänsä ole mikään ainutkertainen ilmiö: vallassa olevat ihmisluokat ovat maailman sivu pitäneet alempansa töissä ja nuhteessa milloin milläkin väkivallalla. Raiskaaminen on vain sen yleisen kontrolliväkivallan yksittäinen muoto miesten ja naisten suhteissa.)
Raiskaukset eivät siis ole mikään muusta kulttuurista erillinen ilmiö. Jotta ne saataisin hävitettyä maapallolta, on iskettävä taudin syyhyn, naisvihaan.
Näin. Jos konkreettista ratkaisua haluat, se on tässä: Miesten on muutettava käytöstään.
Käytännön esimerkki käytöksen muuttamisesta: Raiskaukset ja perheväkivaltahan toimivat aika pitkälle siltä pohjalta, että miehillä ei ole tapana eikä pokkaa vetää toisiaan tilille naisia vastaan tehdyistä rikoksista. Kun kaikki lakaisevat ongelman maton alle, esimerkiksi tässä alkuperäisessä kirjoituksessa kuvattu väkivallakko voi jatkaa väkivaltaansa rankaisematta.
Tämän voi muuttaa: Jos miespuolisten ystävysten porukka esimerkiksi tietää, että yksi heidän joukostaan hakkaa vaimoaan, kaikki muut voivat pitää tälle hakkaavalle miehelle pikku keskustelusession.
Hyvä Myytinmurtaja, meidän näkemyksemme raiskausten syistä eroaa perustavalaatuisesti. Sinun näkemyksesi mukaan (minun tukintani näkemyksestäsi) raiskausten takana jonkinlainen kolektiivinen miestenharjoittama naisviha.
Eli "mieskultuuri" suojelee raiskajia ja hyväksyy heidät.
Minun näkemykseni mukaan raiskaus on kuin mikä tahansa muukin väkivaltarikos, eli sen syynä on yksilön kontrollin menettäminen eli raiskausten syynä on joidenkin miesten henkilökohtainen naisviha tai kieroutunuthimo. Tämä edellinen koskee ennenkaikkea puskaraiskaajia. Perheen sisällä tapahtuvaa raiskausta satetaan edelleenkin vähätellä miesten piirissä, joten tähän kulttuurinäkemyksesi jotenkin sopii (myös joihinkin islamilaisiin miehiin).
Tomi, yksittäisen raiskaajan motivaatio ei minusta välttämättä ole olennaisin asia. Se voi hyvinkin olla naisviha ja kontrollin menetys, ja varmaan onkin. Ongelma on silti myös laajempi.
En tarkoita raiskauskulttuurilla sitä, että joku vaimonsa raiskaava mies esimerkiksi tietoisesti ajattelisi, että "Nytpä tässä naisen raiskaamalla edesautan tuhatvuotista patriarkaattia, ho hoo!" Ei hän varmasti ajattele - no, yhtään mitään.
Hänellä on kuitenkin luultavasti se tunne, että hänellä on miehenä oikeus vaimonsa ruumiiseen, tämän aikaan ja palveluksiin. Ei siis pelkkää halua tai sellaista pientä ärtymystä vaimon kieltäytymisestä, vaan oikeus. Tämä kuvitteellinen raiskaaja pitää siis itseään tärkeämpänä ihmisenä kuin vaimoaan. Tätä on raiskauskulttuuri.
Varmuuden vuoksi tarkennan, että yksittäinen ihminen on tietysti vastuussa teostaan. En siis suinkaan ole sitä mieltä, että kukaan raiskaaja - tai muukaan rikollinen - voisi esimerkiksi syyttää teoistaan jotain abstraktia "yhteiskuntaa". Kyllä vastuu on aina tekijällä. Joka raiskaa, se on raiskaaja.
Silti: eiväthän nuo yksilön kontrollinmenetys ja naisia sorsiva yhteiskuntarakenne ole mitenkään ristiriitaisia selityksiä raiskauksille.
Naisvihamielisessä ympäristössä nimittäin yksittäisen miehen naisvihalle annetaan helposti oikeutus - siis mies saattaa saada pönkitystä tuolle uskolleen, että naiselle "saa" tehdä mitä huvittaa. Näin siis joku naisvihaaja saa tavallaan luvan kanssa pitää peliään. Jossain terveemmässä maailmassa se ei onnistuisi.
Jos miehet kasvatetaan ikuisiksi macho-vauvoiksi, he todennäköisesti myös raiskaavat.
Myytinmurtaja, vastauksesi selventi hyvin kantaasi. Eli sinun mielestäsi pojat kasvatetaan siten, että he voivat nähdä oikeudekseen käyttää naista hyväkseen.
Mutta tässä on muutama ongelma.
Ensinnäkin edelleenkin naiset ovat päävastuussa lastenkasvatuksesta (tämä totta vaikka kuinka vääränä tätä pitäisimme), äidit kotona ja naisopettajat kouluissa. Kuinka on mahdollista, että naisistunut kasvatus ei pysty takomaan poikien päähän, että naisiin ei voi koskea, ilman heidän lupaa?
Toinen asia on se, että raiskaus ei mielestäni eroa muistakaan väkivalta rikoksista (kuten pahoinpitelyistä ja murhista). Esimerkiksi murhista ja pahoinpitelyistä, joiden uhrina ja tekijänä on mies, emme yleensä syytä kulttuuria, vaan yksilön sairasta ajatusmaailmaa.
Koska suurin osa kaikesta (vakavasta) mieheen kohdistuvasta väkivallasta on miesten tekemää, eikö voitaisi sanoa, että mieskultturi on miestä vihaavaa.
Sanoit ettei pokia tulisi kasvattaa macho-vauvoiksi. Haluaisin tietää kuinka heidät käytännössä tulisi kasvattaa.quali
Tomi: Ensinnäkin edelleenkin naiset ovat päävastuussa lastenkasvatuksesta (tämä totta vaikka kuinka vääränä tätä pitäisimme), äidit kotona ja naisopettajat kouluissa. Kuinka on mahdollista, että naisistunut kasvatus ei pysty takomaan poikien päähän, että naisiin ei voi koskea, ilman heidän lupaa?
(Lihavointi MM.) Tuossa vastaus.
Se, että lastenhoitotyö kaikissa muodoissaan on vain naisten kontolla, on jo itsessään huomattavan epäoikeudenmukaista.
Lapset ovat tarkkoja. Kaikkien kauniiden opetuspuheiden takaa he näkevät vain sen, mikä oikeasti on:
Pieni tyttö näkee vain äitinsä tekevän työtä.
Vielä äärimmäisemmin: Kun pieni poika näkee kotona, kuinka vauva-isukin nyrkki murskaa äidin nenäruston, siinä totisesti myös mies kasvattaa poikaansa!
Siis pahan algoritmi on tämä: Kun naiset eivät ole turvassa ja he tekevät aivan kohtuuttoman osan kaikesta työstä -> heitä vituttaa -> se heijastuu lapsiin -> lapset kasvavat -> ja toistavat omien lastensa kohdalla samaa huonoa mallia -> piiri pieni pyörii.
Ilman muuta minusta myös miesten keskinäinen kulttuuri on monin paikoin todella epäterve. Kuinka muuten voisi ollakaan? Miehet ovat naisia paremmassa asemassa, mutta eihän se vielä tarkoita, että he olisivat kovin onnellisessa asemassa. Koko miesten elämähän - nyt kärjistääkseni - perustuu pelolle: kasvojen menettämisen pelolle, vallan menettämisen pelolle, sille pelolle, että he joutuisivat naisten töihin. Miehet pelkäävät menettävänsä erityisasemansa.
Pikaresepti: Ukot kotitöitä tekemään ja opettelemään rankkoja, oikeita tunnetöitä, vastuun ottamista omasta elämästä. (Klisee-macholle tuo jälkimmäinen varmasti sattuu ja sattuu todella.) "Tunnetöillä" tarkoitan ihan aikuiseksi kasvamista ja itsensä tuntemista, pelkojensa kohtaamista.
(Toistan nyt vielä varmuuden vuoksi, että edellinen oli voimakas kärjistys. Kyllähän varsinkin nuoremmat miehet ovat hyvin aktiivisesti ja rohkeasti ryhtyneet muuttamaan elämäänsä. Monet nuoret isät tekevät kotitöitä siinä missä äiditkin, jne.)
Sinua voisivat ehkä kiinnostaa Hugo Schwyzerin kirjoitukset miehistä ja miehisyydestä.
Myytinmurtaja,
tuosta lapsenkasvatuksesta olen kanssasi suurinpiirtein samaa mieltä. Isien tulisi ottaa suurempi vastuu kotitöistä ja lapsenkasvatuksesta. Lastenkasvatuksen kustannukset pitäisisaada tasaisemmaksi nais- ja miesvaltaisten alojen välillä lainsäädännöllä.
Tuota näkemystäsi miesten paremmasta asemasta (Suomessa) en purematta niele. On totta, jos tarkastellaan kaiken ikäisiä miehiä ja naisia, niin miesten
yhteiskunnalinen asema näyttää paremalta. Mutta, jos tarkastellaan nuoria (alle 30 v.), niin naisten asema
on vähintään miesten tasolla (syrjäytyminen, koulutus, työttömyys).
Yhteiskunnalisessa päätöksen teossa nuoret miehet loistavat poissa olollaan,
ja luulen ettei se johdu pelkästään miesten haluttomuudesta ottaa kantaa.
Tomi: Yhteiskunnalisessa päätöksen teossa nuoret miehet loistavat poissa olollaan,
ja luulen ettei se johdu pelkästään miesten haluttomuudesta ottaa kantaa.
Joo, yritysjohtajat, pääministerit ja korkeimman julkisen vallan käyttäjät muutenkin ovat tosiaan pääsääntöisesti nuoria naisia.
No, ei. Suomen tytöt syövät omaa lihaansa anoreksiassaan, kohdistavat raivonsa itseensä ja masentuvat, seksiä halutessaan joutuvat huoritelluiksi ja napsimaan epämääräisiä hormoneita, menestyvät koulussa saamatta siitä mitään kiitosta, kuolevat miespuolisten koulumurhaajien uhreina, vittuuntuvat pätkätöissä ja kaiken päätteeksi eivät koskaan saa kunnon duunipaikkoja, koska raskaaksi tulemattomat jätkät porhaltavat ohi.
No, kärjistystä tämäkin. Tai näin ainakin haluan uskoa.
Asian ydin kuitenkin on, että eiköhän sillä ole eniten väliä, kuka sitä ihan aikuisten oikeaa valtiovaltaa käyttää, vai mitä? Kuka saa arvostetun duunin ja kunnon palkan.
Myytinmurtaja:"Asian ydin kuitenkin on, että eiköhän sillä ole eniten väliä, kuka sitä ihan aikuisten oikeaa valtiovaltaa käyttää, vai mitä? Kuka saa arvostetun duunin ja kunnon palkan."
Tietenkin tämä on tärkeintä, tarkoitin vain, että nykyään näyttää siltä, että tulevaisuudessa, kunhan nykyajan nuoret
tulevat keski-ikään naiset voivat ollakin yhteiskunnallisesti hallitsevampi sukupuoli.
Ei nykyajan keski-ikäisten valtasuhteista voida päätellä kuinka tilanne on 20v kuluttua.
Sanoit etteivät tytöt saa kiitosta pärjäämisestään koulussa. Ehkä tämä on totta, mutta ei näy paljoa yhteiskunnallista keskustelua siitä, miksi juuri pojat on niitä jotka pärjäävät huonosti koulussa ja syrjäytyvät.
Myytinmurtaja, olen pahoillani, jos kiivastutin sinut komenteillani. Pääpointini oli alunalkaenkin, miettiä keinoja epäkohtien poistamiseksi.
Kun lukee näitä feministisiä-blogeja, niin niissä kiitettävästi osoitetaan "patriarkaattisen" yhteyskunnan epäkohtia,
mutta esitetään yllättävän vähän konkreettisia keinoja näiden epäkohtien poistamiseksi.
Pelkän nimettömän ja kasvottoman patriarkaatin haukkumisella, ei muutosta saada aikaan.
Käsittääkseni näitä blogeja lukee pääasiassa: toiset nais- sekä miesfeministit ja vähän surkuteltavat miehet (kuten minä), jotka eivät näe hyötyneensä sukupuolestaan, mieluummin päinvastoin. Asiallisemmalla linjalla
voisi nämä blogit voisivat saada laajemman lukijakunnan.
Pelkän kollektiivisen patriarkaatin haukkuminen voi katkeroittaa, epäonnistuneita miehiä, jos he kuuluvat
etuoikeutettuun ryhmään ja epäonnistuvat silti, eikö tämä osoita, että he ovat todella surkeita yksilöitä.
Tomi ja Myytinmurtaja,
Kyllä se, että asiat eivät muutu on myös naisvaltakulttuurin syytä. Kansan syvissä riveissä valtaosa naisista kannattaa hyvin perinteisiä roolijakoja. Voi olla, että heidän on aivopesty ajattelemaan niin kuin he ajattelevat, mutta silti on epäilyttävää ohittaa heidät jonkinlaisena syyntakeettomana massana, jonka mielipiteellä ei ole merkitystä.
Minusta jopa tuntuu, että nykyiset 30-40-vuotiaat ovat varsin tiedostavia verrattuna pintakulttuurin pilaamiin rikkaasta miehestä ja satuhäistä haaveileviin parikymppisiin. Osuva esimerkki mielestäni on, että lukioikäiset tytöt ovat kauhuissaan kun kuulevat, ettei heidän opettaja tee miehelleen ruokaa, pese pyykkejä tai silitä vaatteita. "Miksi se miehes sitten sun kanssa oikeen on" -kommenttikin on kuulemma kuultu.
Tomi: Siinä tapauksessahan nuo koulujen häirikköteinipojat voivat ihan yhtä hyvin voi olla niitä tulevaisuuden rasvamaksapamppuja- ihan niin kuin ennenkin. Ei nykyajan keski-ikäisten valtasuhteista voi päätellä tilannetta 20 vuoden päästä.
Minusta muuten tuo liturgia poikaparkojen syrjäytymisestä on tuulesta temmattua. Toki teinien syrjäytymisestä kannattaa kantaa huolta, mutta kyllä tyttöjen kohtaama sorto pitäisi ottaa yhtä vakavasti.
Kaiken kuulemani perusteella asiat ovat edelleen samoin kuin omina kouluakoinani: tytöt pakotetaan vaikenemaan tunneilla, luikkimaan pelokkaina pitkin seinänvieriä, häirikköpojat taas saavat käyttää valtaa kenenkään estämättä.
Tytöjen masennus, syömishäiriöt ja hirvittävät suorituspaineet eivät ole mkään vitsi. Ero on vain siinä, että tytöt (ja naiset) kääntävät nöyrästi raivonsa itseensä.
Tomi: Käsittääkseni näitä blogeja lukee pääasiassa: toiset nais- sekä miesfeministit ja vähän surkuteltavat miehet (kuten minä), jotka eivät näe hyötyneensä sukupuolestaan, mieluummin päinvastoin. Asiallisemmalla linjalla
voisi nämä blogit voisivat saada laajemman lukijakunnan.
Toki patriarkaatti satuttaa miehiäkin. Ilman muuta koko miehille syötetty macho-ihanne on täysin mahdoton kenenkään oikeasti lihaa ja verta olevan miehen saavuttaa. Jos lukisit femakkoblogeja, huomaisit pian, että sehän on yksi femakkoilun perusteeseistä.
Olennaisinta tässä on kuitenkin se, että en ole täällä sinua tai ketään muutakaan miestä paapomassa. Minusta on mukavaa keskustella kanssasi. Olet ollut asiallinen ja kohtelias keskutelija, pointsit siitä! Myös se, että sinua kiinnostaa feminismi, on todella hieno juttu! Kunnioitan sitä. Mutta se ei vielä ole sinulta mikään sellainen saavutus, että ansaitsisit erityistä päänsilitystä.
En ole täällä sitä varten, että jauhan samat itsestäänselvyyden jokaiselle blogiini sattuvalle jätkälle. Ei minun tai kenenkään naisen työ ole opettaa sinulle feminismin perusteita. Ota itse selvää, jos asia kiinnostaa.
Se jo on feminismin toteuttamista, että nainen ei ruoki aikuista miestä, vaan kehottaa tätä itse hommaamaan safkansa. Nyt siis erityisesti kuvainnollisesti.
(Henkilökohtaisesti minusta on hienoa, että nämä asiat kiinnostavat sinua. Jatka samaan malliin!)
Ymmärrätkö?
Feminism101: What's wrong with saying that things happen to men, too?
MikkoT: Toki monet naiset kannattavat perinteisiä roolijakoja. Ilman muuta myös naiset pitävät yllä vanhoja pahoja järjestelmiä. Ei kai se nyt ole mikään ihme? (Lyhytnäköistä käytöstä, joo, mutta ei mikään ihme.)
Naiset voivat tämän lisäksi myös olla ilkeitä, julmia, laiskoja, itsekkäitä ja tyhmiä, he voivat olla rikollisia tai suorastaan ihmishirviöitä.
Ei nää jutut siihen pohjaudu, että pitäisimme naisia minään kärsivinä, viattomina enkeleinä.
Myytinmurtaja: "En ole täällä sitä varten, että jauhan samat itsestäänselvyyden jokaiselle blogiini sattuvalle jätkälle. Ei minun tai kenenkään naisen työ ole opettaa sinulle feminismin perusteita. Ota itse selvää, jos asia kiinnostaa."
En ole sitä vaatimassakaan, että opettaisit minulle feminismiä.
Mutta, nyt kun lainsäädännölliset tasa-arvo esteet ovat lähes käytännössä poistuneet, niin on tärkeää etsiä niitä keinoja, joilla ei-lainsäädännöllisiä tasa-arvo ongelmia ratkotaan. Lainsäädännölliset ongelmat oli helppo hoitaa, oli vain osoitettava lainsäätäjälle, että tuossa on ongelma ja vaatia se korjaamista.
Ei-lainsäädännöllisten ongelmiem kanssa,
tilanne on toinen, ei riitä epäkohdan osoittaminen (se ei välltämättä ole edes kaikien mielestä epäkohta), vaan on ryhdyttävä avoimeen keskusteluun ongelman ratkaisemiseksi.
Esimerkiksi, huolehtimani poikien huono koulumenestys olisi ratkaistavissa tyttö- ja poikaluokkien palauttamisella.
Kiitos vastauksista, on ollut mukava keskustella kanssasi. Tähän ketjuun en aio enää kirjoittaa.
Tomi: Lue se linkki.
"Parisuhderaiskausten häpeä ja hämmennys"
on valitettava ja paha tapaus, mutta en näe sitä yhteiskunnalisena ongelmana, siinä mielessä, että yhteiskunnalla on hyvin vähän aseita, asian korjaamiseksi.
Rikosoikeudellisesti, tässä on tapahtunut selvä rikos, mutta sen osoittaminen on äärimmäisen vaikeaa.
Ainoat aseet tämänkaltaisten tapausten estämiseen, ovat niiden esillä pitäminen (kkitos rohkeasta kirjoituksesta k.o. naiselle) ja asennekasvatus
Tomi: "Parisuhderaiskausten häpeä ja hämmennys"
on valitettava ja paha tapaus, mutta en näe sitä yhteiskunnalisena ongelmana, siinä mielessä, että yhteiskunnalla on hyvin vähän aseita, asian korjaamiseksi.
Eihän se, että asia on vaikea ratkaista tai poistaa, tarkoita, etteikö asia olisi yhteiskunnallisesti erittäin kriittinen.
Raiskaukset koskettavat jokaista Suomen naista - vähintäänkin sen verran, että meidän on aina otettava reittiemme ja elämämme suunnittelussa huomioon vihaväkivallan mahdollisuus.
Kuinka se ei olisi yhteiskunnallinen kysymys?
Yleisenä kommenttina koko ketjun loppuosan keskusteluihin: Se, mikä pitää tajuta, on, että ei sukupuolten väliseen oikeudenmukaisuuteen pyrkiminen ole mitään nollasummapeliä.
HS 2.11: Väestöliiton Poikien puhelimeen soittovyöry
HS 2.11: Naiset poissa palkkakärjestä – Koneen Kerttu Tuomas sijalla 58
Huonosta systeemistä kärsivät kaikki.
Myytinmurtaja:"Eihän se, että asia on vaikea ratkaista tai poistaa, tarkoita, etteikö asia olisi yhteiskunnallisesti erittäin kriittinen.
Raiskaukset koskettavat jokaista Suomen naista - vähintäänkin sen verran, että meidän on aina otettava reittiemme ja elämämme suunnittelussa huomioon vihaväkivallan mahdollisuus.
Kuinka se ei olisi yhteiskunnallinen kysymys?"
En tietenkään tarkoittanut etteikö se olisi yhteiskunnallinen ongelma laajemassa mielessä, raiskaukset ovat ongelma niin kauan kuin niitä tapahtuu
Myytinmurtaja: "Yleisenä kommenttina koko ketjun loppuosan keskusteluihin: Se, mikä pitää tajuta, on, että ei sukupuolten väliseen oikeudenmukaisuuteen pyrkiminen ole mitään nollasummapeliä."
Ei tietenkään ole nollasumma peliä, vaan yhteiskunta, jossa mahdollisiman moni olisi onellinen olisi mahdollisiman hyvä.
En ole väittänytkään, että naisten oikeudet olisivat miehiltä pois.
Tuohon sinun laittamaasi palkkalistaan,
johtajat saavat aivan liikaa palkkaa sukupuolesta riippumatta.
'huolehtimani poikien huono koulumenestys olisi ratkaistavissa tyttö- ja poikaluokkien palauttamisella' (Tommi)
Ei saatana. Puhdas sonniluokka ja mukana just kaikki ne öyhöttäjät, minä olisin mennyt jojoon. Jos ruvetaan jakamaan, niin otetaan edes luonne huomioon ja lasketaan kiltit pojat kunniatytöiksi, jookos?
Suosittelen Eija Reinikaisen kirjaa 'Leimatut lapset : kun koulu ei ymmärrä'. Siinä on oikea asenne: koulun pitäisi palvella kaikkia oppilaitaan, ja jos se ei palvele, se on koulun vika, ei lapsen. Toteutus on vain vähän vaativampaa kuin jako kahteen.
(Off-topic, mutta tuo sattui painamaan yhtä nappia.)
Koulusta vielä:
Tyttöluokissa, ainakin joidenkin lukemieni tutkimusuutisten mukaan (ihan mutua tämä, ei mulla ole tähän hätään linkkejä)
tytöt menestyvät aina vain paremmin.
Omien kouluaikojeni perstuntumalla tämä tuntuisi järkeenkäyvältä. Meillä useimmat pojat (85%) olivat ihan normaali-ihmisiä, osa mukavia, osa ei niin mukavia. Ei heistä ollut mitään ongelmia. Mutta ne pahimmat ilkeät, julmat, kaikkia terrorisoineet tyhmäsonnit olivat kyllä melkein kaikki poikia.
Tyttöluokkien menestys ei olisi ihmekään: tytsien ei tarvitsisi edetä hitaiden poikien tahdissa, ei tarvitsisi teeskennellä tyhmempää, taitamattomampaa ja huonompaa kuin onkaan, ei tarvitsisi vaieta luokan keskusteluissa, ei totella kyselemättä järjettömiä sääntöjä.
Mutta joo, en oikeasti usko, että jako kahteen on kovin hyvä ratkaisu, Anonillinkin kuvaamista syistä. Demokratiassa perusopetuksen tulee olla samaa kaikille. Sukupuolisorron ratkaiseminn segregaatiolla on vain helvetin huono idea.
Koulukiusaamiseen puuttuminen - vittu, now we're talkin'!
Myytinmurtaja "Tyttöluokkien menestys ei olisi ihmekään: tytsien ei tarvitsisi edetä hitaiden poikien tahdissa, ei tarvitsisi teeskennellä tyhmempää, taitamattomampaa ja huonompaa kuin onkaan, ei tarvitsisi vaieta luokan keskusteluissa, ei totella kyselemättä järjettömiä sääntöjä."
Tosiaan tyttö- ja poikaluokista olisi etua myös tytöille.
Nykyään missään koululaitos ei ota huomioon, sitä biologista tosiseikkaa, että pojat kehittyvät tyttöjä hitaammin.
Toisin sanoen poikien murrosikä alkaa myöhemmin.
Kun koulussa edetään tyttöjen vauhdilla, pojat joutuvat opetelmaan monia perustaitoja lasten aivoilla (murrosikä vaikuttaa myös aivoihin ja ajatteluun), kun taas tytöt opettelevat samat asiat sangen kypsillä aivoilla.
Kun pojilta perusasiat jää oppimatta, se vaikeutta myöhempää oppimista paljon.
Poikaluokissa tämä hidas kehitys ottaa paremmin huomioon.
Tytöille nimenomaan yläkouluikä on pahaa aikaa. Murrosikähän on hirveää aikaa sinälläänkin, sekä tytöille että pojille. Mutta noina vuosina naisen asema lätsäytetään tyttöjen silmille kaikessa rumuudessaan.
Noina vuosina kaikki aikuista naista kuristavat rajoitukset - järjettömät, epäsuhtaiset ulkonäköpaineet, seksin vain naisille lankeavat vaarat, ulkonaliikkumisen esteet - vetävät tyttöjen voimat melkein nollaan. Pojat porskuttavat, he ovat tulossa valtaan.
Aikuisen naisen on tietysti helppo sanoa, että tyttö, älä anna niiden horojen vaientaa itseäsi! Miestä saa ja voi huoritella siinä missä naista! Mutta teinit ovat heikkoja ja herkässä iässä: Kun koko muu maailma äkkiä alkaakin saarnata tyttöjen huonommuutta, vaatisi kyllä yli-inhimillistä voimaa murtautua siitä paskasta irti.
Ne varastetut voimansa, niin sanoakseni, voi kyllä hankkia takaisin myöhemmin. Mutta hidastahan se on.
Pointtini oli se, että johtuen poikien hitaammasta aikuistumisesta, heidän ajattelunsa pysyy lapsenomaisena pitempään kuin tytöillä.
Johtuen tästä lapsimaisesta ajattelusta, heidän on vaikeampaa omaksua perusasiat kuin tyttöjen. Lisäksi vielä he eivät näe opitun vaikutusta tulevaisuuteensa kovin selvänä.
Tomi:
En oikein sulata ajatustasi, että tytöt ja pojat pitäisi jakaa omiin opetusryhmiinsä, koska he olisivat jotenkin eri kehitystasolla. Vastaavanlaisen argumentin perusteella ovat aikuiset Helsingissä kovaa vauhtia siirtämässä lapsiaan pois kouluista, joissa on maahanmuuttajia, koska hei, niiden suomenkielen taidot ovat vielä kehittymättömät verrattuna samanikäiseen kantaväestöön ja heidän ohjaaminen on poissa muiden ohjaamisesta. Tällainen argumentti jättää huomiotta, että koulussa olisi hyvä oppia paljon muutakin hyödyllistä kuin "kirjatietoa", kuten sosiaalista kanssakäymistä kulttuuri- ja sukupuolirajojen yli (mitä taas ei etnisesti ja sukupuolisesti yhdenmukaisessa luokassa tai jopa koulussa pääse oppimaan).
Ja jos tosiaan haluat jaotella koululaisia eri luokkiin heidän kehitystasonsa perusteella, miksi sitä ei voisi tehdä mieluummin vaikka lukuaineiden keskiarvon perusteella? (en siis tätä kannata itse, mutta tämä tuntuisi järkevämmältä erotteluperusteelta kuin esimerkiksi sukupuoli: kun eivät ne kaikki pojat/tytöt kehity yhtä mittaa oman sukupuolensa "normien" mukaan kuitenkaan.)
Eino Empaatti:"Ja jos tosiaan haluat jaotella koululaisia eri luokkiin heidän kehitystasonsa perusteella, miksi sitä ei voisi tehdä mieluummin vaikka lukuaineiden keskiarvon perusteella? (en siis tätä kannata itse, mutta tämä tuntuisi järkevämmältä erotteluperusteelta kuin esimerkiksi sukupuoli: kun eivät ne kaikki pojat/tytöt kehity yhtä mittaa oman sukupuolensa "normien" mukaan kuitenkaan.) "
Toki tasoryhmät voisi olla parempitapa.
Tasoryhmissä on se ongelma, että alimpiin ryhmiin joutuvat voivat huonoja k.o. aineessa ja heittävät koko homman lekkeriksi.
Tässä tasoryhmä ajatelussa ei kuitenkaan oteta huomioon kehitysvauhtia.
Ei hyvin menestyvä poika (tai huonosti menestyvä tyttö) välttämä sen aikuisempi (lapsellisempi) kuin huonosti
menestyvämpi luokkatoverinsa.
Hän voi olla kiinostuneempi tai (hirvitävää sanoa) lahjakaampi kuin luokkatoverinsa.
Huomauttaisin, että en ole huolissaan lahjakkaista sukupuolesta riippumatta vaan keskiverto-oppilaista. Keskiverto
pojilla on taipumus pärjätä huonommin kuin keskiverto tytöllä.
Eikä tätä voida selittää eroilla oppimiskyvyssä (s.o. älykkyydessä, tutkimukset osoittavat tyttöjen ja poikien olevan yhtä älykkäitä).
Erot selittynevät mielestäni poikien hitaamalla aikuistumisella.
Muistatteko te miehet vielä, mistä keskustelu lähti käyntiin? En edes hyvällä tahdolla ymmärrä, kuinka voitte väitellä hypoteettisesta koululuokkien sukupuolijaottelusta - joka vain taas lisäisi naisien mystisyyttä ja saavuttamattomuutta, eikä vamasti auttaisi terveiden sukupuolirajoja ylittävien kontaktien muodostamiseen -tässä ketjussa! Herätkää!
On todella sopimatonta kääntää aihe jonnekin täysin spekulatiiviseen (vai menivätkö tutkimukset minulta vain ohi?) keskivertopoikien huonompaan pärjäämiseen joillain koululuokilla.
Eikö se mennyt perille, että kun naiset opetetaan ottamaan miehen tarpeet huomioon ensimmäisenä, olennaisempina, kun naiset opetetaan vaikenemaan, koska mies ei kuitenkaan ymmärtäisi tunnejuttuja, naistenjuttuja, parisuhdejuttuja... raiskauksen hirvittäviä seurauksia, sekä naiset että miehet opetetaan ajattelemaan, että miehillä on oikeus saada se, mitä he haluavat juuri silloin kuin sitä haluavat? Esimerkiksi olla äänessä.
Bloggauksen raiskausta ei olisi tapahtunut, jos mies ei olisi kokenut, että hänellä on oikeus toisen ihmisen eli kirjoittajan ruumiiseen. Että kirjoittajan halulla ei kertakaikkiaan ole hänelle väliä. Että ärsyynnystä ja pettymystä oli täysin oikeutettua purkaa pahoinpitelynä, koska siihen pystyi. Se pitäisi saada muuttumaan. Tuo ajattelutapa, tuo etuoikeutetun piittaamattomuus.
Jos haluaa muuttaa asioita, on niihin tartuttava ensin siellä, missä ne muodostuvat: ajatuksissa. Koska se näyttää samalta kuin seksi, ihmiste on vaikea ymmärtää, että se ei ole seksiä, ellei tapahtumalla ole muita selkeän väkivaltaisia tuntomerkkejä - mies naamiohupussa, puskissa, yössä, veitsi kurkulla.
Todellisuus on kuitenkin se, että väkivaltaisen torjumisen ajatuskin saattaa olla liikaa, kun nainen/uhri tajuaa, että tämä ihminen ei tosiaan aio kunnioittaa minua ihmisenä, vaikka oltaisiin omassa sängyssä oman aviomiehen kanssa. Eikä siitä ole mitään tietä ulos: täydellisestä uskonsa menettämisestä ihmisiin, jos jo joku läheinenkin voi tehdä niin. Ei ole mitään turvaa ennen kuin kaikki tajuavat, että kyse ei ole seksistä vaan väkivallasta, joka ulottuu seksuaalisuuden ja emotionaalisen kyvykkyyden alueelle yhtä hyvin kuin fyysisellekin. Sen ei tarvitse lisäksi olla väkivaltaista, että se tuntuisi väkivaltaiselta. Se on väkivaltaa, jolla mitätöidään naisen oma tahto - ei niin kuin usein pahoinpitelyissä, väliaikaisesti häviöön jäämällä - vaan se viedään loppuiäksi. Sillä sen tajuamista ei voi muuttaa, että oma tahto on loppujen lopuksi vain jonkinlaisen heikon yhteisen moraalin ja yhteiskunnan säännöstön ylläpitämää, joka voi luiskahtaa käsistä ihan vaan siitä syystä, että "et sä ennenkään oo sanonu ei pikapanolle".
Aaltopahvia: Myönnettäköön, unohduin kinastelemaan lillukanvarsista. Nyt takaisin Itse Asiaan.
Voimia kaikille niille, jotka joutuvat kärsimään samanlaisessa helvetissä kuin Myytinmurtajan ystävä. Ja niille, jotka sen helvetin ovat aiheuttaneet, haluaisin sanoa pari painavaa sanaa:
JULISTUS NIILLE, JOTKA HALUAVAT PAINOSTAA TAI PAKOTTAA LÄHEISTÄÄN SEKSIIN
”Seurustelu, avoliitto, avioliitto tai mikään muu suhde tai sopimus ei velvoita ketään harrastamaan seksiä kanssasi. Ei vaikka sinulla olisi mustaa valkoisella, että hän on lupautunut siihen, sillä ihmisellä on aina oikeus kieltäytyä.
Sinä et ole maailman napa, kenenkään ei tarvitse alistua sinun haluihisi. Ajattele vaihteeksi hänen puoltaan asiasta. Hän on oikea ihminen eikä mikään masiina, joka nappia painamalla antaa sinulle helpon orgasmin.
Fyysinen tai psyykkinen pakottaminen ei ole koskaan oikea keino saada tahtoaan läpi. Jos tekee mieli, etkä saa, masturboi mieluummin kuin piinaisit ketään viatonta. Jos se ei tunnu riittävän, hankkiudu vaikka psykiatrille: hoitokustannukset eivät ole mitään ihmismielen runtelemisen rinnalla.
Älä ole ihmishirviö, osoita empatiaa!”
Lähetä kommentti