9. toukokuuta 2010

Pi-pi-pilleri

Ihmiskunnan tärkeimmät keksinnöt ovat:

  • tuli
  • maanviljelys
  • e-pilleri

Kaikki muu pronssista puskutraktoriin on kivaa lisähupia, mukavaa luksusta.


Tänään on e-pillerin keksimisen 50. vuosipäivä! E-pilleri on siunaus ihmiskunnalle. Luulen, että joskus tuhannen vuoden päästä (jos ihmisen sivilisaatio vielä silloin on pystyssä) tulevaisuuden arkeologit jakavat ihmiskunnan historian kahteen pääjaksoon: aikaan ennen e-pilleriä ja aikaan e-pillerin jälkeen.

Seksin - ei, vaan ihmiskunnan! - perusongelma on nykyisin sama kuin se on aina ollut: vain naiset (tai laajemmin: ihmiset, joilla on toimiva naaraan synnytyselimistö) voivat tulla raskaaksi. Jokainen yhdyntäkerta merkitsee naiselle riskiä (tai mahdollisuutta) tulla raskaaksi. Raskaus, lapsen synnyttäminen ja perushoitaminen ovat tietenkin maailman tärkein työ, mutta samalla ne ovat todellinen taakka naiselle. Lapsentekeminen on vaarallista ja sitoo naisen voimat. On siis ensiarvoisen tärkeää, että naisella on kaikki valta päättää, koska ja miten mahdolliset lapsensa tekee. Tehokas ehkäisy, yhdessä vapaan aborttioikeuden toteutumisen kanssa, on sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kulmakivi.

Näin siis tehokas ehkäisy antaa naisille samat vapaudet ja mahdollisuudet kuin miehillekin. Ehkäisykeinoja on toki muitakin, mutta pilleri on erityisen helppo, halpa ja tehokas. Joten en siis missään tapauksessa tahdo halventaa tätä päivänsankaria.


Mutta sen sanon, että eikö niistä napeista nyt vittu vähitellen voitaisi kehitellä turvallisempia versioita? Ei se pillerien napsiminen, hyödyllisyydestään huolimatta, mitään ratkihauskaa puuhaa ole. On myös väärin, että kaiken muun lisääntymistyön ohessa myös ehkäisy on melkein kokonaan naisten vastuulla.

Feministe: Thinking Critically About the Pill


Miten olisi juhlapäivän kunniaksi näinkin radikaali idea: kehittäkää vaihteeksi hormoniehkäisy miehille.



Samasta aiheesta:


EDIT 13.5.2010

31 kommenttia:

myytinmurtaja kirjoitti...

Somasti ja haussusti tänään on tietysti myös äitienpäivä.

Onnea kaikille äideille!

Anonyymi kirjoitti...

Newsflash: muutkin kuin naiset voivat tulla raskaaksi (vai väitätkö, että esim. transmiehet, transgenderit, agenderit, intertyypit, androgyynit ynnä muut joilla on kohtu, munasarjat ja ylipäätään toimiva synnytyselimistö, voi tulla raskaaksi koska eivät ole naisia?)

myytinmurtaja kirjoitti...

Viikon puujalkavitsi tuohon MTV3:n linkkiin liittyen

(MTV3: Miesten ehkäisypilleri ei ota syntyäkseen)

Ei kai se nyt ota syntyäkseen, kun sen syntyminen on ehkäisty.

myytinmurtaja kirjoitti...

Ano: "Newsflash: muutkin kuin naiset voivat tulla raskaaksi (vai väitätkö, että esim. transmiehet, transgenderit, agenderit, intertyypit, androgyynit ynnä muut joilla on kohtu, munasarjat ja ylipäätään toimiva synnytyselimistö, voi tulla raskaaksi koska eivät ole naisia?)"

Kas kun et ole vaivautunut kommentoimaan joitain raiskausaiheisia kirjoituksiani. Niissähän on kuitenkin usein annettu ymmärtää, että käytännössä kaikki raiskaajat ovat miehiä...

myytinmurtaja kirjoitti...

Ano: "Newsflash: muutkin kuin naiset voivat tulla raskaaksi (vai väitätkö, että esim. transmiehet, transgenderit, agenderit, intertyypit, androgyynit ynnä muut joilla on kohtu, munasarjat ja ylipäätään toimiva synnytyselimistö, voi tulla raskaaksi koska eivät ole naisia?)"

Mutta olet toki oikeassa. Sanon nyt tässä, että myös muutkin kuin tavisnaiset voivat tulla raskaaksi. Raskaaksi voi tulla kuka vain, jolla on toimiva synnytyselimistö.


Silti nähdäkseni tavisnaiset ovat ylivoimaisesti suurin ehkäisyä kaipaava ja vahinkoraskauksista kärsivä ihmiskunnan ryhmä.

vastarannankiiski kirjoitti...

Silti nähdäkseni tavisnaiset ovat ylivoimaisesti suurin ehkäisyä kaipaava ja vahinkoraskauksista kärsivä ihmiskunnan ryhmä.

Varmaankin kyllä. Se ei kuitenkaan tee tyhjäksi sitä asiaa, että teet (muunmuassa tässä) kirjoituksessasi reippaita yksinkertaistuksia sukupuolijakaumasta.

Ihmiset kokevat sukupuolensa melko monilla eri tavoilla, ja vaihtoehtoja on muitakin kuin "mies" ja "nainen". Lisäksi mies ja nainen voivat välillä määrittyä tavoilla, joita pidetään yleisesti epätavallisina - esimerkiksi transsukupuolisten ihmisten kohdalla.

Arvostan sitä, että tuot esille naisten elämään liittyviä ongelmia ja epäkohtia blogissasi. Kuitenkin olen jo useamman kerran miettinyt sitä, miten paljon itse uusinnat sukupuolijakoa käyttämällä vahvoja jakoja joko naisiin tai miehiin. Esimerkiksi omaa elämääni en tunnista kummastakaan kategoriastasi, mutta minähän olenkin ilmeisesti niin vähemmistössä, ettei se ole merkittävää.

Jokaisen feministin olisi mielestäni syytä miettiä Butlerin parikymmentä vuotta sitten asettamaa kysymystä: tarvitseeko naisliike "naisen" kategoriaa, vai onko se jopa vahingollinen?

Minä voisin kommentoida myös raiskausaiheisia kirjoituksiasi, vaikka kommenttisi vaikuttaakin siltä, että haluat vihjata sukupuoleltaan epätyypillisten olevan ennemmin raiskaajia kuin mahdollisesti raskaaksi tulevia. Joka tapauksessa näkisin aiheelliseksi muistaa sen, että vaikka liikuttaisiin ainoastaan mies/nainen-dikotomiassa, ei raiskauksen uhri ole aina nainen, kuten tunnut kirjoituksissasi antavan ymmärtää. Tällä en halua sanoa, että naisen raiskaus olisi jotenkin väheksyttävä asia, eikä tarkoituksenani ole todellakaan tuoda keskusteluun samanlaista otetta kuin perheväkivallasta puhuttaessa usein käytettävä "no kyllä miehiäkin lyödään". Sen sijaan haluaisin kyseenalaistaa jaon siitä, että nainen on aina raiskattu ja mies aina raiskaaja.

Raiskaus on joka tapauksessa tuomittava väkivallanteko, oli uhri tai tekijä kuka hyvänsä. Kuitenkin luulen, että uhriksi joutuneille olisi helpompaa, jos raiskausta ei tekona ja kokemuksena normitettaisi esimerkiksi siinä koetun kärsimyksen (kysymys ei ole raiskauksesta ellei uhri traumatisoidu loppuelämäkseen), tekotavan (tutun tekemä raiskaus ei ole raiskaus) tai uhrin/tekijän sukupuolen kautta (miestä ei voi raiskata eikä nainen voi raiskata).

Hyvää jatkoa blogillesi, ja toivottavasti suhtaudut tulevaisuudessa vastaanottavaisemmin kommentteihin, joissa puhutaan ihmisistä jotka ovat kokemuksesi ulkopuolella. Vaikka jokin ryhmä olisikin vähemmistössä, se ei kaiketi tarkoita, etteikö siihen kuuluvia tulisi ihmisinä lainkaan huomioida.

Anonyymi kirjoitti...

"Mutta sen sanon, että eikö niistä napeista nyt vittu vähitellen voitaisi kehitellä turvallisempia versioita? Ei se pillerien napsiminen, hyödyllisyydestään huolimatta, mitään ratkihauskaa puuhaa ole. On myös väärin, että kaiken muun lisääntymistyön ohessa myös ehkäisy on melkein kokonaan naisten vastuulla."

Tulihan se sieltä, naiset paras, naiset sitä. Oikeaa kunniakasta napsintaa, taisit itekkin ottaa pari liikaa tätä kirjoitelessa?:)





"Miten olisi juhlapäivän kunniaksi näinkin radikaali idea: kehittäkää vaihteeksi hormoniehkäisy miehille. "

Theres a hole in your knowledge, if you had bothered to find out, you would no that there is a!

Tyly Kotiäiti kirjoitti...

Miesten ehkäisypillerikokeilut kaatuvat järjestään lukuisiin ongelmiin, erityisesti hormonitoiminnan heittelyn aiheuttamiin ongelmiin. Impotenssi ja haluttomuus, mielialojen radikaali heittely, masennus ja itkuisuus. Merkillistä kyllä nämä samat piirteet eivät ole ongelma kun on kyse naiskäyttäjistä (tai siis ovat, yksittäiselle käyttäjälle, mutta eivät lääketieteelle). Naisten pillereiden tyyppivika on myös lisääntynyt veritulppariski. Itse en nuorena itsekin pillereita popsineena tajunnut että iso/vakava veritulppa=kuolema. Ei sitä todellakaan mainostettu eikä selitetty...

Mutta mutta. En tällä suinkaan halua kiistää, etteikö jatkuvasta raskaudenpelosta/jatkuvista raskauksista vapautuminen olisi ollut hyvä juttu. Enkä väitä, etteikö pillerit joillekin sopisi oikein hyvin. Omasta tuttavapiirista ehkäisypillerit ovat kaataneet kaksi naista hautaan pysyvvästi, yhdeltä halvaantui jalka ja loput VIISI jäivät henkiin koska veritulppansa oli onneksi pieni, vaaraton ja saatiin liotettua ajoissa. Noista kahdesta vai jäi "lievä" katkeruus em. aineita ja erityisesti niiden väitettyä turvallisuutta kohtaan...

Onneksi hormonipillereiden tilalle on tullut kaikkea muuta, tehokkaampaa ja vähemmän naisenruumista syövyttävää kamaa. Kotiäiti itse kiittää ja ylistää uutta sterilaatiomenetelmää Essurea,

myytinmurtaja kirjoitti...

vastarannankiiski: "Hyvää jatkoa blogillesi, ja toivottavasti suhtaudut tulevaisuudessa vastaanottavaisemmin kommentteihin, joissa puhutaan ihmisistä jotka ovat kokemuksesi ulkopuolella. Vaikka jokin ryhmä olisikin vähemmistössä, se ei kaiketi tarkoita, etteikö siihen kuuluvia tulisi ihmisinä lainkaan huomioida."

Heteronaiset ovat maailman suuri sorrettu enemmistö. Yksi sen sorron pahimmista muodoista on se, että se on näkymätöntä: sitä ei saisi edes sanoa ääneen, että tavisnaisia kohdellaan epäoikeudenmukaisesti.

Tämä sorto ilmenee usein siten, että tavisnaisen olisi puolustustettava maailman kaikkia muita sorrettuja väestöryhmiä (onkin toki hyvä puolsutaa!), mutta hänen olisi joka välissä asetettava nämä muut ryhmät itsensä edelle.

Tavisnaisen olisi siis oltava pikku tuhkimo-parka, joka saa itse syödä ja nukkua vasta kun kaikki muut on hoivattu ja hoidettu. Ei miltään muulta ryhmältä vaadita tällaista. Ei kukaan sano homojen oikeuksia ajavalle homolle, että hei, miksi et ota kantaa heteroiden perheväkivaltaan?

Tässä blogissani minä rikon sen kaavan. En esimerkiksi aio joka käänteessä korostaa vaikkapa mustaihoisten sortoa ja kärsimystä. Se ei tarkoita, että kieltäisin sen kärsimyksen tai että minusta mustaihoisten sorto olisi jotenkin pikku juttu.


Avaa sinäkin silmäsi, vastarannankiiski. Naiset elävät sorron alla. Juu, ihan se naapurin papiljottipäinen rouvakin.

Kyllä siitä saa puhua.

myytinmurtaja kirjoitti...

vastarannakiiski: Mitä tulee mainitsemaasi sukupuolen uusintamiseen, minä yksinkertaisesti uskon siihen, että ihmiskunta on jaettavissa miehiin ja naisiin. Sukupuolten ominaisuudet eivät ole ne, jotka niiden väitetään olevan, ja sukupuolten rajat eivät ole aina ehdottomat. Samoin sukupuolten nykyroolit ovat huonot ja väärät. Mutta kyllä minä uskon sukupuolten olemassaoloon.

(Mitä? Ajattelitko, että minä, tyhmä tyttöhuiskale, en varmastikaan ole miettinyt tällaista asiaa läpi?)


Jos haluat olla hyödyksi, vastarannankiiski, ota kantaa e-pillereihin tai ylipäänsä lisääntymistyöhön. Varmasti sinulla tai läheiselläsi on niistä jokin mielipide.

myytinmurtaja kirjoitti...

Tyly Kotiäiti: "Omasta tuttavapiirista ehkäisypillerit ovat kaataneet kaksi naista hautaan pysyvvästi, yhdeltä halvaantui jalka ja loput VIISI jäivät henkiin koska veritulppansa oli onneksi pieni, vaaraton ja saatiin liotettua ajoissa. Noista kahdesta vai jäi "lievä" katkeruus em. aineita ja erityisesti niiden väitettyä turvallisuutta kohtaan..."

Huh! Samantyyppisiä kokemuksia tuttavapiirissä, vaikkei ehkä ihan tuossa määrin. Monille pillerit toki sopivatkin.


Minulle tuli samanlainen katkeran valaistumisen hetki, kun joskus päältä parikymppisenä todella tajusin tuon veritulppariskin. Vitutuskäyrä ylitti kaikki mittarit, kun tajusin, että niinkin suuri riski naisten hengelle on lääketeollisuuden ja yhteiskunnan silmissä ihan vaan hyväksyttävä juttu!

Ei helvetti! Eikö riitä, että en saa vapaasti harrastaa seksiä ilman väkivallan pelkoa, että minua voidaan huoritella ja seksuaalista haluani haukkua haukkua surutta, että minulle ei ole tarjolla pornoa tai muutakaan sellaista seksiaineistoa kuin hetskumiehille, että minä teen leijonanosan lapsentekotyöstä - vittu! Onko minun sen lisäksi vielä vaarannettava henkeni vain jotta voisin harrastaa seksiä?

Ja mikä vielä tärkeämpää - miksi kukaan ei puhunut tästä kaikesta?

Myrsky kirjoitti...

Naiset nyt on muutenkin niin hysteerisiä ja nykynaiset varsinkin kärsii jos jonkinmoisesta kompleksista, joten mitä väliä sillä on, jos e- pillerit lisää masentuneisuutta, mielialanvaihteluita, apeutta, haluttomuutta jne. fyysisten sivuvaikutusten lisäksi. E-pillerien tarkoitus on ehkäistä raskautta ja siinä se toimii lähes 100 %:sti ja se tekeekö naisen edes mieli seksiä tai sattuuko koko sessio limaakalvojen kuivumisen takia tai onko orgasmia lähes mahdoton saada, on ihan sama. Ts. miesten ehkäisypilleri on jo keksitty...

Olisi kiva tietää kuinka suuri osa naisista ei käytä hormoniehkäisyä siksi, että heidän elämänlaatunsa ja mahdollisesti terveytensä kärsii siitä niin paljon? Lääkärit ja yleinen mielipide sanoo, että hormoniehkäisy on hyvä asia ja varsinkin netti on pullollaan totuuden toista puolta, joten mikä on koko totuus?

myytinmurtaja kirjoitti...

Feministe: Does the Pill hurt your sex drive?

Tyly Kotiäiti kirjoitti...

Ano2: Tuota noin. Miesten e-pillereitä on toki kehitetty, useampikin, mutta niitä ei edelleenkään ole markkinoilla!!! Vai onko nyt tyyliin viime viikolla saatu jokin versio apoteekkeihin? Tuossa jo aiemmin selitin syitä miesten pilleritömyyteen, mutta väännänpä vielä rautalankaa. Naisten e-pillereiden toimintatapa perustuu raskauden imitointiin (koska, gee, raskaanaolo on se ainoa luontainen tila jolloin ei voi tulla raskaaksi). Miesten e-pillereille ei nyt sit vaan ole vastaavaa mitä jäljitellä joten se nyt sitten väliaikaiseksi tarkoitettu kemiallinen kastraatio. Lievempi kastraatio (=matalammat hormonimäärät) eivät aiheuta liian pahoja tunneaheja, mutta eivät myöskään estä siimahäntiä vipeltämästä. Siittiöiden elämöinnin lopettavat hormonimäärät ovat sitten vaan sitä tasoa, ettei kukaan täysjärkinen mies kestä. Eikä muuten niiden vaimotkaan; ainakaan se ainoa hyvä tuttu jonka mies antautui lääketeollisuuden koekaniiniksi. Eikä BTW siittiöteollisuuden toiminta palaa, ainakaan niin nopeasti kuin hormoniehkäisyltä toivottaisiin. Mä en tiedä missä maailmassa Ano2 elää, mutta täällä meidän IRL-naisten (typillisesti vain XX-kromosomisilla on toimiva lisääntymiselimistö) vastuu ehkäisystä on suurempi. Miehille (XY, XXY, XYY, XXYY yms) on tarjolla joko kondomi tai sterilisaatio. Eikä muuta.
Ja Ano1:lle että kylläkyllä transsukupuolisilla voi olla biologisen sukupuolensa kautta mahdollisuus tulla raskaaksi, siis jos ovat pre-op tilassa. Useimmille raskaaksitulo (samoin kuukautiset yms) on hirvitys. Mutta on ainakin yksi tuntemani mies hankkinut oman biologisen jälkeläisen ennen sukupuolenkorjausleikkauksia "naisenvärkeillään. Halu saada oma jälkeläinen oli kaiketi tässä tapauksessa suurempi kuin inho naisenvartaloa kohtaan.

Vastarannankiiski: Mä en ole ihan varma, onko myyttis erityisesti pyrkinyt ohittamaan faktan, että sukupuoli on lähinnä jatkumo eikä mikään dikotomia. En mä olen myöskään varma, etteikö myyttis tietäisi ja tiedostaisi että raiskauksen uhri voi olla myös perinteinen XY. Tai tekijä olla XX. Onko mielestäsi niin, ettei saisi rutista Sudanilaisten ahdingosta, kun onhan siellä afrikassa muitakin joilla menee huonosti? Eikö tämä ole vähän sama asia? IMO miesten raiskauksista puhutaan aivan liian vähän, mutta öö voisiko vaikka joku mies vaihteeksi elämöidä raiskauksista (tekijän ja uhrin sukupuolesta välittämättä - tai välittäen)? Kotiäiti on jo asiaa ihmetellyt, voi kuinka edistyksellistä minulta :-P.

Ja Myrsky: Mun kaveripiirissä todella moni on lopettanut pillereiden popsimisen niiden fyysisten ja henkisten haittojen takia. Tyytyväisenä vuosia jatkaneet ovat nykyään pieni surkea vähemmistö... Ihan teinejä ei tässä enää olla, kaipa sekin vaikuttaa.

Eino Empaatti kirjoitti...

MM: "Eikö niistä napeista nyt vittu vähitellen voitaisi kehitellä turvallisempia versioita?"

Ihan uteliaisuudesta kysyn, jos joku tietäisi, onko se jotenkin lääketieteellisesti vaikeaa kehitellä turvallisempia e-pillereitä vai onko se vain lääketeollisuuden saamattomuutta?

Anonyymi kirjoitti...

Olen jokseenkin häämentynyt meneillään olevasta keskustelusta. Missä kohtaa vastarannankiiski väitti, ettei naisten sorto ole huomionarvoinen asia tai että kukaan täällä olisi tyhmä tytönhupakko, tai vaati ketään ryhtymään aktiivisesti kaikin voimin mitään yksittäistä ryhmää puolustamaan? Lähinnähän kyse oli ymmärtääkseni ongelmallisista sanavalinnoista, joiden muuttaminen vähemmän ongelmallisiksi ei juurikaan tuhkimoraatamista vaadi.

Tuhkimovertaus nyt oli muutenkin varsin mielenkiintoinen; ikään kuin maailmassa ei olisi yhtään ainutta ihmisryhmää, jolla olisi asiat valkoisia, keskiluokkaisia heteronaisia huonommin ja jonka sortoon valkoiset, keskiluokkaiset heteronaiset eivät osallistuisi ja siitä hyötyisi. Ehei, nehän vain bilettävät ja pitävät hauskaa sillä välin kun Tuhkimo tekee kaiken työn.

Mutta onhan tämä nähty ennenkin: perushetskufeministi on niin tottunut siihen, että häneen kohdistuva kritiikki on pelkkää naisvihamielistä hevonulostetta, että kun joku uskaltautuu huomauttamaan perushetskufeministin jollain tapaa toisintavan jonkin marginaaliryhmän sortoa tai näkymättömäksi tekemistä, sivuuttaa perushetskufeministi tämän ihan aiheellisenkin kritiikin naisvihamielisenä hevonulosteena.

myytinmurtaja kirjoitti...

Ano: "Tuhkimovertaus nyt oli muutenkin varsin mielenkiintoinen; ikään kuin maailmassa ei olisi yhtään ainutta ihmisryhmää, jolla olisi asiat valkoisia, keskiluokkaisia heteronaisia huonommin ja jonka sortoon valkoiset, keskiluokkaiset heteronaiset eivät osallistuisi ja siitä hyötyisi. Ehei, nehän vain bilettävät ja pitävät hauskaa sillä välin kun Tuhkimo tekee kaiken työn."

Kaksi tilannetta voi olla olemassa rinnakkain. Se, että valkoisia heteronaisfemakkoja vaaditaan aina asettamaan muut itsensä edelle, ja se, että valkoiset heteronaisfemakot hyötyvät muiden ryhmien sorrosta.

Kuten sanoin, minusta esimerkiksi mustaihoisten sorto on törkeää ja naurettavaa epäoikeudenmukaisuutta. En siltikään aio joka kirjotuksessa viitata siihen. Ei se tee minusta törkeää sortajaa.

Toisekseen, voin kuvitella, millainen haloo siitä (ihan oikeutetusti) nousisi, jos ottaisin näkökulmakseni jonkin sellaisen ryhmän, johon itse en kuulu.

Minulla ei ole mitään halua eikä syytä dissata esimerkiksi transihmisiä tai kävellä heidän kokemuksensa yli. Jos olen niin tehnyt, niin pahoitteluni. Ei se ole ollut tahallista toimintaa minun puoleltani.

"Mutta onhan tämä nähty ennenkin: perushetskufeministi on niin tottunut siihen, että häneen kohdistuva kritiikki on pelkkää naisvihamielistä hevonulostetta, että kun joku uskaltautuu huomauttamaan perushetskufeministin jollain tapaa toisintavan jonkin marginaaliryhmän sortoa tai näkymättömäksi tekemistä, sivuuttaa perushetskufeministi tämän ihan aiheellisenkin kritiikin naisvihamielisenä hevonulosteena."

Ensimmäisen anonyymin oma kommentti ei ollut mitenkään liian rakentavansävyinen, sen tylyys vitutti minua ja siihen reagoin. Varaan ilman muuta oikeuden vastata samaan sävyyn kuin minulle puhutaan. En ole mikään kuuliainen, niskansa nöyristävä nainen.

Vastarannankiisken kommenttiin "Kuitenkin olen jo useamman kerran miettinyt sitä, miten paljon itse uusinnat sukupuolijakoa käyttämällä vahvoja jakoja joko naisiin tai miehiin" olen vastannut jo: Uskon, että on olemassa sukupuolet. En usko, että sukupuoliroolien pitää olla sellaiset kuin ne nyt ovat. Uskon, että on ihmisiä, joihin sukupuolibinääri ei sovi. Minuun se sopii.

Minulla ei ole mitään halua sanella kenenkään toisen sukupuoli/sukupuolettomuus -kokemusta.

Tiedän oman kokemukseni; se on se, että olen heteronainen.

myytinmurtaja kirjoitti...

[Seuraavassa kommentissa: "nainen" = tyyppi, jota yhteiskunnassa kohdellaan niin kuin naista, riippumatta tämän sisäisestä kokemuksesta; "mies" vastaavasti.]

Mitä näkökulmiin ja sukupuolten yleistämiseen tulee: Minusta on myös paikallaan yleistää, kun puhutaan tarpeeksi suuren ihmisjoukon kokemuksista ja yhteiskunnan rakenteista. Muuten metsä voi kadota puilta. (En tarkoita, että aina olisi käytettävä näin ronskia instrumenttia, tai että muilla tavoin ei saisi puhua.)

Esimerkki: Kun naisten raiskauksista puhuttaessa äkkiä mainitaankin, että entäs ne miehet, niin siinä on musta sama ongelma kuin perheväkivallasta puhuttaessa:

Kyllä, on helvetin paha asia, jos joku [mies] joutuu raiskatuksi/jos hänen [vaimonsa] hakkaa häntä. Se on todella väärin ja miehellä on oikeus olla turvassa.

Mutta väitän, että keskimäärin pahemmin raiskauksista/lähisuhdeväkivallasta kärsivät naiset. Yhteiskunnassamme naisen suoja noiden kaltaista väkivaltaa vastaan on pienempi. Raiskauksen pahuusbonuksena kohdunkantajalla on myös se, että hän voi tulla raskaaksi. Siis mielestäni se, että miehet hakkavat naisia, on suurempi ongelma kuin se, että naiset hakkaavat miehiä. Uskon, että useampi nainen raiskataan kuin mies, uskon, että raiskausta käytetään useammin naisten kuin miesten liikkumisen väkivaltaisena kontrollointina.

Asiallinen, rohkea keskustelu näistä nimenomaisista väkivallan muodoista on aika harvinaista.
Yleensä keskustelu luisuu aivan liia pian turvalliseen "Niin mutta naisetkin hakkaa/raiskaa! -moodiin". Se tarkoittaa käytännössä aina sitä, että naisten kokemasta väkivallasta ei enää puhuta.


(En kuitenkaan missään tapauksessa tarkoita, että naisten pitäisi väkivallantekijöinä päästä kuin koirat veräjästä, tai että miehen pitäisi vaan kärsiä hakkaavasta partneristaan.

Mutta kuten Tyly Kotiäiti sanoi, mitäs, jos joku mieshenkilö vaihteeksi nostaisi esimerkiksi miesten väkivaltakokemuksista metelin? Sehän on seuravaa suuri sukupuolimurros: että miehet ihan itse, omin somin kätösin, uskaltautuvat vanhan pahan miehenroolin kimppuun ja purkavat sen.

On nimenomaan miesten työ työ puhua esimerkiksi siitä väkivallasta, jota miehet kohdistavat toisiinsa. Nainen voi sen väkivallan tuomita, mutta ei voi sitä lopettaa. Eihän nainen ole siihen osallinen.)

myytinmurtaja kirjoitti...

Editoin alkuperäistä blogikirjoitusta:

MM: Seksin - ei, vaan ihmiskunnan! - perusongelma on nykyisin sama kuin se on aina ollut: vain naiset (tai laajemmin: ihmiset, joilla on toimiva naaraan synnytyselimistö) voivat tulla raskaaksi."

myytinmurtaja kirjoitti...

EE: "Ihan uteliaisuudesta kysyn, jos joku tietäisi, onko se jotenkin lääketieteellisesti vaikeaa kehitellä turvallisempia e-pillereitä vai onko se vain lääketeollisuuden saamattomuutta?"

Minulla ei ole mitään tietoa. Refleksinä oletin heti, että niitä tuskin pelkät karjaisat naisihmiset kiinnostaa, että meidän terveydestämme ei ole niin väliksi. Mutta enhän oikeasti tiedä.

Sinänsä musta on kyllä hassua, että aggressiivisempaa tutkimusta miesten ehkäisykeinojen lisäämiseksi ei ole tehty. Parhaan ymmärrykseni mukaan useimmat muut lääketieteen tutkimukset tehdään nimenomaan mieluummin miehillä!

Tästähän on se klassinen juttu, että koska esimerkiksi sydäntauteja on tutkittu enemmän miesten kropilla kuin naisten, niin naisten erilaista tapaa oireilla ei välttämättä osatakaan ajoissa tunnistaa sydänkohtaukseksi.

Lääketiede testaa mieluummin miehillä (tai uroseläimillä), koska urosten kroppa on "yksinkertaisempi" - naaraitten lisääntymiskierrot tekevät testeistä paljon kompleksisempia.

Kumma kyllä, ehkäisytesteihin taitaa sitten päteä ihan toiset lait.

Myrsky kirjoitti...

"Lääketiede testaa mieluummin miehillä (tai uroseläimillä), koska urosten kroppa on "yksinkertaisempi" - naaraitten lisääntymiskierrot tekevät testeistä paljon kompleksisempia.

Kumma kyllä, ehkäisytesteihin taitaa sitten päteä ihan toiset lait."

Kuten jo sanoin, naisten mahdollisuuden tulla raskaaksi hormoniehkäisy estää ja miehellä ei ole riskiä saada vahinkolasta, jos nainen ei voi tulla raskaaksi. Mies ei myöskään kärsi sivuvaikutuksista (ellei elä parisuhteessa e- pillereitä käyttävän naisen kanssa...), joten miesten "omaa" hormoniehkäisyä ei ole mitään tarvetta kehittää.

myytinmurtaja kirjoitti...

Myrsky: "Mies ei myöskään kärsi sivuvaikutuksista (ellei elä parisuhteessa e- pillereitä käyttävän naisen kanssa...), joten miesten "omaa" hormoniehkäisyä ei ole mitään tarvetta kehittää."

Kyllä vain.

Ja minä maallikkona heti herkesin miettimään, että on "kummallista", että tämä nimenomainen lääketestaus vaikuttaa olevan vaikeampaa uroksilla kuin naarailla, vaikka yleensä lääketutkimuksissa on päinvastoin.

(Tarkoitan tällä tietysti sitä, ettei se minusta ole yhtään kummallista, nimenomaan yhteiskunnallisesta näkökulmasta.)

myytinmurtaja kirjoitti...

Feministing: Ultrasound as male birth control?

oceansoul kirjoitti...

"kun joskus päältä parikymppisenä todella tajusin tuon veritulppariskin. Vitutuskäyrä ylitti kaikki mittarit, kun tajusin, että niinkin suuri riski naisten hengelle on lääketeollisuuden ja yhteiskunnan silmissä ihan vaan hyväksyttävä juttu!" / MM

Etteköhän te nyt vähän liioittele tuota veritulppariskiä?
On totta, että sellainen riski on (yhdistelmäpillereissä; ei minipillereissä!), mutta samanlailla kyseinen riski on (vieläpä suurempi) esim. raskaudenkin aikana.

Siskoni sai aikoinaan leikkauksen jälkeen veritulpan, minkä vuoksi itse olin todella tarkka yhdistelmäpillereitä syödessä tässä asiassa, vaikka muita riskitekijöitä ei ollutkaan. Tulipa sitä joskus turhaan verikokeitakin otettua, kun jalka muusta syystä oli turvonnut...

"Onko minun sen lisäksi vielä vaarannettava henkeni vain jotta voisin harrastaa seksiä?" / MM

Kukas siihen pakottaa? Muitakin ehkäisymenetelmiä on naisten kondomeista kuparikierukkaan...

"Ja mikä vielä tärkeämpää - miksi kukaan ei puhunut tästä kaikesta?" / MM

Lääkäreitä on huonojakin, mutta kyllä mulle tästä asiasta ainakin muistettiin kertoa. Ja se pillereiden pakkausseloste on tarkoitettu luettavaksi, jossa tästä asiasta paljon puhutaan... Se on muuten huvittavaa, kuinka aina itketään, että "miksei kukaan kertonut", kun niistä kaikista sivuvaikutuksista kyllä lukee siinä lappusessa.

"Lääkärit ja yleinen mielipide sanoo, että hormoniehkäisy on hyvä asia ja varsinkin netti on pullollaan totuuden toista puolta, joten mikä on koko totuus?" / Myrsky

Eiköhän se nyt ole selvää, että huonoista puolista jaksetaan kirjoitella ("pillerit ei mulle sopinut, joten ne on myrkkyääh!), mutta harvempi vaivautuu kommentoimaan, jos on hyvin sopinut.

Ja kyllä - lopetin yhdistelmäpillerit muutaman vuoden käytön jälkeen, koska nosti verenpainettani liikaa - mutta siltikään en pidä niitä mitenkään huonoina. Helppo ja luotettava ehkäisy, jonka lisäksi kuukautiseni lyhenivät huomattavasti; kierto oli säännöllinen ja iho pysyi hyvässä kunnossa.

"jos joku tietäisi, onko se jotenkin lääketieteellisesti vaikeaa kehitellä turvallisempia e-pillereitä" / Eino

En tiedä, mutta onhan niissä nykyisin jo niin vähän niitä hormoneita, ettei niitä ainakaan voida vähentää. Ja millä muulla aineilla raskaus voitaisiin estää?
Mutta edelleenkin, esim. veritulppariskiä ei ole minipillereissä.

Olen toki samaa mieltä, että miehillekin pitäisi e-pillereitä kehitellä. Olisipa sitten yksi vaihtoehto lisää!

myytinmurtaja kirjoitti...

Oceansoul: "Etteköhän te nyt vähän liioittele tuota veritulppariskiä?
On totta, että sellainen riski on (yhdistelmäpillereissä; ei minipillereissä!), mutta samanlailla kyseinen riski on (vieläpä suurempi) esim. raskaudenkin aikana."


Tuohan ei varsinaisesti helpota asiaa... ;-)

"Kukas siihen pakottaa? Muitakin ehkäisymenetelmiä on naisten kondomeista kuparikierukkaan..."

Niin on ja pidättäytyäkin voi!

Voihan olla, että ajat ovat muuttuneet. Mutta kyllä pillereistä ainakin mun kokemukseni mukaan lekureilla ja medioissa puhutaan sinä ainoana oikeana vaihtoehtona. (Miesten kondomi mainitaan, mutta sehän on vähän eri juttu.) Kuparikierukka on niille jotka ovat itkeneet ja yrjönneet kaikki pillerimerkit läpi.

On hyvinkin mahdollista, että mulla on vain huono onni gynejen kanssa. Tai että kaikilla tässä ketjussa asiasta puhuneilla on. Toki pilleri myös sopii monille! Ne, joille se ei ole tuottanut mitään ongelmia, voisivat vaikka kirjoittaa kokemuksistaan tähän ketjuun.


Tämän kirjoitukseni ydin oli se, että pilleri on minusta ihmiskunnan suurimpia keksintöjä - ja samalla olen vittuuntunut siitä, että vuonna 2010 emme kuitenkaan ole tämän pidemmällä maailman kriittisimmän kysymyksen täysin turvallisessa ratkaisemisessa. (Kriittisin kysymys on lisääntyminen: miten jakaa sen taakka? Miten vapauttaa naiset siitä kuoleman ikeestä?)

Minua ärsyttää, että ehkäisy ylipäänsä on naisten harteilla. Naiset kärsivät muutenkin enemmän seksistä kuin miehet, sekä luonnostaan että keinotekoisesti (esim. raiskaukset, väkivalta, huorittelu). Siksi mua vituttaa, että vielä tämäkin on meidän kannettavanamme.

Pakkausselosteen lukemiskommenttisi oli muuten todella alentuva ja ärsyttävä.

oceansoul kirjoitti...

Pahoittelut alentuvasta maininnasta. Tätä kirjoitusta kommentoineista henkilöistä en tiedä, mutta valitettavan yleistä se tuntuu olevan, että sitä ei lueta.

Ihmettelen sitäkin, että kun esim. netti on täynnä asiallistakin tietoa, niin eikö ihmiset itse tutustu erilaisiin vaihtoehtoihin?

Toki lääkäriltäkin pitäisi asioita voida kysyä ja saada tietoa eri vaihtoehdoista.

"Niin on ja pidättäytyäkin voi!"

Tai laittaa miehen peniksen päälle kondomin?

"Kuparikierukka on niille jotka ovat itkeneet ja yrjönneet kaikki pillerimerkit läpi."

Ehkä tähän on syynsä, kuten myös sillä, että ehkäisypillereitä suositellaan yleensä ensimmäisenä. Hormonaalinen ehkäisy kun on kuitenkin luotettavin ja sillä saavutetaan usein monia hyötyjä (valitettavasti toki haittojakin); esim. kuparikierukka taas usein lisää vuodon määrää.
Siltikin jos hormonaalisesta ehkäisystä kieltäytyy, niin kierukan kyllä voi saada.

"Minua ärsyttää, että ehkäisy ylipäänsä on naisten harteilla."

No jos se noin ärsyttää, niin ehkä tosiaan kannattaa sitten vain pidättäytyä. Tai kehittää itse jokin täysin turvallinen ja 100% varma ehkäisykeino. Eipä liene mahdollista.

(Mutta ainakin omassa suhteessani ehkäisy on kyllä mielestäni silti molempien asia.)

Kyllä muakin ärsyttää, kun esim. kamalat kuukautiskivut iskee (niitäkään ei kyllä pillereitä käyttäessä oikeastaan ollut), mutta minkäs teet. Turhaa ainakaan miettiä, miten jakaa se taakka miehen kanssa.

myytinmurtaja kirjoitti...

Oceansoul, koppava ja täti/setämäinen lähestymistapa ("No jos se noin ärsyttää, niin ehkä tosiaan kannattaa sitten vain pidättäytyä. Tai kehittää itse jokin täysin turvallinen ja 100% varma ehkäisykeino. Eipä liene mahdollista.") vain ärsyttää. Se vituttaa yläkouluteinejäkin, joten miksi ei siis meitä aikuisia?


En tiedä, kuinka paljon olet lukenut blogini muita tekstejä. Puljussani on - miten sanoisin - sellainen johtonuora, että jutuissa mennään syvälle ja haetaan laajalti, etsitään maailman suuria rakenteita. Kun kirjoitan naisen ja miehen asemasta, ajattelen siis yleensä historiallista ja biologista taustaa. Siis näin: "Naisia on riistetty tuhat vuotta, ja sitten vielä tämäkin! Tämä yksittäinen juttu Y on osoitus laajemmasta ilmiöstä X!"

Toki me kaikki elämme myös ihan siinä Alepa-arjessa, ratkomme suuremmat ongelmat aina käytännön tasolla. Niin pitääkin. Mutta syvyyskin on hyvä muistaa.


Toisekseen, jos asenne on "minkäs teet", niin ei sillä ainakaan maailmaa muuteta. Tai keksitä mitään uutta.

myytinmurtaja kirjoitti...

Ajatteletko ehkä, Oceansoul, että olen viemässä pois seksisi iloa? Että olen ilonpilaaja, kun mainitsen pillerien haitat tai raskauden riskit? Minustakin tuntuu joskus siltä! Minä reagoin aina asioihin voimakkaasti, ja kun joskus vuosia sitten tajusin esimerkiksi tuon seksin perusongelman, minulla oli jonkin aikaa kausi, etten halunnut koskea kehenkään mieheen. Olin liian vihainen. Ei se epäsuhta ole heidän vikansa, mutta ei sitä tosiasiaa sen kerran todella havaittuaan pysty enää ohittamaan. Se neitsyys on mennyt, niin sanoakseni. Sitten on vain elettävä muuttuneessa maailmassa, you just have to deal with it.

Olen itse huomannut, että monilla vapamielisillä ihmisillä on joskus liian ruusuinen kuva seksistä ja maailmastamme. Heidän mielestään kaikki suuret seksiin liittyvät ongelmat on jo ratkaistu, ja ainoa jäljelläoleva pulma olisi suunnilleen tekopyhän äärioikeiston seksikielteisyys.

Minusta se on silmien ummistamista. Asiat ovat paremmin kuin koskaan, naisilla on enemmän mahdollisuuksia kuin koskaan - mutta emmehän me missään täydellisessä taikamaassa elä edelleenkään.

Minusta on ilman muuta mukavin kirjoittaa seksi-iloisia blogikirjoituksiani. Mutta en voisi rehellisesti kirjoittaa vain niitä. Siksi minä myös revin, käsittelen seksin oikeasti pimeää puolta - koska uskon, että sen tien päästä löytyy totuus.

(Tuon kakkoskappaleen ei muuten ole tarkoitus luonnehtia juuri sinua tai blogasi - olen lukenut aimo tukun kirjoituksiasi, mutta en niin laajasti, että olisin muodostanut mitään kokonaisvaltaista kuvaa sinusta ajattelijana. Mulle vaan tuli mieleen tämä.

Musta on kyllä todellakin arvokasta ja hienoa, että kirjoitat seksistä ja sekstailun eri muodoista! Hyvää työtä.)

oceansoul kirjoitti...

Totta kai esim. e-pillereiden haitoistakin on puhuttava (ja olen niistä itsekin kärsinyt ja siksi käytön lopettanut), mutta kommentoin siksi tämän kirjoituksen kommentteja näin, että niissä tunnuttiin liioittelevan asiaa.

Tässä blogimerkinnässäsi ei varsinaisesti juurikaan vikaa ollut. Itse en vain koe seksiä (tai siis sitä seuraavaa raskauden riskiä) ja ehkäisyä noin ongelmalliseksi.

Kaikilla lääkkeillä on sivuvaikutuksia, ja se on harmillista. Kaikkien elimistöt ei vain kestä kaikkia aineita; siksi sanoin, että asialle ei vaan oikein voi mitään. Samoin sillekään ei voi mitään, että miehillä ei ole kohtua, joten vain naiset joutuvat synnytyksen vaarat kokemaan. Mutta tarvitseeko/kannattaako siitä tehdä ajatuksissa itselle ongelma? Toki asioita voi pohtia, mutta jotenkin vain häiritsee se, että kirjoituksistasi tulee olo, että miestenkin pitäisi ottaa harteilleen puolet tästä ongelmasta (vaikka se ei heidän vikansa millään tavalla olisikaan).

Tällä en kuitenkaan tarkoita sitä, että nyt voitaisiin lopettaa ehkäisyvälineiden kehittäminen ja olla ikionnellisia! Kaikille ei ole vielä täysin sopivaa ehkäisymuotoa olemassa, joten mitä enemmän erilaisia vaihtoehtoja, sen parempi. Missään täydellisessä taikamaassa ei todellakaan eletä.

(...Eiköhän tämä riitä pillereistä tällä kertaa. :p)

myytinmurtaja kirjoitti...

Oceansoul: "Toki asioita voi pohtia, mutta jotenkin vain häiritsee se, että kirjoituksistasi tulee olo, että miestenkin pitäisi ottaa harteilleen puolet tästä ongelmasta (vaikka se ei heidän vikansa millään tavalla olisikaan)."

Ei toki, mutta lisääntymisen kustannukset on jaettava. Millä en siis tarkoita äijille kohdunistutusta, vaan esimerkiksi sitä, että naisen työura ei kärsi raskaudesta. Ja sitä, että isätkin osallistuvat lastenhoitoon. (Se on lapsellekin toki parempi.)

Se kyllä on ilman muuta "miesten vika", että perinteisesti naisia on kohdeltu todella paskasti. No, se oli historian suurten aaltojen ja yksittäisten ihmisten päätösten summa, joten tietysti on vähän hönttiä puhua jonkun yksittäisen tahon "viasta". Tässä "syyllisyys johonkin" kannattaakin siis ymmärtää enemmän näin: "Historiallisista syistä mieheillä on ansaitsemattomia taloudellisia ja poliittisia etuoikeuksia. Ne turhat etuoikeudet on syytä purkaa."

Yksi miesten turha etuoikeus on se, että heille vaikkapa heterosekstaamisesta ei koidu yhtä paljon paskaa niskaan kuin naisille. Miehen on "sopivampaa" nussia ympäriinsä kuin naisen. Kun tähän ei ole mitän oikeaa syytä, se miesten etuoikeus ei ole hyväksyttävä.

Biologiset asiat, kuten raskaus, siis sinänsä eivät ole tasa-arvon kannalta ongelmallisia. Mutta se, miten ihmisyhteisö tietyn biologisen ilmiön tulkitsee ja mitä sosiaalisia seurauksia se siitä langettaa, voi olla.

Siis ei ole paha asia, jos vain nainen voi tehdä lapsen. Mutta on paha asia, jos vain nainen saa sen lisääntymistyönsä takia huonompaa palkkaa kuin mies.

myytinmurtaja kirjoitti...

Oceansoul: "Mutta tarvitseeko/kannattaako siitä tehdä ajatuksissa itselle ongelma?"

Mikä nyt kellekin se kriittinen asia on. Minä kirjoitan, koska en voi olla piittaamatta. Tuo lisääntymistyö on sidoksissa niin moneen muuhun asiaan, että minusta se on ihmiskunnan keskeisin kysymys. (Ei siis juuri esim. e-pillerin sopivuus jollekulle maijameikäläiselle, vaan ylipäänsä toimivien ehkäisyvälineiden kehittäminen ja saatavuus.)

Mind you, ehkäisyvälineiden ongelmat tai edes lisääntymistyö eivät siis suinkaan ole ainoita asioita, joilla vaivaan päätäni. Kyllähän yhteiskunnassamme ja varsinkin sukupuolten kentässä piisaa muutakin pulmaa yhden elämän tarpeisiin; taloudellisesta epätasa-arvosta väkivaltaan, lastenkasvatuksesta muotiin, sodan hirveydestä hääjuhliin.

Jos feminismin kysymykset loppuisivatkin, sittenhän olisi vielä rasisminen torjunnan kysymykset, ilmastonmuutoksen pysäyttäminen... Kyllä tässä työsarkaa riittää. ;-)


Mutta joo, tarkoitat varmaan, että tiettyyn ongelmaan ei kannata takertua. Se on toki totta. Järkihän siinä menisi, eikä yhden ja saman asian vatvomisesta olisi mitään hyötyäkään. Toisalta kyllä itselleni on hyvin tärkeää miettiä ilmiöiden syitä ja seurauksia. Minusta se on välttämätön edellytys asioiden muuttamiselle.

Tässä on varmaan vaan eri ihmisillä erilaiset rajat siinä, minkä kokee päämäärättömäksi vatvomiseksi ja minkä tietyn ilmiön analysoinniksi.