Moni-isäisillä kansoilla naiset voivat pitää monia rakastajia ja kaikkia rakastajia pidetään osittain lapsen isinä.
(...)
Miehiä paheksuttiin, jos he olivat mustasukkaisia vaimojensa suhteista ja toisaalta naisia pidettiin outoina, jos heillä ei ollut ulkopuolisia suhteita.
Walkerin mukaan moni-isäisyys oli järjestelmä, josta kaikki hyötyivät. Kaikki "isät" osallistuivat enemmän tai vähemmän lapsen kasvatukseen. Heimosodat olivat yleisiä, joten jos lapsen oikea isä kuoli, joku muista isistä saattoi ottaa hänen paikkansa.
Mitenköhän hömppäsiiven evobilsailijat tämän selittävät?
Samasta aiheesta:
14 kommenttia:
Itse luulen, että monivanhempaisuus missä tahansa muodossa tahansa voi olla lapsille aika raskasta! Siinä varmaan saisi kuulla vanhemmallista nalkutusta (kouluarvosanoista ja kotiintuloajoista ja huoneen siivoamisesta avioliittoon ja omiin lapsiin asti) - suorastaan sinfoniaorkesterin desibeleillä. ;-)
MM miten tämän havainnon pitäisi olla mitenkään ristiriidassa sosiobiologian kanssa ? Myös näissä kulttuureissa yhdellä miehellä on useita naisia ja päinvastoin (jälkimmäinen muualla harvinaista). Lasten kasvatus kuuluu näissäkin kulttuureissa pääasiassa äidille ja metsästäminen miehille.
Tomi: Luepas niitä hömpemmän sossubilsan teesejä. Niitä murentelin esimerkiksi täällä.
(Lämpimiksenikö mä noita linkkejä laitan? Ettekö te niille korvaanne lotkauta?)
Mitenköhän hömppäsiiven evobilsailijat tämän selittävät?
Sillä, että kyseessä on evoluution harha-askel, kuriositeetti, joka on selviytynyt eristyksissä siksi, että se ei ole tarvinnut kohdata kilpailua muiden järjestelmien kanssa.
Mietipä, miksi kaikkia tuollaisia "vaihtoehtoisia" järjestelmiä esiintyy vain kivikautisten kansojen keskuudessa, mutta ei milloinkaan kulttuurievoluution korkeammilla portailla.
Asia on selitettävissä helposti sekä biologisen että kulttuurievoluution kautta: alkutilanteessa on ollut monia eri perhe- ja yhteiskuntamalleja, joista vain tietyt ovat osoittautuneet muita kelvollisemmiksi ja mahdollistaneet yhteiskunnan kehittymisen edelleen pitemmälle. Muut mallit ovat joko hävinneet olemassaolon taistelussa tehottomina, tai säilyneet vain omissa enklaaveissaan syrjässä sivilisaatiosta.
Ei liity asiaan, mutta: Ironmistress, väität että postulaatti "Mitään riittävän kehittynyttä magiaa on mahdotonta erottaa teknologiasta."
Se on kuitenkin Larry Nivenin.
Olisin pistänyt kommentin saitillesi, mutta kun ei ole mitään wordpress sun muita tunnuksia.
Itse asiassa Larry Niven esitti asian näin: mitään riittävän kehittynyttä teknologiaa on mahdotonta erottaa magiasta.
Ruukinmatruuna käänsi sen toisin päin: mitään riittävän kehittynyttä magiaa on mahdotonta erottaa teknologiasta.
MM: Mitenköhän hömppäsiiven evobilsailijat tämän selittävät?
IM: Sillä, että [selitystä]...
Myytinmurtaja, I see what you did there ;)
Aa no kappas, niinpä olikin toisinpäin. Sorry.
Olisikohan asialla jotain tekemistä Dunbarin luvun kanssa? Voi olla, että oloinen polyamoria on selviytymiskykyisin meemi niin kauan, kuin ihmisyhteisöt ovat suhteellisen pieniä ja kaikki yksilöt pystyvät verkostoitumaan keskenään. Sen sijaan useiden satojen tai tuhansien asuttamissa kaupungeissa sama malli ei enää toimikaan, ja monogamia ydinperheineen onkin äkkiä vakaampi ja kilpailukykyisempi malli.
Ai niin, ja "Any sufficiently advanced technology is indistinguishable from magic" on Arthur C. Clarken lausahdus. Hävetkää.
Anonyymi: "en sijaan useiden satojen tai tuhansien asuttamissa kaupungeissa sama malli ei enää toimikaan, ja monogamia ydinperheineen onkin äkkiä vakaampi ja kilpailukykyisempi malli."
No, nykyäänhän - länsimaisissa suurissa kaupungeissa ainakin - polyamoria alkaa ymmärtääkseni taas olla kovasti huudossa...
Ydinperhe ainakin on todella uusi keksintö. Tai ainakin Euroopassa se on ollut huomattavasti harvinaisempi käytäntö kuin niin kutsuttu "uusperhe". Ilmiselvistä syistä: kun kuolo korjasi vanhempia paljon tiuhempaan tahtiin kuin nyt, ja kun uusiin naimisiin oli yleensä pakko mennä, eikä nykyisenkaltaisia pienasumisen muotoja resurssisyistä tunnettu - ei siinä ydinperhe kauaa hermeettisesti suljettuna pysynyt.
Ydinperhe ainakin on todella uusi keksintö. Tai ainakin Euroopassa se on ollut huomattavasti harvinaisempi käytäntö kuin niin kutsuttu "uusperhe".
Paitsi että ei ole. Tästä voi vakuuttua lukemalla historiaa.
Ilmiselvistä syistä: kun kuolo korjasi vanhempia paljon tiuhempaan tahtiin kuin nyt, ja kun uusiin naimisiin oli yleensä pakko mennä,
Tämä on myytti. Ruukinmatruuna on itse sukututkimusta tehdessään huomannut, ettei tällaista ole ennenmuinoin juurikaan tapahtunut. Kuolo korjasi eniten lapsia; jos ihminen selvisi viidestä ensimmäisestä elinvuodestaan hengissä, hän saattoi olettaa elävänsä 70-vuotiaaksi. Se, että ihmisen elinikä joskus ennen oli 40 vee keskimäärin, ei tarkoittanut sitä, että he heittivät hokkarinsa nelikymppisinä. Se tarkoitti sitä, että 70% porukasta kupsahti lapsina ja loput 30% sinnittelivät sitten seitsenkymppisiksi.
Ihmisen elinikä on kasvanut sieltä loppupäästä oikeastaan vasta 1970-luvun jälkeen.
eikä nykyisenkaltaisia pienasumisen muotoja resurssisyistä tunnettu
Tutustupa sosiaalihistoriaan. Voit nimittäin yllättyä, miten ennenkin on muutettu kimppaan ja rakennettu koti. Yleensä naimisiinmeno tarkoitti torppariksi ryhtymistä tai itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi alkamista.
Monogaminen parisuhdemalli lienee tullut normiksi erityisesti kristinuskon voimakkaan vaikutuksen takia, onhan kyseinen uskonto vaikuttanut kaikkeen muuhunkin täällä lainsäädäntöä myöten.
Anki, Skandinaviassa oli monogaaminen perhemalli jo pakanallisella ajalla.
Syy on yksinkertaisesti siinä, että monogamia tuottaa parhaan lopputuloksen niin miehen, naisen kuin varsinkin lasten, kannalta.
Olisikohan asialla jotain tekemistä Dunbarin luvun kanssa?
Ei. Kysymys on lapsista. Ihmisellä pesäviipyisenä lajina lasten hyvinvointi ja hengissäselviäminen on kaikki kaikessa ja vaatii sekä isän että äidin panostuksen.
Voi olla, että oloinen polyamoria on selviytymiskykyisin meemi niin kauan, kuin ihmisyhteisöt ovat suhteellisen pieniä
Yksi avainsana: mustasukkaisuus. Se on geeneihimme koodattu ominaisuus ja mustasukkaisuus on syynä useampiin murhiin kuin mikään muu syy. Aisankannattajien geenit karsiutuvat nopeasti jatkosta, samoin niiden naisten, jotka sallivat miehilleen irtosuhteita.
Mitä pienyhteisöihin tulee, niin miksi kukaan hoitaisi kilpailijoidensa jälkeläisiä? Mustasukkaisuus on evoluutiossa valtava kilpailuvaltti; se takaa, että jälkeläiset taatusti ovat omia ja että he selviävät hengissä aikuisikään saakka.
ja kaikki yksilöt pystyvät verkostoitumaan keskenään.
Verkostoituminen ei merkitse pelkästään turvaa. Se voi merkitä myös murhaa. Setä on kaikista sukulaisista kaikkein vaarallisin.
Asiaa on tarkasteltu enemmän täällä, ja verrattu myös muita perhemalleja.
Lähetä kommentti