Minulle itselleni oli taannoin vapauttava kokemus tajuta, että joulun ei tarvitse olla rentouttava juhla. Usein olen joulun jäljiltä aivan rättiväsynyt, vittuuntunut ja voimaton - no, nyt ymmärsin, että sehän on ihan okei. Sellaista on elämä ja aivan erityisesti perhe-elämä. Se on hienoa - mutta taivaan tähden, ei se aina ole kovin rentouttavaa.
Pidän kyllä kovasti joulusta. Pidän lämmöstä ja valosta, yhteyden ja hartauden tunteesta, elämän saarekkeesta pimeän ikitalven keskellä. Joulu on elämän ja lapsen juhla, siinä me juhlistamme pyhintä ja arvokkainta tietämäämme asiaa. Joulu kuuluu rakkauden valtakuntaan.
Mutta en teeskentele: ei meidän perheen, ei minkään elämäni perheistä, joulu ole koskaan ollut sellainen kuin markettien kuvastoissa. Meillä on aina stressattu, riidelty ja säädetty; masennuttu ja uuvuttu. Niin varmaan teilläkin, ainakin joskus.
Minä luulen, että ei kellään muullakaan ole mitään täydellistä unelmajoulua. Samat nalkuttavat appiukot, aivovammaiset anopit, urvelot aviomiehet ja kiukuttelevat lapsoset niillä kaikilla muillakin perheillä on. Kuolema ja sairaus eivät kunnioita joulua. Ristiriidat nousevat pintaan ja yhteensopimattomat luonteet kolisevat vastakkain, omat kurjat perhesalaisuutensa on melkein joka perheellä. Pahimmillaan se satukirjan joulu voikin olla suoraan Grimmin saduista...
Minä sanon, että joulun tekeminen itselleen ja perheelleen (millaiselle perheelle vain) on kyllä rakkauden työ. Se voi olla hauskaa ja mukavaa puuhaa. Mutta jos jouluvalmistelut tehtyäsi sinua väsyttää etkä ainakaan tunne itseäsi rentoutuneeksi - sekin on ihan okei. Sinun ei tarvitse elää marketin kuvastossa. Sinun ei tarvitse tuntea mitään, mitä et oikeasti tunne.
Tietty asia voi olla samaan aikaan sekä hieno että kuluttava; palkitseva että hyvin, hyvin raskas. Ne ovat molemmat sen asian tosia ominaisuuksia, ne ovat voimassa yhtä aikaa. Ainakin minulle sen tajuaminen oli helpottava asia.
Iloista ja rauhallista joulua kaikille!
Samasta aiheesta:
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Joulunhan yhä edelleen tekevät enimmäkseen naiset. Siksi joulustressiin ehkä suhtaudutaan vähän samoin asentein kuin lastentekemiseen: perheen äidin "kuuluu" suhtautua sekä jouluun että lastenhoitoon ikään kuin ne molemmat olisivat aina ja pelkästään taivaallisen ihania asioita. Siis aina: ikään kuin lattianpesusta tai uhmaikäisen raivokohtauksesta vittuuntuminen muka tarkoittaisivat suunnilleen oman lapsen hylkäämistä tai silkkaa luonteen kylmyyttä. Ikään kuin jotain työtä tehdäkseen pitäisi muka ehdoitta rakastaa ihan kaikkea siihen kuuluvaa!
Todellakin samaan aikaan on mahdollista olla sekä iloinen että rauhallinen. :-)
Tässä muuten vielä aivan sattumanvarainen joululahja kaikille sitä kaipaaville: tarkkaan ottaen sen sanoma ei tosin liity jouluun. Mutta kun tähän taannoin törmäsin, arvelin heti, että myös (ja ehkä erityisesti?) tähän aikaan vuodesta tälle myötätunnon sanomalle voi olla tarvitsijoita:
Stephen Fry: It will be sunny one day
Lähetä kommentti