Theodor Tutkija oli pääsemättömissä. Hänen työnsä oli kartoittaa ihmislajin evoluutiohistoriaa ja vielä tarkemmin sanoen sitä, miten vuosimiljoonainen kehityksemme näkyy tämän päivän ihmisten arjessa. Theodoria, kuten useimpia meitä muitakin, kiinnosti erityisesti karvattoman apinalajimme seksikäyttäytyminen. Tämä on tärkeä aihe ja Theodor suhtautui työhänsä hyvin vakavasti.
Theodor oli laatinut mielestään idioottivarman kyselytutkimuksen, jonka hän sitten antoi tilastollisesti luotettavasti valitun ihmisjoukon täytettäväksi. Koe menikin hyvin. Mutta mitä! Tuloksia tarkastellessaan Theodor tunsi epätoivoa. Koejärjestelyt olivat olleet moitteettomat eikä Theodorin ammattitaitoa käynyt kiistäminen. Silti Theodorin saama tulos oli täysin käsittämätön.
Epätoivoissaan Theodor kääntyi vanhan ystävänsä, ovelan tarkastaja Töttenströmin puoleen.
"Katsopa näitä papereita, Töttenström! En voi uskoa tätä tulosta! Siinä ei ole mitään järkeä. Kuuntelehan:
Kyselytutkimuksen tuloksen mukaan heteromiehillä on huomattavasti enemmän seksipartnereita kuin heteronaisilla! Eikä kukaan heteromies kuitenkaan kyselyssä maininnut olleensa yhdynnässä toisen miehen kanssa, eikä naisten joukossa ollut niin kutsuttuja superottajia (siis sellaisia, joilla olisi ollut huomattavan paljon miehiä)."
Theodor puhdisti silmälasinsa nenäliinallaan.
"Voi Töttenström! Miten tämä on mahdollista?"
Tarkastaja Töttenström naurahti ystävällisesti. Hänen silmäkulmiinsa muodostui hyväntahtoisuudesta kertovia ryppyjä. Hän taputti hätääntynyttä ystäväänsä olalle ja sanoi:
"Rauhoitu, Theodor! Minä ymmärsin heti vastauksen tähän pähkinään, ja niin pitäisi sinunkin ymmärtää, kuoma hyvä! Se on aivan yksinkertainen."
Mutta Theodor Tutkija ei voinut kuin pudistella päätään hämmentyneenä. Tarkastaja Töttenström vain myhäili piippuaan poltellen. Hän tiesi, että tähän arvoitukseen oli vain yksi, ilmiselvä vastaus.
Tiedätkö sinä, mikä se on?
26. helmikuuta 2011
19. helmikuuta 2011
Myyttiksen vinkit, osa 8: Lyijyvalkoinen
Tässä taas yksi vinkki ulkonäköahdistuksen torjumiseen! Jos joskus tulee rumaolo, niin hae kirjastosta jokin pukuhistorian tai taidehistorian kirja. (Tavallinen hissankirjakin kelpaa, kunhan siinä on paljon kuvia.)
Nyt, ala lukea kirjaa: näetkö, millaisia hirvityksiä, miten kummallisia otuksia on aikaisemmin pidetty kauneuden ruumiillistumina? Pönkkähameisia pallinaamoja, olminvalkeita turilaita, kierosilmaisia kaljupäitä? Miten outoja ja toisistaan eroavia kroppia on pidetty parhaina vartalomalleina? Miten höpsöt vaatteet - valevatsat, kalukukkarot, korsetit ja kaulukset - ovat aikoinaan olleet muodin viimeinen sana? Miten kummallisia asioita on pidetty tyylikkäinä ja haluttavina?
Eikä tarvitse välttämättä edes mennä historian hämäriin asti. Vanhat valokuvat ja muotilehdet lohduttavat nekin kummasti. Kun ajattelee, että 80-luvulla neonvärejä ja pörröpäätä aivan vilpittömästi pidettiin tyylikkäinä, ja 90-luvulla liimatukkaa ja mattameikkiä, niin nykyajan muumikirahvi-tyylikin asettuu oikeisiin mittasuhteisiin: tämä on nyt muotia, mutta ei kauaa. Jo kymmenen-kahdenkymmenen vuoden päästä sen ajan teinit tulevat hirnumaan nykyreleille, meikeille ja vartalomuodeille.
Löllyvät läskit, S-selkäranka, nollakoko; heroin chic, rokokoo-babyface, torpedotissit. Kaikki tulee ja menee. Ei ole olemassa yhtä pysyvää muotikauneutta. Jos et mahdu tämän ajan mittoihin, so vitun what? Voit ajatella vaan, että olet aikaasi edellä.
Samasta aiheesta:
Nyt, ala lukea kirjaa: näetkö, millaisia hirvityksiä, miten kummallisia otuksia on aikaisemmin pidetty kauneuden ruumiillistumina? Pönkkähameisia pallinaamoja, olminvalkeita turilaita, kierosilmaisia kaljupäitä? Miten outoja ja toisistaan eroavia kroppia on pidetty parhaina vartalomalleina? Miten höpsöt vaatteet - valevatsat, kalukukkarot, korsetit ja kaulukset - ovat aikoinaan olleet muodin viimeinen sana? Miten kummallisia asioita on pidetty tyylikkäinä ja haluttavina?
Eikä tarvitse välttämättä edes mennä historian hämäriin asti. Vanhat valokuvat ja muotilehdet lohduttavat nekin kummasti. Kun ajattelee, että 80-luvulla neonvärejä ja pörröpäätä aivan vilpittömästi pidettiin tyylikkäinä, ja 90-luvulla liimatukkaa ja mattameikkiä, niin nykyajan muumikirahvi-tyylikin asettuu oikeisiin mittasuhteisiin: tämä on nyt muotia, mutta ei kauaa. Jo kymmenen-kahdenkymmenen vuoden päästä sen ajan teinit tulevat hirnumaan nykyreleille, meikeille ja vartalomuodeille.
Löllyvät läskit, S-selkäranka, nollakoko; heroin chic, rokokoo-babyface, torpedotissit. Kaikki tulee ja menee. Ei ole olemassa yhtä pysyvää muotikauneutta. Jos et mahdu tämän ajan mittoihin, so vitun what? Voit ajatella vaan, että olet aikaasi edellä.
Samasta aiheesta:
13. helmikuuta 2011
Homoporno ja minä
Turussa on Tom of Finlandin retrospektiivinen näyttely. Kellontarkasti joku onkin jo ehtinyt paheksua Laaksosen teosten esillepanijoita nuorison turmelemisesta:
Ilta-Sanomat 18.1.2011: Rohkea Tom of Finland -näyttely hämmentää vanhempia: Onko tämä pornoa?
Niinpä. Joku aikuinenkin voi vaikka ehtiä katsastaa puoletkin näyttelystä, ennen kun tajuaa, että herranjestas, viimeiset puoli tuntiahan tässä onkin epähuomiossa katseltu sitä kauheen hirveetä pornoa. No, ei nyt ole tarkoitukseni tällä kertaa hihitellä Iltiksen lukijanhankkimistempuille. Rupesin miettimään paljon kauniimpaa aihetta: Tom of Finlandin teoksia ja omaa suhdettani niihin.
Ei ole mikään salaisuus, että sievemmästä sukupuolesta kiinnostunut heteronainen (tai -tyttö) joutuu toisinaan hankkimaan nähtävyytensä jostain ihan muualta kuin sallituista paikoista. Kun omaa materiaalia ei aivan helposti ole tarjolla, on niin sanotusti käytävä lainaamassa sokeria naapurin homomiehiltä.
Ensimmäiset Tomin enkelini taisin nähdä joskus yläasteella, jossain salaa selaamassani lehdessä. Muistan ne kuvat yhä. Olin häikäistynyt siitä, että miehiä saatettiin kuvata näin, ihmeellisen veikeinä ja muodokkaina, yhtä mahdottoman kauniina kuin sarjakuvien naiset. Tom of Finlandin miehet eivät tietenkään teininäkään edustaneet minulle mitään realistista näkemystä miehen ruumiista - eihän se ole pornotaiteen tarkoituskaan. Pikemminkin he olivat miehisyyden ikoni, Paratiisin mies. Tompan pojat ovat ylimaallisen kauniita. Minun makuuni suorastaan liian kauniita: heidän täydelliset kasvonsa, herttaiset silmänsä ja tietenkin kaikkia aineen lakeja uhmaavat, kurvikkaat ihmevartalonsa ovat melkein liikaa, barokkisen ylettömiä kaikessa koristeellisuudessaan. Silti silmä ja mieli lepäävät siinä kauneudessa ja eräät muut ruumiinosat taas eivät lepäile.
(Viiksistä en itse asiassa niin pidä, mutta Kaken kavereille ne sopivat kuin - nyt ei tule mieleeni kuin tuhmia ja mauttomia vertauksia.)
Laaksosen teoksissa ei naisia juuri esiinny. Paradoksaalisesti niitä on juuri siksi hetskutytön helppo tutkia, sillä niihin ei monissa muissa teoksissa (vaikka joissain Ralf Königin sarjakuvissa) pesivä naisviha yksinkertaisesti mahdu. En tarkoita, että Tomin teokset olisivat feministisiä - aihetta ei vain juuri käsitellä. Sekin voi jo riittää helpottavaan hetkeen, pakoretkeen.
Pakoretken tarjosi myös monissa Laaksosen kuvissa mukana oleva huumori. Silloin, kuten nyt, minua tympi erotiikassa ja monissa alakulttuureissa usein läsnä oleva ryppyotsaisuus: että kun tässä nyt kerran tavalla tai toisella käsitellään seksuaalisuutta, niin HYMY PYLLYYN! Vaikka seksi onkin tärkeä elämän osa-alue, ei ihan kaiken erottisen materiaalin silti tarvitse olla tylsää synkistelyä! Välillä voi nauraa ja pitää hauskaakin. Romanttinenkin saa olla.
Ei tämä tietenkään ole mikään ongelmaton rakkaudentunnustus. Laaksosen teoksissa oli ja on minulle aina se ongelma, että niitä ei tietenkään ole tarkoitettu minulle. Ne lähtökohtaisesti sulkevat minut pois, minulle ei tarjoilla tässä baarissa. Silti, samaan aikaan, Laaksosen kuvien katsominen on hyvin vapauttavaa. Seinälle nostetut Tomin kaunokaiset on välähdys maailmasta, jota ei ole: maailmasta, jossa minun seksuaalisuuttani kunnioitettaisiin yhtä paljon kuin miesten seksuaalisuutta, jossa minulla olisi mahdollisuus ihailla ja katsoa, eikä aina vain olla katseen kohde.
(Tietysti, paras ratkaisu olisi antaa tässä erotiikan erämaassa ihan oma pornokeidas myös meille heteronaisille. Sitä odotellessa malja Tompalle ja hänen elämäntyölleen.)
Samasta aiheesta:
Ilta-Sanomat 18.1.2011: Rohkea Tom of Finland -näyttely hämmentää vanhempia: Onko tämä pornoa?
Logomossa on esillä vuonna 1991 kuolleen Touko Laaksosen piirtämiä ja maalaamia, miesten välistä homoerotiikkaa rohkeasti kuvaavia teoksia. "Tomin miehet" ovat inspiroineet lukuisia taiteilijoita vaatesuunnittelija Jean-Paul Gaultierista laulaja Freddie Mercuryyn.
Näyttely on puhuttanut paljon kulttuurikeskuksessa vierailleiden isien ja äitien keskuudessa.
Monet ovat ihmetelleet, miksi pornoa tuodaan lasten silmien eteen. Toiset ovat taas pitäneet näyttelyä taiteena, jolla ei ole pornon kanssa mitään tekemistä.
(...)
Niinpä. Joku aikuinenkin voi vaikka ehtiä katsastaa puoletkin näyttelystä, ennen kun tajuaa, että herranjestas, viimeiset puoli tuntiahan tässä onkin epähuomiossa katseltu sitä kauheen hirveetä pornoa. No, ei nyt ole tarkoitukseni tällä kertaa hihitellä Iltiksen lukijanhankkimistempuille. Rupesin miettimään paljon kauniimpaa aihetta: Tom of Finlandin teoksia ja omaa suhdettani niihin.
Ei ole mikään salaisuus, että sievemmästä sukupuolesta kiinnostunut heteronainen (tai -tyttö) joutuu toisinaan hankkimaan nähtävyytensä jostain ihan muualta kuin sallituista paikoista. Kun omaa materiaalia ei aivan helposti ole tarjolla, on niin sanotusti käytävä lainaamassa sokeria naapurin homomiehiltä.
Ensimmäiset Tomin enkelini taisin nähdä joskus yläasteella, jossain salaa selaamassani lehdessä. Muistan ne kuvat yhä. Olin häikäistynyt siitä, että miehiä saatettiin kuvata näin, ihmeellisen veikeinä ja muodokkaina, yhtä mahdottoman kauniina kuin sarjakuvien naiset. Tom of Finlandin miehet eivät tietenkään teininäkään edustaneet minulle mitään realistista näkemystä miehen ruumiista - eihän se ole pornotaiteen tarkoituskaan. Pikemminkin he olivat miehisyyden ikoni, Paratiisin mies. Tompan pojat ovat ylimaallisen kauniita. Minun makuuni suorastaan liian kauniita: heidän täydelliset kasvonsa, herttaiset silmänsä ja tietenkin kaikkia aineen lakeja uhmaavat, kurvikkaat ihmevartalonsa ovat melkein liikaa, barokkisen ylettömiä kaikessa koristeellisuudessaan. Silti silmä ja mieli lepäävät siinä kauneudessa ja eräät muut ruumiinosat taas eivät lepäile.
(Viiksistä en itse asiassa niin pidä, mutta Kaken kavereille ne sopivat kuin - nyt ei tule mieleeni kuin tuhmia ja mauttomia vertauksia.)
Laaksosen teoksissa ei naisia juuri esiinny. Paradoksaalisesti niitä on juuri siksi hetskutytön helppo tutkia, sillä niihin ei monissa muissa teoksissa (vaikka joissain Ralf Königin sarjakuvissa) pesivä naisviha yksinkertaisesti mahdu. En tarkoita, että Tomin teokset olisivat feministisiä - aihetta ei vain juuri käsitellä. Sekin voi jo riittää helpottavaan hetkeen, pakoretkeen.
Pakoretken tarjosi myös monissa Laaksosen kuvissa mukana oleva huumori. Silloin, kuten nyt, minua tympi erotiikassa ja monissa alakulttuureissa usein läsnä oleva ryppyotsaisuus: että kun tässä nyt kerran tavalla tai toisella käsitellään seksuaalisuutta, niin HYMY PYLLYYN! Vaikka seksi onkin tärkeä elämän osa-alue, ei ihan kaiken erottisen materiaalin silti tarvitse olla tylsää synkistelyä! Välillä voi nauraa ja pitää hauskaakin. Romanttinenkin saa olla.
Ei tämä tietenkään ole mikään ongelmaton rakkaudentunnustus. Laaksosen teoksissa oli ja on minulle aina se ongelma, että niitä ei tietenkään ole tarkoitettu minulle. Ne lähtökohtaisesti sulkevat minut pois, minulle ei tarjoilla tässä baarissa. Silti, samaan aikaan, Laaksosen kuvien katsominen on hyvin vapauttavaa. Seinälle nostetut Tomin kaunokaiset on välähdys maailmasta, jota ei ole: maailmasta, jossa minun seksuaalisuuttani kunnioitettaisiin yhtä paljon kuin miesten seksuaalisuutta, jossa minulla olisi mahdollisuus ihailla ja katsoa, eikä aina vain olla katseen kohde.
(Tietysti, paras ratkaisu olisi antaa tässä erotiikan erämaassa ihan oma pornokeidas myös meille heteronaisille. Sitä odotellessa malja Tompalle ja hänen elämäntyölleen.)
Samasta aiheesta:
10. helmikuuta 2011
Kevät
HS 9.2.11: Sammuneen raiskaus rikoslakiin
Vaikkei aina uskoisi, niin talvi ei ole ikuinen.
Sukupuoliyhteys puolustuskyvyttömän henkilön kanssa katsotaan vastedes aina raiskaukseksi.
Eduskunnan lakivaliokunta puoltaa hallituksen esitystä, jonka mukaan tekijä tuomitaan aina raiskauksesta, jos hän ollut sukupuoliyhteydessä puolustuskyvyttömässä tilassa olevan kanssa.
Nykyisin tekijä tuomitaan vastaavissa tapauksissa seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jos hän ei ole saattanut toista puolustuskyvyttömäksi. Jatkossa tekijän osuudella uhrin tilaan ei ole merkitystä, vaan teosta saa aina raiskaustuomion.
(...)
Vaikkei aina uskoisi, niin talvi ei ole ikuinen.
5. helmikuuta 2011
YT-neuvottelut
Tässä kysymys kaikille itseään "Alemman Tason Miehiksi" kutsuville ja kaikille niille, joiden mielestä jonkun miekkosen "riittävä" seksin"saanti" on ihmiskunnan kriittisimpiä kysymyksiä:
Miksi ette, pojat hyvät, rupea itse prostituoiduiksi?
Raskasta ja huonosti arvostettua työtähän se on. Mutta siitä ei pääse mihinkään, että jos työskentelisitte prosuina, niin siinä työssä teille maksettaisiin seksin antamisesta. Ei hommaan rupeaminen teiltä vaadi kuin pari salikäyntiä ja mahdollisesti hiukan muutakin ulkonäön ja tapojen petrausta.
Ja ehkä vähän Tyyli Gurun opastusta.
Miksi ette, pojat hyvät, rupea itse prostituoiduiksi?
Raskasta ja huonosti arvostettua työtähän se on. Mutta siitä ei pääse mihinkään, että jos työskentelisitte prosuina, niin siinä työssä teille maksettaisiin seksin antamisesta. Ei hommaan rupeaminen teiltä vaadi kuin pari salikäyntiä ja mahdollisesti hiukan muutakin ulkonäön ja tapojen petrausta.
Ja ehkä vähän Tyyli Gurun opastusta.
2. helmikuuta 2011
Valenti lähtee
Feministing.comin perustaja, Jessica Valenti, lähtee Feministingistä:
Eihän Valenti onneksi ole mihinkään katoamassa, mutta vedenjakaja tämä luopuminen kyllä on.
En muista, milloin ensimmäistä kertaa löysin tieni Feministingin sivuille. Se oli ennen kuin itse aloitin bloggaamisen. Sivustosta tuli minulle joka tapauksessa pian hyvin tärkeä. Vaikka kunnioitan ja ihailen suuresti vanhempien aikojen keskeisiä femakkoja ja oman maamme voimanaisia, niin netin jenkkifeministien - ja erityisesti Valentin - ääni myötävärähteli minussa eniten. Feministing edustaa minulle rohkeutta ja tuoreutta - sellaista älykästä arkifeminismiä, joka ei vajoa liian syvälle aatteellisiin jaaritteluihin eikä toisaalta manaa pelkkää synkkää toivottomuutta. Hyvää stuffia.
Valentin omat kirjat olivat minulle kuin appelsiinimehu autiomaassa. Hänen tyylinsä on hauska mutta no-nonsense, turhia koreilematon ja värikäs. Hän on myötätuntoinen ja sopivan kova. Erityisesti Full Frontal Feminism ja He’s a Stud, She’s a Slut ovat niitä kirjoja, joihin yhä vieläkin palaan, kun vituttaa ja turhauttaa erityisen rankasti. (Ensinnä mainittu tietysti on teinitytöille suunnattu! Ehkä siis olen epäkypsä minäkin. Tai ehkä vain tuore...)
Siitä ei pääse mihinkään, että Jessica Valenti teki (ja tekee) suurtyön. Netti on juuri oikea paikka feminismille, ja Feministingin kaltaiset suuret kokoomasivut rakentavat yhteyden feministien välillä. Sitä kautta rakentuu myös muutos.
Thank you, Jessica. You're clever and brave and cool upon cool.
Samasta aiheesta:
(...)
I started Feministing almost seven years ago (wow) to provide a space for younger feminists who didn’t have a platform. I was a 25 year-old who found it profoundly unfair that an elite few in the feminist movement had their voices listened to, and that the work of so many younger women went misrepresented or ignored altogether.
Today, almost 5,000 posts later, I’m a 32 year-old feminist with a voice that is listened to. Largely because of the work I’ve done with Feministing, I have a successful platform for my work – I’ve published books, written articles, and built a career as a speaker. Because I feel Feministing should remain a place for younger feminists to build their careers and platforms, I think it’s appropriate to our mission that I step back.
(...)
Eihän Valenti onneksi ole mihinkään katoamassa, mutta vedenjakaja tämä luopuminen kyllä on.
En muista, milloin ensimmäistä kertaa löysin tieni Feministingin sivuille. Se oli ennen kuin itse aloitin bloggaamisen. Sivustosta tuli minulle joka tapauksessa pian hyvin tärkeä. Vaikka kunnioitan ja ihailen suuresti vanhempien aikojen keskeisiä femakkoja ja oman maamme voimanaisia, niin netin jenkkifeministien - ja erityisesti Valentin - ääni myötävärähteli minussa eniten. Feministing edustaa minulle rohkeutta ja tuoreutta - sellaista älykästä arkifeminismiä, joka ei vajoa liian syvälle aatteellisiin jaaritteluihin eikä toisaalta manaa pelkkää synkkää toivottomuutta. Hyvää stuffia.
Valentin omat kirjat olivat minulle kuin appelsiinimehu autiomaassa. Hänen tyylinsä on hauska mutta no-nonsense, turhia koreilematon ja värikäs. Hän on myötätuntoinen ja sopivan kova. Erityisesti Full Frontal Feminism ja He’s a Stud, She’s a Slut ovat niitä kirjoja, joihin yhä vieläkin palaan, kun vituttaa ja turhauttaa erityisen rankasti. (Ensinnä mainittu tietysti on teinitytöille suunnattu! Ehkä siis olen epäkypsä minäkin. Tai ehkä vain tuore...)
Siitä ei pääse mihinkään, että Jessica Valenti teki (ja tekee) suurtyön. Netti on juuri oikea paikka feminismille, ja Feministingin kaltaiset suuret kokoomasivut rakentavat yhteyden feministien välillä. Sitä kautta rakentuu myös muutos.
Thank you, Jessica. You're clever and brave and cool upon cool.
Samasta aiheesta:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
