27. kesäkuuta 2009

Murra se

Raiskaus – ja muu miesten naisiin kohdistama väkivalta - on yhteiskunnan suojelukohde. Väkivaltaa käytetään pönkittämään miesten etuoikeutettua asemaa: miehet ovat turvassa ja vallassa, väkivallan rakenne uhkaa vain naisia.

Raiskauksen uhka on paha satu, jota käytetään naisten kontrollointiin. Tarina menee näin: "Jos olet nainen ja liikut ulkona liian myöhään, iso paha raiskaaja käy kimppuusi! Hän raiskaa sinut ja sitten elämäsi on ohi." Siis me naiset emme voi mennä tietyille alueille, koska meidän on pelättävä oman lajimme uroksia.

Sadun toinen puoli on se, että "oikein toimimalla" nainen voisi jotenkin välttää raiskauksen ja pahoinpitelyn. Jos pysyttelet poissa pimeiltä kujilta, ja jos tottelet auliisti aviomiestäsi etkä koskaan itse pyri mihinkään, saat elää. Se on tietysti fiktiota, koska väkivallalta sinua ei suojele mikään. Joku saattaa hyökätä kimppuusi, mutta se ei riipu sinusta eikä sinun henkilökohtaisista ominaisuuksistasi. Väkivalta on luokkataistelukysymys. Sinut halutaan pitää lisääntymisluokan töissäsi.

Naiset taas eivät kohdista miehiin mitään samanlaista systemaattista ruumillisen väkivallan uhkaa. (Vanhemmat– äidit ja isät – kyllä saattavat kohdistaa sitä lapsiinsa, vanhoina pahoina aikoina varsinkin). Ainakaan Euroopassa poikia ei rutiininomaisesti ympärisilvota. Sota taas on jo itsessään miesten vika. Se on vanhojen miesten kateutta nuorempien miesten verevyydestä ja kyvykkyydestä, tyhmää ahneutta ja pelkurimaista lyhytnäköisyyttä. Sodasta on turha syyttää naisia.

Miehillä on väkivallan monopoli.


Voihan tietysti olla, että raiskaaminen yksinkertaisesti on yksi ihmislajin urosten häiriökäytöksen muoto, siis samaan tapaan kun tuoreet äidit voivat joskus joutua synnytyspsykoosiin ja surmata vastasyntyneen lapsensa. Ehkä raiskaus on eräs miesten aggression, naispelon ja –vihan ilmentymä. Ehkä se voi jopa olla jonkun luuseriyksilön loisiva lisääntymisstrategia. Mutta hyvässä yhteiskunnassa siihen suhtauduttaisiin juuri niin kuin kuuluukin: häiriökäytöksenä. Ei minään pyhänä, muuttumattomana yhteiskunnallisena lakina, van nolona mokana. Hormonihysteriana.

Maailman muuttamiseksi teoille on annettava uudet merkitykset. Raiskauksen pitäisi merkitä miehellä häpeällisintä mahdollista kontrollin menetystä: hän on antanut pelkonsa sanella tekonsa. Siis tarpeeksi hyvässä maailmassa, jos mies ajattelisikin raiskaamista (siis ei raiskatuksi tulemista, vaan sitä, että hän itse raiskaisi), hän yrjöäisi häpeästä.

8 kommenttia:

myytinmurtaja kirjoitti...

Ennen kuin ehditte, te heleät kielet: Tässä kohtaa kannattaa muistaa, että fyysinen väkivalta on aina myös henkistä väkivaltaa.

(Siltä varalta, että joku tahtoo tarjota vanhaa kunnon "mutta naiset käyttää henkistä väkivaltaa!")

eve kirjoitti...

Samalla tavalla kuin yleistät yllä kaikki miehet raiskaajiksi, toteat, että "Naiset taas eivät kohdista miehiin mitään samanlaista systemaattista ruumillisen väkivallan uhkaa." Tämä ikävä kyllä on myytti, jonka tulet tässä toistaneeksi. Perheväkivalta kulkee myös toiseen suuntaan, tiedän useita naisia jotka läpsivät ja repivät miehiään mm. hiuksista viikottain. Naiset eivät ole pyhimyksiä, ja ovat täysin yhtälailla kykeneväisiä väkivaltaan miehiä kohtaan kuin miehetkin ovat naisia kohtaan. (tämä ei tarkoita että vähättelisin raiskauksia tai niiden kamaluutta, mm. "lievä raiskaus" nimikkeenä saa minut näkemään punaista.)

Tässä et siis murtanut myyttiä, vaan vahvistit sitä, pahoittelen.

Naisten miehiin kohdistamaa väkivaltaa ei vain tutkita, koska naisen nyrkin alle jäänyt mies on "säälittävä" tai "tossun alla" eikä siten ns. oikea suomalainen mies. Saattaisi olla aika järjestää oikea miesten vapautusrintama...?

myytinmurtaja kirjoitti...

Väkivallan pahuuteen on yksi selkeä mittari: kudosvaurion määrä.

Siis enemmän kudosvauriota aiheuttava väkivalta on pahempaa kuin vähemmän vammoja aiheuttava.

Naiset ovat harvoin yhtä vahvoja kuin miehet, joten heidän tekemänsä vahingon määräkin on pienempi.

Jos kyse taas on aseiden kanssa puolisonsa kimppuun käyvästä naisesta, tai jostain koulutetusta väkivallan ammattilaisesta, tilanne on toki eri.

eve kirjoitti...

Pointtini olikin lähinnä siinä, että väitteesi, etteivät naiset kohdista miehiin mitään samanlaista systemaattista väkivaltaa tai sen uhkaa, ei ole totta. Kotona tapahtuva väkivalta on todennäköisesti fyysisiltä kudosvammoilta vähäisempää kuin esim. nyrkkitappelut tai muu vastaava, mutta henkiseltä haavoittavuudeltaan todella rankkaa luokkaa. Näin siis myös siinä perheväkivallassa, jota miehet kohdistavat naisia kohtaan. Villakoiran ydin siis on siinä, että mielestäni on typerää ja naiivia sulkea silmänsä siltä, että naiset ovat tasan yhtä kykeneviä väkivaltaan kuin miehetkin, ja käyttävät väkivaltaa samalla tavalla alistamiseen. Me naiset emme ole pyhimyksiä.

Kudosvaurion määrästä puheen ollen, katsotko sinä tällaiset "lievät raiskaukset" oikeasti pienemmiksi pahoiksi kuin sellaiset raiskaukset, joissa kudosvaurioita syntyy? Ns. lievän raiskauksen tunnusmerkistöönhän kuuluu mm. se, ettei raiskattua varsinaisesti muuten pahoinpidellä kuin pakottamalla sukupuoliyhteyteen.

myytinmurtaja kirjoitti...

Naiset eivät ole pyhimyksiä ja todellakin kykenevät niin henkiseen kuin ruumiilliseenkin väkivaltaan.

Minusta henkistä väkivaltaa ei kuitenkaan voi perustellusti verrata fyysiseen väkivaltaan. En vähättele henkistä väkivaltaa: kiusaaminen, alistaminen ja manipulointi kaikissa muodoissaan ovat hirveitä ja pelkurimaisia tekoja. Mutta henkisessä väkivallassa (tai lievässä fyysisessä väkivallassa) uhrilla on mahdollisuus paeta. Fyysisessä ei välttämättä ole: uhri voi vammautua tai kuolla. Nyrkki on pelkurin ase, terävä kieli vain sian.

Toistan sen, tämän kommenttiketjun aluksi sanoin: fyysinen väkivalta on aina myös henkistä väkivaltaa. Tyyppi, joka runnoo puolisoaan todella rumasti, tekee pahempaa fyysistä ja henkistä vähivaltaa kuin tyyppi, joka antaa puolisolleen luunappeja.

(Korostan, että minusta puolisolleen ei missään tapauksessa saa antaa luunappejakaan. Mutta tässä on kyse siitä, että antaako luunappeja vai rikkooko luita.)

myytinmurtaja kirjoitti...

Mitä vastenmielisesti nimettyihin "lieviin" raiskauksiin tulee, ajattelen sen näin:

Sanotaan, että olisin sellaisessa tilanteessa, että joku paha hullu hirviö pitäisi vankinaan jotain kolmatta henkilöä (tai vaikka minua). Hirviö aikoisi vahingoittaa uhriaan, mutta jostain syystä minun olisi päätettävä, mitä hän tarkkaan ottaen tekisi uhrilleen. Hirviö joko "pelkästään" raiskaisi uhrinsa, tai hän raiskaisi ja pahoinpitelisi uhrinsa todella raa'asti.

En voisi mitenkään puhua hirviötä ympäri enkä voisi estää sitä tekemästä tekoaan. Jos en valitsisi, hirviö surmaisi uhrinsa.

Nyt siis, jos minun olisi tässä selkeässä tilanteessa valittava...

Ymmärrätkö, mitä tarkoitan?

Pienempi paha on minusta parempi vaihtoehto (kahdesta todella huonosta vaihtoehdosta). Se ei tietenkään millään lailla poista raiskaajan pahuutta ja raukkamaisuutta, eikä tee "lievästä" raiskauksesta hyväksyttävää tekoa.(Tämä on suunnilleen sama asia, kuin jos sanoisin: "On parempi kuristaa joku kuoliaaksi kuin tuhota hänet ja hänen kotikaupunkinsa kaikkine asukkaineen ydinpommilla." Tai: "Jos nyt tosiaan olet päättänyt hakata puolisoasi enkä voi sinua siitä estää, niin lyö avokämmenellä, älä nyrkillä.")

Joten joo, jos valita voi niin näin. Mieluimmin ei tietenkään mitenkään päin.

Panu kirjoitti...

Mitä vastenmielisesti nimettyihin "lieviin" raiskauksiin tulee

Ihan vain tiedoksi: Sen rikoksen virallinen nimi ei ole "lievä raiskaus", vaan "sukupuoliyhdyntään pakottaminen". Sen kutsuminen "lieväksi raiskaukseksi" on ihan sinunlaistesi poleemikkojen propagandakeksintö.

Mikko T kirjoitti...

Miehen suostuminen naisen väkivallan kohteeksi on aina tietynlainen tietoinen päätös. Normaalikokoisilla ihmisillä naisen ja miehen välinen fyysinen voimaero on niin valtava, että mies pystyy halutessaan lopettamaan naisen häneen kohdistamat fyysiset hyökkäykset samalla tavalla, kuten äiti pystyy pysäyttämään pikkulapsen kiukunpuuskat.

Naisen mieheen kohdistava väkivalta on lähinnä yksilön koskemattomuutta vastaan kohdistuva ideologinen, ei todellinen, ongelma.

Itse elän naisen kanssa, joka henkisesti nurkkaan ahdistettuna todella hyökkää kaikin voimin. Inhoan tilanteita, joissa riitaa ei saada poikki ennen todellista räjähdystä. Toisaalta koska konflikteja kuitenkin aina joskus syntyy, olen erittäin iloinen, että vaimo todella näyttää, että nyt on ylitetty henkinen sietokyky.

Oikeastaan lähes aina kun olen joutunut väkivallan kohteeksi, olen kokenut ansainneeni sen. Tästä seuraa se, että koen väkivallan itseäni kohtaan helpottavana, negatiivisen pahaa henkeä ruokkivan kierteen päätepisteenä. Vaimo inhoaa väkivaltaisuuttaan ja minä inhoan riitatilanteessa täydellistä kusipäisyyttäni. Kun väkivallan puuska on ohi voi käydä jopa niin, että kyyneleet alkavat valua negatiivisen kierteen katkeamisen tuoman helpotuksen johdosta.

Toisaalta on myös niin, että miehen kylmäpäisyys naisen väkivaltaa kohtaan osoittaa sekä henkistä, että fyysistä lujuutta. Kun et miehenä provosoidu, näytät olevasi fyysisesti niin vahva, ettei naisen voimat riitä satuttamaan sinua ja näytät myös, että olet henkisesti niin vahva, että et nosta fyysisesti kättäsi heikompaasi kohtaan. Tämänkaltainen voimanosoitus toimii myös osana peliä, jolla miehen ja naisen välistä seksuaalista jännitettä pidetään yllä.

Jos olet ollut kusipää, mikään ei ole puhdistavampaa kuin maata alastomana sikiöasennossa lattialla potkittavana.