28. huhtikuuta 2010

Kansalaisvelvollisuuspäivitys

HS 27.4.10: Asevelvollisuus myös naisille

Maanpuolustuksen järjestämisen tasa-arvokysymyksiin pureudutaan tuoreessa teoksessa "Tasa-arvoinen turvallisuus" (Minerva).

Yksi kirjoittajista, Åbo Akademin tutkija Anders Ahlbäck pitää vain miehille pakollisen "yleisen" asevelvollisuuden jatkamista kaikkein huonoimpana vaihtoehtona. Ongelmana on, että se uusintaa toivottoman vanhentuneita käsityksiä miesten ja naisten fyysisistä eroista ja yhteiskunnallisista tehtävistä.

"Vaikka painotettaisiin fyysistä voimaa ja kestävyyttä, soveltuvat monet naiset tosiasiassa paremmin asepalvelukseen kuin monet miehet. Nykyisellä aseteknologialla fyysinen voima on vieläpä entistä vähämerkityksellisempi."

Ahlbäckin mukaan armeijoiden ammattimaistaminen voi puolestaan johtaa sotilaskulttuurin lisääntyvään hypermaskuliinisuuteen huolimatta yksittäisistä naissotilaista ja -upseereista. Kun palvelukseen ei saada vapaaehtoisuuden kautta tarpeeksi naisia, pitäisi koko järjestelmä miettiä uusiksi.

Asevelvollisuudesta pitäisi Ahlbäckin mielestä tehdä nykyistä laajempi ja monipuolisempi 2000-luvun kansalaisvelvollisuus. Siinä opeteltaisiin suoriutumista paitsi perinteisistä sotilaallisista tehtävistä, myös esimeriksi ympäristökatastrofeista, humanitäärisistä kriiseistä ja pakolaiskatastrofeista. Tällöin jokaiselle nuorelle kansalaiselle löytyisi tehtävää, tutkija katsoo.


Ihan hyvin ajateltu näkemys! Tuollaista kansalaispalvelusta minäkin kannattaisin.

Tosin toistan samaa kuin aina: tuossa on tietysti se riski, että "kansalaisvelvollisuus" koostuisi naisten osalta esimerkiksi vanhustenhuollon ilmaisena työvoimana raatamisesta ja miesten osalta sitten ehkä kriisinhallintatyöstä.

Lisäksi kansalaispalveluvelvollisuuden laajentamisessa on otettava huomioon se suhteettoman suuri työmäärä, jonka naiset jo nyt lisääntymistyössään tekevät.



Samasta aiheesta:

10 kommenttia:

myytinmurtaja kirjoitti...

Kuten Hesarin jutussa sanottiinkin, jokin tuollainen yhteiskuntapalvelus olisi ehkä myös omiaan murtamaan armejan ja ehkä koko yhteiskuntamme bimbomachoilukulttuuria.

myytinmurtaja kirjoitti...

(Huom, en ole lukenut jutussa mainittua kirjaa enkä Ahlbäckin koko kirjoitusta siinä. Arvioin siis vain Hesarin jutun perusteella.)

Anonyymi kirjoitti...

"Lisäksi kansalaispalveluvelvollisuuden laajentamisessa on otettava huomioon se suhteettoman suuri työmäärä, jonka naiset jo nyt lisääntymistyössään tekevät."

Eli et kuitenkaan kannata tasa-arvoista järjestelmää. Ajattelinkin, että oli liian hyvää ollakseen totta.

Eli nyt pitäisi jotenkin mitata jokaisen pissiksen tekemää kotityötä ja vähentää se jotenkin palveluksesta (ja miehillehän tämä Etuoikeus ei tule kuulumaan, tietystikään).

Ja lopputulos (tietysti) olisi se ettei naisten tarvitse koko palvelusta suorittaa, koska he tiskaavat siinä missä miehetkin. Erittäin loogista? Ainakin feminististä, jos ei loogista.

myytinmurtaja kirjoitti...

Anon päässä tuuli soi: "Eli nyt pitäisi jotenkin mitata jokaisen pissiksen tekemää kotityötä ja vähentää se jotenkin palveluksesta (ja miehillehän tämä Etuoikeus ei tule kuulumaan, tietystikään)."

Juuri näinhän tämä pitää ymmärtää. Lisäksi kannattaa haukkua niitä naisia, jotka ovat omaa itseä vähäarvoisemmassa asemassa yhteiskunnassamme.

"Pissis" on light-prosu: häntä saa kuka tahansa keskustelussa parjata kuin vierasta sikaa.

"Ja lopputulos (tietysti) olisi se ettei naisten tarvitse koko palvelusta suorittaa, koska he tiskaavat siinä missä miehetkin. Erittäin loogista? Ainakin feminististä, jos ei loogista."

"Lisääntymistyöhän" markkeeraa siis sitä, että nainen kantaa ja synnyttää ja yleensä myös perushoitaa lapsen.

Tästä olet varmaan koulussa kuullut. (Logiikasta ilmeisesti et.)

myytinmurtaja kirjoitti...

EDIT: Lisäsin Einon kirjoituksen alkuperäiseen blogitekstiin.

Anonyymi kirjoitti...

On se niin herttaista nähdä, miten anotrolli rakentaa vaivalla mielikuvituksellisen olkinuken ja potkii sen vimmoissaan alas.

Voi toista.

Nerea

Mirka kirjoitti...

Ensimmäinen anonyymi voisi tasa-arvosta puhuessaan tosiaan miettiä, kuinka tasa-arvoista se lisääntymistyö onkaan. Kommentti "pissisten tekemästä kotityöstä" valitettavasti osoittaa anonyymin maailmankuvan, jossa työ = anonyymin määritelmään sopivaa palkkatyötä.

Ainakin epätasa-arvoista, vaikkei loogista.

On mielenkiintoista, kuinka jotkut ajavat "tasa-arvoa" nostamalla perinteisen miehisen työn arvokkaaksi työksi ja perinteisen naisvaltaisen työn pipertelyksi.

No, voi tietysti miettiä kuinka vakavissaan anonyymejä avautumisia kannattaa edes ottaa. :)

myytinmurtaja kirjoitti...

Mirka: "No, voi tietysti miettiä kuinka vakavissaan anonyymejä avautumisia kannattaa edes ottaa. :)"

Feministellä on säännöllisin väliajoin lukijoitten iloksi trollimissikisat. Siinä yleisö saa äänestää urpoimman kaikista urpoista kommenteista...

Feministe: FNTT Season 6: The Anger Management Edition

Olen itsekin joskus leikitellyt ajatuksella vastaavasta äänestyksestä, kun tarpeeksi tohma-aivoinen kommentti on tullut vastaan! Mutta onneksi blogini kotikutoiset anot ovat sentään kuitenkin pääsääntöisesti vähemmän sekopäisiä kuin suuren maailman Feministen täydet friikkitrollit. Niitä on myös selkeästi vähemmän. :-)

myytinmurtaja kirjoitti...

Mirka: "On mielenkiintoista, kuinka jotkut ajavat "tasa-arvoa" nostamalla perinteisen miehisen työn arvokkaaksi työksi ja perinteisen naisvaltaisen työn pipertelyksi."

Niinpä! He halveksivat kaikkea naisten työtä, synnytyksestä ruuanlaittoon. Ja sitten vielä ihmettelevät, miksi naiset eivät "halua pysyä lestissään" vaan haikailevat "miesten aloille". Kuten maalareiksi.

myytinmurtaja kirjoitti...

Nerea: "On se niin herttaista nähdä, miten anotrolli rakentaa vaivalla mielikuvituksellisen olkinuken ja potkii sen vimmoissaan alas."

Todellakin. Anohäröilyihin vastaaminen käy minulle aina vaan hankalammaksi. Aika monet viime aikaisista anokommenteista ovat olleet juuri tämänkin ketjun anotrollin kommentin tapaisia - siis täysin far out: "Ai sinusta Myyttis miesten pitäisi antaa ilmaiseksi rahaa naisille! Vai niin! En suostu sellaiseen!"

Öööh, mitä? Mistä hän tuon keksi? Miten tuollainen voi edes tulla mieleen? Mitä siihen voisin vastata?

Kirjoittajan maailma on niin kaukana mistään, mitä koskaan olen sanonut - tai mitä kukaan feministi on sanonut - että mikään sanomani ei mene perille. En tiedä edes, mistä aloittaisin.