Raha on vallan konkreettinen muoto. Kaikki puheet tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta ovat sanahelinää, ellei puututa myös siihen, kenen hallussa fyrkat loppujen lopuksi ovat. Mutta raha on vanhastaan ollut miesten reviiriä – jopa siinä määrin, että naisen voi olla vaikea ottaa talouttaan omiin käsiinsä.
Yritysvalmentaja (yms.) Leila Simonen pitää opistoissa naisille rahankäyttökursseja ja on koonnut kirjan kurssitettaviensa haastattelujen perusteella. Hän tahtoo puhua rahasta naisille naisten kielellä, opettaa meidät sijoittamaan ja säästämään. (Lainaukset teoksesta.)
Kun kyseessä on oma talous ja tulevaisuus, jotkut naiset muuttuvat avuttomiksi. Kun nainen menee naimisiin, hän antaa talousasiat miehen hoidettaviksi (Pankin asiakastutkimus, 2006). Kun hän saa ison perinnön, hän ottaa miespuolisen varainhoitajan. Suomalaisen naisen tulee ottaa omat rahansa hallintaansa, eikä luottaa sokeasti muihin.
Simonen puuttuu niihin tunteisiin, joita raha naisissa herättää:
Miten naisille voi antaa tietoa ja puhua elämänkaaren pituisesta talousajattelusta siten, että se ei aiheuta tunnelukkoa, torjuntaa, syyllistymistä ja syyllistämistä? Moni kohtaa pahimman pelkonsa, kun rahasta aletaan puhua.
Hän murtaa rahanaisen myyttiä:
Rahanaisella viitataan joko kovaan, rikkaaseen naiseen, joka ei muista välitä tai sana saa seksuaalisen sävyn: silloin sillä vihjataan naisen moraaliin ja seksuaalisuuteen. Naisen "istuvat pankin päällä", miehet luovat rahaa. Nainen tienaa ruumiillaan, miehet ammattitaidollaan. Nainen on luonto, mies kulttuuri.
Ja pureutuu vaurauden rakenteisiin:
Mitä tapahtuu välttämättömien menojen maksamisen jälkeen lopuille miehen palkasta ja mitä lopuille naisen rahoista? Mies käyttää omat rahansa autoon, harrastuksiinsa, urheiluun tai kapakkaan. Nainen käyttää loput omasta nettopalkastaan lasten vaatteisiin, sukulaisten lahjoihin, perheen hyväksi, vasta viimeksi omiin tarpeisiinsa.
(...)
Tapasin useita suomalaisia naisia, jotka jättivät opiskelunsa kesken avioiduttuaan. He hoitivat lapset ja tekivät palkatonta työtä kotiäitinä. Parinkymmenen avioliittovuoden jälkeen mies haluaa aloittaa uuden elämän saman verran nuoremman naisen rinnalla.
(...)
Eläkeläisinä naiset ovat yleensä köyhiä. Kaikkien suomalaisten miesten bruttoeläke oli keskimäärin noin 1300 euroa ja naisten 1000 euroa (vuosi 2006). Naisten huonompaa eläkettä selittävät matalamman palkkatason lisäksi äitisylomat ja hoitovapaat. Naisilla on lyhyempi työura lastenhoitotaukojen takia. Naiset jäävät kotiin yhteisen edun nimissä ja häviävät taloudellisesti elämän pitkässä juoksussa.
Simosen teos tuntuu tosin kirjoitetun ensisijaisesti suurten ikäluokkien naisille. Haasteltujen naisten taloudenpidossaan kohtaamat vastoinkäymiset tai heidän omaksumansa huonot rahankäyttötavat tuntuivat paikoin vähän vierailta.
Vähän ristiriitaisesti Simonen myös perää naisia ottamaan itse omien raha-asioittensa ohjat esimerkiksi opettelemalla sijoittamaan mahdolliset rahavaransa pörssissä. Sen jälkeen hän kuitenkin korostaa oravanpyörästä jättäytymisen ja turhan kuluttamisen vallasta vapaan elämän merkitystä! Kirjassa on pitkät pätkät juttua turhien rojujen raivaamisesta kämpiltä ja nuukailevan elämäntyylin hyvyydestä.
Ehkä ristiriita on näennäinen: Olen samaa mieltä Simosen kanssa siitä, että meidän naisten kannattaa ryhtyä aktiivisemmiksi taloustoimijoiksi niin kotona kuin maailman turuillakin. Mutta ei talouden haltuun ottamisen tosiaankaan tarvitse tarkoittaa samanlaista sokeaa mammonanpalvontaa kuin se joillain rahamiehillä pahimmillaan on. Raha on hyvä renki, meidän (ja miesten) on vain löydettävät parhaat tavat panna se hyviin töihin.
Naiset ja raha: matkalla arjen vaurauteen on ihan hyvää luettavaa. Kirja ei ole kovin syväluotaava eikä perusteellinen, vaan se on lähinnä laajennettu aikakauslehden artikkeli.
Kirja toimineekin enemmän motivaattorina ja sparraajana kuin varsinaisena konkreettisena neuvonantajana. (Ilmeisesti toimintaohjeita saisi sitten Simosen maksullisilta kursseilta...) Tärkeimmän työnsä se minusta tekee siinä, että se antaa naisille synninpäästön: järkevää vaurastumista saa haluta.
4 kommenttia:
(Naiset ja raha on ilmeisesti kirjoitettu ennen laman iskua, sillä Simonen ei juurikaan käsittele sen vaikutuksia teoksessaan.)
Minä haluaisin tietää, kuinka siitä hoitovapaiden pienentämän eläkkeen tilanteesta sitten voisi päästä eroon? Siihen ei paljon sijoitusneuvonta auta, jos yhteiskunta ei muuta vanhempainvapaan käytäntöjään.
Aikamoista bullaa on mielestäni se, että naiset eivät hoitelisi raha-asioitaan itse. Ehkä niin joskus oli - ei totisesti ole enää.
Mua vituttaa aina lukea pääministerien sun muiden heitukoiden kommentteja siitä, kuinka "nyt pitäisi saada synnytysikä laskuun ja lapsiluku nousuun!" 'Ttu, jos sitä kerran haluatte, päättäjät, niin siitä vaan säätämään pitkä, pakollinen isyysloma kaikille isille. As in, now. Sillähän nuo lisääntymisen kustannukset jo tasoittuisivat.
(Tai isyys"loma" - minusta tuon sanan "loma" voisi korvata sanalla "työ", koska eihän se mitään lomailua ole. Äitiystyö, isyystyö, vanhempaintyö. "Joo, mä jään ens kuussa rahatöistä äitiystöihin, hoh hoijakkaa.")
Mitä tuohon raha-asioiden itse hoitelemisen tulee, tunnistan kyllä itsessäni Simosen kuvamaa pelkoa ja epävarmuutta. Tietenkin hoidan itse raha-asiani (kuka muukaan ne hoitelisi?), mutta raha on kuten tekniikka ja autot: miesten reviiriä. Moni nainen esimerkiksi luulee, ettei voi ymmärtää tietokoneita, ja jättää perheen tietsikahommat miehensä vastuulle. Ja kuntosalilla tai itsepuolustuslajeissa monet naiset arkailevat treenata kovaa, kun eivät kehtaa tehdä sitä miesten mahdollisesti arvostelevien silmien edessä.
Talouden tuntemuksessa on minusta ihan selkeä sukupuolikielto päällä, se on ala, jota naisen ei ole oikein soveliasta hallita.
Luulen, että Simonenkin puhuu tästä. Vanhempien ikäpolvien naisille tuo tabuefekti lienee vielä paljon, paljon voimakkaampi.
Lähetä kommentti