Minä vastaan: "Tottakai voi, senkin höpönassu. Älä häiritse minua joutavuuksilla, kun lasken käsirautakokoelmaani."
Masokistiset seksifantasiat eivät ole missään ristiriidassa feminismin kanssa. Miksi olisivat?
Aika omituista olisi, jos naisille seksissä sälytetty kaksinaismoraali (tiivistettynä: jos olet nainen, olet huora ja sinut saa hakata, jos olet mies pääset aina kuin koira vanhasta veräjästä) ei mitenkään vaikuttaisi seksikuvitelmiisi.
Maailma ei ole oikeudenmukainen paikka, emmekä me kasva tyhjiössä. Me naiset olemme sorrettu yhteiskuntaluokka. Vallassa oleva luokka, miehet, kontrolloivat meitä väkivallalla. Sen väkivallan uhka on ilmassa aina, niin kuin raskas ilmanpaine ukkosmyrskyn alla. Jos olet älykäs ja herkkä, et voi olla tuntematta sitä. Olet tuntenut sen lapsuudestasi saakka. Jotta voisit nauttia seksistä - vittu, elämästä! - niin kuin oikeutesi on, sinun on reagoitava tuohon epäoikeudenmukaisuuteen jollain tavalla.
Alistuvuus seksissä on yksi empaattisen, luovan ja rohkean ihmisen monista tavoista käsitellä tätä seksin turhaa ristiriitaa. Jos olet masokismiin päin kallellasi, voit erotisoida sen, että koko maailman syntitaakka on kasattu sinun sukupuolesi niskoille. Lisäksi voit kuvitelmissasi täysin hallita kiusaajiasi. Voit kuvitella heidät millaisiksi vain. Voit komentaa heitä ruoskimaan sinua oman tahtosi mukaan. Tärkeää on myös se, että kun käytät heitä - niin kuin ruma läski keski-ikäinen setä thaimaalaista teiniä - sinun ei tarvitse myöntää, että käytät. Naisen on oltava hyvä, ja virallisestihan vain pahat hirviöpsykopaatit käyttävät muita ihmisiä (vaikka vain kuviteltujakin) omien mielihalujensa tyydyttämiseen. Sankari alistuu, sankaria kidutetaan. Hyvä ihminen häpäistään.
(Merkittävin ero naisten ja miesten välillä tässä yhteiskunnassa on tosin se, että kun nainen uhrautuu, kärsii ja joutuu kidutetuksi, häntä ei kukaan kutsu Jeesukseksi. Jeesus oli subeista suurin. Jos hänellä olisi ollut seksifantasioita, ne olisivat koostuneet siitä, että ylipappi Kaifas ja parit raamikkaat legioonalaiset piiskavat hänen piukkaa pyllyään roskaväen naureskellessa.)
En tiedä, olisiko masokismi täydellisessä maailmassakin joillekin ihmisille tyypillistä. En tunne bdsm:n teoriaa (jos sitä on), eikä se suuremmin kiinnosta minua. Mutta luulen, että alistuvaisuus voi hyvinkin olla yksi ihmisen luontaisista seksireaktioista.
Jokainen meistä kaipaa joskus paluuta äidin helmoihin. ("Äiti" voi tässä tietenkin olla lihaksekas, kaksimetrinen nahkanatsi/amatsoni.) Joskus tekee hyvää olla jonkun itseään vahvemman käsissä komennettavana, käskettävänä, hoivattavana. Jos sinut kuvitelmissasi esimerkiksi piestään nöyryyttävästi koko hovin katsellessa, sinä olet huomion päätähti. Kaikki pahikset näkevät hirveästi vaivaa vuoksesi, vain sinun nujertamiseksesi. Se tekee egolle eetvarttia. Yleensähän kiltti, hyvin kasvatettu aikuinen osaa antaa muillekin tilaa loistaa. Kuvitelmissa ei tarvitse, tärkeä olet vain sinä.
(Siksi monet naiset käyvät mielellään kampaajien luona pesettämässä hiuksensa. Kun kampaaja kontrolloi tilannetta täysin, asiakas voi vain keskittyä nauttimaan. Asiakas voi tietenkin milloin tahansa katkaista tilanteen.)
Jos naisten vuosituhantisen sorron pahan jännitteen pystyy ottamaan sellaisenaan hyötykäyttöön, on voittanut. Se on luovuutta. Sitähän kaikki taide on, tunteen – myös voiman ja pelon - kanavoimista. Maailma yleensä ja miesten ja naisten suhde erityisesti on niin rikki ja paskaiseksi pilattu, että jos nainen vaan saa jostain kuvitelmastaan hyvän seksityydytyksen, niin se kaikki on feminististä voittoa. Jos et oikeasti vahingoita ketään tai kiusaa lapsia, niin kaikki on kotiinpäin.
Paskassa voi kasvattaa ruusuja.
Lähetä liippaavia:
- Bitchy Jones: My Hero
- Anna Kontula: Rakkaustarina (skrollaa alimpaan arkistoituun merkintään)
- Feministing: Ask Professor Foxy: Submissive Feminists?
41 kommenttia:
Oikeasti minulla ei ole käsirautakokoelmaa. Tuo on vain retorinen käsirautakokoelma.
Sen sijaan minulla on (tavallisten, söpöjen ja lämpimien lisäksi) sekä masokistisia että sadistisia seksifantasioita. Ehkä kerron niistä joskus.
Mitä onko Myyttis kamalassa puutteessa vai lukenut tai katsonut Stieg Larssonia?
Larsson muuten koukuttaa miehet yhteiskuntaluokkaan katsomatta, joten on miehissä jotain toivoa.
btw. Huomasin (tapasin) tuossa pari viikkoa sitten, että vaimon kautta suvussa on ammattimainen feministibloggeri. Linkki löytyy blogistani.
Larsson nyt ansaitsee ihan oman bloggauksensa. Kunhan tässä saan voimia kerättyä tämän tämänpäiväisen blogitus"session" jäljiltä.
Feministibloggareita on joka suvussa! Myytinmurtaminen on dominoivasti periytyvä ominaisuus.
Myyttis, olet aika usein viljellyt tätä linkkiä ns. peruskurssiksi miehille feminismistä. Viimeksi Muskelotin blogissa:
http://finallyfeminism101.wordpress.com/
Kysyisin, oletko samaa mieltä etusivun määritelmän feminismistä kanssa:
Feminism:
The advocacy of women`s rights on the grounds of sexual equality (OED)
Kiitos!
Ano: Siis - olenko sitä mieltä, että mies ja nainen ovat seksuaalisesti tasavertaiset? Onko se tasavertaisuus minusta feminismiä?
Olen tietenkin. On tietenkin. Duh?
Tietysti feminismissä on kyse myös miesten ja naisten taloudellisesta ja poliittisesta tasavertaisuudesta.
Ano ja Myytinmurtaja: tuo ilmaus "sexual equality" voi kyllä tarkoittaa myös sukupuolten tasa-arvoisuutta, kun englanninkielessä sex = sukupuoli. Itseasiassa minä olettaisin, että tuossa määritelmässä viitataan nimenomaan sukupuolten tasa-arvoisuuteen. Ja myös minä allekirjoitan kyseisen määritelmän. :)
Kiitos muuten näistä seksiaiheisista bloggauksista! Tekisi mieli kommentoida pidempäänkin, mutta se saa vielä odottaa. :( Luen kuitenkin, ja arvostan vaivannäköäsi!
Hups, olet varmasti oikeassa, S. Kun tämän postauksen aiheena oli seksi, niin mulla hermoradat käänsivät heti tuon lauseen vain seksi-seksiin liittyväksi. Mulla on one-track mind. ;-)
Ole hyvä vaan. :-) Hyvä jos näistä on iloa.
Olen tässä viime päivinä blogiini sadelleiden kommenttien jälkeen miettinyt, haluavatko ne antifeministit oikeasti keskustella feminismistä vai haluavatko ne vain kiertää eri blogeissa huutamassa: "Olet feministi, et siis voi oikeasti kannattaa tasa-arvoa!"
You tell me, kun sinulla on pidempi tausta feministibloggarina, syntyykö koskaan oikeaa keskustelua?
Mirka: Ei.
Nuo antifeministiset kommentaattorit eivät halua keskustella. He eivät ole valmiita tekemään työtä tai oppimaan mitään.
He ovat vain spämmääviä sofisteja. He ovat kuin rikkaruohot kukkapenkissä. Jos he saavat postailla vapaasti, he yksinkertaisesti estävät kaikkien muiden kaiken vapaan keskustelun nillityksellään.
Alun perin pidin blogissani täysin vapaata kommentointia, kun halusin saada mahdollisimman paljon keskustelua aikaan. Aika pian huomasin, että se oli väärä tapa.
Esimerkki täällä.
(Jos haluat lisää maistiasia siitä, millaiseksi "keskustelu" pahimmillaan menee, tsekkaa oman blogini alkupään kirjoitusten kommenttiosioita. Ja noista olen omin käsin poistanut pahimmat kitkutukset!)
Mirka vielä: Antifeministeissä - kuten nyt juuri tuota omaa kirjoitustasi Feminismi on iloinen sana! kommentoineissa tyypeissä -
on se hämäävä puoli, että heitä on ainakin minusta ensi alkuun vaikea erottaa perushäiriköistä.
Perushäirikköjähän he eivät toki olekaan, siis siinä mielessä, että huutaisivat tai huorittelisivat. Mutta antifeministit puhuvat aina asian vierestä eivätkä itse asiasta. He takertuvat yksittäisiin sanoihisi, muka ymmärtävät vertauskuvat aivan kirjaimellisesti, menevät henkilökohtaisuuksiin mutta väittävät perustelevansa mielipiteensä järjellä - siis noudattavat keskustelutyyliä nimeltä "yläasteen koulunpiha".
Tiivistetysti siis: nuo tyypit koettavat aina viedä keskustelua sivuraiteelle. Sinulla ei ole mitään velvollisuutta auttaa heitä siinä puuhassa. S. laittoi minulle kerran erittäin hyödyllisen linkin:
Derailing for Dummies
(Bonusvertaus: Ensi alkuun portsarit ehkä vaikuttavat vain ilkeiltä ilonpilaajilta. Mutta jos poket eivät estä pahimpien häiriköiden saapumista baariin, kaikilla baarin asiakkailla on varmasti kurja ilta.)
Täähän meni ihan off topiciksi. :) No, jos ei haittaa, niin jatkan samalla linjalla. Yksi mun suosikkiblogeista (jota valitettavasti ei enää päivitetä) on Official Shrub.com Blog. Blogissa on keskustelun säännöt, jossa selitetään minusta erittäin hyvin, miksi siellä on päädytti moderointiin. (Ja tarkempikin selitys löytyy.)
Tuo Myytinmurtajan antama linkki (Väkivaltaa savannilla) on kyllä tyyppiesimerkki siitä, kuinka keskustelusta ei tule mitään, kun mitään yhteistä pohjaa ei ole. Keskustelun produktiivisuus on nolla, jos kokoajan väännetään kättä peruskäsitteistä.
Derailing for Dummies on kyllä loistava, suosittelen sitä edelleen. :)
Hups, niinpäs menikin. :-D Eipä kyllä haittaa, tässä tapauksessa.
Laitan muuten mitä todennäköisimmin tästä aiheesta - antifeministitrolleista ja blogini kommenttipolitiikasta - myöhemmin vielä ihan omankin kirjoituksensa (minulla on sellainen jo puolivalmiina). Voidaan sitten puhua tarkemmin myös siellä. (Sehän on ihan feministinen kysymys omalla oikeudellaan, että kuka saa puhua, ja miten ja missä.)
Kiitos Shrubin linkistä!
"voit erotisoida sen, että koko maailman syntitaakka on kasattu sinun sukupuolesi niskoille."
Hauska huomata täysin erilaisia ajattelutapoja: Minun mielestäni sortaja kantaa synnit.
Erityisen epäreilusti syntejä saa kantaakseen ujo länsimaalainen valkoinen mies. Hän ei ole koskaan tehnyt mitään tai saanut mitään ja silti hän on sortaja, potentiaalinen raiskaaja ja mahdollisesti väkivaltainen. Luulen tämän selittävän antifeministien ajatusmaailmaa, ainakin osittain.
Jotenkin koko kirjoitus tuntui ajatusmaailmani negaatiolta. Tai periaatteessa samalta asialta, mutta vain ihan eri puolelta.
On helppo alistua, paljon vaikeampaa hyväksyä alistajan rooli. Mediaani nuorta miestä Suomessa vuonna 2009 on koko elinikä kasvatettu arvostamaan, kunnioittamaan ja hallitsemaan peto. On työn ja tuskan takana kaivaa esiin se vuosituhantinen sortajaluolamies ja vielä päästää se vapaaksi.
Myytinmurtaja ja S./Feministi, kiitos linkeistänne ja ajatuksistanne. Näitä asioita olin itsekin funtsinut, mukava kuulla teidänkin näkemyksiänne. Mutta palataan asiaan tarkemmin myöhemmin, jos teet aiheesta postauksen.
Mukavaa päivän jatkoa teillekin! :)
Ano numero 2, kulta, aloita lukeminen tästä:
Feminism101: FAQ: What Is Male Privilege?
Jatka sitten itse eteenpäin.
Noin yleisesti, on aina huomattavasti raskaampaa "ottaa" turpiinsa kuin "antaa" jollekulle turpiin. Alistuminen - siis oikean maailman oikea alistuminen, eivät hauskat seksileikit - on hirvittävää.
Toisaalta miesten väkivallan mystifioiminen jonkinlaiseksi vain miehiä riivaavaksi yleväksi ja mystiseksi pedoksi on ajattelematonta.
Väkivaltainen ihminen, joka vahingoittaa muita, on yksinkertaisesti itsekäs. Miehet ovat vuosituhansien ajan saaneet olla tässä suhteessa itsekkäitä kuin siat pellossa. Ei väkivallassa sinänsä ole mitään taikaa.
Ja nyt tästä eteenpäin: Eikö kukaan nyt millään haluaisi edes minun mielikseni keskustella kinkystä seksistä? Vaikka vaan ihan vähän?
;-D
Tuli tätä lukiessa mieleen, että tietyntyyppisten (blogi)keskustelijoiden dominoiva tapa "kommentoida" saattaa kyllä olla heille seksuaalisesti stimuloivaa. On vähän vaikea uskoa, että sellainen nillitys olisi älyllisesti stimuloivaa kenellekään. Liekö sitten sellaisia henkilöitä olemassa, jotka jaksaisivat kiihottua moisen spämmivollotuksen lukemisesta? Minusta se ainakin on vain tylsistyttävää.
Itse postaukseesi liittyen:
Olemme keskustelleet tästä aiheesta ystävieni kanssa usein. Olen kanssasi ihan samaa mieltä; feminismi edustaa minulle vapautta olla mitä ikinä haluankin ja tehdä mitä ikinä huvittaakaan - muiden vahingoittamista välttäen tietysti. Tietysti feministi saa siis myös leikkiä alistumisleikkejä, jos siitä nauttii.
Sehän seksissä juuri onkin hauskinta, että se on leikkiä. Eihän sekään, että pienenä leikki rosvossa ja poliisissa sitä rosvoa oikeasti tarkoittanut, että olisi kriminalismiin taipuvainen. Lapsena sai leikkiä myös noitaa, orporukkaa ja vaikka salamurhaajaa, jos halutti. (Tosin salamurhaajaleikeistä ei ehkä kannattanut puhua tietyille päiväkodin tädeille ääneen.) Leikki on leikki, koska se ei ole totta vaan leikki. Aika yksinkertaista eikö? Siispä jos feministi seksileikkii alistujaa niin sehän on tosiaan LEIKKI.
Mitä jännää olisi leikkiä sitä, mitä jo muutenkin on?
MM kulta, olet edelleen sankarittareni ja haluan uskaltaa keskustella kanssasi siitä kinkystä seksistäkin, mutta en minäkään ihan vielä. Tässä merkinnässä on näet muutamia sellaisia kohtia, joita en näe sinun ajatelleen ihan loppuun asti.
”kun käytät heitä - niin kuin ruma läski keski-ikäinen setä thaimaalaista teiniä -” Um, mitä? Mitä??? Etkö todellakaan näe, miten arvottava tämä vertaus on? Mitä ihmettä yritit saavuttaa sillä, että assosioit minun ja muiden seksuaalisesta alistumisesta fantasioivien naisten (tai masokistien, ja ne ovat kaksi eri asiaa) fantasiat (pelkät fantasiat!!) johonkin aidosti rumaan ja laittomaan, kun muuten kuitenkin tarkoituksesi lienee juuri päinvastainen?
”Jeesus oli subeista suurin.” Ei. Niin mieluinen kuin moinen esikuva olisikin, ei ole mitään syytä olettaa, että Jeesus olisi halunnut kidutustaan tai saanut siitä eroottista nautintoa (päinvastoin). Sitä paitsi jos näin olisi, se olisi vesittänyt koko ”maailman syntien kantamisen”, koska se olisi tehnyt kärsimyksestä vähemmän kärsimystä. Niin että tämä vertaus on epälooginen eikä siten tue tekstiäsi. (Huom: tarkoitan Jeesusta sellaisena myyttisenä kokonaisuutena kuin hän on kristinopissa ja siten kulttuurikäsityksessämme, en historiallisen Jeesuksen mahdollisia motiiveja tms.)
Itse aiheen nosto esille lämmittää mieltä!
Feeniks:
Jeesuksen otin ja otan esille eri yhteyksissä siksi, että hän on kulttuurimme mytologiassa kuninkaitten kuningas: arvokkainta mitä on, hienoimman mahdollisen symboli. Myös ateisteille. (Tässä ei siis ole kyse uskosta, vaan kulttuurin symboleista.)
Tahdon rinnastaa "ylevimmän" sellaiseen, mitä yleensä pidetään halpa-arvoisena (kuten seksissä alistumaan pyrkivät naiset tai vieläkin laajemmin koko naisen seksuaalisuuden). Sitä samaa teen silloin, kun huorittelen miehiä.
(Ja joo, en ole teologi enkä uskova, mutta minusta kärsimyksestä nauttiminen ei mitenkään vesittäisi tai vähentäisi kenekään uhrausta. Mutta teologian suhteen olen kyllä ilman muuta heikoilla jäillä.)
Feeniks: Okei, se Thaimaan-setä oli huono vertaus. En missään tapauksessa tarkoittanut, että itsekäs oikean maailman rikollinen olisi millään lailla verrattavissa - no, kehenkään, joka ei ole.
Ajattelin tuon sen kautta, että naisten halu (ja oikeus) kontrolliin ja valtaan on suuri tabu. Minusta vaikuttaa siltä, että noissa naisten subifantasioissa - jos se on oikea sana - on mukana myös paljon sen alistujan vallankäyttöä, nukkeleikkiä, jota ei kuitenkaan kutsuta sillä nimellä. Subeista tavallaan puhutaan liian hempein sävyin, eikä nähdä tuota leikin toista puolta. (Leikin kummassakaan puolessa ei siis minusta ole mitään vikaa.)
Mutta kuten sanottu, en tunne bdsm:ää enkä varmasti osaa puhua siitä tai sen osa-alueista (?) oikein sanoin.
Ah. Luettuani tuon Bitchy Jonesin merkinnän ymmärrän, mistä se Jeesus-vertaus tuli. Ero on siinä, että Bitchy katsoo Jeesusta objektina, jolloin kyse on katsovan dominantin halusta ja mielikuvasta. Se on eri asia kuin Jeesuksen mahdollinen oma motiivi ja halu, johon vertailu subin näkökulmasta kohdistuu.
Ymmärrän myös paremmin tämän koko merkinnän Bitchyn pohjalta. Bitchy puhuu nimenomaan alistuvasta miehestä omasta dominantin naisen näkökulmastaan ja tahtoo saada lukijan näkemään alistuvan miehen sankarillisena. Ilmeisesti sinulla on sama muutostoive alistuvan naisen suhteen. Itse ajattelin asiaa vain oman kokemukseni kuvailun kannalta, en muutoksen, enkä tunnistanut itseäni sankarimetaforasta ollenkaan. Minulle subius on henkilökohtainen asia, ja tärkeää on vain se, että itse kukin voi toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan, oli se sitten mitä tahansa (aikuisuuden ja molemminpuolisen suostuvuuden rajoissa).
Toinen kohta, josta en tunnistanut itseäni, oli äitivertaus: kyllä, toki haluan huolenpitoa – kukapa ei – mutta se ei liity seksuaaliseen tarpeeseeni alistua. Ei mitenkään. Toisen näennäinen valta on vain lupa ja raja-aita, jonka sisällä voi antaa oman halunsa päästä irti. Varsinainen masokisti en ole, mutta kyllä se mukaan sekoittuu: minulle eroottinen kipu on mauste, koska 1) se nyt vain on intensiivinen tuntemus ja 2) koska se venyttää kiihotusta ja orgasmin saamista ja siten takaa sen orgasmin varmemmin (kun naisen orgasmi nyt on aina yhtä vaihtuva tavoitettava kuin sentintarkka sääennuste). Kieltämättä se on vähintään yhtä koukuttava kuin keskivahvat mausteet yleensäkin: kun on todennut sen edut, ilman on tylsä olla! Olen kyllä lukenut toisten kuvauksia siitä, miten ihanaa huolenpito on session jälkeen, mutta pidän sitä silti itselleni turhana ja lähinnä vastenmielisenä.
Palatakseni vielä tuohon sub-miehen sankariuteen: se oli minulle itselleni terveellistä ravistelua, sillä itsellänikin on paha taipumus nähdä alistuva tai alistumista haluava mies suorastaan vastenmielisenä. Alitajuisesti yleistän yhdestä alistuvasta miehestä ja pelkään, että ”kaikki” muutkin miehet oikeastaan haluavat sitä, mitä minä kokisin epämiellyttävänä antaa. Se on aivan yhtä naurettavaa kuin se typerä miehinen ennakkoluulo, että kuka tahansa homo kävisi hänen kimppuunsa (”surprise buttsecks” internet-meemiä lainatakseni).
Eikös se toisaalta ole ihan yleismaailmallinen totuus, että kinkyily on yleensä irtiotto arjesta? Maailmaa harteillaan kannatteleva yrityspomo menee viikonlopuksi hoitolaan jossa lässyttävä täti ruokkii pullosta ja vaihtaa vaipat, ja sitä rataa.
Toisin sanoen se että siinä vaiheessa kun makuuhuoneessa vedetään piiskat kaapista mies alistuu ja nainen alistaa vihjaa sitä, että talouden normiarjessa valtaroolit eivät todennäköisesti ihan näin mene...
Tuntuu, että pitäisi nyt kommentoida, kun aiemmin nostin asian esiin, mutta ei minulla olekaan mitään erityistä sanottavaa.
Täyttä vapautta ei saa, jos ei saa vapautua myös vastuusta. Siksi en tykkää niistä vakuutteluista, että "oikeasti subi kontrolloi kaikkea" ja "subit ovat kinkyleikkien ulkopuolella raskaissa pomotehtävissä". Ikään kuin saisi olla subi vain silloin, kun on muuten yhteiskunnan hyväksymillä mittareilla menestyvä, vahva ja itsenäinen yritysjohtaja. En ole.
Monet (vanilja)feministit kehottavat naissubeja tutkimaan seksihalujaan, koska ne peilaavat patriarkaalisia valtarakenteita. Ihan kun sitä ei olisi tehnyt jo lapsesta asti, paljon enemmän kuin vaniljafeministeiltä ikinä vaaditaan.
Miksi ei pitäisi yhtä lailla tarkastella sitä, miksi olemme heteroseksuaaleja? Miksi sitä ei vaadita yhtä kovaan ääneen? Minulle heterous on selkeästi jotain päälleliimattua, yhteiskunnan opettamaa: kumppanini voi olla mies tai nainen, kunhan dominoi. Nykyään fantasioin enemmän F/f-seksistä, mutta kumppanini on mies, kai siksi että aikoinaan minulle opetettiin, miten tytöt tykkää pojista ja pojat tykkää tytöistä.
Seksuaalinen alistuvuus taas on seksuaalisuuteni perusta, eikä muullainen seksi kiihota. On joskus pelottavaa huomata, miten ruumis reagoi kiihottumalla asioihin, joista pää kauhistuu ja sydän nyrjähtää: joukkoraiskauksiin, orjuuteen, Afganistanin perhelakeihin.
Nerea
Vähän tässä jää mietityttämään ne epämääräiset syyllisyydentunteet, joita alistuva/passiivinen naisosapuoli heteroseksissä saattaa kokea. Eksyin tänne blogillesi vasta äsken, joten en tiedä onko tätä (varmaankin on) jo puitu aiemmin, mutta mielestäni tuo kiltti, alistuva seksinainen aiheuttaa vähän saman probleemin kuin korkokengät ja meikit (ketjut ja vyöt..), push up -rintaliivit ja ripsin räpsyn 'voih, tarviin maskuliinista apua pyörän kumin vaihtamiseen' jne jne jne ilmiöt.
Toisaalta kaikilla on tottakai oltava oikeus kaikenlaisiin kenkiin, ihonvärityskyniin ja (muita vahingoittamattomaan) seksiin, mutta toisaalta jotenkinhan ja jonkunhan kulttuurin ja tapojen vinoumat, katseen ja tekojen kohteiden epätasapuolisen jakautuvuuden ja tämän koko roolituksen täytyy muuttaa. Ja kukas sen tekee, ellen mä itse? Ja jos en tee, (kuten en tietenkään alati tee) niin syyllistyn aika perkeleesti.
Eli nähdäkseni kamppailua näissä tilanteissa käy vallitseviin paskaolosuhteisiin sopeutuminen, mikä on helppoa ja turvallista ja jokaisen oikeus ynnä saattaa olla hauskaakin; ja koko sukupuolensa kunniantunnon ylväs kanto, mikä on vähän rasittavaa ja epistä ja aika mahdotonta. Ts. näin mä itse tän oon kokenut.
T. Klaaraelina
Ps. Lupaavalta vaikuttaa blogisi!
Toisaalta kaikilla on tottakai oltava oikeus kaikenlaisiin kenkiin, ihonvärityskyniin ja (muita vahingoittamattomaan) seksiin, mutta toisaalta jotenkinhan ja jonkunhan kulttuurin ja tapojen vinoumat, katseen ja tekojen kohteiden epätasapuolisen jakautuvuuden ja tämän koko roolituksen täytyy muuttaa. Ja kukas sen tekee, ellen mä itse? Ja jos en tee, (kuten en tietenkään alati tee) niin syyllistyn aika perkeleesti.
Hmn. Kaikella ystävyydellä, Klaaraelina, eikö tuo ole vähän ristiriitainen ajatus. Siis jos kaikilla on oltava oikeus kaikenlaisiin kenkiin, meikkeihin ja seksileikkeihin (ihmisoikeuksien puitteissa) niin voivatko nämä samat asiat (jotka siis ovat sinäänsä jo tulleet hyväksytyiksi) edustaa "kulttuurin ja tapojen vinoumia"?
Nythän on niin, että meillä kaikilla on myös oikeus olla erilaisia. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka vain ne korkokengät. Jos joku niistä tykkää ja halua niitä käyttää, niin en näe mitään syytä miksi hänen tai kenenkään muunkaan siitä pitäisi syyllistyä. Jos taas joku ei tykkää korkokengistä, mutta käyttää niitä vaan kuitenkin, niin en tiedä, miksi siitäkään pitäisi suorastaan syyllistyä - ennemmin kannattaisi vaikka sisuuntua ja rueta elämään elämäänsä just niinkuin itseä sattuu huvittamaan.
Minusta turhanpäiväinen itsensä syyllistäminen kaikenmaailman tyhjänpäiväisistä asioista on jotain, mistä kaikkien naisten, feministien ja ihmisten pitäisi aktiivisesti pyrkiä eroon. On patriarkaattista hapatusta, että ihminen olisi johonkin syyllinen vain tehdessään niin kuin itsestä hyvältä ja oikealta tuntuu.
Minulla on kenkäkaapissani sekä korollisia että korottomia popoja enkä kyllä suostu syylillistymään siitä, kumman malliset kengät kiskaisen aamulla jalkaan. Valitsen ihan fiiliksen ja käyttötarkoituksen mukaan. Sama pätee pohjimmiltaan noihin seksifantasioihinkin - fantasion mistä fantasioin ja ihan turha yrittää kenenkään mua siitä syyllistää.
Ja vielä Jeesuksesta: Itse olen kyllä samaa mieltä Feeniksin kanssa, että eipä siinä uhrikärsimyksessä noin teologisesta näkökulmasta olisi oikein ollut mitään pointtia, jos Jeesus olisi nautiskellut siitä. Eihän se silloin olisi ollut uhri.
Jeesuksen kärisimyksen teologinen ideahan on, että Jumala tuli kuolevaiseksi ja kärsi suurta tuskaa aivan niin kuin kuolevainen ihminen voi eläessään kärsiä. Näin Jumala siis samaistui kuolevaisten tuskaan; oppi ymmärtämään sitä oman kokemuksen kautta. Uuden testamentin keskeinen sanoma onkin, että nyt Jumala on yksi meistä, hän ymmärtää meidän kärsimyksemme ja on sen itsekin kokenut. Jumala ei ole vain joku etäinen voima, joka aiheuttaa kärsimystä meille ymmärtämättä itse, miltä se tuntuu. Minusta tämä sanoma kyllä vesittyisi, jos Jumalan kärsimys ei olisi ollut todellista kärsimystä ja tuskaa.
Entä oliko Jeesuksella eläessään seksifantasioita ja jos niin minkälaisia? Tässä kohtaa pitäisi nyt tietysti taas eritellä puhutaanko historiallisesta Jeesuksesta vai Jeesuksesta Raamatun hahmona vai Jeesuksesta kristillisestä perinteestä käsin.
Mikään uudessa testamentissa ei minusta sinäänsä sulje pois sitä, etteikö Jeesuksella olisi voinut olla seksifantasioita, vaikka niistä ei erikseen puhutakaan. Toisaalta emme voi myöskään varmuudella tietää, millaisia nämä fantaisiat olisivat olleet, jos olisivat olleet.
Kristillisessä perinteessä Jeesus on yleensä esitetty epäseksuaalisena hahmona, mikä on oikeastaan sikäli melko outoa, että koko Jeesuksen ideahan toisaan on, että Jumala tuli ihmiseksi kokeakseen, miltä ihmisyys tuntuuntuu. Ja seksuaalisuushan nyt kumminkin liittyy ihmisyyteen aika vahvasti.
Johtuu kaiketi kuitenkin juuri Jeesuksen jumalaisesta luonteesta, että kristillinen perinne on esittänyt hänen eläneen naimattomana eli siis selibaatissa (mikä nyt ei tietenkään viel myöskään sulje pois fantasiointia, mutta eipä nyt halota hiuksia). Jos ihmiseksi tullut Jumala olisi rakastanut yhtä ihmistä tai jotaikin ihmisiä selkeästi ylitse muiden, eikö tämä asettaisi nämä ihmiset epäreilun oikeutettuun asemaan suhteessa muihin kristittyihin? Voisikin siis ajatella, että tässä mielessä kristinusko on demokraattinen uskonto; Jumala ei rakasta ketään luotuaan erityisesti vaan kaikkia samassa määrin. Toisaalta myöhemmät kirkollishierargiat tietysti sotivat tällaista jumalallisen rakkauden tasa-arvoista luonnetta vastaan. Ja olihan Jeesuksella se Äiti.
Kristillisen perinteen piiriin mahtuu toki paljon myös tarinoita, jotka ovat kyseenalaistaneet Jeesuksen seksittömän elämän. Populaarikulttuurissa ovat tulleet hyvin tunnetuksi "harhaopit",joiden mukaan Jeesus olisi elänyt suhteessa joko Maria Magdalenan tai opetuslapsensa Johanneksen - tai jopa molempien kanssa. Jos Jeesuksen oletetaan eläneen parisuhteessa, on kaiketi luonnollista olettaa hänellä myös olleen seksuaalisia fantasioita. Mutta millaisia?
Anitta, kärsimyksestä ja uhrauksesta:
Äiti, joka ottaa kivunlievitystä synnyttäessään, on yhtä sankarillinen kuin luomusynnyttäjä. Teolla itsellään on väliä, ei sen kosmeettisilla yksityiskohdilla.
(Mistä tuli mieleeni: Jos Jeesus kerran halusi nauttia kivun katkeran kalkin pohjaa myöten, miksi se ei saman tien syntynyt naiseksi? Se vasta olisi ollut inhimillinen kokemus kaikilla mausteilla.)
Klaaraelina, kiitos! :-)
Ymmärrän, mitä tarkoitat. Itse olen samoilla linjoilla Anittan kanssa. Meitä naisia on riistetty ja kusetettu vuosisadat. Jos saamme siitä paskasta varastettua vähän nautintoa - vaikka nyt alistumalla seksissä - se on vain oikeudenmukaista. "Metsästä metsästäjää."
Toisekseen, kun koko järjestelmä on vääristynyt, on todella vaikea erottaa hyvää ja tervettä sairaasta ja kieroutuneesta.
Ihmisen (naisen ja miehen) luontainen halu on olla kaunis seksiobjektinsa silmissä. Siispä siihen kauneuteen (komeuteen, seksikkyyteen) pyrkiminen on ihan okei. Ei ole orjuutta, alistumista eikä muiden naisten pettämistä haluta, että komea mies (tai mikä suuntautumisesi onkaan, mutta ajatus lienee selvä) ihailee sinua.
Mutta jos pelkästään nainen joutuu keikailemaan nilkantappokengissä ja nälkiinnyttämään itsensä tai haaskaamaan rahansa humpuukiin, sehän ei ole okei.
Itse hahmotan sen näin: Jos sheivaan sääreni mieheni mieliksi, kaikki on kunnossa, kunhan ukko vastavuoroisesti hinkkaa salilla itselleen jykevän six-packin.
Pointti on siis se, että sukupuolten tekemän työn määrän on oltava suunnilleen sama.
Siis jos kaikilla on oltava oikeus kaikenlaisiin kenkiin, meikkeihin ja seksileikkeihin (ihmisoikeuksien puitteissa) niin voivatko nämä samat asiat (jotka siis ovat sinäänsä jo tulleet hyväksytyiksi) edustaa "kulttuurin ja tapojen vinoumia"?
Kiitos ystävällisyydestä ja vastauksesta, Anitta! Ja: hups! Onhan tuossa ristiriitaa, selvästi.
Takaa-ajamaani asiaa ehkä selventää esimerkki: eräs ystäväni, jolla on pieni tyttölapsi on huolissaan antamastaan naiseläjän mallista, joka pitää sisällään paljon pyykinpesua ja kodinhuoltojoukkona toimimista, vähintäänkin verrattuna avopuolisooonsa, joka on siis mies. Tämä ystäväni pitää kotitöistä, eikä aio/halua asioita tältä osin muuttaa, mutta miten esittää pienelle lapselle maailma sellaisena paikkana, jossa kukin saa valita tekemänsä hommat muiden kuin sp-seikkojen perusteella, kun itse edustaa monissa asioissa konventionaalista pikkurouvaa ja vähän stressaa ulkonäöstään ja muista asioistaan tyypilliseen hameväen (!perinteitä, perinteitä!) tapaan. Hyvässä tapauksessa lapset näkevät muidenkin kuin vain oman perheensä tapoja ja jakoja, mutta toisaalta esimerkiksi isovanhempien suunnalta paine perinteisten mallien mukaiseen jakoon on usein kova mitä lastenlasten kasvatukseen tulee.
Toinen esimerkki: itse olen hyvin arka puhumaan suurille ihmisjoukoille tai -ssa. Olen tyytyväinen pieneen palkkaani, enkä missään tapauksessa halua esimiesasemaan tms. Samalla tiedän, että naiset joukkona saavat sen 80 senttiä eurosta ja niillä ('meillä') on liian vähän valtaa ja liikaa vaikeuksia saada ääntään kuuluville joukoissa ja joukkojen edessä. Kuten lainausmerkeistä voi päätellä, on hankalaa yrittää edustaa jotain keinotekoisesti rajattua porukkaa, mutta kuitenkin tunnen painetta käyttäytyä vastoin vaistojani ja rikkoa tuota vallan ja äänessä olemisen kaavaa, sillä onhan se rikottava, vai mitä?
Eli: nähdäkseni eronsa on niissä hyväksytyiksi tulleissa asioiden toteuttamisessa niin yksityisenä henkilönä, ettei kukaan pääse nyökyttelemään hyväksyvästi päätään 'oikein' pukeutuvalle/käyttäytyvälle/asennoituvalle naiselle/miehelle tai ottamaan mallia vanhanaikaisista jähmeistä rooleista (ja 'uusintamaan' niitä, mikäli käytän sanaa oikein..), joissa itse on ehkä hyvinkin kotonaan ja toisaalta samojen juttujen tekemisessä 'kiinni maailmassa' siten, että ihmisyhteisön yhteiset suuntaviivat ja käytännöt pönkittyvät huonompaan (eli jähmeämpään) suuntaan. Viva liikkumatila!
Ymmärrän toki, että liikkumatila viittaa väkisinkin jokaisen välttämättä ulospäinkin näkyvään henkilökohtaiseen tilaan. Toivoisinpa vissiin vain, että sitä voisi irrallaan oletusarvoisista hyvän naisen ja miehen merkeistä ja koko sukupuolten määritelmistä ja joukoista muodostaa mielipiteitään ja käyttäytymismallejaan. Hah! Ts. enhän muutenkaan koe suurta yhteenkuuluvaisuuden tunnetta naisiin ryhmänä, niin miksi kantaa vastuuta tuon jonkun muun määrittelemästä joukosta johon tuo joku muu minut sijoitti, kysymättä minulta mitään?
Ajan ehkä takaa sitä, että omaa liikkumatilaa kasvattamalla (vaikka nyt meikeillä, korkkareilla &
naisen alistuvalla seksikäytöksellä) voi osallistua sukupuolijärjestelmän vahvistamiseen ja täten ultimaattisesti kaventaa liikkumatilaa (omaa ja muiden).
(ja huom! tuo 'eräs ystäväni' -retoriikkani ei jäänyt itseltänikään huomaamatta.. uups!)
----
Blogaajalle itselleen:
Kuulostaa tavallaan oikeudenmukaiselta tuo sukupuolten kauneutensa eteen tekemän työn tasajakaminen ja järjettömän riistosysteemin hyväksikäyttäminen. Ongelmani lienee juuri tuon vääristyneen järjestelmän hyväksymisessä edes sen vertaa, että siitä voisi ne rusinat pullasta poimia. Tietenkin, kuten sanoit, olen ja olemme niin kiinni tuossa kaikessa, että hyvää on hankala erottaa kierosta, mutta onhan siihen kuitenkin pyrittävä, mielestäni.
Kuten huomaamme, ajatteluni on valitettavan jäsentymätöntä toisaalta-toisaalta -menoa näiltä osin, mutta näillä mennään kunnes kehitytään!
Klaarae.
Klaarae: Voihan pakkaa sekoittaa. Eihän kenenkään ole mikään pakko hyväksyä ihan kaikkea johonkin roolimalliin kuuluvaa, vaikka muuten tahtoisikin elää juuri roolimallin mukaisesti.
Perinteinen kotiäiti voi puhua omasta siivoamisestaan niin kuin kodin ulkopuolisesta rahatyöstä. Siis isukin toimistotyön kanssa täysin samanrvoisena, yhtä vakavasti otettavana aikuisten asiana. "Äiti tekee tässä kaaviota ensi viikon töistä, kulta. Älä nyt häiritse." tai, kun lapsi on vähän vanhempi: "Niin, äidillä ja isällä on semmoinen sopimus, että isä maksaa osan rahapalkastaan äidin omalle, henkilökohtaiselle tilille. Sopimuksemme mukaan äiti taas vastaa kodin töistä. Tämä on vain yksi perheen työnjaon malli."
Jos taas haluat erikseen näpäyttää jotakuta, joka pitää vaikkapa kukkamekkoasi muottiin nöyrtymisen osoituksena, pue mekon seuraksi niittiranneke. Ja hienostorouvien teekutsuilla voit repäistä aivan pokkana: "Juu, kyllähän se mun Jaska-Jalmarini on niin ihana mies, tosi huora! Se lutka nussii ja piiskaa mua kuin halvin merimies, hih hii. Saako olla lisää jasmiiniteetä?"
(Vrt. Sinkkuelämän Charlotte: Hänhän elää varsin perinteisen naisenroolin mukaan, ainakin verrattuna Sammyyn tai Mirandaan. Mutta siinä jaksossa, jossa Charlotte oli riidoissa Samin kanssa ja koetti saada seksiongelmiinsa vertaistukea joiltain preppy-naisilta, hän saikin huomata, että Sammystä on kuitenkin tarttunut häneen aika paljon asennetta! Ja Sammyhan tahollaan oppi ihan vastaavat opit.)
Klaarae:
Julkinen puhuminen muuten on hankittu taito. Sitä voi opetella hakeutumalla luennoimaan tai pitämään puheita. Ensimmäiset pari kertaa ovat toki aivan hirveitä, paitasi hiestyy puhki ja saat melkein rytmihäiriön jännityksestä. Yleisö mökeltää ja pahimmillaan nauraa. Mutta kymmenes kerta on jo helppo. On upeaa puhua ihmisjoukolle.
Ne parit alfa-pullapojat, jotka ehkä vaikuttavat olevan "luontaisia johtajia" ja puhujia, ovat yksinkertaisesti etuoikeutettuja. Heidän sallitaan puhua, muiden ei. (Useimmat meistä naisista - ja myös monet miehet - on koulussa peloteltu ja kiusattu hiljaisiksi.)
Ne miehet ottavat tilaa ja vaativat huomiota. Mutta he puhuvat pelotta julkisesti vain siksi, että heidän ei koskaan ole tarvinnut pelätä. Heidän kimppuunsa ei ole koskaan hyökätty.
Heidän pelottomuutensa ei ole heidän omaa ansiotaan.
Heippis vielä Klaara!
Olen muistaakseni joskus ennenkin mainostanut täällä Myytinmurtajan blogin kommenteissa (jota kirjoitan välillä enemmän kuin sitä omaa blogiani - ups) tämmöistä teosta:
Evans, Gail:
Pelaa kuin mies - voita kuin nainen
Tuossa kirjassa on oikeasti paljon hyviä pointteja. Se on helppolukuinen ja jopa hauska "elämänhallintaopas". Evans kiinnittää huomiota juuri siihen, mihin Myytinmurtajakin tässä viittasi; Eivät ne miehet ole "luonnostaan" yhtään sen kovaäänisempiä ja luontevampia julkisia puhujia kuin naisetkaan. Miehet eivät myöskään sovellu johtotehtäviin "luonnostaan" naisia paremmin. Näitä ominaisuuksia vain tuetaan poikien kasvatuksessa (esim. koulu, joukkuepelit) eri tavalla kuin tyttöjen vastaavia taitoja. Onneksi miehisen (työ)maailman pelisäännöt ja taidot ovat opittavissa - ja sisältäpäin systeemiä on helpompi rakentaa uuteen suuntaan.
Nämä ovat myös asioita, joihin olisi tärkeää kiinnittää huomiota tyttöjen kasvatuksessa - johon viittasitkin. Itse olen siitä onnekkaassa asemassa (synt. 84), että minua on kasvatettu kotona ja koulussakin melko tasa-arvoisesti suhteessa poikiin. Olin "luonnostani" kovaääninen ja esiintymisestä nauttiva pikkutyttö, eivätkä vanhempani hyssytelleet minua hiljaiseksi. Kouluun mennessä kovaääninen ja aktiivinen käytökseni oli jo niin vakiintunutta, ettei sitä enää saatu kitkettyä - eivätkä useimmat opettajat onneksi yrittäneetkään.
Nyt olen sitten niitä naisia, jotka väittelytilanteissa puolustavat muita, hiljaisempia, naisihmisiä kovaäänisiä miespuhujia vastaan. Ja on niitä ujoja ja hiljaisia muuten miehissäkin. Minusta puhutaan liian vähän siitä, että miehisessä kulttuurissa on niitä "johtotähtiä", jotka jyräävät mielipiteensä ja ideansa aina kaikkialla läpi ja sitten paljon niitä "joo-miehiä", jotka eivät koskaan saa omia mielipiteitään ilmaistuksi missään.
Kaikilla ihmisillä sukupuoleen katsomatta pitäisi olla oikeus saada äänensä kuuluviin. Kovaäänisyys ja kyky esiintyä joukoille ja joukoissa onkin kansalaistaito, joka kaikkien sietäisi opetella ja opettaa lapsilleen.
Vielä aiemmasta keskusteluaiheesta:
Minusta olisi hienoa, että ihmiset nimenomaan rikkoisivat, yhdistelisivät ja sekoittaisivat perinteisiä (sukupuoli)rooleja. Eläköön kovaääniset ja itsenäiset kotiäidit. Eläköön romanttiset ja empaattiset yritysjohtajat. Eläköön miesten kosmetiikka. Eläköön vapaus.
Ja sitten vielä siitä Jeesuksesta Myytinmurtajalle: Olen ihan samaa mieltä, että synnyttäminen tai vaikka hammaslääkärissä käynti on ihan yhtä sankarillista käyttipä sitten kivunlievitystä tai ei.
Jeesuksen uhrauksessa ei kuitenkaan oikeastaan ole kyse sankarillisuudesta vaan SAMAISTUMISESTA. Aina on äitejä, joilla ei ole mahdollisuutta käyttää mitään kivunlievitystä synnytyksensä yhteydessä. Inhimillinen kipu ja kärsimys eivät katoa, vaikka länsimainen lääketiede saavuttaa yhä uusia riemuvoittoja. Jeesuksen teologinen merkitys on, että Jumala SAMAISTUI tähän kärsimykseen voidakseen YMMÄRTÄÄ sitä.
Jeesuksen kärsimyksen on tarkoitus antaa uskovalle toivoa siitä, että Jumala kykenee olemaan MYÖTÄTUNTOINEN kärsimyksiämme kohtaan, kun hän on itsekin kokenut kärsimystä. Jeesus ei siis yrittänyt kärsiä sankarillisesti ENEMMÄN kuin ihmiset vaan SAMALLATAVALLA.
On myös tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että Jeesuksen ristikärsimys liittyy oli VAINOA ja KIDUTUSTA. Synnyttävät äidit eivät (yleensä) ole vainottuja ja siksi heidän kärisimyksiään pyritään lieventämään. Maailmassa on kuitenkin paljon ihmisiä, joita kidutetaan ja vainotaan tarkoituksellisesti - ei kukaan pyri lievittämään heidän kipuaan. Teologisesti ajatellen nämäkin ihmiset voivat kuitenkin toivoa ja rukoilla armoa ja pelastusta Jumalalta, joka samaistuu heidän kärsimyksiinsä.
En muuten ole itse kristitty, eikä idea Jeesuksen kärsimyksestä maailman syntejen sovittamiseksi ole minustakaan täysin ongelmaton ajattelumalli. Olen kuitenkin kiinnostunut teologiasta.
Minusta ei ole vähäteltävää, että suuret joukot ihmisiä todella saavat toivoa Jeesuksen uhrista; siitä ajatuksesta, että Jumala on tullut ihmiseksi, kokenut kärsimyksemme ja sen seuraksena ihmisyyttä paremmin ymmärtäessään antanut ihmisten synnit anteeksi.
Anitta, ymmärrän tuon näkemyksen.
Synnytys:
Synnyttävien naisten kivunlievitystä on aikoinaan ihan suoraan vastustettukin. Esimerkiksi sillä perusteella, että naisen "kuuluukin" kärsiä Eevan syntien tähden.
Nykyisinkin jotkut huukot puoltavat ns. luomusynnytystä jotenkin "aidompana", ainoana "oikean naisen" valintana.
(Sanoisin muuten, että jos ihminen on vastoin tahtoaan raskaana ja synnyttää, hän on vainottu. Tämähän ei valitettavasti ole mikään ihan harvinainen ilmiö kaikkialla tässä maailmassa.)
Anitta: Nyt olen sitten niitä naisia, jotka väittelytilanteissa puolustavat muita, hiljaisempia, naisihmisiä kovaäänisiä miespuhujia vastaan.
Heah, hear! Tuo on minustakin hyvä toimintatapa.
Nerea: Ikään kuin saisi olla subi vain silloin, kun on muuten yhteiskunnan hyväksymillä mittareilla menestyvä, vahva ja itsenäinen yritysjohtaja. En ole.
Okei, ymmärrän, mitä tarkoitat. En ole sitä mieltä, että naisen täytyisi jotenkin "oikeuttaa" tunteensa.
Alkuperäisessä merkinnässäni ajatuksenani oli korostaa, että seksialistumisen voi nähdä näinkin, sen voi tulkita toisinkin päin. Että kaikki ei ole sitä, miltä se näyttää, että kyllä marttyyri-perheenäitikin käyttää valtaa.
Tein näin siksi, että joillekin luntuille se, että joku nainen tahtoo alistua seksissä, tai hänellä on - herra paratkoon! - raiskausfantasioita on jonkinlainen osoitus naisten "luontaisesta alemmuudesta", tjsp. Kun olen itse törmännyt nimenomaan tuohon urpoiluun, oletin (ilman muuta itsekeskeisesti ja lyhytnäköisesti) että se on kaikkien muidenkin mielessä.
En tiedä, ehkä tämä subijuttu kokonaisuudessaan vertautuu niihin Klaaraelinan tässä kommenttiketjussa mainitsemiin naisiin, jotka tahtovat elää perinteisten roolien mukaisesti?
Klaaraelina, mä en ihan vertailisi seksuaalista subiutta korkokenkiin ja meikkiin. Meikkaus nostattaa vähemmän vastarintaa yleisössä kuin meikkaamattomuus (jos ei ole kovin vanha nainen, silloin on jo suotavampaa olla harmaavarpunen, kun oletetaan jo olevan miesten seksuaalisen mielenkiinnon ulkopuolella. Korkeita korkoja ihaillaan. Siistiin pukeutumiseen ne kuuluvat aina. Tähän samaan sarjaan kuuluvat muut mainitsemasi esimerkit, myös naisen passiivisuus.
En kuitenkaan vetäisi yhtäläisyysmerkkejä perinteisen passiivisuuden ja subiuden välille. Kun sanon, että nautin siitä jos mieheni lyö ja nöyryyttää minua, iso osa ihmisistä kauhistuu, myös ne sovinistit ja antifeministit. Se menee jo hyväksyttävän seksismin ulkopuolelle: täällä ei enää kuvitella, että oikeaan naisellisuuteen ja naisen rooliin kuuluisi piestävänä oleminen. Siihen ei painosteta eikä kasvateta, sitä ei ihailla.
Pakistanissa minun halujani voisi jo katsoa aivan eri näkökulmasta.
Nerea
Myytinmurtaja: Julkinen puhuminen muuten on hankittu taito.
Anitta: Eivät ne miehet ole "luonnostaan" yhtään sen kovaäänisempiä ja luontevampia julkisia puhujia kuin naisetkaan.
Tästä olemme yhtä mieltä, mutta pointtini onkin, että nähdäkseni kaikki muutkin täällä esiintulleet asiat (no, tuota Jeesus-puolta en ole niin seurannut, etten mene takuuseen..:)) ovat opittuja. Kuka saa katsoa ja ketä, millaisiin viettelyksen verkkoihin kenenkin odotetaan pukeutuvan ja kuka alistuu, kuka ei. Ja aika paljon nimenomaan jalkojen välin varustuksen perusteella. Tämä nyt kai on meille kaikille itsestäänselvää. Mutta pitäisikö näistä pyrkiä oppimaan eroon, yhteisen hyvän nimissä, vai saako jäädä tuttuun, turvalliseen käytösmalliinsa vahvistamaan vääristyneitä rakenteita?
Nerea: En kuitenkaan vetäisi yhtäläisyysmerkkejä perinteisen passiivisuuden ja subiuden välille.
Olen samaa mieltä, puhun tässä mielessä aiheen vierestä. Ehkä, jos näin kylmiltään yritän paikkailla sanomisiani, voisi kyse olla saman passiivisuusjatkumon eri kohdista, joita hyväksytään eri aikoina ja paikoissa vaihtelevissa määrin? Mielestäni tätä aikaa ja ilmastoa (o tempora!) kuvaa itse asiassa hyvin tuo ristiriita, että vähän alistuminen on tosi ok ja paljon alistuminen on tosi huonoa. Pieni kiusoittelu niillä iänikuisilla korkokengillä ym. on tosi jees ja muistatteko mikä kohu aikoinaan vaikka Sofi Oksasen vaatteista tuli. Ehkä kyse on noiden juttujen haltuunotosta, aktiivisuudesta, jota ei voida sietää, ja joka sotii lopulta viatonta, pikkutyttömäistä kiusoittelua/passiivisuutta vastaan. Kysymys kai kuuluukin, että miksei allekirjoittanut anna vapautta niille korkkareille ja meikeille ja maan hiljaisille hiljoille ottaa omaa itseään näiden yleisesti siedettyjen merkkien puitteissa haltuun. Jaa-a, riittääköhän perusteluksi se, ettei tuo haltuunotto näy kapinana sille pahalle suurelle kansalaisten joukolle, joka herra Kiesille nyökyttelee kollektiivista päätään. Jaa-a, kierretäänköhän täällä mun päässä kehää vai mitä?
Ja tästä aiemmin sanomastasi: Miksi ei pitäisi yhtä lailla tarkastella sitä, miksi olemme heteroseksuaaleja? olen aivan samoilla linjoilla. Eikös tämäkin mene noiden julkisten puheiden pidon luontevuuden joukkoon aika kätevästi. Ja tällainen knoppitieto vielä boonukseksi: ihminenhän on biologisesti (juu, vaarallisille vesille mennään..) bi ja kulttuurisesti (täällä meillä usein) hetero.
Terv. Klaaraelina
Klaaraelina: Ymmärrän, mitä tarkoitat. Mutta minun nähdäkseni ei ole mitään sellaista elämäntapaa, joka olisi kokonaan vapaa sorron historiasta. Mitään semmoista tekoa ei ole, jolla ei olisi mitään sivumerkityksiä.
On kuin meidän olisi pakko elää talossa, jossa on ollut vaikka paha vesivaurio. Nyt kaikissa tavaroissa on jotain vikaa, vähän hometta tai pintavaurioita. Mikään ei toimi kunnolla. Mutta joitain esineitä on pakko käyttää viallisinakin. Ei ole mitään muuta paikkaa, jonne voisimme muuttaa. Yritämme koko ajan korjata taloa, mutta resurssimme ovat rajalliset.
Siksi minusta tuo mix'n'match -linja on paras tapa elää. Otetaan ne osat, jotka toimivat, ja modataan niitä.
Toisekseen, sorto toimii niin, että ihan luonnollisetkin halut ja teot vääristetään. Niille annetaan paha merkitys, jota niissä ei oikeasti mitenkään tarvitsisi olla. Esim. klassinen iki-inhokki "nainen, olet huora jos haluat seksiä". On aktiivista kapinaa haluta seksiä ja silti sanoa, että ei ole "huora".
Henkilökohtaisesti: Minulta ei varasteta mitään minulle kuuluvia oikeuksia (tai esineitäkään). Jos joku väittää, että meikkaamiseni on aina "alistumista", tai että olen muka "epänaisellinen" kun olen hyvä matematiikassa, hän saa kuulla kunniansa. Hän ei päätä, mitä asiat merkitsevät.
Mitä tuohon bisseilyyn ja heterouteen tulee - musta taas tuntuu välillä, että naiselle on päinvastoin kaikkein "sopivinta" olla ns. bilebisse. On todella epäilyttävää, jos on feministi ja kokee olevansa vain hetero.
YMMV.
Lähetä kommentti