Horatsulla oli vähän vaikeeta kato

HS 31.12.09: Ampuja tappoi viisi ihmistä ja itsensä Espoossa

Jaha jaha. Minulla oli tähän pidempikin kirjoitus, mutta enpä julkaise sitä. Ennen kuin aika vahvasti editoituna, meinaan.


Mutta tämän neuvon annan: Älä tästä tämänkertaisesta ammuskelusta puhuessasi sano "mustasukkaisuusdraama".

Sano: Vittu se vitun itsekäs, pilalle hemmoteltu kyrpä, jonka mielestä sen oma kallisarvoinen kärsimys on vittu viiden muun ihmisen hengen arvoinen.

Pelastavat prinsessat

Vaikka lapset leikkivätkin leluillaan niin kuin tahtovat, lelumainosten sukupuoliroolit voivat olla aika karmeita:

• Isis the Scientist: Careful, Girls! That's Too Much Power!
  
  
• Kate Harding: Boys get cool stuff, girls get pink stuff
  

Mutta eivät ne lelutehtailijatkaan aina mokaile!




"Prinssi on nyt turvassa!"

Jouluenkeli

Murisen usein ja mielelläni siitä, että taiteessa ja viihteessä ei ole kylliksi vähäpukeisia mieshahmoja (allegorisia tai muita). Nakuja muijia taas on tunnetusti kasapäin.

Etsivä kuitenkin löytää: Tässä Wes Hempelin kaunis madonna-mukaelma:

(Wes Hempel: Fatherhood)

[Huom! Hempelin gallerian kuvat eivät ole work safe. Mutta jos ne olisivat naisten kuvia, ja taidemuseossa esillä, kukaan ei korvaansa lotkauttaisi.]


Kukakohan kuvan mies on? Ehkä se on Marius, Jumalan isä. Hän näyttää kyllä vähän rasittuneelta. Mutta ei ihmekään, kun on viisi lasta hoidettavana.


Hyvää joulua!

Hohtavan puhdasta naarmuttamatta

Itse asiassa pidän siivoamisesta. Minusta on mukava leikkiä entropiankukistajaa ja tuoda näennäistä järjestystä maailmaan. Usein intensiivisen stressikauden jälkeen tahdon nimenomaan viettää siivouspäivän: putsaan paskaisiksi päästämäni paikat ja lajittelen sukkalaatikkoni sisältöä tyynin ja tyytyväisin ilmein. Samoin joulusiivoan mielelläni, jos joudan ja viitsin. Minusta on mukavaa huomioida niin ajan kulku ja vuodenaikojen vaihtuminen.

Sellainen siivous on reviirinhallintaa. Kotinihan on oman psyykeni jatke (ehkä voisin sanoa kohdunlaajentuma! Tiedättehän, niin kuin munanjatke), se heijastelee minun mielentilaani. Minkä kissapedot tekevät kuseksimalla, minä teen mäntysuovalla. Tomutan matot ja kotini on taas minun valtakuntani (sikäli kun on minun siivousvuoroni).

Mutta huolellinen tai tunnollinen en ole. Olen siis samaa mieltä Rosa Meriläisen kanssa: Turhia töitä ei ole mikään pakko tehdä.

HS 3.12.09: Rosa Meriläinen: Siivoaminen on pinnallista

Siivoushullut ovat vain siitä outo ihmislaji, että heidän neuroottisuutensa on sosiaalisesti hyväksyttyä sorttia. Jos minä jumppaan kymmenen kertaa viikossa, addiktiolleni irvaillaan, mutta jos joku tekee kotitöitä kymmenen tuntia viikossa, sitä pidetään ihan normaalina.

Siivoushullut myös luulevat, että heillä on oikeus asettaa muille siivousnormit. Miksi aina pariskunnasta se kontrollifriikimpi saisi määritellä perheen siivousstandardin?

Jos ei kestä lainkaan sotkua ja pölyä, siivotkoon itse. Minusta on epäreilua nalkuttaa ja patistaa toista tekemään sellaisia siivoustöitä, joita toinen ei lainkaan pidä tarpeellisena. Ymmärrän toki, että yhteiselo on kompromissi. Elämänkumppanini toiveesta elän siivommin kuin ennen. Vastineeksi hän on joutunut oppimaan sotkunsietoa.

Pidän siivouksesta samalla lailla kuin pidän kaikesta muustakin: kunhan saan tehdä asiat omalla tavallani ja kunhan peli on reilu. Muiden kuin vajaavaltaisten jälkien yksipuolinen siivoaminen ei toki tule kyseeseen (paitsi maksusta).

Olen minäkin ollut napit vastakkain tarkkojen siivousihmisten kanssa. Olen siivoojana tuulispää, minun jäljiltäni asunto kiiltää. Mutta ennen siivousta kahlataan hyvä tovi krääsässä. Teen mieluummin kerralla suursiivouksen kuin siivoan usein ja vähän kerrallaan. Se on luonnekysymys. En ole sellainen ihminen, että panisin tavarat heti paikoilleen käytettyäni niitä. Jos selaan kirjaa kirjahyllystä, jätän sen aina vessaan tai pöydälle. Dumppaan aina likaiset vaatteet lattialle, pyykkikorin lähelle.

Naisen roolin tämä puoli onkin aina ollut minulle haasteellinen. Esimerkiksi peruskoulun käsityötunnit tökkivät juuri siksi, että niillä ikään kuin edellytettiin, että minun tyttönä piti "luonnostani" olla jotenkin huolellinen. Mikä vitsi! Kiroilin ja kiskoin lankoja.


Ystävieni joulukuulumisia kuunnellessani minulle tulee se tunne, että huolellisuuden ja turhan tunnollisuuden painolasti on yhä harteillamme. Naiset stressaavat tylsistä sukulaisista ja pöytäliinojen väristä. Niin kuin jollain sängyn alustan villakoirilla olisi jotain oikeaakin merkitystä.

Nipot voivat tietysti olla mitä sukupuolta vaan, mutta Meriläisen kuvaama pakkomielteinen siivous on minusta erityisesti naisille tyypillistä, tyhmää sijaistoimintaa. Pelokas nainen kaataa siihen loputtomaan mustaan aukkoon energiaansa, kun ei uskalla käyttää uutta vapauttaan. Nainen tahtoo raataa itsensä uupumukseen täysin turhilla minitöillä, jotta ei joutuisi oikeasti muuttamaan mitään elämässään. Pahimmat vielä sättivät muita naisia sotkuisuudesta.


Tässä siis joulun kunniaksi tervehenkinen muistutus:

Siivoaminen voi olla hyvää ja nautinnollista, mutta älä nyt helvetti liioittele. Siivoaminen ei ole mikään moraalinen hyve. Eikä tämä ole kenenkään tytön joulun toivelahja.

Hyödylliset

BBC News: Cleaners 'worth more to society' than bankers - study

Hospital cleaners are worth more to society than bankers, a study suggests.

The research, carried out by think tank the New Economics Foundation, says hospital cleaners create £10 of value for every £1 they are paid.

It claims bankers are a drain on the country because of the damage they caused to the global economy.

They reportedly destroy £7 of value for every £1 they earn. Meanwhile, senior advertising executives are said to "create stress".

BBC uutisoi tutkimuksesta, jossa pankkiirit ja mainostoimiston ihmiset raakattiin vessanpesijöiden alapuolelle: ensinnä mainitut eivät tee yhtä hyödyllistä työtä kuin jälkimmäiset.

Koko yhteiskuntaa erityisesti hyödyttävistä töistä mainittiin esimerkiksi lastenhoitotyö. Sehän vapauttaa useamman ihmisen muihin tuottaviin töihin:

[Childcare workers:] "Both for families and society as a whole, looking after children could not be more important. As well as providing a valuable service for families, they release earnings potential by allowing parents to continue working. For every pound they are paid they generate up to £9.50 worth of benefits to society."

(Jutussa ei ollut tietoa siitä, millä laskutoimituksilla nämä luvut on saatu.)

Eilis Lawlor, spokeswoman for the New Economics Foundation, said: "Pay levels often don't reflect the true value that is being created. As a society, we need a pay structure which rewards those jobs that create most societal benefit rather than those that generate profits at the expense of society and the environment".

Aamen.

Herra Tulppu vetää pultit ja muita Aku Ankan parhaita

Aika ehti jo vähän ajaa ohitseni ennen kuin joudin kommentoimaan tätä Johanna Korhosen oivaltavaa kirjoitusta Sofi Oksasesta ja suomalaisesta väkivaltakulttuurista:

HS 2.12.09 Johanna Korhonen: Väkivallan marinoimat

Keskustelu oli täsmäesimerkki siitä, mistä pitikin puhua: väkivallan kulttuurista. Oksasen mainitsemat perheissään väkivaltaiset miehet ovat vain yksi näyte suomalaisten monipuolisesta väkivaltaosaamisesta.

(...)

Väkivallan kulttuuriin kuuluu pyrkimys mitätöidä ne, jotka jostakin koettavat puhua. "Suomella on omat ongelmansa, joihin Oksanen kohta kuuluu itsekin", Kalevan pääkirjoittaja määritteli.

Hah, tosiaan! Oksasen kommentteihin reagoitiin kuin suoraan ankkasarjakuvan ruudusta:


"Mitäh! Minäkö muka aggressiivinen! Nyt saat tyttö turpiin!"

Tutkainta vastaan

Olen huomannut, että vaikka yhteiskunta virallisesti sallisikin yleisestä käytännöstä poikkeamisen, väki kuitenkin saatetaan pitää ruodussa epäsuorin keinoin. Esimerkiksi mies, joka haluaa rikkoa sukupuolirooleja ja pukeutua hameeseen, on kyllä lain suojelema. Käytännössä hamemiehen tie ei välttämättä ole ollenkaan niin yksinkertainen.


*

Yläasteella oli hirveää. Meillä oli sellainen kuvio, että luokassa pari päsmäripoikaa määki ja määräsi, ja kaikki muut istuivat hartiat koholla laskien hetkiä yläasteen loppumiseen. Erityisesti kuvioon kuului se, että tytöt eivät saaneet puhua luokassa. Varsinkaan mielipiteitä ei saanut sanoa. Jos tyttö sanoi mielipiteen ääneen, häntä tervehti pahispoikien mölinäkuoro: "Mööh!" Välitunnilla seurasi toki armoton vittuilu ja hävetyttäminen. Aika pian siinä oppi vaikenemaan: pennun ei ole helppo nousta yksin koko silloista tunnettua maailmaansa vastaan.


Eräällä häröpäisellä hissanmaikalla oli jotain naisia vastaan. Sen näki ja tunsi hänen opetuksessaan. Kerran hän heitti meidän teinimieltemme purtavaksi tämän vanhan helmen:

"Kyllä miehet ovat älykkäämpiä kuin naiset. Sen näkee siitäkin, että kaikki maailman suuret keksinnöt ovat miesten keksimiä!"

Pojat hekottelivat hyvillään.

"Noo? Eikös tytöillä ole mielipidettä tähän asiaan? Vaikeneminen on myöntymisen merkki!"

Me emme sanoneet mitään.

"Heh hehe! Kyllä jokainen saa sanoa, jos on sanottavaa. Jos ei sano, niin sitten ei selvästikään ole sanottavaa!"


*

Toisella kertaa, paljon vanhempana, olin aloittanut erään itsepuolustuslajin harrastamisen. Se kurssi oli varsin miesvaltainen, naisia oli vain muutama. Kun peruskurssi vaihtui varsinaiseen treenaamiseen, ne loputkin naiset katosivat. Vetäjä oli oikein mukava ja asiallinen mies, kuten olivat myös monet pidempään harrastaneista. Mutta osa niistä sen paikan treenarijätkistä oli penseitä ja nuivia. He eivät halunneet ketään naista pilaamaan peliään, joten he kerääntyivät penseäksi palloksi. He kohottivat sievät nenänsä kohti kattoa ja antoivat minun ymmärtää, että olin astunut sopivaisuuden rajan yli.

Sain tuta heidän paheksuntansa. Minulle ei puhuttu. Kukaan ei koskaan mielellään treenannut minun kanssani. (Noissa lajeissa tehdään paljon pariharjoituksia. Jos parilla on kovin suuri voimaero, tiettyjen juttujen treenaaminen voi olla vaikeaa tai jopa vaarallista. Kyse ei kuitenkaan ollut fyysisistä eroista johtuvasta vierastamisesta, vaan pelkästä dissaamisesta.) Salin kulttuuriin kuului tietynlainen toverillinen vitsailu treenatessa - mutta minun vitseihini ei koskaan vastattu.

Tämä oli yksinkertaisesti se tyypillinen "käyn naisena rautakaupassa" –ilmiö. Kun itse olen herkkä lauman tunnelmille, tiesin pian, mitä minulta haluttiin:

"Sä et kuulu tänne, nainen! Tämä ei ole sua varten! Sun on mentävä pois."

(Sillä kertaa) lopetin treenaamisen.


*

Lapsena joskus ihmettelin historiankirjoista lukemiani vanhojen aikojen ihmisten kummallisia tapoja. Siis vaikka näitä, että naiset eivät saaneet yksin tehdä sitä-tai-tätä. Miksi ne hulluun muottiin ahdetut naiset eivät vain silkalla tahdonvoimalla ja pokalla nousseet älyttömimpiä sopivaisuussääntöjä vastaan?

Mutta se on niin, että eri mieltä oleminen on hyvin tuskallista. Se on pelottavaa jo sinänsä, varsinkin nuorelle. Rikkuria saattaa uhata ihan oikea väkivalta. Vaikka kukaan ei suoranaisesti vetäisikään sinua turpiin, laumaeläimelle on raskasta tuntea muiden paheksunta. Päivästä ja tunnista toiseen.


Maailman rajat eivät välttämättä ole ne, jotka paljain silmin näet. Älä siis sano, että "No kyllähän naiset voivat mennä teknisille aloille! Miehet voivat ruveta sairaanhoitajiksi jos heitä huvittaa! Se on ihan omasta halusta ja tahdonvoimasta kiinni!". Aina se ei riitä.

Totta kai laillinen oikeus on se suurin voitto ja tärkein asia, mutta myös olosuhteet on otettava huomioon. Jos jonkun täytyy tietyssä asemassa ollakseen nähdä kolmin verroin vaivaa, torjua kolmin verroin epäoikeudenmukaisia hyökkäyksiä, hänen mahdollisuutensa tuohon asemaan eivät ole samat kuin sellaisen henkilön, jonka kimppuun ei koskaan käydä. Jos saat turpiisi siksi, että miehenä käytät hametta, sinulla ei ole täyttä mahdollisuutta käyttää hametta.

On tekopyhää väittää muuta.

---

• FSP: He Must Be Joking
  
• MM: We Don't Talk About Fight Club
  

Kiiltosilkki kuuluu kaikille

Hesarin ihanassa jutussa kerrotaan Lasse Svartströmistä, äijästä, joka tykkää pitää hametta:

HS 3.12.09 Ville Similä: Alaston mies

"Että mua otti ohimoon!" Lasse manaa. "Tyttö voi pitää hametta ulkona, mutta minä vain sisällä kotonani."

Nyt pitää muistaa, että 1960-luvun Suomessa homoseksuaalisuus on vielä rikos. Ja vaikka ei joutuisi tuomituksi, voi joutua hoitoon: homous on Suomessa tauti aina 1980-luvulle asti.

Lasse ei ole homo. "Jätkistä mä en pidä", hän sanoo.

Mutta yritäpä selittää sitä 1960-luvulla. Naisten vaatteissa ei pääse ravintolaan edes nainen, jolla ei ole seuralaista. Entä sitten mies?


(...)


Mutta miksi Lasse haluaa pukeutua hameisiin?

Sitä hän ei oikein yritäkään selittää.

Pikemminkin: miksi ei? Nehän ovat vain tekstiilejä.

Ja olihan jo roomalaisilla sotilailla hameet. "Ja ne eivät olleet mitään akkoja!" Lasse kivahtaa.

Lassen käsi puristuu nyrkkiin. Ääni kohoaa. "Miehet on ahdistettu nurkkaan! Tämä on täyttä naurettavuutta!"

Sitten Lasse rauhoittuu taas.

"Mannerheimilla oli korkeat ratsastussaappaat. Miksi sellaisia saisivat käyttää vain naiset?"

Lasse on asiallisestikin oikeassa. Historian miehethän ovat enimmäkseen olleet hameväkeä. Rooman sotilaat – jos heitä nyt tahtoo jäljitellä – valloittivat silloisen tuntemansa maailman minihameissa ja legginseissä. Sukkiksetkin keksittiin, jotta miehet saisivat esitellä isoja reisilihaksiaan (ja niiden yhtymäkohdassa olevaa strategisesti tärkeää paikkaa).

Mutta nykyaikana miesten "kuuluu" pukeutua kuin kainoimmat siveyden sipulit:

Pihlajatar 6.12.09: Linnanjuhlat, housut ja hameet

Miesten päällä nähdään mustaa, mustaa, mustaa, mustaa, komea samelaisjuhla-asu, mustaa, mustaa, mustaa, afrikkalaisen diplomaatin komea kansallisasu, mustaa, mustaa, mustaa, poliiseilla ja militanteilla jotain keltaisia naruja olkapäällä ja rihkamanolosia killuttima rintapielessä, mustaa, mustaa, mustaa... Miesten juhlapukeutuminen on äärettömän pitkäveteistä katseltavaa.

(...)

Miksi miehet eivät emansipoidu ja pukeudu vapautuneemmin?

Näin juuri. Hyvät herrat, puku-burqa pois ja väriä peliin! Kukaan ei vapauta teitä tylsän joululahjakravatin ikeestä, ellette itse tee sitä.


Kunpa Lasse Svartström olisi saanut kutsun Linnan juhliin. Saataisiin ehkä nähdä sitä sähkönsinistä kiiltosilkkiä kerrankin myös miehen päällä.


Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Kova paketti

Jos ette ole vielä tehneet kaikkia joulululahjahankintojanne, tässäpä täytettä pukinkonttiin:

Helsingin palomiesten poikakalenteri vuodelle 2010!

Helsinkiläiset palomiehet kokosivat komeat kroppansa ja tekivät kuumakin kuumemman hyväntekeväisyyskalenterin.

Stadin Brankkarit 2010 -palomieskalenteri julkistetaan lauantaina. Kyse on helsinkiläisten palomiesten hyväntekeväisyysprojektista, jonka lopputuloksensa syntyi veistoksellisen tyylikäs ja tunteita herättävä seinäkalenteri vuodelle 2010.

(...)

- Kalenterin koko tuotto ohjataan Lastenklinikoiden Kummien kautta Helsingin lastenklinikalle välinehankintoihin sekä sairaalaviihtyvyyden parantamiseen, Kottila sanoo.

Hieno tempaus.


(Tampereen pojatkin olivat jo aiemmin liikkeellä samalla idealla. Heidän kalenterinsa on jo loppuunmyyty!)