Väkivallan puntari

Väkivallan pahuus määrittyy kudosvaurion perusteella. Vaikka sekä nipistäminen että päähän potkiminen ovat väärin, on aina parempi nipistää kuin potkia päähän. Missään tapauksessa ei ole sama asia, nipistääkö joku vai potkiiko päähän.

Erityisesti lähisuhdeväkivallasta puhuttaessa tämä väkivallan eri lajien ero tuntuu monen mielessä hämärtyvän. Raavaan 120-kiloisen miehen suoraa tupiinvetolyöntiä pidetään samanveroisena asiana kuin 50-kiloisen naisen läimäytystä. Tämä on täysin älytöntä.

Nyt: on väärin käydä fyysisesti toisen ihmisen kimppuun, paitsi itsepuolustukseksi. (Itsepuolustustilanne on se ja vain se tilanne, jossa kimppuusi fyysisesti käydään eikä sinulla ole mahdollisuutta vahingoittumatta tai ollenkaan lähteä tilanteesta.) Jos ihminen fyysisesti käy toisen kimppuun eikä se ole itsepuolustustilanne, hän tekee aina väärin. Siis sekä edellisen esimerkin läimäyttävä nainen että hakkurimies tekivät molemmat väärin. Mutta on ensiarvoinen tärkeää tajuta, että mies teki enemmän väärin. Läimäyttäminen on todella pelkurimaista ja paskaa käytöstä. Mutta aikuisen miehen lyönti voi tappaa. Se voi aiheuttaa aivovaurion. Joka tapauksessa lyötäessä kudosvauriota syntyy merkittävästi enemmän kuin läimäytettäessä. Siksi on enemmän väärin lyödä kuin läimäyttää.

Huomaa, että tässä ei ole kyse sukupuolesta. Tässä on kyse käytetystä voimasta. Jos 50-kiloinen nainen täysillä tallaa maassa makaavan miehen naamaa, hän tekee pahemman teon kuin naisensa käsivarren nahkaa nipistävä 120-kiloinen mies. Molemmat toimivat väärin, mutta tässä tilanteessa nainen tekee suuremman rikoksen.

Vastaavasta syystä fyysinen väkivalta on pahempaa kuin henkinen. Ensinnäkin, kaikki fyysinen väkivalta on aina samalla myös henkistä väkivaltaa. Se on paitsi kudosvaurion tuottamista, myös uhrin kontrollointia pelolla. Toisekseen, "pelkässä" henkisessä väkivallassa uhrin fyysinen ruumis - elämän jatkumisen konkreettinen elinehto - ei suoraan vahingoitu. Lisäksi henkiseltä väkivallakolta uhrilla on aina mahdollisuus paeta - ehkä pieni, mutta kuitenkin oikea mahdollisuus. Fyysisessä väkivallassa tekijä saattaa riistää uhrinsa hengen - siis lopettaa tämän ainokaisen elämän. Väkivaltojen pahuuserot ovat siis tyystin eri kertaluokkaa. Siis pahakaan vittuilu ei oikeuta vetämään ketään turpiin.


Lapsille tosiaan opetetaan, että kaikki toisten kimppuun käyminen on yhtä pahaa. Mutta aikuisen on jo tajuttava, että toisiaan tukistaville ja nipistäville taaperoille asiat onkin syytä esittää hiukan rajoitetummin kuin aikuisille.

Lisävaloa

Tänäänkin on erityisen hyvä päivä olla hakkaamatta rakkaitaan.

Valoa, ei väkivaltaa: 25.11. on naisiin kohdistetun väkivallan vastainen päivä.

---

Samasta aiheesta:

• Suomenmaa: Keskustanaiset haluaa väkivallan vastaista valistusta myös armeijaan
  
• Tietysti.fi: Miesten puhe väkivallasta ei ole pelkkää retoriikkaa
  
• MM: Kaatuneiden muistopäivä
  

Katkera kalkki

Luin tuossa muuannen kolumnin ja sitten sen saamat kommentit. Kirjoittaja oli jutussaan ilmaissut feministisiä mielipiteitään eräästä asiasta, joten kirjoitus olikin välittömästi saanut alleen aimo tukun tuohtuneita anokommentteja:

"Selvästi tästä kuultaa feministin tyypillinen katkeruus läpi! Te femakot aina plää plää plää, jötö jötö jöö."

Tämä nimenomainen dissaustapa ihmetyttää minua. Ei siis antifemakkomölinä tietenkään - sehän on vakiona annettu - vaan katkeruuden käyttäminen lyömäaseena. Minusta se on nimenomaan naisten haukkumiseen käytetty sana:

"Aijai, nainen! Mitä pääsi käymään! Nyt kuuluu sanoistasi vähän viitettä siihen suuntaan, että sähän olet ehkä katkera!"

Katkeran naisen pitäisi hävetä, sillä katkeraksi syyttäminen on melkein yhtä paha asia kuin miesvihaajaksi syyttäminen. Miesvihaaja on Ilmestyskirjan peto eikä Katkera ole paljoa parempi. Mutta miksi on valittu juuri tämä sana?

Ensinnäkin, miksi miehiä ei haukuta "katkeroituneiksi"? Siis sanota "katkeroiksi" niin, että se olisi haukku? Esimerkiksi näin: "Kake löi vaimoaan. Selvästi katkeroitunut ukko!" Tai näin: "Herra kenraali Make aloitti sodan. Selvästi äijä oli vaan katkera, kun nuoret miehet ovat sitä komeampia." Tai arkisemmin näin: "Kuule Åke, pitäisiköhän sun tehdä elämällesi jotain, sen sijaan, että vain katkeroidut avioerostasi?"

Toisekseen, miksi katkerana oleminen ylipäänsä olisi niin paha asia? Katkeruus on kurja tunne ihmiselle itselleen, mutta eihän se ole mikään muihin ihmisiin vaikuttava käytösmoka. Mitä siitä muut katkeraa moittimaan?


Katkeroituminen ei tietenkään pidemmän päälle ole kovin rakentava tapa suhtautua vastoinkäymisiin: jos on mahdollisuus muuttaa olosuhteitaan, katkeruudessa vellominen on pelkästään tyhmää. Mutta eihän katkeruuden tuntemisessa sinänsä ole mitään epäjohdonmukaista. Jos ihminen kokee, että häntä on kohdeltu väärin - että häneltä on viety jotain hänelle kuuluvaa, että hänelle on tehty pahaa siten, ettei hän voi sitä pahaa kostaa eikä saada siitä hyvitystä - niin onhan ihan luonnollista tuntea katkeruutta.

Joten joku ihminen on katkera, ehkä hänellä on syytäkin.

---

Samasta aiheesta:

• MM: Tekopyhät
  
• MM: Sanasta miestä
  

Nunnan nännit

Miehen äly on kuin nunnan nännit: kiva, mutta pohjimmiltaan tarpeeton jäänne. Naisen, naaraan, taas on pakko olla älykäs, jotta laji selviäisi.


Ihmisperheen perusmuoto on äiti + äidin lapset. Isästähän ei alkukantaisemmissa olosuhteissa aina ole tietoa, eikä biologinen yhteys miehen ja tämän lapsen välillä ole yhtä itsestäänselvästi havaittavissa kuin äidin ja äidin lapsen. Nisäkkäillä uros ei muutenkaan yleensä ole ollenkaan niin kiinnostunut hoivaamaan pentuja kuin naaras, epäilemättä johtuen sukupuolten vähän erilaisesta lisääntymisstrategiasta: Koska naaraan lisääntyminen on urokseen verrattuna niin hidasta ja vaivalloista, sen kannattaa panostaa lapsensa suojelemiseen ihan eri lailla kuin kukasta kukkaan liitelevän uroksen.

Kukaan ei tietenkään tiedä, millaisia olimme aikojen alussa. Mutta jossain vaiheessa, jotenkin, heiveröisen apinalajimme selviytymisstrategiaksi tuli äly. Meillä ei ole suurta voimaa, ei sarvia eikä hampaita; mutta kehitimme isot ja mutkikkaat aivot.

Mitä älykkäämpiä meistä tuli, sen avuttomammiksi tulivat vauvamme. Useimmat muut nisäkäsvauvathan syntyvät meihin verrattuna varsin valmiina: niilläkin on oppiaikansa, mutta meihin verrattuna ne saavuttavat useimmissa asioissa aikuiseen yksilöön verrattavissa olevan toimintakyvyn hyvin pian.
Älykäs ihminen kuitenkin syntyy raakileena. Ihmisellä on aivan yksinkertaisesti liikaa opeteltavaa ja ohjelmoitavaa, että se työ voitaisiin tehdä jo kohdussa. Ihmisen pentuja on siis niiden syntymän jälkeen suojeltava, hoivattava ja opetettava pitkään.


Ihmisen pentujen ensisijaisen suojelijan, äidin, on siis oltava älykäs. Hänen on oltava nokkela ja nopea. Emon ensimmäinen työ on suojella pentujaan ja hankkia niille ruokaa. Se on vaativa tehtävä, jossa tarvitaan ongelmanratkaisukykyä ja päättelytaitoa. Emon toinen tehtävä, kunhan penskojen hengen kulkeminen on turvattu, on opettaa lapselleen maailman tavat. Tämä vaatii kommunikaatiokykyä ja (lopulta) kieltä.

Savannin oloissa tyhmä äiti on huono äiti. Nopea, nokkela, juonikas ja ovela naaras pystyy todennäköisesti tarjoamaan pennuilleen paremman suojan kuin taliaivo. Fiksu naaras saa pentunsa todennäköisemmin aikuisiksi ja itse lisääntymään kuin vähemmän fiksu. Älykkyys on siis naisessa hyvä ominaisuus ("hyvä" merkityksessä: sellainen, jota "evoluutio suosii").

Uroksen taas ei välttämättä tarvitse olla yhtä älykäs kuin naaraan. Isä on ihmisperheessä ilman muuta hyvä lisä: hän auttaa vähän ruuanhankinnassa ja suojelee perhettään. Tarvittaessa - esimerkiksi emon menehtyessä - hän voi tietenkin ottaa monet äidin työt harteilleen. Mutta siittämistä lukuunottamatta hän ei ole perheelle välttämätön kapistus. Siksi hänen älynsä ei samalla lailla ole selviytymisemme ehdoton edellytys.

Muinaisten äitiemme kautta meistäkin on siis tullut älykkäitä; miehistämme sitten meidän ohessamme.


(No ei. En tietenkään oikeasti ole tätä mieltä. Ihmislajilla sukupuolet ovat keskenään niin samanlaiset, ettei ole mitään syytä sille, että urosten olisi oltava naaraita tyhmempiä. Mutta tämä osoituksena siitä, että kääntämällä totutut ajatusmallit päälaelleen, voi saada aikamoisia oivalluksen hetkiä: aivan tasan yhtä hyvin voidaan päätellä näin päin.)

---

Samasta aiheesta:

• MM: Sossubilsan seireeninkutsu
  
• MM: Vuoroin vieraissa
  
• MM: Napakymppiä savannilla
  
  

Amatsoni-isät

HS 14.11.10: Moni-isäisyys yleistä Amazonin kulttuureissa

Moni-isäisillä kansoilla naiset voivat pitää monia rakastajia ja kaikkia rakastajia pidetään osittain lapsen isinä.

(...)

Miehiä paheksuttiin, jos he olivat mustasukkaisia vaimojensa suhteista ja toisaalta naisia pidettiin outoina, jos heillä ei ollut ulkopuolisia suhteita.

Walkerin mukaan moni-isäisyys oli järjestelmä, josta kaikki hyötyivät. Kaikki "isät" osallistuivat enemmän tai vähemmän lapsen kasvatukseen. Heimosodat olivat yleisiä, joten jos lapsen oikea isä kuoli, joku muista isistä saattoi ottaa hänen paikkansa.

Mitenköhän hömppäsiiven evobilsailijat tämän selittävät?

---

Samasta aiheesta:

• MM: Keisarin uudet vaatteet
  
• MM: Vuoroin vieraissa
  
• MM: Elämän ruuhkavuodet
  

Keisarin uudet vaatteet

Kauniimpi sukupuoli on nyt näemmä blogissani pinnalla. Lähestyvän isänpäivän kunniaksi tässä vielä kolme erinomaista kirjoitusta: pojista, miehistä ja isistä.

• Aaltopahvia: Kuuntelemisen oppitunti
  

  Oletteko te koskaan miettineet, millainen maailma olisi, jos miehillä olisi samanlainen vapaus ilmaista tunteitaan kuin naisilla? Oletteko te koskaan miettineet, millainen maailma olisi, jos naisilla olisi samanlainan oikeus tulla kuulluiksi kuin miehillä?
  
  Minä mietin sitä päivittäin.
  
  Mietin erityisesti luokkahuonetta, niitä nuoria, joista tulee meidän tulevaisuutemme yhteiskunta. He rakentavat sen. Mutta onko mikään muuttunut?
  
  Luokassa puhuu yhä useimmiten juuri poika, eikä hän tee sitä puheenvuoroa viittaamalla pyytämällä. Se hiljainen viittaava tyttö joutuu pysymään hiljaa, koska hän on kiltisti, eikä häntä tarvitse oikaista. Pojat saavat huomiota lähinnä vaatimalla oikaisemista, tekemällä rikkeitä ja koettelemalla rajoja. Äijätoimilla. Jos kuitenkin syntyy keskustelu, tulevat useimmat puheenvuorot lopulta tytöiltä. Pojilta tuntuu puuttuvan joko kyky tai uskallus ääntää sitä, mitä he ajattelevat. Ei ole lainkaan tavatonta, että erittäin mielenkiintoisia ajatuksia aineeseen kirjoittanut oppilas saattaa pitää ajatuksiaan aivan kelvottomina, jopa typerinä.
  
  

  
  
• Megafoni/Katariina Mäkinen: Miesliike nyt?

  
  Feminismin vastustajista puhuttaessa on heti aluksi huomattava, että heidän käsityksensä feminismistä on usein varsin erikoinen. Feminismi, johon he tekevät eroa, vaikuttaa hyvin erilaiselta kuin tämänhetkinen globaali feministinen liike ja feministisen teorian, tutkimuksen ja poliittisen toiminnan todellisuus. Antifeministeille feminismi tuntuu tarkoittavan esimerkiksi joko a) naisten etujen puolustamista, b) oletusta siitä että naiset ovat miehiä parempia tai c) sukupuolen “todellisen olemassaolon” kieltämistä. Feminismiin sisältyvä koko sukupuolijärjestelmän kritiikki jää usein täysin huomiotta samoin kuin se, että juuri feministit ensimmäisinä esittivät myös miehen olevan sukupuoli ja kyseenalaistivat valmiit oletukset siitä, mitä miehen tulisi olla, samoin kuin sen, että hierarkkinen ero sukupuolten välillä olisi historiallisesti välttämätön maailmaa ja ihmisten välisiä suhteita jäsentävä tekijä.

  (Via Aaltopahvia)
  
  
• Vihreiden isien manifesti: Olen isä, olen olemassa
  

  Isästä puhuttaessa on kyse usein sukupuolesta, miehestä. Isän puuttuessakin puhutaan miehen mallin puuttumisesta. Äidin puuttuminen ei ole naisen mallin puuttumista. Äitiys on olemista lapsen kanssa; hoivaamista, auttamista ja huolenpitoa.
  
  Tervetuloa oikealle vuosituhannelle.
  
  Isät haluavat olla lasten kanssa. Isät haluavat olla lähellä lapsiaan. Ei yhteiskunnan painostuksesta, vaan siksi, että mekin paitsi kasvatamme lapsiamme rakkaudella, olemme iloisia siitä muutoksesta ja kasvusta, jonka lapset saavat meissä aikaan.

  
  

Miehen mitalla

Tiedättekö, mitä Suomi tarvitsee? Suomi tarvitsee miesasiamiehiä. Siis - kunnollisia sellaisia. Esimerkiksi lehtori Timo Marttala puhuu hyvää asiaa:

YLE 13.10.10: Miehisyyden mallia pitäisi monipuolistaa

Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun yhteiskuntatieteiden lehtorin Timo Marttalan mukaan moni mies voi kokea vallitsevan mieskulttuurin rajoittavaksi, jos esimerkiksi ammatinvalintaa ei voi tehdä vapaasti ilman yhteiskunnan paineita.

- Meillä on "miesten ja naisten" ammatteja ja koulutusaloja, eikä siinä sinänsä ole mitään pahaa, että naiset kiinnostuvat useammin hoitoalasta ja miehet teknisistä aloista. Siinä vaiheessa siitä tulee ongelma, jos mies ei uskalla hakea hoitoalalle siksi, että kokee, ettei oma suuntautuminen tai valinta sovi vallitseviin odotuksiin miehenä olemisesta, Marttala sanoo.

(...)

- Jos mies omii kritiikittömästi sen mieskuvan, mikä yhteiskunnassa on vallalla tai mitä mieskulttuuri ylläpitää, niin elämä voi käydä ahtaaksi. Ylipäätään ei ole kovin rakentavaa elää elämää rajoitusten ja negaatioiden kautta, pohtimalla mitä en voi tehdä, koska olen mies.

Tasa-arvokeskustelussa unohdetaan helposti se, että miesten kiistämättömät ongelmat (kuten lyhempi eliniänodote, miesten miehiin kohdistama väkivalta) eivät ole naisten vika. Ne ovat onneton ja kauhea asia, mutta ne eivät johdu mistään, mitä naiset tekisivät. Tietenkään kukaan ei ole mies tyhjiössä, mutta esimerkiksi elinajanodotteeseen vaikuttaa ensisijaisesti se miestenkeskinen äijäkulttuuri, jossa rehujen pureskelu ja terve jumppaaminen ovat akkain kotkotuksia.

Jos mies on hyvä sydämelleen, ne jotka hänet vaativat siitä tylyimmin tilille, ovat toiset miehet.

Back to Basics

Kirjoitin taannoin siitä, kuinka naisten oikeuksien puolustaminen helposti jää muiden hyvien asioiden ajamisen jalkoihin. Niin kuin kamaa hamstraava tavaraintoilija, feministikin saattaa huomaamattaan kasata kaikenlaisia muita velvoitteita ja vaateita asiansa päälle. Silloin feminismi - siis naisten oikeudenmukaisen kohtelun vaatiminen - ei enää näytäkään niin kriittiselta tai olennaiselta asialta. "Onhan toki muilla asiat paljon huonommin kuin meillä! Homoja sorretaan, köyhiä sorretaan, mustia sorretaan. Miten minä voisin kehdata vaatia vanhempainkustannusten jakamista, kun muualla maailmassa lapset kävelevät miinoihin?"

Ne muut, ne ovat kaikki maailman muut ihmiset.

Violet Socks: Feminism is no longer about sexism at all
(...)
Notice anything else? Like maybe the fact that this isn’t a definition of feminism at all? Feminism is a movement and political philosophy that addresses the systematic oppression of females because they are female. What WisCon is offering up instead is just a general definition of liberal social justice. Sexism isn’t even mentioned.
(...)

Luulen itse, että feminismin vähättely on osa kiltin tytön syndroomaa. Se on halua pysytellä näkymättömänä - kurjassa turvassa mutta kuitenkin turvassa. Puolustamalla naisten sijaan muita huono-osaisia ryhmiä naisen ei tarvitse vaatia mitään itselleen. Hänen ei tarvitse olla se ikävä akka, ilonpilaaja, järjen inha ääni.

(...)
It’s fascinating the extent to which women have been shamed out of even claiming a movement to address sexism. We just aren’t allowed to have that. Too strident. Too pushy.
(...)

On tietysti oikein puolustaa heikommassa asemassa olevia ihmisiä. On syytä tajuta keskenään risteävien sortomekanismien olemassaolo ja omat etuoikeudet (ihminenhän voi samaan aikaan olla sekä sorrettu että etuoikeutettu). Mutta näin niin kuin muistutuksena itselleni ja muille: sitä muiden puolustamista ei tarvitse tehdä itseä tai omaa väkeä dissaten.

---

Samasta aiheesta:

• MM: Ei femakoille hyi!
  
• MM: Veri ja vessanpönttö
  

Syyn ja seurauksen laki

HS 31.10.10: Väitös: Syytökset väkivallasta eivät ratkaise huoltajuusriitoja

Yleinen väite siitä, että äiti voittaa avioeroriidan käräjillä syyttämällä isää väkivallasta tai lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, ei pidä tuoreen väitöstutkimuksen mukaan paikkansa.

Huoltajuusriitoja tutkinut Teija Hautanen havaitsi, että väkivaltasyytökset eivät ole oikeudessa äitien valttikortteja, joilla he voittavat kiistat.

Hautasen mukaan tuomioistuimissa väkivallasta vaaditaan muutakin näyttöä kuin toisen vanhemman kertomus. Vaikka väkivallasta olisi riittävästi näyttöä, viranomaiset eivät välttämättä anna sille painoarvoa päätöksissään ja suosituksissaan, hän arvioi.

(...)

Tämähän ei oikeastaan ole hyvä uutinen. Tai siinä on hyvää se, että tutkimus ehkä vihdoin panee tutin sen väsyttävän, poliittisesti ylikorrektin vinkunan suulle, että kaikki avioeroa hakevat naiset automaattisesti tehtailisivat perusteettomia hakkaussyytöksiä miesparkojensa päänmenoksi.

Tuo kohta - "Vaikka väkivallasta olisi riittävästi näyttöä, viranomaiset eivät välttämättä anna sille painoarvoa päätöksissään ja suosituksissaan, hän arvioi" - on kuitenkin huonompi homma. Miehen väkivaltaisuuden naistaan (ja tietenkin myös lastaan kohtaan!) pitäisi suoraan vaikuttaa siihen, missä määrin hänellä on oikeus olla osa lapsensa elämää. Ihan yksinkertaisesti: Jos mies hakkaa lapsensa äitiä, mies on väistämättä huono isä.

Perhettään hakkaava mies on pelkkä läheisiään nakertava rutto-orava, syöpäläinen ja elätti. Jos mies hakkaa, hänen pitäisi menettää perheensä. Hakkaajamies on suljettava ulos kylmään, perheen lämmön ulkopuolelle. Hänet on erotettava perheestä, pakotettava olemaan yksin itsensä kanssa. Tai ehkä pikemminkin vielä niin päin, että ketään muuta ei tule pakottaa elämään hänen itsekkyytensä ja heikkoutensa piirissä.


(Nyt varmaan palat halusta huutaa, että hakkaavathan ne naisetkin! Ja että se on Jupiterin kokoinen ongelma, ja että itse asiassa meidän pitäisikin puhua hakkaavista naisista! Koska ne ovat yhteiskunnallisesti suurin epäkohta, tai jotain.

Mutta minä tiedän, että tuollaisesta seuraa vain tylsä katinhännänveto ja huutoäänestys. Silloin naisten ala-arvoisesta kohtelusta puhuminen takuuvarmasti jää yleisen hölinän jalkoihin. Joten, jos olet pakahtumaisillasi, teet näin:

1) Perusta oma blogi. 2) Avaudu siellä asiasta. 3) Linkitä minun blogiini ja/tai 4) Laita minun blogini kommentteihin oman blogisi linkki. Sitten asiasta kiinnostuneet voivat tulla keskustelemaan sinun blogiisi.)


Miesten (tai itse asiassa kenenkään) väkivalta ei ole sellaista kuin elokuvissa. Se ei ole jaloa eikä ylevää. Jos puhutaan täysissä sielun ja ruumiin voimissa olevista ihmisistä eikä syyntakeettomista henkilöistä, väkivallan nolo perustotuus on tämä: se on opportunistista. Väkivallakko aivan yksinkertaisesti hakkaa, koska hänelle ei tule sitä mitään seurauksia. Ei siinä ole mitään sen fiinimpää. Hakkaaja hakkaa, koska voi, koska kukaan ei vedä häntä tilille.

Mutta otapa pois hakkaamisen vapaus, anna tilalle yksinäisyys ja ero läheisistä! Siinä samassa näet, kuinka häpeällisesti, kuinka nopeasti nuo hakkaajamiehet kääntävät kelkkansa. Kun vaarana on oikeasti menettää jotain konkreettista, se nyrkki ei nousekaan, se tyhmäpullo ei mene huulille.

Mies tietää kyllä leipäpuunsa.