Unelmahäät

Samalla kun pyörittelin silmiäni ja kiristelin hampaitani eilisen YLEn Homoillalle, rupesin ajattelemaan avioliittoa ylipäänsäkin.

Ei minulla ole mitään heterohäitä vastaan. Jos toisensa tahtova heteropariskunta menee naimisiin, mikäpä siinä - tietysti sillä edellytyksellä, että he ovat miettineet asian läpi ja ihan oikeasti uskovat, että naimisiinmeno on heidän kohdallaan se oikea ratkaisu.

Heteroavioliiton historia on minusta suoraan sanoen raadollinen ja tympeä. Naimisiinmeno on aina ollut enemmän miehen ja suvun edun mukainen liiketoimi kuin minkään valtakunnan romanttinen satu. Vanhoina pahoina aikoina naisten oli pääsääntöisesti pakko mennä naimisiin, tai kohdata silmitöntä riistoa ja syrjintää. Talouskin oli usein siten painotettu, että naisten muut työmahdollisuudet oli torpedoitu. Ainoa "kunniallinen" tapa hankkia leipänsä oli mennä naimisiin ja ruveta kotityöläiseksi.

Nykymuodossaankin naisten harteille sälytetty häähulluilu on minusta vain naisten voimien haaskausta, ahtaisiin ulkonäkövaatimuksiin verrattavissa olevaa dissausta: Miksi se hääpäivä yhä on "naisen elämän tärkein päivä", mutta ei miehen? Miksi liitto rakkaan ihmisen kanssa yhä olisi se naisen - mutta ei miehen - elämän tähtihetki, suurin päämäärä? Suurempi kuin työ tai edes lapsen syntymä? Minä ymmärrän tietenkin rakkauden ja halun juhlistaa rakkautta, ymmärrän ja tunnen sitoutumisen ja valinnan. Mutta noin yleisesti ottaen "hääperinteet" tai "avioliittoinstituutio" eivät minusta ole mikään suojelemisen arvoinen asia.

Mutta onhan nykyajan hääparin toisaalta myös täysin mahdollista ottaa vanhat seremoniat ja tuunata ne uusiksi, omaan sydämeen ja omaan moraaliin sopiviksi, oikeasti hyviksi! Olen nähnyt niin tapahtuvan. Joten en ole heterohääkielteinen. Jos, heteroystäväni, rakastatte toisianne ja tahdotte seremonian sen näyttämiseen, menkää ihmeessä naimisiin! (Kunhan, huom, kunhan ainakin se heterohääparin nainen sitten pitää sen oman sukunimensä.) Tulen nyyhkimään häihinne, minusta onnelliset rakkaustarinat ovat ihania.

Kirkkovihkimisen suhteen olen sitten vähän kiikun-kaakun-linjoilla. Minusta itse avioliiton tulee olla maallinen sopimus. Jo maistraatissa vihityn avioparin voi toki kirkon edustaja siunata, jos pari näin tahtoo. Mutta muutoin minusta avioliiton tulee yhteiskunnan silmissä olla juridinen sopimus, ei sen enempää eikä vähempää. Turha siihen solmimiseen ainakaan on Jeesusta (tai muita jumaluuksia) sotkea.


Entä pitäisikö minusta homojen "päästä" naimisiin? No tietenkin pitäisi. Totta vitussa (ja munassa). Jos se minusta riippuisi, niin saman tien. Minusta avioliitossa ei kerta kaikkiaan ole mitään sellaista ulottuvuutta tai seikkaa, joka vaatisi rajaamaan sen eri sukupuolta olevien henkilöiden väliseksi asiaksi. En suoraan sanoen ymmärrä, miksi muka edelleen tarvitaan "rekisteröidyn parisuhteen" kaltainen sanahirviö, kun kuitenkin tarkoitetaan avioliittoa.

Homoavioliitot pitää sallia. On meidän kaikkien etu, että avioliittoinstituutiota oikeudenmukaistetaan ja tasapuolistetaan kaikin tavoin.