Suomen taloustilanne ei ole täysin toivoton, kun meillä on veronmaksajina varaa kustantaa tuollaista huuhaa-näpertelyä, joka kuuluisi jonnekin kellariopintopiireihin, dekkarikirjailija Reijo Mäki laukoo tuoreessa Apu-lehdessä naistutkimuksesta.
(Iltalehti 23.7.09)
Hassu yhteensattuma oli tämän uutisen alle linkitetty toinen uutinen:
Iltalehti: Nuoret naiset ovat kiukkuisimpia
Työterveyslaitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan yli joka kolmas nuori nainen kokee toistuvasti ärtyneisyyttä. Tutkimuksesta kertoo Ilta-Sanomat.
Tutkimus paljastaa 25-34-vuotiaiden naisten kärsivän muita enemmän myös ylirasituksesta ja masennuksesta. Samanikäisistä miehistä ärtyneisyyttä koki vain joka viides.
Nuoria naisia painavat niin ulkonäköpaineet kuin rankka koulutus ja työn saanti.
(Iltalehti 25.7.08)
---
Tavalliseen tapaan Lehti kuitenkin sanoi sen parhaiten.
