Näytetään tekstit, joissa on tunniste ristiriita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ristiriita. Näytä kaikki tekstit

4. syyskuuta 2011

Siskokset kuin ilvekset

Tuleeko sinullekin joskus tällainen tenkkapoo: Olet kyllä feministi, sinusta naisten oikeuksien puolustaminen on tärkeää sekä maailmanlaajuisella että paikallisella tasolla, etkä joudu helposti huijatuksi kun kun törmäät perinteisiin akkainvähättelykeinoihin - mutta silti et voi mitään sille, että sinun mielestäsi Liisa on hirveä tyhjäpää, Kukka-Maaria perkeleellisen julma paskiainen ja Tiinan höpinöitä et jaksa kuunnella puolta minuuttia kauempaa?

Tunnet ehkä mielipiteistäsi syyllisyyttä, ethän suurin surminkaan halua olla huono feministi eli ääliö. Pitäisikö sinun nyt siis feminismin ja jonkinlaisen feministisen sisaruuden nimissä vain purra hampaat irveen ja etsiä inhoamistasi naisista hyviä puolia?


Ei tarvitse. Ihmisryhmän puolustaminen sorrolta ei vaadi sitä, että sen ryhmän jäsenistä täytyisi henkilökohtaisella tasolla pitää. Jos puolustat homojen oikeuksia, sinun ei tarvitse tykätä naapurin Kakesta eikä kutsua häntä teelle. Feminismin päämäärä on naisten oikeuksien toteutuminen. Ne oikeudet ovat naisilla, koska niiden kuuluu olla kaikilla ihmisillä. Naisten asemaa ei suinkaan pyritä parantamaan siksi, että naiset olisivat kaikki tyynni jotenkin aivan ihania ja hienoja ihmisiä, vaan siksi, että naisten aseman parantaminen on oikein.

(Päinvastoin: jos naisia suojeltaisiin vain siksi, että kaikki naiset olisivat niin mukavia ja nastoja tyyppejä, niin eihän sellainen suojelu olisi kovinkaan arvokas asia!)


On erittäin todennäköistä, että monien maailman naisten kanssa sinulla ei ole mitään muuta yhteistä kuin sukupuoli. Et ehkä edes pidä naisista, noin niin kuin persoonina, ehkä juuri naiset ovat elämässäsi kohdelleet sinua pahasti. Joten jos sisaruuden käsite tökkii pahasti sinun kohdallasi, homma kannattaa ajatella niin, että olet maailman kaikkien muiden naisten kanssa samassa veneessä. Mitä muille naisille tehdään, se tehdään sinulle. Jos jotain maailman naista voidaan sukupuoliasemansa takia hakata, se on sinun ongelmasi - vaikka kyseinen akka sitten olisi pahin vihanaisesi. Sinä olet aina naisten joukossa, et koskaan tule kuulumaan mihinkään muuhun yhteiskuntaryhmään.

Mutta sinun ei tarvitse tykätä kenestäkään, josta et tykkää.

20. kesäkuuta 2011

Siskonsa vartijat

Olen pitkään ihmetellyt niitä heteronaisia, jotka käyttävät aikaansa toisten naisten ulkonäön ja pukeutumisen arvostelemiseen. (Tiedättehän, "Siis mikä hirve-ee huorahtava roiskeläppä Lissulla on päällä!") En tajua heitä.

Kuulkaas tädit, mitä ihmeen väliä toisten naisten ulkonäöllä voi olla teille? Heteroina olette seksuaalisesti kiinnostuneita miehistä, vai mitä? Miksette siis pane energiaanne äijien ulkonäön dissaamiseen? Ja jos olettekin jotenkin kyltymättömän kilpahenkisiä ja tunnette syvää tarvetta "voittaa" muut naiset, niin silloinkaan toisten arvosteleminen ei käy järkeen. Olisitte vaan iloisia, että kuviteltu kilpasiskonne "pukeutuu huonosti" - sittenhän hän ei "kilpaile teidän miehistänne".



Samasta aiheesta:

8. toukokuuta 2009

Väkivaltaa savannilla!

Tiedättehän te, miten asiat ovat: Miehet ovat vallassa koska miehen ruumis on vahvempi kuin naisen. Miehet voivat siis pakottaa naiset tekemään asioita, mutta naiset eivät voi pakottaa miehiä mihinkään. Siksi siis sukupuolten välillä on aina oleva epätasa-arvo.


Ehei. Pelkkä väkivalta ei riitä hallitsemiseen. Tai ainakaan yksittäisen yksilön väkivalta ei riitä, ellei hän sitten kertaheitolla esimerkiksi ota uhriltaan nirriä pois. Raa'an voiman lisäksi tarvitaan aina myös väkivallan salliva ja palkitseva yhteiskuntarakenne. Väkivallakko tarvitsee aina tuekseen apureita, muuten hän on helisemässä.

Esimerkki: Kuvitellaan, että olemmekin muinaisia ihmisapina-esiäitejämme yhtä muinaisella savannillamme. Sanotaan, että laumassamme on joku kaikkia meitä muita vahvempi häirikköuros: hän – tai oikeastaan se, koska olemme vielä ihmisapinoita, mutta sanotaan nyt kuitenkin hän – koettaa jatkuvasti taivuttaa muut tahtoonsa hakkaamalla meitä. Ennen kaikkea hän koettaa pitää meidät kurissa sillä, että uhkaa hakkaavansa meitä. Hän antaa ymmärtää olevansa valmis käyttämään väkivaltaa meitä vastaan. (Ja hänen luonteestaan tiedämme, että tässäpä onkin semmoinen horatsu, joka ei vain anna ymmärtää vaan myös ymmärtää antaa.) Siis jos emme tee niin kuin hän sanoo, hän todennäköisesti käy kimppuumme. Kauheaa.

Mutta ikävä juttu häirikölle: meitä muita ei vielä tässä kuvitteellisen apinakehityksemme vaiheessa olekaan ehdollistettu taipumaan pelon alla. Me tajuamme heti, että iso uros yrittää kohdistaa meihin laittoman hyökkäyksen. Meissä herää siis looginen, luonnollinen ja alkukantainen tunnereaktio: raivo ja ärtymys häirikköä kohtaan! Haluamme estää häntä vahingoittamasta meitä tai kostaa hänen jo tekemänsä hyökkäyksen.

Emme ole avuttomia. Meillä on useita vaihtoehtoja:

  1. Koko muu lauma, naaraat ja urokset, voi liittoutua häirikköä vastaan. Laumaeläiminä emme kestä yksinoloa: suurinkin mölyapina taipuu, jos vaihtoehtona olisi joutua ryhmän paariaksi. Kyseessä olisi ikään kuin kirkonkirous, häirikön täysi sulkeminen pois yhteisöstä.

  2. Voimme liittoutua keskenämme ja yksinkertaisesti hyökätä kaikki kerralla ison klöntin kimppuun. Jos meitä on tarpeeksi, se joutuu taipumaan. Kukaan ei pysty puolustautumaan lauman koko mahtia vastaan.

  3. Jos jostain syystä emme voisi avoimesti vastustaa räyhääjää, me tietäisimme, että aika ja olosuhteet ovat meidän puolellamme. Häirikkö on ruuanhankinnassa täysin riippuvainen meistä muista, varsinkin naaraista. (Keräilijä-metsästäjä –yhteisöissä hankitaan suurin osa ravinnosta nimenomaan keräilemällä.) Hän on ehkä vallassa nyt, mutta onnen pyörä pyörii. Yksikin harha-askel vaikkapa metsästysreissulla, yksikin vakava tartuntatauti tekee hallitsijasta heikon. Sitten hän on meidän armoillamme.


Yleensä - savannilla ja muualla - toimitaankin ikävä kyllä juuri niin päin, että häirikköuros saa apua muilta, ehkä heikommilta uroksilta, ja monilta naarailta. He myötäilevät väkivallakkoa ja auttavat tätä pitämään valtaansa yllä. He saavat siitä jonkinlaista turvaa ja arvovaltaa ja sen ilon, että voivat pitää jotain ihmisryhmää itseään huonommassa asemassa.

Seurausten pelko pitää väkivallakon kurissa. Jos mitään pahoja seurauksia ei ole, miksi hutsu ei hakkaisi?


Tällä hetkellä yhteiskuntamme (= me kaikki) palkitsee miesten väkivaltaisuutta. Esimerkiksi niin, että jos aviomies lyö vaimoaan, sitä pidetään naisen itsensä vikana. Tai niin, että yhteiskunnassa eletään pelon maantieteessä: naisen pahoinpitely ja raiskaaminen eivät tuo tekijälleen mitään kovin kovaa rangaistusta tai häpeää. Sen sijaan uhrin "kuuluu" hävetä.

Väkivalta on kuitenkin olosuhdekysymys. Varsinkin me naiset luulemme, että meillä ei vaan ole vaihtoehtoja miesten väkivaltaa vastaan. Mutta eihän se ole totta. Jos järkipuhe ei auta, laillisia ja moraalisia keinoja on koko liuta: häpäisy, poissulkeminen, salaa tai yhdessä hyökkääminen. Järkipuhe on tietysti aina paras ja ensisijainen keino, mutta naisten on turha velloa avuttomuuden illuusiossa.

13. joulukuuta 2008

Kuin lapsiaan puolustava urosleijona

Opetusministeri Sarkomaa jätti hallituksen. Hän tahtoo omistautua perheelleen.


Pienten lasten isät jäävät paljon, paljon harvemmin kotiin kuin naiset. Miehet eivät hevin käytä heille kuuluvia hoitovapaita, vaan menevät kuuliaisesti firmojensa talutusnuorassa. Harva mies panee pomonsa kanssa kovan kovaa vastaan, jotta saisi jäädä kotiin lapsiaan hoitamaan.

On kuitenkin yksi asia, joka välittömästi saa suomalaisen miehen verissä päin, tuomioistuimissa asti, taistelemaan oikeudestaan hoitaa itse lastaan:

Avioero.