Oman etusi nimissä

Annetaanpa puheenvuoro komisario John Keksittynimi-Smithille Toronton poliisista! Hän tahtoo varoittaa nuorisoa:

Tiedän, että tätä ei varmaan saa nykyisin sanoa. Mutta hemmetti, minä nyt kumminkin sanon, poliittinen korrektius hiiteen!

Kyllä tiedättekö taas teki vappuna pahaa katsoa, millaista jälkeä alkoholi tekee. Sammuneita tai tillintallin olevia nuoria ja vanhempiakin miehiä ympäri kaupunkia! Oletteko pojat koskaan miettineet, että ehkä itsensä avuttomaksi juominen ei välttämättä olekaan niin hyvä idea?

En nyt tahdo missään nimessä syyllistää väkivaltarikosten uhreja. Mutta tämä on tiedättekö vaan tervettä järkeä. Elämän tosiasiat täytyy ottaa huomioon. Poika hyvä. Katso juomisesi päälle. Et voi noin vain sammua kadulle. Ymmärrätkö: se on sinulle vaarallista. En puhu vain viinan vaaroista, vaan siitä, että jos olet avuttomassa tilassa, kuka tahansa voi tehdä sinulle ihan mitä tahansa.

Ihan mitä tahansa.

Miehet kohtaavat kaduilla paljon väkivaltaa. Miehet pahoinpitelevät usein toisia miehiä. Se on asia, joka sinun täytyy vain hyväksyä - ei se ole oikein, mutta niin se nyt vaan on, sori vaan! Jos olet nätti nuori mies, ties millaisen reaktion provosoit kadunkulkijoissa. Miehelläkin on, no, peräreikä, tiedäthän, ja maailmassa liikkuu paljon väkivaltarikollisia. Sammuneena saatat vaikka herättää hänessä seksiväkivaltareaktion ja voi käydä niin, että hän - no. Sanotaan suoraan. Raiskaa sinut. Tai pahempaa. Tiedäthän, miten hauraat ja haavoittuvaiset miehen sukuelimet ovat, jos joku hullu päättäisi - ymmärrätkö? Sammumalla teet itsestäsi potentiaalisen väkivaltarikoksen uhrin.

Ei se ole sinun vikasi. Se ei missään tapauksessa ole sinun vikasi, minä en syytä uhria. Mutta pojat, teidän täytyy oman etunne nimissä ottaa tämä asia huomioon. Älä poika kulta provosoi itseäsi uhriksi. Älä sammu sepalus auki.

Tiedäthän. Oman etusi nimissä.

---

Samasta aiheesta:

• HS 8.5.2011: "Lutkaliike" leviää Pohjois-Amerikassa
  
• MM: Ohjenuorat
  

Seksin perusongelma

Mietin tässä ystävääni Xynthiaa (nimi muutettu) ja hänen pientä tytärtään, Virmeliinaa (nimi muutettu). Virmeliinan synnytys oli aika vaikea. Xynthialle tuli siinä pusertaessaan eräs komplikaatio, en sano mikä. Nykysairaalassa se onneksi saatiin hoidettua täysin ongelmitta, ja nyt Xynthia tyttärineen on erinomaisessa kunnossa.

Mutta en voi olla ajattelematta, että jos eläisimme sata, kaksisataa, tuhat vuotta sitten, minun ystäväni olisi mitä todennäköisimmin kuollut. Nuori, kaunis, säteilevä ja nerokas ystäväni Xynthia olisi mennyt kaiken lihan tietä. Hänen olisi ollut jätettävä tämän valon maailma vain, koska hän oli ottanut työkseen uuden ihmisen tuomisen maailmaan. Eikä se olisi ollut mikään helppo, siisti kuolema.


Minua ärsyttää nykyinen tapa puhua heteroseksistä ihkukivana viihteenä, jonkinlaisena joogan ja lenkkeilyn välimaastossa olevana hyödyllisenä kuntoilumuotona. Siinä unohtuu kylmä totuus: Seksi on ihanaa ja hienoa, mutta ei se ole vain sitä. Seksi on myös vaarallista. Siihen voi kuolla.

Naisen kuolema seksin takia on ollut se tavallinen tarina, niin monet vuosisadat. Jokainen lisääntymiskykyinen nainen hyvin todennäköisesti joutui monet kerrat painimaan itsensä suuren Kuoleman kanssa.

Mieti. Millaista oli olla nainen joskus vuosisatoja sitten, aikoina ennen toimivaa ehkäisyä? Silloin jokainen nussinta oli riski. Se paljon kritisoitu juutalaiskristillinen seksikielteisyys on osaltaan johtunut tästä: naiselle seksi ja kuolema ovat tosi yhtälö. Raskaaksi tulemisella saattoi olla hirvittävät seuraukset. (Vai mitä luulit? Että seksikielteisyys, tyhmät tabut, olisivat jotenkin itsestään syntynyt ilmiö? Että jotkut ihmiset vain eivät satu pitämään kivasta?)

Tietysti naiset ovat aina myös halunneet tulla raskaaksi! Tietysti lisääntyminen on alun perinkin seksin peruspointti. Tietysti lasten tekeminen on elävä ihme. Tietysti hedelmällisyyteen vaikuttavat monet asiat, ei se ole niin yksi yhteen, ei nainen voi joka hetki tulla raskaaksi. Jotkut eivät voi ollenkaan, ja sekin voi olla tragedia. Mutta silti, seksin pohjalla on aina tämä ongelma: miehille yhdynnästä koituu vähemmän seurauksia kuin naiselle.

Uskon, että hyvin suuri osa naisten nykyisestäkin seksihaluttomuudesta lähtee juuri tästä, siitä, ettei naisten ja miesten työn luontaista epäsuhtaa tunnusteta. Empaattisimmallekin miehelle hetskuyhdyntä on helpompi keissi kuin naiselle: (cis-)miehelle ei voi ikinä käydä niin, että hänen ruumiissaan alkaisi seksin seurauksena kasvaa uusi ihminen. Hän ei koskaan joudu käymään sitä taistelua. Hän on turvassa, vapaa.

(Eihän synnytyskuolleisuus tietenkään ole miehillekään ollut mikään helppo asia! On hirveää katsoa vierestä toisen koettelemusta. Ehkä siksi miesväki on ollut taipuvaista sytyttämään turhia sotia: Jos naisesi kuolee synnyttäessään sinun siittämääsi lasta, se ei sinänsä ole sinun vikasi, mutta survivor's guiltisi täytyy olla mittava.

Ei se ole miesten vika - ei se ole kenenkään vika. Mutta se on tosiasia. Ihmiskunnalla on aina tämä sama perusjako: ne, jotka synnyttävät, ja ne, jotka ovat siitä vapaat. Tämä on toki sama jako kuin tämä, kolikon toinen puoli: on olemassa ne jotka saavat tehdä lapset, ja ne, jotka eivät milloinkaan voi saada tehdä lapsia. Mutta puhutaan siitä toiste.)


Kyllä, seksi on myös iloinen asia. Minusta naisten todellakin on otettava seksuaalisuutensa haltuunsa. Naisille tarvitaan parempaa pornoa ja aika helvetin nopeasti. Alastomia, paljaita miehiä, suloista miehen komeutta, lihaa kuvitelmille. Tarvitsemme parempia ehkäisyvälineitä, oikeudenmukaisempaa työnjakoa silläkin saralla.

Mutta kuoleman varjo, tämä seksin perustotuus, tämä pohjimmainen epäsuhta, on myös muistettava. Se on otettava huomioon.

Siksi helposti saatavilla olevat ehkäisyvälineet ja abortti ovat meidän modernin vapautemme kulmakivet, vielä nytkin. Seksin suhteen on sama kuin ruuan: Vaikka me elämme täällä supermarkettien maassa, älä luule, että me ihmiskunta olisimme jotenkin lopullisesti voittaneet nälän tai janon. Olemme vain parin askeleen päässä nälästä ja kivusta.

EDIT 27.6.10, sanamuotoja muutettu

---

Samasta aiheesta:

• Hugo Schwyzer: Men killing women: maternal mortality, heterosexual desire, and the work of male transformation
  
• Reclusive Leftist: The origin of male dominance
  
• Wikipedia: Maternal Death
  
• WHO: Why do so many women still die in pregnancy or childbirth?
  

Ohjenuorat

Olen huomannut, että naisille annettavassa raiskausvalistuksessa käytetään samoja tehottomia ja vahingollisia neuvontatapoja kuin naisille suunnatussa viinavalistuksessa. Molemmissa naisille kerrotaan, että jos he törkeässä hybriksessään rohkenevat vaatia vain miehille kuuluvia etuoikeuksia (rentoutumista viinan kautta; vapaana öisillä kaduilla kulkemista), naisille käy välittömästi huonosti. Dokaavat miehet kuvataan lähinnä sankareina tai olosuhteitten onnettomina uhreina. Raiskaajat taas ovat jonkinlainen luonnonvoima, jota ei sovi vetää vastuuseen teoistaan.

Äh! Onko ihmekään, ettei valistus pure?


Tässä pari tälle vuosituhannelle päivitettyä neuvoa raiskauksentorjuntavinkkiä meille kaikille (näitä saa konstaapelikin hyödyntää ihan vapaasti):

"Nainen! Ei kannata dokata liikaa eikä varsinkaan liikkua huonojen miesten kanssa. Raiskaajat kyllä käyvät muutenkin kimppuusi, ilman, että se riippuisi yhtään mistään mitä itse teet. Raiskaushan on aina vain raiskaajan päätös! Mutta pelkureiden on helpompi hyökätä, jos olet kovin humalassa."

tai

"Nainen! Raiskaus on epäoikeudenmukainen teko. Se on yksi kidutuksen ja terrorin muoto. Raiskaus on vain raiskaajan syytä, ei koskaan hänen uhrinsa. Jos helvetti olisi olemassa, se raiskaaja se kirkuisi siellä ikuisesti kivusta, pallit sinimustana muussina. Yksin hän.

Katso silti vähän juomasi viinan määrä, nainen. Selvinpäin sinun on helpompi puolustautua tai paeta, jos raiskaaja päättää hyökätä kimppuusi. (Mutta vaikka olisit koomakännissä, raiskaus on silti vain raiskaajan vika.)"

tai

"Nainen! Ikävä totuus on se, että pieni osa miehistä on huoria ja loisia. He ovat valmiita raiskaamaan ja muutoinkin pahoinpitelemään sinut. Useimmat miehet eivät ole loisia, mutta jotkut ovat. Et voi välttämättä päältä päin nähdä, kuka on huono mies ja kuka ei.

Ei ole oikein, että sinä, vapaan yhteiskunnan vapaa kansalainen, joudut suojelemaan itseäsi irrationaaliselta terrorilta. Me teemme kaikki työtä, jotta yhteiskunta saataisiin muutetuksi oikeudenmukaisemmaksi. Mutta vielä toistaiseksi: suojele itseäsi. Älä juo liikaa miehen seurassa, ellet ole satavarma siitä, että se mies on sen arvoinen. On miehen asia todistaa oma arvoisuutensa.

Jos mies alkaa käyttäytyä omituisesti, muista, että sinä saat milloin tahansa häipyä kotiisi tai huutaa ohikukijat apuun. Sinun ei tarvitse selitellä sanallakaan."

Tässä kuitenkin kaikkein tärkein ja tehokkain vinkki raiskauksien kitkemiseen:

Mies! Älä raiskaa.

---

• Seija Aunila: Kyllä kai lapsen saa raiskata
  
• Cereta: On rape and men (Oh yes, I'm going there)
  
• Hugo Schwyzer: No right to be assumed harmless
  
• Feminism 101: Rape Culture
  

Myyttiksen vinkit, osa 2: Gluteus Maximus

On ajanhukkaa huolehtia siitä, että takapuolesi muka olisi liian leveä. Makuja on tietysti monenlaisia ja monenmalliset vartalot ovat kauniita. Mutta noin keskimäärin - ei kuunaan ole tämän maailman valoa nähnyt se hetskumies, jonka sydäntä ja muita ruumiinosia ei leveä perse sykähdytä.

(Sama pätee isoihin tisseihinkin.)


Iso perse naisella on niin kuin leveät hartiat miehellä. Ja isot tissit ovat kuin miehen pituus. Ei mikään noista (paitsi pituus) ehkä ole kovin eleganttia, mutta eihän seksin kuulukaan olla.


Sir Mix-a-Lot sanoo sen niin somasti.

Veri ja vessanpönttö

Feminismissä on kyse sekä vessanpöntön kannen asennosta että verestä.

Arki, vessanpönton kansi, on hyvä koetinkivi. Ainakin minun itseni on usein helpointa lähteä purkamaan suurempaa sortoa juuri jonkin arkipäiväisen epäkohdan kautta: Kuka vie lapset tarhaan? Kuka maksaa tämän viikon ruuat? Sopiiko minun laittaa korkokengät tuohon tilaisuuteen? Onko reilumpaa jättää kansi alas vai ylös? En siis suinkaan ole sitä mieltä, että vain suuret talouden ja politiikan kysymykset olisivat sopivaa ajateltavaa feministille.

Mutta niinä väistämättöminä hetkinä, kun tuo hyvä arkipohdinta vesittyy iltapäivälehtimoskaksi ("On ihmisoikeusrikos, ettei X saa pillua!", "Se on ihan peruskohteliaisuutta muita kohtaan, että meikkaa!"), tekee hyvää muistaa myös veri.

Naisten sorto on ihan oikea, maailmanlaajuinen ihmisoikeusrikos. Tai pikemminkin rikosten vyyhti.





The Independent: Malalai Joya: The woman who will not be silenced

The warlords who make up the new "democratic" government in Afghanistan have been sending bullets and bombs to kill this tiny 30-year-old from the refugee camps for years – and they seem to be getting closer with every attempt. Her enemies call her a "dead woman walking". "But I don't fear death, I fear remaining silent in the face of injustice," she says plainly. "I am young and I want to live. But I say to those who would eliminate my voice: 'I am ready, wherever and whenever you might strike. You can cut down the flower, but nothing can stop the coming of the spring.'"

(...)

When her turn came, she stood, looked around at the blood-soaked warlords on every side, and began to speak. "Why are we allowing criminals to be present here? They are responsible for our situation now... It is they who turned our country into the centre of national and international wars. They are the most anti-women elements in our society who have brought our country to this state and they intend to do the same again... They should instead be prosecuted in the national and international courts."

---

Samasta aiheesta:

• Wikipedia: Malalai Joya
  
• Global Finland: Malalai Joya, Afganistanin naisten ääni
  
• http://www.unifem.fi/ajankohtaista.php
  
• Guardian: Afghanistan passes 'barbaric' law diminishing women's rights
  
• HS: Häkämies omaisille: Afganistanissa eletään kriittisiä aikoja
  

Taivaan kuningatar

Aaltopahvia kirjoittaa Madonnasta:

Madonnaa ei voi olla kunnioittamatta – onhan hän ehkä maailman kuuluisin nainen. Madonna menestyy, Madonna uudistuu, Madonna on bisness-nero, Madonna on esiintyvän taiteen kuningatar.

(...)

Sillä oleellisinta Madonnan konsertissa oli läsnäolo. Madonnan mikistä huokui henkäilyjä ja huudahduksia, hän puhutti yleisöä varsin vaateliaasti, mutta tarjosi samalla varmuuden siitä, että tämä nainen ei häpeä – ei edes miltei sadantuhannen ihmisen edessä – vaatia juuri sitä, mitä haluaa. Piirre, jonka naiset huomattavan usein piilottavat, olivat artisteja tai eivät. Siitä Madonnaa on pakko ihailla, vaikka juuri sen vuoksi häntä ei haluaisikaan henkilökohtaisesti tuntea.

Madonnasta - tai rockin supertähdistä yleensä - olen samoilla linjoilla kuin Aaltopahvia tässä tai Raapimapölkky taannoisessa kirjoituksessaan.


Ihailen Madonnan häpeämättömyyttä. Millainen pokka hänellä onkaan! Supertähden osa se vasta onkin naisilta kielletty. Mutta Madonna on voimallaan ja tarmollaan ottanut sen roolin itselleen. Hän on rakentanut sen itselleen.

Itse olen herkkä häpeälle. Annan sen usein vaientaa minut. Minulla ja monilla muilla naisilla on hillitön kasvojen menettämisen pelko. Emme uskalla astua esille, tehdä aloitteita, järjestää tempauksia. Elämme pienintä mahdollista elämää, ettei häpeä saisi meitä. Ikään kuin arkiasemamme muka olisi niin hyvä, että meillä oikeasti olisi jotain menetettävää.


Madonna opettaa rohkeutta ja itseluottamusta. Hävetähän tietysti pitää, jos on tehnyt jotain oikeasti pahaa. Mutta jos ei ole, ei pidä hävetä. Turha häpeä on hyödytöntä. Niin yksinkertaista se on. Ehkä tätä voi pitää synninpäästönä.

Madonna on nimensä ansainnut.

Tyttö sinä et ole tähti

Naiselle on yleensä kaikissa arvostetuissa yhteiskunnallisissa riennoissa varattu apulaisen rooli. Hänen oletetaan elävän miehensä kautta, tukevan tämän taidetta/tutkimusta/uraa/pömppömahaa. Tämän kuuluisi riittää hänelle. Siis näin, jos olet nainen:

Et saa olla itse tähti, mutta saat olla bändäri. Stara saa palvovat väkijoukot, sinä saat sukupuolitaudin.

Et saa olla itse puheenjohtaja, mutta saat olla sihteeri. Saat kaksinkertaisen työtaakan ja neljänneksen kunniasta.

Et saa olla itse insinööri, astronautti, muotisuunnittelija, vapahtaja. Mutta saat olla niiden vaimo.

Et saa olla taiteilijanero. Mutta saat hytistä alasti sen mallina tai hääriä sen muusana.

Et saa olla merkittävä tutkija. Mutta saat hoitaa sen lapset, niin että se pääsee luomaan uraa.

Perinteisessä (no, parin viime vuosisadan kestäneessä) mallissa nainen elää miehensä kautta. Hän tekee suhteen välttämättömät työt ja hoitaa lapset. Hän kaataa oman energiansa mieheen, auttaen siten tätä loistamaan. Eikä siinä mitään: kyllähän oikeasti lahjakkaita miehiäkin on. Voi olla ihan järkevää tasoittaa heidän tietään. Mutta jos nainen itse noin toimiessaan haaskaa omat kykynsä, hän tekee hidasta itsemurhaa.

Jos olet oikeastikin semmoinen ihminen, että mielelläsi olet suhteen apuri (ainakin siis julkisen työn suhteen), ei sitten mitään. Hyvä homma, jatka samaan malliin! Olet hyödyllinen ja maailma tarvitsee sinunlaisiasi. Mutta jos sinulla itselläsi on kehityskelpoisia kykyjä, älä herran/rouvan tähden haaskaa kallista voimaasi jonkun kyrpiksen pönkittämiseen. Rupea itse tähdeksi.

Sano se ääneen vaikka salaa komerossa: Minä olen nero. Minä olen da Vinci. Minä olen Einstein. Tai jos tähtäät vähän alemmaksi, sano, että Olen vittu vaikka vanha tylsä Saarikoski, mutta pointti on siinä, että mulla jos kellä on lahjoja! Tai jos et muuta keksi, sano, että Minä olen geneerinen suuryrityksen johtaja! Joka tapauksessa: Minä olen se, jonka työ on tärkeää.

Sano, sano nyt. Vai etkö uskalla? Sinun sanoistasi voi maailma murentua.

Playmate of the month

Tajusin viipeellä, mikä minua eniten häiritsi Tony Dunderfeltin taannoisessa jutussa siitä, että naisten "pitäisi" parisuhteissa olla alistuvampia: Sehän on seksifantasia!

Seksifantasioissa ei tietenkään sinänsä ole mitään vikaa. Jos Dunderfelt (en tunne henkilöä, arvioin hänen antamiensa haastattelujen perusteella) kiihottuu siitä, että saa komennella jotain naista, mikäs siinä. Omat seksifantasiani ovat kaukana Dunderfedtin omista. Niin kauan, kun emme pakota ketään mihinkään, meillä molemmilla on oikeus mieltymyksiimme.

Dunderfeltin ongelma on kuitenkin siinä, että hän tahtoo tehdä kuvitteluleikistään vallitsevan maailmanjärjestyksen.


Vastaavia yritelmiä on useita: Hännikäisten ja Laasasten lisäksi esimerkiksi Laura Doylen The Surrendered Wife ja kuuluisimpana John Grayn Miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta. Nämä ovat pitkälle vietyjä toiveita siitä, että maailma olisi sellainen kuin omissa kuvitelmissa.



Tarkoitan tässä seksifantasioilla niitä pienemmän intensiteetin leikkejä, joita monet pariskunnat leikkivät makuuhuoneen ulkopuolellakin. Aika yleinen on sellainen leikki, jossa toinen osapuoli on molempien mielestä heikko ja hauras, ja toinen sitten hänen ihanan karski käskyttäjänsä. Tai toinen on yhteisen fantasian mukaisesti hoivaava mami (sukupuolesta riippumatta) ja toinen häröilevä hössö.

Esimerkki: Eräällä tuttavapariskunnallani on hyvin perinteiset parisuhderoolit. Kun käydään ulkona, tuttavani mies pörhistelee suojelevasti, auttaa takin tuttavani ylle, maksaa ravintolassa molempien ateriat ja niin edelleen. Ideana on tietysti se, että tuttavani "tarvitsee suojelua", koska hän on "liian hauras ja hyvä" hoitamaan mitään rahvaanomaisia käytännön asioita.

Oikeasti pariskunnalla ei ole mitään harhakuvitelmia. Molemmat käyvät työssä, ansaitsevat itse omat rahansa ja panevat muussa elämässään tuulemaan. Tuttavani(*) on hyvin pätevä ja aikaansaapa ihminen omalla oikeudellaan. Mutta heistä on nautinnollista leikkiä näin ritaria ja linnanrouvaa.

Kun leikin säännöt ovat molempien tiedossa ja yhteisesti sovittuja, leikki on tyydyttävä. Kun peli on reilua ja tosiasiat tiedossa, voidaan turvallisesti leikkiä, että leikki onkin totta.


Homma myrkyttyy vain silloin, jos leikkiä ei myönnetä leikiksi. Jos yhteistä tai henkilökohtaista fantasiaa vielä ruvetaan levittämään kelmuksi koko oikean maailman päälle, mennään pahasti hakoteille:

"Naisena/miehenä olen luonnostani hauras, ylettömän emotionaalinen ja tarvitsen siippani tukea! En osaa tehdä mitään yksin. Mies/nainen on tyly ja vahva, hän osoittaa järkkymätöntä voimaansa komentelemalla/alistumalla/olematta ikinä puhumatta tunteistaan/lyömällä! Ja tämä pätee kaikkiin maailman ihmisiin!"

Yksilöiden välillä on eroja ja sukupuoltenkin välillä on, mutta kovin tarkka jin-jang -jakaminen kuuluu satumaailmaan.

Oikeasti naiset ovat karskeja ja herkkiä ja miehet ovat karskeja ja herkkiä. Me kaikki olemme verovelvollisia, rokotettuja, vastuullisia aikuisia. Vastuutamme muiden huomioonottamiseen ja itsekuriin meiltä ei ota pois kuin kuolema. Leikkikää siis niin kuin parhaaksi näette, mutta älkää teeskennelkö, että leikkinne kelpaisi joksikin oikeaksi yhteiskunnan malliksi.


Tai älkää ainakaan kirjoittako aiheesta uutta tylsää polemiikkikirjaa.


----
(*) Ylimääräisenä twistinä tässä tosin on se, että tuttavani on itsekin mies. Hän ja hänen miehensä ovat komea pari!

Murra se

Raiskaus – ja muu miesten naisiin kohdistama väkivalta - on yhteiskunnan suojelukohde. Väkivaltaa käytetään pönkittämään miesten etuoikeutettua asemaa: miehet ovat turvassa ja vallassa, väkivallan rakenne uhkaa vain naisia.

Raiskauksen uhka on paha satu, jota käytetään naisten kontrollointiin. Tarina menee näin: "Jos olet nainen ja liikut ulkona liian myöhään, iso paha raiskaaja käy kimppuusi! Hän raiskaa sinut ja sitten elämäsi on ohi." Siis me naiset emme voi mennä tietyille alueille, koska meidän on pelättävä oman lajimme uroksia.

Sadun toinen puoli on se, että "oikein toimimalla" nainen voisi jotenkin välttää raiskauksen ja pahoinpitelyn. Jos pysyttelet poissa pimeiltä kujilta, ja jos tottelet auliisti aviomiestäsi etkä koskaan itse pyri mihinkään, saat elää. Se on tietysti fiktiota, koska väkivallalta sinua ei suojele mikään. Joku saattaa hyökätä kimppuusi, mutta se ei riipu sinusta eikä sinun henkilökohtaisista ominaisuuksistasi. Väkivalta on luokkataistelukysymys. Sinut halutaan pitää lisääntymisluokan töissäsi.

Naiset taas eivät kohdista miehiin mitään samanlaista systemaattista ruumillisen väkivallan uhkaa. (Vanhemmat– äidit ja isät – kyllä saattavat kohdistaa sitä lapsiinsa, vanhoina pahoina aikoina varsinkin). Ainakaan Euroopassa poikia ei rutiininomaisesti ympärisilvota. Sota taas on jo itsessään miesten vika. Se on vanhojen miesten kateutta nuorempien miesten verevyydestä ja kyvykkyydestä, tyhmää ahneutta ja pelkurimaista lyhytnäköisyyttä. Sodasta on turha syyttää naisia.

Miehillä on väkivallan monopoli.


Voihan tietysti olla, että raiskaaminen yksinkertaisesti on yksi ihmislajin urosten häiriökäytöksen muoto, siis samaan tapaan kun tuoreet äidit voivat joskus joutua synnytyspsykoosiin ja surmata vastasyntyneen lapsensa. Ehkä raiskaus on eräs miesten aggression, naispelon ja –vihan ilmentymä. Ehkä se voi jopa olla jonkun luuseriyksilön loisiva lisääntymisstrategia. Mutta hyvässä yhteiskunnassa siihen suhtauduttaisiin juuri niin kuin kuuluukin: häiriökäytöksenä. Ei minään pyhänä, muuttumattomana yhteiskunnallisena lakina, van nolona mokana. Hormonihysteriana.

Maailman muuttamiseksi teoille on annettava uudet merkitykset. Raiskauksen pitäisi merkitä miehellä häpeällisintä mahdollista kontrollin menetystä: hän on antanut pelkonsa sanella tekonsa. Siis tarpeeksi hyvässä maailmassa, jos mies ajattelisikin raiskaamista (siis ei raiskatuksi tulemista, vaan sitä, että hän itse raiskaisi), hän yrjöäisi häpeästä.

Kodin hengetär

Tiedättehän, että miehiltä saa vaatia ihan yhtä paljon kuin naisiltakin? Eivät miehet ole mitään hauraita kasvihuoneorkideoita, jotka kylmä henkäys lakastaa. He eivät ole läpikuultavaa luuposliinia.

Minulle ja naispuoliselle tuttavalleni tuli taannoin keskustelua kotitöiden jakamisesta. Tuttava kertoi, että heidän kotonaan (hän on parisuhteessa miehen kanssa), hän tekee enimmän osan kotitöistä. Tämä siitäkin huolimatta, että tuttava tekee kahta työtä. Pariskunnalla ei ole lapsia.

Tuttava ei ole mikään sinisilmäinen neitsykäinen, ensimmäisessä suhteessaan. Hän on yli kolmikymppinen, muissa asioissa hyvin pätevä nainen. Kysyin, miksi ihmeessä mies ei tee osaansa kotitöistä – onko hän ehkä neliraajahalvaantunut?

"No se Ylermi [nimi muutettu] on sellainen, että ei se tee työtä, ellei se saa siitä rahaa." Ylermi ei siis olekaan mikään tyhmä poika. Kotitöistä ei jää mitään jälkeä. Niistä ei voi rakentaa itselleen vaskea kestävämpää monumenttia, eikä niistä saa taskuunsa pätäkkää.

"No Ylermillä oli niin vaikea lapsuus, sillä on hirveän huono suhde sen vanhempiin." Tuttavan käy miestään sääliksi, ja nyt hän ajattelee, että on hänen asiansa hyvittää Ylermille tämän lapsuuden kärsimykset. Mutta ellei hän satu olemaan Ylermin äiti tai isä, hänellä ei loogisesti voi olla minkäänlaista osuutta siihen, jos Ylermiä joskus vuosikymmenet sitten riistettiin. (Jos hän on Ylermin äiti, aika hemmetin sairasta menoa!)

"No Ylermi ei ehdi, sillä on niin paljon kaikkea muuta. Sillä on stressiä." Ylermi on tärkeämpi ihminen kuin tuttavani.

Mietin sen itse näin: jos eläisin samassa kämpässä kenen tahansa muun kanssa – vaikka ystävän, sisaruksen tai ihan vaan kämppiksen – edellyttäisin tietenkin, että he tekevät osansa yhteisistä töistä. Itsekin teen nurkumatta oikeudenmukaisen osani. Sehän on oikeus ja kohtuus. Ei kellään terveellä aikuisella ole oikeutta panna omia töitään muiden niskoille. Miksi sitten hetskuparisuhde olisi ainoa poikkeus tähän aikuisten työntekosääntöön?


Jos et vaadi mieheltäsi yhtäläistä työpanosta kuin itseltäsi, olet (tässä asiassa) seksisti. Pidät miestäsi itseäsi vähäisempänä ja kyvyttömämpänä, vähemmän aikuisena.

Spei suae patria dedit

Me olemme vapaita sinä päivänä, kun ylioppilasjuhlissa juhlakalun isä sanoo, ääni ylpeydestä väristen:

"Meidän Ville-Eemelistapä tuleekin isona huora!"


Ja Ville-Eemeli elämäntyönään myy munaansa ja kieltään.

SA-int

Uusimmassa manifestissaan Moilanen ruotii naisten asevelvollisuutta. Aihe on muutenkin pinnalla.


Tärkein ensin: Naisella ei ole mitään velvollisuutta mennä armeijaan. Vain miehiä koskeva asevelvollisuus ei tällä hetkellä ole sukupuolisortoa. Syitä on kaksi:

1. Sukupuolet Suomessa tai missään muuallakaan eivät lähde tasa-arvoisesta asemasta. Naiset tekevät jo nyt enemmän työtä kuin miehet. Kaikki lisääntymisen kustannukset ovat tällä hetkellä naisten harteilla. Olisi kohtuutonta sälyttää naisten harteille enää lisää työtä, paitsi jos miehet ottavat osansa lastenhoitotyöstä.
   
   Naisten tekemää työtä ei yleensä lasketa työksi. Me synnytämme lapset. Meillä on kuukautiset. Me olemme ne, jotka tekevät maailman perustyön: lastenhoidon, kotityöt, ruuanlaitot. Ne kaikki on laskettava mukaan yhtälöön. Siksi on vain oikeus ja kohtuus, että miehilläkin on jokin ehdoton yhteiskunnallinen velvollisuus. (Heti, kun sukupuolten työnjako perustyön suhteen on korjattu, tilanne on tietenkin toinen.)
   
   
2. Mutta eihän ole miesten vika, että he eivät pysty tekemään ruumiissaan lasta? Ei tietenkään. Mutta sodat ovat miesten vika. Eikö kuulostakin tuhmalta, että uskallan sanoa sen ääneen? Sodistahan yleensä puhutaan niin kuin ne olisivat jokin järkkymätön luonnonlaki. Sotia on toki pidetty kautta historian, mutta ne ovat urosten häiriökäyttäytymistä. On väärin, että naiset joutuvat kärsimään miesten toilailuista enemmän kuin nyt jo kärsimme. Teurastakoot kyrvät toisiaan, jos kokevat sen välttämättömäksi. Jättäkää meidät sen ulkopuolelle. Meidän on ajateltava sukupuolia myös globaalisti, luokkakysymyksenä.
   

Nyt kun olen sanonut tämän kaiken, voin kertoa, että mietin itse aikoinani vakavasti armeijaan menemistä. Päätin lopulta, etten mene. Tein päätökseni osaksi yllä mainitsemistani syistä, osaksi syyni olivat henkilökohtaisia: en usko, että armeijaan meno olisi minulle paras tapa olla hyödyksi rauhalle ja vapaudelle.

Se on sääli. Voin sanoa, että maanpuolustus kiinnostaa minua aivan saatanasti. Minua kiinnostaa, mitä minulle tapahtuu. Haluan olla mukana päättämässä kohtalostani. Suomi on minun maani, Suomessa on minun elämäni. Puolustaisin sitä asein, ilman muuta, jos se olisi ainoa tapa. En ole isänmaallinen sanan varsinaisessa merkityksessä. En nousisi aseisiin minkään abstraktin Suomi-neidon puolesta. Se, mitä puolustaisin, olisivat tasapuolinen koulutus, vapaa abortti ja ehkäisy, lasten rokotukset, kouluruokailu, katuvalot ja toimivat vessat. Siis länsimainen vapaus: ei täydellinen, mutta tällä hetkellä paras mahdollinen.

En tiedä, soveltuisinko nykyarmeijaan. Olen parhaimmillani hyvä johtaja (huonoimmillani inisen), tulen hyvin toimeen miesten kanssa (ette ehkä uskoisi!), nautin selkeissä organisaatioissa työskentelemisestä. Mutta sen mukaan mitä olen kuullut, armeijassa tapaa kaikki miesvaltaisten organisaatioitten huonoimmat puolet: simputuksen, tyhmäilyn, selkäänpuukotuksen, juoruilun, sukupuolisorron. (Tämä pohjautuu armeijan käyneiden tuttavieni, miesten ja naisten, erittäin subjektiivisiin kokemuksiin. Voi hyvin olla, että intissä on erilaistakin toimintaa.) Saan sitä sortopaskaa niskaani muutenkin elämässäni. En tahdo panna vuotta turhille vosuille pokkuroimiseen, kun samalla vaivalla voin tehdä sellaista työtä, joka kyllä edesauttaa naisten ja miesten asemaa.

Toisekseen ajattelen ihan ruumiini kestokykyä. Olen ihan hyväkuntoinen, mutta en tietenkään ole yhtä vahva tai nopea kuin mies. Joten - mitä minä tekisin maavoimissa? Ajatus taistelutilanteessa tappamisesta (jos se olisi ainoa keino) ei minua häiritse, mutta en ihan fyysisesti olisi kummoinenkaan tetsaaja. Onhan armeijassa toki naisellisiakin töitä, mutta kokonaisuutena armeijalla ei tunnu olevan minulle mitään käyttöä. Armeija ei nykyisellään hyödynnä (naisten) kykyjä tai aivoja.

Olen hyvin halukas palvelemaan yhteiskuntaa. Olen partiotyttö. Olen Amnestyn jäsen. Haluan auttaa ja muuttaa maailmaa. Haluan pelastaa koko maailman. Haluan tehdä työtä yhteiseksi hyväksi. Mutta tahdon järkevän tavan toimia.


Ratkaisu voi olla (siviili)kriisinhallintatyössä.

Näin terrorismin ja pandemioitten aikakaudella olen miettinyt suuria uhkia. En tiedä yhteiskunnan kriisinhallinnasta mitään. Esimerkiksi: mitä ydinvoimaloille tehdään, jos sota sytytetään? Kuka ne ottaa hallintaansa? Vai tehdäänkö ne vain toimintakyvyttömiksi? Miten sähkönjakelu varmistetaan kriisitilanteessa? Entä miten tietoliikenneyhteydet?

Kriisin ei tarvitse olla sotilaallinen: Esimerkiksi käy puhtaan veden jakelun järjestäminen Nokialla sen pilaantuneen veden tapauksen aikoihin. Tärkeää kuitenkin on, että naiset saataisiin mukaan päättämään infrastruktuurin rakenteista. Ja mobilisoitua yhteistoimintaan.

Ehkä näin saataisiin naisia myös kouluttautumaan rahakkaisiin ja sitä kautta vallakkaisiin teknisen alan töihin, ja sitä kautta yhteiskuntamme keskeisimpään valta-asemaan. Ja esimerkiksi hoiva-aloilla työskenteleville naisille enemmän ansaittua omanarvontuntoa.


Kun toivottavasti kerran lastenhoidon kustannuksia pyritään tasaamaan ja perinteisiä sukupuolirooleja purkamaan, on tietenkin oikeus ja kohtuus, että kodin ulkopuolisetkin velvollisuudet jaetaan uudestaan. Kun miehet tulevaisuudessa sotkevat kätösensä vauvankakkaan ja panevat uransa vuodeksi hollille koti-isinä, naisille voitaisiin aivan hyvin määrätä yleinen kriisinhallintapalvelus.

Minä haluan suojella yhteiskuntaa. Antakaa siis minulle yhteiskunnanpuolustustyötä, jota voin tehdä.

Väkivaltaa savannilla!

Tiedättehän te, miten asiat ovat: Miehet ovat vallassa koska miehen ruumis on vahvempi kuin naisen. Miehet voivat siis pakottaa naiset tekemään asioita, mutta naiset eivät voi pakottaa miehiä mihinkään. Siksi siis sukupuolten välillä on aina oleva epätasa-arvo.


Ehei. Pelkkä väkivalta ei riitä hallitsemiseen. Tai ainakaan yksittäisen yksilön väkivalta ei riitä, ellei hän sitten kertaheitolla esimerkiksi ota uhriltaan nirriä pois. Raa'an voiman lisäksi tarvitaan aina myös väkivallan salliva ja palkitseva yhteiskuntarakenne. Väkivallakko tarvitsee aina tuekseen apureita, muuten hän on helisemässä.

Esimerkki: Kuvitellaan, että olemmekin muinaisia ihmisapina-esiäitejämme yhtä muinaisella savannillamme. Sanotaan, että laumassamme on joku kaikkia meitä muita vahvempi häirikköuros: hän – tai oikeastaan se, koska olemme vielä ihmisapinoita, mutta sanotaan nyt kuitenkin hän – koettaa jatkuvasti taivuttaa muut tahtoonsa hakkaamalla meitä. Ennen kaikkea hän koettaa pitää meidät kurissa sillä, että uhkaa hakkaavansa meitä. Hän antaa ymmärtää olevansa valmis käyttämään väkivaltaa meitä vastaan. (Ja hänen luonteestaan tiedämme, että tässäpä onkin semmoinen horatsu, joka ei vain anna ymmärtää vaan myös ymmärtää antaa.) Siis jos emme tee niin kuin hän sanoo, hän todennäköisesti käy kimppuumme. Kauheaa.

Mutta ikävä juttu häirikölle: meitä muita ei vielä tässä kuvitteellisen apinakehityksemme vaiheessa olekaan ehdollistettu taipumaan pelon alla. Me tajuamme heti, että iso uros yrittää kohdistaa meihin laittoman hyökkäyksen. Meissä herää siis looginen, luonnollinen ja alkukantainen tunnereaktio: raivo ja ärtymys häirikköä kohtaan! Haluamme estää häntä vahingoittamasta meitä tai kostaa hänen jo tekemänsä hyökkäyksen.

Emme ole avuttomia. Meillä on useita vaihtoehtoja:

1. Koko muu lauma, naaraat ja urokset, voi liittoutua häirikköä vastaan. Laumaeläiminä emme kestä yksinoloa: suurinkin mölyapina taipuu, jos vaihtoehtona olisi joutua ryhmän paariaksi. Kyseessä olisi ikään kuin kirkonkirous, häirikön täysi sulkeminen pois yhteisöstä.
   
   
2. Voimme liittoutua keskenämme ja yksinkertaisesti hyökätä kaikki kerralla ison klöntin kimppuun. Jos meitä on tarpeeksi, se joutuu taipumaan. Kukaan ei pysty puolustautumaan lauman koko mahtia vastaan.
   
   
3. Jos jostain syystä emme voisi avoimesti vastustaa räyhääjää, me tietäisimme, että aika ja olosuhteet ovat meidän puolellamme. Häirikkö on ruuanhankinnassa täysin riippuvainen meistä muista, varsinkin naaraista. (Keräilijä-metsästäjä –yhteisöissä hankitaan suurin osa ravinnosta nimenomaan keräilemällä.) Hän on ehkä vallassa nyt, mutta onnen pyörä pyörii. Yksikin harha-askel vaikkapa metsästysreissulla, yksikin vakava tartuntatauti tekee hallitsijasta heikon. Sitten hän on meidän armoillamme.
   

Yleensä - savannilla ja muualla - toimitaankin ikävä kyllä juuri niin päin, että häirikköuros saa apua muilta, ehkä heikommilta uroksilta, ja monilta naarailta. He myötäilevät väkivallakkoa ja auttavat tätä pitämään valtaansa yllä. He saavat siitä jonkinlaista turvaa ja arvovaltaa ja sen ilon, että voivat pitää jotain ihmisryhmää itseään huonommassa asemassa.

Seurausten pelko pitää väkivallakon kurissa. Jos mitään pahoja seurauksia ei ole, miksi hutsu ei hakkaisi?


Tällä hetkellä yhteiskuntamme (= me kaikki) palkitsee miesten väkivaltaisuutta. Esimerkiksi niin, että jos aviomies lyö vaimoaan, sitä pidetään naisen itsensä vikana. Tai niin, että yhteiskunnassa eletään pelon maantieteessä: naisen pahoinpitely ja raiskaaminen eivät tuo tekijälleen mitään kovin kovaa rangaistusta tai häpeää. Sen sijaan uhrin "kuuluu" hävetä.

Väkivalta on kuitenkin olosuhdekysymys. Varsinkin me naiset luulemme, että meillä ei vaan ole vaihtoehtoja miesten väkivaltaa vastaan. Mutta eihän se ole totta. Jos järkipuhe ei auta, laillisia ja moraalisia keinoja on koko liuta: häpäisy, poissulkeminen, salaa tai yhdessä hyökkääminen. Järkipuhe on tietysti aina paras ja ensisijainen keino, mutta naisten on turha velloa avuttomuuden illuusiossa.

Heteropornoa, toivon mukaan

Wow! Muistatteko, kuinka aikoinani ruikutin heteronaisille tarkoitetun kunnollisen pornon vähäisyydestä? Rukouksiini on – ainakin osittain, ehkä - vastattu.

Mathilde Madden Erotica Cover Watch –blogista kertoo uudesta naisille suunnatusta Filament-lehdestä. Filamentin ensimmäinen numero ilmestynee kesäkuussa. Lehden sivujen mukaan sen on tarkoitus sisältää eroottisia ja/tai pornokuvia miehistä, nimenomaan heteronaisten makuun.

Toisin kuin yleensä naisille suunnatussa materiaalissa, tarkoitus on jopa olla seksikäs:

The assumption that women and men are chalk and cheese is perhaps what led erotic image aimed at women to be so unappealing to women in the past. Erotic images for men are almost always shot in colour and in recognisable locations, and the models are usually looking at the camera. Meanwhile, supposedly erotic images for women are usually in black and white, shot on a plain studio backgrounds and often, the model’s whole head is out of frame. There was never any evidence to suggest women liked that kind of thing; it arose from the assumption that male and female erotic tastes were oppositional, which is wrong.
(Filament-FAQ)

Toisaalta kyllä lehden yleinen linjaus siitä, millaisia sen valokuvamallien on tarkoitus olla, ei ihan sytytä minua:

From research we’ve learnt that what most women find erotic does not at all match what is typically thought of as an erotic image of a man designed for women. For example, on average, women prefer:

• men who are not muscle-bound
  
• men with more feminine face shapes
  
• men with attractive faces
  
• images that show the subject’s character and the environment he is in.
  

We also know that women’s tastes vary quite a lot, and we aim to cater to that variety too.
(Filament-Female Gaze)

Ihan henkilökohtaisesti pidän pornommastakin – siis nimenomaan lihaksekkaammista ukkeleista ja aktikuvauksista. Lehden nettisivujen perusteella vaikuttaisi siltä, että sitä lajia ei Filamentistä ehkä hirveästi löydy. Sääli minun kannaltani, mutta en kehtaa sen kummemmin ruikuttaa, kun lehti kokonaisuutena lehti kuulostaa hyvältä.

Representations of women’s bodies far outnumber representations of men’s bodies everywhere: from advertising to art. In erotic image in particular, representations of the male body specifically designed for women are almost non-existent.

Oli lehti sitten lopulta millainen tahansa, ainakin sen perusteesi on kunnioitettava. Mukava, että joku on – anteeksi jo etukäteen seuraava huono vitsi – ymmärtänyt iskeä tähän markkinarakoon.

---

(Mutta eikö tämä olekin älytön maailma? Että naikkosten pornolehdet ovat niin harvinaista herkkua, että niistä pitää erikseen vaivautua bloggaamaan? Minulle ei suomalaisista lehdistä tule mieleen mitään muita kuin iki-ihana Regina ja aika kökkö ja nyttemmin ilmeisesti kuopattu Exit-lehti. Onko muita?)

Loispistiäiset (Parasitica)

Piinaviikko jatkuu.


Puhuin taannoin siitä, että raiskaukselle pitäisi antaa uusi merkitys: sen sijaan, että se olisi jonkinlainen kummallinen luonnonilmiö, jonka kohteeksi nainen "häpeällisesti" joutuisi, se olisikin kertomus naisen sankarillisesta selviytymisestä jonkun pahan, tietoisen toimijan hyökkäyksestä. Ilman muuta näin.

En kuitenkaan vähättele raiskausta, enkä sitä traumaa, jonka raiskaaja usein uhrilleen aiheuttaa. Raiskaushan on hirveä rikos. Enemmän: Raiskaaminen on yksi kiduttamisen muoto. Henkilö, joka raiskaa, kuuluu alhaisimpaan kastiin: niihin ihmisiin, jotka ovat valmiita kiduttamaan huvin vuoksi. Halveksittavampaa ihmistä ei ole. Tappaahan voisi joissain tapauksissa itsepuolustuksekseen, mutta raiskaaminen ja muu huvikseen kiduttaminen on puhdasta pahuutta. Sitä ei voi edes teoriassa oikeuttaa millään.

Raiskaaja on loinen. Hän on kuin ne hyönteiset, jotka munivat munansa leppäkerttujen sisään: kun loispistiäisen toukat kasvavat leppiksessä, ne syövät kantajansa sisuskalut. (Jos nainen hedelmöittyy, kun joku mies hänet raiskaa, siitä mahdollisesti syntyvä lapsi on tietenkin viaton kaikkeen.)

Vanhoina pahoina aikoina, historian hirveydessä, kun aborttia ei ollut helposti saatavilla, ja kun raskaus ja synnytys aivan konkreettisesti olivat naiselle hengenvaarallisia, raiskauksen pahuus oli jo senkin tähden käsittämättömän suuri. Muualla kuin läntisissä teollisuusmaissahan tuo on edelleenkin aivan liian usein homman nimi.

(Jos olet mies, voisit ehkä verrata raiskauksen aiheuttamaan traumaa ja uhkaa siihen, että penistäsi vahingoitettaisiin tahallaan. Kuvittele, että jos esimerkiksi liikut ulkona pimeän aikaan, olisi olemassa se vaara, että joku outo ja hirveän vahva tyyppi saattaisi käydä kimppuusi. Hän pitelisi sinua aloillaan, kaivaisi peniksesi housuistasi ja alkaisi toistuvasti pistellä sitä injektioruiskulla. Ruiskussa olisi nestettä, joka saattaisi olla HIV-positiivista tai muuten vaarallista. Tai hän silpoisi sinua veitsellä.

Oikeasti kai suurin osa Suomen raiskauksista tapahtuu ihan kodin seinien sisällä ja raiskaaja on uhrinsa tuttava. Ehkä tuon ylivedetyn pimeän suojissa sinua stalkkaavan HIV-injektiotyypin sijaan pitäisi puhua siitä, että joutuisit miehenä pelkäämään vaimoasi tai tyttöystävääsi.)

Naisen raiskaaminen on kuin miehen kastraatio. Molemmissa ihmisen seksuaalinen kyky ja ehkä ihminen itsekin yritetään tuhota. Ajatelkaa, miten usein lehdissä on raiskausuutisia, ja miten harvoin uutisia munansilvonnasta.

(Tämä on siis vertaus, ei yllytys eikä oikeutus. Tarpeeksi hyvässä maailmassa molempia tapauksia – raiskauksia ja peniksen vahingoittamisia - tietenkin olisi vuodessa tasan 0 kappaletta.)

Sarah Haskins on kuningatar!

Kai tunnette jo Sarah Haskinsin hillittömät, naisille suunnatulle mainonnalle ivailevat "dokumentti"pläjäykset?

Jos ette, tehkää itsellenne palvelus ja tutustukaa niihin oitis! Nainen on nero. Tällä kertaa ruoditaan hihityttävän pornoisia suklaamainoksia. Tiedättehän: ne, joissa nainen nuolee "patukkaa" autuas ilme kasvoillaan...




Naisten huumorihan on nyt oikein ajankohtaistakin.

Antaessaan saa

Uusimassa City-lehdessä kysytään homolta. Jäin ihmettelemään vain yhtä asiaa: sanotaanko peniksen sisäänsä ottavaa ukkoa tosiaan "antavaksi osapuoleksi" ja sisäänpanijaa "ottajaksi"? Eikö sen pitäisi mennä toisin päin? Tätä samaa olen ihmetellyt kyllä hetskusuhteittenkin ollessa kyseessä.

Koska jos annan jollekulle (esim.) banaanin, niin minähän olen banaaniaktin antava osapuoli. Ja jos hän panee banaanin (esim.) suuhunsa, niin silloinhan hän on banaanisession ottava osapuoli. En tajua.


Näihin kuviin. Näihin tunnelmiin.

Aristot ja prolet

Naiset ovat oma yhteiskuntaluokkansa. Meillä on eri toimintamahdollisuudet kuin arvostetummalla pääyhteiskuntaluokalla, miehillä. Meidän taloudelliset, poliittiset ja sosiaaliset mahdollisuutemme ovat (olleet) vähäisemmät kuin miesten. Me teemme suuremman osan maapallon kaikesta työstä ja hallitsemme merkittävästi pienempää osaa maapallon pääomasta.

Tässä ajattelua helpottava malli: useimmiten (vanhojen yhteiskuntien) yhteiskuntaluokkia tarkastellaan kerroskakkuna, vaakasuoraan jaettuina viipaleina: aristot, papisto, porvaristo, prolet. Näiden lisäksi on vielä pystysuora jako: naiset ja miehet. Ylimmän luokan naisella on toki sellaisia etuoikeuksia, joita alimman luokan miehellä ei ole. Aristonaisella on enemmän mahdollisuuksia kuin prolenaisella. Mutta kaikkien yhteiskuntaluokkien naisilla on samat velvollisuudet ja rajoitteet.

Me naiset olemme lisääntymisluokka. Kaikki lisääntymisen kustannukset ja vaarat ovat meidän kannattavinamme. Osa tästä on biologista eikä se ole kenenkään syytä. Nainenhan siittiön saatuaan rakentaa lapsen omassa ruumiissaan. Siihen menee yhdeksän kuukautta ja vauvan perushoito päälle. Tämän tosiasian sivuvaikutuksia voidaan lieventää ja yhteiskunnan rakenteita voidaan tehdä sellaisiksi, että naisen on helpompi lisääntyä vaivatta. Peruskustannusta (tai ehkä –etuoikeutta?) eli raskautta ei tietenkään voida poistaa.

Me olemme seksiluokka. Me olemme yhä ainoat, joilla on sukupuoli. Mies nähdään perusihmisenä, nainen on aina nainen. Me olemme seksiluokka: meidän vastuullamme on paitsi haluttavana (so. "kauniina") oleminen, myös seksin kontrollointi. Meidän kuuluu säädellä myös miehen halua, siis sitä, ruvetaanko seksiin vai ei. Siksi vain meitä voidaan huoritella.

Seksinkin vaarat ovat ensisijaisesti naisten niskoilla. Meitä vastaan käytetään useammin seksuaalista väkivaltaa. Silti – epäloogisesti – senkin kustannukset ovat meillä aivan kohtuuttomalla kertoimella. Jos nainen raiskataan, raiskausta pidetään hänen vikanaan. Samoin seksin harrastaminen laskee naisen statusta, vaikka kyseisessä aktissa olisi miesosapuolikin.

Me olemme perustyön hoitajat. Suurin osa maailman työstä on uusintamistyötä, siis päivästä toiseen jatkuvaa perusruuanlaittoa, lastenhoitoa, siivoamista. Tämä on täysin välttämätöntä työtä. Sillä ei kuitenkaan ole virallisen työn asemaa. Sitä ei arvosteta eikä siitä varsinkaan makseta työ-työn palkkaa.

Siis koska lisääntymisen kaikki kustannukset ovat meidän niskoillamme, koska kaikki aikamme menee uusintamistyöhön, koska meidän yhteiskuntaluokkamme "sopiva" rooli on hyvin kapea, emme saa kerätä omaa pääomaa. Naiset ovat köyhä yhteiskuntaluokka ja pysyvät köyhinä.

Viime vuosikymmeninä vapaissa vauraissa länsimaissa perinteistä luokkajakoa on toki alettu murentaa. Mutta kuinka särkeä loppukin, kuinka todella tehdä maailmasta sellainen, että sukupuoli ei määrittäisi perusoikeuksia?

Perinteisen luokkataistelun keinot eivät sellaisinaan ole sovitettavissa naisten ja miesten suhteeseen, koska elämme niin intiimisti yhdessä. Mutta on hedelmällistä ajatella naisia yhteiskuntaluokkana. Me emme ole mikään miesten alaviite. Olemme itsessämme syrjitty yhteiskuntaryhmä. Mikä on meidän etumme?

Se, että jokin yhteiskuntaluokka on suunnattoman suuri, ei tee siitä yhtään vähemmän yhteiskuntaluokkaa.

Päihdeäidit pakkohoitoon

Voi vittu! Tämä on paha. Työryhmä puuhaa pakkohoitoa päihdeäideille.

Minusta on epäoikeudenmukaista ja hirvittävää, että jonkun elämä pilataan äidin lyhytnäköisen itsekkyyden takia. Tietenkin! Mutta jos nainen voidaan ottaa pakkohoitoon vain koska hän on raskaana, sen tien päässä on paluu naisten orjuuteen. Ketkä seuraavaksi? Raskaana olevat naiset, jotka liikkuvat liikaa? Lisääntymisikäiset naiset, jotka vielä eivät ole raskaana? Etteivät he vahingossakaan tekisi mitään sellaista omalle ruumiilleen, mikä ehkä heikentäisi mahdollisen tulevan sikiön kasvumahdollisuuksia?

Ajatus päihdehoidon autuudesta on mieletön. Siinä vaiheessa kun päihdeäiti raijataan hoitoon, hän on jo ehtinyt pämpätä niin paljon, että sikiö on jo vaurioitunut. Ajatus siitä, että pahassa elinkautisessa juomaputkessa oleva nainen lähtisi raskaustestiä ostamaan heti kuukautisten jäätyä pois on naiivi. Mitä olisi tarkoitus tehdä lapsen synnyttyä? Muuttuisiko deekumutsi äkkiä helläksi, huomaavaiseksi hoivaajaksi?

Jokaisella lapsella on oikeus syntyä toivottuna. Jos nainen ei tahdo lastaan, eikä syntyneelle lapselle ole tarjolla muuta hoitajaa, äidillä ei ole oikeutta kantaa sikiötä täysaikaiseksi. Syntynyttä elämää (äitiä) on aina suojeltava enemmän kuin syntymätöntä (sikiötä).

Jos pakkokeinoihin on mentävä, silloinkin pakkoabortti on parempi ratkaisu. Sitäkin parempi olisi pakolla asennettu ehkäisykapseli.

(Optimaalinen ratkaisu reaalimaailman olosuhteisiin: Riskiryhmässä oleville äideille tarjotaan aktiivisesti päihdehoitoa ja aborttimahdollisuutta. Heille tarjotaan mahdollisuutta ottaa ehkäisykapseli, esimerkiksi silkan lahjomisen turvin. "Saat tätä ja tätä, jos suostut ottamaan tän kapselin. Se on omakin etusi. Haluutko todella noissa olosuhteissas tulla raskaaksi?")

Valtio ei saa takavarikoida autoa moneen kertaa kännissä ajaneelta edes rattijuopolta. Mutta auto ei olekaan pelkkä esine, toisin kuin naisen ruumis.

"Marttyyri"neitsyen koettelemukset

Helsingin sanomat julkaisi itsenäisyyspäivän kunniaksi emo-artikkelin koulumurhaaja Pekka-Eric Auvisesta. En kommentoi sitä, mutta mieleeni juontuu olla poliittisesti epäkorrekti:

Kaikki nämä koulumurhaajahutsut meillä ja muualla ovat poikia.

Mikä siinä on? Koulukiusaaminen on hirveää, mutta tytöillä on ihan yhtä vaikeaa siinä suhteessa.