Näytetään tekstit, joissa on tunniste reiluus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste reiluus. Näytä kaikki tekstit

4. helmikuuta 2012

Ensimmäinen mies

Sellainen kevytmielinen heitto vielä tässä presidentinvaalin alla, että toivon ilman muuta Haaviston tulevan valituksi. Jos en muuten, niin viimeistään Nexar Antonio Floresin tähden. Kyllä presidentin sukupuolikin on minulle tärkeä asia - mutta presidentin puolison sukupuoli on vielä olennaisempi. En nimittäin suurin surminkaan halua, että seurapiiritoimittajat edelleenkään pääsevät käyttämään kenestäkään pöhköä ilmausta "Suomen ensimmäinen nainen".

Ensimmäinen nainen on harvinaisen tympeä titteli. Sehän antaa ymmärtää, että nainen pääsee jotenkin maansa "ensimmäiseksi" ja parhaaksi ilman omaa ansiotaan, vain sopivan henkilön ja sopivaa henkilöä naimalla. Tai toisin päin, naisen mahdollisten omien ansioiden ei katsota painavan mitään sen rinnalla, kenet hän sattunut saamaan elämäntoverikseen! Sellainen ajattelutapa on minusta yhtä tunkkainen ameriikanlaina kuin Matti Meikäläisen vaimon kutsuminen "rouva Matti Meikäläiseksi".

Jostain syystä naisen siivellä ei kuitenkaan pääse ekaksi. En nimittäin muista, että Pentti Arajärvestä olisi koskaan vakavissaan käytetty vastaavaa johdonmukaista termiä "Suomen ensimmäinen mies". Muistatteko te?

23. lokakuuta 2011

Unelma Sirpa-Leena

Kuule, äiti-ihminen. Vittuillaanko sinulle kelvottomasta äitiydestäsi? Kutsuvatko naapurin tädit (ja sedät) sinua laiskaksi ja huonoksi mutsiksi, kun et vie pikku Pekka-Iivanaa niin usein vauvajumppaan kuin pitäisi, etkä taaskaan saanut Arabellaa ilmoitettua Oopperan satubalettiin? Hengähdä vähän.

Kotrollimotkottajien suut saa tukittua tällä:

HS 23.10.2011: Intialaistytöt luopuivat joukolla nimestä "Ei-toivottu"

MUMBAI. Lähes 300 tyttöä Intiassa on luopunut syntymänimestään "Ei-toivottu".

Vanhempien selvän kannan paljastavat hindinkieliset nimet muutettiin viikonvaihteen seremoniassa Sataran alueella Maharashtran osavaltiossa.

Nimenmuutoksella tytöt haluavat uuden, myönteisemmän elämän maassa, jossa tyttöjä ja naisia syrjitään järjestelmällisesti. Jopa siinä määrin, että miljoonia tyttösikiöitä on vuosien mittaan abortoitu ultraäänitutkimuksen jälkeen.

Tytöt olivat pukeutuneet parhaimpiinsa, kun he hyvästelivät rumat hindinkieliset nimet kuten Nakusa tai Nakushi. Tilalle tytöt ottivat Bollywood-elokuvatähtien nimiä, esimerkiksi Aishwaryan. Ja hindujumalatarten nimiä, esimerkiksi Savitrin.

Joku valitsi perinnenimen, jolla vain on myönteisempi merkitys. Vaishali esimerkiksi tarkoittaa "varakas, kaunis ja hyvä".

"Ystäväni ja koulutoverini alkavat nyt kutsua minua koulussa tällä uudella nimellä. Se tekee minut onnelliseksi", sanoi Ashmita, jonka pettynyt isoisä oli nimittänyt Nakusaksi.
(...)


Näin voit osoittaa urputtajille, että vaikket ehkä täytäkään heidän kohtuuttomia odotuksiaan, olet kuitenkin saavuttanut hyvältä vanhemmalta vaadittavan perustason. Sillä tuskinpa sentään olet mokannut vanhempana niin pahasti, että olisit nimennyt lapsesi "Ei-toivotuksi".

12. heinäkuuta 2011

Jännästi voi vaikuttaa

HS: 11.7.2011: Murharyhmän Elomaa: Seksuaalirikoksen riskiin voi itse vaikuttaa

(...) Elomaa ei lähtisi antamaan naisille kehotuksia pukeutumisen suhteen. Hän kuitenkin sanoo, että ihmiset voivat myös itse vaikuttaa riskiinsä joutua seksuaalirikoksen uhriksi.

"Lapsia varoitetaan, että tuntemattomien matkaan ei saa lähteä. Neuvolle ei ole ikärajaa. Kyllä aikuisille ihmisille pitää pystyä sanomaan, että ovat varovaisia, kenen mukaan lähtevät."

"On tietysti kuuma aihe pyytää ihmisiä pitämään huolta itsestään ja kavereistaan ja katsomaan alkoholinkäyttöään, mutta kyse ei ole syyllistämisestä." (...)


Jos ihminen ei totalitäärisessä valtiossa ole toisinajattelija, niin hänen riskinsä joutua vangituksi ja kidutetuksi on tosiaan pienempi kuin toisinajattelijalla. Ei tämä ole mitään syyllistämistä, vaan fakta.

Silti olen sitä mieltä, että jos tosiaan halutaan maailman paranevan ja kaikenlaisen kiduttelemisen vähenevän, niin ehkä kumminkin se dissaus pitäisi kohdistaa roistovaltioon - ei toisinajattelijaan.



Samasta aiheesta:

5. heinäkuuta 2011

Avioliiton esteiden tutkinta

Masinoija todistaa voimallisesti sukupuolineutraalin avioliiton puolesta, kannattaa lukea:

Eikö ketään edes hävetä: Avoin kirje sukupuolineutraalin avioliiton vastustajille

(...) Lapsi tarvitsee turvallisen kodin ja rakastavat vanhemmat, eivätkä homoparien lapset voi nykytiedon valossa sen huonommin tai paremmin kuin heteroparien. Jos olet eri mieltä, antaa tulla sellaisia riippumattomia tutkimustuloksia, joiden taustalla ei ole amerikkalainen kristillinen tutkimuslaitos tai katolinen perinteisiä perhearvoja kunnioittava järjestö (pliis lainatkaa George A. Rekersiä...) – tai tietenkään päin vastoin sukupuolivähemmistöjen etujärjestö. Vihje: tämä ei ole matematiikkaa, eikä yksi poikkeava tulos yhteiskunnallisessa tutkimuksessa kumoa koko ajatusta. Tulosten pitää olla johdonmukaisia ja toistuvia.

Sitäpaitsi, jatketaanpa tätä logiikkaa – olet siis myös sitä mieltä, että eronneilta yksinhuoltajilta, leskiltä ja vaikkapa niiltä, joiden puoliso on puolet vuodesta työmatkoilla, pitää ottaa lapsi pois? Eikö? Miksi ei? Eikö se lapsi tarvinnutkaan isää ja äitiä? (...)


Olen Masinoijan kanssa aivan samaa mieltä. Itsehän tosin suhtaudun ylipäänsä kaikkeen avioliittoon vähän nihkeästi - siis myös miehen ja naisen väliseen avioliittoon - koska sen historiallinen painolasti on aika musertava. Minusta on kuitenkin selvää, että se nykymalli, jossa naimisiin haluavalle homoparille annetaan ainoaksi mahdollisuudeksi kökkö ja riisuttu avioliitto-light, on perusteeton ja typerä.

Turha tässä asiassa on junnata ja jannata: ei ole mitään järkevää syytä siihen, että homopareille ei voitaisi antaa samaa mahdollisuutta naimisiinmenoon kuin heteropareillekin. Mieluiten saman tien.

Eiköhän se olisi loppujen lopuksi vanhoillisempienkin kristillisdemokraattien mieleen, että myös homoparit lopulta purjehtisivat ihan kunniallisesti avioliiton satamaan, eivätkä vain elelisi susipareina...



Samasta aiheesta:

31. toukokuuta 2011

Näkymätön kiintiö

HS 30.5.2011: Asuuko viisaus vain miehissä?

(...)Suomessakin on jo pitkään puhuttu niin sanotusta lasikatosta: näkymättömästä esteestä, joka pysäyttää yrityksissä naisten nousun korkeimmille johtopaikoille.

Politiikassa ja julkisessa hallinnossa naisia sen sijaan on jo nimitetty korkeimpiinkin virkoihin.

Naisten nousua yritysmaailman johtoon on ehdotettu parannettavaksi muun muassa yritysten hallitusten sukupuolikiintiöillä. Tätä on vastustettu ankarasti sillä perusteella, että valintojen kriteerinä ei olisi vain henkilön pätevyys.(...)


Jos itse vierastat ajatusta kiintiöistä, sinun kannattaa lähestyä asiaa näin päin:

Suomessahan on jo nyt arvoduuneihin ankara sukupuolikiintiö. Se on miehensuosintakiintiö: oletusarvoisesti toimitusjohtajaksi valitaan joku mies.

Vai luuletko tosiaan vilpittömästi, että esimerkiksi ne nyt vallassa olevat yritysjohtajamiehet ovat päässeet hommiinsa puhtaasti ja pelkästään vain jäätävän pätevyytensä tähden?

27. toukokuuta 2011

Kategorinen imperatiivi

HS 19.5.2011: Vakuutusyhtiö palkitsi myyntitykkinsä järjestämällä bordellijuhlat

Saksalainen vakuutusyhtiö järjesti Budapestissa sadalle parhaalle myyntitykilleen juhlat, joissa se tarjosi työntekijöidensä käyttöön prostituoituja.

Brittilehti Guardian kuvasi Budapestin kylpylä Gellértissä kesäkuussa 2007 järjestettyjä juhlia "avoimeksi bordelliksi". Paikalle oli palkattu ainakin 20 prostituoitua.(...)


Kumma kun ei vakuutusyhtiölle tullut mieleen työllistää myyntykkejä itseään bordelliin: olisivat herrat voineet kilvoitella kovimman munanmyyjän tittelistä!

Eipä kuitenkaan tällä kertaa ollut tarkoitukseni kirjoittaa vakuutusyhtiön palkintoporsaista, vaan tästä ilmauksesta:

...tarjosi työntekijöidensä käyttöön prostituoituja.


Olen huomannut, että mediat aika usein seksin myyjistä puhuessaan nimenomaan puhuvat seksin myyjien "käyttämisestä". Prostituoiduista puhutaan ikään kuin he olisivat myytäviä esineitä. Sama esineellistäminen toistuu ihmisten arkipuheessakin: "Mitä tekisit, jos saisit selville että sun miehesi käyttää prostituoituja?" (Itse asiassa tuossa lauseessa varmasti yleensä puhuttaisiin "huorasta".)

Muista ammattikunnista ei yleensä puhuta noin. Vai sanotko, että menet "käyttämään hammaslääkäriäsi" tai "käytät poliisia uuden passin saamiseen"? "Käytätkö" kirjailijaa hänen uuden kirjansa saamiseen?

Et tietenkään. Luet kirjailijan kirjoittaman kirjan, menet hammaslääkärin vastaanotolle, otat virka-aikana yhteyttä poliisiin. Vaikka virkailijoita ja ammatti-ihmisiä usein dissataankin, niin heille kuitenkin suodaan ihmisyys.


Esineellistävä kielenkäytö ei ole mitenkään viatonta. Kieli on koodattu kaksoismerkityksin: jos jostain ihmisestä puhutaan esineenä, se kielenkäyttö samalla vaatii "oikeutta" kohdella tätä ihmistä kuin esinettä.

Jos siis tulee puhe seksin ostamisesta, puhu siitä niin kuin puhuisit poliisin työstä.



Samasta aiheesta:

9. toukokuuta 2011

Oman etusi nimissä

Annetaanpa puheenvuoro komisario John Keksittynimi-Smithille Toronton poliisista! Hän tahtoo varoittaa nuorisoa:

Tiedän, että tätä ei varmaan saa nykyisin sanoa. Mutta hemmetti, minä nyt kumminkin sanon, poliittinen korrektius hiiteen!

Kyllä tiedättekö taas teki vappuna pahaa katsoa, millaista jälkeä alkoholi tekee. Sammuneita tai tillintallin olevia nuoria ja vanhempiakin miehiä ympäri kaupunkia! Oletteko pojat koskaan miettineet, että ehkä itsensä avuttomaksi juominen ei välttämättä olekaan niin hyvä idea?

En nyt tahdo missään nimessä syyllistää väkivaltarikosten uhreja. Mutta tämä on tiedättekö vaan tervettä järkeä. Elämän tosiasiat täytyy ottaa huomioon. Poika hyvä. Katso juomisesi päälle. Et voi noin vain sammua kadulle. Ymmärrätkö: se on sinulle vaarallista. En puhu vain viinan vaaroista, vaan siitä, että jos olet avuttomassa tilassa, kuka tahansa voi tehdä sinulle ihan mitä tahansa.

Ihan mitä tahansa.

Miehet kohtaavat kaduilla paljon väkivaltaa. Miehet pahoinpitelevät usein toisia miehiä. Se on asia, joka sinun täytyy vain hyväksyä - ei se ole oikein, mutta niin se nyt vaan on, sori vaan! Jos olet nätti nuori mies, ties millaisen reaktion provosoit kadunkulkijoissa. Miehelläkin on, no, peräreikä, tiedäthän, ja maailmassa liikkuu paljon väkivaltarikollisia. Sammuneena saatat vaikka herättää hänessä seksiväkivaltareaktion ja voi käydä niin, että hän - no. Sanotaan suoraan. Raiskaa sinut. Tai pahempaa. Tiedäthän, miten hauraat ja haavoittuvaiset miehen sukuelimet ovat, jos joku hullu päättäisi - ymmärrätkö? Sammumalla teet itsestäsi potentiaalisen väkivaltarikoksen uhrin.

Ei se ole sinun vikasi. Se ei missään tapauksessa ole sinun vikasi, minä en syytä uhria. Mutta pojat, teidän täytyy oman etunne nimissä ottaa tämä asia huomioon. Älä poika kulta provosoi itseäsi uhriksi. Älä sammu sepalus auki.

Tiedäthän. Oman etusi nimissä.




Samasta aiheesta:

1. toukokuuta 2011

Työn päivä

YLE 14.4.2011: Äitiyslomien kuluja yrityksille liioitellaan
Synnytysikäisten naisten aiheuttamat kulut yrityksille ovat liioiteltuja. Suurimman osan vanhempainvapaista aiheutuvista kuluista maksaa yhteiskunta. Lapsen syntymä maksaa yrityksille vähemmän kuin yrityksen maksamat luontaisedut tai työpaikkakoulutus.

Kelan asiantuntijan mukaan julkinen keskustelu työnantajille kalliiksi tulevista nuorista naisista näkyy määräaikaisten työsuhteiden yleistymisenä.

- Tästä on puhuttu niin kauan aikaa, että määräaikaiset työsuhteet ovat yleistyneet. Nuoria naisia ei palkata kuin määräaikaisiin työsuhteisiin, kyllä se ehdottomasti heijastuu, sanoo johtava tutkija Anita Haataja Kelasta.

Lapsen teko maksaa työnantajalle työvoimakuluista mitattuna noin 0,1 - 0,3 prosenttia. Kustannus on monta kertaa pienempi kuin esimerkiksi yritysten luontaisedut tai työpaikkakoulutus.


Olisiko noin, että lisääntymistyön kustannukset firmoille ovat vain urbaani - joskin naisille tuhoisa - legenda? Päästäisiinkö vähemmillä työpaikkojen pellekoulutuksilla taloudelliseen tasa-arvoon? Enpä ihmettelisi yhtään.


Oli asian laita miten tahansa, näin kansainvälisen työväen päivän kunniaksi taas tällainen hauska, pasmat nurin kääntävä ajatusleikki:

Jos lasten tekemisestä tulee kuluja vanhempien työnantajille, niin oikeudenmukaisinta olisi rokottaa kaikki lisääntymisen kulut kokonaan ja pelkästään isän työnantajalta. Miksikö?

Koska reiluus. Naisethan tekevät jo 99% prosenttia lapsentekemisen työstä. Sille ei kukaan voi mitään, se on biologiaa. Vaikka isän osa lapsentekemisessä tietysti onkin korvaamattoman tärkeä, se miehen homma ei ole kovin pitkä, vaikea tai tuskallinen. Miehellä ei siittämisen jälkeen ole biologiseen lapsentekotyöhön osaa eikä arpaa. Nainen rakentaa, kantaa ja synnyttää lapsen. Kaikki vaiva ja raskaus (sana on tarkoin valittu) on naisen lanteilla. Se, että siitä "lystistä" pitää muijan vielä maksaakin, on hölmöä.

Reiluinta siis olisi, jos ne lapsentekemisen kustannukset rokotettaisiin kokonaan ja vain faijan työnantajalta.


Hauskaa vappua kaikille!



Samasta aiheesta:

15. huhtikuuta 2011

Protestiääni

Sunnuntaina vielä ehtii äänestää! Mene uurnille sinäkin.

Miten on: Oletko tyytymätön? Haluatko oikeasti näpäyttää nykymenoa? Haluatko ilmaista mielipiteesi ja vaikuttaa Suomen suuntaan? Muista, että tyhjää, Aku Ankkaa tai Perussuomalaisia äänestämällä sitä hyvää ei todellakaan tehdä. Tässä sen sijaan pari ideaa aikuisten oikeaan protestiäänestämiseen:

  1. Äänestä naista
  2. Äänestä feministiä
  3. Äänestä maahanmuuttajaa
  4. Äänestä homoa
  5. (...tai kaikkia näistä, jos semmoinen ehdokas löytyy)


Äänestä ennen kaikkea tyyppiä, jonka talouspoliittiset näkemykset ovat tolkullisia. Kannattaa vakavasti miettiä, kehen samaistut: Vaikka nyt olisit kuinka varakas ja hyväosainen tahansa, onnenpyörä voi keikahtaa. Vaikkei keikahtaisikaan, vaikka kuin ihmeen kautta säilyisit terveenä ja rahoissasi, mikään verohelpotus ei korvaa sitä onnea, että Suomessa on melko pienten tuloerojen myötä vakaa ja turvallinen yhteiskunta.

Älä anna helppoja ratkaisuja tarjoavien sliipattujen bisnespoikien tai juurevien setämiesten viekoitella sinua. Heidän etunsa ei todennäköisesti ole sinun etusi, sinä nainen, köyhä, maahanmuuttaja, homo, sairas tai vammainen.

Älä hämäänny korulauseista. Vaaleissa olennaisia asioita ovat esimerkiksi verotus, samanpalkkaisuus ja ydinvoima. Sen sijaan Suvivirsi ja maahanmuutohömpötys ovat tyypillisiä näennäisaiheita. Tunnepitoisilla hömppäaiheilla kiinnitetään ihmisten huomio pois tärkeistä asioista. Kannattaa muistaa, että eihän se ole maahanmuuttaja, joka sinun ansiotulosi vie.

Äänestä sitä maailmaa, jossa haluaisit elää 20 vuoden kuluttua.

1. maaliskuuta 2011

Vakuutusasiamiestenvessa

HS 1.3.2011: EU tuomioistuin: Naisten ja miesten vakuutusmaksuissa ei saa olla eroja
Euroopan unionin tuomioistuin linjasi tiistaina, että naisten ja miesten vakuutusmaksuissa ei saa olla eroja. Nykyään sukupuoli on yksi seikka, joka usein keskeisesti vaikuttaa vakuutusmaksun suuruuteen.
(...)
Totutusti naiset ovat selvinneet halvemmin maksuin henki- ja tapaturmavakuutuksissa, koska heille sattuu vähemmän tapaturmia kuin miehille ja he myös elävät keskimäärin pidempään kuin miehet. Näissä vakuutuslajeissa naisten maksut ovat tuomioistuimen päätöksen vuoksi nyt nousussa.



En tunne vakuutuslaskentaa niin hyvin, että osaisin sanoa, ovatko miehet oikeasti merkittävämpi riskitekijä kuin naiset. Mutta jos (sanoin jos) luotettava ja merkittävä tilastollinen ero on, niin naisten tulisi maksaa vähemmän kuin miesten. Muutoinhan naiset maksaisivat miesten mokista.

Olisi väärin päättää vakuutusmaksujen suuruus ihmisten hiustenvärin perusteella - tai sitten olisi osoitettava, että punatukkaiset ihmiset joutuvat merkittävästi useammin tapaturmiin kuin blondiinit. Mutta jos ero on todennettavissa, se saa ja sen pitää vaikuttaa.

Ei se ole miesten sortoa, että baareissa on enemmän vessakoppeja naisille kuin miehille.

30. joulukuuta 2010

Puhu siitä!

Jotain hyvääkin kaikesta tästä assangeerauksesta sentään koituu. Ruotsissa on alettu keskustella seksin ja epäseksin rajoista:

HS 21.12.10: Assange-epäilyt nostattivat Ruotsissa keskustelun seksin rajoista

(...)
Koljonen naputteli kysymyksen, joka liittyi Wikileaksin perustajaan Julian Assangeen. Sen ydin oli siinä, mitä oikein pitäisi ajatella loanheitosta, jota Assangea raiskauksesta syyttävät ruotsalaisnaiset ovat saaneet internetissä niskaansa.

Että miten tuntuikin niin mahdottomalta saada otetta Assange-jupakasta? Ja miksi esimerkiksi Englannissa näyttäisi olevan itsestään selvää, että kyse on jonkinlaisesta salaliitosta?

"Ruotsissa tapausta sentään pidetään sellaisena, että sille kuuluisi normaali oikeuskäsittely", Koljonen sanoo työhuoneellaan Tukholman Södermalmilla.

Koljonen ja kaverit pohdiskelivat twiiteissään, että Assangen tapauksessa mitä ilmeisimmin liikuttiin syvällä seksin harmaalla alueella. Jossain, mistä vaietaan – ja juuri vaikeneminen on yksi suurimmista ongelmista.
(...)


Loistava aloite!



Samasta aiheesta:

27. joulukuuta 2010

Wikilanka

HS 22.12.2010: Sofi Oksanen: Ulkopoliittinen kondomi
(...)
Seksuaalirikosten tuomioiden tiukentamiseen tähtäävässä keskustelussa mallimaana on pitkään pidetty Ruotsia. Minä en voi enää tehdä niin, sillä Ruotsi on osoittanut, että sen seksuaalirikoslainsäädäntöä voidaan käyttää ulkopoliittisiin tarkoitusperiin tavalla, joka pilkkaa uhreja ympäri maailman.
(...)


En tiedä sen kummemmin kuin tekään, tekikö Assange sen, mistä häntä syytetään. Hän on tietenkin syytön, kunnes toisin todistetaan. Mutta sen tiedän, ettei mikään tapauksesta kerrottu sinänsä ole millään lailla ruotsalaisnaisten syytteet tai Ruotsin oikeuslaitoksen toiminnan kyseenalaistavaa.

Näistä syistä:

  1. Yksi paha teko ei oikeuta toista

    Se, että jossain päin maailmaa meidänlaisiamme ihmisiä kidutetaan hirvittävillä tavoilla, ei tarkoita, että länsimaissa saisi tehdä mitä vain. Se, että raiskaamisesta epäilty kuuluisa jäbä jätettäisiin Ruotsissa syyttämättä ja tapaus tutkimatta, ei millään lailla hyödyttäisi Kongon kidutettuja naisia. Päinvastoin.

    Jos tässä jotain loukkaavaa on, se on tietenkin se, että Interpol ei pane samaa energiaa myös maailman lukemattomien muiden seksirikoksesta epäiltyjen ihmisten jahtaamiseen.

  2. Ei raiskaus aina näytä siltä kuin elokuvissa

    Väkivallan ja rajojensa rikkomisen kohteiksi ehkä joutuneet ihmiset eivät aina käyttäydy sisäsiististi ja rationaalisesti. On täysin mahdollista, että he twitteröivät "mahtistyypistä" ja kiroavat "huonoa panoa".

    Kun kyseessä on "harmaa raiskaus" - siis sellainen verraten väkivallaton seksuaalirikos, jossa toisen rajat murretaan hitaalla hivuttamisella pikemminkin kuin vaikka napakalla nyrkiniskulla - sitä ei yleisen käsityksen mukaan sovi kutsua "raiskaukseksi". (Tämän määritelmän mukaan "oikea raiskaus" sitten taas olisi kai lähinnä sellainen hyvin selkeä tapaus, jossa pyhäkoulusta palaavan viljanvaalean neitseen kimppuun kävisi maahanmuuttajamies puukkoineen.)

    Raiskaussyytteen nostaviin ihmisiin ei välttämättä suhtauduta kovinkaan rakentavasti. Osaksi tämä johtuu naisia kohtaan tunnetuista ennakkoluuloista, osaksi ihan tapausten itsensä rakenteesta: "harmaata raiskausta" on jo tapauksen luonteen takia hyvin vaikea todistaa. Kun jälkiä ei jää, siinä on melkein aina sana sanaa vastaan.

    Jos olet nainen, vastaa tähän: jos sinua lähenneltäisiin niin kuin Assangen syytetään lähennelleen - uskaltaisitko nostaa syytteen? Miten lähipiirisi todennäköisesti sinuun sen jälkeen suhtautuisi? Niinpä niin.

    Jos olet mies, vastaa tähän: Jos heräisit esimerkiksi siihen, että naisesi olisi tunkenut sormensa perseeseesi, etkä olisi etukäteen antanut siihen lupaa - uskaltaisitko edes oman pääsi yksinäisyydessä ajatella, että sinut on raiskattu? Niinpä niin.

  3. Syyttäjän motiivit ovat epäolennaiset
    Erittäin todennäköisesti Assangen syyttämisessä on poliittinen motiivi taustalla. Haloo: hänhän on vihoissa maailman mahtavimman suurvallan kanssa! Milloin viimeksi muka maailman valtaapitävät ovat näin piitanneet naisten oikeuksista?

    Mutta nyt tulee knoppi: Entä sitten? Vaikka Assange todennäköisesti on tuomiolla yksinomaan Wikileaksin tähden, ei sillä ole mitään merkitystä hänen mahdollisen syyllisyytensä kannalta. Jos (jos) hän on raiskannut ne naiset, niin hänet on siitä tuomittava, Wikileaksia tai ei. Kaikki muuhan merkitsisi sitä, että yleishyödyllisen palvelun pystyttäminen muka antaisi oikeuden toisten riistämiseen!

  4. "Framing the guilty party"

    Sellainen asia on olemassa kuin framing the guilty party. Se tarkoittaa sitä, että jos ihmistä ei jostain syystä voida syyttää sellaisesta, mistä häntä oikeasti tahdottaisiin syyttää, niin syyttäjät kaivavat esiin jonkin toisen rikoksen B. Mutta eihän se tarkoita, että syytetty olisi automaattisesti viaton tähän asiaan B!

    Jos syytteissä ei olisi yhtään mitään perua, jos ne olisi kokonaisuudessaan vain nyhjäisty täysin tyhjästä ilmasta - niin kaipa sitten olisi samalla vaivalla tekaistu jotain huomattavasti raflaavampaa ja suureen yleisöön vetoavampaa. Aika harva ihminenhän valitettavasti osaa pitää nukkuvan kimppuun käymistä "oikeana raiskauksena".


Emme tiedä, onko Assange syyllinen vai ei. Mutta tämä asia on selvä: naisten oikeuksia ei saa myydä. Ei ole mitään niin tärkeää asiaa, että sen varjolla saisi tehdä meille väkivaltaa. Ei yksikään asia ole niin merkittävä tai tärkeä.


Samasta aiheesta:

8. joulukuuta 2010

Wikivuoto

Wikileaksin Julian Assange on nyt pidätettynä:

HS 7.12.10: Wikileaksin Assange pysyy vangittuna, vastustaa luovutusta

Wikileaks-sivuston perustaja Julian Assange on määrätty vangittavaksi Britanniassa. Hänet halutaan Ruotsiin, jossa häntä epäillään raiskauksesta, seksuaalisesta ahdistelusta sekä laittomasta pakottamisesta. Assange vastustaa luovutustaan.

Poliisin mukaan Assange pidätettiin aamupäivällä poliisiasemalla, jonne hän oli saapunut vapaaehtoisesti. Hänen vangitsemisestaan päätti brittiläinen tuomioistuin iltapäivällä.
(...)



Ainakin Guardian-lehden mukaan Assangea vastaan nostetut syytteet ovat vakavampia kuin aikaisemmin oli mainittu:


(...)
The fourth charge accused Assange of having sex with a second woman, Miss W, on 17 August without a condom while she was asleep at her Stockholm home.
(...)


Sanotaan näin: näinhän maailman pitäisikin toimia: että kun ukkelia (tai akkelia) epäillään raiskauksesta tai muusta seksuaalisesta vahingoittamisesta, asia otetaan niin vakavasti, että tyypistä annetaan kansainvälinen pidätysmääräys.

Jotenkin epäilen, että Yhdysv- siis Ruotsilla ei ehkä aivan ole tässä näiden neljän naisen oikeus sinä päällimmäisenä motiivinaan. Mutta olisihan se hienoa, jos olisi.



Samasta aiheesta:

27. marraskuuta 2010

Väkivallan puntari

Väkivallan pahuus määrittyy kudosvaurion perusteella. Vaikka sekä nipistäminen että päähän potkiminen ovat väärin, on aina parempi nipistää kuin potkia päähän. Missään tapauksessa ei ole sama asia, nipistääkö joku vai potkiiko päähän.

Erityisesti lähisuhdeväkivallasta puhuttaessa tämä väkivallan eri lajien ero tuntuu monen mielessä hämärtyvän. Raavaan 120-kiloisen miehen suoraa tupiinvetolyöntiä pidetään samanveroisena asiana kuin 50-kiloisen naisen läimäytystä. Tämä on täysin älytöntä.

Nyt: on väärin käydä fyysisesti toisen ihmisen kimppuun, paitsi itsepuolustukseksi. (Itsepuolustustilanne on se ja vain se tilanne, jossa kimppuusi fyysisesti käydään eikä sinulla ole mahdollisuutta vahingoittumatta tai ollenkaan lähteä tilanteesta.) Jos ihminen fyysisesti käy toisen kimppuun eikä se ole itsepuolustustilanne, hän tekee aina väärin. Siis sekä edellisen esimerkin läimäyttävä nainen että hakkurimies tekivät molemmat väärin. Mutta on ensiarvoinen tärkeää tajuta, että mies teki enemmän väärin. Läimäyttäminen on todella pelkurimaista ja paskaa käytöstä. Mutta aikuisen miehen lyönti voi tappaa. Se voi aiheuttaa aivovaurion. Joka tapauksessa lyötäessä kudosvauriota syntyy merkittävästi enemmän kuin läimäytettäessä. Siksi on enemmän väärin lyödä kuin läimäyttää.

Huomaa, että tässä ei ole kyse sukupuolesta. Tässä on kyse käytetystä voimasta. Jos 50-kiloinen nainen täysillä tallaa maassa makaavan miehen naamaa, hän tekee pahemman teon kuin naisensa käsivarren nahkaa nipistävä 120-kiloinen mies. Molemmat toimivat väärin, mutta tässä tilanteessa nainen tekee suuremman rikoksen.

Vastaavasta syystä fyysinen väkivalta on pahempaa kuin henkinen. Ensinnäkin, kaikki fyysinen väkivalta on aina samalla myös henkistä väkivaltaa. Se on paitsi kudosvaurion tuottamista, myös uhrin kontrollointia pelolla. Toisekseen, "pelkässä" henkisessä väkivallassa uhrin fyysinen ruumis - elämän jatkumisen konkreettinen elinehto - ei suoraan vahingoitu. Lisäksi henkiseltä väkivallakolta uhrilla on aina mahdollisuus paeta - ehkä pieni, mutta kuitenkin oikea mahdollisuus. Fyysisessä väkivallassa tekijä saattaa riistää uhrinsa hengen - siis lopettaa tämän ainokaisen elämän. Väkivaltojen pahuuserot ovat siis tyystin eri kertaluokkaa. Siis pahakaan vittuilu ei oikeuta vetämään ketään turpiin.


Lapsille tosiaan opetetaan, että kaikki toisten kimppuun käyminen on yhtä pahaa. Mutta aikuisen on jo tajuttava, että toisiaan tukistaville ja nipistäville taaperoille asiat onkin syytä esittää hiukan rajoitetummin kuin aikuisille.

10. marraskuuta 2010

Miehen mitalla

Tiedättekö, mitä Suomi tarvitsee? Suomi tarvitsee miesasiamiehiä. Siis - kunnollisia sellaisia. Esimerkiksi lehtori Timo Marttala puhuu hyvää asiaa:

YLE 13.10.10: Miehisyyden mallia pitäisi monipuolistaa

Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun yhteiskuntatieteiden lehtorin Timo Marttalan mukaan moni mies voi kokea vallitsevan mieskulttuurin rajoittavaksi, jos esimerkiksi ammatinvalintaa ei voi tehdä vapaasti ilman yhteiskunnan paineita.

- Meillä on "miesten ja naisten" ammatteja ja koulutusaloja, eikä siinä sinänsä ole mitään pahaa, että naiset kiinnostuvat useammin hoitoalasta ja miehet teknisistä aloista. Siinä vaiheessa siitä tulee ongelma, jos mies ei uskalla hakea hoitoalalle siksi, että kokee, ettei oma suuntautuminen tai valinta sovi vallitseviin odotuksiin miehenä olemisesta, Marttala sanoo.

(...)

- Jos mies omii kritiikittömästi sen mieskuvan, mikä yhteiskunnassa on vallalla tai mitä mieskulttuuri ylläpitää, niin elämä voi käydä ahtaaksi. Ylipäätään ei ole kovin rakentavaa elää elämää rajoitusten ja negaatioiden kautta, pohtimalla mitä en voi tehdä, koska olen mies.

Tasa-arvokeskustelussa unohdetaan helposti se, että miesten kiistämättömät ongelmat (kuten lyhempi eliniänodote, miesten miehiin kohdistama väkivalta) eivät ole naisten vika. Ne ovat onneton ja kauhea asia, mutta ne eivät johdu mistään, mitä naiset tekisivät. Tietenkään kukaan ei ole mies tyhjiössä, mutta esimerkiksi elinajanodotteeseen vaikuttaa ensisijaisesti se miestenkeskinen äijäkulttuuri, jossa rehujen pureskelu ja terve jumppaaminen ovat akkain kotkotuksia.

Jos mies on hyvä sydämelleen, ne jotka hänet vaativat siitä tylyimmin tilille, ovat toiset miehet.

3. marraskuuta 2010

Syyn ja seurauksen laki

HS 31.10.10: Väitös: Syytökset väkivallasta eivät ratkaise huoltajuusriitoja

Yleinen väite siitä, että äiti voittaa avioeroriidan käräjillä syyttämällä isää väkivallasta tai lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, ei pidä tuoreen väitöstutkimuksen mukaan paikkansa.

Huoltajuusriitoja tutkinut Teija Hautanen havaitsi, että väkivaltasyytökset eivät ole oikeudessa äitien valttikortteja, joilla he voittavat kiistat.

Hautasen mukaan tuomioistuimissa väkivallasta vaaditaan muutakin näyttöä kuin toisen vanhemman kertomus. Vaikka väkivallasta olisi riittävästi näyttöä, viranomaiset eivät välttämättä anna sille painoarvoa päätöksissään ja suosituksissaan, hän arvioi.

(...)


Tämähän ei oikeastaan ole hyvä uutinen. Tai siinä on hyvää se, että tutkimus ehkä vihdoin panee tutin sen väsyttävän, poliittisesti ylikorrektin vinkunan suulle, että kaikki avioeroa hakevat naiset automaattisesti tehtailisivat perusteettomia hakkaussyytöksiä miesparkojensa päänmenoksi.

Tuo kohta - "Vaikka väkivallasta olisi riittävästi näyttöä, viranomaiset eivät välttämättä anna sille painoarvoa päätöksissään ja suosituksissaan, hän arvioi" - on kuitenkin huonompi homma. Miehen väkivaltaisuuden naistaan (ja tietenkin myös lastaan kohtaan!) pitäisi suoraan vaikuttaa siihen, missä määrin hänellä on oikeus olla osa lapsensa elämää. Ihan yksinkertaisesti: Jos mies hakkaa lapsensa äitiä, mies on väistämättä huono isä.

Perhettään hakkaava mies on pelkkä läheisiään nakertava rutto-orava, syöpäläinen ja elätti. Jos mies hakkaa, hänen pitäisi menettää perheensä. Hakkaajamies on suljettava ulos kylmään, perheen lämmön ulkopuolelle. Hänet on erotettava perheestä, pakotettava olemaan yksin itsensä kanssa. Tai ehkä pikemminkin vielä niin päin, että ketään muuta ei tule pakottaa elämään hänen itsekkyytensä ja heikkoutensa piirissä.


(Nyt varmaan palat halusta huutaa, että hakkaavathan ne naisetkin! Ja että se on Jupiterin kokoinen ongelma, ja että itse asiassa meidän pitäisikin puhua hakkaavista naisista! Koska ne ovat yhteiskunnallisesti suurin epäkohta, tai jotain.

Mutta minä tiedän, että tuollaisesta seuraa vain tylsä katinhännänveto ja huutoäänestys. Silloin naisten ala-arvoisesta kohtelusta puhuminen takuuvarmasti jää yleisen hölinän jalkoihin. Joten, jos olet pakahtumaisillasi, teet näin:

1) Perusta oma blogi. 2) Avaudu siellä asiasta. 3) Linkitä minun blogiini ja/tai 4) Laita minun blogini kommentteihin oman blogisi linkki. Sitten asiasta kiinnostuneet voivat tulla keskustelemaan sinun blogiisi.)


Miesten (tai itse asiassa kenenkään) väkivalta ei ole sellaista kuin elokuvissa. Se ei ole jaloa eikä ylevää. Jos puhutaan täysissä sielun ja ruumiin voimissa olevista ihmisistä eikä syyntakeettomista henkilöistä, väkivallan nolo perustotuus on tämä: se on opportunistista. Väkivallakko aivan yksinkertaisesti hakkaa, koska hänelle ei tule sitä mitään seurauksia. Ei siinä ole mitään sen fiinimpää. Hakkaaja hakkaa, koska voi, koska kukaan ei vedä häntä tilille.

Mutta otapa pois hakkaamisen vapaus, anna tilalle yksinäisyys ja ero läheisistä! Siinä samassa näet, kuinka häpeällisesti, kuinka nopeasti nuo hakkaajamiehet kääntävät kelkkansa. Kun vaarana on oikeasti menettää jotain konkreettista, se nyrkki ei nousekaan, se tyhmäpullo ei mene huulille.

Mies tietää kyllä leipäpuunsa.

29. lokakuuta 2010

Myyttiksen vinkit, osa 7: Uskonpuhdistus

Minulla on sellainen tapa, että arvotan kaikkia vastaantulevia aatteita, uskontoja ja ideologioita yhden mittapuun mukaan: kuinka ne suhtautuvat naisiin. Kyllä vain. Ajattelen siis itseäni ja omaa väkeäni ensin.

Minusta ei oikeastaan ole olemassa "Todella hienoa aatetta/uskontoa/ideologiaa, mutta!" Jos esimerkiksi uskontoon kuuluu naisten pitäminen toisen luokan kansalaisina, tai jos naisten oikeudet katsotaan tietyn aatteen ajajien piirissä vähäpätöiseksi asiaksi, silloin se uskonto tai se aate aivan yksinkertaisesti ovat riittämättömät. Ne eivät ole tarpeeksi hyviä ja niitä on korjattava. Meillä on oikeus kritisoida kehnoja aatteita.

(Minusta on aina ollut liikuttavaa, kuinka monet liikkeet saattavat riidellä keskenään niin monesta muusta asiasta - mutta hyvin harvoin tästä: "Naisen paikka on kotona, palkatonta työtä tekemässä. Naisten oikeudet eivät ole ihmisoikeuksia." Kaiken maailman komeljanttarit - natsit, kommarit, eläinten vapauttajat, demokraatit, luonnonsuojelijat, katoliset, kyrvät kautta maailman, ruskokielet kaponaiset - ovat niin usein olleet liikuttavan yksimielisiä siitä, että naisen paikka on työn ääressä, eikä siitä työstä koskaan saa maksaa sen arvon mukaan. Vielä nykyisinkin monet aatteet lipsuvat tälle tyhmälle tielle.

Tietysti on vilpittömin mielinkin liikkuvia maailmanparantajia! Mutta esimerkiksi ihan arkisessa hyväntekeväisyys- tai ihmisoikeustyössä voi hyvin törmätä muunkinlaiseen joukkoon. Joku henkilö saattaa kyllä tehdä paljon arvokasta työtä vaikkapa rauhan tai ympäristön tai eläinten oikeuksien eteen - ja silti olla sitä mieltä, että naisten oikeudet, no ne eivät ole mikään tärkeä juttu. Että ne on jo saavutettu, älkää tytöt nyt viitsikö riehua!)

Naisten oikeudet ovat tyypillisesti se asia, jonka maailman uudistusmieliset ensimmäisenä myyvät. Usein takana ovat aivan raa'at käytännön syyt: ukkelin on helpompi laatia teorioitaan, kun joku muu hoitaa ruuanlaiton ja lastenhoidon. Siksi hänen kannaltaan on helpompi julistaa oikeuksiaan vaativat naiset kevytmielisiksi ja prioriteetteja ymmärtämättömiksi. Mutta no: meitä on puolet ihmiskunnasta, ja meidän historiamme on hirveä. Meidän oikeutemme eivät ole mikään valinnanvarainen pikku juttu emmekä me ole mikään pieni kranttu erityisryhmä.

Joten jos esimerkiksi emmit aatteiden välillä, jos tietty uskonto epäilyttää sinua - tässäpä sinulle helppo ja nopea lakmustesti.



Samasta aiheesta:

24. lokakuuta 2010

Seksuaalinen "valta"

Päivän sitaatti kaikille naisten "seksuaalisesta vallasta" vaahtoaville:

"If women can sleep their way to the top, how come they aren't there? – There must be an epidemic of insomnia out there."
- Ellen Goodman



Yksittäisen ukkelin melan nostattaminen (kauneuden voimalla!) ei nyt vaan ole kovin kummoista "valtaa". Ainakaan verrattuna lainsäädäntövaltaan, rikkauteen tai sotilaalliseen mahtiin.



Samasta aiheesta:

18. syyskuuta 2010

Inhimillinen erehdys

HS 16.9.2010: Matti Vanhasen vaalirahasotkut perustuslakivaliokuntaan

(...)

Asiassa on kyse siitä, että Matti Vanhanen oli saanut Nuorisosäätiöltä yli 20 000 euron taloudellisen tuen vuoden 2006 presidentinvaalikampanjaansa varten. Vanhanen puolestaan oli pääministerinä toistuvasti vuosina 2006 – 2009 ollut valtioneuvoston yleisistunnossa myöntämässä Raha-automaattiyhdistyksen varoista miljoonaluokan avustukset samaiselle säätiölle.

Näin on muodostunut asetelma, joka hallintolain esteellisyyssäännöksen tarkoittamalla tavalla on vaarantanut luottamuksen Vanhasen puolueettomuuteen. Vanhanen on siten menetellyt lainvastaisesti.

Keskusrikospoliisissa on parhaillaan vireillä Nuorisosäätiön antamia vaalitukia koskeva laaja esitutkinta. Tällä tutkinnalla on ainakin rakenteellinen yhteys nyt oikeuskanslerin käsittelemään tapaukseen.

(...)


No olipa tiedättekös hyvä, että Anneli Jäätteenmäki aikoinaan korvattiin tällä herralla. Olihan Jäätteenmäki aivan hirmuisesti mokaillut ja kaikkea.

(Mutta miksi kukaan ei sano, että Vanhasen tämä ja monet muut toimet ovat selkeä osoitus siitä, että "eiväthän miehet sovi pääministereiksi"?)



Samasta aiheesta: