Sossubilsan seireeninkutsu

Sosiobiologia ja evoluutiopsykologia ovat nykyajan muotitieteet. Niissä ihmistä ja ihmiskuntaa tutkitaan eläintieteen näkökulmasta: kuinka vaistomme ja ruumiimme sanelevat käytöksemme. Tämä on oikein osuva tapa toimia, sillä ihmisethän ovat myös eläimiä. Me olemme lauma alastomia apinoita, ihmeellisiä, vielä aikuisenakin leikkiviä (ja bloggaavia) nisäkkäitä.

Sosiobiologia kumppaneineen on kuitenkin maailman tarkoitushakuisin tiede. Ainakin sellaisena, kuin se populäärilähteissä esitetään. Aito tiede lipsahtaa helposti sellaisen nojatuolitutkimuksen puolelle, jossa miestutkijat yrittävät oikeuttaa vallitsevan yhteiskunnallisen tilanteen hataralla biologismilla:

Miehet ovat vallassa ja naiset eivät, koska miehillä on valta-asemaan sopivammat aivot. Miehet haluavat seksiä, naiset tunnesiteitä. Miehet luovat taidetta, sotivat ja johtavat suuryrityksiä saadakseen nuorta pillua sadalta eri naiselta. Naiset haluavat vain söpön kodin. Miehet eivät ikinä kuunaan koskaan kysy neuvoja autolla ajaessaan. Naiset eivät ikinä kuunaan koskaan osaa matematiikkaa. Jnejnejne.

Olen kirjoittanut näistä aikaisemmin:

Evoluutiobiologiaa
Aivoero
Aristot ja prolet


En kiellä sitä, etteivätkö naiset ja miehet olisi erilaisia. Evotutkijat eivät aina vain ota huomioon sitä, että vallitseva maailmantilanne ei ole neutraali. Sukupuolten välillä olevista eroista ei voida tämänhetkisessä yhteiskunnassamme luotettavasti sanoa, mikä kaikki on luontaista ja mikä on voimakkaan, vuosisataisen ehdollistamisen tulosta. Tutkijat itsekään eivät ole neutraaleja. Siksi sossubilsa venyy ja paukkuu. Jos tutkijamiehet eivät näe omaa asemaansa, omaa etuoikeuttaan, tai tutkijanaiset yhteiskunnallisen asemansa heille asettamia rajoituksia, tutkimus vääristyy pahasti.

En tahdo kokonaan tuomita evoluutiopsykologiaa tai sosiobiologiaa. Noiden alojen tutkimus voi olla hyvinkin pätevää ja vilpitöntä, vain ilmiöiden kuvaamiseen pyrkivää. Minusta on myös hyvä, että ihmiskuntaa pyritään selittämään tieteen eikä esimerkiksi uskonnon kautta.

Ongelmat astuvat kuvaan vasta, kun annetuista faktoista aletaan muodostaa liian pikaisia johtopäätöksiä. Tai kun tutkimuksen pohjamotiivit eivät ole selvillä.

Kun tieteen perusteet eivät kestä päivänvaloa, puhutaan horoskoopeista:

"Mä petän mun vaimoo, koska oon oinas."
"Mä petän mun vaimoo, koska oon pohjimmiltani kivikauden uros."

---

Linkkejä:

• Amanda Marcotte tarkastelee evoluutiopsykologiaa
  
  
• Amanda Marcotte analysoi naisten seksihaluttomuuden syitä
  
  
• Evopsykabingo! (Kiitokset Feministille linkistä.)
  
  
• Räyhäisänä bonuksena: Pahasuinen femakko Physioprof kiteyttää saman niin kauniisti. (Varoitus, sisältää todella rumaa kieltä, englanniksi kyllä. Kiroilu on tyypin trademark.)
  

Aivoero

Yleensä kun puhutaan naisten ja miesten aivojen eroista, verenpaineeni nousee. Ei siksi, etten uskoisi naisten ja miesten olevan myös erilaisia. Uskon tietenkin. Onhan minulla silmät päässä. Sukupuolten eroja ruotivat populaaritieteelliset artikkelit risovat minua, koska ne ovat yleensä voimakkaasti arvottavia. Sukupuolten tieteellisesti todettua erilaisuutta käytetään naisten sorron oikeuttajana.

Uskontunnustus menee yleensä näin: Miehet ovat vallassa, koska he ovat aggressiivisempia, matemaattisesti lahjakkaampia, isompiaivoisia ja heillä on parempi kolmiulotteisen hahmon tunnistuskyky. He haluavat vain seksiä, aina seksiä. Naiset ovat ja pysyvät nyrkin alla, koska ovat itkeskeleviä häröpäisiä empaatteja. He eivät koskaan ikinä halua mitään seksiä, vain rakkautta. Noissa jutuissa tavallisesti naisten katsotaan sopivan vain (no, "vain") äideiksi, miesten taas kaikkeen muuhun kuin lastenhoitotyöhön.

Kirsi Heikkisen artikkeli joulukuun Tiede-lehdessä on ilahduttava poikkeus. Hän haastatteli älykkyystutkijoita miesten ja naisten aivojen eroista. Eroja kyllä löytyi, varsinkin sukupuolten erilaisessa empatiakapasiteetissa. Jutussa ei kuitenkaan toistettu vanhoja kliseitä naisten "kielellisestä lahjakkuudesta" (Miksi sitten suurimpina pidetyt kirjailijat ovat kaikki miehiä?) ja miesten "matemaattisista kyvyistä" (Yliopistojen rakenteet ovat perua ajalta, jolloin naiset ja muut prolet eivät päässeet lipastolle kuin siivoamaan). Haastatelluilla tutkijoilla oli päinvastoin mielenkiintoisia näkemyksiä siitä, että naisten ja miesten aivot näyttävät ratkaisevan saman ongelman eri tavoin. Siis evoluutio olisi kehittänyt kaksi erilaista, yhtä älykästä toimintatapaa!

Artikkelia ei näemmä ole lehden verkkosivuilla, mutta kirjastosta sen saanee. Minusta on hyvin rohkaisevaa ja mukavaa lukea tällaisia juttuja. Niissä tiedettä ei käytetä aseena, vaan erilaisille tavoille ymmärtää maailmaa annetaan siunaus.

Itse mietin, että tässä älykkyysjutussa ongelman ydin on siinä, että kaikki yhteiskuntamme valtarakenteet on jo valmiiksi tehty miesten ruumiiden, miesten mielten mukaiseksi. Joku koulukin on armeijamainen laitos, se on alun perin poikia varten tehty. Ei ole ihmekään, ettei naisten älykkyyttä ole hyväksytty, hyvä jos on tunnistettukaan. Varsinkin naisten ongelmaratkaisukyky on tutkimaton manner. Kuka tietää, mihin kaikkeen naiset pystyvät? Meitähän on kuvainnollisesti pidetty kopperossa viimeiset vuosituhannet. Meidän tapaamme ajatella, tuntea ja ratkoa ongelmia on pidetty nimenomaan vääränä ja huonona. Koska historiallisesti mies on ollut varsinainen ihminen, se oikea, naisten tapa olla ja elää on ollut lähtökohtaisesti väärä.

Ajatusleikkinä: Ehkä naisilla on keskimäärin miehiä paremmat paremmat kyvyt esimerkiksi poikkitieteelliseen ajatteluun? Eri tiedekenttien suurten yhdistäjäteorioitten aika on tulossa. Ehkä sen tulevat nerot ovat järjestään naisia? Mitä femmempiä, sen parempia. (Tämä viimeinen spekulaationi on aivan kosmeettista. Pohjaan sen siihen arkiseen havaintooni, että tuttavapiirini miehet ovat naisia useammin yhden asian ihmisiä, kun taas naiset juoksevat tuhannessa eri ompeluseurassa. Minulla ei ole kerrassaan mitään tieteellistä tutkimistulosta tämän takeeksi.)

Aristot ja prolet

Naiset ovat oma yhteiskuntaluokkansa. Meillä on eri toimintamahdollisuudet kuin arvostetummalla pääyhteiskuntaluokalla, miehillä. Meidän taloudelliset, poliittiset ja sosiaaliset mahdollisuutemme ovat (olleet) vähäisemmät kuin miesten. Me teemme suuremman osan maapallon kaikesta työstä ja hallitsemme merkittävästi pienempää osaa maapallon pääomasta.

Tässä ajattelua helpottava malli: useimmiten (vanhojen yhteiskuntien) yhteiskuntaluokkia tarkastellaan kerroskakkuna, vaakasuoraan jaettuina viipaleina: aristot, papisto, porvaristo, prolet. Näiden lisäksi on vielä pystysuora jako: naiset ja miehet. Ylimmän luokan naisella on toki sellaisia etuoikeuksia, joita alimman luokan miehellä ei ole. Aristonaisella on enemmän mahdollisuuksia kuin prolenaisella. Mutta kaikkien yhteiskuntaluokkien naisilla on samat velvollisuudet ja rajoitteet.

Me naiset olemme lisääntymisluokka. Kaikki lisääntymisen kustannukset ja vaarat ovat meidän kannattavinamme. Osa tästä on biologista eikä se ole kenenkään syytä. Nainenhan siittiön saatuaan rakentaa lapsen omassa ruumiissaan. Siihen menee yhdeksän kuukautta ja vauvan perushoito päälle. Tämän tosiasian sivuvaikutuksia voidaan lieventää ja yhteiskunnan rakenteita voidaan tehdä sellaisiksi, että naisen on helpompi lisääntyä vaivatta. Peruskustannusta (tai ehkä –etuoikeutta?) eli raskautta ei tietenkään voida poistaa.

Me olemme seksiluokka. Me olemme yhä ainoat, joilla on sukupuoli. Mies nähdään perusihmisenä, nainen on aina nainen. Me olemme seksiluokka: meidän vastuullamme on paitsi haluttavana (so. "kauniina") oleminen, myös seksin kontrollointi. Meidän kuuluu säädellä myös miehen halua, siis sitä, ruvetaanko seksiin vai ei. Siksi vain meitä voidaan huoritella.

Seksinkin vaarat ovat ensisijaisesti naisten niskoilla. Meitä vastaan käytetään useammin seksuaalista väkivaltaa. Silti – epäloogisesti – senkin kustannukset ovat meillä aivan kohtuuttomalla kertoimella. Jos nainen raiskataan, raiskausta pidetään hänen vikanaan. Samoin seksin harrastaminen laskee naisen statusta, vaikka kyseisessä aktissa olisi miesosapuolikin.

Me olemme perustyön hoitajat. Suurin osa maailman työstä on uusintamistyötä, siis päivästä toiseen jatkuvaa perusruuanlaittoa, lastenhoitoa, siivoamista. Tämä on täysin välttämätöntä työtä. Sillä ei kuitenkaan ole virallisen työn asemaa. Sitä ei arvosteta eikä siitä varsinkaan makseta työ-työn palkkaa.

Siis koska lisääntymisen kaikki kustannukset ovat meidän niskoillamme, koska kaikki aikamme menee uusintamistyöhön, koska meidän yhteiskuntaluokkamme "sopiva" rooli on hyvin kapea, emme saa kerätä omaa pääomaa. Naiset ovat köyhä yhteiskuntaluokka ja pysyvät köyhinä.

Viime vuosikymmeninä vapaissa vauraissa länsimaissa perinteistä luokkajakoa on toki alettu murentaa. Mutta kuinka särkeä loppukin, kuinka todella tehdä maailmasta sellainen, että sukupuoli ei määrittäisi perusoikeuksia?

Perinteisen luokkataistelun keinot eivät sellaisinaan ole sovitettavissa naisten ja miesten suhteeseen, koska elämme niin intiimisti yhdessä. Mutta on hedelmällistä ajatella naisia yhteiskuntaluokkana. Me emme ole mikään miesten alaviite. Olemme itsessämme syrjitty yhteiskuntaryhmä. Mikä on meidän etumme?

Se, että jokin yhteiskuntaluokka on suunnattoman suuri, ei tee siitä yhtään vähemmän yhteiskuntaluokkaa.