Näytetään tekstit, joissa on tunniste roolimallit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste roolimallit. Näytä kaikki tekstit

23. tammikuuta 2012

Pikkurouva puuhastelee

MTV3 22.01.12: Sauli Niinistö: Jennin tuki korvaamatonta

(...)
Niinistön mukaan hänen puolisonsa Jenni Haukion tuki on ollut korvaamatonta.

– Jokaiselle meille on tärkeää, että on joku odottamassa kotona, valmistelee ruokaa, silittelee paitoja ja ennen kaikkea hellii, Niinistö tähdentää.


Sanotaanko hillitysti näin, että mielestäni tällainen kommentti kertoo ihmisen arvoista, siis siitä, millainen maailman tulisi hänen mielestään olla. Presidentti on arvojohtaja.

On olennaista, että vuonna 2012 ei enää pyritä johtamaan Suomea 50-luvun arvomaailmaan.

7. kesäkuuta 2010

Pojat on poikia ja tytötkin on poikia

Hassu havainto arkipäivästä:

Ne ihmiset, jotka ovat ehdottomimmin sitä mieltä, että "naisten pitäisi olla naisia ja miesten miehiä" (so. ihmisten pitäisi pitäytyä ahtaissa sukupuolirooleissa), ovat usein myös sitä mieltä, että poliittisen korrektiuden vaatiminen kielenkäyttöön on hapatusta. Heistä esimerkiksi esimies on ihan neutraali sana.

Siis heidän mielestään naisten pitää olla naisia, mutta lakinaisten pitää olla miehiä.

30. joulukuuta 2009

Pelastavat prinsessat

Vaikka lapset leikkivätkin leluillaan niin kuin tahtovat, lelumainosten sukupuoliroolit voivat olla aika karmeita:





Mutta eivät ne lelutehtailijatkaan aina mokaile!




"Prinssi on nyt turvassa!"

9. joulukuuta 2009

Tutkainta vastaan

Olen huomannut, että vaikka yhteiskunta virallisesti sallisikin yleisestä käytännöstä poikkeamisen, väki kuitenkin saatetaan pitää ruodussa epäsuorin keinoin. Esimerkiksi mies, joka haluaa rikkoa sukupuolirooleja ja pukeutua hameeseen, on kyllä lain suojelema. Käytännössä hamemiehen tie ei välttämättä ole ollenkaan niin yksinkertainen.


*


Yläasteella oli hirveää. Meillä oli sellainen kuvio, että luokassa pari päsmäripoikaa määki ja määräsi, ja kaikki muut istuivat hartiat koholla laskien hetkiä yläasteen loppumiseen. Erityisesti kuvioon kuului se, että tytöt eivät saaneet puhua luokassa. Varsinkaan mielipiteitä ei saanut sanoa. Jos tyttö sanoi mielipiteen ääneen, häntä tervehti pahispoikien mölinäkuoro: "Mööh!" Välitunnilla seurasi toki armoton vittuilu ja hävetyttäminen. Aika pian siinä oppi vaikenemaan: pennun ei ole helppo nousta yksin koko silloista tunnettua maailmaansa vastaan.


Eräällä häröpäisellä hissanmaikalla oli jotain naisia vastaan. Sen näki ja tunsi hänen opetuksessaan. Kerran hän heitti meidän teinimieltemme purtavaksi tämän vanhan helmen:

"Kyllä miehet ovat älykkäämpiä kuin naiset. Sen näkee siitäkin, että kaikki maailman suuret keksinnöt ovat miesten keksimiä!"

Pojat hekottelivat hyvillään.

"Noo? Eikös tytöillä ole mielipidettä tähän asiaan? Vaikeneminen on myöntymisen merkki!"

Me emme sanoneet mitään.

"Heh hehe! Kyllä jokainen saa sanoa, jos on sanottavaa. Jos ei sano, niin sitten ei selvästikään ole sanottavaa!"


*


Toisella kertaa, paljon vanhempana, olin aloittanut erään itsepuolustuslajin harrastamisen. Se kurssi oli varsin miesvaltainen, naisia oli vain muutama. Kun peruskurssi vaihtui varsinaiseen treenaamiseen, ne loputkin naiset katosivat. Vetäjä oli oikein mukava ja asiallinen mies, kuten olivat myös monet pidempään harrastaneista. Mutta osa niistä sen paikan treenarijätkistä oli penseitä ja nuivia. He eivät halunneet ketään naista pilaamaan peliään, joten he kerääntyivät penseäksi palloksi. He kohottivat sievät nenänsä kohti kattoa ja antoivat minun ymmärtää, että olin astunut sopivaisuuden rajan yli.

Sain tuta heidän paheksuntansa. Minulle ei puhuttu. Kukaan ei koskaan mielellään treenannut minun kanssani. (Noissa lajeissa tehdään paljon pariharjoituksia. Jos parilla on kovin suuri voimaero, tiettyjen juttujen treenaaminen voi olla vaikeaa tai jopa vaarallista. Kyse ei kuitenkaan ollut fyysisistä eroista johtuvasta vierastamisesta, vaan pelkästä dissaamisesta.) Salin kulttuuriin kuului tietynlainen toverillinen vitsailu treenatessa - mutta minun vitseihini ei koskaan vastattu.

Tämä oli yksinkertaisesti se tyypillinen "käyn naisena rautakaupassa" –ilmiö. Kun itse olen herkkä lauman tunnelmille, tiesin pian, mitä minulta haluttiin:

"Sä et kuulu tänne, nainen! Tämä ei ole sua varten! Sun on mentävä pois."

(Sillä kertaa) lopetin treenaamisen.


*


Lapsena joskus ihmettelin historiankirjoista lukemiani vanhojen aikojen ihmisten kummallisia tapoja. Siis vaikka näitä, että naiset eivät saaneet yksin tehdä sitä-tai-tätä. Miksi ne hulluun muottiin ahdetut naiset eivät vain silkalla tahdonvoimalla ja pokalla nousseet älyttömimpiä sopivaisuussääntöjä vastaan?

Mutta se on niin, että eri mieltä oleminen on hyvin tuskallista. Se on pelottavaa jo sinänsä, varsinkin nuorelle. Rikkuria saattaa uhata ihan oikea väkivalta. Vaikka kukaan ei suoranaisesti vetäisikään sinua turpiin, laumaeläimelle on raskasta tuntea muiden paheksunta. Päivästä ja tunnista toiseen.


Maailman rajat eivät välttämättä ole ne, jotka paljain silmin näet. Älä siis sano, että "No kyllähän naiset voivat mennä teknisille aloille! Miehet voivat ruveta sairaanhoitajiksi jos heitä huvittaa! Se on ihan omasta halusta ja tahdonvoimasta kiinni!". Aina se ei riitä.

Totta kai laillinen oikeus on se suurin voitto ja tärkein asia, mutta myös olosuhteet on otettava huomioon. Jos jonkun täytyy tietyssä asemassa ollakseen nähdä kolmin verroin vaivaa, torjua kolmin verroin epäoikeudenmukaisia hyökkäyksiä, hänen mahdollisuutensa tuohon asemaan eivät ole samat kuin sellaisen henkilön, jonka kimppuun ei koskaan käydä. Jos saat turpiisi siksi, että miehenä käytät hametta, sinulla ei ole täyttä mahdollisuutta käyttää hametta.

On tekopyhää väittää muuta.





5. toukokuuta 2009

Himon kohde

(Minun piti kirjoittaa tänään väkivallasta, mutta tilaisuus on liian hyvä missattavaksi. Jatkan siis seksistä, voi tylsyys!)


Edellisen postaukseni herättämiin kommentteihin liittyen feministimies Hugo Schwyzerin uusin kirjoitus tuli kuin tilauksesta:

Hugo Schwyzer: Of never feeling hot: the missing narrative of desire in the lives of straight men (lainaukset tekstistä):

But we don’t have a culture in which many young men grow up with the experience of being seen and wanted, in which young men grow up with the sense that their bodies are desirable and beautiful as well as functional.


Schwyzer kirjoittaa siitä, kuinka heteromiesten saattaa usein olla vaikea nähdä itseään ja omaa ruumistaan naisen himon tai halun kohteena. Himoittuna oleminen on tabu, sillä heteromiehen sopii olla vain tekijänä, hän ei saa koskaan olla teon kohde.

The missing element, of course, is the idea that female desire can be directed towards men in general, and towards their bodies in particular.

(...)

Even many men who are wise in the world and in relationships, who know that their wives or girlfriends love them, do not know what it is to be admired and longed for for their bodies and their looks.




Mitä mieltä olette, miehet ja naiset?

12. huhtikuuta 2009

Syntiemme tähden

Kristittyjen piinaviikko taisi mennä jo, mutta minun blogissani se vasta alkaa. Tämä ja seuraavat postaukseni käsittelevät väkivaltaa, raivoa ja tuota vanhaa klassikkoa: raiskausta.

Kimmokkeen sain Feeniksin tekstistä ja Elina Reenkolan kirjasta Naisen raivo sekä muistakin lähteistä. Mutta raiskaushan on muutenkin feminismin ydinkysymyksia. Missään ei niin tiivisty miesten etuoikeus ja suojeltu asema kuin siinä, miten raiskauksiin suhtaudutaan: raiskaus kuulemma "alentaa" ja "häpäisee" naisen, mutta ei tekijäänsä.

Kun raiskauksesta puhutaan, tehdään yleensä se virhe, ettei osata erottaa tekoa ja teon merkitystä toisistaan. Raiskaushan on paitsi fakta (mies työntää ilman lupaa pippelinsä jonkun naisen pimppiin), myös myytti (tämän seurauksena naisen pitää hävetä ja kuolla).

Faktat ovat faktoja mutta myytit myyttejä. Ja tehän tiedätte, mitä minä myyteille teen.



Kaikkien legendojen äiti

Ja tapahtui niinä päivinä, tarkemmin sanoen vuonna 2222, että Meidän Rouvamme Jeesus Kristus toisen kerran tuli maan päälle. Ennusmerkkejä Lunastajan syntymästä oli tietenkin näkynyt pilvin pimein, ja maailman mahtajat etsivät kaikkialta sitä "kuningasta", jonka tulo oli ilmoitettu. Mutta ei Jeesus tullut tälläkään kertaa näyttävästi kuin kauhistava sotajoukko lippuineen. Ei tietenkään, vaan hän syntyi tavalliseen tapaan sorretuimpien ja solvatuimpien keskuuteen. Hän syntyi AIDS-orvoksi sodan runtelemaan Afrikan maahan. Ja hän oli tyttö.

Lapsena hän joutui työskentelemään prostituoituna, mutta aikuistuttuaan hän nousi maailman keskeisimmäksi opettajaksi. Hän kulki kansan keskuudessa, saarnasi, opetti ja paransi. Tälläkin kertaa hänestä tuli suunnaton uhka valtaapitäville. Niinpä Yhdyskiinanvaltain (the United States of China) kauppaliittovaltion sotilaat vangitsivat hänet ja raiskasivat ja muillakin tavoin kiduttivat hänet kuoliaaksi.

Tästä jalosta uhrautumisestahan on tunnetusti kuva joka kirkossa: Kristus, orjantappurakruunu päässään, sen esiin viiltämät verihelmet pikimustalla ihollaan kimmeltäen, katsoo halveksunnan ja anteeksiannon sekaisin tuntein rumia raiskaajiaan. (Raiskaajat ovat moderniin tapaan kaikki rotuja ja kansallisuuksia. Mutta he kaikki ovat miehiä.)

Kun Kristus sitten oli pääsiäispäivänä ylösnoussut, CNN haastatteli häntä:


"Mestari, mukava, että pääsitte tulemaan tänne tänään! Mutta nyt on pakko kysyä, että minkä tähden päätitte tulla tänne maan päälle toistamisen? Eikä se juttu silloin vuonna 30 ja risat riittänyt?"

Ja Hän vastasi heille kuuluisin sanoin:

"No vittu, oli tultava, kun eräät jutut olivat näemmä jääneet hiukan hakuseen! Minähän sanoin, että kaikki ovat tasa-arvoisia Jumalan silmissä. Se siis tarkoittaa myös naisia, senkin vitun pelkurimaiset kusipäät. Mikä tässä on niin saatanan vaikeeta? Tervetuloa pois pimeältä keskiajalta, tonttu toopet. Ihan aikuisten oikeesti, luuletteko, että minua ihan ylettömästi huvittaa aina joutua käymään koko tätä pelleilyä läpi? Get a grip, helvetin urpot!"

Niinpä niin. Tapahtukoon Hänen tahtonsa!

(Raamattu 2.0, useita tekijöitä)


Jotta vanha turha ja tyhmä pahuus murtuisi, me tarvitsemme uusia tarinoita. Vaikka sellaisia sankaritarinoita, joissa raiskauksesta selviytynyt henkilö on ihmeellinen sankari. Ja häpeän on mentävä sille, jolle se oikeasti kuuluu: raiskaajalle.

24. maaliskuuta 2009

Tiedenainen: Barbara Liskov

On Ada Lovelacen päivä!


"I will publish a blog post on Tuesday 24th March about a woman in technology whom I admire but only if 1,000 other people will do the same."
— Suw Charman-Anderson


Fanitukseni kohde on Barbara Liskov, joka sai tämänvuotisen Turingin palkinnon. Turingin palkinto on vähän niin kuin tietojenkäsittelytieteen Nobel.

Liskov palkittiin uraauurtavasta työstään ohjelmointikielten parissa:

"Barbara Liskov pioneered some of the most important advances in fundamental computer science," said Provost L. Rafael Reif. "Her exceptional achievements have leapt from the halls of academia to transform daily life around the world. Every time you exchange e-mail with a friend, check your bank statement online or run a Google search, you are riding the momentum of her research."

(MIT:n tiedote.)



Todella stydi täti.

Liskov on toinen palkinnon voittanut nainen. Ensimmäinen oli vuonna 2006 palkittu Fran Allen.

On harvoja siistimpiä asioita kuin tietokoneet.(*) Minua ilahduttaa, että naiset saavat tunnustusta niillä, niistä ja niiden kanssa tekemästään työstä.

<3

-----------------------------------------------
(*) Ei, tästä asiasta ei voi olla eri mieltä.

10. maaliskuuta 2009

Binääri

Ihmisluonteen ominaisuudet on sukupuolikoodattu. Ne voivat saada vain kaksi arvoa. Rohkeus, reippaus, reiluus, itsevarmuus, aggressiivisuus, vallanhalu ja huumorintaju ovat "miehisiä" ominaisuuksia. Lempeys, herkkyys, itkuisuus, miellyttämisenhalu, hellyys, empaattisuus ja hoivaavuus ovat "naisellisia".

Itsevarmasta naisesta saatetaan sanoa, että "Hän tuo esille miehistä puoltaan". Lempeä mies taas "on sinut naisellisuutensa kanssa". Kuulin jopa tyypistä, joka oli sitä mieltä, että parisuhteessa sitä aktiivisemmin, päättäväisemmin, järjestelmällisemmin jne. toimivaa osapuolta pitää aina kutsua sen parisuhteen "mieheksi", oli hän mitä sukupuolta tahansa!

Nykyisin, kun onneksi ollaan vapautuneempia kuin ennen, sukupuolilla on usein oikeus myös osoittaa toiselle sukupuolelle "kuuluvia" kykyjä ja luonteenpiirteitä. Edelleenkään niitä ei kuitenkaan saa kutsua vain ihmisen yleisiksi ominaisuuksiksi, vaan niiden harjoittajan on aina tiedotettava, että tässä hän ikään kuin liikkuu toisen sukupuolen tontilla. Turha jäänne!

Ominaisuuksien kahtiajaosta tulee mieleeni aina se muistaakseni(*) Olipa kerran ihminensarjan jakso, jossa kerrottiin kirjoitustaidon kehittämisestä.

Sarjan mukaan kirjoitustaito olisi kehittynyt siitä, kun karjanomistajien piti laskea elikoitaan ja varastoida niiden määrästä tietoa. Jos eläimiä oli paljon, eräs tapa tiedon varastoimiseeen oli kivien kerääminen: otettiin yksi kivi tai pieni keramiikanpala kutakin nautaa kohti. Sitten nämä palaset pantiin ruukkuun. Nyt ruukun avaamalla saattoi näpsäkästi myöhemminkin laskea, kuinka monta jakkisonniuuhta jollain Nebukadnessarilla tiettynä aikana oli.

Joku sitten keksi, että jotta ruukkua ei tarvitsisi avata, siihen päällehän voisi merkitä, että montako kivenpalasta se sisälsi. Fiksu idea.

Jossain vaiheessa joku sai vieläkin paremman neronleimauksen: Eihän kivenpalasia tarvita ollenkaan! Riittää, kun jollekin alustalle yksinkertaisesti merkitään eläinten määrä.


Ominaisuuksien esiintymisessä voi hyvin olla oikeaakin tilastollista eroa sukupuolten välillä. Miehet ovat teston takia helposti rämäpäisempiä, naiset taas estronsa ansiosta empaattisempia. Mutta kun useimmat luonteenominaisuudet kuitenkin esiintyvät varsin tasaisesti molemmilla sukupuolilla, niiden kaksiarvokoodaus on turhaa vaivannäköä. Nopeampaa ja oikeampaa on sanoa:

Lissu on päättäväinen.
Pete on empaattinen.


---
(*) On täysin mahdollista, että se oli jossain ihan muussa sarjassa.

9. helmikuuta 2009

Sarah Haskins on kuningatar!

Kai tunnette jo Sarah Haskinsin hillittömät, naisille suunnatulle mainonnalle ivailevat "dokumentti"pläjäykset?

Jos ette, tehkää itsellenne palvelus ja tutustukaa niihin oitis! Nainen on nero. Tällä kertaa ruoditaan hihityttävän pornoisia suklaamainoksia. Tiedättehän: ne, joissa nainen nuolee "patukkaa" autuas ilme kasvoillaan...





Naisten huumorihan on nyt oikein ajankohtaistakin.

13. joulukuuta 2008

Kuin lapsiaan puolustava urosleijona

Opetusministeri Sarkomaa jätti hallituksen. Hän tahtoo omistautua perheelleen.


Pienten lasten isät jäävät paljon, paljon harvemmin kotiin kuin naiset. Miehet eivät hevin käytä heille kuuluvia hoitovapaita, vaan menevät kuuliaisesti firmojensa talutusnuorassa. Harva mies panee pomonsa kanssa kovan kovaa vastaan, jotta saisi jäädä kotiin lapsiaan hoitamaan.

On kuitenkin yksi asia, joka välittömästi saa suomalaisen miehen verissä päin, tuomioistuimissa asti, taistelemaan oikeudestaan hoitaa itse lastaan:

Avioero.

5. joulukuuta 2008

Lucia, valon tuoja

Aftonbladet uutisoi, että Ruotsissa murretaan myyttiä aivan urakalla. Ysiluokkalainen Freddy Karlberg haluaisi olla valon juhlan Lucia, mutta reksi ei anna pojan kantaa kynttiläkruunua.

Tähän tapaukseen sinänsä en tahdo ottaa kantaa. Minulla ei ole käsitystä siitä, kuinka merkittävä symboli Lucia ruotsalaisille on. En siis tiedä, millaisesta asiasta oikeastaan on kyse. Muutenkin jutussa lienee enemmän kyse yläastekundin tsoukista kuin mistään vakavasta kannanotosta. Silti hykertelen käsiäni ilosta.

Minusta roolien uudelleenjako niin elämässä kuin saduissakin on erittäin hyvä homma. Me olemme sellainen eläinlaji, että opimme maailman ja oman paikkamme maailmassa nimenomaan tarinoitten kautta. Tarinoitten opetukset menevät meillä veriin: Kateus ei kannata. Kostaa ei saa. Hyvä nainen tottelee, kelpo mies tekee. Jos tarinoita muutetaan, muutumme mekin.

Rehtorin mukaan Freddy ei kelpaa Luciaksi, koska "Lucia oli nainen." Sokaistu marttyyrineitsyt ei ollut mies. Ymmärrän kyllä tämänkin näkökannan. Naisille on hyvin vähän voimallisia esikuvia. Meidän ei ole perinteisissä tarinoissa sallittu olla sankareita. Monet naiset ottavat sen linjan, että niistä vähistä pidetään sitten kiinni kaksin käsin. Teemme juhla-aterian niistä tähteistä, jotka meille heitetään. Emme ehkä saa olla kokonaisia, aitoja ihmisiä, mutta saamme sentään olla kärsiviä uhreja. Emme toki jeesuksia, kaikista kärsivimpiä, mutta marttyyrineitseitä sentään. Kärsitään siis olan takaa. Ollaan kerrankin päätähtiä ja esillä.

Samantyyppinen ilmiö on se, ettei perheenäiti suostu luopumaan kotitöistään. Hän vihaa niitä ja marisee niistä. Hän kadehtii kodin ulkopuolella "oikeita töitä" tekevää miestään. Siltikään hän ei anna miehensä siivota. Töiden epätasa-arvoinen jakautuminen ei suinkaan ole aina miehen laiskan sikamaisuuden™ vika! Nainen itse saattaa kieltäytyä luopumasta siitä vallasta, joka hänellä on. Koti on hänen valtakuntansa. Saiturin hikisin sormin hän puristaa sinipiikaa kädessään. Jostain hän sentään saa päättää!

Saituri pihtaa, koska pelkää häviävänsä kaiken. Kurjakin rooli on parempi kuin ei mitään. Saituri voi tietysti olla mieskin: miksi mies luopuisi vanhasta onnettomasta vallastaan, jos hän niin tehdessään joutuisi tyhjän päälle? Menetys pelottaa. Siksi uusia tarinoita kirjoittamalla voidaan muistuttaa kaikkia sukupuolia siitä, mitä he voisivat saada.

Jaetaan roolit ja työt uudestaan, niin kaikki voittavat. Äitikin saa vaikuttaa yhteiskuntaan ja olla oma yksilönsä. Kotitöitä tekevä ja lapsiaan hoitava isä puolestaan saa osan äidin entisestä yksinoikeudesta: isästä tulee perheen oikea osa. Hän saa kuulua perheeseen sen aitona jäsenenä, ei vain kylmänä ulkosatelliittina. Me tarvitsemme Isä Maarian (ja äiti Jumalan).

Tyttö Herodekseksi! Tyttö murjaanien kuninkaaksi. Ja poika, kultakranssi otsallaan, ilmoittamaan suuren ilon kaikelle kansalle.


PS. Marttyyrineitseisiin ja tarinoiden uudelleenkirjoittamiseen liittyen linkki Arkitehdin blogimerkintään: Miten ne ammoiset marttyyrineitseet muka olisivat neitseinä pysyneet rääkkääjiensä käsissä? Tavallisin tapa kiduttaa naistahan on raiskaus. Miksi ei tästä tehty legendaa?

26. lokakuuta 2008

Macbeth ja muita naisia

Q-teatterissa menee nyt Macbeth. Sen nimiroolissa on Elina Knihtilä. On vapauttavaa nähdä nainen sellaisessa pääroolissa!

Macbeth ei tietenkään sinänsä kelpaa esikuvaksi kenellekään. Hänhän on paha, onneton ihminen. Hän uhraa tyhmän vallanhimonsa tähden valtakunnan rauhan ja kaiken jo saavuttamansa. Mutta tässä onkin kapinallisuuden ydin: noita yleisinhimillisiä tunteita ei nainen yleensä saa ilmaista. Nainen saa näytelmissä esittää vain naista. Eikä vain oikeaa naista, vaan näytelmien naista, passiivista, tunteikasta itkuiitaa, naisen kuvaa.

Nykyinen taide on aika martoa juuri siksi, että se ei tee muuta kuin toistaa vanhoja puhkikuluneita roolimalleja. Väitän että ainoa keino uudistaa nuupahtamisvaarassa olevat taidemuodot (kaunokirjallisuus, elokuva, rock-musiikki) on kääntää perinteiset sukupuoliroolit toisinpäin. Naisille pitää antaa aktiivisen sankaruuden tai roistouden elämyksiä. Miesten taas pitää saada olla muutakin kuin tylsiä, kylmiä, tyhjiä Marlboro-miehiä.

Onnistuneimmat taideteokset ovat ihmisten ohjelmointia. Tarkoitan tässä ohjelmointia hyvässä mielessä, en missään aivopesuaikeessa: Taide on opetustyökalu. Jos taideteos on todella hyvä, sen kautta sen kokija saa uusia toimintamalleja elämäänsä varten. Lapsethan oppivat saduista, mutta niin oppivat aikuisetkin.

Tehkää sellaisia näytelmiä/kirjoja/elokuvia/tietokonepelejä, joissa olette kääntäneet vanhat mallit. Tehkää teos, jossa tyttö pelastaa avuttoman prinssin. Jossa aviomies tukee uutterasti ja uhrautuvasti nerokkaan vaimonsa luomisen tuskaa. Jossa sankarillinen isä joutuu juonittelemaan, huoraamaan ja mielistelemään vallanpitäjiä voidakseen pitää lapsensa hengissä ja leivässä.

Miespuolinen Carmen, lady Macbeth ja Vihervaaran Anna.
Naispuolinen Beethoven, Einstein ja Mannerheim.

Vain näin saatte teoksiinne voimaa. Tämän ajan henki on vanhojen roolien rikkominen.