Näytetään tekstit, joissa on tunniste historia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste historia. Näytä kaikki tekstit

7. kesäkuuta 2011

Ylpeys ja ennakkoluulo

Guardian 2.6.2011: VS Naipaul finds no woman writer his literary match – not even Jane Austen

VS Naipaul, no stranger to literary spats and rows, has done it again. This time, the winner of the Nobel prize for literature has lashed out at female authors, saying there is no woman writer whom he considers his equal – and singling out Jane Austen for particular criticism.

In an interview at the Royal Geographic Society on Tuesday about his career, Naipaul, who has been described as the "greatest living writer of English prose", was asked if he considered any woman writer his literary match. He replied: "I don't think so." Of Austen he said he "couldn't possibly share her sentimental ambitions, her sentimental sense of the world". (...)



Muistatteko tämän kirjoitukseni?

MM: (...)Ihmistenkin kielissä on samantyyppisiä asioita. Ne kertovat paljon siitä, miten ajattelemme ja miten saamme ajatella. Mies-olio ei voi esimerkiksi koskaan saada arvoja {"nätti", "hysteerikko", "kälättäjä", "seksikäs", "nalkuttaja", "oikkupussi", "rasittava komentelija", "huora"}.(...)


Naipaulin tapaus on kaunis (no, ruma ja ikävä, mutta osuva) esimerkki juuri tuollaisesta purkkiruoka-ajattelusta: Guardianin jutun perusteella vaikuttaa siltä, että Naipaulin maailmassa erilaiset ominaisuudet on sukupuolikoodattu niin voimakkaasti, että kirjailija jäsentää koko maailman niiden mukaan. Todistusaineistosta riippumatta, siis.

Purkkiruokka-ajattelussa esimerkiksi kirjan varsinaiseen sisältöön ei kiinnitetä huomiota, vaan vain kirjailijan sukupuoleen. Koska Jane Austen oli nainen ja kirjoitti naisten elämästä ja koska tässä ajattelussa uskotaan vakaasti kaikkien naisten aina olevan "sentimentaalisia", niin silloin jutun sisällöstä riippumatta naiskirjailijan teoksen "täytyy" olla sentimentaalinen.

Mikä tietysti sattuneesta syystä huvittaa kaikkia Austenia lukeneita.

8. maaliskuuta 2011

Pimeä keskiaika

Tämäkin on totta: vaikka maailma onkin nyt (meille naisille ja miehille täällä länsimaissa) parempi kuin se on koskaan historiassa ollut, se ei ole vielä tarpeeksi hyvä.

Ehkä viidensadan vuoden päästä lukiolaiset Port-au-Princessä (tuolloin vauraassa ja turvallisessa) kuuntelevat historianopettajansa luentoa. Opettaja kertoo heille niin kutsutuista pimeistä ajoista, vuosituhannen vaihtumisen aikakaudesta.

"Sinä aikana työtä ei vielä ollut jaettu tasapuolisesti. Naiset tekivät kaksi kolmannesta maapallon työstä. Mutta he eivät omistaneet kuin murto-osan kaikesta omaisuudesta! Eikä kaikkea naisten tekemää työtä edes laskettu työksi: esimerkiksi niinkin yksinkertainen asia kuin lasten synnyttäminen ja kasvattaminen saattoi todella rampauttaa naisen muut työmahdollisuudet. Eikä vain uraa: sillä noina aikoinahan maailmassa vallitsi hillitön resurssivinous. Länsimaiden ihmiset olivat suhteellisen hyväosaisia, mutta niin kutsutuissa kehitysmaissa oli täysin mahdollista, että nainen kuoli synnytykseen. Tai sen johonkin komplikaatioon."

Nyt lapset, teinit, katsovat opettajaansa kirkkain, epäilevin silmin. Se heistä rasittavin ja aktiivisin kysyy:

"Miten muka voi kuolla synnytykseen? Mikseivät ne menneet sairaalaan?"

Opettaja kohauttaa harteitaan.

"Ei kaikkialla vaan ollut luotettavaa terveydenhoitoa. Köyhyys saattoi olla hirmuista. Nyt täytyy muistaa, että maailmassahan raivosivat vielä tuolloin sodat, muutenkin globaaliin kurjuuteen ja väkivaltaan suhtauduttiin ihan eri lailla kuin nyt. Naisiin kohdistettiin paljon väkivaltaa, siis sekä sotaa käyvissä valtioissa että ihan vauraissakin maissa. Sitä ei osattu pitää kovin vakavana ongelmana. Jos naisen kimppuun käytiin, se oli monen mielestä naisen oma vika."

Teinien suu loksahtaa auki. Meidän arkemme on heille paha, typerä satu. He nauravat, eivätkä todella usko, että ihmiskunta olisi koskaan voinut olla niin järjetön kuin opettaja kertoo.


Ja vaikeahan sitä on tietysti uskoa näin vuonna kaksituhattayksitoistakin. Siispä, parempaa maailmaa odotellessa: Hyvää naistenpäivää kaikille!



Samasta aiheesta:

19. helmikuuta 2011

Myyttiksen vinkit, osa 8: Lyijyvalkoinen

Tässä taas yksi vinkki ulkonäköahdistuksen torjumiseen! Jos joskus tulee rumaolo, niin hae kirjastosta jokin pukuhistorian tai taidehistorian kirja. (Tavallinen hissankirjakin kelpaa, kunhan siinä on paljon kuvia.)

Nyt, ala lukea kirjaa: näetkö, millaisia hirvityksiä, miten kummallisia otuksia on aikaisemmin pidetty kauneuden ruumiillistumina? Pönkkähameisia pallinaamoja, olminvalkeita turilaita, kierosilmaisia kaljupäitä? Miten outoja ja toisistaan eroavia kroppia on pidetty parhaina vartalomalleina? Miten höpsöt vaatteet - valevatsat, kalukukkarot, korsetit ja kaulukset - ovat aikoinaan olleet muodin viimeinen sana? Miten kummallisia asioita on pidetty tyylikkäinä ja haluttavina?

Eikä tarvitse välttämättä edes mennä historian hämäriin asti. Vanhat valokuvat ja muotilehdet lohduttavat nekin kummasti. Kun ajattelee, että 80-luvulla neonvärejä ja pörröpäätä aivan vilpittömästi pidettiin tyylikkäinä, ja 90-luvulla liimatukkaa ja mattameikkiä, niin nykyajan muumikirahvi-tyylikin asettuu oikeisiin mittasuhteisiin: tämä on nyt muotia, mutta ei kauaa. Jo kymmenen-kahdenkymmenen vuoden päästä sen ajan teinit tulevat hirnumaan nykyreleille, meikeille ja vartalomuodeille.

Löllyvät läskit, S-selkäranka, nollakoko; heroin chic, rokokoo-babyface, torpedotissit. Kaikki tulee ja menee. Ei ole olemassa yhtä pysyvää muotikauneutta. Jos et mahdu tämän ajan mittoihin, so vitun what? Voit ajatella vaan, että olet aikaasi edellä.



Samasta aiheesta: