Näytetään tekstit, joissa on tunniste logiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste logiikka. Näytä kaikki tekstit

11. huhtikuuta 2011

Kommentointia savannilla

Tätä blogia pidemmän aikaa seuranneet tiennevät, että olen kirjoittanut monta evoluutiobiologiaa (tai itse asiassa evoluutiopsykologiaa) dissaavaa kirjoitusta. Tahdon nyt tarkentaa: siis huonoa evoluutiobiologiaa dissaavaa kirjoitusta. Hyvää evoluutiobiologiaahan en suinkaan vastusta.

En missään tapauksessa pidä kaikkea evoluutiotutkimusta roskatieteenä. Ihmiset ovat eläimiä ja ihmisen äidit olivat eläimiä. Me olemme ihmeellisiä, leikkiviä ja kauppakeskuksia rakentavia jättiaivoja, ja me olemme eläimiä. Meidän nykyiset käytösmallimme ovat selitettävissä (vaikkeivät tyhjentävästi redusoitavissa) lajihistoriamme kautta. Se on minusta ilmiselvää.

Hömppä-evotutkimusta kuitenkin vastustan. Se hömppäversiohan on sellaista, jossa sen tutkijat eivät kykene tarpeeksi suureen objektiivisuuteen - jossa he eivät kykene muistamaan sitä, että kuuluvat itsekin tutkimaansa ryhmään. Hömppää on jättää tyystin huomiotta ihmisten historia ja kulttuurikehityksen kautta muokkautuneet tavat. Hömppää on antaa omien seksuaalisten preferenssiensä ja pelkojensa sanella tutkimusaiheensa, hömppää on tulkita tuloksensa ennakkoluulojensa valossa. Puhtaasti tyhmää on jättää konteksti huomiotta.

Oman näkemykseni asiasta on pukenut sanoiksi Feministe-blogin kommentoija Alara Rogers:


Whereas I approach from the perspective that no, evopsych is *not* inherently complete bullshit, and I am quite willing to rationally entertain the notion that there are evolutionary differences between men and women, and when I entertain that notion with an open mind and sense of scientific inquiry and I study multiple cultures, I see that the science doesn’t support it. Not to the extent that current evopsychs try to claim that it does, anyway. And I just keep smashing my head against a wall any time someone does a biological study of humans (like an assay of hormones, say) and then tries to say that what it says about human beings, being biological and all, is hardwired into the human species at the evolutionary level. Shit, yo, if I recruited a pool of people to study from a foot fetish interest group and did galvanic skin responses to determine the biological basis of desire in humans, I would conclude that humans are hardwired to be really turned on by feet. Why is it so hard for so-called scientists to understand that they’re not proving what they think they’re proving? We already know that the brain and body are linked, and that humans’ physiological responses are heavily influenced by what they think, and what they think is heavily influenced by their culture, so doing a study that demonstrates, for example, that women show more galvanic skin response for distress if presented with emotional infidelity and men with sexual infidelity only proves what we already know, which is that in our culture women react worse to emotional and men to sexual infidelity. We didn’t *need* a study to tell us that. But it’s tautological, because it doesn’t even speak to the question of *why* that is. It just demonstrates that a thing we thought exists really does exist, but offers no explanation as to where that thing comes from. And then people say "This scientifically proves that this fact is always true about all humans everywhere! Because it’s SCIENCE!" when, scientifically, it doesn’t do any such thing.

To me, it doesn’t help to tell guys with evopsych-based arguments that they are choads, and then banninate them from a blog, or make the argument that they’re wrong because evopsychology is bullshit; this only reinforces their belief that wimmenz just can’t handle the SCIENCE. What I want is to totally stomp all over their "science", in a very scientific way, and shred it to pieces because it is crap masquerading as science and should be considered exactly equivalent to Dianetics and crystal therapy and homeopathic medicine (specifically, the kind where they believe that a microscopic amount of active ingredient turns a whole lot of water into a magic potion that will be as effective as an actually effective dose of active ingredient would have been.) There’s no emotion there, except the emotion of indignance that people are passing off utter shit as good science, in a field that I love.



(tl;dr: En vastusta tiedettä, mutta vastustan paskasti tehtyä tiedettä.)



Samasta aiheesta:

26. helmikuuta 2011

Tarkastaja Töttenströmin rikospähkinä

Theodor Tutkija oli pääsemättömissä. Hänen työnsä oli kartoittaa ihmislajin evoluutiohistoriaa ja vielä tarkemmin sanoen sitä, miten vuosimiljoonainen kehityksemme näkyy tämän päivän ihmisten arjessa. Theodoria, kuten useimpia meitä muitakin, kiinnosti erityisesti karvattoman apinalajimme seksikäyttäytyminen. Tämä on tärkeä aihe ja Theodor suhtautui työhänsä hyvin vakavasti.

Theodor oli laatinut mielestään idioottivarman kyselytutkimuksen, jonka hän sitten antoi tilastollisesti luotettavasti valitun ihmisjoukon täytettäväksi. Koe menikin hyvin. Mutta mitä! Tuloksia tarkastellessaan Theodor tunsi epätoivoa. Koejärjestelyt olivat olleet moitteettomat eikä Theodorin ammattitaitoa käynyt kiistäminen. Silti Theodorin saama tulos oli täysin käsittämätön.

Epätoivoissaan Theodor kääntyi vanhan ystävänsä, ovelan tarkastaja Töttenströmin puoleen.

"Katsopa näitä papereita, Töttenström! En voi uskoa tätä tulosta! Siinä ei ole mitään järkeä. Kuuntelehan:

Kyselytutkimuksen tuloksen mukaan heteromiehillä on huomattavasti enemmän seksipartnereita kuin heteronaisilla! Eikä kukaan heteromies kuitenkaan kyselyssä maininnut olleensa yhdynnässä toisen miehen kanssa, eikä naisten joukossa ollut niin kutsuttuja superottajia (siis sellaisia, joilla olisi ollut huomattavan paljon miehiä)."


Theodor puhdisti silmälasinsa nenäliinallaan.

"Voi Töttenström! Miten tämä on mahdollista?"

Tarkastaja Töttenström naurahti ystävällisesti. Hänen silmäkulmiinsa muodostui hyväntahtoisuudesta kertovia ryppyjä. Hän taputti hätääntynyttä ystäväänsä olalle ja sanoi:

"Rauhoitu, Theodor! Minä ymmärsin heti vastauksen tähän pähkinään, ja niin pitäisi sinunkin ymmärtää, kuoma hyvä! Se on aivan yksinkertainen."


Mutta Theodor Tutkija ei voinut kuin pudistella päätään hämmentyneenä. Tarkastaja Töttenström vain myhäili piippuaan poltellen. Hän tiesi, että tähän arvoitukseen oli vain yksi, ilmiselvä vastaus.

Tiedätkö sinä, mikä se on?

30. syyskuuta 2010

Hauras

Minulla ei ole sitä fantasiaa, joka joillain naisilla (ja miehillä naisista) on: en ole koskaan tahtonut olla hauras. En pidä siitä, että minua neuvotaan, minut pelastetaan, että vahvat kädet ottavat taakan harteiltani. En pidä siitä, että takki autetaan ylleni tai että aidan yli kiivetessäni joku mies ojentaa minulle kätensä. En halua, että minusta, minun innoittamanani kirjoitetaan runoja tai tehdään keksintöjä. En ilahdu, jos joku tekee työni puolestani.

"Sä olet nainen, ei sun tartte mennä sinne pimeään metsään!" Minun juuri tarvitsee mennä sinne pimeään metsään.

"Minä hoidan tämän!" Et hoida, vaan minä hoidan sen.

Jos valita pitää, haluan olla se, joka päättää ja kestää, joka valvoo aamuun asti. Minä olen se, joka kirjoittaa ne runot, minä teen ne keksinnöt. Se on minulle helpoin, luonnollisin rooli. Sellainen minä olen. En rupea teeskentelemään kenenkään takia.


Olen ensisijaisesti feministi siksi, koska se on oikein. On väärin, että mitään ihmisryhmää riistetään niin kuin naisia. Mutta lievemmällä, henkilökohtaisemmalla tasolla - olen feministi, jotta minun ei tarvitsisi elää elämääni valheessa. Että minun ei tarvitsisi teeskennellä hitaampaa tai vaisumpaa kuin olen, että minun ei tarvitsisi feikata kiinnostusta, että minun ei tarvitsisi ottaa turpiini vain koska joku testohoro sattuu olemaan pahalla päällä.

Että voisin vain olla sitä, mitä oikeasti olen. Että saisin käyttää kaikkia hyviä kykyjäni niiden täydessä määrässä. Että voisin vääntää vitsiä koko huomattavalla vitsivoimallani, että voisin järkeillä kylmästi ja huutaa kuumasti, tehdä sen kaiken mihin persoonani pohjapiirros minut oikeuttaa. Ettei minun tarvitsisi pitää sieluani vakan alla vain sen takia, että sen ominaisuudet eivät satu sopimaan jonkun toisen ihmisen pikkusiistiin maailmankuvaan.


Siksi perinteiset sukupuoliroolit ovat niin onnettomia: niiden hysteerinen valvonta ei anna ihmiselle tilaa olla oma oikea itsensä. Elämä ahtaiden sopivaisuusroolien mukaan on kuin pitäisi pakottaa itsensä elämään horoskooppimerkkinsä mukaan: ihan hyvä, jos satut olemaan kauris ja muistutat kaurista. Todella paskaa, jos satut olemaan kauris ja muistutatkin vain omaa itseäsi.

10. heinäkuuta 2010

Rakkauden kaksoiskäsky

Jos ihminen sanoo olevansa kristillisdemokraatti, hänen on loogisesti sanoin ja teoin osoitettava olevansa a) demokraatti ja b) noudattavansa kristillisiä arvoja.

Mitä sitten ovat oikeat kristilliset arvot? Nehän löytyvät kristittyjen pyhästä kirjasta, Raamatusta:

33 "Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli.
34 Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta.
35 Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.'
36 Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?"

37 Lainopettaja vastasi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta." Jeesus sanoi: "Mene ja tee sinä samoin."



Krisudemmareiden viestintäpäällikölle pikku muistutus: sinun lähimmäisesi on myös se kyynelkaasutettu homo. Sinä tiedät, miten sinun tulee kohdella lähimmäistäsi.

7. kesäkuuta 2010

Pojat on poikia ja tytötkin on poikia

Hassu havainto arkipäivästä:

Ne ihmiset, jotka ovat ehdottomimmin sitä mieltä, että "naisten pitäisi olla naisia ja miesten miehiä" (so. ihmisten pitäisi pitäytyä ahtaissa sukupuolirooleissa), ovat usein myös sitä mieltä, että poliittisen korrektiuden vaatiminen kielenkäyttöön on hapatusta. Heistä esimerkiksi esimies on ihan neutraali sana.

Siis heidän mielestään naisten pitää olla naisia, mutta lakinaisten pitää olla miehiä.

5. toukokuuta 2010

Säästöpakkaus

Helsingin Sanomissa oli eilen oiva pääkirjoitus:

HS 4.5.10: Raiskaustuomiot kertovat arvoista

Suomalaiseen oikeuskäytäntöön sisältyy kummallisuus, jonka mukaan väkivallan käytöstä ei tuomita erikseen, jos se liittyy raiskaukseen. Tapon yrityksestä ilman raiskausta voidaan tuomita neljän vuoden vankeusrangaistus, mutta jos raiskaaja uhkaa tappaa uhrinsa ja vahingoittaa tätä, voi tuomio olla vain kaksi vuotta vankeutta. Tapon yrityksestä ilman raiskausta tuomio voi olla kaksinkertainen.

(...)

Huolimatta raiskauksessa käytetyn väkivallan laadusta ja määrästä raiskauksista annetut tuomiot ovat suurelta osin melko samanlaisia. Vankeusaika vaihtelee puolestatoista vuodesta kahteen ja puoleen vuoteen. Samanlaisen väkivallan käyttö ilman raiskausta tuottaisi pidemmän tuomion.


Siis jos pahoinpitelee, ei kannata jättää raiskaamatta! Nykyisestä oikeuskäytännöstähän tosiaan saisi vaikka näppärän teeveemainoksen kaikille viiripäisille väkivallakoille:

"Ajattelitko hakata? Älä hyvä mies unohda myös raiskata! Nyt kaksi sekotekoa yhden hinnalla.

Oikeus-Light: Melkein kuin aito."





Samasta aiheesta:

16. huhtikuuta 2010

Ymmärtäväinen nainen

Ymmärtäminen ja hyväksyntä ovat kaksi eri asiaa.


Ymmärtäminen tarkoittaa älyämistä: "Ymmärrän, miten perintövero määräytyy. Ymmärrän, kuinka sade syntyy. Tajuan ja hahmotan, miksi joku ihminen saattaisi päättää hakata puolisonsa."

Hyväksyminen on aivan eri asia. On tietenkin mahdollista hyväksyä ymmärtämänsä asia ja ymmärtäminen saattaa tehdä hyväksynnästä helpompaa. Mutta ymmärtäminen ei edellytä hyväksyntää.


Jos mies hakkaa vaimoaan, saatan hyvinkin tajuta, miksi se mies on valinnut sen tien. Älyän, että hän esimerkiksi peittää epävarmuuttaan ja tuntee painetta paskan miehenroolinsa takia. Tajuan, että hänellä ehkä oli itsellään paha kasvatus, häntä uhkailtiin ja ehkä hakattiin lapsena. Nyt aikuisena hän on liian pelkuri etsiäkseen itselleen jonkin muun tavan purkaa pelkoaan ja tunnekuohujaan. Esimerkiksi näin.

Ymmärrän siis, miksi mies hakkaa. En hyväksy mitään näistä syista. Se mies tekee valinnan ja hän on hakkaamisen valittuaan huora ja loinen. Kyllä minä, joka olen empaattinen ja älykäs, hahmotan hänen motiivinsa. Älyän, miksi hän teki tekosensa - mutta se ei tee tuosta miehestä yhtään vähemmän huoraa tai loista.

6. huhtikuuta 2010

Uutterat uroot uurastavat

Aika radikaali väite palkkatilastoasiantuntija Pauli Sumaselta. Hänen mukaansa miehet tekevät selkeästi enemmän lapsenhoito- ja kotitöitä kuin naiset!

HS 3.4.10: Sunnuntaidebatti: Hyvinvointimme nojaa miesten uutteruuteen

(...)

Miesten ansiotaso on korkeampi kuin naisten, mutta se johtuu siitä, että miehet tekevät selvästi enemmän työtunteja kuin naiset.

Jakamalla miesten ja naisten ansiotöistä saamat vuosiansiot miesten ja naisten vuoden aikana tekemillä työtunneilla, saamme keskituntipalkan, joka on miehillä ja naisilla tilastokeskuksen aineiston mukaan suunnilleen sama.

Jos samasta työstä saa saman palkan, ei voi olla väärin maksaa enemmästä työstä enemmän palkkaa.

Verotus kuitenkin syö ankarasti miesten korkeampia nimellispalkkoja. Pitemmällä työajalla ansaitut suuremmat vuosiansiot merkitsevät miehille korkeampaa veroprosenttia: vuonna 2007 miesten veroprosentti oli noin 26 ja naisten noin 21. Uutteramman työnteon vuoksi miesten osuus tuloveron tuotosta on peräti 58 prosenttia.

Suomen talous perustuu mieselättäjäyhteiskuntaan. Päätelmä ei muutu muuksi, vaikka ottaisimme huomioon kotityön osuuden, sillä ajankäytön päiväkirjamateriaalista Hannu Piekkolan työministeriölle tekemän tutkimuksen mukaan parisuhteessa elävä mies tekee viikossa yhteenlaskettua ansio- ja kotityötä yli kahdeksan tuntia enemmän kuin hänen kumppaninsa.

Elämänkaarta arvioitaessa pitää lisäksi huomioida tilastoista poistettujen asevelvollisten valtiolle ilmaiseksi tekemät työtunnit.

(...)



Eeeei kun hetkinen! Miten minä tämän näin väärin käsitin? Tutkija ei itse asiassa kirjoituksessaan ota uusintamistöitä ollenkaan huomioon. Hän ei laske lastenhoitoa, siivousta, ruuanlaittoa tai synnytystä työksi. Esimerkiksi naisten ilmaiseksi valtiolle tekemiä työtunteja ei pidä laskea, koska naisethan synnyttävät muutenkin.

Kirjoittajan mukaan miehet kyllä tekevät "yhteenlaskettua ansio- ja kotityötä yli kahdeksan tuntia enemmän kuin [...] kumppaninsa". Siis yhteenlaskettua ansio-ja kotityötä. Matti Meikäläisen yhteenlaskettu 40 tunnin viikkotyömäärä voi siis sisältää esimerkiksi 39 tuntia rahatöitä ja 1 tunnin kotitöitä.

Mutta kotitöihin menee paljon enemmän kuin pelkkä tunti viikossa. Jos Matti ei tee kotitöitään, joku muu tekee. Kukakohan se voisi olla?


Niinpä niin. Kun joku muu hoitaa kodin, miehenkin on helppo käydä rahatyössä. Uralla on herrankin helppo edetä, kun kukaan ei dissaa lastentekotyön takia.



Ihan oikeasti, miten olisi vaihteeksi vähän vähemmän poleeminen suhtautuminen lisääntymiskustannusten jakamiseen? Näillä 50-lukulaisilla rintamalinjojen vedoilla nyt tuskin saavutetaan hirveän rakentavaa keskustelua. Minua ärsyttää se, että näitä tyhmiä myyttejä pidetään yllä. Naisten tekemän työn tunnustaminen työksi on ihan tarpeeksi vaikeaa jo muutenkin, ilman näitä lyhytnäköisiä tilastoleikkejä.

31. maaliskuuta 2010

Raiskausmyyttejä

Murranpa joutessani pari raiskausmyyttiä:


Myytti 1: "Nainen halusi tulla raiskatuksi."

Raiskaus merkitsee sitä, että joku pakottaa toisen ihmisen sukupuoliyhteyteen vastoin tämän tahtoa. Näin nainen (tai mies) ei siis voi "tahtoa", että hänet raiskataan. Se on looginen mahdottomuus.

  • Jos X tahtoo Y:n nussivan häntä tilanteessa ja olosuhteissa Z, tavalla T, silloin Y ei, nussiessaan X:ää tämän tahdosta ja sanottujen ehtojen Z ja T täyttyessä, voi raiskata X:ää. Se on mahdotonta.
  • Jos X haluaa seksiä Y:n kanssa, ja Y nussii häntä, silloin Y ei raiskaa X:ää.
  • Jos X ei halua seksiä Y:n kanssa, mutta Y nussii häntä, silloin Y raiskaa X:n.


Myytti 2: "Mies raiskasi naisen, mutta mies teki sen vahingossa/pikaistuksissaan/provokaation alla. Miestä ei siis voi syyttää raiskauksesta."

Raiskausta ei voi tehdä vahingossa tai pikaistuksissa. Ihminen voi yleensäkin "pikaistuksissaan" tehdä noin yhden liikeen, eleen tai yksinkertaisen teon. Esimerkki: "Jari-Mari vittuuntui äkisti. Hän iski salamana nyrkkinsä pöytään". Enempää Jari-Mari ei yksinkertaisesti ehdi tehdä: jos hän ryhtyy suorittamaan pahoinpitelyn tai raiskauksen tai huoneen kaluston hajottamisen kaltaista monimutkaista, useita eri tekoja vaativaa toimenpiteiden sarjaa, hän ei enää toimi "pikaistuksissaan". Hän tekee valinnan.

Raiskaus on yksinkertaisesti liian monimutkainen teko, jotta sitä voisi tehdä "vahingossa".

("Provokaatio", katso Myytti 1.)


Todistus ohitetaan triviaalina.




Samasta aiheesta:

3. maaliskuuta 2010

Vuoroin vieraissa

Populaarin evoluutiopsykologian (tv:stä tuttu!) teeseissä on sellainen ominaisuus, että ne voi useimmiten aivan yhtä hyvin kääntää toisin päin. Esimerkiksi usein toitotettu "Miehen kannattaa naida mahdollisimman monen eri naisen kanssa, mutta naisen kannattaa sitoutua vain yhteen mieheen!" ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Tai ainakaan asia ei ole noin simppeli.

Yleinen virhe maallikoiden evopsyka-ajattelussa on se, että henkilö olisi geneettisesti sitä "menestyneempi", mitä enemmän lapsia hän saisi hankittua. Mutta eihän meidän evolutionäärinen tehtävämme ole hankkia lapsia. Meidän tehtävämme on hankkia lastenlapsia. Siis meidän on hankittava lapsia ja sitten hoivattava ne niin vahvoiksi ja fiksuiksi, että ne pystyvät aikanaan itse omien lastensa vanhemmiksi. Vimmattu ympäriinsä kuksiminen ei edesauta jälkikasvun selviämistä. Resursseja tehokkaaseen kasvuun ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi.


Näin siis miehen kannattaisi pettää, mutta vain vähän. Hänen kannattaisi sitoutua esimerkiksi kahteen vaimoon ja sen lisäksi pitää kahta satunnaista hoitoa: Vaimot tekisivät hänen kanssaan lapsia ja hän vaimoinen suojelisi ja hoitaisi nämä lapset aikuisiksi. Satunnainen huoraaminen taas olisi miehen jokerikortti: Liiton ulkopuoliset lapset syntyisivät, mutta mies ei tekisi omaa osaansa niiden hoidosta (siis miehen hoitoresurssit koituisivat liiton lasten eduksi). Liiton ulkopuolisten lasten kasvu aikuisuuteen olisi kyllä epätodennäköisempää, mutta kun horottelu ei sinänsä maksa miehelle mitään, kaikki aikuisiksi kasvaneet lapset olisivat vain bonusta.

Sen sijaan jos mies tekisi vaikka sata lasta sadan eri naisen kanssa, miehen olisi ensinnäkin oltava liikkuvaista sorttia. Muutoinhan ne sata lasta yhdellä paikkakunnalla vain kilpaisivat toistensa kanssa resursseista ja harvempi pääsisi jatkamaan sukuaan. Siis kaikki häviäisivät. Toisekseen, kellään miehellä, ehkä mahtavimpia lukuunottamatta, ei olisi mitään mahdollisuutta osallistua tai muuten järjestää kaikkien jälkeläistensä tehokasta hoivaa. (Useimmat historian miehet eivät tietenkään olleet mitään raharuhtinaita.)

Siis miehen kannattaa jakaa mulkkuaan, mutta vain vähän.


Nainen taas tekee lapsen hitaasti. Otollisimmissakin olosuhteissa yksi nainen voisi tehdä ehkä kymmenen sellaista lasta, joista myöhemmin olisi suvun jatkajiksi. Käytännössä menestyneitä lapsia on vain muutama. Näin siis naisen kannattaa pääsääntöisesti olla yhden miehen kanssa kerrallaan, ja pettää miestään korkeintaan kolmen muun miehen kanssa.

Näin siksi, että naisella ei ole varaa olla pettämättä. Hänelle lapsentekeminen on niin suuri kustannus, ettei nainen voi (niin sanotusti) panna kaikkia munia samaan koriin. Jos hyviä geenejä tulee vastaan, ne kannattaa heti panna hyötykäyttöön. Optimaalista siis olisi tehdä pari lasta hyvägeenisen vakimiehen kanssa, ja tehdä kaksi-kolme muuta ihan toisen miehen kanssa (mutta jatkaa silti samaan aikaan liittoa sen puolison kanssa). Näin nainen saa geenivaihtelun edut ja vakisuhteen resurssienjaon.

Siis naisen kannattaa ottaa mulkkua, mutta valikoiden.


(Ja ei: en oikeasti kehota ketään pettämään. En ole mikään Leelian lepotuoli, mutta sen sataprosenttisen varman vinkin voin antaa, että pettäminen tuhoaa suhteesi. Kuten itsekin hyvin tiedät. Älä nussi vieraita. Jos haluat avoimen suhteen, sovi partnerisi kanssa avoimesta suhteesta.)




Samasta aiheesta:



Omia kirjoituksiani:

6. lokakuuta 2009

Sanasta miestä

Tietokoneiden ohjelmointikielissä on usein sellainen juttu, että tietty muuttuja voi saada vain tiettyjä arvoja. Jos esimerkiksi olio osaa käsitellä vain kokonaislukuja (esim. 1, 5, 3563), sen muuttujille ei saa antaa arvoksi esimerkiksi ("kurpitsaa").

Ihmistenkin kielissä on samantyyppisiä asioita. Ne kertovat paljon siitä, miten ajattelemme ja miten saamme ajatella. Mies-olio ei voi esimerkiksi koskaan saada arvoja {"nätti", "hysteerikko", "kälättäjä", "seksikäs", "nalkuttaja", "oikkupussi", "rasittava komentelija", "huora"}.

Tämä on hyvin kätevää. Näin miehen ei tarvitse vahtia omaa käytöstään: Jos vaikka "irrationaalisuutta" pidetään miehelle sopimattomana ominaisuutena, ilman tätä ennalta määrättyä arvoväliä mies joutuisi oikeasti ilmentämään rationaalisia ominaisuuksia. Mutta nyt hän voi huutaa naama punaisena tai istua vaikka vuoden itsepäisenä tuppisuuna tai ostaa city-maasturin, ja silti häntä kutsutaan "rationaaliseksi." Tai hän voi aina yrittää kastaa melaansa joka lammessa, eikä häntä silti saa sanoa "huoraksi".

Naisolio ei saa käsitellä esimerkiksi arvoja {"looginen", "rohkea" (paitsi esiintyessään vähissä vaatteissa iltapäivälehtien kannessa), "johtamiskykyinen", "reilu"}. Jos joku nainen olisi "rohkea" ja "reilu", hänestä sanottaisiin silti, että hän on "manipuloiva" "selkäänpuukottaja".


Se on kuin korttitemput! Tiedättehän, ne joissa taikuri pyytää sinua valitsemaan yhden kortin, minkä tahansa, hänelle näyttämättä, ja aina hän kuin ihmeen kaupalla tietää, minkä kortin valitsit. Tosiasiassa taikatemput tehdään usein niin, että valinnanvara on vain näennäinen.

Siis jos ajateltaisiin vaikka sellaista kieltämättä vähän laimeaa korttitemppua, jossa taikuri kerskuisi pystyvänsä arvaamaan valitsemasi kortin värin, se voisi mennä vaikka näin: Sinä luulet, että taikurin korttipakassa on normaali määrä mustia ja punaisia kortteja. Mutta todellisuudessa taikuri onkin sinun sitä tietämättäsi yhdistänyt kahden eri korttipakan musta kortit ja jättänyt hertat ja ruudut kokonaan pois! Näin luulet, että sinulla on valinnanvaraa, vaikka todellisuudessa sitä ei ole ollenkaan.

Minkä kortin valitsetkin, se on tietenkin aina musta.

3. syyskuuta 2009

Audin pyörät pyörii näin

Audi-bimbo Esko Kiesi irtisanottiin, ja medialla on juhlat.


HS 3.9.09: Audi-kohusta tuli sosiaalisten medioiden voimannäyte:

STT Audi-johtaja Esko Kiesin eroon johtanut kohu on ollut sosiaalisten medioiden voimannäyte, arvioi Helsingin yliopiston viestinnän professori Pekka Aula. Sosiaalisia medioita ovat muun muassa facebook, irc-galleria ja twitter.

"Jo aiemmin olisi voinut syntyä vastaavassa tapauksessa kohu, mutta se olisi saanut pienemmän yleisön", Aula vertaa.

Hänen mukaansa nykyjulkisuuden piirre on myös se, miten hankalaa on olla edustamatta yhteisöä, josta tulee.

"Joskus olen puhunut maineen suurlähettiläistä. Jos yleisö haluaa tehdä sen linkin, niin me teemme sen, vaikka joku olisi omasta mielestään puhunut yksityishenkilönä."

On arvioitu, että sukupuoleen tai seksuaalisuuteen liittyvät kommentit olisivat erityisen riskialttiita. Aula muotoilee asian toisin.

"Mitä enemmän yhteiskunnallista herkkyyttä ja tunneherkkyyttä on pelissä, sitä myrskyisämmät ovat vedet. Haastattelussaan Kiesi tuli syyllistäneeksi monta asiaa: naissukupuolen, johtamisen ja kyvyt.

(...)


Pekka Aulan kommentti maineen suurlähettiläistä on osuva. Ajat ovat muuttuneet, eikä valkoinen heteromies enää ole julkisuudessa yhtä neutraali hahmo kuin ennen. Aikaisemmin Kiesin kaltaiset miehet olivat kiistattomia perusihmisiä, joihin meitä kaikkia kromosomiensa tai ihonvärinsä puolesta epäonnistuneita ihmisiä voitiin verrata.

Mutta mitä Aulan mainitsemaan "herkkyyteen" tai "tunneherkkyyteen" tulee -

No, Kiesihän siis käytännössä kutsui yli puolta ihmiskunnasta esineiksi. Varsinkin vielä ihmiskunnan sitä puoliskoa, jota on historiamme kuluessa pahimmillaan vainottu ja fyysisesti vahingoitettu juuri tämän oletetun esineellisyyden takia.

Minun hempeälle, hauraalle naisensielulleni on kieltämättä arka asia, jos minua verrataan kotitalouskapineeseen. Niin herkkä ja itsekäs minä olen, johtajaksi sopimaton.


Ennen kaikkea minua kyllä kalvaa ällistynyt vitutus:

Miten nämä hysteeriset sedät voivat kerta toisensa laukoa tällaisia kommentteja, ja silti ollaan sitä mieltä, että miehet noin niin kuin ihmisryhmänä ovat niitä, joiden päätökset sanelee vain kylmä järki ja kolea logiikka?

Automainoksetkin jo ovat niitä tunteikkaimpia mahdollisia mainoksia. Tiedättehän: "Osta tämä kiesi, mies! Niin sinustakin tulee Oikea Mies ja saat elää Oikean Miehen myyttistä elämää, eli murretuin värein kuvattua, samettiseksi erotisoitua 'ajelua' autiomaassa! Juo samalla myös Coke Zeroa, niin lauma strippareita liimautuu sinuun kiinni. Ja ne tytöt kuule kiihtyvät nollasta sataan sekunnissa..."


Esko Kiesi, emo guy.





Samasta aiheesta:

4. elokuuta 2009

Ei femakoille hyi!

Feministingissä kerrottiin Lady Gagan haastattelussaan antamasta kommentista:

Lady Gaga: You see, if I was a guy, and I was sitting her with a cigarette in my hand, grabbing my crotch and talking about how I make music 'cause I love fast cars and fucking girls, you'd call me a rock star. But when I do it in my music and in my videos, because I'm a female, because I make pop music, you're judgmental, and you say that it is distracting. I'm just a rock star.


Haastattelija: Are you also a feminist?

Lady Gaga: I'm not a feminist - I, I hail men, I love men. I celebrate American male culture, and beer, and bars and muscle cars...



Lady Gagaa vastaan minulla ei ole mitään. Hän on tässä tekstissä vain kimmoke. Olen kyllästynyt siihen, että ihmiset pelkäävät sanaa feministi.

Sanon nyt niin, että kaikki kuulevat: Aikuisella, terveellä, normaaliälyisellä ihmisellä ei ole oikeutta eikä perusteita olla olematta feministi. Vieläkin selkeämmin:

Jos et ole feministi, olet laiska paska.


Perustelu: Jos olet tavallinen perusvauras(*) Suomen kansalainen, sinulla on mahdollisuus hankkia niin puolueetonta tietoa kuin tästä maailmasta ylipäänsä on saatavissa. Sinulla on jossain elämäsi vaiheessa sen verran vapaata aikaa, että tiedonhankinta onnistuu. Pääset joko yleiseen kirjastoon tai nettiin, ja voit siten perehtyä maailman historiaan ja yhteiskuntajärjestelmiin. Sinulla on kaikki tieto kättesi ulottuvilla. Voit vertailla eri lähteitä. Voit itsekin tehdä havaintoja maailmasta, sillä sinua ei todennäköisesti ole lapsuudestasi asti aivopesty tai nälkiinnytetty vähä-älyiseksi. Pystyt empatiallasi tavoittamaan muiden kärsimyksen. Jos olet normaaliälyinen tai älykkäämpi ja mielesi on terve, pystyt tekemään päätelmiä hankkimasi datan perusteella.

Jos teet kaiken tämän, et voi olla rupeamatta feministiksi. Monista feminismin kysymyksista voi toki olla erilaisia mielipiteitä, mutta perusfakta on tämä: Ei ole mitään perusteltua syytä, miksi miehillä pitäisi olla paremmat olot kuin naisilla.

Jos olet sitä mieltä, että naisetkin ovat ihmisiä, olet feministi.



Ymmärrän kyllä, että asiaan perehtymätöntä saattaa pelottaa. Feminismi on ladattu sana. Voi hyvin olla, että ensi kertaa feministeistä kuullessasi vierastit meitä. Oletit ehkä, että olemme miesvihaajia, sekopäitä, kyrvänsilpojia. Olit ehkä lukenut jonkun raaimman raivopään houruisimpia vaahtoamisia.

Tai ehkä olit vain lukenut liikaa iltapäivälehtiä. Keltainen lehdistö latistaa mielellään sukupuolten resurssiväännön vaikkapa laimean seksyksi kiistaksi vessanpöntönkannen asennosta.

("Siis kaikki miehet jättää aina kannen ylös, hihihii!" "No kaikki naispomot on juoruakkoja, ja ne laittaa ripsaria suu auki, höh höh höö!" Olisihan se kyllä siistiä, jos tämä olisi koko totuus sukupuolten välisestä yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta!)


Mutta tässä on tärkein pointti: Jos et tuon mahdollisesti karun alkukokemuksen jälkeen omaehtoisesti selvittänyt asioita tarkemmin, olet joko laiskuri tai pelkuri. Joko olit niin hyvillä päivillä, että sinusta tuntui siltä, että maailman asiathan ovat ihan hyvin tällaisenaan. Tai sitten olit pelokas, ettet uskaltanut tunnustaa todeksi sitä mitä omin silmin näit. Kumpikaan asenne ei ole sinulle järin mairitteleva.



Aikuisen ihmisen työ on ottaa selville, mitä suurten aatteiden taustalla todella on. Jos et ole feministi, et joko tunne historiaa tai maailmaa ympärilläsi. Jos vastustat feminismiä jonkun yksittäisen itseään feministiksi kutsuvan vääräsuun takia, se on yhtä rehellistä kuin jos vastustaisit demokratiaa siksi, että muinaisessa Kreikassahan "demokraatit hyväksyivät orjien pitämisen!"

Jos taas et parinkymmenen vuoden ikään mennessä ole huomannut maailmassa yhtään mitään vikaa - sinussa on jotain vikaa.






(*) Me olemme kaikki perusvauraita verrattuna monien kehitysmaiden asukkaisiin. Tämä pätee syrjäytyneisiinkin: kaikesta kärsimyksestään huolimatta he elävät silti maassa, jonka poliittiset olot ovat vakaat. Ilman muuta minusta syrjäytyneittenkin asemaa on kuitenkin parannettava.

9. kesäkuuta 2009

Kodin hengetär

Tiedättehän, että miehiltä saa vaatia ihan yhtä paljon kuin naisiltakin? Eivät miehet ole mitään hauraita kasvihuoneorkideoita, jotka kylmä henkäys lakastaa. He eivät ole läpikuultavaa luuposliinia.

Minulle ja naispuoliselle tuttavalleni tuli taannoin keskustelua kotitöiden jakamisesta. Tuttava kertoi, että heidän kotonaan (hän on parisuhteessa miehen kanssa), hän tekee enimmän osan kotitöistä. Tämä siitäkin huolimatta, että tuttava tekee kahta työtä. Pariskunnalla ei ole lapsia.

Tuttava ei ole mikään sinisilmäinen neitsykäinen, ensimmäisessä suhteessaan. Hän on yli kolmikymppinen, muissa asioissa hyvin pätevä nainen. Kysyin, miksi ihmeessä mies ei tee osaansa kotitöistä – onko hän ehkä neliraajahalvaantunut?

"No se Ylermi [nimi muutettu] on sellainen, että ei se tee työtä, ellei se saa siitä rahaa." Ylermi ei siis olekaan mikään tyhmä poika. Kotitöistä ei jää mitään jälkeä. Niistä ei voi rakentaa itselleen vaskea kestävämpää monumenttia, eikä niistä saa taskuunsa pätäkkää.

"No Ylermillä oli niin vaikea lapsuus, sillä on hirveän huono suhde sen vanhempiin." Tuttavan käy miestään sääliksi, ja nyt hän ajattelee, että on hänen asiansa hyvittää Ylermille tämän lapsuuden kärsimykset. Mutta ellei hän satu olemaan Ylermin äiti tai isä, hänellä ei loogisesti voi olla minkäänlaista osuutta siihen, jos Ylermiä joskus vuosikymmenet sitten riistettiin. (Jos hän on Ylermin äiti, aika hemmetin sairasta menoa!)

"No Ylermi ei ehdi, sillä on niin paljon kaikkea muuta. Sillä on stressiä." Ylermi on tärkeämpi ihminen kuin tuttavani.

Mietin sen itse näin: jos eläisin samassa kämpässä kenen tahansa muun kanssa – vaikka ystävän, sisaruksen tai ihan vaan kämppiksen – edellyttäisin tietenkin, että he tekevät osansa yhteisistä töistä. Itsekin teen nurkumatta oikeudenmukaisen osani. Sehän on oikeus ja kohtuus. Ei kellään terveellä aikuisella ole oikeutta panna omia töitään muiden niskoille. Miksi sitten hetskuparisuhde olisi ainoa poikkeus tähän aikuisten työntekosääntöön?


Jos et vaadi mieheltäsi yhtäläistä työpanosta kuin itseltäsi, olet (tässä asiassa) seksisti. Pidät miestäsi itseäsi vähäisempänä ja kyvyttömämpänä, vähemmän aikuisena.

5. kesäkuuta 2009

Matematiikan sulot

Iik, derivaatta! Yök, integraali, ottakaa se pois!

Perinteisestihän matematiikkaa on pidetty poikien ja miesten reviirinä. Jos koulumatikan myönnetäänkin sujuvan suunnilleen yhtä hyvin tytöiltä ja pojilta, niin viimeistään korkeammassa matematiikassa ero on kuulemma selkeä: miesten aivoilta matikka nyt vaan luonnostaan luonnistuu paremmin. Vai mitä?

No, ei ainakaan uusimman tilastollisen tutkimuksen mukaan:

WASHINGTON (Reuters) - Girls can do just as well at math as boys -- even at the genius level -- if they are given the same opportunities and encouragement, researchers reported on Monday.

Their study, published in the Proceedings of the National Academy of Sciences, contradicts studies showing girls can do as well as boys on average in math -- but cannot excel in the way males can.

They also said it is a clear rebuttal to Larry Summers, who as president of Harvard University said in 2005 that biological differences could explain why fewer women became professors of mathematics. Summers is now chairman of the Council of Economic Advisers for President Barack Obama.

"We conclude that gender inequality, not lack of innate ability or 'intrinsic aptitude', is the primary reason fewer females than males are identified as excelling in mathematics performance in most countries, including the United States," Janet Hyde and Janet Mertz of the University of Wisconsin in Madison wrote in their report.

Maggie Fox/Reuters: Girls worse at math? No way, new analysis shows


Lisää aiheesta:



----


(Taloustieteilijä Larry Summers esitti vuonna 2005 valistuneena kantanaan, että naisten vähäisyys tiedemaailman huipulla johtuu hänen nähdäkseen paitsi siitä, että naiset tahtovat vain hoitaa lapsiaan kotosalla, myös siitä, että naisten luontainen kyky matematiikkaan on miehiä vähäisempi. Hän ei uskonut sorron tai syrjinnän olevan kovinkaan vaikuttava tekijä, sillä

He argued that discrimination was economically unlikely because it would put institutions at a disadvantage compared to institutions that did not discriminate. And he dismissed socialization, claiming that research shows that socialization is rarely a factor in anything anyone thinks it is.
Wikipedia: Larry Summers


Nuo Summersin viisaat sanat panevat tietysti miettimään, miksi Yhdysvalloissa sitten on vasta nyt kaikkien aikojen ensimmäinen mustaihoinen presidentti...)

9. huhtikuuta 2009

Tämä arpa ei voita

Jos työskentelet perinteisellä naisten alalla, olet heikko etkä osaa pitää kiinni eduistasi.
Jos työskentelet perinteisellä miesten alalla, et ole sinut naisellisuutesi kanssa.

Jos olet huono ohjelmoimaan tai kokoamaan IKEAn huonekaluja, se kertoo siitä, että naisilla ei ole matemaattista kykyä tai kolmiulotteisuuden tajua.
Jos olet hyvä ohjelmoimaan tai kokoamaan IKEAn huonekaluja, se johtuu siitä, että kaikki naiset ovat lammasmaisen huolellisia ja tykkäävät noudattaa orjallisesti sääntöjä.

Jos et ole valta-asemassa, se johtuu siitä, että naiset eivät luonnostaan sovellu valta-asemaan.
Jos olet valta-asemassa, olet kylmä narttuhirviö.

Jos sanot avoimesi mielipiteesi naisvihaajille, olet kastroiva narttu.
Jos et sano avoimesti mielipidettäsi, saat syyttää itseäsi: mitäs et saa suutasi auki?

Jos perustelet tunteella, olet hysteerikko.
Jos perustelet järjellä, olet robotti.

Joe et puolustaudu väkivaltaa vastaan, ansaitset lyönnit.
Jos puolustaudut väkivaltaa vastaan, ansaitset lyönnit.

Jos jäät kotiäidiksi, olet laiska paska.
Jos pidät kiinni kodin ulkopuolisista rahatöistäsi, olet itsekäs paska.

Jos sinulla on pienet tissit, olet epänainen.
Jos sinulla on isot tissit, olet huora.
Jos sinulla on sopivat tissit, olet sekä epänainen että huora.

Jos et halua seksiä, olet frigidi lesbohuora.
Jo haluat seksiä, olet myöskin frigidi lesbohuora.

Jos olet äiti, olet huono äiti.

10. maaliskuuta 2009

Binääri

Ihmisluonteen ominaisuudet on sukupuolikoodattu. Ne voivat saada vain kaksi arvoa. Rohkeus, reippaus, reiluus, itsevarmuus, aggressiivisuus, vallanhalu ja huumorintaju ovat "miehisiä" ominaisuuksia. Lempeys, herkkyys, itkuisuus, miellyttämisenhalu, hellyys, empaattisuus ja hoivaavuus ovat "naisellisia".

Itsevarmasta naisesta saatetaan sanoa, että "Hän tuo esille miehistä puoltaan". Lempeä mies taas "on sinut naisellisuutensa kanssa". Kuulin jopa tyypistä, joka oli sitä mieltä, että parisuhteessa sitä aktiivisemmin, päättäväisemmin, järjestelmällisemmin jne. toimivaa osapuolta pitää aina kutsua sen parisuhteen "mieheksi", oli hän mitä sukupuolta tahansa!

Nykyisin, kun onneksi ollaan vapautuneempia kuin ennen, sukupuolilla on usein oikeus myös osoittaa toiselle sukupuolelle "kuuluvia" kykyjä ja luonteenpiirteitä. Edelleenkään niitä ei kuitenkaan saa kutsua vain ihmisen yleisiksi ominaisuuksiksi, vaan niiden harjoittajan on aina tiedotettava, että tässä hän ikään kuin liikkuu toisen sukupuolen tontilla. Turha jäänne!

Ominaisuuksien kahtiajaosta tulee mieleeni aina se muistaakseni(*) Olipa kerran ihminensarjan jakso, jossa kerrottiin kirjoitustaidon kehittämisestä.

Sarjan mukaan kirjoitustaito olisi kehittynyt siitä, kun karjanomistajien piti laskea elikoitaan ja varastoida niiden määrästä tietoa. Jos eläimiä oli paljon, eräs tapa tiedon varastoimiseeen oli kivien kerääminen: otettiin yksi kivi tai pieni keramiikanpala kutakin nautaa kohti. Sitten nämä palaset pantiin ruukkuun. Nyt ruukun avaamalla saattoi näpsäkästi myöhemminkin laskea, kuinka monta jakkisonniuuhta jollain Nebukadnessarilla tiettynä aikana oli.

Joku sitten keksi, että jotta ruukkua ei tarvitsisi avata, siihen päällehän voisi merkitä, että montako kivenpalasta se sisälsi. Fiksu idea.

Jossain vaiheessa joku sai vieläkin paremman neronleimauksen: Eihän kivenpalasia tarvita ollenkaan! Riittää, kun jollekin alustalle yksinkertaisesti merkitään eläinten määrä.


Ominaisuuksien esiintymisessä voi hyvin olla oikeaakin tilastollista eroa sukupuolten välillä. Miehet ovat teston takia helposti rämäpäisempiä, naiset taas estronsa ansiosta empaattisempia. Mutta kun useimmat luonteenominaisuudet kuitenkin esiintyvät varsin tasaisesti molemmilla sukupuolilla, niiden kaksiarvokoodaus on turhaa vaivannäköä. Nopeampaa ja oikeampaa on sanoa:

Lissu on päättäväinen.
Pete on empaattinen.


---
(*) On täysin mahdollista, että se oli jossain ihan muussa sarjassa.

17. helmikuuta 2009

Miehen(kin) logiikkaa

Mitä olen elämässäni intiimisti riidellyt miesten kanssa, olen huomannut, etteivät he ole mitenkään erityisen loogisia. Eivät naisetkaan ole; ihmiset yleensä eivät ole erityisen johdonmukaisia (ainakaan tietoisesti). Miesten kuitenkin väitetään olevan loogista väkeä.

Ihmiset kuulevat sen minkä odottavatkin kuulevansa. Puheen sisältö on yhdentekevä. Kun mies riidassa rääkyy räkä poskella, hän kutsuu (hän itse ja kaikki muut kutsuvat) perustelujaan loogisiksi. Kun nainen riidassa rääkyy räkä poskella, hänestä sanotaan (hän itse ja kaikki muut sanovat) että hän on hysteerinen. Tässä jaossa ei ole mitään järkeä.

Vertaus: tyyppi haluaa jostain käsittämättömästä syystä uskoa juovansa kahvia vaikka oikeasti juokin appelsiinimehua. Hän perustelee: "Koska mä tykkään juoda kahvia, ja koska mä juon tätä nestettä kahvimukista, sen täytyy olla kahvia!"

6. helmikuuta 2009

Antaessaan saa

Uusimassa City-lehdessä kysytään homolta. Jäin ihmettelemään vain yhtä asiaa: sanotaanko peniksen sisäänsä ottavaa ukkoa tosiaan "antavaksi osapuoleksi" ja sisäänpanijaa "ottajaksi"? Eikö sen pitäisi mennä toisin päin? Tätä samaa olen ihmetellyt kyllä hetskusuhteittenkin ollessa kyseessä.

Koska jos annan jollekulle (esim.) banaanin, niin minähän olen banaaniaktin antava osapuoli. Ja jos hän panee banaanin (esim.) suuhunsa, niin silloinhan hän on banaanisession ottava osapuoli. En tajua.


Näihin kuviin. Näihin tunnelmiin.