(...) Nykyään on vaikeaa löytää naistenlehteä, jossa ei olisi juttua entisestä uranaisesta, joka on jättäytynyt pois "oravanpyörästä" ja elää nyt joko surffipummina kaakkoisaasialaisella hiekkarannalla tai kuorruttaa kuppikakkuja kivijalkakahvilassa.
Jutut ovat minulle ongelma. Periaatteessa suhtaudun niiden sanomaan myönteisesti.
On varmasti sekä maapallolle että sielulle hyväksi kapinoida kulutuskeskeistä elämää vastaan ja tyytyä vapaaehtoisesti vähempään.
Silti osa minusta vänkää vastaan. Pelkään jatkuvan downshiftingpuheen tekevän naisille karhunpalveluksen.
Yhtä monella sivulla naisia voisi muistuttaa siitä, että työuralla eteneminen voi olla merkityksellistä, luovaa ja mielekästä. Esimiesasemassa maailmaa voi yleensä muuttaa enemmän kuin yhdessäkään vapaaehtoistyössä. Itsenäisyyttä, vapautta ja riippumattomuutta voi saada myös vaikka perustamalla yrityksen tai pitämällä huolta omista rahoistaan. (...)
Onpa hyvä kirjoitus! En ollut edes ajatellut asiaa noin.
Suoraan sanoen en ole koskaan ollut mikään erityinen downshiftaaja. Varmaan siksi, että olen enemmän energinen ja kunnianhimoinen kuin leppoisa ihminen. Minulla ei ole mitään harhakuvitelmia siitä, että oman luomutomaattiviljelmän hoivaaminen olisi erityisen sopiva kokoaikatoimi minulle. Minulla ja tuttavapiirilläni on sen verran kokemusta tämän maailman kivijalkakahviloissa työskentelemisestä, että en osaa pitää niitä herttaisuuden tyyssijoina. Tyhmä vaatimattomuus ei minusta ole koskaan kaunistanut ketään, eikä tekopyhä nöyryys ole ihmiselle eikä yhteiskunnalle eduksi. Taloudellinen ja yhteiskunnallinen vaikutusvalta on ihan aikuisten oikeasti tavoittelemisen arvoinen asia.
No, ihmiset ovat tietysti erilaisia, enkä minäkään tietenkään halua mitään jatkuvaa, hullua 24/7 -stressiä. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että elämän "leppoistaminen" ei edes kuulu kovin nuorille ihmisille. Downshiftata voi sitten, kun jotain, mistä downshiftata! Siinä vaiheessa, kun on enimmäkseen tehnyt elämäntyönsä, kun alkaa lähestyä eläkeikää, on aika alkaa miettiä työmaailmasta pois kääntymistä. Ei kuitenkaan aikaisemmin, jos pysyy terveenä. Näenkin downshiftaus-liikkeen lähinnä jonkinlaisena romantisoituna eläkekateutena. Siinä ei oteta huomioon sitä, että eläkeläisellä ja parhaassa työiässään olevilla ihmisillä elämäntilanteet ovat ihan erilaiset. Jos olet nuorempi henkilö, kannattaa vakavasti miettiä, jaksatko tosiaan kuorruttaa sitä kuppikakkua vielä neljännesvuosisadankin jälkeen?
Luopumista parempi ratkaisu nuoremman ihmisen elämän helpottamiseen on alkaa tinkiä tyhmistä töistä. En tarkoita rahatöitäsi (vaikka niidenkin määrää ja mielekkyyttä kannattaa miettiä), vaan niitä hommia, joita ehkä teet aikasi täyttämiseksi tai koska et ole opetellut sanomaan ei. Tiedäthän: Se kotisi viikkosiivous, johon varaat aikaa, koska joka viikko nyt vaan kuuluu siivota pitkän kaavan mukan. Se kauhea, Suomen poikki ajamista vaatinut mökkeilyreissu, jolle poikaystäväsi sinut tänä kesänä raahasi, koska et uskaltanut sanoa hänelle, että itse asiassa mieluummin viettäisit lomasi kotosalla. Se tosiseikka, että olet viidettä vuotta Töppökylän Tanssikerhon rahastonhoitajana, koska et halua olla hetkeäkään yksin. Se, että väsäät helvetin kahvikakkua helvetin myyjäisiin, koska ajattelet, ettei pentusi opettaja suvaitse kaupasta ostettua kamaa. Olisiko aika jättää jotain vähemmälle?
Työn järkeistäminen on stressinhallinnan avainsana, sekä yksilön että koko yhteiskunnan kohdalla. Eivät vaihtoehdot oikeasti ole vain ne, että naisen olisi joko pudottauduttava oravanpyörästä kokonaan, tai sitten ryhdyttävä bimbosedäksi bimbosedän paikalle, suurten ikäluokkien johtajasetien management by perkeleeseen ja sadan tunnin työviikkoon. On sinunkin vastuullasi muuttaa Suomen työkulttuuri järkevämmäksi.
Vaikka paimenidylli kuinka houkuttelisi, sinun kannattaa kysyä itsetäsi: Kummalla sinusta on paremmat mahdollisuudet inhimillistää Suuryrityksen työkäytäntöjä: basilikan pienviljelijällä vai Suuryrityksen johtoryhmän jäsenellä?
