Synti suuri surkia

Teeveestä tuli eilen Sin City. Vastenmielinen elokuva vastenmielisestä (mutta nätistä) sarjakuvasta.

Sin City pohjautuu Frank Millerin samannimisiin film noir -sarjakuviin. Elokuva on kuvakulmia myöten täysin uskollinen jäljennös näistä. Joka sana, joka liike on samanlainen kuin alkuteoksessa.

Piirtäjänä Miller on valon ja varjon mestari. Hän on ihmeellisen taitava. Pelkillä mustavalkosilueteilla hän luo suurkaupungin sateen, naisen ääriviivat, esteettisen(!) ampuma-asetaistelun. Miller onkin kuuluisa guru. Hän on nörd- eikun sarjakuvapiireissä Alan Mooren jälkeen ihailluin sarjakuvantekijä. Ei se ole pelkkää tyhjää yliarvostusta. Itse pidän erityisesti Millerin teoksesta Martha Washington Goes to War.

Sin City kuitenkin iljettää minua. Sen – sekä leffan että sarjakuvien - maailma on eräänlaista 30-luvun kyberpunkia, film noiria. Maailma on paha ja hysteerisen korruptoitunut. Kaikki pettävät, hyvyyttä ei ole. Väkivalta on kovin valuutta ja ainoa valuutta. Naisen ainoa sallittu työ on olla prosti, mutta siitä työstään häntä rangaistaan halveksunnalla ja kuolemalla. Naisille ei ole tarjolla seksiä. Seksi ei ole naisia varten, he ovat vain sen välittäjiä. Sin Cityssä on tiivistettynä patriarkaatin, huoravallan, pahin kuva. Mustavalkoinen, onneton, turha maailma, kaaoksen ja yön valtojen yhteiskunta. Sievä ja tyhjä.

Sin Cityn joka tarinassa naiset ovat täydellisen avuttomia. He epäonnistuvat kaikessa, mitä yrittävät tehdä. He koettavat heittää kapuloita rattaisiin, panna kampoihin lukuisille uhkaajilleen. He epäonnistuvat joka kerran. Prostituoidut ovat kyllä sen verran vahvoilla, että ovat järjestäytyneet ammattikunnaksi ja hallitsevat omaa aluettaan tarinoitten tapahtumakaupungissa. Mutta tämäkin naisten kaupunki on olemassa vain asemiesten, mafian ja korruptoituneen poliisin, luvalla. Naisille ei ole mitään omaa. Kun heidän suunnitelmansa menevät hirveällä tavalla pieleen, miessankari Dwight ottaa komennon. Hänen rohkeutensa ja neuvokkuutensa pelastaa heidät kaikki.

Sin City iski minuun siksi niin pahasti, että oikeassa elämässä juuri tuo avuttomuuden tarina on naisille pahinta myrkkyä. Ainakin itse olen kärsinyt siitä enemmän kuin mistään muusta naisten sorrosta. Olosuhteet voivat maailmassa olla miten hirveät tahansa, mutta jos voin luottaa omiin kykyihini, omaan nokkeluuteeni, voin selvitä. Mutta jos tarina on kirjoitettu siten, että jo lähtökohtaisesti olen avuton nukke pahojen voimien puristuksessa, mitä toivoa minulla on?

Tietenkään Sin Cityn ei ole tarkoituskaan olla mikään tosielämän dokumentti. Se on satua, söpöä ihquhömppää miehille, tajunnatäytettä karkkikuorella. (Naisille on tarjolla vastaavaa soopaa niin sanottujen romanttisten komedioiden muodossa, näitä "Oi, olen aina kaaso ja siksi elämäni on tyhjää, kunpa vain törmäisin siihen oikeaan" -humppia.) Mutta se on musta peili joka kuvastaa maailmaamme.

Minua häiritsee sekä se, että tätä fantasiaa markkinoidaan miehille, että se, että he usein haluavat ostaa sen. (En tykkää myöskään romanttisista "komedioista". Ne eivät yleensä ole romanttisia eivätkä hauskoja.)

Holy Heartbreak, Batman!

Timmeistä bodyistä voisin puhua vaikka kuinka.

Living Between Wednesdays on supersankarisarjakuvia käsittelevä blogi. Sen kirjoittajalla, Rachelle Goguenilla, on toistuva aihe, Rating the Super Hunks. Siinä hän rankkaa supersankarimiehia heidän seksikkyytensä perusteella. Viimeksi käsittelyssä oli Kapteeni Amerikan kilvenperijä Winter Soldier (joka menestyi hyvin).

Arvostellut miehet ovat kaikki kuvitteellisia ja aikamoinen marginaali-ilmiö muutenkin. Mutta minusta nämä arvostelut ovat lystikkäitä, seksikkäitä ja esimerkillistä vallankäyttöä. Goguen ottaa haltuunsa perinteisen poikien genren ja seksualisoi sen sankarit. (Kuten me kaikki sarjiksia lukeneet tytöt olemme tehneet.) Hän kuitenkin arvostelee ukkeleita genren mukaisesti, näiden luonteet ja ammatit huomioonottaen. Hän ei ränkkää vain persposkia tai isoa habaa. Goguenin asenne on kunnioittava ja rakastava. Juuri näin pitää naisen halusta puhua!

(Hyvä on, ehkä supersankareita ei ole pakko mainita. Mutta jos olette niitä ihmisiä, joiden mielestä tämä kaikki on aivan liian nördeä ollakseen totta, en voi sanoa muuta kuin että - olette oikeassa. )