Aina välillä kuuluu sellaista huolta, että yhteiskuntamme olisi jotenkin "yliseksualisoitunut". Itsehän vain tuhahdan tällaiselle, sillä valitettavasti pornottoman päivän viettäminen on todella helppoa: täytyy vaan olla semmoinen ihminen, joka seksuaalisesti kiihottuu miehistä. Varsinkin täytyy olla heteronainen. Silloin - sen takaan - katukuvasta tai lehtipisteestä ei hevin löydy mitään pornoon tai seksiin viittaavaakaan.
Mies, joka esittelee sulojaan nimenomaan naisille, on kulttuurimme kestävimpiä ja kummallisimpia tabuja. Miehen fyysinen suorituskyky (niin seksissä, urheilussa kuin töissäkin) on kyllä tärkeä asia, mutta erotiikan saralla miehen vartalon kuuluu olla seksitön - suorastaan neutri. Miesvartalo saa olla eroottinen vain homomiehille tarkoitetussa aineistossa. Heteroiden parissa koko seksikkyys ylipäänsäkin on vain naisiin liitettävä ominaisuus.
Heteronaisen ei oleteta olevan kiinnostunut miesten ulkonäöstä. Hänen kuuluu ikään kuin kierrättää halunsa naisten kuvien kautta: kypsän ja sivistyneen heteronaisen kuuluu ajatella, että naisen vartalo on "kauniimpi" ja "eroottisempi" kuin miehen kroppa. Naisen ei sovi himoita miestä - ei ainakaan tämän ulkoisten avujen vuoksi. Miehessä sopii erotisoida karismaattista persoonaa, ei kaunista persettä.
Koska hetskunaisten ei oleteta piittavan miesten katselemisesta, meille sopivaa pornoaineistoakin on tarjolla varsin vähän. Heteropariskunnillekin tarkoitetussa seksimateriaalissa on yleensä huomattavasti enemmän naiskauneutta kuin mieskauneutta. Ajatuksena on ilmeisesti se, että miehiä ei tarvitse juurikaan näyttää, koska seksifantasioissaan myös se heteroparin nainen samaistuu pornokuvan naiseen. Tämän oudon oletuksen mukaan heteromiehen ja -naisen seksuaalisuus on täsmälleen samanlaista - molemmat ihailevat ja haluavat naisia.
Ja mikäs siinä, jos se jollekulle pelittää. Itse en vaan toimi noin, en ole koskaan toiminut. Minua kiihottavat komeat miehet. Kyllä minustakin on mukavaa katsella kuvia paneskelevista pariskunnista. Ehkä vähän samaistun naiseenkin, jos hän on vähän niin kuin ihannoitu versio minusta (ei kuitenkaan liian kaunis, sehän vaan vituttaisi). Mutta kyllä se kuvan olennaisin asia on kuitenkin se niissä komeileva miehenpuoli. Mitä minä naisen vartalosta piittaan? Jos kuvassa tai videossa ei ole hyvännäköisiä miehiä tositoimissa, joudun istumaan kuivin "suin".
Olen aika visuaalinen ihminen, nautin kauniista kuvista. Minusta on mukavaa, jos minulle myydään jotain seksin varjolla. Olisin mielissäni, jos minulle olisi tarjolla enemmän erotiikkaa ja pornokuvaa. Näin siis minun mielestäni "yhteiskunnan pornoistuminen" ei sinänsä ole mikään ongelma. Ongelma on se, ettei kivoja kuvia tarjoilla tasapuolisesti. Henkkamaukan bikinimainoksissa ei olisi minusta mitään vikaa, jos firmalla olisi aina tarjota vastaavat komeat nuoret kundit katukuvaa piristämään.
Joten helvetti, antaisitteko vähän sitä kuuluisaa yliseksualisoitumista tännekin päin? Himot ne on hiirelläkin, saati heteronaisilla.
Samasta aiheesta:
Näytetään tekstit, joissa on tunniste seksiobjekti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste seksiobjekti. Näytä kaikki tekstit
29. kesäkuuta 2011
3. kesäkuuta 2011
Vesiraja
HS 3.6.2011: Lökäpöksyt kiellettiin busseissa Texasissa
Miten voi kukaan pukeutumisellaan halventaa muita?
Tiedä häntä sitten, minkälaisia asuviritelmiä ja käyttäjiä Fort Worthin liikennelaitos on joutunut kohtaamaan. Mutta sen sanon, että ainakin jos on kyse suhteellisen nuorista ja komeista jätkistä, niin minusta tuo Suomessakin tuttu roikkufarkkumuoti on vaan seksikäs ja soma. Siis se sellainen, jossa nuorukainen roikottaa housujaan niin alhaalla, että alushousujen vyönauha näkyy.
Minä katselen mielelläni sellaisia kanssamatkustajia.
Samasta aiheesta:
San Antonio. Nuorten miesten suosimat lökäpöksyt ovat joutuneet pannaan Texasin osavaltiossa. Fort Worthin kaupungin liikennelaitos on kieltänyt haaroissa roikkuvat housut busseissaan.
"Kiskokaa ne ylös, tai vaihtakaa liikennevälinettä", lukee Fort Worthin kaupungin busseissa.
Liikennelaitos kyllästyi kanssamatkustajien valitteluihin ja kielsi alushousut tai takapuolen paljastavat lökäpöksyt joukkoliikenteessä.
"Muut matkustajat eivät halua katsella busseissa lökäpöksyihin pukeutuneita kanssamatkustajia. Asiakkaidemme mielestä ne halventavat muita", sanoo laitoksen edustaja Joan Hunter.
Miten voi kukaan pukeutumisellaan halventaa muita?
Tiedä häntä sitten, minkälaisia asuviritelmiä ja käyttäjiä Fort Worthin liikennelaitos on joutunut kohtaamaan. Mutta sen sanon, että ainakin jos on kyse suhteellisen nuorista ja komeista jätkistä, niin minusta tuo Suomessakin tuttu roikkufarkkumuoti on vaan seksikäs ja soma. Siis se sellainen, jossa nuorukainen roikottaa housujaan niin alhaalla, että alushousujen vyönauha näkyy.
Minä katselen mielelläni sellaisia kanssamatkustajia.
Samasta aiheesta:
13. helmikuuta 2011
Homoporno ja minä
Turussa on Tom of Finlandin retrospektiivinen näyttely. Kellontarkasti joku onkin jo ehtinyt paheksua Laaksosen teosten esillepanijoita nuorison turmelemisesta:
Ilta-Sanomat 18.1.2011: Rohkea Tom of Finland -näyttely hämmentää vanhempia: Onko tämä pornoa?
Niinpä. Joku aikuinenkin voi vaikka ehtiä katsastaa puoletkin näyttelystä, ennen kun tajuaa, että herranjestas, viimeiset puoli tuntiahan tässä onkin epähuomiossa katseltu sitä kauheen hirveetä pornoa. No, ei nyt ole tarkoitukseni tällä kertaa hihitellä Iltiksen lukijanhankkimistempuille. Rupesin miettimään paljon kauniimpaa aihetta: Tom of Finlandin teoksia ja omaa suhdettani niihin.
Ei ole mikään salaisuus, että sievemmästä sukupuolesta kiinnostunut heteronainen (tai -tyttö) joutuu toisinaan hankkimaan nähtävyytensä jostain ihan muualta kuin sallituista paikoista. Kun omaa materiaalia ei aivan helposti ole tarjolla, on niin sanotusti käytävä lainaamassa sokeria naapurin homomiehiltä.
Ensimmäiset Tomin enkelini taisin nähdä joskus yläasteella, jossain salaa selaamassani lehdessä. Muistan ne kuvat yhä. Olin häikäistynyt siitä, että miehiä saatettiin kuvata näin, ihmeellisen veikeinä ja muodokkaina, yhtä mahdottoman kauniina kuin sarjakuvien naiset. Tom of Finlandin miehet eivät tietenkään teininäkään edustaneet minulle mitään realistista näkemystä miehen ruumiista - eihän se ole pornotaiteen tarkoituskaan. Pikemminkin he olivat miehisyyden ikoni, Paratiisin mies. Tompan pojat ovat ylimaallisen kauniita. Minun makuuni suorastaan liian kauniita: heidän täydelliset kasvonsa, herttaiset silmänsä ja tietenkin kaikkia aineen lakeja uhmaavat, kurvikkaat ihmevartalonsa ovat melkein liikaa, barokkisen ylettömiä kaikessa koristeellisuudessaan. Silti silmä ja mieli lepäävät siinä kauneudessa ja eräät muut ruumiinosat taas eivät lepäile.
(Viiksistä en itse asiassa niin pidä, mutta Kaken kavereille ne sopivat kuin - nyt ei tule mieleeni kuin tuhmia ja mauttomia vertauksia.)
Laaksosen teoksissa ei naisia juuri esiinny. Paradoksaalisesti niitä on juuri siksi hetskutytön helppo tutkia, sillä niihin ei monissa muissa teoksissa (vaikka joissain Ralf Königin sarjakuvissa) pesivä naisviha yksinkertaisesti mahdu. En tarkoita, että Tomin teokset olisivat feministisiä - aihetta ei vain juuri käsitellä. Sekin voi jo riittää helpottavaan hetkeen, pakoretkeen.
Pakoretken tarjosi myös monissa Laaksosen kuvissa mukana oleva huumori. Silloin, kuten nyt, minua tympi erotiikassa ja monissa alakulttuureissa usein läsnä oleva ryppyotsaisuus: että kun tässä nyt kerran tavalla tai toisella käsitellään seksuaalisuutta, niin HYMY PYLLYYN! Vaikka seksi onkin tärkeä elämän osa-alue, ei ihan kaiken erottisen materiaalin silti tarvitse olla tylsää synkistelyä! Välillä voi nauraa ja pitää hauskaakin. Romanttinenkin saa olla.
Ei tämä tietenkään ole mikään ongelmaton rakkaudentunnustus. Laaksosen teoksissa oli ja on minulle aina se ongelma, että niitä ei tietenkään ole tarkoitettu minulle. Ne lähtökohtaisesti sulkevat minut pois, minulle ei tarjoilla tässä baarissa. Silti, samaan aikaan, Laaksosen kuvien katsominen on hyvin vapauttavaa. Seinälle nostetut Tomin kaunokaiset on välähdys maailmasta, jota ei ole: maailmasta, jossa minun seksuaalisuuttani kunnioitettaisiin yhtä paljon kuin miesten seksuaalisuutta, jossa minulla olisi mahdollisuus ihailla ja katsoa, eikä aina vain olla katseen kohde.
(Tietysti, paras ratkaisu olisi antaa tässä erotiikan erämaassa ihan oma pornokeidas myös meille heteronaisille. Sitä odotellessa malja Tompalle ja hänen elämäntyölleen.)
Samasta aiheesta:
Ilta-Sanomat 18.1.2011: Rohkea Tom of Finland -näyttely hämmentää vanhempia: Onko tämä pornoa?
Logomossa on esillä vuonna 1991 kuolleen Touko Laaksosen piirtämiä ja maalaamia, miesten välistä homoerotiikkaa rohkeasti kuvaavia teoksia. "Tomin miehet" ovat inspiroineet lukuisia taiteilijoita vaatesuunnittelija Jean-Paul Gaultierista laulaja Freddie Mercuryyn.
Näyttely on puhuttanut paljon kulttuurikeskuksessa vierailleiden isien ja äitien keskuudessa.
Monet ovat ihmetelleet, miksi pornoa tuodaan lasten silmien eteen. Toiset ovat taas pitäneet näyttelyä taiteena, jolla ei ole pornon kanssa mitään tekemistä.
(...)
Niinpä. Joku aikuinenkin voi vaikka ehtiä katsastaa puoletkin näyttelystä, ennen kun tajuaa, että herranjestas, viimeiset puoli tuntiahan tässä onkin epähuomiossa katseltu sitä kauheen hirveetä pornoa. No, ei nyt ole tarkoitukseni tällä kertaa hihitellä Iltiksen lukijanhankkimistempuille. Rupesin miettimään paljon kauniimpaa aihetta: Tom of Finlandin teoksia ja omaa suhdettani niihin.
Ei ole mikään salaisuus, että sievemmästä sukupuolesta kiinnostunut heteronainen (tai -tyttö) joutuu toisinaan hankkimaan nähtävyytensä jostain ihan muualta kuin sallituista paikoista. Kun omaa materiaalia ei aivan helposti ole tarjolla, on niin sanotusti käytävä lainaamassa sokeria naapurin homomiehiltä.
Ensimmäiset Tomin enkelini taisin nähdä joskus yläasteella, jossain salaa selaamassani lehdessä. Muistan ne kuvat yhä. Olin häikäistynyt siitä, että miehiä saatettiin kuvata näin, ihmeellisen veikeinä ja muodokkaina, yhtä mahdottoman kauniina kuin sarjakuvien naiset. Tom of Finlandin miehet eivät tietenkään teininäkään edustaneet minulle mitään realistista näkemystä miehen ruumiista - eihän se ole pornotaiteen tarkoituskaan. Pikemminkin he olivat miehisyyden ikoni, Paratiisin mies. Tompan pojat ovat ylimaallisen kauniita. Minun makuuni suorastaan liian kauniita: heidän täydelliset kasvonsa, herttaiset silmänsä ja tietenkin kaikkia aineen lakeja uhmaavat, kurvikkaat ihmevartalonsa ovat melkein liikaa, barokkisen ylettömiä kaikessa koristeellisuudessaan. Silti silmä ja mieli lepäävät siinä kauneudessa ja eräät muut ruumiinosat taas eivät lepäile.
(Viiksistä en itse asiassa niin pidä, mutta Kaken kavereille ne sopivat kuin - nyt ei tule mieleeni kuin tuhmia ja mauttomia vertauksia.)
Laaksosen teoksissa ei naisia juuri esiinny. Paradoksaalisesti niitä on juuri siksi hetskutytön helppo tutkia, sillä niihin ei monissa muissa teoksissa (vaikka joissain Ralf Königin sarjakuvissa) pesivä naisviha yksinkertaisesti mahdu. En tarkoita, että Tomin teokset olisivat feministisiä - aihetta ei vain juuri käsitellä. Sekin voi jo riittää helpottavaan hetkeen, pakoretkeen.
Pakoretken tarjosi myös monissa Laaksosen kuvissa mukana oleva huumori. Silloin, kuten nyt, minua tympi erotiikassa ja monissa alakulttuureissa usein läsnä oleva ryppyotsaisuus: että kun tässä nyt kerran tavalla tai toisella käsitellään seksuaalisuutta, niin HYMY PYLLYYN! Vaikka seksi onkin tärkeä elämän osa-alue, ei ihan kaiken erottisen materiaalin silti tarvitse olla tylsää synkistelyä! Välillä voi nauraa ja pitää hauskaakin. Romanttinenkin saa olla.
Ei tämä tietenkään ole mikään ongelmaton rakkaudentunnustus. Laaksosen teoksissa oli ja on minulle aina se ongelma, että niitä ei tietenkään ole tarkoitettu minulle. Ne lähtökohtaisesti sulkevat minut pois, minulle ei tarjoilla tässä baarissa. Silti, samaan aikaan, Laaksosen kuvien katsominen on hyvin vapauttavaa. Seinälle nostetut Tomin kaunokaiset on välähdys maailmasta, jota ei ole: maailmasta, jossa minun seksuaalisuuttani kunnioitettaisiin yhtä paljon kuin miesten seksuaalisuutta, jossa minulla olisi mahdollisuus ihailla ja katsoa, eikä aina vain olla katseen kohde.
(Tietysti, paras ratkaisu olisi antaa tässä erotiikan erämaassa ihan oma pornokeidas myös meille heteronaisille. Sitä odotellessa malja Tompalle ja hänen elämäntyölleen.)
Samasta aiheesta:
5. helmikuuta 2011
YT-neuvottelut
Tässä kysymys kaikille itseään "Alemman Tason Miehiksi" kutsuville ja kaikille niille, joiden mielestä jonkun miekkosen "riittävä" seksin"saanti" on ihmiskunnan kriittisimpiä kysymyksiä:
Miksi ette, pojat hyvät, rupea itse prostituoiduiksi?
Raskasta ja huonosti arvostettua työtähän se on. Mutta siitä ei pääse mihinkään, että jos työskentelisitte prosuina, niin siinä työssä teille maksettaisiin seksin antamisesta. Ei hommaan rupeaminen teiltä vaadi kuin pari salikäyntiä ja mahdollisesti hiukan muutakin ulkonäön ja tapojen petrausta.
Ja ehkä vähän Tyyli Gurun opastusta.
Miksi ette, pojat hyvät, rupea itse prostituoiduiksi?
Raskasta ja huonosti arvostettua työtähän se on. Mutta siitä ei pääse mihinkään, että jos työskentelisitte prosuina, niin siinä työssä teille maksettaisiin seksin antamisesta. Ei hommaan rupeaminen teiltä vaadi kuin pari salikäyntiä ja mahdollisesti hiukan muutakin ulkonäön ja tapojen petrausta.
Ja ehkä vähän Tyyli Gurun opastusta.
12. elokuuta 2010
Ken on heistä kaikkein kaunein
Eino Empaatti kirjoittaa oivaltavasti miesten ulkonäkökysymyksistä:
Tuosta tuli mieleeni pohtia miesten keskinäistä ulkonäön kontrollointia:
Eräs tuttavani, Onni (nimi muutettu) on selkeästi komea mies. En itse ole mitenkään ruma, eikä sitä ole muukaan tuttavapiirini, mutta Onni on meitä kaikkia paremman näköinen. Ei hän ole mikään murskaava filmitähti, mutta hän kirjaimellisesti kääntää kadulla katseita ihan eri määrin kuin kukaan muu meistä. Onni on hyvännäköinen, sen huomaavat kaikki.
Siksi onkin vähän erikoista, että sosiaalisissa medioissa ja kaveriporukalla tavattaessa Onnin miespuoliset tutut aika usein dissaavat Onnin ulkonäköä:
"Hah, äijä! Että joutuu taas sun paskaa pärstääsi katselemaan!"
"Pää nyt edes paita päälle, argh, silmät sokaistuu."
"No, me ollaan kaikki vähän tällaisia isoja, rumia, karvaisia ukkoja."
Nyt on tärkeää huomata, että nämä ovat Onnin hyviä kavereita. He eivät suinkaan tarkoita ilkeillä Onnille. Päinvastoin: näiden miesten kesken on kohteliasta sanoa toista miestä rumaksi äijäksi. Onni vaikuttaa olevan ihan hyvillään tällaisen läpän suhteen: hän on äijä äjien joukossa, ja hänen komeutensa kiistämällä kaverit ottavat hänet mukaan äijyyteen.
Minun havaintojeni mukaan miehet pitävät toisensa joskus aika tiukassa kurissa hyvältä näyttämisen suhteen. Tässä ilmiössä on kyse ensinnäkin siitä, että ei ole "miehen arvolle sopivaa" olla seksiesine, halun kohde. Toisekseen asiaan ehkä vaikuttaa homostelutabu: olisi vallan kauheaa olla kaunis mies, koska, tiedättehän te! Itse kuitenkin uskon, että miestenkeskisen rumistelun määräävin tekijä on miesten keskinäisen kateuden torjunta. Jantelagenin mukaan kukaan mies ei saa olla toista komeampi, ettei muille tule paha mieli.
Yksittäisten miesten kuulee joskus jopa sanovan, että he eivät ainakaan "osaa sanoa", millainen on hyvännäköinen mies! Että he eivät muka nyt vaan kerta kaikkiaan tiedä, mikä tekee miehestä komean, että he eivät näe, kuka on komea ja kuka ei. En usko, että he puhuvat totta. Kyllä miehet tunnistavat komeat veljensä, ja useimmat tietävät erittäin hyvin myös kauniin naaman ja komean kropan vaikutuksen naissukupuoleen. Komea ihan yksinkertaisesti saa osakseen naisten suosion, seuran ja pillut.
On kova paikka olla se pliisumman näköinen. Tässä suhteessa miehet ja naiset ovat siis samalla viivalla. Harva meistä on todella ruma tai vastenmielisen näköinen, mutta jotkut nyt vaan ovat komeampia kuin toiset. Se on vaan hyväksyttävä. Koska ulkonäköön ei ole niin helppo vaikuttaa kuin taloudelliseen tai sosiaaliseen asemaan, toisten parempiosaisuuden sietämiseen on kehitettävä muita keinoja.
(...)
Tosimiehen alapuolella ovat ne muut, joilla ei saumaa yksinkertaisesti ole – tätä eivät siis kerro naiset, vaan toiset miehet. Ja miksipä saumaa olisikaan, kun omaan viehättävyyteen ei voi vaikuttaa oikeanlaisella pukeutumisella, koristautumisella tai vastaavalla: flaksin määrää oma paikka miesten hierarkiassa eikä ulkoisilla tekijöillä ole mitään tekemistä asian kanssa, paitsi kenties jollain luonnon langettamalla vakiolla, kuten peniksen koolla – näin siis miesten keskuudessa kerrotaan. Eikä koristautuminen ole edes sallittua miehelle – naismaista, homojen hommaa, miehen pitää suhtautua väreihin ja tuoksuihin omassa nahassaan epäillen, vaikka naisilta niitä toki vaaditaankin.
(...)
Tuosta tuli mieleeni pohtia miesten keskinäistä ulkonäön kontrollointia:
Eräs tuttavani, Onni (nimi muutettu) on selkeästi komea mies. En itse ole mitenkään ruma, eikä sitä ole muukaan tuttavapiirini, mutta Onni on meitä kaikkia paremman näköinen. Ei hän ole mikään murskaava filmitähti, mutta hän kirjaimellisesti kääntää kadulla katseita ihan eri määrin kuin kukaan muu meistä. Onni on hyvännäköinen, sen huomaavat kaikki.
Siksi onkin vähän erikoista, että sosiaalisissa medioissa ja kaveriporukalla tavattaessa Onnin miespuoliset tutut aika usein dissaavat Onnin ulkonäköä:
"Hah, äijä! Että joutuu taas sun paskaa pärstääsi katselemaan!"
"Pää nyt edes paita päälle, argh, silmät sokaistuu."
"No, me ollaan kaikki vähän tällaisia isoja, rumia, karvaisia ukkoja."
Nyt on tärkeää huomata, että nämä ovat Onnin hyviä kavereita. He eivät suinkaan tarkoita ilkeillä Onnille. Päinvastoin: näiden miesten kesken on kohteliasta sanoa toista miestä rumaksi äijäksi. Onni vaikuttaa olevan ihan hyvillään tällaisen läpän suhteen: hän on äijä äjien joukossa, ja hänen komeutensa kiistämällä kaverit ottavat hänet mukaan äijyyteen.
Minun havaintojeni mukaan miehet pitävät toisensa joskus aika tiukassa kurissa hyvältä näyttämisen suhteen. Tässä ilmiössä on kyse ensinnäkin siitä, että ei ole "miehen arvolle sopivaa" olla seksiesine, halun kohde. Toisekseen asiaan ehkä vaikuttaa homostelutabu: olisi vallan kauheaa olla kaunis mies, koska, tiedättehän te! Itse kuitenkin uskon, että miestenkeskisen rumistelun määräävin tekijä on miesten keskinäisen kateuden torjunta. Jantelagenin mukaan kukaan mies ei saa olla toista komeampi, ettei muille tule paha mieli.
Yksittäisten miesten kuulee joskus jopa sanovan, että he eivät ainakaan "osaa sanoa", millainen on hyvännäköinen mies! Että he eivät muka nyt vaan kerta kaikkiaan tiedä, mikä tekee miehestä komean, että he eivät näe, kuka on komea ja kuka ei. En usko, että he puhuvat totta. Kyllä miehet tunnistavat komeat veljensä, ja useimmat tietävät erittäin hyvin myös kauniin naaman ja komean kropan vaikutuksen naissukupuoleen. Komea ihan yksinkertaisesti saa osakseen naisten suosion, seuran ja pillut.
On kova paikka olla se pliisumman näköinen. Tässä suhteessa miehet ja naiset ovat siis samalla viivalla. Harva meistä on todella ruma tai vastenmielisen näköinen, mutta jotkut nyt vaan ovat komeampia kuin toiset. Se on vaan hyväksyttävä. Koska ulkonäköön ei ole niin helppo vaikuttaa kuin taloudelliseen tai sosiaaliseen asemaan, toisten parempiosaisuuden sietämiseen on kehitettävä muita keinoja.
6. elokuuta 2010
Kullikollaasi
HS 5.8.2010: Naisten takamuksia Turussa kuvannut mies sai sakot ja menetti kameransa
Menin sitten lukemaan tämän uutisen tiimoilta Hesarin keskustelupalstalla käydyn keskustelun. Sillä aikaa kun hakkaan itseäni päähän tyhmyydestä - pitäisihän minun tietää paremmin! - tässä ajatusleikki kaikille niille salskeille nuorukaisille, joiden on muka vaikea ymmärtää, miksi naisten takapuolia salaa kuvaava inha sadetakkivosu on stalkkeri:
Kuvittelepa, hyvä mies, että vietät kuumaa heinäkuun päivää kultaisella rantahiekalla. Biitsi on kuuma! Aurinko hohkaa! Ihana kesä! Mutta ikävä kyllä onnesi hetken pilaa se samainen 63-vuotias herrasmies. Hän tulee paikalle ja ottaa kuvan siinä tarjolla olevasta haarovälistäsi. Klik! Juuri sinun soma, uikkarien verhoama kullukkasi päätyy tämän henkilön kameran uumeniin. Ehkä hän liittää sinunkin kuvasi osaksi jotain kivaa kokoomateostaan, vessansa seinälle.
Julkisella paikalla saa kuvata! Jos et halua, että sinua kuvataan, miksi olit julkisella paikalla uikkareissa?
Poliisi on määrännyt naisten takapuolia Turussa kuvanneelle miehelle rikesakon sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta. Poliisi sai viime päivinä useita ilmoituksia miehestä, joka kuvasi naisia turkulaisissa ostoskeskuksissa.
Mies toimitettiin tänään Turun poliisiasemalle sen jälkeen, kun hän jäi jälleen kiinni naisten kuvaamisesta. Poliisi antoi 63-vuotiaalle miehelle 12 päiväsakkoa, vaikka laista ei löytynyt teolle sopivaa rikoskuvausta.
(...)
Menin sitten lukemaan tämän uutisen tiimoilta Hesarin keskustelupalstalla käydyn keskustelun. Sillä aikaa kun hakkaan itseäni päähän tyhmyydestä - pitäisihän minun tietää paremmin! - tässä ajatusleikki kaikille niille salskeille nuorukaisille, joiden on muka vaikea ymmärtää, miksi naisten takapuolia salaa kuvaava inha sadetakkivosu on stalkkeri:
Kuvittelepa, hyvä mies, että vietät kuumaa heinäkuun päivää kultaisella rantahiekalla. Biitsi on kuuma! Aurinko hohkaa! Ihana kesä! Mutta ikävä kyllä onnesi hetken pilaa se samainen 63-vuotias herrasmies. Hän tulee paikalle ja ottaa kuvan siinä tarjolla olevasta haarovälistäsi. Klik! Juuri sinun soma, uikkarien verhoama kullukkasi päätyy tämän henkilön kameran uumeniin. Ehkä hän liittää sinunkin kuvasi osaksi jotain kivaa kokoomateostaan, vessansa seinälle.
Julkisella paikalla saa kuvata! Jos et halua, että sinua kuvataan, miksi olit julkisella paikalla uikkareissa?
2. elokuuta 2010
Myyttiksen vinkit, osa 6: Bad Hair Day
Onko sinulla joskus rumapäivä? Tiedäthän ne päivät: jo aamulla herätessä on sellainen olo, että olet hirveän ruma, megalomaanisen ruma, kauhistuttavan ruma; että kukaan ei voi ikinä haluta sinua, että olet toivoton läski/riuku, ja tukkakin on kuin harakanpesä? Peili särkyy kun se joutuu heijastamaan sinun kasvonpiirteesi.
Snap out of it. Tässä sinulle rakentavampaa tekemistä! Kun sinulla on rumaolo, tee seuraava harjoitus:
Mene kaupungille. Ala mielessäsi arvioida jokaisen vastaantulevan miehen ulkonäköä. Aivan jokaisen, kahdensantoistiaista kolleista valkohapsisiin vaareihin. Ruodi heidän avujaan kuin krapulainen Voguen päätoimittaja:
Tuo on liian pitkä, mutta sillä on kauniit kasvot. Tai olisi, jos se hymyilisi enemmän. Toi on turhan pätkä, ja mahaakin sille on kertynyt. Ei hemmetti ton plösöjä hauiksia, ei ole tainnut sali maistua. No tuossapa onkin upea yksilö! Kaunis päivetys ja hyvin valittu tiukka t-paita! Tuoksuukin hyvältä.
Hipsteri siinä hassussa hatussaan. Olisi nekin rahat käyttänyt vaikka kunnon kuntokuuriin. Oho, miten komea! Ihana blondi. Tuota panisin! Tuota, ei helvetti, en ikinä panisi. Hirveät jäniksenhampaat tolla, miksei se ole mennyt tasauttamaan niitä? Mutta siinäpä on hyvännäköinen setä, todella hyvin säilynyt. Ihana pilke silmäkulmassa!
(Huom! Tarkoitus ei siis missään tapauksessa ole sanoa arvioitasi ääneen tai edes millään lailla viestittää niitä miehille. Sehän olisi kusipäistä.)
Tärkeää on siis miettiä joka ukon kohdalla, että voisitko himoita häntä vai et. Tiedäthän: ikään kuin hän olisi olemassa vain sitä varten, että sinä joko hyväksyt tai hylkäät hänen sulonsa.
Jos se tuntuu sinusta julmalta, niin no: tässä olikin tarinan opetus.
Samasta aiheesta:
Snap out of it. Tässä sinulle rakentavampaa tekemistä! Kun sinulla on rumaolo, tee seuraava harjoitus:
Mene kaupungille. Ala mielessäsi arvioida jokaisen vastaantulevan miehen ulkonäköä. Aivan jokaisen, kahdensantoistiaista kolleista valkohapsisiin vaareihin. Ruodi heidän avujaan kuin krapulainen Voguen päätoimittaja:
Tuo on liian pitkä, mutta sillä on kauniit kasvot. Tai olisi, jos se hymyilisi enemmän. Toi on turhan pätkä, ja mahaakin sille on kertynyt. Ei hemmetti ton plösöjä hauiksia, ei ole tainnut sali maistua. No tuossapa onkin upea yksilö! Kaunis päivetys ja hyvin valittu tiukka t-paita! Tuoksuukin hyvältä.
Hipsteri siinä hassussa hatussaan. Olisi nekin rahat käyttänyt vaikka kunnon kuntokuuriin. Oho, miten komea! Ihana blondi. Tuota panisin! Tuota, ei helvetti, en ikinä panisi. Hirveät jäniksenhampaat tolla, miksei se ole mennyt tasauttamaan niitä? Mutta siinäpä on hyvännäköinen setä, todella hyvin säilynyt. Ihana pilke silmäkulmassa!
(Huom! Tarkoitus ei siis missään tapauksessa ole sanoa arvioitasi ääneen tai edes millään lailla viestittää niitä miehille. Sehän olisi kusipäistä.)
Tärkeää on siis miettiä joka ukon kohdalla, että voisitko himoita häntä vai et. Tiedäthän: ikään kuin hän olisi olemassa vain sitä varten, että sinä joko hyväksyt tai hylkäät hänen sulonsa.
Jos se tuntuu sinusta julmalta, niin no: tässä olikin tarinan opetus.
Samasta aiheesta:
26. huhtikuuta 2010
Tissijäristys
Tänään on sitten Boobquaken päivä.
Blag Hag: In the name of science, I offer my boobs
McCreightin tsoukki on siis vastine iranilaisen papin bimbokommenttiin, jonka mukaan "siveettömästi pukeutuneet naiset aiheuttavat luonnonmullistuksia". Heitosta on kasvanut laaja Facebook-liike.
Olen vähän ristiriitaisissa tunnelmissa tästä. Vitsi on kyllä hauska, ja on mukavaa nähdä naiset kampanjoimassa tyhmää taikauskoa vastaan. Mutta - tisseillä? Voihan v.
Tissijäristyksen sijaan tahtoisinkin nähdä jotain paljon, paljon radikaalimpaa. Miten olisi sellainen päivän kampanja, että miehet ottaisivat asiakseen laittautua mahdollisimman pantaviksi? Tiukat paidat päälle (ne joilla kroppa kestää), lihakset buffiin salilla, kajalia silmiin, kireät farkut jalkaan.
Miesten siveetön pukeutuminen! Se ei vain järistäisi maata, vaan yhteiskuntamme perusrakenteita.
Samasta aiheesta:
Blag Hag: In the name of science, I offer my boobs
This little bit of supernatural thinking has been floating around the blogosphere today:
"Many women who do not dress modestly ... lead young men astray, corrupt their chastity and spread adultery in society, which (consequently) increases earthquakes," Hojatoleslam Kazem Sedighi was quoted as saying by Iranian media. Sedighi is Tehran's acting Friday prayer leader.
I have a modest proposal.
Sedighi claims that not dressing modestly causes earthquakes. If so, we should be able to test this claim scientifically. You all remember the homeopathy overdose?
Time for a Boobquake.
On Monday, April 26th, I will wear the most cleavage-showing shirt I own. Yes, the one usually reserved for a night on the town. I encourage other female skeptics to join me and embrace the supposed supernatural power of their breasts. Or short shorts, if that's your preferred form of immodesty. With the power of our scandalous bodies combined, we should surely produce an earthquake. If not, I'm sure Sedighi can come up with a rational explanation for why the ground didn't rumble. And if we really get through to him, maybe it'll be one involving plate tectonics.
McCreightin tsoukki on siis vastine iranilaisen papin bimbokommenttiin, jonka mukaan "siveettömästi pukeutuneet naiset aiheuttavat luonnonmullistuksia". Heitosta on kasvanut laaja Facebook-liike.
Olen vähän ristiriitaisissa tunnelmissa tästä. Vitsi on kyllä hauska, ja on mukavaa nähdä naiset kampanjoimassa tyhmää taikauskoa vastaan. Mutta - tisseillä? Voihan v.
Tissijäristyksen sijaan tahtoisinkin nähdä jotain paljon, paljon radikaalimpaa. Miten olisi sellainen päivän kampanja, että miehet ottaisivat asiakseen laittautua mahdollisimman pantaviksi? Tiukat paidat päälle (ne joilla kroppa kestää), lihakset buffiin salilla, kajalia silmiin, kireät farkut jalkaan.
Miesten siveetön pukeutuminen! Se ei vain järistäisi maata, vaan yhteiskuntamme perusrakenteita.
Samasta aiheesta:
26. tammikuuta 2010
Vahanukketehtaan tytöt
Ihonväri vaihtuu, haba pullistuu, uuma tiukkenee, Kate Winsletistä tehdään kaidempi. Kaksi mainiota kuvakatsausta viime vuosien tylyimpiin muotilehti-photoshoppauksiin:
Newsweek-lehti tosin ilmeisesti pölli alkuperäisen aiheen Jezebeliltä. Laatujournalismi kukkii!
(Via: Kate Harding's Shapely Prose: Photoshops Greatest Hits)
Newsweek-lehti tosin ilmeisesti pölli alkuperäisen aiheen Jezebeliltä. Laatujournalismi kukkii!
(Via: Kate Harding's Shapely Prose: Photoshops Greatest Hits)
2. joulukuuta 2009
Kova paketti
Jos ette ole vielä tehneet kaikkia joulululahjahankintojanne, tässäpä täytettä pukinkonttiin:
Helsingin palomiesten poikakalenteri vuodelle 2010!
Hieno tempaus.
(Tampereen pojatkin olivat jo aiemmin liikkeellä samalla idealla. Heidän kalenterinsa on jo loppuunmyyty!)
Helsingin palomiesten poikakalenteri vuodelle 2010!
Helsinkiläiset palomiehet kokosivat komeat kroppansa ja tekivät kuumakin kuumemman hyväntekeväisyyskalenterin.
Stadin Brankkarit 2010 -palomieskalenteri julkistetaan lauantaina. Kyse on helsinkiläisten palomiesten hyväntekeväisyysprojektista, jonka lopputuloksensa syntyi veistoksellisen tyylikäs ja tunteita herättävä seinäkalenteri vuodelle 2010.
(...)
- Kalenterin koko tuotto ohjataan Lastenklinikoiden Kummien kautta Helsingin lastenklinikalle välinehankintoihin sekä sairaalaviihtyvyyden parantamiseen, Kottila sanoo.
Hieno tempaus.
(Tampereen pojatkin olivat jo aiemmin liikkeellä samalla idealla. Heidän kalenterinsa on jo loppuunmyyty!)
8. syyskuuta 2009
Silmäkarkkialtistus
Muskelotti kirjoitti taannoin asiaa aikakauslehtien käsitellyistä kuvista:
Jäin erityisesti miettimään tuota Trendi-lehden jutun siteerausta toiston merkityksestä. Noinhan se juuri on. Usein nähtyinä posliini-iho, megatissit ja hypermuna saavat kaikki tavalliset kropat vaikuttamaan vähäpätöisiltä, tylsiltä, jopa luonnottomilta(!).
Tässä anekdootti omasta elämästäni:
Kuten sanottu, minusta on mukava katsella (myös) lihasmiehiä. Heitä ei ole ihan helppo löytää, esimerkiksi kätevästi minulle tarkoitetun pornolehden muotoon pakattuina. Kerron joskus myöhemmin tarkemmin näistä harharetkistäni käyttökelpoisen eroottisen materiaalin löytämiseksi. Tällä kertaa riittäköön se tieto, että muun muassa vapaapainin kohdalla tärppäsi viimein. Kyllä vain, vapaapainin. Vieläpä amerikkalaisen vapaapainin.
Vapaapainihan on aivan älytöntä. Se ei ole urheilua nähnytkään ja sen juonet ovat sekä loukkaavia että typeriä. Mutta se on ainoa laji uimahyppyjen lisäksi, jossa miehillä on vähemmän päällään kuin naisilla. Kuolasin siis Batistaa aikani.
No, ajan myötä kaipasin kovempaa kamaa. En ole itse mikään bodari, mutta olen kiinnostunut fitnessistä ja luen mielelläni naisille suunnattuja kuntoilulehtiä. Luontaisesti päätin sitten vilkaista myös miesten bodauslehtiä.
Huh! Liika on liikaa. Nämä ukot olivat jo rumia. He ovat laatikkomiehiä, yhtä leveitä kuin pitkiä. Mikäs siinä jos joku tykkää (ja varsinkin, jos he itse tykkäävät), mutta minä kipitin kiireesti pois aikaisempiin viehtymyksiini.
Jutun vitsi on tässä: kun olin palannut pois kivilihan maailmasta, vapaapainijat näyttivät minusta heiveröisiltä.
Tämä on aivan älytöntä! Jos olette koskaan katselleet vapaapainia (jos ette, en voi kieltää etteikö teillä olisi hyvä maku), tiedätte, millaisia kaappeja sen näyttelijät ovat. Tuommoisia ukkoja ei todellakaan tule lähi-Alepassa vastaan. Mutta niin he vain vähän aikaa näyttivät minusta laihoilta ja huonosti ravituilta.
Tarinan opetus? Toisto vaikuttaa. Tottumus on toinen luonto. Tarjolla olevat täysin luonnonvastaisetkin kuvat alkavat vaikuttaa standardeilta, kunhan niitä vain katselee tarpeeksi kauan.
Samasta aiheesta:
Vaikka tiedän, että kuvien mallit on useimmiten retusoitu näyttämään poikkeuksellisen hyviltä, jatkuva virheettömien vartaloiden ylitarjonta tuntuu turhauttavalta.
(...)
Trendi käsitteli heinäkuun numerossaan kovia ulkonäkövaatimuksia, kauneusleikkauksien yleistymistä ja retusoituja mainoskuvia:
“— median luomista fantasioista tulee tosielämän kauneusvaatimuksia, vaikka kaikki tietävät, että ne eivät ole todellisia. Salaisuus on toisto. Kuvat välähtävät silmiin yhä uudelleen, kunnes ne alkavat näyttää tavallisilta ja kaikki tavallinen taas oudolta tai vajaalta. —”
Nyt ilmiön vaikutuksia on kunnolla herätty pohtimaan.
Jäin erityisesti miettimään tuota Trendi-lehden jutun siteerausta toiston merkityksestä. Noinhan se juuri on. Usein nähtyinä posliini-iho, megatissit ja hypermuna saavat kaikki tavalliset kropat vaikuttamaan vähäpätöisiltä, tylsiltä, jopa luonnottomilta(!).
Tässä anekdootti omasta elämästäni:
Kuten sanottu, minusta on mukava katsella (myös) lihasmiehiä. Heitä ei ole ihan helppo löytää, esimerkiksi kätevästi minulle tarkoitetun pornolehden muotoon pakattuina. Kerron joskus myöhemmin tarkemmin näistä harharetkistäni käyttökelpoisen eroottisen materiaalin löytämiseksi. Tällä kertaa riittäköön se tieto, että muun muassa vapaapainin kohdalla tärppäsi viimein. Kyllä vain, vapaapainin. Vieläpä amerikkalaisen vapaapainin.
Vapaapainihan on aivan älytöntä. Se ei ole urheilua nähnytkään ja sen juonet ovat sekä loukkaavia että typeriä. Mutta se on ainoa laji uimahyppyjen lisäksi, jossa miehillä on vähemmän päällään kuin naisilla. Kuolasin siis Batistaa aikani.
No, ajan myötä kaipasin kovempaa kamaa. En ole itse mikään bodari, mutta olen kiinnostunut fitnessistä ja luen mielelläni naisille suunnattuja kuntoilulehtiä. Luontaisesti päätin sitten vilkaista myös miesten bodauslehtiä.
Huh! Liika on liikaa. Nämä ukot olivat jo rumia. He ovat laatikkomiehiä, yhtä leveitä kuin pitkiä. Mikäs siinä jos joku tykkää (ja varsinkin, jos he itse tykkäävät), mutta minä kipitin kiireesti pois aikaisempiin viehtymyksiini.
Jutun vitsi on tässä: kun olin palannut pois kivilihan maailmasta, vapaapainijat näyttivät minusta heiveröisiltä.
Tämä on aivan älytöntä! Jos olette koskaan katselleet vapaapainia (jos ette, en voi kieltää etteikö teillä olisi hyvä maku), tiedätte, millaisia kaappeja sen näyttelijät ovat. Tuommoisia ukkoja ei todellakaan tule lähi-Alepassa vastaan. Mutta niin he vain vähän aikaa näyttivät minusta laihoilta ja huonosti ravituilta.
Tarinan opetus? Toisto vaikuttaa. Tottumus on toinen luonto. Tarjolla olevat täysin luonnonvastaisetkin kuvat alkavat vaikuttaa standardeilta, kunhan niitä vain katselee tarpeeksi kauan.
Samasta aiheesta:
- Muskelotti: Lisää täydellisistä vartaloista
- Photoshop Disasters: Oho, mihinkäs se napa unohtui?
- Carnal Nation: Naked Before the Camera Again: Male Nude Modeling
26. elokuuta 2009
Pintaa pitkin
Seuraa kaksi järisyttävää henkilökohtaista paljastusta. Yksi, pidän pornosta ja vielä tarkemmin eroottisista kuvista. Kaksi - tiedättekö, en ihan oikeasti ole biseksuaali. Alastomien naisten näkeminen esimerkiksi elokuvissa ei ole minusta erityisen seksikästä. Katselisin paljon mieluummin komeita miehiä kelteisillään. Eikä vain mitä tahansa alastomia miehiä. Haluan nimenomaan näteiksi bodattuja, pornoistettuja miehiä.
Mutta he ovat harvinaisempia kuin yksisarvinen.
Kyllä!
Porno aiheuttaa parisuhdeongelmia, koska sitä ei tehdä naisille. Mies ei ole naisen seksiesine.
Heteromiesten pornossa tai muussa erotiikassa tyypillinen kuvio on Hugh Hefner –fantasia. Se menee niin, että hillittömän ruma tai vanha äijä nai kauniin nuoren tytön kanssa. Ymmärrän kyllä tuon kuvitelman alkujuuren. Sen on tarkoitus lohduttaa katsojaansa. Sellaista kohtausta katsoessaan tavallinen, ei erityisen hottis heteromies voi ajatella:
"No jos tuo vanha rumilus saa noin kaunista naista, sitten minullakin on mahiksia."
Korostan, ettei tuossa ruma mies/nätti nainen –fantasiassa sinänsä ole mitään vikaa. Mutta minulle, heteronaiselle, se on antiseksi itse. En kerta kaikkiaan tahdo nähdä jotain vanhaa setää naimassa kauniin nuoren naisblondin kanssa. En kiihotu siitä. Minusta on mukava katsoa komeita miehiä, heidän liikkeitään, ilmeitään ja vartaloitaan. Mutta miehet on kuin verhottu burkaan: heitä saa kuvata alasti vain taiteellisissa yhteydessä tai vitsiksi, ei koskaan naisen silmäkarkiksi.
Sillä on väliä, kuka on alasti ja kenelle. Jos olet heteromies, ajattele asia näin: Mitä, jos kaikki tarjolla oleva porno olisi sellaista, jossa joku vanha täti nussisi komeita nuoria miehiä? Kamera nuolisi miesten ihoa, keskittyisi heidän ilmeisiinsä ja urahduksiinsa. Jos mukana joskus olisikin nuorempia naisia, kamera olisi kuitenkin kohdistettu vain paneviin uroihin? Naisista näkyisi ehkä joku tissinkärki joskus.
Jos olisitkin enemmän hienostuneemman materiaalin perään, voisit mennä museoon tai kirjastoon. Mutta siitäkään ei olisi sinulle suurta iloa, sillä "erotiikan klassikot" koostuisivat vain miesten kropista. Ainoa ero pornoon olisi se, että "eroottisessa materiaalissa" miehet olisi piirretty taiteellisin liituviivoin.
Tekisikö gutaa?
Samasta aiheesta:
Mutta he ovat harvinaisempia kuin yksisarvinen.
Aaltopahvia kirjoitti taannoin:
Kun siis katson homo-ohjaajan elokuvaa, saan vain aavistuksen siitä, millainen maailma on miehille koko ajan. Nyt ymmärrän, miksi monet naiset suhtautuvat pornoon lähinnä vastentahtoisesti ja miksi monet miehet eivät ymmärrä heitä. Jos maailma olisi molemmille samanlainen, voitaisiin asiasta puhua vähemmän tunteellisesti. Mutta on vaikea tuntea oloaan täysin kotoisaksi, jos nelikymmenkiloisten silikonilla buustattujen 18-vuotiaiden katseleminen on aviomiehen pääasiallinen iltojen ratto. Kuka taas ei paheksu sitä kolmikymppistä konttorineitiä, joka etsii netistä barely legal beach boyseja? Tikkuinen on tie kauniin miehen luokse, sen vaan sanon.
(...)
Minä luulisin, että opitun häveliäisyyden ja nautinnon ilon kieltämisen lisäksi syy sille, miksi moni nainen ei hyväksy pornoa, ei johdu itse seksiaktin esittämisestä muodossa tai toisessa. Luulen, että syy on siinä, ettei pornoa ole suunnattu naisille. Olen joskus törmännyt naisille suunnattuun pornoon, ja suoraan sanottuna, pitkästyin kuoliaaksi. Sukkahousujen läpi kuvattu kevyt koskettelu luonnon keskellä ei vain kerta kaikkiaan ole sitä, mitä pornon pitäisi tarjota.
Kyllä!
Porno aiheuttaa parisuhdeongelmia, koska sitä ei tehdä naisille. Mies ei ole naisen seksiesine.
Heteromiesten pornossa tai muussa erotiikassa tyypillinen kuvio on Hugh Hefner –fantasia. Se menee niin, että hillittömän ruma tai vanha äijä nai kauniin nuoren tytön kanssa. Ymmärrän kyllä tuon kuvitelman alkujuuren. Sen on tarkoitus lohduttaa katsojaansa. Sellaista kohtausta katsoessaan tavallinen, ei erityisen hottis heteromies voi ajatella:
"No jos tuo vanha rumilus saa noin kaunista naista, sitten minullakin on mahiksia."
Korostan, ettei tuossa ruma mies/nätti nainen –fantasiassa sinänsä ole mitään vikaa. Mutta minulle, heteronaiselle, se on antiseksi itse. En kerta kaikkiaan tahdo nähdä jotain vanhaa setää naimassa kauniin nuoren naisblondin kanssa. En kiihotu siitä. Minusta on mukava katsoa komeita miehiä, heidän liikkeitään, ilmeitään ja vartaloitaan. Mutta miehet on kuin verhottu burkaan: heitä saa kuvata alasti vain taiteellisissa yhteydessä tai vitsiksi, ei koskaan naisen silmäkarkiksi.
Sillä on väliä, kuka on alasti ja kenelle. Jos olet heteromies, ajattele asia näin: Mitä, jos kaikki tarjolla oleva porno olisi sellaista, jossa joku vanha täti nussisi komeita nuoria miehiä? Kamera nuolisi miesten ihoa, keskittyisi heidän ilmeisiinsä ja urahduksiinsa. Jos mukana joskus olisikin nuorempia naisia, kamera olisi kuitenkin kohdistettu vain paneviin uroihin? Naisista näkyisi ehkä joku tissinkärki joskus.
Jos olisitkin enemmän hienostuneemman materiaalin perään, voisit mennä museoon tai kirjastoon. Mutta siitäkään ei olisi sinulle suurta iloa, sillä "erotiikan klassikot" koostuisivat vain miesten kropista. Ainoa ero pornoon olisi se, että "eroottisessa materiaalissa" miehet olisi piirretty taiteellisin liituviivoin.
Tekisikö gutaa?
Samasta aiheesta:
- MM: Himon kohde
- MM: Heteropornoa, toivon mukaan
- The Female Gaze: Filament-lehden Livejournal-blogi (Huom. NotWorkSafe: Ei silmille hyppäävää kuvamateriaalia, mutta ei aiheensa puolesta ehkä sovellu työpaikoilla surffaamiseen. Tosin eipä taida tämä postaus muutenkaan.)
16. heinäkuuta 2009
Tyttö sinä et ole tähti
Naiselle on yleensä kaikissa arvostetuissa yhteiskunnallisissa riennoissa varattu apulaisen rooli. Hänen oletetaan elävän miehensä kautta, tukevan tämän taidetta/tutkimusta/uraa/pömppömahaa. Tämän kuuluisi riittää hänelle. Siis näin, jos olet nainen:
Et saa olla itse tähti, mutta saat olla bändäri. Stara saa palvovat väkijoukot, sinä saat sukupuolitaudin.
Et saa olla itse puheenjohtaja, mutta saat olla sihteeri. Saat kaksinkertaisen työtaakan ja neljänneksen kunniasta.
Et saa olla itse insinööri, astronautti, muotisuunnittelija, vapahtaja. Mutta saat olla niiden vaimo.
Et saa olla taiteilijanero. Mutta saat hytistä alasti sen mallina tai hääriä sen muusana.
Et saa olla merkittävä tutkija. Mutta saat hoitaa sen lapset, niin että se pääsee luomaan uraa.
Perinteisessä (no, parin viime vuosisadan kestäneessä) mallissa nainen elää miehensä kautta. Hän tekee suhteen välttämättömät työt ja hoitaa lapset. Hän kaataa oman energiansa mieheen, auttaen siten tätä loistamaan. Eikä siinä mitään: kyllähän oikeasti lahjakkaita miehiäkin on. Voi olla ihan järkevää tasoittaa heidän tietään. Mutta jos nainen itse noin toimiessaan haaskaa omat kykynsä, hän tekee hidasta itsemurhaa.
Jos olet oikeastikin semmoinen ihminen, että mielelläsi olet suhteen apuri (ainakin siis julkisen työn suhteen), ei sitten mitään. Hyvä homma, jatka samaan malliin! Olet hyödyllinen ja maailma tarvitsee sinunlaisiasi. Mutta jos sinulla itselläsi on kehityskelpoisia kykyjä, älä herran/rouvan tähden haaskaa kallista voimaasi jonkun kyrpiksen pönkittämiseen. Rupea itse tähdeksi.
Sano se ääneen vaikka salaa komerossa: Minä olen nero. Minä olen da Vinci. Minä olen Einstein. Tai jos tähtäät vähän alemmaksi, sano, että Olen vittu vaikka vanha tylsä Saarikoski, mutta pointti on siinä, että mulla jos kellä on lahjoja! Tai jos et muuta keksi, sano, että Minä olen geneerinen suuryrityksen johtaja! Joka tapauksessa: Minä olen se, jonka työ on tärkeää.
Sano, sano nyt. Vai etkö uskalla? Sinun sanoistasi voi maailma murentua.
Et saa olla itse tähti, mutta saat olla bändäri. Stara saa palvovat väkijoukot, sinä saat sukupuolitaudin.
Et saa olla itse puheenjohtaja, mutta saat olla sihteeri. Saat kaksinkertaisen työtaakan ja neljänneksen kunniasta.
Et saa olla itse insinööri, astronautti, muotisuunnittelija, vapahtaja. Mutta saat olla niiden vaimo.
Et saa olla taiteilijanero. Mutta saat hytistä alasti sen mallina tai hääriä sen muusana.
Et saa olla merkittävä tutkija. Mutta saat hoitaa sen lapset, niin että se pääsee luomaan uraa.
Perinteisessä (no, parin viime vuosisadan kestäneessä) mallissa nainen elää miehensä kautta. Hän tekee suhteen välttämättömät työt ja hoitaa lapset. Hän kaataa oman energiansa mieheen, auttaen siten tätä loistamaan. Eikä siinä mitään: kyllähän oikeasti lahjakkaita miehiäkin on. Voi olla ihan järkevää tasoittaa heidän tietään. Mutta jos nainen itse noin toimiessaan haaskaa omat kykynsä, hän tekee hidasta itsemurhaa.
Jos olet oikeastikin semmoinen ihminen, että mielelläsi olet suhteen apuri (ainakin siis julkisen työn suhteen), ei sitten mitään. Hyvä homma, jatka samaan malliin! Olet hyödyllinen ja maailma tarvitsee sinunlaisiasi. Mutta jos sinulla itselläsi on kehityskelpoisia kykyjä, älä herran/rouvan tähden haaskaa kallista voimaasi jonkun kyrpiksen pönkittämiseen. Rupea itse tähdeksi.
Sano se ääneen vaikka salaa komerossa: Minä olen nero. Minä olen da Vinci. Minä olen Einstein. Tai jos tähtäät vähän alemmaksi, sano, että Olen vittu vaikka vanha tylsä Saarikoski, mutta pointti on siinä, että mulla jos kellä on lahjoja! Tai jos et muuta keksi, sano, että Minä olen geneerinen suuryrityksen johtaja! Joka tapauksessa: Minä olen se, jonka työ on tärkeää.
Sano, sano nyt. Vai etkö uskalla? Sinun sanoistasi voi maailma murentua.
5. toukokuuta 2009
Himon kohde
(Minun piti kirjoittaa tänään väkivallasta, mutta tilaisuus on liian hyvä missattavaksi. Jatkan siis seksistä, voi tylsyys!)
Edellisen postaukseni herättämiin kommentteihin liittyen feministimies Hugo Schwyzerin uusin kirjoitus tuli kuin tilauksesta:
Hugo Schwyzer: Of never feeling hot: the missing narrative of desire in the lives of straight men (lainaukset tekstistä):
Schwyzer kirjoittaa siitä, kuinka heteromiesten saattaa usein olla vaikea nähdä itseään ja omaa ruumistaan naisen himon tai halun kohteena. Himoittuna oleminen on tabu, sillä heteromiehen sopii olla vain tekijänä, hän ei saa koskaan olla teon kohde.
Mitä mieltä olette, miehet ja naiset?
Edellisen postaukseni herättämiin kommentteihin liittyen feministimies Hugo Schwyzerin uusin kirjoitus tuli kuin tilauksesta:
Hugo Schwyzer: Of never feeling hot: the missing narrative of desire in the lives of straight men (lainaukset tekstistä):
But we don’t have a culture in which many young men grow up with the experience of being seen and wanted, in which young men grow up with the sense that their bodies are desirable and beautiful as well as functional.
Schwyzer kirjoittaa siitä, kuinka heteromiesten saattaa usein olla vaikea nähdä itseään ja omaa ruumistaan naisen himon tai halun kohteena. Himoittuna oleminen on tabu, sillä heteromiehen sopii olla vain tekijänä, hän ei saa koskaan olla teon kohde.
The missing element, of course, is the idea that female desire can be directed towards men in general, and towards their bodies in particular.
(...)
Even many men who are wise in the world and in relationships, who know that their wives or girlfriends love them, do not know what it is to be admired and longed for for their bodies and their looks.
Mitä mieltä olette, miehet ja naiset?
1. toukokuuta 2009
Heteropornoa, toivon mukaan
Wow! Muistatteko, kuinka aikoinani ruikutin heteronaisille tarkoitetun kunnollisen pornon vähäisyydestä? Rukouksiini on – ainakin osittain, ehkä - vastattu.
Mathilde Madden Erotica Cover Watch –blogista kertoo uudesta naisille suunnatusta Filament-lehdestä. Filamentin ensimmäinen numero ilmestynee kesäkuussa. Lehden sivujen mukaan sen on tarkoitus sisältää eroottisia ja/tai pornokuvia miehistä, nimenomaan heteronaisten makuun.
Toisin kuin yleensä naisille suunnatussa materiaalissa, tarkoitus on jopa olla seksikäs:
Toisaalta kyllä lehden yleinen linjaus siitä, millaisia sen valokuvamallien on tarkoitus olla, ei ihan sytytä minua:
Ihan henkilökohtaisesti pidän pornommastakin – siis nimenomaan lihaksekkaammista ukkeleista ja aktikuvauksista. Lehden nettisivujen perusteella vaikuttaisi siltä, että sitä lajia ei Filamentistä ehkä hirveästi löydy. Sääli minun kannaltani, mutta en kehtaa sen kummemmin ruikuttaa, kun lehti kokonaisuutena lehti kuulostaa hyvältä.
Oli lehti sitten lopulta millainen tahansa, ainakin sen perusteesi on kunnioitettava. Mukava, että joku on – anteeksi jo etukäteen seuraava huono vitsi – ymmärtänyt iskeä tähän markkinarakoon.
(Mutta eikö tämä olekin älytön maailma? Että naikkosten pornolehdet ovat niin harvinaista herkkua, että niistä pitää erikseen vaivautua bloggaamaan? Minulle ei suomalaisista lehdistä tule mieleen mitään muita kuin iki-ihana Regina ja aika kökkö ja nyttemmin ilmeisesti kuopattu Exit-lehti. Onko muita?)
Mathilde Madden Erotica Cover Watch –blogista kertoo uudesta naisille suunnatusta Filament-lehdestä. Filamentin ensimmäinen numero ilmestynee kesäkuussa. Lehden sivujen mukaan sen on tarkoitus sisältää eroottisia ja/tai pornokuvia miehistä, nimenomaan heteronaisten makuun.
Toisin kuin yleensä naisille suunnatussa materiaalissa, tarkoitus on jopa olla seksikäs:
The assumption that women and men are chalk and cheese is perhaps what led erotic image aimed at women to be so unappealing to women in the past. Erotic images for men are almost always shot in colour and in recognisable locations, and the models are usually looking at the camera. Meanwhile, supposedly erotic images for women are usually in black and white, shot on a plain studio backgrounds and often, the model’s whole head is out of frame. There was never any evidence to suggest women liked that kind of thing; it arose from the assumption that male and female erotic tastes were oppositional, which is wrong.
(Filament-FAQ)
Toisaalta kyllä lehden yleinen linjaus siitä, millaisia sen valokuvamallien on tarkoitus olla, ei ihan sytytä minua:
From research we’ve learnt that what most women find erotic does not at all match what is typically thought of as an erotic image of a man designed for women. For example, on average, women prefer:
- men who are not muscle-bound
- men with more feminine face shapes
- men with attractive faces
- images that show the subject’s character and the environment he is in.
We also know that women’s tastes vary quite a lot, and we aim to cater to that variety too.
(Filament-Female Gaze)
Ihan henkilökohtaisesti pidän pornommastakin – siis nimenomaan lihaksekkaammista ukkeleista ja aktikuvauksista. Lehden nettisivujen perusteella vaikuttaisi siltä, että sitä lajia ei Filamentistä ehkä hirveästi löydy. Sääli minun kannaltani, mutta en kehtaa sen kummemmin ruikuttaa, kun lehti kokonaisuutena lehti kuulostaa hyvältä.
Representations of women’s bodies far outnumber representations of men’s bodies everywhere: from advertising to art. In erotic image in particular, representations of the male body specifically designed for women are almost non-existent.
Oli lehti sitten lopulta millainen tahansa, ainakin sen perusteesi on kunnioitettava. Mukava, että joku on – anteeksi jo etukäteen seuraava huono vitsi – ymmärtänyt iskeä tähän markkinarakoon.
(Mutta eikö tämä olekin älytön maailma? Että naikkosten pornolehdet ovat niin harvinaista herkkua, että niistä pitää erikseen vaivautua bloggaamaan? Minulle ei suomalaisista lehdistä tule mieleen mitään muita kuin iki-ihana Regina ja aika kökkö ja nyttemmin ilmeisesti kuopattu Exit-lehti. Onko muita?)
17. maaliskuuta 2009
Barbien seikkailut autiomaassa
Kysymys: Onko Barbie bimbo? Onko hän huono roolimalli? Onko hän hyvä roolimalli? Onko hän kaunis? Onko hän sankari? Onko hän roisto?
Vastaus: On.
Olen aina pitänyt Barbiesta. Ja, kuten Billy Boyn (sic) legendaarisesta kirjasta Barbie, onnen kultatyttö aikoinani opin, Barbiella on ollut melkein yhtä paljon ammatteja kuin Aku Ankalla. Hän on ollut kaikkea opettajasta astronauttiin. Mikä esikuva!
Barbiessa ruumiillistuu (muovillistuu?) minusta parhaimmillaan sama naisen vapautumisen eetos kuin burleskissa ja kaikkien aikojen suosikki -tv-sarjassani Buffy Vampyyrintappaja: Nainen voi olla sekä pätevä sankari että kaunis. Hän voi seikkailla ja seikkaillessaan olla hyvä ja haluttava. Tyttöjen leluille ja sarjoille tämä on aika harvinainen piirre.
Pojat ja miehethän saavat leluilleen ja saduilleen tämän ominaisuuden niin annettuna, ettei siitä koskaan edes puhuta. Isojen poikien saduista mainittakoon vaikka James Bond ja Indiana Jones: Elokuvissa keskitytään vain sankarin seikkailulliseen pätevyyteen, muusta ei saa puhua. Mies ei saa olla katseen kohde, seksiobjekti. Hänen täytyy saada olla vain toimiva subjekti. Miestä ei virallisesti saa altistaa naisen halulle, naiselle näytettäväksi tai varsinkaan tämän käytettäväksi. Mutta koska miehelle tietenkin on tärkeää saada olla naisen haluama, tuo haluttavuus täytyy toteuttaa ikään kuin piilotettuna ominaisuutena: Se, että Indy on myös naisten mieleen, tulee muun tarinan ohessa, ilmaiseksi, automaattisesti. Naisille tarkoitetuissa saduissahan naisen kuuluu usein olla avuton prinsessa. Nainen voi olla kaunis vain ollessaan avuton kermakakku. Jos hän on toimiva sankari, hän on epäseksikäs.
Mutta Barbie on sekä kaunis että pätevä. (Lisäksi ainakin meidän pihan tyttöjen Barbie-leikeillä oli taipumus olla aivan käsittämättömän pervoja ja kinkyjä. Mutta siitä ehkä toiste enemmän...)
En sano, että huoli lasten lelujen sukupuolikoodauksesta olisi turha. Olen kuitenkin sitä mieltä, että se ei ole koko totuus. Itse leikin pinkeillä barbeillani pinkissä huoneessani, ja niin vain minustakin tuli raivopäinen femakko. Tytöt käyttävät joka tapauksessa nukkeaan kurittomasti, ihan oman mielikuvituksensa mukaisesti.
Oma samaistumisbarbieni esimerkiksi oli pakettinsa mukaan joku geneerinen prinsessa, mutta minä leikin hänellä aina autiomaavaellusta eräänlaisessa pseudo-itämaisessa mielenmaisemassa. (Ideana oli, että hän oli tuhkimo-tyyppinen sankari, jonka piti paeta pahaa sortajaa aavikolle. Tämä tapahtui itämailla tietenkin siksi, että kyseinen barbie oli ruskeatukkainen ja muutenkin Scheherazaden oloinen. Barbie vaihtoi prinsessavaatteensa rievuista koottuun ovelaan naamiointiasuun ja karkasi palatsista. Sitten tapahtui todella dramaattisia ja omituisia asioita.)
Miten te leikitte barbeillanne? Entä He-Maneillanne?
P.S. (Katso edellinenkin merkintä Barbiesta!)
P.P.S. Kuka voisi unohtaa Barbie-lehden fotonovellit?
Vastaus: On.
Olen aina pitänyt Barbiesta. Ja, kuten Billy Boyn (sic) legendaarisesta kirjasta Barbie, onnen kultatyttö aikoinani opin, Barbiella on ollut melkein yhtä paljon ammatteja kuin Aku Ankalla. Hän on ollut kaikkea opettajasta astronauttiin. Mikä esikuva!
Barbiessa ruumiillistuu (muovillistuu?) minusta parhaimmillaan sama naisen vapautumisen eetos kuin burleskissa ja kaikkien aikojen suosikki -tv-sarjassani Buffy Vampyyrintappaja: Nainen voi olla sekä pätevä sankari että kaunis. Hän voi seikkailla ja seikkaillessaan olla hyvä ja haluttava. Tyttöjen leluille ja sarjoille tämä on aika harvinainen piirre.
Pojat ja miehethän saavat leluilleen ja saduilleen tämän ominaisuuden niin annettuna, ettei siitä koskaan edes puhuta. Isojen poikien saduista mainittakoon vaikka James Bond ja Indiana Jones: Elokuvissa keskitytään vain sankarin seikkailulliseen pätevyyteen, muusta ei saa puhua. Mies ei saa olla katseen kohde, seksiobjekti. Hänen täytyy saada olla vain toimiva subjekti. Miestä ei virallisesti saa altistaa naisen halulle, naiselle näytettäväksi tai varsinkaan tämän käytettäväksi. Mutta koska miehelle tietenkin on tärkeää saada olla naisen haluama, tuo haluttavuus täytyy toteuttaa ikään kuin piilotettuna ominaisuutena: Se, että Indy on myös naisten mieleen, tulee muun tarinan ohessa, ilmaiseksi, automaattisesti. Naisille tarkoitetuissa saduissahan naisen kuuluu usein olla avuton prinsessa. Nainen voi olla kaunis vain ollessaan avuton kermakakku. Jos hän on toimiva sankari, hän on epäseksikäs.
Mutta Barbie on sekä kaunis että pätevä. (Lisäksi ainakin meidän pihan tyttöjen Barbie-leikeillä oli taipumus olla aivan käsittämättömän pervoja ja kinkyjä. Mutta siitä ehkä toiste enemmän...)
En sano, että huoli lasten lelujen sukupuolikoodauksesta olisi turha. Olen kuitenkin sitä mieltä, että se ei ole koko totuus. Itse leikin pinkeillä barbeillani pinkissä huoneessani, ja niin vain minustakin tuli raivopäinen femakko. Tytöt käyttävät joka tapauksessa nukkeaan kurittomasti, ihan oman mielikuvituksensa mukaisesti.
Oma samaistumisbarbieni esimerkiksi oli pakettinsa mukaan joku geneerinen prinsessa, mutta minä leikin hänellä aina autiomaavaellusta eräänlaisessa pseudo-itämaisessa mielenmaisemassa. (Ideana oli, että hän oli tuhkimo-tyyppinen sankari, jonka piti paeta pahaa sortajaa aavikolle. Tämä tapahtui itämailla tietenkin siksi, että kyseinen barbie oli ruskeatukkainen ja muutenkin Scheherazaden oloinen. Barbie vaihtoi prinsessavaatteensa rievuista koottuun ovelaan naamiointiasuun ja karkasi palatsista. Sitten tapahtui todella dramaattisia ja omituisia asioita.)
Miten te leikitte barbeillanne? Entä He-Maneillanne?
P.S. (Katso edellinenkin merkintä Barbiesta!)
P.P.S. Kuka voisi unohtaa Barbie-lehden fotonovellit?
20. tammikuuta 2009
Selluloidibabet
Meitsi sai haasteen! Tarkoitus on listata tv-sarjojen ja elokuvien ihastuksia. Tammikuun tiedeteemaanhan tämä selkeästi liittyy, joten teen työtä käskettyä. Alkuperäinen haaste on peräisin Sireniltä.
(Haastan itse mukaan Feeniksin, Seksualistin, Sanaterapian, Tawantinsuyn, Aaltopahvin ja Akan.)
Ihastun usein ja kovaa. Heitukan lailla olen kuitenkin häilyvä: jo pian seuraavan leffan uros vie minulta jalat alta. Tässä muutamia kuvitteellisen elämäni kuvitteellisia miehiä.
Spike (James Marsters)
Buffy the Vampire Slayer on suosikkisarjani. Se on kuin minun elämästäni tehty (pl. tietty esim. vampyyrit). Varmaankin juuri tuo vampyyrien so. pahojen miesten metsästämisen ja heihin ihastumisen jännite koskettaa minua eniten. Sankarillisen Buffyn muutkin miehet ovat hyvin komeita – Angel ja Riley Finn eritoten – mutta Spikeen rakastuin. Sarjaa ensi kerran katsoessani olin jo hyvä aikaa sitten ylittänyt säällisen fänityttöiän. Mutta noin vain roikuin netissä etsimässä ficcejä ja rasitin ystäviäni pitkillä analyyseilla siitä, kuinka juuri Spike on Buffylle oikein mies ("Koska se niinku ymmärtää Buffyn sisäisen väkivaltaisenkin puolen, niinku.")
Snape (Alan Rickman)
Koska älykkäät miehet ovat mielenkiintoisia. Ja mahdollisia kuolonsyöjiä.
Batista & Kumppanit
Tämä kertoo minusta kaiken olennaisen: tykkään katsella amerikkalaisia vapaapainjoita. Joitain vuosia sitten en muuta tehnytkään, vaikka nyttemmin paha tapani on korvautunut muilla paheilla. Voin sanoa vapaapainista sen, etten katsellut sitä vain puolialastomien miesten takia. Katselin sitä myös älykk- kröh, teknisesti mielenkiintoisten juonten takia. Mutta olennaisin syy intooni oli se, että missään muussa urhe- no, missään muussa lajissa uimahyppyjen lisäksi ei näe niin paljon vähäpukeisia miehiä. Ainoa laji, jossa kundeilla on vähemän päällään kuin naisilla. Ja naisvapaapainijoilla ei tunnetusti ole yllään juuri mitään.
Luke Danes (Scott Patterson)
Gilmoren tytöt on toinen hieno televisiosarja. Sarjan toisen päätähden, yksinhuoltajaäiti Lorelain ja paikallisen yrmyn Luken rakkaussuhde on toinen sarjan kantavista voimista. Sen toteutumista pantataan tosin aivan törkeästi. Parin välinen intohimo saa täyttymyksensä vasta joskus miljoonannella tuotantokaudella. Luke on ihana yhdistelmä perinteistä ruutupaitaurostelua ja feminiinistä hoivaa. Ja hänellä on ihanat silmäripset.
Warlock, paholaisen poika (Julian Sands)
Teininäkään en pitänyt Warlock-elokuvia varsinaisesti hyviä. En uskalla katsoa niitä uudestaan, mutta muistan, kuinka suuren vaikutuksen Antikristuksena (tmv.) elämöivä Julian Sands minuun teki. Silloisen parhaan ystäväni kanssa pausetimme VHS:ää ahkerasti, kun kakkoselokuvassa tuli se kohtaus, että Warlock syntyy jostain limasta tai jotain. Komea blondi kulki alasti ja siltähän näkyi kaikki!!! (Todella teiniä, tiedän. Tosin nykyään käyttäytyisin ihan samoin.)
Hellboy (Ron Perlman)
Tutkimustenkin mukaan miesten iho punertaa.
James Bond (vain Daniel Craig)
"Voi, se on niin herkkä!" Bondiin ihastuminen on kyllä osoitus siitä, että liskonaivoni toimivat hyvin. Jos asiaa miettii oikeasti, Bondhan on täysi hirviö: heebo, joka työkseen kylmäverisesti listii ihmisiä, ei voi olla hyvää isäainesta. Mutta veren tyhmä ääni puhuu, kun Dansku nousee turkooseissa uikkareissa turkoosista merestä. Silloin jokaisen hetskunaisen sydän (ja muutkin ruumiinosat) sykähtävät. Työkaveriani lainatakseni: "Siinä teatterissa ei yksikään istuin ollut kuiva."
Casino Royale oli minusta hyvä esimerkki siitä, että Hollywood ainakin välillä hoksaa myös naisten ostopotentiaalin. Nykyisissä action-pariskuntaleffoissa on usein tämä kuvio, että miehille tarjotaan räjähtäviä autoja samalla kun naiset saavat ihan tietoisesti laskelmoitua silmäkarkkia.
Mace Windu (Samuel L. Jackson)
Vaikka haloo, violetti valosapeli? Haloo.
Spock (Leonard Nimoy)
Jos haluat tietää, oletko nörtti vai et, katso Star Trekin Mr. Spockia. Jos ihastut heti häneen, olet nörtti. (Tämä siis pätee myös heteromiehiin.) Tämän maailman ja minkä tahansa pop-fandomin ihanin mies. Tästä ei voi neuvotella.
Wolverine (Hugh Jackman)
X-men leffat tavoittivat erittäin hyvin Christopher Claremontin 80-luvulla julkaistujen upeitten sarjakuvien hengen. Erityisesti Jackman oli Claremontin Wolverine, vaistojaan seuraava eroottinen mies. Tämä on sitäkin merkittävämpää, kun uudemmissa X-sarjakuvissa Wolvie-parka on ryöstöviljelty pelkäksi tylsäksi kakebiitiksi.
Jack Sparrow (Johnny Depp)
Ne on ne kajalit. Toivon, että pian ruvetaan semmoiseen muotiin, että miehet alkaisivat pitää kajaleita. Ne tekevät heidän katseestaan niin ihanan intensiivisen.
Bubbling under: Megatron, Tarzan, Michael Praedin Robin Hood ja Jim Carrey elokuvassa Tahraton mieli. Lisäksi kerran vahingossa tunsin eroottista värinää katsellessani Van Dammea. Älkää kuitenkaan kysykö minulta koskaan yhtään enempää tästä.
(Haastan itse mukaan Feeniksin, Seksualistin, Sanaterapian, Tawantinsuyn, Aaltopahvin ja Akan.)
Ihastun usein ja kovaa. Heitukan lailla olen kuitenkin häilyvä: jo pian seuraavan leffan uros vie minulta jalat alta. Tässä muutamia kuvitteellisen elämäni kuvitteellisia miehiä.
Spike (James Marsters)
Buffy the Vampire Slayer on suosikkisarjani. Se on kuin minun elämästäni tehty (pl. tietty esim. vampyyrit). Varmaankin juuri tuo vampyyrien so. pahojen miesten metsästämisen ja heihin ihastumisen jännite koskettaa minua eniten. Sankarillisen Buffyn muutkin miehet ovat hyvin komeita – Angel ja Riley Finn eritoten – mutta Spikeen rakastuin. Sarjaa ensi kerran katsoessani olin jo hyvä aikaa sitten ylittänyt säällisen fänityttöiän. Mutta noin vain roikuin netissä etsimässä ficcejä ja rasitin ystäviäni pitkillä analyyseilla siitä, kuinka juuri Spike on Buffylle oikein mies ("Koska se niinku ymmärtää Buffyn sisäisen väkivaltaisenkin puolen, niinku.")
Snape (Alan Rickman)
Koska älykkäät miehet ovat mielenkiintoisia. Ja mahdollisia kuolonsyöjiä.
Batista & Kumppanit
Tämä kertoo minusta kaiken olennaisen: tykkään katsella amerikkalaisia vapaapainjoita. Joitain vuosia sitten en muuta tehnytkään, vaikka nyttemmin paha tapani on korvautunut muilla paheilla. Voin sanoa vapaapainista sen, etten katsellut sitä vain puolialastomien miesten takia. Katselin sitä myös älykk- kröh, teknisesti mielenkiintoisten juonten takia. Mutta olennaisin syy intooni oli se, että missään muussa urhe- no, missään muussa lajissa uimahyppyjen lisäksi ei näe niin paljon vähäpukeisia miehiä. Ainoa laji, jossa kundeilla on vähemän päällään kuin naisilla. Ja naisvapaapainijoilla ei tunnetusti ole yllään juuri mitään.
Luke Danes (Scott Patterson)
Gilmoren tytöt on toinen hieno televisiosarja. Sarjan toisen päätähden, yksinhuoltajaäiti Lorelain ja paikallisen yrmyn Luken rakkaussuhde on toinen sarjan kantavista voimista. Sen toteutumista pantataan tosin aivan törkeästi. Parin välinen intohimo saa täyttymyksensä vasta joskus miljoonannella tuotantokaudella. Luke on ihana yhdistelmä perinteistä ruutupaitaurostelua ja feminiinistä hoivaa. Ja hänellä on ihanat silmäripset.
Warlock, paholaisen poika (Julian Sands)
Teininäkään en pitänyt Warlock-elokuvia varsinaisesti hyviä. En uskalla katsoa niitä uudestaan, mutta muistan, kuinka suuren vaikutuksen Antikristuksena (tmv.) elämöivä Julian Sands minuun teki. Silloisen parhaan ystäväni kanssa pausetimme VHS:ää ahkerasti, kun kakkoselokuvassa tuli se kohtaus, että Warlock syntyy jostain limasta tai jotain. Komea blondi kulki alasti ja siltähän näkyi kaikki!!! (Todella teiniä, tiedän. Tosin nykyään käyttäytyisin ihan samoin.)
Hellboy (Ron Perlman)
Tutkimustenkin mukaan miesten iho punertaa.
James Bond (vain Daniel Craig)
"Voi, se on niin herkkä!" Bondiin ihastuminen on kyllä osoitus siitä, että liskonaivoni toimivat hyvin. Jos asiaa miettii oikeasti, Bondhan on täysi hirviö: heebo, joka työkseen kylmäverisesti listii ihmisiä, ei voi olla hyvää isäainesta. Mutta veren tyhmä ääni puhuu, kun Dansku nousee turkooseissa uikkareissa turkoosista merestä. Silloin jokaisen hetskunaisen sydän (ja muutkin ruumiinosat) sykähtävät. Työkaveriani lainatakseni: "Siinä teatterissa ei yksikään istuin ollut kuiva."
Casino Royale oli minusta hyvä esimerkki siitä, että Hollywood ainakin välillä hoksaa myös naisten ostopotentiaalin. Nykyisissä action-pariskuntaleffoissa on usein tämä kuvio, että miehille tarjotaan räjähtäviä autoja samalla kun naiset saavat ihan tietoisesti laskelmoitua silmäkarkkia.
Mace Windu (Samuel L. Jackson)
Vaikka haloo, violetti valosapeli? Haloo.
Spock (Leonard Nimoy)
Jos haluat tietää, oletko nörtti vai et, katso Star Trekin Mr. Spockia. Jos ihastut heti häneen, olet nörtti. (Tämä siis pätee myös heteromiehiin.) Tämän maailman ja minkä tahansa pop-fandomin ihanin mies. Tästä ei voi neuvotella.
Wolverine (Hugh Jackman)
X-men leffat tavoittivat erittäin hyvin Christopher Claremontin 80-luvulla julkaistujen upeitten sarjakuvien hengen. Erityisesti Jackman oli Claremontin Wolverine, vaistojaan seuraava eroottinen mies. Tämä on sitäkin merkittävämpää, kun uudemmissa X-sarjakuvissa Wolvie-parka on ryöstöviljelty pelkäksi tylsäksi kakebiitiksi.
Jack Sparrow (Johnny Depp)
Ne on ne kajalit. Toivon, että pian ruvetaan semmoiseen muotiin, että miehet alkaisivat pitää kajaleita. Ne tekevät heidän katseestaan niin ihanan intensiivisen.
Bubbling under: Megatron, Tarzan, Michael Praedin Robin Hood ja Jim Carrey elokuvassa Tahraton mieli. Lisäksi kerran vahingossa tunsin eroottista värinää katsellessani Van Dammea. Älkää kuitenkaan kysykö minulta koskaan yhtään enempää tästä.
4. tammikuuta 2009
Synti suuri surkia
Teeveestä tuli eilen Sin City. Vastenmielinen elokuva vastenmielisestä (mutta nätistä) sarjakuvasta.
Sin City pohjautuu Frank Millerin samannimisiin film noir -sarjakuviin. Elokuva on kuvakulmia myöten täysin uskollinen jäljennös näistä. Joka sana, joka liike on samanlainen kuin alkuteoksessa.
Piirtäjänä Miller on valon ja varjon mestari. Hän on ihmeellisen taitava. Pelkillä mustavalkosilueteilla hän luo suurkaupungin sateen, naisen ääriviivat, esteettisen(!) ampuma-asetaistelun. Miller onkin kuuluisa guru. Hän on nörd- eikun sarjakuvapiireissä Alan Mooren jälkeen ihailluin sarjakuvantekijä. Ei se ole pelkkää tyhjää yliarvostusta. Itse pidän erityisesti Millerin teoksesta Martha Washington Goes to War.
Sin City kuitenkin iljettää minua. Sen – sekä leffan että sarjakuvien - maailma on eräänlaista 30-luvun kyberpunkia, film noiria. Maailma on paha ja hysteerisen korruptoitunut. Kaikki pettävät, hyvyyttä ei ole. Väkivalta on kovin valuutta ja ainoa valuutta. Naisen ainoa sallittu työ on olla prosti, mutta siitä työstään häntä rangaistaan halveksunnalla ja kuolemalla. Naisille ei ole tarjolla seksiä. Seksi ei ole naisia varten, he ovat vain sen välittäjiä. Sin Cityssä on tiivistettynä patriarkaatin, huoravallan, pahin kuva. Mustavalkoinen, onneton, turha maailma, kaaoksen ja yön valtojen yhteiskunta. Sievä ja tyhjä.
Sin Cityn joka tarinassa naiset ovat täydellisen avuttomia. He epäonnistuvat kaikessa, mitä yrittävät tehdä. He koettavat heittää kapuloita rattaisiin, panna kampoihin lukuisille uhkaajilleen. He epäonnistuvat joka kerran. Prostituoidut ovat kyllä sen verran vahvoilla, että ovat järjestäytyneet ammattikunnaksi ja hallitsevat omaa aluettaan tarinoitten tapahtumakaupungissa. Mutta tämäkin naisten kaupunki on olemassa vain asemiesten, mafian ja korruptoituneen poliisin, luvalla. Naisille ei ole mitään omaa. Kun heidän suunnitelmansa menevät hirveällä tavalla pieleen, miessankari Dwight ottaa komennon. Hänen rohkeutensa ja neuvokkuutensa pelastaa heidät kaikki.
Sin City iski minuun siksi niin pahasti, että oikeassa elämässä juuri tuo avuttomuuden tarina on naisille pahinta myrkkyä. Ainakin itse olen kärsinyt siitä enemmän kuin mistään muusta naisten sorrosta. Olosuhteet voivat maailmassa olla miten hirveät tahansa, mutta jos voin luottaa omiin kykyihini, omaan nokkeluuteeni, voin selvitä. Mutta jos tarina on kirjoitettu siten, että jo lähtökohtaisesti olen avuton nukke pahojen voimien puristuksessa, mitä toivoa minulla on?
Tietenkään Sin Cityn ei ole tarkoituskaan olla mikään tosielämän dokumentti. Se on satua, söpöä ihquhömppää miehille, tajunnatäytettä karkkikuorella. (Naisille on tarjolla vastaavaa soopaa niin sanottujen romanttisten komedioiden muodossa, näitä "Oi, olen aina kaaso ja siksi elämäni on tyhjää, kunpa vain törmäisin siihen oikeaan" -humppia.) Mutta se on musta peili joka kuvastaa maailmaamme.
Minua häiritsee sekä se, että tätä fantasiaa markkinoidaan miehille, että se, että he usein haluavat ostaa sen. (En tykkää myöskään romanttisista "komedioista". Ne eivät yleensä ole romanttisia eivätkä hauskoja.)
Sin City pohjautuu Frank Millerin samannimisiin film noir -sarjakuviin. Elokuva on kuvakulmia myöten täysin uskollinen jäljennös näistä. Joka sana, joka liike on samanlainen kuin alkuteoksessa.
Piirtäjänä Miller on valon ja varjon mestari. Hän on ihmeellisen taitava. Pelkillä mustavalkosilueteilla hän luo suurkaupungin sateen, naisen ääriviivat, esteettisen(!) ampuma-asetaistelun. Miller onkin kuuluisa guru. Hän on nörd- eikun sarjakuvapiireissä Alan Mooren jälkeen ihailluin sarjakuvantekijä. Ei se ole pelkkää tyhjää yliarvostusta. Itse pidän erityisesti Millerin teoksesta Martha Washington Goes to War.
Sin City kuitenkin iljettää minua. Sen – sekä leffan että sarjakuvien - maailma on eräänlaista 30-luvun kyberpunkia, film noiria. Maailma on paha ja hysteerisen korruptoitunut. Kaikki pettävät, hyvyyttä ei ole. Väkivalta on kovin valuutta ja ainoa valuutta. Naisen ainoa sallittu työ on olla prosti, mutta siitä työstään häntä rangaistaan halveksunnalla ja kuolemalla. Naisille ei ole tarjolla seksiä. Seksi ei ole naisia varten, he ovat vain sen välittäjiä. Sin Cityssä on tiivistettynä patriarkaatin, huoravallan, pahin kuva. Mustavalkoinen, onneton, turha maailma, kaaoksen ja yön valtojen yhteiskunta. Sievä ja tyhjä.
Sin Cityn joka tarinassa naiset ovat täydellisen avuttomia. He epäonnistuvat kaikessa, mitä yrittävät tehdä. He koettavat heittää kapuloita rattaisiin, panna kampoihin lukuisille uhkaajilleen. He epäonnistuvat joka kerran. Prostituoidut ovat kyllä sen verran vahvoilla, että ovat järjestäytyneet ammattikunnaksi ja hallitsevat omaa aluettaan tarinoitten tapahtumakaupungissa. Mutta tämäkin naisten kaupunki on olemassa vain asemiesten, mafian ja korruptoituneen poliisin, luvalla. Naisille ei ole mitään omaa. Kun heidän suunnitelmansa menevät hirveällä tavalla pieleen, miessankari Dwight ottaa komennon. Hänen rohkeutensa ja neuvokkuutensa pelastaa heidät kaikki.
Sin City iski minuun siksi niin pahasti, että oikeassa elämässä juuri tuo avuttomuuden tarina on naisille pahinta myrkkyä. Ainakin itse olen kärsinyt siitä enemmän kuin mistään muusta naisten sorrosta. Olosuhteet voivat maailmassa olla miten hirveät tahansa, mutta jos voin luottaa omiin kykyihini, omaan nokkeluuteeni, voin selvitä. Mutta jos tarina on kirjoitettu siten, että jo lähtökohtaisesti olen avuton nukke pahojen voimien puristuksessa, mitä toivoa minulla on?
Tietenkään Sin Cityn ei ole tarkoituskaan olla mikään tosielämän dokumentti. Se on satua, söpöä ihquhömppää miehille, tajunnatäytettä karkkikuorella. (Naisille on tarjolla vastaavaa soopaa niin sanottujen romanttisten komedioiden muodossa, näitä "Oi, olen aina kaaso ja siksi elämäni on tyhjää, kunpa vain törmäisin siihen oikeaan" -humppia.) Mutta se on musta peili joka kuvastaa maailmaamme.
Minua häiritsee sekä se, että tätä fantasiaa markkinoidaan miehille, että se, että he usein haluavat ostaa sen. (En tykkää myöskään romanttisista "komedioista". Ne eivät yleensä ole romanttisia eivätkä hauskoja.)
6. marraskuuta 2008
Timmi body
Feeniks kirjoitti ansiokkaasti erotiikasta ja naisen omasta ruumiista. Hänen tuntemuksensa naisruumiin "sopimattomuudesta" ja "kelpaamattomuudesta seksiin" ovat hyvin tuttuja minullekin. Että naisen sopisi virallisesti haluta seksiä vain, jos itse on timmi ja seksikäs. Miehillä ei tunnu olevan samanlaista perustavanlaatuista kelpaamattomuudentunnetta. (Kyllä mäkin pidän itseäni kauniina ja seksikkäänä. Aika ajoin ainakin. Välillä vain iskee epäilys.)
Huomaan itse ajatelleeni asian niin päin, että kun multa kerran vaaditaan seksyn taistelubarbin ulkonäköä, vaadin vastaavaa sitten miehiltäkin! Arvioin heitä siis samoilla kritereillä kuin (yhteiskunta) minua arvioi. "Ai mun perse roikkuu vai? No niin kuule roikkuu poika omaskin!" Tästä saat.
Samat säännöt naisille ja miehille!
Ei se minusta ole huono lähtökohta: monasti ihminen huomaa tietyn menettelytavan huonot puolet, kun kääntää kysymyksen toisin päin. Siis jos joku mies ei esimerkiksi ymmärrä, miksi joku nainen suuttuu nähdessään Henkkamaukan puolialastomia alusvaatemalleja mainoskuvissa, mies voisi kääntää tilanteen mielessään: Miltä hänestä itsestään tuntuisi katsella kaikkialla kaikin kuvankäsittelyn keinoin sliippattuja, ihmeellisen komeita, seksityrkkyjä ja kaikkien silmille alttiitta miehiä? Vaikkapa sellaisessa käänteismaailmassa, jossa naiset olisivatkin ulkonäköpaineista vapaat.
Naisten ulkonäön väkivaltainen arviointi pyytämättä on vallankäyttöä. Se on eri asia kuin esimerkiksi vilpitön toisen viehättävyyden ihailu. Väkivaltaisen arvioinnin tehtävä on koettaa pelkistää naisen ihmisarvo vain hänen (väitettyyn) kykyynsä tai kyvyttömyyteensä viehättää miestä. Tällaista ruodintaa voivat tehdä ne ihmiset, jotka ovat hallitsevaa luokkaa.
Oma miesten ulkonäön arviointini liittyy kyllä siihenkin, että hyvännäköiset miehet ovat minusta seksikkäitä. Miehen ulkonäkö(kin) on minulle tärkeä asia. Tiedän kyllä, mistä pidän. Tähdennän, etten kuitenkaan käytä sitä hyökkäysaseena: en siis rupea kommentoimaan kundien ulkomuotoa noin vain. Jos minua avioidaan, arvioin takaisin. Yleensä samaan sävyyn kuin alkuperäinenkin arvio oli.
Huomaan itse ajatelleeni asian niin päin, että kun multa kerran vaaditaan seksyn taistelubarbin ulkonäköä, vaadin vastaavaa sitten miehiltäkin! Arvioin heitä siis samoilla kritereillä kuin (yhteiskunta) minua arvioi. "Ai mun perse roikkuu vai? No niin kuule roikkuu poika omaskin!" Tästä saat.
Samat säännöt naisille ja miehille!
Ei se minusta ole huono lähtökohta: monasti ihminen huomaa tietyn menettelytavan huonot puolet, kun kääntää kysymyksen toisin päin. Siis jos joku mies ei esimerkiksi ymmärrä, miksi joku nainen suuttuu nähdessään Henkkamaukan puolialastomia alusvaatemalleja mainoskuvissa, mies voisi kääntää tilanteen mielessään: Miltä hänestä itsestään tuntuisi katsella kaikkialla kaikin kuvankäsittelyn keinoin sliippattuja, ihmeellisen komeita, seksityrkkyjä ja kaikkien silmille alttiitta miehiä? Vaikkapa sellaisessa käänteismaailmassa, jossa naiset olisivatkin ulkonäköpaineista vapaat.
Naisten ulkonäön väkivaltainen arviointi pyytämättä on vallankäyttöä. Se on eri asia kuin esimerkiksi vilpitön toisen viehättävyyden ihailu. Väkivaltaisen arvioinnin tehtävä on koettaa pelkistää naisen ihmisarvo vain hänen (väitettyyn) kykyynsä tai kyvyttömyyteensä viehättää miestä. Tällaista ruodintaa voivat tehdä ne ihmiset, jotka ovat hallitsevaa luokkaa.
Oma miesten ulkonäön arviointini liittyy kyllä siihenkin, että hyvännäköiset miehet ovat minusta seksikkäitä. Miehen ulkonäkö(kin) on minulle tärkeä asia. Tiedän kyllä, mistä pidän. Tähdennän, etten kuitenkaan käytä sitä hyökkäysaseena: en siis rupea kommentoimaan kundien ulkomuotoa noin vain. Jos minua avioidaan, arvioin takaisin. Yleensä samaan sävyyn kuin alkuperäinenkin arvio oli.
1. marraskuuta 2008
Kaunis mies
Miehet ovat minusta kauniita. Himoitsen heitä ja heidän suloista, vahvaa ruumistaan. Kaikki miehet eivät ole kauniita, mutta voi niitä jotka ovat! He ovat ihmeellisiä.
Hartioitten ihana kaari, hiki joka on kastellut paidan hänen lapaluittensa välistä. Isot, sievät leukaperät, parransängen kimallus. Se keskittynyt, törrösuinen ilme kun hän miettii jotain. Kädet, kauniit ja vahvat kädet. Miehen hartiat ovat minusta erotiikan huippu. Jopa muuten rumilla miehillä voi olla hyvin kauniit hartiat. Voisin hipelöidä miesten hartioita päiväkausia (ellei se olisi melko outoa). Urheilukentillä kesällä kundit ovat joskus yläosattomissa, hikinorot vatsalihaksilleen valuen. Haluaisin laskea ne shortsit, työntää niihin käteni.
Ajattelen siis miehiä seksiobjekteina. En tarkoita tällä sitä, että alistaisin heitä tyyliin "Siinä säkin huora meet kyrpä heiluen!" (Vaikka olen joskus onnettomimmillani tehnyt sitäkin.) Tarkoitan seksiobjektia sanan oikeassa merkityksessä: sitä, joka kiihottaa, johon haluni on kiintynyt. Heteromiehellähän tämä olisi naishenkilö.
Kuvataide yleensä suututtaa minua sen takia, että siinä kaikki ylevät allegoriset härpäkkeet kuvataan perinteisesti vain naisen ruumiilla: "Isänmaa ojentaa Vapauden Kruunun Geometrialle!" Ja Isänmaa, Vapaus ja Geometria ovat kaikki alastomia tissittäriä. Tai jossain valokuvan vuosikirjassa on läjäpäin mustavalkoisia naisenruumiita Taiteen tunnuksena. Salonkipornoa sivistyneistölle, ei siinä mitään. Minun halulleni (allegoriselle tai muulle) ei vain ole purkautumistietä.
(Ettei tulisi väärinkäsityksiä: En ole seksistisika. Tietenkin haluan jotakuta miestä myös muista syistä kuin vain hänen ruumiinsa takia. Haluan häntä itseään, sitä persoonaa, joka hän on. Mutta kyllä myös miehen ruumista saa haluta.)
Mieskauneutta löytyy helpommin viihteestä. Esimerkiksi supersankarit kiinnostavat ja innostavat minua muutenkin, mutta miessankarien ihonmyötäiset "taisteluasut" eivät ainakaan haittaa. Se vain on kurjaa, ettei näitä teoksia ole rakennettu minua varten: miehet ovat kyllä viihteessä seksikkäitä, mutta he eivät olleet (eivätkä ole nytkään) tyrkyllä samalla tavoin kuin naiset. Heidät on rakennettu sankareiksi/roistoiksi, ei seksiobjekteiksi. Heitä saa palvoa vain kaukaa, mutkan kautta, ei koskaan himoita suoraan.
Mutta etsivä löytää. Lapsena rakastuin sarjakuva-Tarzaniin. Tietenkin rakastuin: komea mies seikkaili viidakossa, eikä pitänyt muita vaatteita kuin leopardikalsareita. Hän joutui jatkuvasti salametsästäjien tai uugabuuga-heimolaisten vangiksi, ja silloin hän vasta komea olikin. Mieleeni on porautunut seuraava kohtaus:
Tarzan ja Jane ovat joutuneet vangeiksi. Janelta on sidottu vain ranteet toisiinsa, mutta hänen miestäänhän eivät tuollaiset pilipalikahleet pidättelisi. Siksi Tarzanin kädet onkin vielä lisäksi sidottu puuparrun ympärille siten, että palkki on hänen selässään. Ei se tietenkään mitään auta. Kun pahojen tyyppien suunnitelmat "yllättäen" murtuvat, Tarzan nousee taistelemaan! Tarzan on niin vahva, että hän saa puupalkin rikki pelkällä lihastyöllä. Hän jännittää isoa selkäänsä ja suuria hauiksiaan – krak! – Tarzan on vapaa! (Sitten hän voittaa pahikset jne.) Tarzanin muhkeat, komeat lihakset tekevät työtä, hänen kauniit kasvonsa ovat keskittymisen ja ponnistuksen juonteilla.
Olin hyvin vaikuttunut.
Mihin tällä merkinnällä pyrin: eikö nyt voisi lopultakin laittaa sExhibition-erotiikkamessujen mainosjulisteisiin jonkun komean miehen sen ainaisen naisihmisen sijaan?
Hartioitten ihana kaari, hiki joka on kastellut paidan hänen lapaluittensa välistä. Isot, sievät leukaperät, parransängen kimallus. Se keskittynyt, törrösuinen ilme kun hän miettii jotain. Kädet, kauniit ja vahvat kädet. Miehen hartiat ovat minusta erotiikan huippu. Jopa muuten rumilla miehillä voi olla hyvin kauniit hartiat. Voisin hipelöidä miesten hartioita päiväkausia (ellei se olisi melko outoa). Urheilukentillä kesällä kundit ovat joskus yläosattomissa, hikinorot vatsalihaksilleen valuen. Haluaisin laskea ne shortsit, työntää niihin käteni.
Ajattelen siis miehiä seksiobjekteina. En tarkoita tällä sitä, että alistaisin heitä tyyliin "Siinä säkin huora meet kyrpä heiluen!" (Vaikka olen joskus onnettomimmillani tehnyt sitäkin.) Tarkoitan seksiobjektia sanan oikeassa merkityksessä: sitä, joka kiihottaa, johon haluni on kiintynyt. Heteromiehellähän tämä olisi naishenkilö.
Kuvataide yleensä suututtaa minua sen takia, että siinä kaikki ylevät allegoriset härpäkkeet kuvataan perinteisesti vain naisen ruumiilla: "Isänmaa ojentaa Vapauden Kruunun Geometrialle!" Ja Isänmaa, Vapaus ja Geometria ovat kaikki alastomia tissittäriä. Tai jossain valokuvan vuosikirjassa on läjäpäin mustavalkoisia naisenruumiita Taiteen tunnuksena. Salonkipornoa sivistyneistölle, ei siinä mitään. Minun halulleni (allegoriselle tai muulle) ei vain ole purkautumistietä.
(Ettei tulisi väärinkäsityksiä: En ole seksistisika. Tietenkin haluan jotakuta miestä myös muista syistä kuin vain hänen ruumiinsa takia. Haluan häntä itseään, sitä persoonaa, joka hän on. Mutta kyllä myös miehen ruumista saa haluta.)
Mieskauneutta löytyy helpommin viihteestä. Esimerkiksi supersankarit kiinnostavat ja innostavat minua muutenkin, mutta miessankarien ihonmyötäiset "taisteluasut" eivät ainakaan haittaa. Se vain on kurjaa, ettei näitä teoksia ole rakennettu minua varten: miehet ovat kyllä viihteessä seksikkäitä, mutta he eivät olleet (eivätkä ole nytkään) tyrkyllä samalla tavoin kuin naiset. Heidät on rakennettu sankareiksi/roistoiksi, ei seksiobjekteiksi. Heitä saa palvoa vain kaukaa, mutkan kautta, ei koskaan himoita suoraan.
Mutta etsivä löytää. Lapsena rakastuin sarjakuva-Tarzaniin. Tietenkin rakastuin: komea mies seikkaili viidakossa, eikä pitänyt muita vaatteita kuin leopardikalsareita. Hän joutui jatkuvasti salametsästäjien tai uugabuuga-heimolaisten vangiksi, ja silloin hän vasta komea olikin. Mieleeni on porautunut seuraava kohtaus:
Tarzan ja Jane ovat joutuneet vangeiksi. Janelta on sidottu vain ranteet toisiinsa, mutta hänen miestäänhän eivät tuollaiset pilipalikahleet pidättelisi. Siksi Tarzanin kädet onkin vielä lisäksi sidottu puuparrun ympärille siten, että palkki on hänen selässään. Ei se tietenkään mitään auta. Kun pahojen tyyppien suunnitelmat "yllättäen" murtuvat, Tarzan nousee taistelemaan! Tarzan on niin vahva, että hän saa puupalkin rikki pelkällä lihastyöllä. Hän jännittää isoa selkäänsä ja suuria hauiksiaan – krak! – Tarzan on vapaa! (Sitten hän voittaa pahikset jne.) Tarzanin muhkeat, komeat lihakset tekevät työtä, hänen kauniit kasvonsa ovat keskittymisen ja ponnistuksen juonteilla.
Olin hyvin vaikuttunut.
Mihin tällä merkinnällä pyrin: eikö nyt voisi lopultakin laittaa sExhibition-erotiikkamessujen mainosjulisteisiin jonkun komean miehen sen ainaisen naisihmisen sijaan?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
