Audi-bimbo Esko Kiesi irtisanottiin, ja medialla on juhlat.
HS 3.9.09:
Audi-kohusta tuli sosiaalisten medioiden voimannäyte:STT Audi-johtaja Esko Kiesin eroon johtanut kohu on ollut sosiaalisten medioiden voimannäyte, arvioi Helsingin yliopiston viestinnän professori Pekka Aula. Sosiaalisia medioita ovat muun muassa facebook, irc-galleria ja twitter.
"Jo aiemmin olisi voinut syntyä vastaavassa tapauksessa kohu, mutta se olisi saanut pienemmän yleisön", Aula vertaa.
Hänen mukaansa nykyjulkisuuden piirre on myös se, miten hankalaa on olla edustamatta yhteisöä, josta tulee.
"Joskus olen puhunut maineen suurlähettiläistä. Jos yleisö haluaa tehdä sen linkin, niin me teemme sen, vaikka joku olisi omasta mielestään puhunut yksityishenkilönä."
On arvioitu, että sukupuoleen tai seksuaalisuuteen liittyvät kommentit olisivat erityisen riskialttiita. Aula muotoilee asian toisin.
"Mitä enemmän yhteiskunnallista herkkyyttä ja tunneherkkyyttä on pelissä, sitä myrskyisämmät ovat vedet. Haastattelussaan Kiesi tuli syyllistäneeksi monta asiaa: naissukupuolen, johtamisen ja kyvyt.
(...)
Pekka Aulan kommentti maineen suurlähettiläistä on osuva. Ajat ovat muuttuneet, eikä valkoinen heteromies enää ole julkisuudessa yhtä neutraali hahmo kuin ennen. Aikaisemmin Kiesin kaltaiset miehet olivat kiistattomia perusihmisiä, joihin meitä kaikkia kromosomiensa tai ihonvärinsä puolesta epäonnistuneita ihmisiä voitiin verrata.
Mutta mitä Aulan mainitsemaan "herkkyyteen" tai "tunneherkkyyteen" tulee -
No, Kiesihän siis käytännössä kutsui yli puolta ihmiskunnasta
esineiksi. Varsinkin vielä ihmiskunnan sitä puoliskoa, jota on historiamme kuluessa pahimmillaan vainottu ja fyysisesti vahingoitettu juuri tämän oletetun esineellisyyden takia.
Minun hempeälle, hauraalle naisensielulleni on kieltämättä arka asia, jos minua verrataan kotitalouskapineeseen. Niin herkkä ja itsekäs minä olen, johtajaksi sopimaton.
Ennen kaikkea minua kyllä kalvaa ällistynyt vitutus:
Miten nämä hysteeriset sedät voivat kerta toisensa laukoa tällaisia kommentteja, ja silti ollaan sitä mieltä, että miehet noin niin kuin ihmisryhmänä ovat niitä, joiden päätökset sanelee vain kylmä järki ja kolea logiikka?
Automainoksetkin jo ovat niitä tunteikkaimpia mahdollisia mainoksia. Tiedättehän:
"Osta tämä kiesi, mies! Niin sinustakin tulee Oikea Mies ja saat elää Oikean Miehen myyttistä elämää, eli murretuin värein kuvattua, samettiseksi erotisoitua 'ajelua' autiomaassa! Juo samalla myös Coke Zeroa, niin lauma strippareita liimautuu sinuun kiinni. Ja ne tytöt kuule kiihtyvät nollasta sataan sekunnissa..."Esko Kiesi,
emo guy.
Samasta aiheesta: