Näytetään tekstit, joissa on tunniste haukkumasanat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haukkumasanat. Näytä kaikki tekstit

22. maaliskuuta 2010

Prinssittäret

Kerran keskustelin eräiden ystävieni - vaikkapa Marin ja Sarin - kanssa. He kertoivat minulle eräästä tilaisuudesta, jossa yhteinen ystävämme Kari oli käyttäytynyt aika lapsellisesti.

Kari oli syystä X kokenut, ettei häntä oltu huomioitu tarpeeksi asiassa Y. Niinpä hän oli vetänyt herneen nenäänsä, vaatinut erityiskohtelua ja ollut monin tavoin todella rasittava.

Minä sanoin:

"Jaa, no, ei yllätä mua. Kari on ihan hyvä tyyppi pohjimmiltaan. Mutta kyllä siinä on tuommoista prinssitaipumusta. Se aina tuommoisissa tilanteissa prinsseilee."

Ystäväni kiemurtelivat tuoleissaan, vähän hämillään. Heillä oli kasvoillaan sellainen ilme, että "nyt on tässä kuvassa jotain väärää, mutta en osaa sanoa, mitä".

Kun sitten sanoin: "Niin, Kari, se on ollut semmoinen prinsessa koko tämän vuoden, esimerkiksi tilaisuudessa Z", ystävieni helpotus oli silmin havaittavissa. He sanoivat:

"Niin tosiaan on! Kari on hirveä diiva! Ihan ämmä! Kauhee prinsessa."


"Prinssi" ei ole käypä haukkumasana oikkupussimiehelle. Mutta "prinsessa" tai "diiva" on. Näin siis rasittava mies alennetaan arvossa: häneltä otetaan miehisyys pois ja hänestä tehdään nainen.



Samasta aiheesta:

31. toukokuuta 2009

Spei suae patria dedit

Me olemme vapaita sinä päivänä, kun ylioppilasjuhlissa juhlakalun isä sanoo, ääni ylpeydestä väristen:

"Meidän Ville-Eemelistapä tuleekin isona huora!"


Ja Ville-Eemeli elämäntyönään myy munaansa ja kieltään.

11. marraskuuta 2008

Huora!

En hyväksy sitä, että naisia huoritellaan. Minusta meidän on otettava sana huora! haltuumme ja ryhdyttävä huorittelemaan miehiä.

Naiselle ei ole mitään muuta haukkumasanaa kuin huora! ja sen johdannaiset. Nainen ei voi olla idiootti, pelkuri, pelle, eikä edes murhaaja tai sotarikollinen. Vaikka hän tekisi miten hirveitä tekoja, hän on vain huora!. Tämä ei ole viisasta.

Huora! on pahin haukkumasana. Se on täysin epäloogista: Oli prostituoiduista mitä mieltä tahansa, heidän työnsä on viatonta. Miesten historiallinen vastinammatti taas on kaikkea muuta. Jos ihmisen pitäisi valita, rupeaako työkseen a.) ottamaan peniksen sisäänsä vai b.) tappamaan ihmisiä palkkasoturina, kohta a. on se sankarin valinta. Historiassa prostituoituja on kuitenkin aina halveksittu enemmän kuin palkkasotureita. Prostituoituja on pidetty niin kelvottomina henkilöinä, että pelkkä heidän joukkoonsa lukeutuminen on merkinnyt suuren väkivallan uhkaa.

Kun mies huorittelee naista, se on tappouhkaus. Mies muistuttaa naista yhteisöllisesti ylemmästä asemastaan, siitä, että hän itse on koskematon. Huorittelemalla haukkuja (joka tietysti voi olla nainenkin) yrittää sanoa, että huoritellun ei pitäisi olla yhteisön osa. Jos huoriteltu ei pidä varaansa, häntä voidaan kohdella niin kuin lauman ulkopuolelle jätettyä. (So. hänet voidaan pahimmillaan ottaa hengiltä. Se on lajimme perinteinen tapa kohdella vieraita.)

Miehelle ei ole mitään vastaavaa haukkumasanaa. Kuuluisa homo! on toki huoran partneri. Mutta sen leiman voivat miehelle antaa vain miehet. Kun naiset haluavat iskeä miestä vyön alle, he voivat haukkua miestä tuhkamunaksi tai sanoa, että mies on kyvytön. Mutta huoran! kaltaista yksittäistä pahaa taikasanaa ei miehelle ole olemassa. Mies on vapaa ja turvassa. Hän ei koskaan voi osoittautua täysin kelvottomaksi, yhdellä sanalla tuhottavaksi. Tämä on epäviisasta.

Jos siis olet nainen ja sinua huoritellaan, huorittele takaisin. Huuda aivan pokkana: Itse olet huora! Isäs oli huora kun sua teki! Sanat merkitsevät sitä, mitä niiden sanotan merkitsevän. Kun jotain sanaa käytetään tarpeeksi, se menettää pahan hohtonsa.

Jos olet mies, huorittele kundeja. Se antaa heille ajattelemisen aihetta.

Hyvin käyttäytyvä ihminen ei tietenkään hauku ketään, ellei syytä ole. Mutta jos syytä haukkumiseen on, tasapainottakaa haukkujanne. Haukkukaa naisia heidän tekojensa mukaan: "Pelkuri! Roisto! Hölmö!"

Vastapainoksi huoritelkaa miehiänne.