Kukkapipo kireällä

YLE.fi Lahti 20.9.11: Tosikkomaisuus ja tiukkapipoisuus yleistyvät?

Usein ajatellaan, että naisten kanssakäyminen saattaa olla hieman vaikeaa ja naiset ovat tosikkoja. Orimattilan Sanomien päätoimittaja Vesa Näveri näkee, että tosikkomaisuus on maassamme lisääntynyt niin naisten kuin miestenkin parissa.

Vesa Näveri joutuu naisten tosikkomaisuuden kanssa tekemisiin päivittäin. Saman katon alta kun löytyy kolme naista.

- Tiedän miltä tuntuu tulla jyrätyksi kun tosikkomaiset astuvat foorumille. Jokainen mies jonka lähipiirissä on nainen, on varmasti tullut tämän jyräyksen kohteeksi.
(...)

Miehet ovat lupsakoita, näin se on nähtävä. Sitä en kyllä ymmärrä, miksi Pikku-Kallen vitsikirja sanoo myös, että

Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta.

---

Samasta aiheesta:

• MM: Myyttiksen vinkit, osa 3: Huumorin kukka
  

Pallit

Aina välillä joku kehuu, että jollain naisella "on munaa". Silloin minua vituttaa.

Tiedän, että noin sanovat ihmiset yleensä tarkoittavat hyvää: "munathan" tarkoittaa tällaisessa yhteydessä rohkeutta, reippautta, peräänantamattomuutta, reippautta, turhista kaavoista piittaamattomuutta ja muita mainioita asioita. Jos nainen tällaisia ominaisuuksia osoittaa, on tietysti hyvä huomata ja tunnustaa se.

Mutta munittelussa on se ongelma, että se oletusarvoisesti leimaa rohkeuden, reippauden jne. pelkästään miesten ominaisuudeksi. Munathan ovat enimmäkseen vain miehillä. Jos siis rohkeus, reippaus jne. ovat palleissa kiinni olevia ominaisuuksia, niin silloinhan ne samaiset rohkeus, reippaus jne. ovat myös enimmäkseen vain miehillä ilmeneviä ominaisuuksia. Tällaisessa ajattelumallissa törmätään vaikeuksiin, kun olisikin kehuttava jotain naista: Jotta nainen voisi osoittaa näitä hyviä ominaisuuksia, hänet täytyy siis ikään kuin kielen keinoin muuttaa mieheksi. Nainen itsenään, naisena, ei voi tehdä rohkeita asioita...

(Joskus kuulee ihanasti ja nokkelasti väännettyä versiota, että "naisillahan on munasarjaa!" Se on todella oivaltava heitto - mutta kun melkein kaikilla ihmisillä on joko munasarjat tai kivekset, niin eihän se enää sano yhtään mitään kenenkään harvinaislaatuisesta rohkeudesta.)


Minusta on parempi kehua ihmistä ihan yksinkertaisesti sanomalla, että "Kyllä tuo X todella rohkea ja reipas ihminen. X ei turhista valita, X uskaltaa puuttua asioihin". Ei mitään palleja vastaan - mutta ihan kaikkialle ne eivät kuitenkaan kuulu.

---

Samasta aiheesta:

• Lisa Wade: Jessie J’s "Do It Like a Dude"
  
• MM: Sanasta miestä
  
• MM: Binääri
  

Väitöstilaisuus

Minulla on uusi harrastus: se on vastaan väittäminen. Tarkemmin sanoen olen ottanut tavakseni sen, että keskustelussa - kasvokkain tai netissä käytävässä, töissä tai vapaalla - sanon avoimesti sen, jos olen eri mieltä jonkun kanssa.

En suinkaan väitä vastaan huvikseni, enkä haasta riitaa. Mutta kun olen eri mieltä jonkun kanssa, sanon sen ääneen. En sano mielipiteitäni ilkeästi tai nolaten, totean vain yksinkertaisesti asian laidan: minä en pidä tästä, vaikka sinä pidät.

Usein nämä keskustelulliset erimielisyydet tietenkin koskevat sukupuolten tasa-arvoa. Mutta en nyt puhu vain niistä. Väitän vastaan myös silloin, kun keskusteltavat asiat ovat vähäpätöisiä tai neutraaleja.

Esimerkiksi:

• Joku Kaverini: Onpa ihanaa, kun on kesä! Ikävä vaan, että kohta tulee syksy. Syksy on niin hirveetä aikaa, se on niin masentava vuodenaika.
  
  Minä: No kesä on tosiaan kiva. Mutta mä pidän itse asiassa syksystä kovasti. Mulle se on aina ollut sellaista energistä ja luovaa aikaa.
  
  
• Joku Toinen Kaverini: Hyi hitto, kato noita. Mies on ihan tossun alla, ja toi muija tekee kaikki päätökset. Vittu mikä muija. Siis mä en ikinä vois kunnioittaa tommosta miestä. Mä en kestä munattomia miehiä. Panis eukkonsa kuriin.
  
  Minä: No tietty se on hirveetä, jos joku joutuu ihmissuhteessaan huonosti kohdelluksi. Ja noita ihmisiä just mä en tunne, en tiedä, millasta niillä on. Mutta noin yleisesti, kyllä mä itse pidän siitä, että mies ei ole mikään koppava kukkopoika, aina komentelemassa.
  
  
• Joku Kolmas Kaverini: Kyllä Geneerinen Pleikkaripeli/elokuva/kirja/bändi/balettiteos on muuten paska.
  
  Minä: Itse asiassa mä pidin siitä. Pidin siitä, että siinä X.
  

Kuulostaako tämä erityiseen vastaanväittämiseen rupeaminen, koko asian esille nostaminen, sinusta oudolta? Ehkä sitten olet ihminen, jolle luonteva mielipiteenilmaisu on turvallista arkea. Itse olen aina tiennyt, mitä minulta odotetaan.

Ihmisyhteisöissä on yleensä tietyt näkymättömät roolitukset: tietyistä asioista saavat puhua vain tietyt henkilöt, ja asioista kuuluu puhua tietyllä tavalla. Nykyisessa hyvässä ajassamme ketään tuskin lynkataan "väärän" mielipiteen esittämisestä, mutta sosiaalinen paine vaikenemiseen saattaa silti olla aikamoinen.

Olen huomannut, että erityisesti naisten odotetaan myöntyvän yleisesti hyväksyttyihin mielipiteisiin. (Kutsun itse näitä keskustelumielipiteiksi - ne ovat siis niitä latteuksia, jotka ovat yhteiskunnassamme Virallisesti Hyväksytty Totuus. Esimerkiksi "Kesällä on ihanaa!" Ei ole oikein soveliasta olla pitämättä kesästä.) Yleiset mielipiteet vaihtelevat yhteisöittäin, mutta niille on yhteistä se, että niitä vastaan ei sovi käydä. Kaikkien kuuluu olla sitä mieltä, että pissikset on kauheita, miehet kärsivät enemmän perheväkivallasta kuin naiset, terassilla olo on ihmisen parasta aikaa. Olivat ne triviaaleja (terassi) tai tärkeitä (lähisuhdeväkivallan kysymykset), nämä ovat sellaisia mielipiteitä, joihin on helppo solahtaa. Jos on eri mieltä ja sanoo sen, saa osakseen joko kummastelua tai pahimmillaan vihamielisyyttä.

Keskustelumielipiteet tosin ovat usein vielä aika kevyttä kamaa. Niiden lisäksi olen alkanut ottaa kantaa sellaisiin asioihin, jotka ainakaan eivät kuulu naisten reviirille. Tällaisiä ovat musiikki, luonnontieteet ja ennen kaikkea valtakunnanpolitiikka. Siis juuri ne asiat, joista julkisesti puhuvat tytöt yläasteella mölistiin hiljaisiksi. Yhä vieläkin minulta vaatii uskallusta ja energiaa käydä tälle kielletyksi tietämälleni alueelle.


Minulle vastaanväittäjäksi rupeaminen on ollut hyvin vapauttaavaa. Aluksi minua hirvitti avata suuni. Mokaamisen ja häpeän pelko on iskostettu minuun niin syvälle. Mutta harjoitus tekee mestarin. Kun olen sanonut mielipiteitäni ääneen, minun on aina vain helpompi jatkaa sitä puuhaa. Olen huomannut senkin, että minun esimerkkini on rohkaissut muitakin yhteisöjeni naisia sanomaan kantansa. (Ja minäkin saan rohkeutta muista avoimesti vastaanväittävistä naisista!)

Vastaanväittäminen on toki dramatisoitu ilmaus. Kysehän on ennen kaikkea mielipiteeni sanomisesta, kannanotosta - minuna olemisesta. Sitä minä teen. En lannista ketään, mutta en myöskään annan kenenkään normihävettää minua hiljaiseksi.

---

Samasta aiheesta:

• MM: Tutkainta vastaan
  

Tutkainta vastaan

Olen huomannut, että vaikka yhteiskunta virallisesti sallisikin yleisestä käytännöstä poikkeamisen, väki kuitenkin saatetaan pitää ruodussa epäsuorin keinoin. Esimerkiksi mies, joka haluaa rikkoa sukupuolirooleja ja pukeutua hameeseen, on kyllä lain suojelema. Käytännössä hamemiehen tie ei välttämättä ole ollenkaan niin yksinkertainen.


*

Yläasteella oli hirveää. Meillä oli sellainen kuvio, että luokassa pari päsmäripoikaa määki ja määräsi, ja kaikki muut istuivat hartiat koholla laskien hetkiä yläasteen loppumiseen. Erityisesti kuvioon kuului se, että tytöt eivät saaneet puhua luokassa. Varsinkaan mielipiteitä ei saanut sanoa. Jos tyttö sanoi mielipiteen ääneen, häntä tervehti pahispoikien mölinäkuoro: "Mööh!" Välitunnilla seurasi toki armoton vittuilu ja hävetyttäminen. Aika pian siinä oppi vaikenemaan: pennun ei ole helppo nousta yksin koko silloista tunnettua maailmaansa vastaan.


Eräällä häröpäisellä hissanmaikalla oli jotain naisia vastaan. Sen näki ja tunsi hänen opetuksessaan. Kerran hän heitti meidän teinimieltemme purtavaksi tämän vanhan helmen:

"Kyllä miehet ovat älykkäämpiä kuin naiset. Sen näkee siitäkin, että kaikki maailman suuret keksinnöt ovat miesten keksimiä!"

Pojat hekottelivat hyvillään.

"Noo? Eikös tytöillä ole mielipidettä tähän asiaan? Vaikeneminen on myöntymisen merkki!"

Me emme sanoneet mitään.

"Heh hehe! Kyllä jokainen saa sanoa, jos on sanottavaa. Jos ei sano, niin sitten ei selvästikään ole sanottavaa!"


*

Toisella kertaa, paljon vanhempana, olin aloittanut erään itsepuolustuslajin harrastamisen. Se kurssi oli varsin miesvaltainen, naisia oli vain muutama. Kun peruskurssi vaihtui varsinaiseen treenaamiseen, ne loputkin naiset katosivat. Vetäjä oli oikein mukava ja asiallinen mies, kuten olivat myös monet pidempään harrastaneista. Mutta osa niistä sen paikan treenarijätkistä oli penseitä ja nuivia. He eivät halunneet ketään naista pilaamaan peliään, joten he kerääntyivät penseäksi palloksi. He kohottivat sievät nenänsä kohti kattoa ja antoivat minun ymmärtää, että olin astunut sopivaisuuden rajan yli.

Sain tuta heidän paheksuntansa. Minulle ei puhuttu. Kukaan ei koskaan mielellään treenannut minun kanssani. (Noissa lajeissa tehdään paljon pariharjoituksia. Jos parilla on kovin suuri voimaero, tiettyjen juttujen treenaaminen voi olla vaikeaa tai jopa vaarallista. Kyse ei kuitenkaan ollut fyysisistä eroista johtuvasta vierastamisesta, vaan pelkästä dissaamisesta.) Salin kulttuuriin kuului tietynlainen toverillinen vitsailu treenatessa - mutta minun vitseihini ei koskaan vastattu.

Tämä oli yksinkertaisesti se tyypillinen "käyn naisena rautakaupassa" –ilmiö. Kun itse olen herkkä lauman tunnelmille, tiesin pian, mitä minulta haluttiin:

"Sä et kuulu tänne, nainen! Tämä ei ole sua varten! Sun on mentävä pois."

(Sillä kertaa) lopetin treenaamisen.


*

Lapsena joskus ihmettelin historiankirjoista lukemiani vanhojen aikojen ihmisten kummallisia tapoja. Siis vaikka näitä, että naiset eivät saaneet yksin tehdä sitä-tai-tätä. Miksi ne hulluun muottiin ahdetut naiset eivät vain silkalla tahdonvoimalla ja pokalla nousseet älyttömimpiä sopivaisuussääntöjä vastaan?

Mutta se on niin, että eri mieltä oleminen on hyvin tuskallista. Se on pelottavaa jo sinänsä, varsinkin nuorelle. Rikkuria saattaa uhata ihan oikea väkivalta. Vaikka kukaan ei suoranaisesti vetäisikään sinua turpiin, laumaeläimelle on raskasta tuntea muiden paheksunta. Päivästä ja tunnista toiseen.


Maailman rajat eivät välttämättä ole ne, jotka paljain silmin näet. Älä siis sano, että "No kyllähän naiset voivat mennä teknisille aloille! Miehet voivat ruveta sairaanhoitajiksi jos heitä huvittaa! Se on ihan omasta halusta ja tahdonvoimasta kiinni!". Aina se ei riitä.

Totta kai laillinen oikeus on se suurin voitto ja tärkein asia, mutta myös olosuhteet on otettava huomioon. Jos jonkun täytyy tietyssä asemassa ollakseen nähdä kolmin verroin vaivaa, torjua kolmin verroin epäoikeudenmukaisia hyökkäyksiä, hänen mahdollisuutensa tuohon asemaan eivät ole samat kuin sellaisen henkilön, jonka kimppuun ei koskaan käydä. Jos saat turpiisi siksi, että miehenä käytät hametta, sinulla ei ole täyttä mahdollisuutta käyttää hametta.

On tekopyhää väittää muuta.

---

• FSP: He Must Be Joking
  
• MM: We Don't Talk About Fight Club
  

Myyttiksen vinkit, osa 3: Huumorin kukka

Kumous kirjoitti siitä rasittavasta tilanteesta, jossa moni meistä on kaveriporukan illanistujaisissa ollut:

Erityisen hankalaa on silloin, kun toisten jutut eivät naurata. Tärkeintähän on kuitenkin, ettei tule leimatuksi tiukkapipo-ilonpilaajaksi. Ei kukaan halua leikkiä ilonpilaajan kanssa, eikä kukaan jaksa herkkänahkaisia femakkoja joiden nuttura on unohtunut ruuvipenkin puristusta muistuttaville kierroksille. Vakavamielisyys ei ole seksikästä, kiinnostavaa eikä rohkeaa.

Okei. Olet siis viettämässä mukavaa iltaa seurueessa. Äkkiä joku jurpo päättää alkaa kertoa naisvihamielisen vitsin! Vaikkapa tällaisen:

Mitä sanot naiselle, jolla on kaksi mustaa silmää? No et mitään! Sille on sanottu jo. Möh höh höö!

Seurueen miehet höröttävät helpottuneina! Maailmassa on kaikki oikealla paikallaan. Seurueen naiset kihittävät kaikki kuuliaisina kilpaa! He eivät halua vaikuttaa miltään tylsiltä tiukkapipo-ämmiltä.

Sinua, sinua vituttaa. Mutta mitä voit sanoa?


Sivuhuomautus ennen kuin jatkan: On huomattava, että huumoria on kahdenlaista. Ensinnäkin on hauskaksi tarkoitettua huumoria. Siinä on ideana se, että kaikki mukana olevat voivat nauraa yhdessä. Usein naurut voidaan kyllä saada jonkin muun ryhmän kustannuksella, mutta tällä tavoin hauskasti vitsailtaessa kukaan sen haukutun ryhmän jäsen ei saa olla paikalla.

Sen sijaan kun vitsiä väännetään paikalla olevien henkilöitten kustannuksella, se on sitä kakkostyypin huumoria, jonka ei ole tarkoituskaan ola hauskaa. Se huumori on vallankäyttöä, se on pakastekuivattua väkivaltaa.

Siis esimerkiksi vitivalkea horo, joka alkaa ehdoin tahdoin kertoa neekerivitsejä seurueessa, jossa on myös mustaihoisia, kakkosvitsailee. Hän tahtoo huumorin varjolla pönkittää omaa etuoikeuttua asemaansa. Ymmärrettävästi vitsin kohde ei arvosta vitsiniekan sanan säilää. Miksi hänen pitäisi?


Kun sinun kuultesi lannistetaan naisia muka huumorin keinoin, ratkaisu on yksinkertainen: Ala suureen ääneen kertoa miehiä halventavia vitsejä. Esimerkiksi näin:

"Tiedättekö, kuinka monta rehellistä, rohkeaa ja älykästä miestä koko maailman miesväestöstä tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu? No ne molemmat! Mwahahaha!"

tai

"Tiedättekös, mistä tietää, että mies valehtelee? No sen suu liikuu! Ehheheeh!"

(Täällä lisää "hassuja" "vitsejä".)


Kun kuulijamiehesi ei naura - eikä siis ihmekään, että ei! - voit sanoa heleimmällä, kantavimmalla äänelläsi:

"No mutta Johannes! Vähän huumorintajua pitää olla!"

We Don't Talk about Fight Club

Olin taannoin juhlissa ja tuli kotiinlähdön aika. Juttelin siinä yhden miespuolisen ja yhden naispuolisen ystäväni kanssa siitä, millä keinoin menisimme kukin koteihimme. Se mies sanoi sille naiselle, että kun tämä kerran asui siinä-ja-siinä kaupunginosassa, hänenhän kannattaisi pikemminkin ottaa bussilinja X eikä sitä kaavailemaansa bussilinja Y:tä.

"Koska, sähän pääset sillä paljon nopeammin!"

Mutta ei se ole niin helppoa. Juhlapaikalta bussilinja X:n pysäkille kuljetaan nimittäin pimeän metsänpätkän läpi. Miespuolisen ystävämme mieleenkään ei tullut, että naispuolinen ystävämme ei voisi juosta bussille suorinta reittiä. Se ei kerta kaikkiaan ollut juolahtanut hänen päähänsä.


*

Itse kuntoilen mielelläni. Kotini lähellä on viheralue, jolla kävelen mielelläni päivisin. Se on lenkkeilymaastoa, omalla tavallaan kaunista aluetta. Tykkään kävellä ja ajatella siellä.

En koskaan elämäni ikänä tule näkemään sitä aluetta yöllä. Se on puskaista ja syrjäistä aluetta, melko kaukana asutuksesta. Se on kolmen kilometrin päässä kotoani, mutta yhtä hyvin se voisi olla Kuussa.


*

Eräs tuttavamieheni (eri tyyppi kuin edellä mainittu) kertoi minulle kerran, että häntä oli eräänä yönä, eräässä raskaassa ihmissuhdetilanteessaan, alkanut ahdistaa niin paljon, ettei hän enää kerta kaikkiaan voinut olla asunnossaan.

"Mulla oli se tunne, että mä halkean, jos jään siihen kämppään", hän sanoi. "Mun oli pakko päästä ulos."

"No mitä sitten teit?" kysyin minä.

"No mä lähin juoksulenkille! Vedin oikeen kunnon hikilenkin ja kyllä se auttokin. Hiki nimittäin tehoo vitutukseen!"

Hän lähti juoksulenkille. Öiselle teollisuusalueelle. Aamuyöstä.


*

Kerran monta vuotta sitten olin rakastunut. Minä ja silloinen rakastettuni olimme kesäisessä Helsingissä erään ihanan päivän ajan. Me emme tehneet muuta kuin kuljimme päämäärättä katuja ees ja taas, puhuimme, nauroimme ja olimme rakastuneita. Se oli ihanaa!

Sitten tuli ilta ja alkoi pimetä. Jatkoimme yhä kävelyä, ei siinä mitään. Kello oli ehkä yksitoista illalla. Olimme tulleet Katajanokalta päin, Unioninkatua Varsapuistoon. Mieheni selitti jotain asiaa innostuneena – ja yhtään epäröimättä, yhtään ympärilleen vilkuilematta hän kääntyi kohti KAISANIEMEN PUISTOA! Hänen mielestään voisimme kulkea yöllä siinä puistossa, onhan se kesällä kaunis.

Hänen mieleensäkään ei tullut pelätä.


*


Luin monta vuotta sitten jostain viihdelehdestä tai keskustelupalstalta erään nuorukaisen tilityksen. Häntä ärsytti. Hän, kaksivitonen jätkä, oli jäänyt miettimään Fight Club –elokuvaa. Elokuvassahan niillä miehillä on keskinäinen hakkauskerho, jonne he voivat vetäytyä tappelemaan keskenään. Kaksvitonen leikitteli ajatuksella, että sellainen taistelukerho pitäisi perustaa oikeasti:

"Koska miehet vaan on sellaisia, että ne tarvitsee kamppailua ollakseen miehiä! Maailma on nykyisin liian turvallinen! Ei mitään vaaraa missään!"


*

Kyllä minä tiedän tosiasiat. Tunnen tilastot. Kotiseutuni ei suinkaan ole mikään 70-luvun Bronx. Ei esimerkiksi ole niin, että joutuisin jatkuvasti kauppareissuillani torjumaan narkkareiden puukkohyökkäyksiä tai että aina yöllä kotiutuessani juokseman henkeni edestä. Ei todellakaan. Ajatuskin on vitsi.

Todellisuudessahan myös miehet ovat vaarassa kaduilla, nuorukaiset varsinkin.

Tiedän myös, että ulkona kulkiessani kimppuuni hyökkäämisen todennäköisyys on pieni. Niitä kuuluisia puskaraiskaajia ei pörrää joka kadunkulmassa. Oikeasti naisella suurin riski kuolla väkivaltainen kuolema on parisuhteessa, oman miehensä nyrkeissä. Jos lähtisin lenkille yöllä, kuka siellä öisellä polulla nyt värjöttelisi minua vaanimassa? Aika vannoutunut raiskari täytyisi olla, jos olisi yön yön perästä valmis venttailemaan mustassa metsässä pururadan varressa, siltä varalta että joku yksinäinen nainen sattuisi lenkkeilemään ohi. No, toisaalta minä olen järkevä ihminen enkä koskaan ota turhia riskejä.


Silti joka kerran, kun väistän mölisevää miesporukkaa, joka kerran kun jonotan taksia vaikka haluaisin kävellä kotiin, joka kerran kun kuljen valaistua, vilkkaasti liikennöityä katua sen nopean oikokujan sijaan, joka kerran kun olen lähdössä ulos iltakymmenen jälkeen, ajattelen noita elämäni pelottomia fightclub-miehiä.

Ja Jumalan vittu kuinka minä olen katkera.

Sanasta miestä

Tietokoneiden ohjelmointikielissä on usein sellainen juttu, että tietty muuttuja voi saada vain tiettyjä arvoja. Jos esimerkiksi olio osaa käsitellä vain kokonaislukuja (esim. 1, 5, 3563), sen muuttujille ei saa antaa arvoksi esimerkiksi ("kurpitsaa").

Ihmistenkin kielissä on samantyyppisiä asioita. Ne kertovat paljon siitä, miten ajattelemme ja miten saamme ajatella. Mies-olio ei voi esimerkiksi koskaan saada arvoja {"nätti", "hysteerikko", "kälättäjä", "seksikäs", "nalkuttaja", "oikkupussi", "rasittava komentelija", "huora"}.

Tämä on hyvin kätevää. Näin miehen ei tarvitse vahtia omaa käytöstään: Jos vaikka "irrationaalisuutta" pidetään miehelle sopimattomana ominaisuutena, ilman tätä ennalta määrättyä arvoväliä mies joutuisi oikeasti ilmentämään rationaalisia ominaisuuksia. Mutta nyt hän voi huutaa naama punaisena tai istua vaikka vuoden itsepäisenä tuppisuuna tai ostaa city-maasturin, ja silti häntä kutsutaan "rationaaliseksi." Tai hän voi aina yrittää kastaa melaansa joka lammessa, eikä häntä silti saa sanoa "huoraksi".

Naisolio ei saa käsitellä esimerkiksi arvoja {"looginen", "rohkea" (paitsi esiintyessään vähissä vaatteissa iltapäivälehtien kannessa), "johtamiskykyinen", "reilu"}. Jos joku nainen olisi "rohkea" ja "reilu", hänestä sanottaisiin silti, että hän on "manipuloiva" "selkäänpuukottaja".


Se on kuin korttitemput! Tiedättehän, ne joissa taikuri pyytää sinua valitsemaan yhden kortin, minkä tahansa, hänelle näyttämättä, ja aina hän kuin ihmeen kaupalla tietää, minkä kortin valitsit. Tosiasiassa taikatemput tehdään usein niin, että valinnanvara on vain näennäinen.

Siis jos ajateltaisiin vaikka sellaista kieltämättä vähän laimeaa korttitemppua, jossa taikuri kerskuisi pystyvänsä arvaamaan valitsemasi kortin värin, se voisi mennä vaikka näin: Sinä luulet, että taikurin korttipakassa on normaali määrä mustia ja punaisia kortteja. Mutta todellisuudessa taikuri onkin sinun sitä tietämättäsi yhdistänyt kahden eri korttipakan musta kortit ja jättänyt hertat ja ruudut kokonaan pois! Näin luulet, että sinulla on valinnanvaraa, vaikka todellisuudessa sitä ei ole ollenkaan.

Minkä kortin valitsetkin, se on tietenkin aina musta.

Playmate of the month

Tajusin viipeellä, mikä minua eniten häiritsi Tony Dunderfeltin taannoisessa jutussa siitä, että naisten "pitäisi" parisuhteissa olla alistuvampia: Sehän on seksifantasia!

Seksifantasioissa ei tietenkään sinänsä ole mitään vikaa. Jos Dunderfelt (en tunne henkilöä, arvioin hänen antamiensa haastattelujen perusteella) kiihottuu siitä, että saa komennella jotain naista, mikäs siinä. Omat seksifantasiani ovat kaukana Dunderfedtin omista. Niin kauan, kun emme pakota ketään mihinkään, meillä molemmilla on oikeus mieltymyksiimme.

Dunderfeltin ongelma on kuitenkin siinä, että hän tahtoo tehdä kuvitteluleikistään vallitsevan maailmanjärjestyksen.


Vastaavia yritelmiä on useita: Hännikäisten ja Laasasten lisäksi esimerkiksi Laura Doylen The Surrendered Wife ja kuuluisimpana John Grayn Miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta. Nämä ovat pitkälle vietyjä toiveita siitä, että maailma olisi sellainen kuin omissa kuvitelmissa.



Tarkoitan tässä seksifantasioilla niitä pienemmän intensiteetin leikkejä, joita monet pariskunnat leikkivät makuuhuoneen ulkopuolellakin. Aika yleinen on sellainen leikki, jossa toinen osapuoli on molempien mielestä heikko ja hauras, ja toinen sitten hänen ihanan karski käskyttäjänsä. Tai toinen on yhteisen fantasian mukaisesti hoivaava mami (sukupuolesta riippumatta) ja toinen häröilevä hössö.

Esimerkki: Eräällä tuttavapariskunnallani on hyvin perinteiset parisuhderoolit. Kun käydään ulkona, tuttavani mies pörhistelee suojelevasti, auttaa takin tuttavani ylle, maksaa ravintolassa molempien ateriat ja niin edelleen. Ideana on tietysti se, että tuttavani "tarvitsee suojelua", koska hän on "liian hauras ja hyvä" hoitamaan mitään rahvaanomaisia käytännön asioita.

Oikeasti pariskunnalla ei ole mitään harhakuvitelmia. Molemmat käyvät työssä, ansaitsevat itse omat rahansa ja panevat muussa elämässään tuulemaan. Tuttavani(*) on hyvin pätevä ja aikaansaapa ihminen omalla oikeudellaan. Mutta heistä on nautinnollista leikkiä näin ritaria ja linnanrouvaa.

Kun leikin säännöt ovat molempien tiedossa ja yhteisesti sovittuja, leikki on tyydyttävä. Kun peli on reilua ja tosiasiat tiedossa, voidaan turvallisesti leikkiä, että leikki onkin totta.


Homma myrkyttyy vain silloin, jos leikkiä ei myönnetä leikiksi. Jos yhteistä tai henkilökohtaista fantasiaa vielä ruvetaan levittämään kelmuksi koko oikean maailman päälle, mennään pahasti hakoteille:

"Naisena/miehenä olen luonnostani hauras, ylettömän emotionaalinen ja tarvitsen siippani tukea! En osaa tehdä mitään yksin. Mies/nainen on tyly ja vahva, hän osoittaa järkkymätöntä voimaansa komentelemalla/alistumalla/olematta ikinä puhumatta tunteistaan/lyömällä! Ja tämä pätee kaikkiin maailman ihmisiin!"

Yksilöiden välillä on eroja ja sukupuoltenkin välillä on, mutta kovin tarkka jin-jang -jakaminen kuuluu satumaailmaan.

Oikeasti naiset ovat karskeja ja herkkiä ja miehet ovat karskeja ja herkkiä. Me kaikki olemme verovelvollisia, rokotettuja, vastuullisia aikuisia. Vastuutamme muiden huomioonottamiseen ja itsekuriin meiltä ei ota pois kuin kuolema. Leikkikää siis niin kuin parhaaksi näette, mutta älkää teeskennelkö, että leikkinne kelpaisi joksikin oikeaksi yhteiskunnan malliksi.


Tai älkää ainakaan kirjoittako aiheesta uutta tylsää polemiikkikirjaa.


----
(*) Ylimääräisenä twistinä tässä tosin on se, että tuttavani on itsekin mies. Hän ja hänen miehensä ovat komea pari!

Kodin hengetär

Tiedättehän, että miehiltä saa vaatia ihan yhtä paljon kuin naisiltakin? Eivät miehet ole mitään hauraita kasvihuoneorkideoita, jotka kylmä henkäys lakastaa. He eivät ole läpikuultavaa luuposliinia.

Minulle ja naispuoliselle tuttavalleni tuli taannoin keskustelua kotitöiden jakamisesta. Tuttava kertoi, että heidän kotonaan (hän on parisuhteessa miehen kanssa), hän tekee enimmän osan kotitöistä. Tämä siitäkin huolimatta, että tuttava tekee kahta työtä. Pariskunnalla ei ole lapsia.

Tuttava ei ole mikään sinisilmäinen neitsykäinen, ensimmäisessä suhteessaan. Hän on yli kolmikymppinen, muissa asioissa hyvin pätevä nainen. Kysyin, miksi ihmeessä mies ei tee osaansa kotitöistä – onko hän ehkä neliraajahalvaantunut?

"No se Ylermi [nimi muutettu] on sellainen, että ei se tee työtä, ellei se saa siitä rahaa." Ylermi ei siis olekaan mikään tyhmä poika. Kotitöistä ei jää mitään jälkeä. Niistä ei voi rakentaa itselleen vaskea kestävämpää monumenttia, eikä niistä saa taskuunsa pätäkkää.

"No Ylermillä oli niin vaikea lapsuus, sillä on hirveän huono suhde sen vanhempiin." Tuttavan käy miestään sääliksi, ja nyt hän ajattelee, että on hänen asiansa hyvittää Ylermille tämän lapsuuden kärsimykset. Mutta ellei hän satu olemaan Ylermin äiti tai isä, hänellä ei loogisesti voi olla minkäänlaista osuutta siihen, jos Ylermiä joskus vuosikymmenet sitten riistettiin. (Jos hän on Ylermin äiti, aika hemmetin sairasta menoa!)

"No Ylermi ei ehdi, sillä on niin paljon kaikkea muuta. Sillä on stressiä." Ylermi on tärkeämpi ihminen kuin tuttavani.

Mietin sen itse näin: jos eläisin samassa kämpässä kenen tahansa muun kanssa – vaikka ystävän, sisaruksen tai ihan vaan kämppiksen – edellyttäisin tietenkin, että he tekevät osansa yhteisistä töistä. Itsekin teen nurkumatta oikeudenmukaisen osani. Sehän on oikeus ja kohtuus. Ei kellään terveellä aikuisella ole oikeutta panna omia töitään muiden niskoille. Miksi sitten hetskuparisuhde olisi ainoa poikkeus tähän aikuisten työntekosääntöön?


Jos et vaadi mieheltäsi yhtäläistä työpanosta kuin itseltäsi, olet (tässä asiassa) seksisti. Pidät miestäsi itseäsi vähäisempänä ja kyvyttömämpänä, vähemmän aikuisena.

Väkivaltaa savannilla!

Tiedättehän te, miten asiat ovat: Miehet ovat vallassa koska miehen ruumis on vahvempi kuin naisen. Miehet voivat siis pakottaa naiset tekemään asioita, mutta naiset eivät voi pakottaa miehiä mihinkään. Siksi siis sukupuolten välillä on aina oleva epätasa-arvo.


Ehei. Pelkkä väkivalta ei riitä hallitsemiseen. Tai ainakaan yksittäisen yksilön väkivalta ei riitä, ellei hän sitten kertaheitolla esimerkiksi ota uhriltaan nirriä pois. Raa'an voiman lisäksi tarvitaan aina myös väkivallan salliva ja palkitseva yhteiskuntarakenne. Väkivallakko tarvitsee aina tuekseen apureita, muuten hän on helisemässä.

Esimerkki: Kuvitellaan, että olemmekin muinaisia ihmisapina-esiäitejämme yhtä muinaisella savannillamme. Sanotaan, että laumassamme on joku kaikkia meitä muita vahvempi häirikköuros: hän – tai oikeastaan se, koska olemme vielä ihmisapinoita, mutta sanotaan nyt kuitenkin hän – koettaa jatkuvasti taivuttaa muut tahtoonsa hakkaamalla meitä. Ennen kaikkea hän koettaa pitää meidät kurissa sillä, että uhkaa hakkaavansa meitä. Hän antaa ymmärtää olevansa valmis käyttämään väkivaltaa meitä vastaan. (Ja hänen luonteestaan tiedämme, että tässäpä onkin semmoinen horatsu, joka ei vain anna ymmärtää vaan myös ymmärtää antaa.) Siis jos emme tee niin kuin hän sanoo, hän todennäköisesti käy kimppuumme. Kauheaa.

Mutta ikävä juttu häirikölle: meitä muita ei vielä tässä kuvitteellisen apinakehityksemme vaiheessa olekaan ehdollistettu taipumaan pelon alla. Me tajuamme heti, että iso uros yrittää kohdistaa meihin laittoman hyökkäyksen. Meissä herää siis looginen, luonnollinen ja alkukantainen tunnereaktio: raivo ja ärtymys häirikköä kohtaan! Haluamme estää häntä vahingoittamasta meitä tai kostaa hänen jo tekemänsä hyökkäyksen.

Emme ole avuttomia. Meillä on useita vaihtoehtoja:

1. Koko muu lauma, naaraat ja urokset, voi liittoutua häirikköä vastaan. Laumaeläiminä emme kestä yksinoloa: suurinkin mölyapina taipuu, jos vaihtoehtona olisi joutua ryhmän paariaksi. Kyseessä olisi ikään kuin kirkonkirous, häirikön täysi sulkeminen pois yhteisöstä.
   
   
2. Voimme liittoutua keskenämme ja yksinkertaisesti hyökätä kaikki kerralla ison klöntin kimppuun. Jos meitä on tarpeeksi, se joutuu taipumaan. Kukaan ei pysty puolustautumaan lauman koko mahtia vastaan.
   
   
3. Jos jostain syystä emme voisi avoimesti vastustaa räyhääjää, me tietäisimme, että aika ja olosuhteet ovat meidän puolellamme. Häirikkö on ruuanhankinnassa täysin riippuvainen meistä muista, varsinkin naaraista. (Keräilijä-metsästäjä –yhteisöissä hankitaan suurin osa ravinnosta nimenomaan keräilemällä.) Hän on ehkä vallassa nyt, mutta onnen pyörä pyörii. Yksikin harha-askel vaikkapa metsästysreissulla, yksikin vakava tartuntatauti tekee hallitsijasta heikon. Sitten hän on meidän armoillamme.
   

Yleensä - savannilla ja muualla - toimitaankin ikävä kyllä juuri niin päin, että häirikköuros saa apua muilta, ehkä heikommilta uroksilta, ja monilta naarailta. He myötäilevät väkivallakkoa ja auttavat tätä pitämään valtaansa yllä. He saavat siitä jonkinlaista turvaa ja arvovaltaa ja sen ilon, että voivat pitää jotain ihmisryhmää itseään huonommassa asemassa.

Seurausten pelko pitää väkivallakon kurissa. Jos mitään pahoja seurauksia ei ole, miksi hutsu ei hakkaisi?


Tällä hetkellä yhteiskuntamme (= me kaikki) palkitsee miesten väkivaltaisuutta. Esimerkiksi niin, että jos aviomies lyö vaimoaan, sitä pidetään naisen itsensä vikana. Tai niin, että yhteiskunnassa eletään pelon maantieteessä: naisen pahoinpitely ja raiskaaminen eivät tuo tekijälleen mitään kovin kovaa rangaistusta tai häpeää. Sen sijaan uhrin "kuuluu" hävetä.

Väkivalta on kuitenkin olosuhdekysymys. Varsinkin me naiset luulemme, että meillä ei vaan ole vaihtoehtoja miesten väkivaltaa vastaan. Mutta eihän se ole totta. Jos järkipuhe ei auta, laillisia ja moraalisia keinoja on koko liuta: häpäisy, poissulkeminen, salaa tai yhdessä hyökkääminen. Järkipuhe on tietysti aina paras ja ensisijainen keino, mutta naisten on turha velloa avuttomuuden illuusiossa.

Tämä arpa ei voita

Jos työskentelet perinteisellä naisten alalla, olet heikko etkä osaa pitää kiinni eduistasi.
Jos työskentelet perinteisellä miesten alalla, et ole sinut naisellisuutesi kanssa.

Jos olet huono ohjelmoimaan tai kokoamaan IKEAn huonekaluja, se kertoo siitä, että naisilla ei ole matemaattista kykyä tai kolmiulotteisuuden tajua.
Jos olet hyvä ohjelmoimaan tai kokoamaan IKEAn huonekaluja, se johtuu siitä, että kaikki naiset ovat lammasmaisen huolellisia ja tykkäävät noudattaa orjallisesti sääntöjä.

Jos et ole valta-asemassa, se johtuu siitä, että naiset eivät luonnostaan sovellu valta-asemaan.
Jos olet valta-asemassa, olet kylmä narttuhirviö.

Jos sanot avoimesi mielipiteesi naisvihaajille, olet kastroiva narttu.
Jos et sano avoimesti mielipidettäsi, saat syyttää itseäsi: mitäs et saa suutasi auki?

Jos perustelet tunteella, olet hysteerikko.
Jos perustelet järjellä, olet robotti.

Joe et puolustaudu väkivaltaa vastaan, ansaitset lyönnit.
Jos puolustaudut väkivaltaa vastaan, ansaitset lyönnit.

Jos jäät kotiäidiksi, olet laiska paska.
Jos pidät kiinni kodin ulkopuolisista rahatöistäsi, olet itsekäs paska.

Jos sinulla on pienet tissit, olet epänainen.
Jos sinulla on isot tissit, olet huora.
Jos sinulla on sopivat tissit, olet sekä epänainen että huora.

Jos et halua seksiä, olet frigidi lesbohuora.
Jo haluat seksiä, olet myöskin frigidi lesbohuora.

Jos olet äiti, olet huono äiti.