Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulutus. Näytä kaikki tekstit

12. syyskuuta 2010

Käytännön opetusta

HS 10.9.10: Tutkimus: Miessukupuoli hallitsee oppikirjoja

Miehet ovat naisia enemmän esillä peruskoulutuksen oppimateriaaleissa, kertoo tuore tutkimus.

Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksen tutkijoiden Liisa Tainion ja Tiina Teräksen mukaan miehet, pojat ja maskuliiniset fantasiahahmot esitetään hallitsevina niin teksteissä kuin kuvissa. Tytöt, naiset ja feminiiniset hahmot ovat vähemmistössä.

(...)

Esimerkiksi matematiikan oppikirjoissa esiintyy huomattavan vähän aikuisia naisia. Pojat esitetään kirjoissa usein matemaattisesti kyvykkäämpinä kuin tytöt. Pojat myös liitetään huomattavan usein urheilullisiin toimintoihin.

(...)


Omina koulu- ja opiskeluaikoinani oli mielenkiintoista huomata aikojen muutos. Jossain vaiheessa, yläasteella tai ehkä lukiossa, koulukirjoista alkoi selkeästi tulla sellaisia, että niissä naisten ja tyttöjen vanhalle automaattidissaukselle oli pantu sordiinoa. Silloisissa uusissa oppikirjoissa oli - ainakin välillä - ihan tietoisesti valittu juuri tyttöjä ajamaan traktoreita ja poikia sitten vaikka ruuanlaittoesimerkkehin. Se oli todella hienoa!

Minulla on yhä edelleen se tapa, että arvotan tieto- tai oppikirjan kirjoittajan sen perusteella, millaisia esimerkkejä hän käyttää. (Englanninkielisessä kirjallisuudessa katson ensimmäiseksi, käyttääkö tekijä pelkkää he-sanaa. Jos käyttää - no, ehkä hän on muuten pätevä ihminen. Mutta kyllä hän osoittaa - anteeksi nyt vaan - kermaperseisyytensä.) On turhaa höpinää väittää, että miehen asettaminen etusijalle olisi jotenkin "neutraali" ratkaisu, tai että poikapainotteiset esimerkit olisivat ihan yhdentekevä juttu. Eihän neutraalia oppimateriaalia ole olemassakaan. Kukin kirja - ja opettaja! - opettaa aina paljon muutakin kuin vain pelkän asia-asiansa.

Esikuvat ovat tytöille suunnattoman tärkeitä. On todella surkeaa, jos nykykoululaisten oppimateriaaleissa on taas sorruttu vanhaan hölmöilyyn. Oppikirjat kun ovat se oikea todellisuus, jonka lapsi tai nuori näkee. Juhlapuheissa voidaan jauhaa ummet ja lammet sukupuolten yhdenvertaisuudesta, mutta jos oppikirjoissa elävät Matti Matikkanero ja Liisa Laskutaidoton, tuskin kannattaa ihmetellä, jos naiset esimerkiksi vierastavat teknisiä aloja.

1. toukokuuta 2010

Ei maalarikissoille!

Mikä siinä onkin, että kympin tytöistä - siis koulussa hyviä arvosanoja hankkivista tytöistä - on tehty suorastaan yhteiskunnan vihollisia numero yksi?

HS 28.4.10: Tytöt täyttävät ammattikoulun suosikkilinjat

Oulu. Tytöt ovat löytäneet maalaus- ja pintakäsittelyalan. Tyttöjen tunku maalareiksi on jo niin suuri, että pojat eivät pääse pintakäsittelylinjalle ammattikouluun. Tytöt täyttävät hyvän keskiarvon avulla ammattikoulujen suosikkilinjat.

"Television erilaiset sisustusohjelmat houkuttelevat tyttöjä opiskelemaan pintakäsittelyä. Monissa ammattikouluissa pintakäsittelylinjalle on vaikeampi päästä kuin lukioon. Suosituimmat linjat täyttyvät näin ahkerista tytöistä", kertoo opinto-ohjaaja Veikko Tervonen Savon ammatti- ja aikuisopistosta Kuopiosta.

(...)

Oulun ammattiopistossa tyttöjen ylivaltaa yritettiin horjuttaa järjestämällä pintakäsittelylinjalle pääsykokeet.

"Valitettavasti hyvän keskiarvon tyttöjä oli tulossa niin paljon, että he täyttivät pääsykoepaikatkin", opintoasiansihteeri Kaisu Sassi Oulun seudun ammattiopistosta kertoo.


"Ahkerat" tytöt? Sanotaan sama suomeksi: fiksut tytöt.


Koulussa tunnollisen ja kunnollisen kympin tytön myytti lähtee yksinkertaisesti kateudesta. Huonommin menestyvien tyttöjen ja poikien luonnolle käy se, kun joku muu saa helpon oloisesti hyviä arvosanoja. Kun menestyjä vielä on perinteisesti alempaa yhteiskuntaluokkaa - tyttö - niin kateus käy kestämättömäksi. Jotta kadehtija voisi tuntea maailman olevan jälleen raiteillaan, hänen on keksittävä selitys kilpailijan sietämättömälle menestykselle.

Tytön älykkyys ei käy syyksi, sillä raaka äly on paitsi kadehdittava, myös virallisesti naiselle sopimaton ominaisuus. Siksi älykkäästä ja menestyvästä tytöstä on sanottava, että hän on ahkera.

"Ahkeruus" on helpottava satu. Vaikka työteliäisyys sinänsä on tietenkin hyvä ominaisuus ihmisessä, ahkeran ihmisen menestymisessä on se sävy, että tämä menestyy vain hikipisaroittensa ansiosta. Siis kympin tyttö ei ole "älykäs" tai "päättäväinen". Hän vain tekee tunnollisesti läksynsä, sillä aikaa kun poika meuhkaa reippaasti kavereineen ulkosalla. Siis huonommin menestyvä poika (tai tyttö) elää "oikeaa elämää", muuta "ahkera" menestyjätyttö taas istuksii kotosalla, päivät pitkät päntäämässä. Ei ihme, että "kiltti tyttö" menestyy! Mokoma opettajan lellikki.


Älykkäämmän ihmisen äly voi olla lannistava, ylivoimainen. Mutta kuka tahansa voi olla ahkera. Sadun lupaus on tämä: jos huonommin menestyvä poika vain viitsisi, hän voisi menestyä yhtä hyvin kuin ahkera tyttö.



Samasta aiheesta: