Inertia

Tämmöisen piirteen olen huomannut meissä ihmisissä: emme niinkään etsi hyvää kuin ennakoitavuutta. Meillä on taipumus pitäytyä siinä elämässä, jonka tunnemme, ja kaikki uusi on meille raskasta ja vierasta. Siksi on usein helpompaa pysytellä pahassakin tilanteessa kuin pyrkiä muuttamaan sitä.

Miksei hakattu vaimo jätä hakkaajasikaansa? Miksei ahtaan ja tunnekylmän roolinsa vangitsema mies vaadi toisilta miehiltä oikeuksiaan? Miksei huoriteltu teinityttö keksi huoritella takaisin? Koska niin ei ole tapana. Heillä ei ole valmiita toimintatapoja lähtemiseen, vaatimiseen tai vastaan taistelemiseen. Uuden tien raivaaminen on merkittävästi raskaampaa kuin onnettomassa elämässä pitäytyminen.

Häkin rikkominenhan ei vielä riitä, se on vasta ensimmäinen askel. Sen jälkeen on vielä osattava tehdäkin jotain vapaudellaan. Huono elämä huonon ihmisen kanssa on ehkä onnetonta ja kurjaa, mutta ainakin siitä tietää, mitä on edessä: kotityrannin seuraava raivokohtaus tulee yhtä varmasti kuin talvi. Vapaan ihmisen taas on siedettävä epävarmuutta. Hänen on luotava itselleen uusi elämä, mietittävä tarkkaan, kuka on ja mitä oikeastaan elämältään haluaa. Sellainen vaatii hyvin raskasta ajattelua ja usein elämän perusrakenteiden kyseenalaistamista. Harva lähtee uudisraivaajaksi muutoin kuin pakosta!

Näin selittyy näennäinen irrationaalisuutemme: totuttuun pahan uomaan on helpompi solahtaa kuin pyrkiä vieraaseen, epävarmaan hyvään.

Voima ja kunnia

Päivänä muutamana keskustelin ystäväni Myrttiinan (nimi muutettu) kanssa. Myrttiina sanoi:

"Mutta onhan se tosiasia, että miesten ja naisten tasa-arvo on viime kädessä mahdoton."

Olin ällistynyt, sillä Myrttiinahan on feministi niin kuin minäkin. Mitä hän oikein puhui? Myrttiina tarkensikin piani:

"Niin, koska miehet ovat aina fyysisesti vahvempia kuin naiset. Niin se vaan on."


Myrttiina on väärässä. Ilman muuta miehen ruumis on vahvempi kuin naisen, mutta eihän ruumiin voima säädä sitä, kuka johtaa. Voima ei ole automaattisesti valtaa.

Valtionpäämiehet ovat harvemmin mitään komeita karpaaseja. Eivät he tätä nykyä hallitse komeitten, väkevien kankkujensa voimalla. Hallitsemiseen tarvitaan aina hallitsemisen salliva rakenne, siis koko muun yhteisön näkemys siitä, millaisen protokollan mukaan asiat hoidetaan. Esimerkiksi joitain satoja vuosia sitten kuningasvalta oli yleinen käytäntö. Siihen oli luonnollisena osana sekoittunut niin sanotun ylhäisaatelin valta ja se, että tuotantopuolella (so. maataloustyöläisillä) ei useista eri syistä ollut resursseja järjestäytyä joukkovoimaksi.

Ei Ludvig Miljoonastuhannes ollut pomo nätin habansa armosta. Hän oli pomo, koska hänen annettiin olla.


Edes alkukantaisemmissa yhteisöissä (mitä me niistäkin tiedämme), vahva ruumis ei yksin riitä. Jotta vahvakroppainen ihminen voisi määräillä muita, muiden täytyy suostua siihen. Ihmisen ruumis on aina hauras, sen tarpeet ovat kiistämättömät. Ei ole sitä ihmistä, jonka ei tarvitsisi nukkua ja syödä. Näin vahvinkin on aina muiden armon varassa.

Miten sen kiteyttäisin: Kukaan ei johda yksin. Ei edes itsevaltias.

---

Samasta aiheesta:

• MM: Väkivaltaa savannilla!