(Mitä trigger warning tarkoittaa?)
(Klikkaa varsinainen teksti auki tästä:)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vituttaa ja pelottaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vituttaa ja pelottaa. Näytä kaikki tekstit
9. helmikuuta 2010
3. marraskuuta 2009
We Don't Talk about Fight Club
Olin taannoin juhlissa ja tuli kotiinlähdön aika. Juttelin siinä yhden miespuolisen ja yhden naispuolisen ystäväni kanssa siitä, millä keinoin menisimme kukin koteihimme. Se mies sanoi sille naiselle, että kun tämä kerran asui siinä-ja-siinä kaupunginosassa, hänenhän kannattaisi pikemminkin ottaa bussilinja X eikä sitä kaavailemaansa bussilinja Y:tä.
"Koska, sähän pääset sillä paljon nopeammin!"
Mutta ei se ole niin helppoa. Juhlapaikalta bussilinja X:n pysäkille kuljetaan nimittäin pimeän metsänpätkän läpi. Miespuolisen ystävämme mieleenkään ei tullut, että naispuolinen ystävämme ei voisi juosta bussille suorinta reittiä. Se ei kerta kaikkiaan ollut juolahtanut hänen päähänsä.
*
Itse kuntoilen mielelläni. Kotini lähellä on viheralue, jolla kävelen mielelläni päivisin. Se on lenkkeilymaastoa, omalla tavallaan kaunista aluetta. Tykkään kävellä ja ajatella siellä.
En koskaan elämäni ikänä tule näkemään sitä aluetta yöllä. Se on puskaista ja syrjäistä aluetta, melko kaukana asutuksesta. Se on kolmen kilometrin päässä kotoani, mutta yhtä hyvin se voisi olla Kuussa.
*
Eräs tuttavamieheni (eri tyyppi kuin edellä mainittu) kertoi minulle kerran, että häntä oli eräänä yönä, eräässä raskaassa ihmissuhdetilanteessaan, alkanut ahdistaa niin paljon, ettei hän enää kerta kaikkiaan voinut olla asunnossaan.
"Mulla oli se tunne, että mä halkean, jos jään siihen kämppään", hän sanoi. "Mun oli pakko päästä ulos."
"No mitä sitten teit?" kysyin minä.
"No mä lähin juoksulenkille! Vedin oikeen kunnon hikilenkin ja kyllä se auttokin. Hiki nimittäin tehoo vitutukseen!"
Hän lähti juoksulenkille. Öiselle teollisuusalueelle. Aamuyöstä.
*
Kerran monta vuotta sitten olin rakastunut. Minä ja silloinen rakastettuni olimme kesäisessä Helsingissä erään ihanan päivän ajan. Me emme tehneet muuta kuin kuljimme päämäärättä katuja ees ja taas, puhuimme, nauroimme ja olimme rakastuneita. Se oli ihanaa!
Sitten tuli ilta ja alkoi pimetä. Jatkoimme yhä kävelyä, ei siinä mitään. Kello oli ehkä yksitoista illalla. Olimme tulleet Katajanokalta päin, Unioninkatua Varsapuistoon. Mieheni selitti jotain asiaa innostuneena – ja yhtään epäröimättä, yhtään ympärilleen vilkuilematta hän kääntyi kohti KAISANIEMEN PUISTOA! Hänen mielestään voisimme kulkea yöllä siinä puistossa, onhan se kesällä kaunis.
Hänen mieleensäkään ei tullut pelätä.
*
Luin monta vuotta sitten jostain viihdelehdestä tai keskustelupalstalta erään nuorukaisen tilityksen. Häntä ärsytti. Hän, kaksivitonen jätkä, oli jäänyt miettimään Fight Club –elokuvaa. Elokuvassahan niillä miehillä on keskinäinen hakkauskerho, jonne he voivat vetäytyä tappelemaan keskenään. Kaksvitonen leikitteli ajatuksella, että sellainen taistelukerho pitäisi perustaa oikeasti:
"Koska miehet vaan on sellaisia, että ne tarvitsee kamppailua ollakseen miehiä! Maailma on nykyisin liian turvallinen! Ei mitään vaaraa missään!"
*
Kyllä minä tiedän tosiasiat. Tunnen tilastot. Kotiseutuni ei suinkaan ole mikään 70-luvun Bronx. Ei esimerkiksi ole niin, että joutuisin jatkuvasti kauppareissuillani torjumaan narkkareiden puukkohyökkäyksiä tai että aina yöllä kotiutuessani juokseman henkeni edestä. Ei todellakaan. Ajatuskin on vitsi.
Todellisuudessahan myös miehet ovat vaarassa kaduilla, nuorukaiset varsinkin.
Tiedän myös, että ulkona kulkiessani kimppuuni hyökkäämisen todennäköisyys on pieni. Niitä kuuluisia puskaraiskaajia ei pörrää joka kadunkulmassa. Oikeasti naisella suurin riski kuolla väkivaltainen kuolema on parisuhteessa, oman miehensä nyrkeissä. Jos lähtisin lenkille yöllä, kuka siellä öisellä polulla nyt värjöttelisi minua vaanimassa? Aika vannoutunut raiskari täytyisi olla, jos olisi yön yön perästä valmis venttailemaan mustassa metsässä pururadan varressa, siltä varalta että joku yksinäinen nainen sattuisi lenkkeilemään ohi. No, toisaalta minä olen järkevä ihminen enkä koskaan ota turhia riskejä.
Silti joka kerran, kun väistän mölisevää miesporukkaa, joka kerran kun jonotan taksia vaikka haluaisin kävellä kotiin, joka kerran kun kuljen valaistua, vilkkaasti liikennöityä katua sen nopean oikokujan sijaan, joka kerran kun olen lähdössä ulos iltakymmenen jälkeen, ajattelen noita elämäni pelottomia fightclub-miehiä.
Ja Jumalan vittu kuinka minä olen katkera.
"Koska, sähän pääset sillä paljon nopeammin!"
Mutta ei se ole niin helppoa. Juhlapaikalta bussilinja X:n pysäkille kuljetaan nimittäin pimeän metsänpätkän läpi. Miespuolisen ystävämme mieleenkään ei tullut, että naispuolinen ystävämme ei voisi juosta bussille suorinta reittiä. Se ei kerta kaikkiaan ollut juolahtanut hänen päähänsä.
Itse kuntoilen mielelläni. Kotini lähellä on viheralue, jolla kävelen mielelläni päivisin. Se on lenkkeilymaastoa, omalla tavallaan kaunista aluetta. Tykkään kävellä ja ajatella siellä.
En koskaan elämäni ikänä tule näkemään sitä aluetta yöllä. Se on puskaista ja syrjäistä aluetta, melko kaukana asutuksesta. Se on kolmen kilometrin päässä kotoani, mutta yhtä hyvin se voisi olla Kuussa.
Eräs tuttavamieheni (eri tyyppi kuin edellä mainittu) kertoi minulle kerran, että häntä oli eräänä yönä, eräässä raskaassa ihmissuhdetilanteessaan, alkanut ahdistaa niin paljon, ettei hän enää kerta kaikkiaan voinut olla asunnossaan.
"Mulla oli se tunne, että mä halkean, jos jään siihen kämppään", hän sanoi. "Mun oli pakko päästä ulos."
"No mitä sitten teit?" kysyin minä.
"No mä lähin juoksulenkille! Vedin oikeen kunnon hikilenkin ja kyllä se auttokin. Hiki nimittäin tehoo vitutukseen!"
Hän lähti juoksulenkille. Öiselle teollisuusalueelle. Aamuyöstä.
Kerran monta vuotta sitten olin rakastunut. Minä ja silloinen rakastettuni olimme kesäisessä Helsingissä erään ihanan päivän ajan. Me emme tehneet muuta kuin kuljimme päämäärättä katuja ees ja taas, puhuimme, nauroimme ja olimme rakastuneita. Se oli ihanaa!
Sitten tuli ilta ja alkoi pimetä. Jatkoimme yhä kävelyä, ei siinä mitään. Kello oli ehkä yksitoista illalla. Olimme tulleet Katajanokalta päin, Unioninkatua Varsapuistoon. Mieheni selitti jotain asiaa innostuneena – ja yhtään epäröimättä, yhtään ympärilleen vilkuilematta hän kääntyi kohti KAISANIEMEN PUISTOA! Hänen mielestään voisimme kulkea yöllä siinä puistossa, onhan se kesällä kaunis.
Hänen mieleensäkään ei tullut pelätä.
Luin monta vuotta sitten jostain viihdelehdestä tai keskustelupalstalta erään nuorukaisen tilityksen. Häntä ärsytti. Hän, kaksivitonen jätkä, oli jäänyt miettimään Fight Club –elokuvaa. Elokuvassahan niillä miehillä on keskinäinen hakkauskerho, jonne he voivat vetäytyä tappelemaan keskenään. Kaksvitonen leikitteli ajatuksella, että sellainen taistelukerho pitäisi perustaa oikeasti:
"Koska miehet vaan on sellaisia, että ne tarvitsee kamppailua ollakseen miehiä! Maailma on nykyisin liian turvallinen! Ei mitään vaaraa missään!"
Kyllä minä tiedän tosiasiat. Tunnen tilastot. Kotiseutuni ei suinkaan ole mikään 70-luvun Bronx. Ei esimerkiksi ole niin, että joutuisin jatkuvasti kauppareissuillani torjumaan narkkareiden puukkohyökkäyksiä tai että aina yöllä kotiutuessani juokseman henkeni edestä. Ei todellakaan. Ajatuskin on vitsi.
Todellisuudessahan myös miehet ovat vaarassa kaduilla, nuorukaiset varsinkin.
Tiedän myös, että ulkona kulkiessani kimppuuni hyökkäämisen todennäköisyys on pieni. Niitä kuuluisia puskaraiskaajia ei pörrää joka kadunkulmassa. Oikeasti naisella suurin riski kuolla väkivaltainen kuolema on parisuhteessa, oman miehensä nyrkeissä. Jos lähtisin lenkille yöllä, kuka siellä öisellä polulla nyt värjöttelisi minua vaanimassa? Aika vannoutunut raiskari täytyisi olla, jos olisi yön yön perästä valmis venttailemaan mustassa metsässä pururadan varressa, siltä varalta että joku yksinäinen nainen sattuisi lenkkeilemään ohi. No, toisaalta minä olen järkevä ihminen enkä koskaan ota turhia riskejä.
Silti joka kerran, kun väistän mölisevää miesporukkaa, joka kerran kun jonotan taksia vaikka haluaisin kävellä kotiin, joka kerran kun kuljen valaistua, vilkkaasti liikennöityä katua sen nopean oikokujan sijaan, joka kerran kun olen lähdössä ulos iltakymmenen jälkeen, ajattelen noita elämäni pelottomia fightclub-miehiä.
Ja Jumalan vittu kuinka minä olen katkera.
18. huhtikuuta 2009
Loispistiäiset (Parasitica)
Piinaviikko jatkuu.
Puhuin taannoin siitä, että raiskaukselle pitäisi antaa uusi merkitys: sen sijaan, että se olisi jonkinlainen kummallinen luonnonilmiö, jonka kohteeksi nainen "häpeällisesti" joutuisi, se olisikin kertomus naisen sankarillisesta selviytymisestä jonkun pahan, tietoisen toimijan hyökkäyksestä. Ilman muuta näin.
En kuitenkaan vähättele raiskausta, enkä sitä traumaa, jonka raiskaaja usein uhrilleen aiheuttaa. Raiskaushan on hirveä rikos. Enemmän: Raiskaaminen on yksi kiduttamisen muoto. Henkilö, joka raiskaa, kuuluu alhaisimpaan kastiin: niihin ihmisiin, jotka ovat valmiita kiduttamaan huvin vuoksi. Halveksittavampaa ihmistä ei ole. Tappaahan voisi joissain tapauksissa itsepuolustuksekseen, mutta raiskaaminen ja muu huvikseen kiduttaminen on puhdasta pahuutta. Sitä ei voi edes teoriassa oikeuttaa millään.
Raiskaaja on loinen. Hän on kuin ne hyönteiset, jotka munivat munansa leppäkerttujen sisään: kun loispistiäisen toukat kasvavat leppiksessä, ne syövät kantajansa sisuskalut. (Jos nainen hedelmöittyy, kun joku mies hänet raiskaa, siitä mahdollisesti syntyvä lapsi on tietenkin viaton kaikkeen.)
Vanhoina pahoina aikoina, historian hirveydessä, kun aborttia ei ollut helposti saatavilla, ja kun raskaus ja synnytys aivan konkreettisesti olivat naiselle hengenvaarallisia, raiskauksen pahuus oli jo senkin tähden käsittämättömän suuri. Muualla kuin läntisissä teollisuusmaissahan tuo on edelleenkin aivan liian usein homman nimi.
(Jos olet mies, voisit ehkä verrata raiskauksen aiheuttamaan traumaa ja uhkaa siihen, että penistäsi vahingoitettaisiin tahallaan. Kuvittele, että jos esimerkiksi liikut ulkona pimeän aikaan, olisi olemassa se vaara, että joku outo ja hirveän vahva tyyppi saattaisi käydä kimppuusi. Hän pitelisi sinua aloillaan, kaivaisi peniksesi housuistasi ja alkaisi toistuvasti pistellä sitä injektioruiskulla. Ruiskussa olisi nestettä, joka saattaisi olla HIV-positiivista tai muuten vaarallista. Tai hän silpoisi sinua veitsellä.
Oikeasti kai suurin osa Suomen raiskauksista tapahtuu ihan kodin seinien sisällä ja raiskaaja on uhrinsa tuttava. Ehkä tuon ylivedetyn pimeän suojissa sinua stalkkaavan HIV-injektiotyypin sijaan pitäisi puhua siitä, että joutuisit miehenä pelkäämään vaimoasi tai tyttöystävääsi.)
Naisen raiskaaminen on kuin miehen kastraatio. Molemmissa ihmisen seksuaalinen kyky ja ehkä ihminen itsekin yritetään tuhota. Ajatelkaa, miten usein lehdissä on raiskausuutisia, ja miten harvoin uutisia munansilvonnasta.
(Tämä on siis vertaus, ei yllytys eikä oikeutus. Tarpeeksi hyvässä maailmassa molempia tapauksia – raiskauksia ja peniksen vahingoittamisia - tietenkin olisi vuodessa tasan 0 kappaletta.)
Puhuin taannoin siitä, että raiskaukselle pitäisi antaa uusi merkitys: sen sijaan, että se olisi jonkinlainen kummallinen luonnonilmiö, jonka kohteeksi nainen "häpeällisesti" joutuisi, se olisikin kertomus naisen sankarillisesta selviytymisestä jonkun pahan, tietoisen toimijan hyökkäyksestä. Ilman muuta näin.
En kuitenkaan vähättele raiskausta, enkä sitä traumaa, jonka raiskaaja usein uhrilleen aiheuttaa. Raiskaushan on hirveä rikos. Enemmän: Raiskaaminen on yksi kiduttamisen muoto. Henkilö, joka raiskaa, kuuluu alhaisimpaan kastiin: niihin ihmisiin, jotka ovat valmiita kiduttamaan huvin vuoksi. Halveksittavampaa ihmistä ei ole. Tappaahan voisi joissain tapauksissa itsepuolustuksekseen, mutta raiskaaminen ja muu huvikseen kiduttaminen on puhdasta pahuutta. Sitä ei voi edes teoriassa oikeuttaa millään.
Raiskaaja on loinen. Hän on kuin ne hyönteiset, jotka munivat munansa leppäkerttujen sisään: kun loispistiäisen toukat kasvavat leppiksessä, ne syövät kantajansa sisuskalut. (Jos nainen hedelmöittyy, kun joku mies hänet raiskaa, siitä mahdollisesti syntyvä lapsi on tietenkin viaton kaikkeen.)
Vanhoina pahoina aikoina, historian hirveydessä, kun aborttia ei ollut helposti saatavilla, ja kun raskaus ja synnytys aivan konkreettisesti olivat naiselle hengenvaarallisia, raiskauksen pahuus oli jo senkin tähden käsittämättömän suuri. Muualla kuin läntisissä teollisuusmaissahan tuo on edelleenkin aivan liian usein homman nimi.
(Jos olet mies, voisit ehkä verrata raiskauksen aiheuttamaan traumaa ja uhkaa siihen, että penistäsi vahingoitettaisiin tahallaan. Kuvittele, että jos esimerkiksi liikut ulkona pimeän aikaan, olisi olemassa se vaara, että joku outo ja hirveän vahva tyyppi saattaisi käydä kimppuusi. Hän pitelisi sinua aloillaan, kaivaisi peniksesi housuistasi ja alkaisi toistuvasti pistellä sitä injektioruiskulla. Ruiskussa olisi nestettä, joka saattaisi olla HIV-positiivista tai muuten vaarallista. Tai hän silpoisi sinua veitsellä.
Oikeasti kai suurin osa Suomen raiskauksista tapahtuu ihan kodin seinien sisällä ja raiskaaja on uhrinsa tuttava. Ehkä tuon ylivedetyn pimeän suojissa sinua stalkkaavan HIV-injektiotyypin sijaan pitäisi puhua siitä, että joutuisit miehenä pelkäämään vaimoasi tai tyttöystävääsi.)
Naisen raiskaaminen on kuin miehen kastraatio. Molemmissa ihmisen seksuaalinen kyky ja ehkä ihminen itsekin yritetään tuhota. Ajatelkaa, miten usein lehdissä on raiskausuutisia, ja miten harvoin uutisia munansilvonnasta.
(Tämä on siis vertaus, ei yllytys eikä oikeutus. Tarpeeksi hyvässä maailmassa molempia tapauksia – raiskauksia ja peniksen vahingoittamisia - tietenkin olisi vuodessa tasan 0 kappaletta.)
6. huhtikuuta 2009
12. maaliskuuta 2009
Saako tästä edes puhua?
Helsingin Sanomat uutisoi: Saksassa on tapahtunut kouluammuskelu. Ilta-sanomien mukaan uhreiksi "valikoitui" naisia ja tyttöjä.
Aina näissä tilanteissa sanon itselleni: Myytinmurtaja, muista että olet feministi. Feministi on henkilö, joka pitää miehiä lähtökohtaisesti yhtä hyvinä kuin naisia. Kaikki miehet eivät ammu. Minkä lisäksi et tunne tämän kouluammuskelun kaikkia taustoja. Et tiedä yksityiskohtia. Iltis ei ole mikään luotettava lähde. Ehkä uhrit tosiaan vain sattumalta olivat naisia, paha juttuhan tämä on joka tapauksessa, vaikka se pelle olisi valinnut uhrinsa hiustenvärin perusteella. Ensin asia tutkitaan, sitten vasta hutkitaan. Kaiken kukkuraksi olet vieläpä ateisti. Niin että pure kieltäsi ja hengitä syvään.
Mutta aina en edes mä pysty. Joten päästänpä paineita ja sanon ääneen sen, mitä ei saa sanoa:
[FEMINISMI OFF:]
Tim Kretschmer: Visvakulli pelkuri. Hemmoteltu, etuoikeutettu huora. Toivottavasti palat helvetissä kivusta rääkyen.
[/FEMINISMI ON]
Tiedättekö, mikä mua vituttaa eniten? Se, että tätä SceiBea tehdään niin usein, että voin antaa koulumurhille ihan oman tägikategoriansa.
Aina näissä tilanteissa sanon itselleni: Myytinmurtaja, muista että olet feministi. Feministi on henkilö, joka pitää miehiä lähtökohtaisesti yhtä hyvinä kuin naisia. Kaikki miehet eivät ammu. Minkä lisäksi et tunne tämän kouluammuskelun kaikkia taustoja. Et tiedä yksityiskohtia. Iltis ei ole mikään luotettava lähde. Ehkä uhrit tosiaan vain sattumalta olivat naisia, paha juttuhan tämä on joka tapauksessa, vaikka se pelle olisi valinnut uhrinsa hiustenvärin perusteella. Ensin asia tutkitaan, sitten vasta hutkitaan. Kaiken kukkuraksi olet vieläpä ateisti. Niin että pure kieltäsi ja hengitä syvään.
Mutta aina en edes mä pysty. Joten päästänpä paineita ja sanon ääneen sen, mitä ei saa sanoa:
[FEMINISMI OFF:]
Tim Kretschmer: Visvakulli pelkuri. Hemmoteltu, etuoikeutettu huora. Toivottavasti palat helvetissä kivusta rääkyen.
[/FEMINISMI ON]
Tiedättekö, mikä mua vituttaa eniten? Se, että tätä SceiBea tehdään niin usein, että voin antaa koulumurhille ihan oman tägikategoriansa.
5. tammikuuta 2009
Päihdeäidit pakkohoitoon
Voi vittu! Tämä on paha. Työryhmä puuhaa pakkohoitoa päihdeäideille.
Minusta on epäoikeudenmukaista ja hirvittävää, että jonkun elämä pilataan äidin lyhytnäköisen itsekkyyden takia. Tietenkin! Mutta jos nainen voidaan ottaa pakkohoitoon vain koska hän on raskaana, sen tien päässä on paluu naisten orjuuteen. Ketkä seuraavaksi? Raskaana olevat naiset, jotka liikkuvat liikaa? Lisääntymisikäiset naiset, jotka vielä eivät ole raskaana? Etteivät he vahingossakaan tekisi mitään sellaista omalle ruumiilleen, mikä ehkä heikentäisi mahdollisen tulevan sikiön kasvumahdollisuuksia?
Ajatus päihdehoidon autuudesta on mieletön. Siinä vaiheessa kun päihdeäiti raijataan hoitoon, hän on jo ehtinyt pämpätä niin paljon, että sikiö on jo vaurioitunut. Ajatus siitä, että pahassa elinkautisessa juomaputkessa oleva nainen lähtisi raskaustestiä ostamaan heti kuukautisten jäätyä pois on naiivi. Mitä olisi tarkoitus tehdä lapsen synnyttyä? Muuttuisiko deekumutsi äkkiä helläksi, huomaavaiseksi hoivaajaksi?
Jokaisella lapsella on oikeus syntyä toivottuna. Jos nainen ei tahdo lastaan, eikä syntyneelle lapselle ole tarjolla muuta hoitajaa, äidillä ei ole oikeutta kantaa sikiötä täysaikaiseksi. Syntynyttä elämää (äitiä) on aina suojeltava enemmän kuin syntymätöntä (sikiötä).
Jos pakkokeinoihin on mentävä, silloinkin pakkoabortti on parempi ratkaisu. Sitäkin parempi olisi pakolla asennettu ehkäisykapseli.
(Optimaalinen ratkaisu reaalimaailman olosuhteisiin: Riskiryhmässä oleville äideille tarjotaan aktiivisesti päihdehoitoa ja aborttimahdollisuutta. Heille tarjotaan mahdollisuutta ottaa ehkäisykapseli, esimerkiksi silkan lahjomisen turvin. "Saat tätä ja tätä, jos suostut ottamaan tän kapselin. Se on omakin etusi. Haluutko todella noissa olosuhteissas tulla raskaaksi?")
Valtio ei saa takavarikoida autoa moneen kertaa kännissä ajaneelta edes rattijuopolta. Mutta auto ei olekaan pelkkä esine, toisin kuin naisen ruumis.
Minusta on epäoikeudenmukaista ja hirvittävää, että jonkun elämä pilataan äidin lyhytnäköisen itsekkyyden takia. Tietenkin! Mutta jos nainen voidaan ottaa pakkohoitoon vain koska hän on raskaana, sen tien päässä on paluu naisten orjuuteen. Ketkä seuraavaksi? Raskaana olevat naiset, jotka liikkuvat liikaa? Lisääntymisikäiset naiset, jotka vielä eivät ole raskaana? Etteivät he vahingossakaan tekisi mitään sellaista omalle ruumiilleen, mikä ehkä heikentäisi mahdollisen tulevan sikiön kasvumahdollisuuksia?
Ajatus päihdehoidon autuudesta on mieletön. Siinä vaiheessa kun päihdeäiti raijataan hoitoon, hän on jo ehtinyt pämpätä niin paljon, että sikiö on jo vaurioitunut. Ajatus siitä, että pahassa elinkautisessa juomaputkessa oleva nainen lähtisi raskaustestiä ostamaan heti kuukautisten jäätyä pois on naiivi. Mitä olisi tarkoitus tehdä lapsen synnyttyä? Muuttuisiko deekumutsi äkkiä helläksi, huomaavaiseksi hoivaajaksi?
Jokaisella lapsella on oikeus syntyä toivottuna. Jos nainen ei tahdo lastaan, eikä syntyneelle lapselle ole tarjolla muuta hoitajaa, äidillä ei ole oikeutta kantaa sikiötä täysaikaiseksi. Syntynyttä elämää (äitiä) on aina suojeltava enemmän kuin syntymätöntä (sikiötä).
Jos pakkokeinoihin on mentävä, silloinkin pakkoabortti on parempi ratkaisu. Sitäkin parempi olisi pakolla asennettu ehkäisykapseli.
(Optimaalinen ratkaisu reaalimaailman olosuhteisiin: Riskiryhmässä oleville äideille tarjotaan aktiivisesti päihdehoitoa ja aborttimahdollisuutta. Heille tarjotaan mahdollisuutta ottaa ehkäisykapseli, esimerkiksi silkan lahjomisen turvin. "Saat tätä ja tätä, jos suostut ottamaan tän kapselin. Se on omakin etusi. Haluutko todella noissa olosuhteissas tulla raskaaksi?")
Valtio ei saa takavarikoida autoa moneen kertaa kännissä ajaneelta edes rattijuopolta. Mutta auto ei olekaan pelkkä esine, toisin kuin naisen ruumis.
8. joulukuuta 2008
"Marttyyri"neitsyen koettelemukset
Helsingin sanomat julkaisi itsenäisyyspäivän kunniaksi emo-artikkelin koulumurhaaja Pekka-Eric Auvisesta. En kommentoi sitä, mutta mieleeni juontuu olla poliittisesti epäkorrekti:
Kaikki nämä koulumurhaajahutsut meillä ja muualla ovat poikia.
Mikä siinä on? Koulukiusaaminen on hirveää, mutta tytöillä on ihan yhtä vaikeaa siinä suhteessa.
Kaikki nämä koulumurhaajahutsut meillä ja muualla ovat poikia.
Mikä siinä on? Koulukiusaaminen on hirveää, mutta tytöillä on ihan yhtä vaikeaa siinä suhteessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
