Näytetään tekstit, joissa on tunniste kunnia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kunnia. Näytä kaikki tekstit

13. toukokuuta 2010

Voima ja kunnia

Päivänä muutamana keskustelin ystäväni Myrttiinan (nimi muutettu) kanssa. Myrttiina sanoi:

"Mutta onhan se tosiasia, että miesten ja naisten tasa-arvo on viime kädessä mahdoton."

Olin ällistynyt, sillä Myrttiinahan on feministi niin kuin minäkin. Mitä hän oikein puhui? Myrttiina tarkensikin piani:

"Niin, koska miehet ovat aina fyysisesti vahvempia kuin naiset. Niin se vaan on."


Myrttiina on väärässä. Ilman muuta miehen ruumis on vahvempi kuin naisen, mutta eihän ruumiin voima säädä sitä, kuka johtaa. Voima ei ole automaattisesti valtaa.

Valtionpäämiehet ovat harvemmin mitään komeita karpaaseja. Eivät he tätä nykyä hallitse komeitten, väkevien kankkujensa voimalla. Hallitsemiseen tarvitaan aina hallitsemisen salliva rakenne, siis koko muun yhteisön näkemys siitä, millaisen protokollan mukaan asiat hoidetaan. Esimerkiksi joitain satoja vuosia sitten kuningasvalta oli yleinen käytäntö. Siihen oli luonnollisena osana sekoittunut niin sanotun ylhäisaatelin valta ja se, että tuotantopuolella (so. maataloustyöläisillä) ei useista eri syistä ollut resursseja järjestäytyä joukkovoimaksi.

Ei Ludvig Miljoonastuhannes ollut pomo nätin habansa armosta. Hän oli pomo, koska hänen annettiin olla.


Edes alkukantaisemmissa yhteisöissä (mitä me niistäkin tiedämme), vahva ruumis ei yksin riitä. Jotta vahvakroppainen ihminen voisi määräillä muita, muiden täytyy suostua siihen. Ihmisen ruumis on aina hauras, sen tarpeet ovat kiistämättömät. Ei ole sitä ihmistä, jonka ei tarvitsisi nukkua ja syödä. Näin vahvinkin on aina muiden armon varassa.

Miten sen kiteyttäisin: Kukaan ei johda yksin. Ei edes itsevaltias.



Samasta aiheesta:

4. heinäkuuta 2009

Henkipatto

Sika raiskasi, Hesari kertoo (2.7.09):

Hovioikeuden lapsiraiskaustuomio ei saa ymmärrystä


Itä-Suomen hovioikeuden tiistaina antama lievä raiskaustuomio herätti jälleen keskustelun seksuaalirikosten oikeuskäytännöstä, kun poliisimies selvisi ehdollisella tuomiolla lapsen raiskauksesta. Tuomio nosti raivokkaan vastalausemyrskyn internetin keskustelupalstoilla, eikä se saa ymmärrystä oikeusoppineiltakaan.

Hämmennystä herättävät erityisesti tuomion perustelut. Hovioikeuden ratkaisun julkisen osan mukaan rangaistus raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä aleni, koska tekijän uhriin kohdistama väkivalta oli verrattain lievää ja uhri oli jo täyttänyt viisitoista vuotta.

Lapsioikeuden asiantuntija Sami Mahkonen ihmettelee, miten viisitoistavuotiaan uhrin ikä saattoi laskea tuomiota. Hän myös miettii, minkä viestin tuomio antaa, kun se muuttuu kahden ja puolen vuoden vankeudesta ehdolliseksi.


Siinähän olivat siis tosiaan vastakkain väkivallan ammattilainen ja viisitoistakesäinen penska.


Näissä tuomioissa on sekin ongelma, että ne antavat varsin selkeän viestin puolelle Suomen väestöstä:

Voi tyttöpaha. Luulitko, että olet vapaan maan vapaa kansalainen? Salli meidän nauraa.

31. toukokuuta 2009

Spei suae patria dedit

Me olemme vapaita sinä päivänä, kun ylioppilasjuhlissa juhlakalun isä sanoo, ääni ylpeydestä väristen:

"Meidän Ville-Eemelistapä tuleekin isona huora!"


Ja Ville-Eemeli elämäntyönään myy munaansa ja kieltään.

12. huhtikuuta 2009

Syntiemme tähden

Kristittyjen piinaviikko taisi mennä jo, mutta minun blogissani se vasta alkaa. Tämä ja seuraavat postaukseni käsittelevät väkivaltaa, raivoa ja tuota vanhaa klassikkoa: raiskausta.

Kimmokkeen sain Feeniksin tekstistä ja Elina Reenkolan kirjasta Naisen raivo sekä muistakin lähteistä. Mutta raiskaushan on muutenkin feminismin ydinkysymyksia. Missään ei niin tiivisty miesten etuoikeus ja suojeltu asema kuin siinä, miten raiskauksiin suhtaudutaan: raiskaus kuulemma "alentaa" ja "häpäisee" naisen, mutta ei tekijäänsä.

Kun raiskauksesta puhutaan, tehdään yleensä se virhe, ettei osata erottaa tekoa ja teon merkitystä toisistaan. Raiskaushan on paitsi fakta (mies työntää ilman lupaa pippelinsä jonkun naisen pimppiin), myös myytti (tämän seurauksena naisen pitää hävetä ja kuolla).

Faktat ovat faktoja mutta myytit myyttejä. Ja tehän tiedätte, mitä minä myyteille teen.



Kaikkien legendojen äiti

Ja tapahtui niinä päivinä, tarkemmin sanoen vuonna 2222, että Meidän Rouvamme Jeesus Kristus toisen kerran tuli maan päälle. Ennusmerkkejä Lunastajan syntymästä oli tietenkin näkynyt pilvin pimein, ja maailman mahtajat etsivät kaikkialta sitä "kuningasta", jonka tulo oli ilmoitettu. Mutta ei Jeesus tullut tälläkään kertaa näyttävästi kuin kauhistava sotajoukko lippuineen. Ei tietenkään, vaan hän syntyi tavalliseen tapaan sorretuimpien ja solvatuimpien keskuuteen. Hän syntyi AIDS-orvoksi sodan runtelemaan Afrikan maahan. Ja hän oli tyttö.

Lapsena hän joutui työskentelemään prostituoituna, mutta aikuistuttuaan hän nousi maailman keskeisimmäksi opettajaksi. Hän kulki kansan keskuudessa, saarnasi, opetti ja paransi. Tälläkin kertaa hänestä tuli suunnaton uhka valtaapitäville. Niinpä Yhdyskiinanvaltain (the United States of China) kauppaliittovaltion sotilaat vangitsivat hänet ja raiskasivat ja muillakin tavoin kiduttivat hänet kuoliaaksi.

Tästä jalosta uhrautumisestahan on tunnetusti kuva joka kirkossa: Kristus, orjantappurakruunu päässään, sen esiin viiltämät verihelmet pikimustalla ihollaan kimmeltäen, katsoo halveksunnan ja anteeksiannon sekaisin tuntein rumia raiskaajiaan. (Raiskaajat ovat moderniin tapaan kaikki rotuja ja kansallisuuksia. Mutta he kaikki ovat miehiä.)

Kun Kristus sitten oli pääsiäispäivänä ylösnoussut, CNN haastatteli häntä:


"Mestari, mukava, että pääsitte tulemaan tänne tänään! Mutta nyt on pakko kysyä, että minkä tähden päätitte tulla tänne maan päälle toistamisen? Eikä se juttu silloin vuonna 30 ja risat riittänyt?"

Ja Hän vastasi heille kuuluisin sanoin:

"No vittu, oli tultava, kun eräät jutut olivat näemmä jääneet hiukan hakuseen! Minähän sanoin, että kaikki ovat tasa-arvoisia Jumalan silmissä. Se siis tarkoittaa myös naisia, senkin vitun pelkurimaiset kusipäät. Mikä tässä on niin saatanan vaikeeta? Tervetuloa pois pimeältä keskiajalta, tonttu toopet. Ihan aikuisten oikeesti, luuletteko, että minua ihan ylettömästi huvittaa aina joutua käymään koko tätä pelleilyä läpi? Get a grip, helvetin urpot!"

Niinpä niin. Tapahtukoon Hänen tahtonsa!

(Raamattu 2.0, useita tekijöitä)


Jotta vanha turha ja tyhmä pahuus murtuisi, me tarvitsemme uusia tarinoita. Vaikka sellaisia sankaritarinoita, joissa raiskauksesta selviytynyt henkilö on ihmeellinen sankari. Ja häpeän on mentävä sille, jolle se oikeasti kuuluu: raiskaajalle.

3. huhtikuuta 2009

Luonnonlaki 2.0

Vielä evoluutiopsykologian tutkimukseen liittyen:

Evoluutiobiologia pesii aikakauslehdissä siksi, että sen yksi tärkeä tehtävä on maadoittaa miesten tuntemaa syyllisyyttä. Miesten sossubilsan varjolla hyysäämät pelot ja aggressiotkin ovat vastareaktio siihen, että naiset ovat viime vuosisatana parantaneet omaa asemaansa. Miehiä (nyt dissaan kieltämättä törkeästi yleistäen, luethan siis myös disclaimerini?) pelottaa sen tajuaminen, että heidän tuntemansa selkeä, valmis maailma olikin vain haavekuva, tyhjä saippuakupla. Vallassa olevat miehet eivät mielellään kuule olevansa etuoikeutettuja, varsinkin kuin heillä itselläänkin on usein vaikeaa.

Siksi jotkut miehet tahtovat pitää kynsin hampain kiinni totutusta. He toivoisivat, että vanhalla miesvallalla olisi ollut jokin oikea peruste. Mitään ylevää perustetta ei ole, joten se täytyy luoda.

Miehet ovat teoretisoineet naisten, orjien ja palvelusväen alemmasta luonnosta jo vuosisadat. Pääasiallinen ajatus on ollut se, että miehet hallitsevat, koska ovat siihen sopivimpia. Samalla lailla menneen maailman aatelisylimykset halusivat uskoa verensä pyhyyteen. Eivät he olleet asemassaan vain, koska joku heidän esi-isänsä oli murhannut, raiskannut ja ryöstänyt julmemmin kuin aikalaisensa. Heidän verensä se oli sinistä ja pyhää! Jumala itse (kuka jumala milloinkin) oli antanut heille heidän asemansa.

Selittelyn tarve on hyvä merkki! Se kertoo miesten empatiakyvystä ja kunniallisuudesta. He olisivat vallassa mieluummin ansaitusti. Joku täysi psykopaattijulmurifriikkihirviöhän olisi vain hyvillään siitä, että jotkut toiset joutuvat raatamaan samalla kuin hän köllöttelee tyytyväisenä divaanillaan (kärjistetty esimerkki naisten ja miesten historiallisista suhteista). Jos ihmisessä sen sijaan on kunnollisuuden säie tallessa, hän ei tahdo liian suurta ansaitsematonta etuoikeutta.